I think I’d better run, run, run

Esittelyssä kolme suosikkia viime viikoilta.

2014-10-20-stellaharasek-favoritethings-1

Olen ehkä ihminen, joka rakastaa sukatonta elämää, mutta niinä kuukausina kun paljain varpain ei pärjää, arvostan sukkia yhtä paljon kuin untuvapeittojani ja aamukahviani. Siis enemmän kuin monia ihmisiä. Sain syntymäpäivälahjaksi Katjalta pienen, pehmeän paketin, joka on pelastanut lokakuuni – Sofinahista hankituissa harmaissa sukissa on alpakkavillaa ja silkkiä enkä haluaisi enää käyttää mitään muuta.

2014-10-20-stellaharasek-favoritethings-2

Olen useamman kuukauden metsästänyt – eli laiskasti toivonut, että vastaan osuisi – nahkaiset nilkkurit, joissa olisi enemmän terävä kuin tylppä kärki ja sopivankokoinen korko. Tiedättehän, matalat kengät jotka kuitenkin kopisevat kävellessä. Maailmankaikkeus kuuli kutsun ja sopivat löytyivät Dotsista, joka lahjoitti ne mukaani matkalle – kiitos kaunis!

Tanskalaisen Stylesnobin nahkanilkkurit ovat osoittautuneet käytössä juuri sellaisiksi kuin toivoin. Ne ovat sirot, mutta sievistelemättömät. Näyttävät hillittömän hyvältä sekä pillifarkkujen ja vajaamittaisten housujen kaverina kuin yhdistettynä helmoihin. Mikä tärkeintä, niissä kopistellessa tulee olo kuin taustalla soisi joku hyvä biisi, sade ei tunnu oikeastaan yhtään niin kylmältä eikä Stokkan hissin peilistä heijastuva, märäksi kastunut muija näytä sittenkään yhtään hullummalta. Nilkkurit, jotka tekevät hyväntuulisiksi – voiko kengiltä toivoa enempää?

2014-10-20-stellaharasek-favoritethings-3

Konjakinruskea pikkulaukku on löytö Santorinilta. Kannan mukana Samujin valtavankokoista Tori-kassia niin usein, että Mikko risti pikkulaukun santorinilaiseen henkeen Minimarketiksi. Paikalliset nahkatuotteet ovat halpoja ja hyvällä säkällä jopa laadukkaita. Tykkäsin laukun napakasta nahasta ja siitä, ettei sitä voi tunkea täyteen kalentereita, laturijohtoja, kirjoja, muistiinpanovihkoja ja varaneuletakkeja – haluan olla nainen, joka lähtee silloin tällöin kahville tai viinilasilliselle mukanaan pelkkä avain ja pankkikortti.

Kertokaapa hei mitä suosikkeja teikäläisten kaapista tänä syksynä löytyy?

Photos by Mikko Rasila

PHOENIX – RUN, RUN, RUN

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

When I run in the dark

Suurin ero syksyisen Suomen ja Santorinin välillä ei ole lämpötilassa, vaan valossa – tai pikemminkin sen puutteessa. Keskellä päivää otettuihin kuviinkin piirtyy enemmän varjoja kuin valoa! Syytän pimeyttä jetlagista, jonka onnistuin saamaan matkasta aikaerottomaan kohteeseen. Olen viettänyt päiväni pääasiallisesti yrittäen pysyä hereillä siitä saakka kun lentokone laskeutui Helsinki-Vantaan märälle asfaltille.

2014-10-20-stellaharasek-helsinki-012014-10-20-stellaharasek-helsinki-022014-10-20-stellaharasek-helsinki-03

Aseiksi taisteluun väsymystä vastaan valjastan d-vitamiinin yliannostuksen, lähikaupan vihannes- ja hedelmähyllyn antimista puristetun mehun ja seuraavan matkan suunnittelun.

Sanonpa vaan, että alan ymmärtää mäyräkoiria, jotka nukkuvat 18 tuntia vuorokaudesta.

BAT FOR LASHES – DANIEL

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

Havaintoja Santorinilta

(1) Kaikki on pehmeää! Niin kreikkalainen arkkitehtuuri kaarineen, kahvi, jugurtti kuin hunaja sen päällä. Mikko sen sanoi ääneen ja oli oikeassa. Kulmat ovat pehmeitä, maut lempeitä. Varjotkin näyttävät siltä, että ne on maalattu vesivärein. Pilvet ovat usvaista hattaraa, joista ei erotu lohikäärmeitä sen enempää kuin laivoja.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-12014-10-19-stellaharasek-santorini-22014-10-19-stellaharasek-santorini-3

(2) Kissoja ja koiria on kaikkialla. Ne kurkkivat ikkunoista ja aitojen raoista, loikoilevat tuoleilla ja puiden varjossa ja yrittävät hiipiä kassiin tungettuun kasmirhuiviin torkkumaan. Kulkevat kapeiden kujien muurien päällä, uhmaten muurilta avautuvaa kymmenien tai satojen metrien pudotusta. Keskellä katua saattaa nukkua valtavankokoinen koira, täysin tyytyväisenä ja välittämättä tippaakaan ohikulkijoista, jotka astuvat sen hännän yli päästäkseen ohi.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-42014-10-19-stellaharasek-santorini-52014-10-19-stellaharasek-santorini-6

(3) (Melkein) kaikki ruoka on hyvää. Aloimme matkan puolivälissä epäillä, että kreikkalaiset eivät edes osaa tehdä mitään mautonta tai pahaa. Mutta poikkeuksia löytyy. Ne ovat kalderan reunalla sijaitsevia turistiansoja, joissa jugurtti maksaa melkein kympin ja maistuu silikonitiivisteeltä, johon on sekoitettu hunajaa ja pistaasipähkinöitä.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-72014-10-19-stellaharasek-santorini-82014-10-19-stellaharasek-santorini-9

(4) Jos olet aina miettinyt miltä tuntuu kävellä pilven keskellä, Santorinilla se selviää. Korkeuserot ovat valtavat ja pilvisempänä päivänä saaren korkeimmat kohdat peittyvät pilviin. Ilman kosteus tarttuu ihoon ja hiukset kiertyvät kiharalle. Vuoret ja kylät katoavat usvaan, sakeimmillaan eteensä ei näe muutamaa metriä enempää. Jos päivä on pilvetön, suurella todennäköisyydellä saaren ympärillä leijuu silti aamuisin unenomainen merisumu.

2014-10-19-stellaharasek-santorini-102014-10-19-stellaharasek-santorini-112014-10-19-stellaharasek-santorini-12

(5) Santorinilla on ihaninta olla silloin kun kaikki muut eivät ole siellä. Kadut ja kujat ovat kapeat ja ravintolat pienet. Lokakuu on sesongin loppu, täydellinen aika matkustaa saarelle, kun missään ei ole ruuhkaa, ryysistä tai jonoja.

Lisää luvassa, kunhan ehdin tyhjentää loput kuvat kamerasta ja pestä hiekan hiuksista!

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

Crazy about ya, crazy without ya

Palaamme matkalta viikonloppuna. En ole ihan varma olenko vielä valmis lähtemään. Syksy alkaa saapua Santoriniinkin, mutta silti on sandaalisää. En ole käyttänyt umpinaisia kenkiä yli viikkoon ja varpaani ovat villiintyneet takaisin sukattomaan luonnontilaansa. Kahlasin tänään meressä, jonka aallot olivat kovat, mutta lempeät ja lämpimät.

2014-10-16-stellaharasek-eira-12014-10-16-stellaharasek-eira-22014-10-16-stellaharasek-eira-3

Kuulin sitäpaitsi villin huhun Helsinkiin sataneesta ensilumesta – ihanko totta? Kai se oli jo korkea aika. Pitkä, lämmin syksy on huijannut kuvittelemaan, että ehkä tänä vuonna talvi ei tule lainkaan. Senkun liukuisimme syyssateista kevään kautta takaisin kesään. Ei haittaisi. Paitsi se, että sijoitin viime talvena kaupungin kauneimpaan talvitakkiin, jota olisi rikos pantata kaapissa.

2014-10-16-stellaharasek-eira-42014-10-16-stellaharasek-eira-52014-10-16-stellaharasek-eira-6

Koitan kaksi viikkoa sitten otettujen kuvien myötä palauttaa mieleen hyviä asioita kotikulmilta. Tehtaankadulle avattu Sandro, jonka lounas pelastaa loppuvuoden. Syksyn värjäämät puistot. Pipokauden alku. Se kelsitakki, joka odottaa pakkasia minunkin puolestani.

2014-10-16-stellaharasek-eira-72014-10-16-stellaharasek-eira-82014-10-16-stellaharasek-eira-92014-10-16-stellaharasek-eira-10

Ja koirat! Miten ikävä voi omaa nääppäänsä tulla vähän reilussa viikossa? Muistaakohan se minut vielä? Suostuuko se palaamaan siskonsa luota takaisin Kapteeninkadulle? Pian se nähdään. Varustaudun varmuuden vuoksi nakilla.

Photos of me by Mikko Rasila

THE AFHGAN WHIGS – CRAZY

SAME SHIT, DIFFERENT DAY