Vihreämmällä linjalla

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja GoGreen

En tehnyt vuodenvaihteessa uuden vuoden lupauksia, minusta lupaus kuulostaa joltakin joka yritetään pitää. Sen sijaan teimme yhdessä miehen kanssa päätöksen: liha katosi lautaseltamme lähes kokonaan. Ekologisetkin seikat painoivat, mutta syy oli ennen muuta eeettinen: en ollut pystynyt perustelemaan lihansyöntiä itselleni enää pitkään aikaan. Mitä enemmän asiaa ajatteli, sen vähemmän liha maistui. Päätös ei tuntunut vaikealta, se oli pikemminkin huojentava. Ratkaisu oli tehty eikä tarvinnut enää pohtia asiaa saati potea valinnoistaan jatkuvaa huonoa omatuntoa.

Päätin, että riistaa ja muuta eettistä lihaa saatan silloin tällöin syödä harvinaisena herkkuna – Lapissa asuva äitini tekee todella hyvää porokeittoa ja ne porot ovat eläneet onnellisen, lajinmukaisen elämän. En myöskään kieltäydy, jos isoisomummoni tarjoaa karjalanpaistia tai matkalla löydän itseni tilanteesta, jossa paikalliset tarjoavat villisikaa osoituksena ystävyydestä. Päätös tarkoittaa minulle sitä, että en valitse massatuotettua lihaa kaupassa, ravintolassa tai missään muussakaan tilanteessa, jossa suinkin voin valita jotain muuta. Samalla se tarkoittaa sitä, että kasvisten määrä keittiössämme kasvaa – ja hyvä niin. Siitä kiittää sekä keho että ympäristö, unohtamatta kukkaroa! Niin monet ihanat asiat ovat terveellisiä ja edullisia.

Yhteistyö GoGreenin kanssa tuli sopivaan saumaan: olemme viettäneet alkuvuoden mittaan paljon aikaa keittiössä kokeillen uusia kasvispainotteisia ohjeita. Kun sanon “kokeillen ohjeita” tarkoitan, että olemme heitelleet kattiloihin ja pannuihin erinnäisiä kaapeista löytyviä aineksia ja ottaneet selvää kuinka hyvin tai huonosti ne sopivat yhteen. Olemme molemmat melko kärsimättömiä kokkeja, jotka eivät jaksa (varsinkaan raivonälkäisinä) keskittyä monimutkaiseen reseptiikkaan, vaan haluavat pöytään hyvää safkaa mahdollismman helposti ja nopeasti. Onneksi suurin osa kokeilevan keittiön luomuksista on maistunut, mutta takuutoimivia ohjeita on otettu ilolla vastaan myös ystäviltä, blogeista ja kirjoista. Niissä on monesti raaka-aineita ja yhdistelmiä, joita ei olisi tullut itse ajateltua, tapojensa orjana sitä nimittäin nappaa kaupan hyllystä mukaansa useimmiten juuri ne samat asiat, jotka on aina ennenkin napannut.

Muutos on sujunut mutkattomasti, osittain siksi, että lihaa ei löytynyt aiemminkaan lautaselta joka kerta. Ei ole tuntunut vaikealta pudottaa lihaa pois ruokavaliosta, kun se ei ole muutenkaan kuulunut päivittäiseen rutiiniinn – ero ei ole siis ollut mitenkään dramaattinen. Asiaan on vaikuttanut varmasti sekin, että ystäväpiirissä on paljon kasvissyöjiä, vegaaneja ja muuten vaan punaista lihaa tai esimerkiksi kanaa vältteleviä. Kavereiden kanssa on kokkailtu aiemminkin kasvispainotteisesti, ja valittu ravintoloita sen mukaan, että sieltä löytyy muutakin kuin pihvejä.

Vietimme yhtenä sunnuntaina iltaa Mikon ja Annin kanssa ja pistimme porukalla pöydän koreaksi. Illan menu ideoitiin yhdessä, se sujuu kätevästi kun kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että helppoa ja hyvää sen olla pitää. Mikolta tuli ehdotus pääruokaan: täytetyt paprikat ovat täydelliset talvi-iltaan. Sen kylkeen päätin tehdä ruokaisan salaatin, jonka ystävämme Annika oli vastikään meillä loihtinut. Kollektiivisesti äänestimme lisukkeeksi chilimaissia, bravuuria jonka Mikko on aikoinaan tuonut elämäämme. Anni puolestaan ehdotti jälkiruokaa, raikkaita smoothieita, jotka kruunaisivat (kieltämättä melko tukevan) illallisen. Loistava yhteistyö! Siltä varalta, että tekin olette inspiraation tarpeessa, liitin alle ohjeet juuri sillä samalla suurpiirteisellä tyylillä, jolla safkat valmistuivat. Niitä on helppo soveltaa oman maun mukaan, kokeilemalla selviää mikä maistuu omalla lautasella parhaiten.

Uunissa paahdetut paprikat

Tarvitset tähän täyteläiseen klassikkoherkkuun ainakin yhden punaisen paprikan per nälkäinen suu: leikkaa hattu irti ja puhdista sisältä. Täyte syntyi GoGreenin papusekoituksesta ja couscousista, bulgur tai kvinoa käy hyvin myös. Makua suurimoihin antoi nokare kasvisliemikuutiota, oliiviöljy, sitruuna, suola ja pippuri. Punasipuli ja valkosipuli sopii joukkoon hyvin, jos seurueessa ei ole sipulille herkkiä. Lusikoimme täytteet paprikoihin ja ripottelimme päälle fetaa ja tuoretta basilikaa. Paistuivat 200-asteisessa uunissa ehkä vartin tai kaksikymmentä minuuttia, nostimme vuoan pöytään kun nälkä yltyi liian kovaksi.

Hyvää tuli. Uunissa valmistuvat ruoat ovat muutenkin suosikkejani, koska niitä ei tarvitse kuin työntää uuniin ja ottaa passelin ajan kuluttua sieltä pois. Sillä välin ehtii hyvin valmistaa jotain muuta – tai keskittyä viinin juomiseen. Molempi parempi.

Kvinoasalaatti parsakaalilla (ja kaikella muulla hyvällä)

Annika teki meille tämän supermaistuvan salaatin omalla ohjeellaan, jota olen sittemmin ottanut vapauden soveltaa sen mukaan mitä kaapeista on löytynyt. Se oikeastaan onkin tämän salaatin hienous, sillä siihen voi minusta heitellä vähän kaikenlaista.

Tällä kertaa salaattiin päättyi GoGreenin kvinoaa ja kikherneitä, munakoisoa, parsakaalia, paprikaa ja reilu kourallinen ruohosipulia ja basilikaa. Parsan paahdoimme pannulla rapsakkaaksi, se toimii hyvänä parina uunissa selvästi pehmeämmäksi paahdetulle paprikalle ja kikherneille. Munakoison pilkoimme ja paistoimme soijassa, se tuo kokonaisuuteen sopivasti suolaista makua. Sekoitimme koko hoidon kulhoon ja ripottelimme päälle lopuksi fetaa (salaatti toimii todistetusti ilmankin, jos haluaa tehdä siitä vegaanisen). Salaatin seuraksi teimme vielä seuraavan kastikkeen.

Chili-soijakastike

Tästä tykkäävät yleensä kaikki ja sitä lusikoidaan lautaselle niin kauan kuin kupin pohjalta vaan riittää, joten kannattaa tehdä reilu satsi. Kaadoin lasiin saman verran soijaa ja sitruunamehua, jatkoin tilkalla vettä. Lisäsin sokeria sekä pieneksi pilkottuna pari valkosipulin kynttä ja kokonaisen chilin. Pikainen sekoitus ja se on siinä.

Annikan ohjeessa on muuten sitruunan sijaan lime, superhyvää sekin ja makumaailmaltaan hivenen aasialaisempi. Meillä sattui olemaan sitruunoita, joten niillä mentiin ja hyvin toimi.

Maailman paras chilimaissi

Let me tell you my friends – jos tykkäätte maissista, tämän helpompaa ja parempaa kylkiäistä ei ole. Suodata GoGreenin maissista neste pois, kippaa kuumalle pannulle oliiviöljyn ja chilin kaveriksi ja paahda, kunnes maissi saa sopivasti väriä ja aromit syvenevät. Chilin määrää kannattaa soveltaa seurueen maun mukaan. Sekoitimme joukkoon kirsikkatomaatteja, on hyvää ilmankin. Tätä on muuten syöty monet kerrat Mikon kanssa ihan sellaisenaankin, loistavaa pikaruokaa ja käy hyvin pikkuillallisesta, jos ei ole jättinälkä.

Kookos-ananas-smoothie

Pidän kaikesta mikä syntyy tehosekoittimella, se tarkoittaa että lopputulos on muutamassa minuutissa valmis nautittavaksi. Raikas jälkiruoka syntyy yhdistämällä GoGreenin makeuttamaton kookosjuoma, tuore ananas ja mango (säilykeananas ja pakastetut mangokuutiot käyvät, jos tuoretta ei ole saatavilla), lusikallinen hunajaa, sopivasti sitruunaa ja kourallinen basilikaa. Säästä pari basilikanlehteä koristeluun. Mangon voi hyvin korvata myös banaanilla, joka tuo smoothieen pikkuisen makeutta, tai jättää kokonaan pois, jos haluaa smoothiesta vielä raikkaamman version. Herkku on muutenkin terveellinen, mutta kuitupitoisemman siitä saa lisäämällä hiukan chiasiemeniä, kuten me teimme.

Marjaisampi smoothie

Yksikin olisi toki riittänyt, mutta teimme tällä kertaa kaksi erilaista smoothieta, sillä halusin kokeilla myös GoGreenin soijamaitoa. Ohjeen löysin niinkin läheltä kuin purkin kyljestä: nakkasin tehosekoittimeen soijamaidon kaveriksi marjoja ja vadelmia (pakasteilla mennään tähän aikaan talvesta), hunajaa, hyppysellinen merisuolaa, vaniljajauhetta ja mintunlehtiä. Helppoa ja herkullista. Äänet jakautuivat aika tasan näiden kahden smoothien kesken.

Sellainen illallissetti, mitä piditte? Entä millaisia vegeherkkuja teidän keittiössä valmistuu? Kaikki vinkit saa laittaa jakoon, otamme ilolla vastaan. Itse ajattelin kokeilla lähiaikoina ainakin Vienan aamiaisohjeita ja Uusi muusan evässalaatteja – ihanilta kuulostavat molemmat.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA

Kevät peruttu

Sääpäiväkirjasta päivää. No, eihän se yllätys ollut – eikä lumisadetta keskellä helmikuuta kehtaa edes kutsua takatalveksi. Eipä siis kaiveta niitä nahkarotseja naftaliinista ihan vielä, villakangastakki on hyvä ja kelsi parempi, jos lämpötila vielä laskee. Pyry sai yhdessä illassa aikaan pehmeät lumikinokset, jotka ovat kadottaneet taas kaupungista kaikki äänet. Illan suurin ilonaihe on ollut Luna-koira, joka rakastaa yli kaiken lumipalloja ja osaa noutaa niitä. Niin lystikäs näky, kun koira pinkoo maata pitkin vieritettyjen pallojen perässä pitkin pihaa ja palaa pätevänä lumipallo suussaan kuin se olisi suurikin aarre.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Young and in love

Levylautasella pyörii tänään Lana Del Rey’n uusi sinkku Love, joka tärähti sopivasti keskelle ystäväpiirin SKAM-hulluutta. Helppo se on herkistyä, kun valvoo joka yö aamukolmeen ahmien tuota kirotun koukuttavaa teinidraamaa! Onko siellä muita samaan jamaan juuttuneita? Toivotan tiistaihinne aurinkoa ja vahvaa kahvia.


LANA DEL REY – LOVE

Melko uninen meno

Joka kerta sama juttu. Koko viikon suunnittelen, että viikonloppuna vain löhöilen ja lepään. Sitten koittaa lauantaiaamu ja herään tarmokkaana, koska olen kerrankin saanut nukkua niin kauan kuin nukuttaa. Loikkaan sängystä ja katse osuu välittömästi kaikkeen mikä on jäänyt viikon varrella vähän ns. levälleen. Laitan pyykit pyörimään, tarkistan jääkaapin sisällön ja suunnittelen viikonlopun ruokalistan, suoritan spontaanin raivoraivauksen kylpyhuoneen peilikaapille.

Lopulta lähdemme kävelemään kaupungille hoitamaan kaikki ne asiat, joihin ei arkena ole riittänyt aikaa tai energiaa: keittiönpöydän metsästys osa 754, pakolliset ostokset kuten koiran sikakalliit laihismurot ja astianpesuaine. Yhdistämme retkeen kahvikupillisia ja viinilasillisia ystävien kanssa, piipahduksia putiikkeihin jotka osuvat reitin varrelle. Vaikka illaksi ei olisi ollut suunnitelmia, päivän mittaan niitä kyllä keksitään. Yllättäen tunnin parin pikkukävelystä paisuukin koko päivän pituinen spektaakkeli.

Sunnuntaille on yleensä sovittu kaikenlaista kivaa menoa, niin tänäänkin. Sain eteeni napolilaista pizzaa ja punaviinilasillisen ennen kuin kello oli edes kaksi, maistelimme porukalla läpi uuden pizzerian koko listan ja totesimme yksimielisesti, että kaikki oli hyvää. Illan suunnittelimme pienemmällä kokoonpanolla seuraavan matkan kuvioita ja keittelimme teetä, googlasimme lentolippuja, tarkistimme aikatauluja. Lopuksi kävimme vielä kaupassa ja teimme kattilallisen safkaa, jolla selvitään luultavasti keskiviikkoon saakka. En valita, viikonloppu on ollut ihana! Mutta ehkei ole kovin yllätys, että sunnuntai-iltaan mennessä olen aivan loppu. Ensi viikonloppuna uusi yritys ihan vaan olla.

Kai kerroin, että hankin puhelimeeni kimaltavat tähtikuoret? Ehkä mahtavin asia, jonka voi valmistaa muovist.. siis anteeksi tähtipölystä. Kuva on auringonlaskun kajossa otettu valotustesti, joka jätti kaiken muun mustaksi mutta onnistui kyllä taikomaan esiin hohtavat pikkutähdet.

Auringonlaskut ovat muuttuneet pinkeistä kultaisiksi ja oransseiksi! Parvekkeelta sai tänäänkin seurata melkoista näytöstä, valo loisti sisälle asti. Ei hullumpi tapa päättää viikko.  Nyt pari(kymmentä) jaksoa SKAMia ja vielä yksi kuppi teetä. Jos nukahdan sohvalle, Jarno saa kantaa meitsin sänkyyn.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Viikon varrelta

AAH! Ihanaa, että on perjantai. Olen tehnyt koko viikon sen sortin urotekoja, että ansaitsisin jonkinlaisen mitalin. Suunnitellut kokonaisen visuaalisen konseptin kolmen päivän sijaan kolmessa tunnissa, takonut kasaan nipun pitkään roikkuneita rästitöitä, hoitanut kuvaukset yhdessä huoneessa samalla kun toisessa valmistettiin ystäväporukalle illallista – molemmat kun oli buukattu samalle illalle enkä halunnut perua kumpaakaan. Onneksi oikeat ruudut saatiin pikavauhtia purkkiin, niin ei suinkaan aina käy.

Kun pääsin tänään viikon viimeisestä tapaamisesta, pakkasin pikavauhtia jumppakassin, nakkasin naamaan välipalan ja olin tunnin sisällä treeneissä. Sovitaan, että tällä saa vähän keulia, koska en koskaan kykene perjantain iltatreeneihin pitkän (tai minkäänlaisen) viikon jälkeen. Sitäkin tyytyväisempi oli olo treenin jälkeen – niin tyytyväinen, että saatan lähteä tähän hulluuteen toistekin. Tehokas viikko siis takana. Nautitaan nyt tästä, sillä tuskin toistuu.

Niin, älkää siis vaan kuvitelko, että tämänkaltainen tehomirkkuilu olisi minulle jotenkin jokaviikkoista. Onneksi oli pussillinen niitä Mikon tuomia mantelikakkuja pitämässä sokeriarvot tasaisen tapissa. Hmm, ehkä ne olivatkin salainen ainesosa kaiken tehokkuuden takana? Ei aavistustakaan mitä ensi viikosta tulee nyt kun ne loppuivat.

Mitäs meinaatte tehdä viikonloppuna? Meitsin listalla lukee pizzatreffit, treffitreffit ja matkasuunnittelua, johon palaan pian tälläkin tontilla. Myös: pitkät yöunet, sinnetänne pinoutuneiden vaatekasojen purku ja kaikki ne SKAM-jaksot, joiden pariin en ole kaikilta urotöiltä tällä viikolla ennättänyt. Ei saa sitten spoilata.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pinkit päivät

Kevään ensimmäiset merkit: pinkkeinä palavat auringonlaskut. Niitä ei voi olla huomaamatta, mutta harva tunnistaa ne siksi mitä ne ovat: vihjeiksi siitä, että ovella kurkkii ujo uusi vuodenaika, joka pohtii oikeaa hetkeä astua sisään. Ei vielä, ei vielä, mutta pian. Sitä odotellessa koko kaupunki värjäytyy kirkkaina iltoina vaaleanpunaiseksi tavalla, joka aiheuttaa akuuttia läikähtelyä rinnassa. Sunnuntaina katselin sitä vain ikkunasta, eilen pääsin ulos asti. Karkasin töideni ääreltä pienelle kävelylle Jarnon ja Juno-koiran kanssa, tarvitsin happea ja hetken tauon silmissä vilisevistä sanoista ja sähköposteista. Sitäpaitsi kadulta hohkasi valo, jonka kutsu oli mahdoton vastustaa.

Vähän väsynyt nainen se siinä sulautuu lempiseiniinsä kotikulmillaan. Olin valvonut edellisenä yönä liian myöhään: naputtanut töitä ja saanut vihdoin ajatuksen päästä kiinni enkä malttanut lopettaa. Aamulla avasin tietokoneen heti kun sain silmät auki ja jatkoin siitä mihin yöllä lopetin. Koirat – oma ja lainaeläin – kuorsasivat iglussaan välittämättä vähääkään siitä, että joidenkin on tehtävä töitä, joilla maksetaan vuokra, mäykkypata ja muut elämän jatkumisen kannalta välttämättömät (vielä koittaa se päivä kun pistämme molemmat Ärrän kassalle myymään hodareita henkensä pitimiksi). Aamun pelasti ämpärillinen kahvia ja Italian matkaltaan palannut Mikko, joka piipahti kahville ja toi tullessaan pussillisen tuoreita mantelikakkuja. Että voikin aamuapatia kaikota sekunnissa taivaan tuuliin ja tilalle tulla karvasmantelilta maistuva kepeys! Italialaiset ovat neroja.

Sulat kadut eivät kerro keväästä vielä mitään, samalla tavalla on märkää niin joulukuussa kuin juhannuksena. Väristä sen erottaa: asfaltti kiiltää samoissa magentan sävyissä kuin taivas. Ja kun plussan puolelle nousseet lämpö leijailee kaduilla vielä auringon laskettua, muistaa taas millaista on kulkea ulkona, kun kylmä ei nosta hartioita korviin ja takin tarkenee jättää auki.

Tuli tuolla pinkeillä kaduilla mieleen Uber-kuski, keski-ikäinen kiinalainen mies, joka vei minut viime perjantaina Kallioon. Hän kertoi rakastavansa tanssimista ja kysyin missä hän käy. Well I don’t actually go anywhere to dance, hän vastasi, I just stop the car and dance in the streets. Loppumatkan keskustelimme sivistyneesti kuin ketkä tahansa aikuiset siitä olemmeko parempia karaokelaulajia selvinpäin vai humalassa. Näen yhä mielessäni kiinalaisen miehen joka tanssii tyhjällä tiellä autoradionsa tahtiin. Mikä odottamaton mielikuva! Olen myös varma, että tässä piilee jokin opetus.

Koira vaappuu kaupungilla sonnustautuneena villapaitaan, joka saa sen näyttämään vyötiäiseltä. Kun kaduilla siroteltu suola alkaa kirvellä polkuanturoissa, vyötiäinen lopettaa vaappumisen ja jää surkeana paikalleen nostelemaan tassujaan, kunnes pääsee syliin. Kuljetan taskussa pientä pyyhettä, jolla saan sen tassut kuivattua ja luulen, että olemme yhtä mieltä siitä, että se seuraava vuodenaika on jo todella, todella tervetullut. Junoa ei tanssita kaduilla ennen kuin ne ovat kuivat ja suolattomat – paitsi jos joku rapistelee juustohampurilaisen käärepapereita raitiovaunupysäkillä. Silloin vyötiäinen ilahtuu ja saattaa esittää pienen spontaanin vokottelusamban. Se on läheistä sukua onnensamballe, joka nähdään kotikeittiössämme joka aamu ja ilta hetkeä ennen kuin ruokakuppi lasketaan lattialle.

Siitä en ole ollenkaan pahoillani, että pipokausi jatkuu vielä. Pörröinen pipo on Balmuirilta saatua kid mohairia* – samaa sarjaa kuin huivini* mutta sävyltään hitusen intensiivisempi. Salaa haluaisin tuon hattaraisen pipon kaappiini kaikissa eri sävyissä, mutta ehkä selviän tällä vaaleanpunaisella. Se nyt näyttää olevan vuoden virallinen väri eikä vain minun mielestäni, sillä luin juuri lehdestä, että se on tänä keväänä kuuminta hottia. Aah, rakastan näitä hetkiä kun olen vahingossa trendien aallonharjalla! Kaikki pyörittelivät silmiään kun ostin tuon vaaleapunaisen villiksen viime kesänä, nyt kaikki yrittävät ostaa sen päältäni. Turha yrittää, ei tipu.

Maanantaista on mitenkuten selvitty, kotiinkuljetetut mantelikakut ja hattaranvärinen auringonlasku kyllä auttoivat. Eivät ne maanantait vieläkään lempipäiviäni ole. En tiedä onko tähän olemassa jokin tieteellinen selitys, mutta herääminen tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina ei ole ollenkaan niin vaikeaa.

Syy siihen, että Tehtaankatu oli yksi suosikkikaduistani jo kauan ennen kuin muutin sen varteen: aurinko laskee sen toiseen päähän Telakkarannan taakse ja saa koko kadun tulvimaan värejä ja valoa. Varjot tummuvat, kunnes rakennukset kohoavat mustina taivasta vasten. Nyt saan katsella tätä näkyä kotiparvekkeelta vaikka joka ilta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
*THIS POST INCLUDES AFFILIATE LINKS