Talviko se siellä kolkuttaa?

Luin täällä Meksikon auringon alla uutisista, että Suomen eteläisimpiin osiin saapuu vihdoin talvi! Lapissa lunta on ollut jo kuukausitolkulla, mutta Helsingissä se on tietysti viikon uutinen – ja vastaanotto on ilmeisesti ollut perinteinen sekoitus iloa ja järkytystä. Taidan kuulua ensinmainittuun leiriin, sillä pakko myöntää, että märkä harmaus alkoi tulla korvista. Valkoinen maisema on enemmän kuin tervetullutta vaihtelua! Ihan pelkästään sen kunniaksi pieni kuvasarja muutamista menneiden talvien lempikuvistani.

Meksiko-juttuja luvassa pian lisää, mutta kertokaapa sitä odotellessa, mitä teille kuuluu? Kiitos muuten kaikille postaustoiveita ja palautetta jättäneille, vielä ehtii mukaan! On ollut ihanaa lueskella ajatuksianne ja toiveitanne – olen jo listannut suosikkejani, joihin tartun heti sopivalla hetkellä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Arkistojen aarteet ~ Peilikaapin siivouspäivä

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. On tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tagin alta löydät muita vanhoja juttuja.

On välillä ihan tervettä katsoa totuutta silmiin, jotta totuus ei unohtuisi. Tein tässä inventaarion omaan peilikaappiini ja heräsi erinnäisiä kysymyksiä.

1 ~ Miksiköhän omistan yli kymmenen laadukasta (lue: kallista) merkkihuulikiiltoa, vaikka käytän pelkästään Blistexin hoitavaa huulivoidetta? Muistillani on tapana blokata kiusallisimmat tosiasiat, mutta epäilen, että tähän liittyy Stockmannin alennusmyynnit ja minä selittelemässä itselleni, että tarvitsen noita houkuttelevasti kimaltavia, ihanasti naisellisia kiiltoja kemuissa ja kekkereissä, vaikka sama Blistexin hoitava huulivoide sieltä juhlalaukustakin aina löytyy. Elän siis valheessa. Lisäksi olen kehittänyt vaikean riippuvuussuhteen Blistexin hoitavaan huulivoiteeseen. Lähettäkää apua.

2 ~ Sähköisen värikkäät, kimaltavat luomivärit ovat ihania! Varsinkin välkehtiessään siellä paletissaan, nimittäin luomilleni ne eivät koskaan päädy. Rakastan erityisesti hohtavia voidemaisia luomivärejä, joita ostelen 70-luvun diskokuningattarien kuvat mielessäni keräämään pölyä hyllyn perälle. Itsehän käytän päivästä toiseen samaa iänikuista mustaa kajalia, jonka pehmennän (lue: suttaan) sormella ajamaan luomivärin asiaa. Tässäkään ei voi käyttää juhlia tekosyynä – niitä varten piirtelen vaan vähän paksummat kajalit.

3 ~ En ole eläissäni käyttänyt huulipunaa. Mielenkiintoista kyllä kaapistani löytyy silti kolme (käyttämätöntä) huulipunapuikkoa. Joku tonttu näköjään hamstraa kaappiini nudesävyisiä punia siinä toivossa, että kun en kerran käytä niitä hiton kalliita huulikiiltoja, saattaisin haksahtaa puniin.

4 ~ Voisiko joku tulla heittämään puolestani pois viisi vuotta sitten alennuksesta ostamani glitter-purnukan? Löydän sisäisen viisivuotiaani joka kerta kun otan purkin käteeni enkä raaski nakata sitä menemään, vaikka tiesin jo ostaessani sen, että iholle ja hiuksiin levitettävän “hienovaraisen kimalteen” aika oli auttamattomasti ohi.

5 ~ Omistan kolme Yves Saint Laurentin valokynää. Siis sen lisäksi, joka on parhaillaan käytössä. Tämä ei tosin ole mitään turhaa hamstrausta, vaan silkka välttämättömyys. Jos nykyinen valokynäni yhtäkkiä loppuu ja toinen avaamattomista kynistä katoaa mustaan aukkoon, minulla on aina vielä varalla se kolmas. Jäi trauma, kun minulta kerran kysyttiin aamulla töissä onko minulla silmätulehdus. Ei ollut. Valokynä oli vain loppunut edellisenä päivänä enkä ollut ehtinyt hankkia uutta.

Kymmenen vuotta myöhemmin, mikä on muuttunut? Ensinnäkin olen oppinut käyttämään kosmetiikkaa vähän aiempaa monipuolisemmin. Se ei vieläkään ole ehkä paljoa, mutta nykyisin sentään käytän silloin tällöin niitä nudesävyisiä huulipunia! Samalla olen myös myöntänyt, etten yksinkertaisesti ole huulikiiltoihminen, enkä enää yritä pakottaa itseäni, vaikka ne hohtavat putelit huutelisivat kuinka nimeäni. Mutta mikä tärkeintä, olen selättänyt vihdoin tuon vuosia jatkuneen Blistex-riippuvuuden. Mikä on samoin? Vaikka olen lopettanut turhien tuotteiden ostamisen, työni pitää nykyisin huolen siitä, että kosmetiikkaa ja ihonhoitoputeleita on yhä yli omien tarpeiden – peilikaapissa vallitsee siis yhä samanlainen luova kaaos. Sovitaan, että se on luova.

Hello Mexico

✖ PUERTO VALLARTA, MEXICO

Terveiset Meksikosta! Kahdentoista tunnin suora lento meni nopeasti vähän kuin olisi istahtanut Helsinki-Vantaalla mustaan putkeen ja havahtunut vasta siihen, kun Puerto Vallartaa lähestyvän mustan putken pikkuruisesta ikkunasta alkoi kajastaa laskevan auringon punainen kajo. Se hohti mustien vuorten yllä ja sai maiseman näyttämään unelta. En voinut ottaa kuvaa, sillä minun ja ikkunan välissä oli kaksi samaan tahtiin tuhisevaa miestä, jotka nukkuivat suut auki. Teki mieli tuikata niihin suolapähkinä.

Parin päivän perusteella on varmasti liian aikaista sanoa oikeasti yhtään mitään, mutta sanon silti: rakastan Meksikoa. Tiesin tosin jo etukäteen, että rakastaisin. Olen ehkä ollut edellisessä elämässäni meksikolainen pyykkärimuija. Kaikki on oudolla tavalla tuttua, solahdan rytmiin vaivattomasti kuin olisin ollut täällä aiemmin. Värit lämmittävät silmiä ja sielua, äänimaisema on lempeä sekoitus puheensorinaa, mukulakivikaduilla rämiseviä autoja ja musiikkia. Espanja tuntuu tutulta kuin kieli, jonka olen osannut joskus: sanat ovat ihan kieleni päässä, en vaan saa niistä kiinni. Voisin elää meksikolaisella ruoalla, en koskaan kyllästy tähän makumaailmaan. Ja tietysti, tietysti rakastan tequilaa!

En tietenkään tiedä meksikolaisesta kulttuurista juuri enempää, mutta siksi olenkin täällä nyt. Olen halunnut matkustaa tänne niin kauan kuin muistan.

(Jarno on muuten sitä mieltä, että olin mafiajohtaja enkä pyykkäri. Tiedä sitten. Täkäläisiä kuitenkin.)

Olemme ajatelleet lähestyä tätä matkaa hiukan eri tavalla kuin monia aiempia, joilla olemme ajelleet autolla satoja tai tuhansia kilometrejä ja pysähdelleet reitin varrelle osuneisiin paikkoihin korkeintaan pariksi yöksi. Roadtrippailu on tietysti mitä mahtavin tapa seikkailla ja sillä tavoin näkee paljon lyhyessäkin ajassa, mutta toisaalta se voi olla matkustustyylinä vähän uuvuttava, jos aikaa on vähän, nähtävää paljon ja välimatkat valtavia. Esimerkiksi Australiassa emme todellakaan aina jaksaneet pitkän päivän jälkeen motellissa edes purkaa matkalaukkua yhtä yötä varten, vaan kaaduimme sänkyyn suorilta jaloilta ja jatkoimme seuraavana päivänä matkaa samoissa vaatteissa. Tekisin sen uudestaan, mutta en ehkä ihan näin nopeasti.

Tällä kertaa vedämme mahdollisimman kevyin varustein pelkät reput selässä, ja otamme muutenkin iisimmin. Meksiko on nimittäin siitä vaarallinen maa, että täällä voi vähän seota, sillä nähtävää on aivan liikaa vain kahden viikon matkalle. Siksi päätimme, että emme edes yritä nähdä kaikkea yhdellä reissulla, vaan valitsemme pari paikkaa, joissa viihdymme pidempään ja joihin ehdimme rauhassa tutustua. Emme myöskään aio tällä matkalla käyttää hirveästi aikaa ajamiseen ja kartan tutkimiseen, vaan taitamme matkat suurimmaksi osaksi lentäen tai paikallisten kuskien kanssa.

Instagramissa seuraavat tietävät jo kuka on tämä pieni pystykorvainen tyyppi! Kerron pian lisää täälläkin.

Toinen paikoista on Puerto Vallarta, joka valikoitui vähän sattumalta: Finnair avasi syksyllä uuden lentoreitin tänne ja tartuimme edullisiin suoriin lentoihin. Olen siitä juuri nyt tosi iloinen, koska tämä on ensihavaintojemme perusteella hurmaava paikka: todella kaunis rantakaupunki, jonka ympärillä kohoavat viidakkoiset vuoret. Paluulentomme Suomeen lähtee tietysti samasta paikasta mihin menolento laskeutui, joten tulemme pienen mutkan jälkeen Puerto Vallartaan vielä takaisin matkan viimeisiksi päiviksi. Ehkä käväisemme samalla lähellä sijaitsevassa Sayulitassa, tosin kuulimme jo paikallisilta että turistit ovat jo ylikansoittaneet tuon tunnelmallisen pienen surffikylän.

Entäs se toinen paikka? Se oli ehkä pönttö, mutta sentään yhteinen päähänpisto: meitä molempia kiehtoi aivan toisella puolella maata – sillä toisella rannikolla – sijaitseva Jukatanin niemimaa, sillä siellä on eniten muinaisen mayakulttuurin raunioita. Valitsimme ainakin ensimmäisten päivien tukikohdaksi Tulumin, katsotaan päädymmekö muutamaksi päiväksi vielä jollekin läheiselle saarelle tai muuhun pikkukaupunkiin. Meksikolaiset suurkaupungit saavat odottaa nyt seuraavaa reissua, vaikka lennämmekin Mexico Cityn kautta.

Koitan ennättää päivittää blogiin kuvia ja kuulumisia, mutta paras tapa pysyä mahdollisimman reaaliajassa reissussa mukana on ottaa meikäläisen Instagram (@stellaharasek) seurantaan: sinne tipahtelee valokuvien lisäksi Instastories-videoita aina kun pääsen internetin ääreen. VIVA MÉXICO!

Yhteistyökumppanimme momondo sponsoroi osan matkastamme.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA