Rennosti viikonloppuun

Kaupallisessa yhteistyössä foodora

Emme ole varmaankaan ainoat, jotka huokasivat tänä aamuna ONNEKSI ON PERJANTAI. Kalenterista huomaa, että kevät kiihtyy kohti toukokuuta, niin se menee joka vuosi. Dedikset pinoutuvat, puhelin pirisee ja sähköposti paukkuu sitä kiihkeämmin mitä lähemmäksi kesää mennään. Ja sitten juhannuksena, pufffffff kaikki vaan hiljenee. Mutta siihen on vielä muutama kuukausi aikaa.

Laadimme Jarnon kanssa yhteisen suosikkilistan asioista, joista syntyy helppo ja ihana viikonloppuilta silloin kun kaikkein eniten kiinnostaa ihan vaan rentoutuminen. Listan jokainen kohta on syntynyt huolellisen harjoittelun, kokeilun ja virheistä oppimisen kautta, ja hiottu täydellisyyteen viimeisen parin vuoden aikana. Täydellisyydellä tietysti tarkoitamme täydellistä rentoutumista, emme sitä että koti on puunattu pölyttömäksi ja viikonloppuherkut tehty itse omasta puutarhasta poimituista vihanneksista. Ehei. Nyt on kyse akkujen lataamisesta ja huolten heittämisestä nurkkaan. Ei mennä siitä mistä aita on matalin, vaan siitä missä aitaa ei ole. Niistä pölyistäkään ei tarvitse nyt välittää.

Tilaa ruoka kotiin

Pitkän viikon päätteeksi ei todellakaan jaksa enää mennä kauppaan miettimään mitä tekisi illaksi, mutta silti haluaa syödä hyvin. Ratkaisu löytyy niinkin läheltä kuin omasta puhelimesta: meidän vakioratkaisu on tilata illan safkat foodoralta. Tässä ei säästy pelkästään illan menun ideointiin, kauppareissuun ja safkan valmistamiseen kuluva aika ja vaiva, ei tarvitse nimittäin myöskään sotkea ja siivota keittiötä. Nerokas konsepti, johon – täytyy myöntää – turvaudumme aika usein myös muulloin kuin viikonloppuisin. Aina ei arkisinkaan ennätä kokata tai jaksa lähteä ulos syömään, varsinkaan kun tietää että hyvä ruoka odottaa vain parin helpon napinpainalluksen päässä. Ruoan voi tilata myös Foodoran verkkosivujen kautta, jos ei halua ladata sovellusta puhelimeensa.

Mutta takaisin viikonlopun viettoon: rakastamme yli kaiken klassisia viikonloppuherkkuja pizzasta burgereihin, mutta olemme viime kuukausina löytäneet niiden rinnalle muitakin vaihtoehtoja, jotka ovat herkullisia ja täyttäviä, mutta huomattavasti terveellisempiä. Emme ole koskaan käyneet Eat Pokessa paikan päällä, mutta olemme tilanneet ravintolasta Foodoran kautta varmaan kymmeniä kertoja saman suosikkiannokseni: lohi-avokado-bowlin wasabimajoneesilla. Tällä kertaa otimme lisähöysteeksi vielä rapuja, ja koska viikonloppu, tilasimme myös misokeiton, sashimilohta, merilevää ja edamamepapuja. FIESTA! Ihan järkkyhyvää – ja nälkä lähtee ilman ähkyä.

Valitse leffa valmiiksi

Tämä on äärimmäisen tärkeä kohta, koska se ennaltaehkäisee tuskastumisen, safkan jäähtymisen ja kinat! Jos vietät iltaa kumppanin, ystävän tai kämppäkaverin kanssa, kannattaa ehdottomasti valita illan elokuva tai sarjamaraton ennen kuin safka saapuu. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että safka jäähtyy lautaselle tai on melkein jo syöty siinä vaiheessa kun on päästy yhteisymmärrykseen siitä mitä katsotaan (ja päädytään ärtyneenä katsomaan uudestaan joku keskinkertainen elokuva, josta kumpikaan ei hirveästi tykännyt edes ensimmäisellä kerralla).

Käykää siis Suuri Keskustelu sillä aikaa kun ruoka tekee tuloaan, laittakaa telkku päälle ja säätäkää illan valinta valmiustilaan odottamaan, että safka on edessä. Sitten ei tarvitse enää kuin napsauttaa kaukosäätimestä leffa päälle ja ilta saa alkaa.

Vaihda vaatteet

Tänään ei todellakaan lähdetä yhtään mihinkään! Nakkaa siis farkut nurkkaan ja vaihda tilalle mukavimmat vaatteet, jotka omistat. Pyjamat, verkkarit, silkkihousut, aamutakki – kaikki käy, kunhan olo on hyvä ja rento.

Itse heilun kotona yleensä mustissa joogahousuissa ja vanhassa bändipaidassa (lempparini ovat Led Zeppelin- ja The Stooges -paidat, jotka ovat molemmat kuluneet ihanan pehmeiksi). Niissä olo on yhtäaikaa rento ja voittamaton, sellainen että voi pomppia ja hytkyä ja tanssia keskellä lattiaa, jos tuntuu siltä (toki yleensä ei tunnu, mutta mahdollisuus on olemassa). Vilukissa kun olen, käytän kesät talvet myös villasukkia.

Jarno on poikkeus sääntöön, koska hän viihtyy kotonakin farkut jalassa – ovat kuulemma mukavimmat housut, jotka hän omistaa. Salaa kerron, että hän omistaa kyllä verkkaritkin. Niitä käytetään vain erikoistilanteissa, kun “tarvitaan maksimaalinen liikkuvuus” (lue: pitää saada ninjailla).

Älkää antako näiden surullisten katseiden hämätä teitä. Heitä kyllä ruokitaan aamuin illoin ja herkkuhetkiäkin piisaa.

Sulje puhelin

Jos kuulostaa hurjalta, kannattaa todellakin kokeilla. Tänä iltana ei tapahdu somessa yhtään mitään sellaista, joka vaatisi välitöntä huomiotasi eikä voisi odottaa huomiseen. Olen itse huomannut, että rennoista koti-illoista saa paljon enemmän irti, kun ei vietä niitä puhelin kourassa: kavereiden somepäivityksistä tulee vaan epämääräinen olo, että ääh pitäisikö minunkin olla jossain ulkona eikä möhistä sohvalla. No ei pitäisi! Jokainen tarvitsee off-aikaa ja se kaupungin sykkivä yö kyllä odottaa seuraavanakin iltana tai viikonloppuna (eipä sillä, että siellä muutenkaan ole mitään sellaista mitä et olisi nähnyt ja kokenut sataan kertaan). Unohda siis puhelin äänettömälle eteisen pöydälle ja nauti illasta ilman turhia häiriötekijöitä. Kaikki mitä juuri nyt tarvitset on tässä.

Loppuun skaba! Instagramini puolella (@stellaharasek) on käynnissä arvonta, jossa kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan yksi 40€ safkalahjakortti: sillä saa foodorasta esimerkiksi safkat kahdelle tai kolmelle – tai itselleen fiestan. Käyhän siis Instagramin puolella kertomassa mitä sun rentoon viikonloppuiltaan kuuluu, niin olet mukana arvonnassa! Vastausaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 25. huhtikuuta saakka.

Foodora toimii tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Mukana on yli 370 ravintolaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Berliinin helmi ~ Paris Bar

Kun matkustimme pari viikkoa sitten viikonlopuksi Berliiniin, emme menneetkään kaikkiin niihin tavanomaisiin paikkoihin, joissa olen tottunut Berliinin reissuillani notkumaan, vaan antauduimme ystäviemme ideoille. Sunnuntaina Anni johdatti meidät viinilasilliselle ja lounaalle yhteen omaan suosikkiinsa, vuonna 1950 avattuun ranskalaiseen Paris Bariin. Pieni brasserie oli terassia lukuunottamatta siihen aikaan sunnuntai-iltapäivästä tyhjä, saimme istua mihin halusimme ja ottaa kaikessa rauhassa valokuvia. Onneksi, koska paikka on hurmaava ja tietysti tosi valokuvauksellinen.

Rakastan tälläisiä paikkoja, jotka ovat toimineet samalla paikalla samalla konseptilla ja olleet enemmän tai vähemmän samannäköisiä vuosikymmeniä. Niistä puuttuu yliyrittäminen, asiakkaiden kosiskelu trendeillä, uudistuminen pelkän uudistumisen vuoksi. Vanhan arvostuksessa ja oman historian vaalimisessa on kauneutta, joka tuntuu näinä päivinä virkistävältä ja valitettavan harvinaiselta.

Peränurkassa hymyilee kukas muukaan kuin yksi paikan tunnetuista vakiovieraista, Yves Saint Laurent, joka on jättänyt potrettiin oman signeerauksensa.

Paris Bar on toiminut nykyasussaan vuodesta 1977, jolloin kaksi taidekeräilijää ostivat ravintolan – toinen heistä oli tiettävästi työskennellyt siellä jo aiemmin tarjoilijana. Heitä on kiittäminen siitä, että Paris Barin seinät notkuvat taidetta: pienet ja suuret teokset peittävät ravintolan kaikki mahdolliset seinäpinnat. Paikalla onkin pitkä historia taiteilijoiden suosikkina, eikä vain paikallisten: siellä on viettänyt aikaa myös sellaiset tyypit kuten David Bowie ja Iggy Pop, jotka työskentelivät aikoinaan yhdessä Berliinissä. Myös leffa- ja muotiväki kuulemma viihtyy paikassa.

Baaritiskin ympärillä on kiiltävät pöytäpinnat, seinää pitkin kulkee patinoitunut nahkapenkki. Perimmäisiin pöytiin on levitetty valkoiset pöytäliinat, hämärässä kimaltavat viinilasit odottavat illan asiakkaita. Kaiken yllä roikkuu sekamelska suuria maalauksia, mustavalkoisia valokuvia, grafiikkatöitä ja signeerattuja taide- ja elokuvajulisteita. Teoksia on raflan historian varrella myös huutokaupattu verorästien maksua varten.

Paris Barista ei saa smoothieita tai avokado toasteja, vaan samppanjaa, salade niçoise ja kaviaaria. On kuluneita pintoja ja kirjapinoja, nippu kulmistaan taittuneita menuja. Päivän sanomalehdet odottavat lukijaansa ulko-oven vieressä. Söimme kevyen salaattilounaan, palan painikkeeksi otimme pullollisen roseeta. Hinnat ovat Berliinin hintatasoon verrattuna hitusen korkeammat, mutta halvemmat toki kuin Pariisissa.

Harmittaa, etten ottanut kuvaa ulkopuolelta, sillä raidallinen markiisi ja punainen neonvalokyltti terassin yllä ovat ikoniset. Ne voi tsekata i-D -lehden jutusta, joka on muutenkin lukemisen arvoinen katsaus legendaarisen paikan historiaan: Celebrating 40 years of Paris Bar; Berlin’s original artists hangout

Paris Bar, Kantstrasse 152, Berlin

Parhaat coverbiisit x 10

Meillä on kotona käynnissä monta musiikkiaiheista keskustelua, jotka eivät tunnu koskaan päättyvän – ne pitävät vaan taukoa ja sopivalla hetkellä jatkuvat taas. Yksi ikuisuusaiheistamme ovat maailman parhaat coverit: mitkä ne ovat, miksi ja millä meriiteillä niitä kuuluu arvioida? No, minun mielestäni pitää ensinnäkin olla hyvä syy lähteä tulkitsemaan toisen kappaletta. Sen syyn pitäisi olla ensisijaisesti se, että on kappaleelle jotain uutta annettavaa, koska lainakappaleen esittäminen täsmälleen samalla tavalla kuin alkuperäinen artisti sen on esittänyt on vaan turhaa ja tylsää. Parhaissa covereissa on tuotu tuttuihin biiseihin jotain uutta ja jotain omaa. Seurauksena on parhaassa tapauksessa ripaus taikaa, joka syntyy kun kahden taiteilijan näkemykset kohtaavat (tai törmäävät) ennalta-arvaamattomilla tavoilla.

Seuraa melko sattumanvarainen lista omista ikisuosikeistani! Paljon muitakin on, mutta nämä nousivat juuri tänään mieleen.

Placebo ~ Running Up That Hill

Placebon tulkinta Kate Bushin vuonna ´85 julkaistusta hitistä on takuulla yksi 2000-luvun parhaista covereista. Hypnoottinen kappale sykkii sydämen tahtiin ja kohoaa kohti c-osaa kuin viritetty jousi. Olen kuullut biisin Placebon keikoilla muutaman kerran ja se on livenä aivan yhtä maaginen ellei maagisempi. Olen myös sihissyt edessäni seisoville briteille SHUT THE FUCK UP kun he hälisivät kesken (MINUN! PYHÄN!) biisin.

The Cure ~ Purple Haze

The Cure teki Jimi Hendrixin 60-luvun lopulla julkaistusta klassikkokappaleesta oman versionsa, joka kohtasi ristiriitaisen vastaanoton: osa kriitikoista teilasi sen välittömästi rockin historian pahimpana raiskauksena, toiset tykkäsivät. Itsehän rakastan tätä 90-luvulla ilmestynyttä kappaletta yli kaiken, tavoilla joita sanat eivät riitä selittämään. Siinä on Hendrixin perintönä savuista psykedeliaa ja kirskuva kitara, joka menee ihon alle. Biitti tahdittaa kappaletta molemmille artisteille epätyypillisen elektronisella otteella ja koukuttava pianokuvio tekee kappaleesta hypnoottisen. Lopputulosta joko vihaa tai rakastaa.

The Raveonettes ~ I wanna be adored

Tanskalaisen Raveonettesin tulkinta vanhasta The Stone Roses -klassikosta vilahtikin täällä blogissa viime kesänä ja on soinut sen jälkeen ahkerasti. Versio on tunnelmaltaan ja sovitukseltaan aika uskollinen alkuperäiselle kappaleelle, mutta heleä naisääni tekee siitä riittävän erilaisen ja kiinnostavan.

Chromatics ~ Into the black

Neil Youngin “Hey Hey My My (Into the Black)” on yksi kaikkien aikojen lempikappaleistani. Se ilmestyi vuonna 1979 ja sen jälkeen siitä on tehty varmaan satatuhatta erilaista versiota. Itse rakastan Chromaticsin tulkintaa, joka on riisuttu kaikesta turhasta: jäljellä on vain Ruth Radeletin paljas laulu, paljas riffi ja lopun junnaava melodia. On vaatinut varmasti rohkeutta lähteä versioimaan näinkin tunnettua kappaletta näin niukoilla aineksilla, mutta lopputulos on hieno.

The Futureheads ~ Hounds Of Love

Listan toinen Kate Bush -cover! Mutta minkäs teet, tämäkin on loistava – vaikka tyystin erilainen kuin Placebon Kate-tulkinta – ja todella ansaitsee paikkansa listassa. Sittemmin edesmenneen brittiläisen postpunk-yhtye The Futureheadsin versio on kiihkeä, rämisevä, tempaisee mukaansa kuin lauma villiintyneitä koiria ja kantaa kiihtyvään loppuunsa asti. He ovat tehneet siitä niin oman, että sitä kuunnellessa on vaikea uskoa, että kappale ja sen lyriikat eivät ole heidän kirjoittamiaan – varsinkin kun aihe, rakastumisen ja tunteen varaan heittäytymisen vaikeus, sopii täydellisesti nuorten postpunkkareiden suuhun. Tätä kuuluu kuunnella niin kovaa kuin kaiuttimista lähtee ja huutaa mukana.

The Jimi Hendrix Experience ~ All along the watchtower

Hendrixin vuonna 1968 levyttämä kappale on ikuinen kesäsuosikkini: se kuuluu roadtripeille, mökki-iltoihin, saunan terassille soitettuna rätisevästä mankasta. Myös siivouspäiviin, dedisrymistyksiin ja muihin tilanteisiin, joihin pitää saada hyvää fiilistä ja potkua. Kappale ei ole kuitenkaan Hendrixin oma, vaan Bob Dylanin, joka levytti sen vuotta aiemmin. Saan tästä mielipiteestä varmasti puritaaneilta satikutia, mutta itse tykkään Hendrixin rokkaavammasta versiosta paljon, paljon enemmän.

Ryan Adams ~ Wonderwall

Kaikki ovat kuulleet Oasiksen alkuperäisen biisin kyllästymiseen saakka. Ryan Adamsin tulkinta tekee kappaleesta taas jotenkin tuoreen: se on keinuva, soljuva, sanalla sanoen ihana. Amerikkalaisen laulaja-lauluntekijän herkkävireinen mutta vahva ääni pääsee hitaassa sovituksessa oikeuksiinsa. Olin kirjoittamassa, että tämä on täydellinen kappale hempeilyyn, kunnes muistin, että meillä tätä kuunnellaan poikkeuksetta niin, että molemmat kailottavat ihan täysillä mukana.

The Twilight Singers ~ Please stay (Once you go away)

Greg Dullin luotsaama The Twilight Singers on yksi ikisuosikeistani, joista paasasin pitkään viime vuoden Flow’n yhteydessä. Yhtye on tehnyt peräti kokonaisen cover-levyn nimeltä She Loves You, joka on täynnä toinen toistaan hienompia tulkintoja. Mietin pitkään nostaisinko tälle listalle Björkiltä lainatun Hyperballad-kappaleen vai tämän Marvin Gaye -tulkinnan, mutta päädyin jälkimmäiseen, koska se on täynnä tunnetta ja rakastan sitä miten se alkaa, heti, sukelluksella syvään päähän. Sillä ei myöskään ole kovinkaan paljon tekemistä alkuperäisen version kanssa. Greg Dullilla ja Marvin Gayella oli yhteisiin lempiaiheisiinsa – souliin, rakkauteen ja seksuaaliseen lataukseen – aivan toisenlainen lähestymistapa: Dullin ote on tummempi ja pakkomielteisyydessään paljon kiinnostavampi.

The Twilight Singers ~ Live with me

Jep, The Twilight Singers rakastaa covereita. Massive Attackin kappaleesta tehty tulkinta ui sydämeeni Tavastian vuosientakaisella keikalla, jossa Greg Dulli esitti sen yhdessä Screaming Treesin ja Queens of the Stone Agen nokkamiehenä tunnetun Mark Laneganin kanssa. Kahden käheä-äänisen miehen tumma duetto on huikea ja löytyy onneksi myös levytettynä yhdeltä yhtyeen EP:ltä. Jos tykkäät tästä, kannattaa ottaa kuunteluun miesten yhteinen musiikkiprojekti The Gutter Twins, jossa on paljon samoja sävyjä.

Sinead O’Connor ~ Nothing compares 2 U

Sineadin ysäriklassikko sävelsi ja alunperin myös levytti Prince, rauha hänen muistolleen. Prince oli nero ja esiintyjänä aivan omaa luokkaansa, mutta pakko sanoa, että Sineadin tulkitsema versio on todella, todella paljon parempi kuin alkuperäinen! Sineadia en ole muistaakseni koskaan nähnyt lienä, mutta vieläkin muistelen Princen vuosientakaista Helsingin keikkaa suurella ilolla ja haikeudella: tästäkin kappaleesta taidettiin kuulla siellä katkelma.

Mitä tykkäätte? Onko teillä jotain omia cover-suosikkeja?