Talven tummimmat sävyt

Tämän talven hitit kiteytyvät näihin kuviin. Lämpimät lampaantaljat, kasmirneuleet ja pesusta pesuun paranevat pellavapyyhkeet, jotka ovat harmaat kuin Helsingin taivas. Kauniisti kuvioidut astiat kävivät kuvauslainassa ja harkitsin hetken niiden hankintaa, mutta päädyin siihen, että ne istuvat jonkun toisen keittiöön omaani paremmin. Siniharmaat sävyt sopivat kyllä vuodenaikaan kuin olisivat siihen suunnitellut.

2014-12-22-stellaharasek-dots-012014-12-22-stellaharasek-dots-02

PEFC-sertifioitu suomalainen pikkukuusi on löytänyt paikkansa betoniruukusta ja toimittaa tärkeänä joulukoristeen tehtävää. Muita joulukoristeita meillä ei (vielä) olekaan. Jouluoksan fanien ei tarvitse hätääntyä, palaan aiheeseen!

2014-12-22-stellaharasek-dots-03

Naapurissa sijaitsevasta sisustuskaupasta bongasin aikoinaan kolhiintuneen ja kuluneen lasikupu, joka suojaa joskus kukkia, toisinaan hedelmiä – tällä kertaa Dotsista saatuja vanhoja sarvia. Myös kuvissa vilahtava lampaantalja ja ruukku on saatu lahjaksi samasta paikasta.

2014-12-22-stellaharasek-dots-052014-12-22-stellaharasek-dots-06

Pieni koira, joka istuu pöydän äärellä ja odottaa tyytyväisenä tarjoilijaa. Tosiasia, ettei mäyräkoirille olla vielä kertaakaan tarjoiltu pöytään heidän kolmivuotisen taipaleensa aikana, ei lainkaan lannista toiveikasta tyttöä.

2014-12-22-stellaharasek-dots-07

Kodista löytyy kaikki harmaan ja mustan eri sävyt – kaunista ja sopivasti karua. Valokuvaaja minussa on vihdoin lakannut taistelemasta pimeyttä vastaan ja toivottanut tummuuden tervetulleeksi. Syntyy se valokuva varjoistakin.

Kuvissa vilahtavista esineistä osa oli kuvauslainassa lifestyleliike Dotsista. He halusivat muistaa teitä joulun kunniaksi alennuskoodilla, jolla saatte 20% alennuksen koko putiikin valikoimasta vuoden loppuun asti. Koodi STELLA toimii niin verkkokaupassa kuin putiikissa  31. joulukuuta saakka.

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

Lempileffat (ja mitä olen niistä oppinut)

yhteistyossa-samsung

Kokosin alkavan loman kunniaksi listan leffalemppareistani, jotka on nähtävä vähintään kerran vuodessa uudestaan. Kohta on onneksi aikaa lorvailulle pitkän kaavan kautta. Aion linnoittautua untuvapeiton kanssa jättitelkun eteen, suojella sipsikulhoani nälkiintynyttä näytteleviltä eläimiltä ja torkahtaa kesken leffan just niin monta kertaa kuin huvittaa. Katselulistalla ovat seuraavina päivinä ainakin seuraavat yhdeksän suosikkia.

(1) Velvet Goldmine (1998)

Yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani, josta löytyy joka katselukerralla jotain uutta. Resepti toimii: leffa hakee visuaalisuudessaan vertaansa, musiikki on enemmän kuin kohdallaan eikä haittaa, että Jonathan Rhys Meyers ja Ewan McGregor ovat rooleissaan niin lahjakkaita, että huimaa.

70-luvun alkuun sijoittuva elokuva sekoittelee surutta fantasiaa, fiktiota ja musiikkihistoriaa. Taidolla kudottu tarina tarjoaa musiikkidiggareille loputtoman intertekstuaalisen tunnistusleikin: jokainen henkilö, kappale ja yhtye on viittaus johonkin olemassaolevaan. Sivuroolit vilisevät tuttuja tyyppejä: bongaa elokuvasta esimerkiksi Brian Molko, joka soittaa T. Rexin kappaletta 20th Century Boy. Soundtrackilla soittavat aivan kaikki Pulpista Sonic Youthiin, Thom Yorkeen ja The Stoogesiin.

Päähenkilöt perustuvat löyhästi tosimaailmaan. Sanotaanko, että David Bowien ja Iggy Popin ystäville tämä on must-see – ja kenelle vaan, jonka mielestä kimallusta ei voi olla koskaan liikaa.

Leffasta opittua: Livekeikoilla käyminen kannattaa aina.

(2) Kiss Kiss Bang Bang (2005)

Jos ollaan rehellisiä, jouduin hillitsemään itseäni etten täyttänyt koko listaa Robert Downey Jr:n elokuvilla. En ole vakuuttunut siitä, että Kiss Kiss Bang Bang on niistä paras, se saattaa olla niistä jopa hölmöin. Jotain vastustamattoman ihanaa on pikkurikollisen tarinassa siitä miten sekoillen voi selvitä pahimmistakin pälkähistä – eikä hurmaavasta hymystä ole haittaa. Val Kilmer säätää mukana. Epäilen, että tätä elokuvaa tehdessä on ollut hauskaa.

Leffasta opittua: Anteeksi saa helpommin kuin luvan.

(3) High Fidelity (2000)

Nick Hornbyn postmoderniin klassikkokirjaan perustuva leffa on itsestäänselvä valinta. Nuhjuisen levykaupan arki tuo mieleen vuodet kun asuin Tampereella kahden levykaupan yläkerrassa ja vietin niissä välillä enemmän aikaa kuin kotonani. Rob Gordonin eksistentialistisiin kriiseihin ja sydänsuruihin pystyy samaistumaan kuka tahansa popmusiikin ystävä, joka on joskus rakastunut.

Leffasta opittua: Tie sen oikean (tai oikeastaan kenen vaan) sydämeen käy kotona äänitetyn kasettikokoelman kautta. Vuonna 2015 saman asian ajaa Spotify-soittolista.

(4) 24 Hour Party People (2002)

Musiikkiteema jatkuu! Michael Winterbottomin puolidokumentaarinen 24 Hour Party People keskittyy sekoilun kultaiseen kauteen ja vie legendaarisen Factory Records -levymerkin synnyinsijoille 80-luvun Madchesteriin. Steve Coogan, yksi ehdottomista lempinäyttelijöistäni, esittää levypomo Tony Wilsonia, jonka into käy bisnesvainun edelle. Manchesterin musiikkipiirien vaiheita kahdenkymmenen vuoden ajalta kuvaava juoni on sekopäinen yhdistelmä faktaa, fiktiota, huhuja ja tekijätiimin erittäin vapaita tulkintoja.

Leffasta opittua: Don’t do drugs, kids.

(5) Love Actually (2003)

Romanttiset komediat ovat aliarvostettuja. Niiden vaan pitäisi olla useammin edes puoliksi yhtä hyviä kuin Love Actually. Kaikkien aikojen joululeffa! Jos katsot joululomalla vain yhden elokuvan, suosittelen tätä.

Leffasta opittua: Aivan kaikki on mahdollista.

(6) Closer (2004)

Kaikkiin rakkaustarinoihini liittyy musiikki – tässä tapauksessa Damien Ricen The Blower’s Daughter, jolla leffa alkaa. Closer keskittyy neljän ihmisen kokoiseen ihmissuhdesolmuun, jota avataan unohtumattoman dialogin keinoin. Natalie Portman, Jude Law, Julia Roberts ja Clive Owen ovat kaikki loistavia rooleissaan ihmisinä, jotka yrittävät tehdä tilit selväksi suhteessa epäkäytännölliseen konseptiin nimeltä totuus.

Leffasta opittua: If you believe in love at first sight you never stop looking.

(7) Control (2007)

Koska Joy Division, ja lempivalokuvaajani Anton Corbijnin ohjaus. Tarina on surullinen, mutta kohtaukset pökerryttävän kauniita. Huomasin muuten juuri, että yllättävän iso osa lempielokuvistani pyörivät musiikkimaailman ympärillä. Sen siitä saa, kun katselee maailmaa päänsisäistä soundtrackiaan kuunnellen.

Leffasta opittua: Olisipa joku halannut Ian Curtisia vähän enemmän.

(8) Drive (2011)

Nicolas Winding Refnin ohjaamasta romanttisesta rikoselokuvasta tuli minipieni pakkomielle heti kun näin sen ensimmäisen kerran. Ryan Goslingilla ei ole sormeaan pelissä, sen sijaan syytän soundtrackia: elokuva, joka käynnistyy ranskalaisen Kavinskyn kappaleella Nightcall ei yksinkertaisesti voi olla huono. Ei se ollutkaan, sitäpaitsi Cliff Martinezin säveltämä musiikki tukee muita kappalevalintoja täydellisesti. Olen Solaris-elokuvan uudelleenfilmatisoinnista alkaen digannut melkein kaikesta mitä Martinez on tehnyt.

Leffasta opittua: Hiljaiset miehet ovat parhaita.

(9) The Grand Budapest Hotel (2014)

Wes Andersonin uusin elokuva on listan tuorein tulokas. Uskallan silti väittää, että siitä tulee yksi niistä leffoista, jotka haluaa nähdä uudestaan ja uudestaan. Eriskummallinen, eksentrinen ja niin hyväntuulinen, että loppupäivän hymyilyttää. Maailma tarvitsee enemmän tälläisiä elokuvia.

Leffasta opittua: Käytöstavat ennen kaikkea.

****

Siinäpä se. Mitä leffoja itse katselette vuodesta toiseen? Parhaat elokuvavinkit jakoon!

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

Lomasuunnitelmia

En nyt mainitse nimiä, mutta jotkut meistä ovat ottaneet jo varaslähdön joululomaan. Omani ajattelin viettää suunnilleen samalla tavalla – onnellisessa horroksessa peiton alla. Kerällä tai kylkimyyryläisenä, paitsi jos joku rapsuttaa vatsaa.

2014-12-20-stellaharasek-weekend-32014-12-20-stellaharasek-weekend-42014-12-20-stellaharasek-weekend-12014-12-20-stellaharasek-weekend-52014-12-20-stellaharasek-weekend-2

Todo-listalla on vielä nippu asioita, mutta maanantai-iltaan mennessä kaikki on tehty. Se onkin vuoden lyhyin päivä: tiistaina päivät alkavat taas pidentyä. Seuraavana aamuna ajattelin nukkua pitkään, herätä aamupalalle – ja painella takaisin nukkumaan. Ooh. Joulu saa tänä vuonna luvan tulla ilman suursiivousta ja kimaltavia koristeita, nyt kiinnostaa kaikkein eniten ihan vaan olla kyljellään.

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

Kun kaviaarihammasta kolottaa

Pääsin muutama viikko sitten ystäväni avecina tutustumaan niin hurmaavaan paikkaan, että menin vähän sekaisin. Niin käy, kun eteen kannetaan samppanjaa ja sammen mätiä kesken kirkkaan maanantaipäivän – toiset meistä kun ovat tottuneet nauttimaan arkilounaakseen kupin kahvia, jossa on hyvässä lykyssä maitoa. Sanotaanko, että vaihtelu virkistää.

Kauppatorin kulmille Etelärantaan auennut Finlandia Caviar on kaviaarikauppa ja pikkuravintola, jonne voi pistäytyä sekä ostoksille että lasilliselle samppanjaa pienen suolaisen kera. Valikoiman kirkkaimpana kruununjalokivena loistaa nimen mukaisesti kaviaari, mutta paikasta löytyy myös muita mätituotteita ja tuoreita ostereita. Palanpainikkeeksi suositellaan samppanjaa, joskin listalla on luonnollisesti myös venäläinen klassikko nimeltä vodka. Melkoista.

2014-12-18-stellaharasek-finlandiacaviar-1

Paikan on perustanut Valeria, joka on kyllä nainen paikallaan – hän on työskennellyt kalan parissa perheyrityksessään toistakymmentä vuotta. Valerian poika häärää kokkina keittiössä. Kaupan kylmähyllyt ovat täynnä purnukoita, ravintolapuolella lista on sen sijaan lyhyt ja loppuun asti ajateltu. Helsinki-menu sisältää suomalaisten kalojen mätiä ja lasin viiniä, Moskova-menulta löytyy kolme kaviaarikuppia viiriäisen munan ja smetanan kera huuhdottuna alas vodkalla. Herkkuja saa tilata toki myös erikseen alkaen kolmen euron ostereista. Merenelävien maistaminen ei ole ehkä ikinä ollut näin helppoa.

Pisteitä laadun ja lähestettävyyden yhdistelmästä: kauniisti, mutta koruttomasti sisustettuun tilaan on helppo tulla, vaikkei olisi ikinä maistanut kaviaaria (jos et ole, täältä on todellakin hyvä aloittaa). Tuumasimme pöydän äärellä, että kaupungista on tähän asti asti puuttunut juuri tälläinen paikka: rento pikkurafla, johon voi tulla päähänpistosta ilman pöytävarausta. Tilata vaikka alkupalan ja jatkaa sen jälkeen jonnekin illalliselle.

2014-12-18-stellaharasek-finlandiacaviar-2

Pidin kovin monesta asiasta: simppelistä sisustuksesta, satamanäkymästä ja ennen muuta siitä, että kaikki mitä maistelimme oli aivan mielettömän hyvää. Mielipiteeni on toki kaukana puolueettomasta – kuulun ihmisiin, joiden joulu ei ole joulu ilman pyhää kolminaisuutta mäti, smetana ja sipuli. Kaviaaria en ole tosin koskaan ostanut ja mätiäkin tulen hankkineeksi useimmiten vain joulun alla. En muuten tajua miksi. Sijoitan surutta pennosiani sille päälle sattuessani käsintehtyyn suklaaseen, hyvään viiniin tai laadukkaaseen luomulihaan – miksi en siis silloin tällöin hanki vaikka alkupalaksi pikkupurkillisen mätiä, jota rakastan huomattavasti enemmän kuin mitään maailman suklaata?

Jos olet muuten ihmetellyt mikä on mädin ja kaviaarin ero, et ole tyhmä etkä varsinkaan ainoa – minäkin kysyin. Kaviaari on kaikkein arvostetuinta mätiä, joka saadaan sammesta. Sampilajikkeita ja näin myös kaviaarilajeja on useita, hinnat vaihtelevat saatavuuden mukaan. Halpaa tämä herkku ei ole, eipä hyvää tarvitse kauhalla syödäkään.

Finlandia Caviarin hyllyt notkuvat kaviaarin lisäksi muista mätipurnukoista ja hintahaarukka on laaja: edullisimmat irtoavat alle kympillä. Tulipahan selväksi mistä löydän laajan valikoiman lempiherkkujani ensi viikolla kun joulu kolkuttelee ovella.

Finlandia Caviar Shop & Restaurant
Ma-ti 10-18, ke-la 11-19
Eteläranta 20, Helsinki

SAME SHIT, DIFFERENT DAY