TAKAISIN JOOGAMATOLLE

Kun opiskelin Tampereella, kävin pitkien koulupäivien vastapainoksi (lue: ylläpitämässä fyysistä kuntoani ja mielenterveyttäni) kuntosalini astangajoogatunneilla. Kolme kertaa viikossa. Vuoden ajan. Oppimatta yhtään mitään. Mikä pettymys! Äitini oli joogannut koko lapsuuteni ja kuvittelin, että olin imenyt taipumuksen jo äidinmaidosta.

Lopetin vuoden päästä, kun kyllästyin siihen ettei mitään tuntunut tapahtuvan. Tuli minusta rauhallisempi, vähän notkeampi. Ehkä pitkäpinnaisempikin, koska tuo uudelle harrastukselle omistettu vuoden pituinen koeaika oli kärsimättömälle aivan ennennäkemätön saavutus. Mutta en kokenut suurta valaistusta josta julkkikset puhuivat, kankeasta graafikko-opiskelijasta ei kuoriutunut jäntevää joogia eikä asanoistakaan tullut harjoittelun myötä helpompia, vaikka hampaat irveessä väänsin.

Myöhemmin toki tajusin, että paikka oli ollut väärä, opettajalla oli ollut käsissään aivan liikaa oppilaita ja ennen muuta: oma asenteeni oli ollut ihan pielessä. Olin innostunut muiden oivalluksen iloa uhkuvista joogajutuista ja mennyt tunnille odottaen, että joogan taianomaiset vaikutukset lankeaisivat minunkin ylleni kuin jumalallinen valo taivaalta ilman että minun tarvitsisi tehdä sen eteen muuta kuin saapua paikalle jumppatrikoissani ja kulahtaneessa bändipaidassani.

Ihan varmuuden vuoksi olen kuitenkin aktiivisesti vastustanut joogaa siitä saakka. Melkein kaikki ystäväni käyvät joogassa ja he ovat esittäneet kiusallisia kysymyksiä siitä mihin oma joogailuni jäi, miettineet eikö laji olisi täydellinen kroonisesti jumissa olevalle keholleni? Olen kiljunut aina samaa: kokeiltu on! Ehkä minusta ei vaan ole siihen! Kehoni ei yksinkertaisesti taivu sellaiseen. En oppinut vuodessa tekemään edes perusasanoita kunnolla, enkä saanut kiinni siitä hengitysrytmistäkään. Meikäläisen kärsivällisyys ja notkeus ei vaan riitä. Parempi kun pysyn poissa! Enemmän joogaa teille valaistuneemmille!

Sitten tapasin Katja Kokon, joka viattomasti kysyi voisiko olla, että juuri nämä ajatukset kertovat siitä paljonko voisin joogasta hyötyä, jos vaan antaisin sille mahdollisuuden?

Siinäpä vasta kiusallinen kysymys.

Olemme vuosien varrella ystävystyneet. Katja on huipputyyppi, ehkä tiedättekin hänet bloginsa kautta. Hän on Suomen johtava luonnonkosmetiikkaguru ja loistava joogaohjaaja. Sain jo kauan sitten kutsun Katjan joogatunneille, joilla monet ystäväni käyvät. He ovat kehuneet Katjan opetusta, joka on kuulemma lempää, mutta sopivan skarppia – asanat tehdään täsmällisesti ja oikeaa tekniikkaa harjoitellaan. Lupasin pohtia. Kaksi vuotta siihen meni – vai kolme? Mutta nyt hetki tuntuu viimein oikealta. Takana on pitkä treenitauko. Palasin juuri Kanervan bootcampiin – ja se on ollut muuten ihanaa – ja on täydellinen hetki ottaa sen rinnalle jotain toisenlaista ja täydentävää. Joogalla on toki paljonkin positiivisia vaikutuksia kuntoon ja liikkuvuuteen, mutta erityisesti haluan harjoitella hiljaa olemista ja hengittämistä, keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan. Lempeämpi suhtautuminen omaan kehoon ja mieleen kiinnostaa myös – ne eivät ole koskaan olleet varsinaisia vahvuuksiani. Alan vihdoin tajuta, että on ihan sama paljonko teen hyvinvointini eteen, jos omat ajatukseni kiertävät negatiivista kehää. Toivon, että jooga auttaa siihen – ja tällä kertaa olen myös valmis tekemään ihan itse jotain sen eteen.

Asioita, jotka jo tiedän astangajoogasta:
– Se on oiva lajivalinta kaltaisilleni vatipäille, jotka eivät koskaan jaksa venytellä, vaikka keho sitä kipeästi tarvitsee. Pidän välillä jumppamattoa ja foamrolleria osoittelevasti keskellä olohuoneen lattiaa enkä siltikään saa aikaiseksi. Toivottavasti Kanerva ei lue tätä.
– Se on kätevä tapa aikatauluttaa kiireiden keskelle aikaa itselle, pieni irtiotto arjesta edes kerran kaksi viikossa. Joogasalin hämärässä et ajattele enää kauppalistaa tai huomisen aamupalaveria, vaan keskityt hengittämiseen ja siihen mitä kehosi tekee. Todella tervettä ihmiselle, joka elää aivan liikaa päänsä sisällä! Tarkoitan paitsi itseäni myös kaikkia teitä, jotka olette samanlaisia bileet omassa päässä -tyyppejä.
– Se on todella tehokasta liikuntaa, ei tosiaan mitään meditaatiohyminää! Otin kerran silloisen poikaystäväni mukaan tunnille, koska hän kuvitteli minun käyvän jossain suitsukkeenkatkuisessa kellarissa laulamassa risti-istunnassa mantroja eikä voinut ymmärtää mihin tarvitsin treenivaatteita. Varttia myöhemmin salin hiljaisuuden rikkoi vain pieni tip kun ensimmäinen poikaystävän otsalta tipahtanut hikipisara osui lattiaan. Ei kuittaillut enää sen jälkeen.
– Mutta eipä väheksytä ollenkaan joogan henkistä vaikutusta! Sain maistaa sitä, vaikka ensimmäinen kosketukseni joogaan ei tehnytkään lähtemätöntä vaikutusta. Jälkeenpäin ajatellen on ollut melkoinen saavutus, että kesken hektisimpien opiskeluaikojeni maltoin ja halusin käydä kolme kertaa viikossa keskittymässä joogasalissa. Jos keskinkertainen joogaopetus saa keskivaikeista asenneongelmista huolimatta aikaan moista, mitä voikaan tapahtua kun menee loistavan opettajan ohjaukseen vihdoin valmiina oppimaan?

Kirjoitan tästä nyt, koska Katjan syksyn kurssit ovat käynnistymässä ja tunneille on vielä muutamia paikkoja jäljellä. Niillä on tapana täyttyä, joten jos kiinnostaa, kurkkaa nopeasti perusinfot kaikista Katjan kursseista sekä kurssivaihtoehdot ja hinnat. On yksittäisiä kursseja ja koko kauden jatkuvia, joiden maksut voi halutessaan jakaa kahteen osaan. Jos haluatte samaan ryhmään kuin me olemme Jarnon kanssa menossa, se löytyy tästä ja sisältää kahden viikottaisen tunnin lisäksi viikonlopun pituisen alkeiskurssin, joka on pakollinen kaikille astangajoogaa vasta aloittaville. Kyllä, aion aloittaa alusta.

Tunnit eivät suinkaan ole tarkoitettu vain säännöllisesti jo treenaaville, vaan sinne ovat lämpimästi tervetulleita myös rautakanget ja huonokuntoiset toimistorotat – saa tulla sellaisena kuin on! Katjan tuntien ilmapiiri on takuulla lämmin ja rento, ja ryhmäkoot ovat pieniä, jotta Katja ehtii keskittyä jokaiseen.

Alkeiskurssi pidetään ensi viikon lopussa enkä malta odottaa. Tällä kertaa haluan tehdä kaiken kunnolla ja keskittyen. Ilman odotuksia, stressaamatta siitä millä tahdilla kehityn ja osaanko tarpeeksi, koska se ei ole tärkeää. Riittää, että teen tätä itseäni varten, omaa kehoani kuunnellen ja ilon kautta.

Mitäs teidän treeneihin kuuluu? Meinaatteko aloittaa tänä syksynä jotain uutta tai jatkaa hyväksihavaitulla linjalla? Vai onko Projekti Sohvaperuna vielä niinsanotusti vaiheessa? Jos on niin tsemppiä, minä niin ymmärrän! Luulen etten tule koskaan rakastamaan mitään liikuntaa niin paljon kuin rakastan sohvaani, mutta onneksi olen oppinut viime vuosina arvostamaan sitä miltä tuntuu keho, joka saa liikkua, hikoilla ja venyä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

ALKUSYKSYN IHANIMMAT

Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan

✖ ESTHOLMEN, SUVISAARISTO

Vietimme ystävien kanssa muutama viikko sitten viikonlopun Suvisaaristossa, pienellä saarella nimeltä Estholmen (sivusinkin sitä sattumalta eilen). Siitä on tullut jo perinne: käymme siellä joka kesä, joinakin vuosina vielä syksylläkin. Nukumme pitkään saaren pikkumökeissä ja päätalon makuukammareissa, valmistamme ruokaa venevajassa, saunomme ja uimme, loikoilemme riippumatossa, käymme soutamassa tai melomassa kanootilla, notkumme rantakallioilla ja kuuntelemme musiikkia. Tänä vuonna meillä oli jopa livemusiikkia, sillä veneeseen kannettiin ruokakassien, kirjojen ja koirien lisäksi akustinen kitara. Lisää kuvia on tulossa pian, mutta ihan ensimmäiseksi on vuorossa saarella kuvattu syysmuotispektaakkeli! Nanson syysmalliston ensimmäiset herkut ovat nimittäin saapuneet myymälöihin ja verkkokauppaan. Poimin mallistosta omat suosikkini ja pakkasin ne mukaani saareen.

Tästä mallistosta oli itseasiassa vähän vaikeaa valita lemppareita, iski runsaudenpula. Väriskaala on niukka eli kovin näköiseni, mustaa ja harmaata, joita maustaa muutama murrettu sävy. On mustavalkoista raitaa jota rakastan aina vaan, pari kaunista retroprinttiä. Pidin kuitenkin ennen muuta materiaaleista: puuvilla- ja merinovillaiset vaatteet tuntuvat päällä pehmeiltä, keveiltä ja lämpimiltä, juuri siltä mitä kesän jälkeen janoaa kun viilenevät säät saavat kaivamaan kerroksia päälle. Moniin malliston vaatteisiin on myös saatu erilaisilla neuloksilla ja kudontatekniikoilla eläviä pintoja, jotka tekevät yksinkertaisista vaatekappaleista heti kiinnostavampia.

Lato-paita on malliston rennommasta päästä – tulee mieleen retrohenkinen collegepaita, joka toimii niin kotona, mökkireissulla ja hoidellessa arkiasioita kaupungilla. Ohut paita on lämmin, istuu päällä kevyesti ja puristamatta. Hihat ovat ihanasti inasen ylipitkät, itse tosin käärin niitä jokatapauksessa. Pehmeän puuvillan pintaan on kudottu pörröistä raitaa. Tälläisiä vaatteita tehtiin joskus 70-luvulla! Tykkään! Kaapistani löytyy sama paita mustana ja harmaana.

Viistasku-pillifarkut ovat vilahtaneet blogissa ennenkin. Ratkoin kesän tullen polvet auki, tuuletusaukot tekivät niistä kesäisemmät. Marraskuussa saattaa vähän kaduttaa, mutta no, sittenpä puen alle mustat sukkikset (tai jos olisin supertrendikäs enkä armoton vilukissa, vetäisin niiden alle verkkosukkikset).

Villis-neuletunika taisi olla itsestäänselvä valinta. Hei, se on harmaa, siinä on taskut ja 55% merinovillaa. Mitä muuta voi villatunikalta kaivata? Leikkaus on rento ja väljä, näyttää kivalta paljaiden säärten kanssa nyt ja sukkisten kanssa sitten myöhemmin. Toimisi hyvin myös kapeiden nahkahousujen kanssa! Menee testiin kun kelit viilenevät tarpeeksi.

Kuviot eivät hallitse syysmallistoa, mutta on joukossa kuitenkin jokunen printtivaate.
Pouta-paidassa tykästyin retrohenkiseen kuosiin, helman pieniin halkioihin ja siihen miten järisyttävän pehmeä tuo puuvilla-modaalisekoitus on. Mallistoon kuuluu myös samasta printistä tehty tunika, jonka helma levenee a-linjaisesti.

Yllätin itseni vähän tämän vaatekappaleen kohdalla, sillä Hyrrä-hameen muoto ja pituus eivät ole tyypillistä minua ollenkaan. Tykkäsin silti sen viboista, tuli mieleen ne syksyt kun aloitin yliopistossa ja oikeasti laahustin taideaineiden laitoksella reikäisissä farkuissa ja vanhoissa villatakeissa, mutta omissa mielikuvissani olin skarppi ja söpö baskerityttö suoraan 60-luvun yliopistoleffoista. Hameen ryhdikkäässä, vuoritetussa puuvillakankaassa on kennomainen kohopinta ja leveät laskokset tuovat hameeseen kuohkeutta. Kiinteä vyötärökaistale saa hameen istumaan täydellisesti – rakastan vaivattomia, hyvin leikattuja vaatteita, joita ei tarvitse nykiä ylös eikä alas. Syksyn helpoin hame.

Mallistoon kuuluu myös samasta materiaalista valmistettu pitkähihainen Hyrrä-paita – se ei päätynyt saarikuviin, mutta sopisi siron ja ryhdikkään leikkauksensa ansiosta täydellisesti toimistolle tai oikeastaan mihin tahansa alkusyksyiseen ryhtiliikkeeseen. Jos palaisin vielä yliopistoon (juuri tähän aikaan vuodesta alan aina salaa haaveilla siitä) pukisin ehdottomasti juuri tuon paidan päälle syksyn ensimmäisille luennoille. Ylläolevissa kuvissa hameen parina on siis musta Lato-paita.

Latolinjalla jatketaan! Varoituksen sana Lato-housuista – jos puet ne kerran päälle, peli on menetetty etkä halua enää käyttää kotona mitään muuta. Et myöskään iltakävelyillä. Tai kauppareissuilla. Mökillä nautit, kun ei tarvitse selittää kenellekään miksi hiihtelet kaiket päivät olohousuissa. Ihan kohta huomaat miettiväsi saisiko nämä loman loputtua jotenkin huijattua kaupunkikelpoiseksi. Jos niihin yhdistäisi vaikka skarpin valkoisen t-paidan ja rennon mustan bleiserin, yksinkertaiset korot? Hmm?

Raidallinen Kemut-tunika on yksi malliston lempivaatteistani! Suoralinjaisessa, rennossa tunikassa on taskut, pitkät hihat ja niin eläväpintainen, pörröinen puuvillaneulos, että sitä tekee mieli silittää koko ajan. Äskeisissä kuvissa vilahti samaan sarjaan kuuluva Kemut-pusero. Jos puuvillatrikoo on makuusi liian takertuvaa ja valuvaa ja kaipaat raitapaidoiltasi ja tunikoiltasi enemmän ryhtiä, käypä sovittamassa tai ainakin hypistelemässä näitä.

Muisto-paitapuserossa on simppeli printti, tykkäsin sen veikeästä ajattomuudesta. Kangas tuntuu niin kevyeltä, ettei paitaa haluaisi riisua ollenkaan. Saaressa yhdistin siihen pelkät farkkushortsit, mutta kaupunkiolosuhteissa pukisin sen seuraksi mustat pillifarkut ja sandaalit, syksyn tullen korkeakorkoiset nilkkurit. Siihen ei tarvitakaan enää kuin niukka musta jakku ja toimistoasu on valmis! Rentoa vapaapäivää varten vaihtaisin jakun villatakkiin. Puserosta on muuten myös tunikaversio.

Tunikahullua ilahduttaa, että Nanson valikoimissa on aina useampi kauniisti leikattu tunika! Harmaa Lumo-tunika on oikeasti ehkä hiukan liian lyhyt mekoksi, mutta saarella sellaisella ei ole niin väliä. Kaupungissa pukisin sen alle nahkahousut, syksymmällä mattamustat sukkahousut ja saappaat.

Tummanharmaa on ollut lempivärini mustan ohella siitä saakka kun täytin kahdeksantoista. Ylläolevaan kuvaan tiivistyy yksi niistä asioista, joita rakastan tummanharmaassa: en saa tarpeekseni siitä miten ruskettunut iho ja auringossa haalistuneet vaaleat latvat hohtavat tummanharmaata vasten. Musta on joskus niin kova, tummanharmaa luo omille väreille paljon pehmeämmän taustan. Kun vaatteiden värit eivät hallitse habitusta vaan ihmisen omat värit – iho, hiukset, silmät – saavat tilaa, tuntuu että persoonakin loistaa enemmän.

Villis-neuletakki on samaa pehmoista merinovillan ja puuvillan sekoitusta kuin ensimmäisten kuvien neuletunika. Se on vaivatonta mallia nimeltä “vedä niskaan ja unohda” – kauniisti laskeutuva, ohut villakerros, joka sopii minkä tahansa asukokonaisuuden päälle tuomaan lämpöä. Käytän vastaavia vaatteita pitkin syksyä ja talvea, niitä tarvitaan ihan koko ajan niin kotona, työtapaamisissa kuin ulkona liikkuessa, kun takin alle on saatava vielä yksi välikerros.

En tiedä oletteko huomanneet, mutta Nanson retrohenkiset yöpaidat ovat aivan mahtavia kesämekkoja! Tykkään niiden kapeista leikkauksista, pitkistä hihoista, pyöreistä päänteistä ja superlaadukkaasta viskoosineuloksesta, joka pysyy hyvänä pesusta toiseen ja tuntuu päällä niin mukavalta, että niissä voisi nuk… ainiin. Tämä keksintö ei ole tosin uusi, sillä käytin jo teini-ikäisenä äitini kaapista löytämiäni (juurikin Nanson) yöpaitoja mekkoina sandaalien ja nahkalaukun kanssa. Laadusta kertoo paljon, että 70-luvulla valmistetut vaatteet olivat tiheästä käytöstä huolimatta säilyneet loistokuntoisina.

Palatakseni tämän syksyn mallistoon, yöpaitasuosikeistani toinen on ehdottomasti mustavalkoinen Pilkut-yöpaita: simppelin printtivaatteen kaunis ja kapea malli tekee siitä vallan hyvän mekon. Mökillä, saaressa ja rannoilla pyöriessä mutkaton mekko on toki täysin elementissään, mutta siitä saa taiottua vaivattomasti myös kaupunkikelpoisen, kun yhdistää siihen lierihatun, nahkalaukun ja vaikka kiilakorkosandaalit. On kokeiltu, tuli kehuja! Ja yllätyksiä. Vau, sanoi tuttu, en ole ollenkaan tajunnut että yöpaitoja voisi käyttää tällä tavoin. Niin! Siksi ei kannatakaan tuijottaa liikaa sitä mihin vaate on alunperin ehkä tarkoitettu, vaan katsoa sitä avoimin silmin ja nähdä sen potentiaali. Sen toisen yöpaitasuosikin näette vasta myöhemmin, koska se ei ole vielä saapunut kauppoihin.

Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä (ja monet muut) tuotteet saa tällä hetkellä Nanson verkkokaupasta ja myymälöistä 15% alennuksella ensi viikon keskiviikkoon eli 23. elokuuta saakka. Varoituksen sanana muuten, että osa malliston vaatteista saattaa loppua verkkokaupasta nopeastikin! Lisää on tulossa kyllä lähiviikkoina, mutta jos haluaa hyödyntää kampanjahintaa, kannattaa olla nopea. Myymälöistä voi löytyä niitäkin jotka loppuvat verkkokaupasta, joten suosittelen piipahdusta paikan päällä, jos vaan mahdollista. Samalla pääsee hypistelemään noita ihania materiaaleja, joista kuvat valitettavasti antavat vasta kalpean aavistuksen.

Seuraa tuttuun tapaan arvonta! Kerrohan kommenteissa mikä kuvissa näkyvistä vaatekappaleista on suosikkisi – ja miksi. Toki saat halutessasi valita suosikkisi myös Nanson verkkokaupasta. Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon torstaihin 24. elokuuta saakka, muista sähköpostiosoite. Arvontailoa ja aurinkoa elokuuhun!

PS. Kiitos kaikille edelliseen arvontaan osallistuneille – teitä oli valtava määrä! Voittajat on arvottu ja heihin ollaan yhteydessä.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

KUVAUSPÄIVÄ KOTONA

Meillä kävi yksi päivä kylässä yksi tuttu valokuvaaja. Hän on entinen kämppäkaverini ja nykyinen ystävä, joka kyläilee koiransa kanssa yhtenään, joten se ei ole sinänsä uutinen – mutta tällä kertaa hän tuli kameran kanssa ja kuvasi kotimme tulevaa lehtijuttua varten. Edellisestä kerrasta onkin vähän aikaa, silloin myös asuimme vielä yhdessä. En vielä tiedä milloin juttu tulee ulos, mutta kerron kyllä sitten.

Jännittää vähän! Kuvaan tietysti itsekin näitä samoja huoneita ja nurkkia, julkaisen ottamiani kuvia blogissa ja Instagramissa enkä lotkauta korvaani. Se tuntuu silti erilaiselta: omissa kuvissa päätösvalta pysyy aina tiukasti omissa käsissä. Saa keskittyä juuri siihen mihin haluaa, rajata kuviin asiat joista eniten pitää ja jättää kuvan ulkopuolelle kaiken mikä tuntuu epäolennaiselta. Valokuvien ottaminen omasta kodista on tavallaan viimeinen vaihe oman visuaalisen ympäristönsä sommittelua, sen nitomista aikaan ja paikkaan: tältä haluan kaiken näyttävän. Ainakin juuri nyt, ennen kuin saamme taas keskiöisen sisustuskohtauksen, vaihdamme kalusteiden paikkaa ja pistämme kaiken mullinmallin.

Toisaalta juuri se tekee toisen valokuvaajan kuvista kiinnostavia. Hän näkee nämä samat asiat eri tavalla, kiinnittää huomionsa erilaisiin nyansseihin kuin minä. Hän poimii tilassa leijuvan tunnelman omalla tavallaan ja taltioi sen omalla tyylillään. Kuvat kertovat toisenlaista tarinaa kuin minä olisin kertonut, mutta ne ovat aivan yhtä totta – näkökulma vaan on toinen.

Nappasin nämä kuvat kuvausten tiimellyksessä. Nauratti nuo elukat, joiden oli aivan pakko päästä taas kuviin manaamaan ja mököttämään. Jos olette joskus ihmetelleet kun olen puhunut korppikotkista, tästä ylläolevasta ruudusta näette mitä tarkoitan: korppikotka viittaa mäyräkoiraan, joka on kavunnut mahdollisimman korkealle päivystyspaikalle kaula pitkällä paheksumaan. Uskon, että kaikki mäyräkoirien omistajat tuntevat ilmiön. Paheksuttavia asioita: isojen esineiden liikuttelu ilman lupaa. Mäyräkoiran siirtely ilman lupaa. Epäilyttävien äänien aiheuttaminen (liittyy sitäpaitsi usein isojen esineiden liikutteluun). Mäyräkoirien mallipalkkion unohtaminen (olkoonkin, että mallit ovat aivan oma-aloitteisesti ilmoittautuneet palvelukseen).

PHOTOS BY STELLA HARASEK