URBAANIMPI SAN JUAN

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Siirrymme San Juanissa uusille kulmille, Miramariin. Se on vähän sivussa vilkkaammilta turistialueilta, rauhallinen paikka, jossa asuu ja työskentelee paljon paikallisia. Skaala on laaja: kauneimmilla espanjalaistyylisillä taloilla on vehreät patiot ja puutarhat, ränsistyneimmissä rakennuksissa on hädin tuskin seinät pystyssä ja katto on plussaa. Helteessä haalistuneiden pastellisävyisten kortteleiden ja graffiteilla koristeltujen kivimuurien keskellä kohoaa muutamia suuria harmaita toimistotaloja, jottei unohtuisi, että ollaan kaikesta karibialaisesta letkeydestä huolimatta Amerikan hallinnon alla.

Miramar kuuluu Santurceen, San Juanin tiheimmin asuttuun kaupunginosaan, jossa on rantojen sijaan pääosassa urbaanimpi kaupunkimaisema: on taidemuseoita ja gallerioita, kahviloita ja pikkuputiikkeja, katuruokakojuja ja tatuointipaikkoja. Myös monet kaupungin kiintoisimmista baareista ja ravintoloista sijaitsevat täällä. Yöelämä on omaa luokkaansa, siitä lisää myöhemmin.

Vaikka kivoja kahviloita on siellä sun täällä, on pakko rakastaa paikallista bensiskulttuuria, jossa huoltoasema on samalla kauppa, kiska, baari ja yleinen kokoontumispaikka. Räppi soi ihan täysillä, kaljat on pistetty jäihin kylmäaltaisiin. Joidenkin bensisten edessä on terassi, toisten ei. Kummin päin tahansa paikalliset parveilevat huoltoaseman edessä, tilaavat siihen pizzaa tai ostavat viereisestä ruokarekasta purtavaa. Bensismyyjät ovat pääasiassa tatuoituja miehiä, jotka notkuvat tiskin takana tupakka suussa ja tulevat ulos huutelemaan tuttavilleen, jos asiakkaita ei ole.

Koska olemme sopeutumiskykyisiä matkustajia (ja rakastamme bensishengailua), otamme heti uuden hotellimme, Ciqala Luxury Suitesin vieressä sijaitsevan huoltoaseman omaksemme. Olemme jo oppineet, että paikallista Medalla-oluttta myydään täydellisissä pikkutölkeissä ja Medallan seuraksi sopivat Doritos-nachot, joissa on cheddaria ja ihan takuulla jotain huumetta. Ei tarvitse kuin hakea olut ja istua muiden sekaan bensiksen eteen.

Löydämme bensikseltä myös uudet pikasafkasuosikit. Pikkunälkään: yksittäispakatut kuivakakkupalaset ovat etiketin mukaan “artificially and naturally flavoured” – tämä jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Paras maku on ehdottomasti ihanasti esanssinen amaretto, jota harmi kyllä ei myydä ihan joka paikassa – onneksi meidän lähibensiksellä on notkuva hylly. Isompaan nälkään: perulaisen ruokarekan vain vähän vetinen ceviche (huonoimmillaankin lempiherkkuani) ja friteerattu kala. Olemmehan uppopaistetun ruoan luvatussa maassa, joten kokeilemme myös uppopaistettua keittobanaania. Ei jatkoon.

Rakastan paikan värikästä arkkitehtuuria ja katutaidetta! Vaaleanpunaisen, violetin, mintunvihreän ja sinisen sävyt välkehtivät kaikkialla. Suurin osa väreistä ovat pastellisia ja pehmeitä, mutta siellä sun täällä seisoo kirkuvan pinkki talo, joka loistaa kilpaa puiden kukkien kanssa. Myös neonvihreä näyttää olevan pätevä tapa erottua naapureista.

Hedelmäautonkin pitää välillä pysähtyä tankille.

Tautipäivitys: juuri ennen matkaa alkanut flunssani on edennyt hurmaavaan tuberkuloosi-vaiheeseen, jossa niistän räkää litran kerrallaan ja puheen sijaan suusta tulee pelkkää yskää. Mikko ja Jarno ovat eristäneet minut tartuntatautiosastolle: en saa juoda samoista pulloista vettä, vaan minua varten on oma sars-muovikuppi, johon juomani kaadetaan. Saan myös oman dippikupin friteeratulle kalalle, mikä on ehkä tuberkuloosini ainoa hyvä puoli.

Kuvan pinkki talo on myynnissä, kuten kovin moni muukin näillä kulmilla. Ylemmässä kuvassa viereisen talon pihaporttia lukitseva rouva omistaa sen ja koitti kaupata sitä meille. Oli ostanut sen aikoinaan veljelleen, joka olikin lähtenyt matkalle New Yorkiin ja jäänyt sille tielle. 150 000 dollarilla kuulemma irtoaisi. Tykkäsin vaaleanpunaisesta värityksestä, ruostuneesta aidasta ja talon seinustalla kasvavista kaktuksista, mutta jäi kuitenkin talokaupat tällä kertaa tekemättä.

Taidenäyttelyroudaus? He pysähtyivät kesken kantamisensa esittelemään töitä, kun näkivät kamerani.

Calle Loizalla on pieni katukirjasto, joka on auki ja ilmainen kaikille.

Vahtikoira haukkui meille vartiopaikaltaan – eli kattoterassilta. Otin kuvan ja sain pahaa silmää.

Ränsistyneiden kortteleiden ja pienten puutarhojen keskellä on kiiltävä rakennus, jonka 24h-kyltti erottuu kilometrin päähän. Apteekit ovat Puerto Ricossa aivan mahtavia, vuorokauden ympäri palvelevia automarketin kokoisia komplekseja, joissa myydään lääkkeiden lisäksi vaippoja, hiusvärejä, kaljaa ja karkkia. Nurkasta löytyy valokuvakehittämö ja kahvikone – siitä saa kuvia odotellessa kitkerän cappuccinon, jolla ei ole paljoakaan tekemistä kahvin kanssa. (Testasimme, ei jatkoon.) Käymme ostamassa reseptivapaita flunssalääkkeitä ja kookosvettä, koska olisi vaan väärin huuhdella lääkkeet alas Medallalla. Ei apteekkikuvia, pahoittelen. Nämä vanhat rakennukset – kuten allaolevan kuva pinkki baari, josta kerron pian lisää – ovat paljon inspiroivampia kuvauskohteita.

Voidaanko perustaa Helsinkiin samanlainen katukirjasto?

Tyytyväisinä täällä, tuberkuloosista huolimatta. Onnellisina helteestä, tuntuu niin huojentavalta kiskoa aamuisin päälle pelkät shortsit. Johtuukohan ilmastosta, että ihmiset täällä ovat hyväntuulisia ja ystävällisiä? Minä ainakin olisin, jos saisin asua paikassa, jossa palmut huojuvat ja aurinko paistaa läpi vuoden.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA (PHOTOS OF US BY MIKKO RASILA)

Yhteistyökumppanimme momondo sponsoroi osan matkastamme.

SUPERSIMPPELI SAARITYYLI

✖ PUERTO RICO

Eipä tosiaan olisi tarvinnut pakata mukaan mekkoa, kahdenlaista kaftaania, kukkahousua ja rennosti rypistynyttä kauluspaitaa. En olisi vieläkään avannut koko reppua, ellei olisi tarvinnut kaivella sieltä kuvausvaatteita. Tästä on alkanut muodostua tapa: sitä kuvittelee lähtevänsä vähällä varustuksella matkaan ja pakkaa pelkät käsimatkatavarat, vain huomatakseen, että silti on ihan turhan paljon tavaraa mukana eikä puoltakaan siitä tule edes kaivettua repun pohjalta käyttöön. En tajua miten tämä on edes mahdollista, kun ottaa huomioon että repusta löytyy myös ne kuvausvaatteet ja sen paino oli silti vain 6,4kg – että ei siellä ihan hirveästi turhaa pitäisi olla. (Hmm… Jos haluan keulia mestaripakkaajan taidoillani parempi varmaan olla nyt ihan hissuksiin siitä puolet painavammasta olkakassista, johon pakkasin kamerakaluston, läppärin, kovalevyt ja kaiken muun tekniikan. Onneksi lentoyhtiöt eivät tajua punnita niitä personal item -nimikkeellä kulkevia kasseja ja nyssyköitä, muuten en ikinä matkustaisi käsimatkatavaroilla mihinkään.)

Olisin pärjännyt varmaan koko tämän reissun tällä maailman yksinkertaisimmilla yhdistelmällä, farkkushortseilla ja kapeaolkaimisella topilla. Tiger Of Swedenin hattu suojelee kasvoja pahimmalta paahteelta, tykkään sen leveästä lieristä ja cowgirl-viboista. Juuri ennen matkaa hankkimani nahkatossut ovat simppelit, kauniit ja superhyvät jalassa, niiden lisäksi olen painellut varvastossuilla. Eipä sitä tropiikissa paljon muuta ihminen tarvitse. Aurinkorasvaa ja bikinit.

HATTU* & TOPPI* TIGER OF SWEDEN
SHORTSIT LEVIS
NAHKATOSSUT ROYAL REPUBLIC
AURINKOLASIT RAY-BAN
RANNERENGAS VINTAGE
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

LIIKKUVAN TOIMISTON AAMUVUORO

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

The Dreamcatcherin vegebrunssi oli niin hyvä, että sitä on vaikea ylittää. Maukas, raikas ja rouskuvan tuore aamupala tuntuu nimittäin olevan näillä leveysasteilla harvinaisuus, josta kannattaa nauttia silloin kun sellaisen saa. Suurimmassa osassa ravintoloita tarjoillaan aamupalaksi paahdettua leipää ja pannukakkuja, jotka ovat ihania herkkuja silloin tällöin syötynä, mutta alkaa maistua puulta, jos niiden voimalla vetää monta viikkoa. Edellisellä reissulla yövyimme myös monissa hotelleissa, joiden tulkinta aamiaisesta oli kahvi, kuivahtanut bagel ja hillonappi. Nam! Pahimpaan nälkään kyllä meni sekin – ja onneksi kuivettuneetkin bagelit voi pelastaa paahtamalla.

The Dreamcatcherissakin oli tietysti pannukakkuja – mutta tuoreilla hedelmillä kuorrutetut banaanipannarit olivat vähän amerikkalaisia sisaruksiaan freesimpi vaihtoehto. Aamiaisen ohella metsästimme momondon hotellihaulla majoituspaikkoja seuraaville öille, sillä edessä oli vielä muutama päivä ennen Viequesiin lähtöä. Matkahakusivusto kulkee kätevän sovelluksen muodossa mukana taskussakin, niin helppoa. Matkakumppanini huutelivat mielipiteitään olkani yli: Semmonen huone jossa on terassi niinku täällä! Tai ainakin parveke! Voisko olla myös ranta tai AINAKIN uima-allas? Matkasesonki on Karibialla kuumimmillaan ja vaihtoehdot majoitusten suhteen aika vähissä, jos on varaustensa kanssa liikkeellä näin viime tingassa, mutta uskon, että teimme hyvät löydöt.

Työmatkalla tehtävät työt ovat töitä ihan samalla tavalla kuin kotonakin, mutta myönnetään, onhan niitä nyt kivempi naputtaa kahdenkymmenenkahdeksan asteen lämmössä varvastossut jalassa. Pakko rakastaa nykytekniikkaa, joka mahdollistaa liikkuvan toimiston pystyttämisen ihan melkein minne tahansa päin maailmaa. Kaikki onnistuu kunhan on wifi ja kuumaa kahvia. Riippumattopaikka terassilla on plussaa.

Taisin ihan turhaan pakata mukaan kokonaisen repullisen vaatteita, en ole edes avannut sitä vielä. Olen käyttänyt monta päivää samoja mammamallisia farkkushortseja ja naruolkaimista toppia, josta olen pessyt hiekan, hien ja aurinkorasvan iltaisin lavuaarin äärellä. Päivisin on aivan liian kuumaa mihinkään muuhun eikä iltaisinkaan tule varsinaisesti vilu. Lämpö saa taas talven kohmettaman sielun hitaasti sulaamaan.


PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Yhteistyökumppanimme momondo sponsoroi osan matkastamme.

ARKI KAUKANA

Siitä tietää, että alkaa tien päällä tehtävistä töistä huolimatta päästä vähän lomatunnelmiin, kun harmaa maaliskuinen Helsinki tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Nämä kotikulmilta otetut ruudut ovat mustavalkoisia, mutta en usko, että ne olisivat merkittävästi erilaisia, vaikka olisivat värikuvia. Kun saapuu maailmasta, josta on pesty värit, Karibian värikylläisyys melkein sattuu päähän. En valita, vaan nautin jokaisesta silmiäkirvelevästä hetkestä.

Mitä Suomeen kuuluu? Olemme kuulleet ristiriitaisia huhuja sekä aurinkoisena koittaneesta keväästä että loskamyrskystä – kumpaan uskoa!? Haluaisimme luottaa ensinmainittuun, mutta olemme vastaanottaneet valokuvia sadetta protestoivista koirista. Vaikka siellä tulisi taivaalta ämpäreittäin sammakoita, voidaanko sopia, että kuun loppuun mennessä on kevät?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

OCEAN PARKIN KULMILLA

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Kävimme ensimmäisenä päivänä kuljeskelemassa lähikaduilla. Seuraavasta kuvasarjasta löytyy teemat “Mikko Rasila ensimmäistä kertaa tropiikissa”, “Stella Harasek löytää minuutin sisällä ensimmäisen Jeepin” ja “Jarno Jussilalla kestää keskimäärin viisi sekuntia muuttua rantapummin näköiseksi”.

Ocean Park on hämmentävä yhdistelmä paikallisten rantaparatiisia, hylätyille rantatonteille rapistuvia huviloita, taivaalla säksättäviä koptereita, pastellisävyisiksi maalattuja pikkutaloja ja kaltereilla varustettuja kiskoja, joiden lukitut ovet avataan vasta kun sisäänpyrkivä asiakas on arvioitu luotettavan oloiseksi. Kapeilla kaduilla ajelee sulassa sovussa ränsistyneitä pick-up-autoja, Jeeppejä, joista puuttuu ovia ja valtamerilaivan kokoisia, kiiltäväksi hangattuja maastureita. Kaikkia edellämainittuja kuntoon, merkkiin ja malliin katsomatta yhdistää se, että ne kuulee kuuden korttelin päästä, koska ne ajavat ikkunat auki (tai no, toiset ilman ovea) ja soittavat räppiä sadan desibelin volyymilla.

Edellisellä reissulla kuulin tämän jutun kirjoittamisen jälkeen paikallisilta, että alue on ollut aikoinaan varakkaiden asuinseutu, eräänlainen San Juanin Eira, jonka huviloiden keskelle oli rakennettu kaupungin vuokra-asuntoja siinä toivossa, että merimaisemansa äärellä aamukahviaan juova eliitti oppisi itseään vähävaraisemmilta nöyryyttä ja suhteellisuudentajua, ja eliitin käytöstavat ja kunnianhimo puolestaan tarttuisi tavallisen kansan syviin riveihin. Suunnitelma ei ole mennyt ilmeisesti ihan nappiin. Ocean Park Beachin tuntumassa olevat kadut ovat idyllisen kauniit ja rauhalliset (jos ei ala liikaa miettiä sitä miksi ne kaikkein parhaimmilla paikoilla sijaitsevat huvilat on tyhjennetty ja unohdettu oman onnensa nojaan) mutta parin korttelin päässä alkaa tunnelma muuttua.

Katselin jo viimeksi noita hiekkarannan ääreen hylättyjä huviloita – joista on kaksikymmentä metriä mereen – ja mietin, että saisikohan tästä halvalla itselleen bed&breakfast-projektin, tulisikohan vatsahaava kaupan päälle ja kuinkahan monta mäyräkoiraa pitäisi hankkia vahtimaan tiluksia. Jätetäänpä tämä vielä toistaiseksi ajatuksen asteelle.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA

HEI SAN JUANISTA

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Ensimmäiset postikortit Puerto Ricosta! Lento Karibialle meni niin rattoisasti kuin alkavan flunssan kourissa nyt voi odottaa – söin välipalaksi buranaa ja nukuin katkonnaisissa vartin pätkissä Jarnon olkapäätä vasten. Loppumatkasta päätä pakotti niin paljon, etten saanut enää unta. Katsoin The Great Gatsbyn ehkä toisen tai kolmannen kerran ja otin kaiken irti siitä, että lentokoneessa sitä katsoo leffansa yksin – kelasin kohtauksia edestakaisin, pysäyttelin niitä, palasin taaksepäin ja kelasin taas. Rakastan tuota Baz Luhrmannin ohjaamaa elokuvaa sen tunnelman, musiikin ja vähän niiden kimaltavien mekkojenkin vuoksi. Ja kohtausta, jossa Daisy kertoo mitä oli ajatellut tyttärestään ennen kuin tämä oli syntynyt: I hope she´ll be a fool. That’s the best thing a girl in this world can be. A beautiful little fool. Niin surulliset sanat, niin lumoavalla tavalla kuvattu.

Kun laskeuduin viimeksi San Juanin kentälle puolitoista vuotta sitten, ei ollut aavistustakaan missä tulisin tulevan yön viettämään. Tällä kertaa reittejä ja etappejamme sen varrella on suunniteltu vähän enemmän, sillä matkamme työagendalla on mm. muotikuvaus ja lehtijuttu, joiden tiimoilta olemme varanneet osan matkan majapaikoista jo hyvissä ajoin. Muille öille olemme metsästäneet hotellihuoneita momondon kautta San Juanista ja sen ympäriltä, vähän sen mukaan mistä on löytynyt tavalla tai toisella inspiroivia paikkoja. Tiesimme, että tulemme viettämään viikon luonnon keskellä Viequesissa, pienellä saarella Puerto Ricon lähellä, joten halusimme olla matkan alun ja lopun pääsaaressa kaupungin lähistöllä. Loppupäästä ei ole vielä tietoa, mutta ensimmäisen yön vietimme samoilla kulmilla jonne päädyin ensimmäisenä edelliselläkin reissulla.

San Juanissa oli kuuma päivä kun saavuimme, taivas täynnä tummia pilviä. Nappasimme taksin ja kaahasimme Ocean Parkiin guest houseen nimeltä The Dreamcatcher. Olisin ihan mielelläni jäänyt sinne useammaksikin yöksi, mutta paikka oli täynnä enkä ihmettele yhtään miksi. Trooppisen puutarhan keskelle piiloutunut hippihotelli pienine huoneineen on nimittäin aivan hurmaava.

Pihalla on kirkkaanvihreä suihkulähde, jossa linnut käyvät päiväkylvyillä. Pikkuravintola tarjoilee superhyvää kasvisruokaa, aulassa on valtava kahvipannu vieraiden vapaassa käytössä ja jääkaapista voi poimia kahden dollarin kaljoja. Jos ei ole muistanut ostaa aurinkorasvaa, ei hätää, sitä saa lainata aulaan sijoitetuista koreista. Useimmissa huoneissa ei ole omaa suihkua, vaan ulkoilmasuihkut jaetaan muiden vieraiden kanssa – paitsi jos sattuu meidän lailla saamaan hotellin viimeisen, vähän niinsanotusti paremman huoneen, jolla on toisen huoneen kanssa jaettu violetti kylpyhuone. Siellä on pieni silmiäsärkevän vihreä suihkunurkkaus, jossa tuoksuu suitsuke – ei tarvita edes saippuaa tuoksuakseen suihkun jälkeen huumaavalta.

Joogaakin olisi ollut tarjolla, ehkä seuraavalla kerralla kokeillaan sitä. – tässä väsymyskoomassa ei ollut ensimmäisenä jooga mielessä. Meidän iltamme kului laskeutuessa paikalliseen aikaan ja rytmiin: etsimme lähikiskan, kävelimme kulman taakse Ocean Parkin rannalle ja testasimme suurten aaltojen lämpötilan, kävimme ahtaamassa napaamme kokonaisen meksikolaisen fiestan burritomestassa jossa oli happy hour -margaritat. Lopulta tulimme takaisin hengaamaan huoneemme pikkuisella terassilla ja kuuntelemaan kun sirkat aloittivat jokailtaisen konserttinsa. Se on ilmainen, kestää koko yön ja nukuttaa paremmin kuin mikään muu maailmassa. Uni taisi tulla koko seurueelle iltakymmeneen mennessä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Yhteistyökumppanimme momondo sponsoroi osan matkastamme.