Torkuttajan tunnustukset

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Philips

Jos kanssani asuneiden ihmisten – lasken tähän onnekkaaseen joukkoon perheenjäsenet, poikaystävät ja kämppäkaverit – pitäisi äänestää ärsyttävin ominaisuuteni, he olisivat todennäköisesti kaikki samaa mieltä siitä, että krooninen torkuttamiseni vie voiton kaikista. Ymmärrän! Riepoo se minua itseänikin.

Olen aina torkuttanut. Vuosia jatkuneen aamumyöhästelyn jälkeen tajusin, että tämä ei voi jatkua, joten muutin aamurutiinejani ja aloitin torkuttamisen aiemmin. Nykyisin laitan ensimmäisen herätyksen soimaan noin 45 minuuttia ennen kuin on oikeasti pakko ponkaista sängystä, sillä heräämiseni ei ole mikään nopea eikä varsinaisesti helppo tapahtuma.

Tämä on ainoa kuva, jonka minusta voi aamuisin saada. Loput naisesta on piilossa tuolla untuvapeiton alla.

Tarvitsen vähintään kolme herätystä. Ensimmäinen toimii sireeninkaltaisena shokkina, joka karjuu korvaani UUUIIIIUUUIIIUUUIII AAMU! AAMU! AAMU! Järkytyn siitä joka kerta niin kovasti, että tekee mieli paiskata puhelin seinään ja yöpöytä perään. Koska olen sivistynyt aikuinen, painan sen sijaan torkutusnappia. Kymmenen minuutin päästä koittava kakkosherätys saapuu enää lievänä shokkina, mutta olen yhä syvällä unitokkurassa ja ärtymys kasvaa, kun minua yritetään pakottaa sieltä pinnalle. Kun puhelin pirisee kolmannen kerran merkiksi siitä, että päivä on alkamaisilllaan ja pitäisi hypätä kyytiin, olen niin raivona, että pääsen silkan kiukun voimalla ylös sängystä. Siis noin vartin päästä, kun olen maannut riittävän kauan selälläni kiukuttelemassa siitä tosiasiasta, että pitää poistua sängystä.

Jarnosta saa aamuisin huomattavasti parempia otoksia, vaikka on hänelläkin naama aamurutussa. 

Älkää nyt olko noin kauhistuneita. Olen ennenkin kertonut, että aamut ovat minulle ns. vaikeita. Sanomattakin selvää, että tähän aikaan vuodesta ne ovat, jos mahdollista, vielä haastavampia: kun kello soi ensimmäisen kerran seitsemän maissa, on säkkipimeää eikä mistään ei pysty päättelemään onko aamu vai ilta. Pimeydestä menee pää ja keho niin sekaisin, ettei ihme, jos herääminen verenseisauttavaan pirinään tuntuu väkivaltaisilta.

Kun minulta kysyttiin onko minulla heräämisen suhteen haasteita – huusin jo tässä vaiheessa KYLLÄ! KYLLÄ! IHAN KAIKKI HAASTEET! – ja haluaisinko kokeilla Philipsin herätysvaloja, huusin KYLLÄ! KYLLÄ! TÄNNE KAIKKI HERÄTYSVALOT!

En malttanut olla ottamatta pari kuvaa auringonlaskutoiminnosta. Niin nätti sävy!

No, sain testiin yhden, mutta se on uusin ja upein: Somneo Wake-Up Light -herätysvalo on nimittäin saapunut ihan pari päivää sitten kauppoihin. Se on kaikenlaisilla erikoisominaisuuksilla varustettu malli: sillä voi esimerkiksi ladata puhelimensa (hyödyllistä, jos sängyn viereiset pistokepaikat ovat vähissä) ja se sisältää hengitysharjoituksia, jotka edistävät nukahtamista.

Mutta eniten minua kiinnosti ottaa selvää ihan siitä tärkeimmästä – eli tekeekö herätysvalo näistä helvetillisistä aamuista edes vähän helpompia?

Herätysvalon idea on herättää lempeästi ja luonnollisesti asteittain sarastavan valon ja pehmeän musiikin avulla. Valon voimakkuuden saa säätää itse, samoin musiikin saa valita. Tarkoitus on antaa päivälle hyvä, virkeä alku ja vähentää torkuttamisesta aiheutuvaa stressitilaa, joka on minun aamu-uniselle keholleni vähän liiankin tuttu.

Valaisimen auringonnoususimulaatio tarkoittaa, että valo kirkastuu samalla luonnollisella, hitaalla tavalla, jolla päivä valkenee aamuisin. Tai siis valkenisi, jos ei olisi suomalainen talvi. Kun valo on saavuttanut täyden kirkkautensa, alkaa soida musiikki, joka toimii lopullisena herätyksenä. Musiikiksi voi valita esimerkiksi meren aaltojen kohinan, sateen ropinaa, lempeää kellonkilkatusta, linnunlaulua, tai jonkun oman ääniraidan, vaikka lempikappaleensa.

En halua alkaa vihata mitään lempikappaleitani enkä usko herääväni sateen ropinaan, joka on minusta valmiista vaihtoehdoista ihanin, joten valitsemme linnunlaulun ja käymme nukkumaan.

Ensimmäisenä aamuna kestää todella kauan tajuta mitä ympärillä tapahtuu: pulpahtelen unesta valveen pinnalle ja ihmettelen miksi on valoisaa. Luulen hetken olevani taas tropiikista, kunnes raotan silmiäni, näen oman makuuhuoneen ikkunani ja pyryn sen takana, enkä ymmärrä miksi ja missä ne linnut sirkuttavat ja mikä on tämä omituinen pieni aurinko joka loistaa himmeää valoaan ihan lähelläni. Hämmenykseen herääminen on kuitenkin jo merkittävä parannus siitä, että herää raivoon.

Asetan seuraavana iltana äänenvoimakkuuden kovemmalle ja valon lopullisen kirkkauden astetta tehokkaammaksi. Se auttaa: seuraavana aamuna olen jo melkein hereillä, kun linnunlaulu alkaa, eikä riso melkein ollenkaan. En muista heränneeni mihinkään tiettyyn, uni on vaan muuttunut kevyemmäksi ja ohuemmaksi, kunnes silmät ovat valmiit aukeamaan. Lintujen lauleskelu on edelleen hiukan hämmentävää enkä ole varsinaisesti ilahtunut aamuherätyksestä, mutta ei tee kuitenkaan mieli torkuttaa (tai esimerkiksi tappaa ketään). Loikoilen sängyssä hetken ja nousen.

Ihan todellisen, konkreettisen eron huomaa jo vajaassa viikossa. En ole taikaiskusta muuttunut aamuihmiseksi, mutta aamut ovat noin 80% vähemmän järkyttäviä kuin ennen ja se on ihan valtava muutos se. Jääkö herätysvalo käyttöön? KYLLÄ JÄÄ.

En ole ainoa, joka nauttii aiempaa lempeämmistä aamuista.

Joka kolmas suomalainen kärsii kuulemma nukahtamisongelmista. Siksi Somneossa on herättävien ominaisuuksiensa lisäksi myös toimintoja, joka auttavat rauhoittumaan ja rentoutumaan iltaisin, ja siten nukahtamaan paremmin. Ongelmani ei ole ikinä ollut nukahtaminen, saan useimmiten unen päästä kiinni heti kun pääni tömähtää tyynyn (tai leffaillan aikana poikaystävän olkapäähän… köh). Kiireisimpinä viikkoina käy silloin tällöin kuitenkin niin, että työasiat pyörivät liikaa mielessä enkä saa itseäni rauhoittumaan vielä sängyssäkään. Olen kokeillut rauhoittumiseen tarkoitettua auringonlaskusimulaatiota nyt muutaman kerran: keston voi määrittää itse ja väri liukuu kirkkaasta keltaisesta pehmeän vaaleanpunaiseksi ja lopulta syväksi, pehmeäksi punaiseksi. Siitä on ollut kyllä apua: päässä kiertävät kelat ovat hidastuneet ja raukeus valunut jäseniin, kunnes olen vaipunut uneen. Väitän, että se johtuu himmenevän valon lisäksi noista jumalaisen kauniista sävyistä. Vaaleanpunaisella valolla on pakko olla ihmiseen jotain taianomaisia vaikutuksia.

Valaisimessa on myös RelaxBreathe -niminen toiminto, joka auttaa rentoutumaan oman hengityksen tahtiin. Seitsemästä hengitysrytmistä voi valita itselleen sopivan. Sopii erityisen hyvin joogaa harrastaville, mutta toki muillekin.

Jos kiinnostuit, Somneo-herätysvaloja saa tällä hetkellä Verkkokauppa.comista ja Gigantista. Se on Philipsin laadukkain ja myös hintavin malli, mutta herätysvalo irtoaa edullisimmillaan reilusti alle satasellakin. Niitä saa jälleenmyyjiltä ympäri Suomen: tsekkaa lähin elektroniikkakauppasi tai hypermarkettisi, mitä todennäköisimmin löydät sieltä Philipsin herätysvaloja. Kaikilla Philipsin herätysvaloilla on muuten 60 vuorokauden tyytyväisyystakuu! Jos ei olekaan syystä tai toisesta tyytyväinen valoonsa, sen voi palauttaa ja saada rahansa takaisin.

Mites tuo herääminen teillä sujuu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Here with you tonight

Amerikkalainen kirjoittaja ja lauluntekijä Wolf Larsen taitaa olla mystisin artisti hetkeen, sillä hänestä ei löydy netistä montaakaan tiedonmurusta. Sain selville, että taiteilijanimen takana on nainen nimeltä Sarah Ramey, joka on aikoinaan esiintynyt useidenkin amerikkalaisten indieyhteiden riveissä, mutta ei pitkäaikaisen sairauden vuoksi pysty enää keikkailemaan. Jos tämän hauraan kappaleen hypnoottinen musiikkivideo saa mielenkiintosi heräämään, kannattaa lukaista tämä artikkeli aiheesta. Jos on jotain vielä kiinnostavampaa kuin yhden työhönsä intohimoisesti suhtautuvan taiteilijan ajatusmaailma, sen täytyy olla kahden sellaisen kohtaaminen.


WOLF LARSEN – IF I BE WRONG

Arkistojen aarteet ~ Pikkujoulupaniikki

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Aihe on jälleen ajankohtainen, sillä meillä on illalla pikkujoulut! Tänä vuonna on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tagin alta löydät muita vanhoja juttuja.

Illalla on shamppanjanhuuruiset bileet ja minulla kriisi: jos kerran elämässään on lupa ripustaa itsensä täyteen paljetteja ja kimallusta, se on tänään. Olisi toisinsanoen kerrankin tilaisuus ulkoiluttaa viime kesänä ostamaani aivan liian kallista kultaista paljettiminimekkoa tuntematta oloani ylipukeutuneeksi. Mutta aina on näitä muttia: hihaton mekko paljastaa talvisen kalvakkaat olkapääni ja kalpean selkäni, en omista mekkoon sopivia kenkiä (niille ei varmaan riittänyt enää rahaa sen mekon jälkeen) ja juuri nyt myös tuntuu, että ehkä se helman pituus on sittenkin, jopa minulle, hiukan liian lyhyt.

Tilasin viime viikolla mustan paljettihameen, joka ei ole vielä saapunut, joten ostin eilen paniikissa vastaavanlaisen mattahopeisena. Kaupassa hame näytti täydelliseltä, mutta kotona huomasin, etten omista ainuttakaan hameeseen sopivaa toppia, enkä siihenkään sopivia juhlavia korkokenkiä! Kaapista löytyy vain kahdet korkkarit, jotka molemmat ovat aivan liian arkiset tähän tilaisuuteen.

Miten voi olla mahdollista, että mittavasta kenkäkokoelmastani löytyy seitsemän paria mustia prätkäsaappaita, mutta ei ainuitakaan juhlakenkiä?

Lisäksi kynnet ovat järkyttävässä kunnossa, hiukset ovat takkuiset ja tottelemattomat ja illalla töiden jälkeen on vain tunti aikaa ratkaista kaikki nämä ongelmat. Miksi en havahtunut ajoissa tähän katastrofiin? Missä kimallusta sisältävä musta kajalkynäni on? Omistankohan yksiäkään juhlakelpoisia (lue: ehjiä) sukkahousuja? MITÄ TEEN HIUKSILLENI? Toimivatkohan perinteiset sormikiharat vain pitkissä hiuksissa vai tuleeko minusta puudeli? Ehdinkö edes ottaa tätä kammottavaa riskiä? Onko tiedossa major disaster?

Notes to self:

1 ~ Jos tiedossa on juhlat, kriiseily kannattaa aloittaa aiemmin kuin edellisenä iltana.
2 ~ Hanki yhdet juhlavat korkokengät. Vaikka niitä tarvitsisi vain kerran vuodessa, ne ovat hintansa arvoiset, jos niillä vältetään jokavuotinen katastrofi.
3 ~ Kiinnitä kimallusta sisältävä kajalkynä kylpyhuoneen seinään teipillä.
4 ~ Paljettihameet eivät ole ratkaisu, jos ei ole sopivaa yläosaa.
5 ~ Kotiin jääminen ja kalsarikännit koira kainalossa sen sijaan on ratkaisu.

Kymmenen vuotta myöhemmin, mikä on toisin? Kerrankin voin sanoa, että onneksi aika moni asia! Ensinnäkin olen lopettanut viime tingan paniikkishoppailun – maapallo olisi sillä tahdilla hukkunut paljettiin. Pahimmat juhlapukeutumiskriisit olen viime vuosina välttänyt sillä, että olen tyynesti vetänyt kerta toisensa päälle samat hyväksihavaitut mekot, jotka ovat hihallisia, sopivan pituisia ja hyvännäköiset buutsien kanssa. Jos Kate Moss painelee kemuihin paljettimekossa ja nilkkapituisissa buutseissa, minäkin voin. Yksi asia ei nimittäin ole vieläkään muuttunut: en omista kunnollisia juhlakorkoja, koska en vaan löydä sellaisia, joista pitäisin. Onneksi tiukalla pukeutumisetiketillä varustetut tilaisuudet ovat elämässäni harvassa.