Liian korkeat korot

Olen tässä pohtinut asiaa nimeltä liian korkeat korot. Muotikuvaajakämppikseni mielestä sellaisia ei ole olemassa. Useampi vuosi sitten hankitut horosaappaiksi ristimäni nahkaiset ylipolvensaappaat ovat silti jääneet useammin kenkäkaappiin kuin päässeet tekemään sen, mihin ovat luotu, eli valloittamaan maailman tai edes Helsingin eteläisen kantakaupungin.

2013-10-stellaharasek-hippiefromparis-4

Neljäntoista sentin koroistaan huolimatta saappaat ovat jalassa yllättävänkin mukavat eikä niiden käyttöön ole oikeastaan muuta estettä kuin se, etteivät ne osu ihan ongelmitta pukeutumisfilosofiaani. Se kun perustuu enemmän kaupungin kaduille soluttautumiseen muina mustissa maleksivina sisseinä kuin katukuvassa erottautumiseen saappailla, joiden kopinaan havahtuu jokainen mies (ja koira, ja lyhtypylväs) sadan metrin säteellä. Harhaista hölmöilyä tietysti koko kuvitelma, mutta siltä se tuntuu, kun korot kohoavat juuri sen kriittisen kaksi tai kolme senttiä mukavuusalueeni yläpuolella. Sissistä tulee saalis, subjektista objekti. Yhdet ainoat kengät ovat muka tehneet minusta avuttoman katseiden kohteen enkä pääsisi juoksemaan pakoon, vaikka haluaisin. Vähemmästäkin stressaantuu. Aiheellisesti voi toki kysyä onko tervettä, että yhdet ylihinnoitellut nahkasaappaat aiheuttavat näin turvattoman tunteen, mutta ehkä säästämme tämän syvääluotaavan aiheen seuraavan pukeutumispoliittisen seminaarimme agendalle.

2013-10-stellaharasek-hippiefromparis-3

 

Toisaalta: kun saappaat yhdistää lempiminihameeseen, väljään miesten raitaneuleeseen ja lähettipojan lakkiin, lopputulos on oikeastaan aika omannäköinen. Ei liian seksikäs eikä liian söpöstelevä, vai mitä? Melkein voisi jopa vaihtaa hameen kapeisiin nahkahousuihin ja raitapaidan vieläkin väljempään villapaitaan. Vähemmän pariisilaista kevytkenkäisyyttä, enemmän skandinaavista särmää. Jos nyt vaan pääsisi yli omasta neuroottisesta itsestään ja päästäisi irti primitiivisistä vaistoistaan, joihin lukeutuu myös tarve istua ravintoloissa selkä seinää päin. Kun ei sitä ikinä tiedä milloin sapelihammastiikeri vaanii selän tai kulman takana.

2013-10-stellaharasek-hippiefromparis-1

Mutta kaikista olennaisin kysymys lienee: kannattaako keikkua kengissä, jotka eivät kasvata itseluottamusta, vaan syövät sitä? Elämä on liian lyhyt. Ehkä sitä voi olla wannabe-ranskatar astetta rennommillakin koroilla? Niitäkin korkoja on, jotka saavat askeleen keinumaan ja Iggy Popin Gimme Dangerin soimaan päässä eikä sillä ole mitään tekemistä sapelihammastiikereiden kanssa.

2013-10-stellaharasek-hippiefromparis-5

Tässä piilee varmasti joku eksistentialistinen opetus. Vielä kun tietäisi mikä. Mutta saa kommentoida: harjoittelun kautta käyttöön vai suosiolla kiertoon? Aina voi myös lahjoittaa kaunottaret poikaystävän siskolle – hän pystyisi pyörittämään maailmaa tyynenä kuin sfinksi vielä korkeammissakin kengissä.

2013-10-stellaharasek-hippiefromparis-7

Striped knit Tiger Of Sweden men’s collection, overknee leather boots Topshop from Helsinki10, mini skirt Stylein, hat H&M men’s collection, leather bag Cambridge Satchel Company, silver star necklace Linda Toye from Gaudete, silver bracelet vintage find.

How high is too high? Excellent question. I wish I knew. I got these over knee boots a few years ago, because they made my legs look a mile long, but I never wear them for the exact same reason. A few shots of vodka usually helps when feeling too self-conscious, but there must be a better way. Then again, maybe sky-high heels are just not my thing. Keep ’em or dump ’em? There’s also a third option: give ’em to boyfriend’s sister as an early Xmas gift. I’m really not joking when I say my sister from another mister is totally capable of running the world in heels much higher than these.

Photos by Dorit Salutskij

89 thoughts on “Liian korkeat korot

  1. Miksi ihmeessä porukka sanoo että laittaa kiertoon? Ihmiset ovat kateellisia ja siksi sanovat niin :) Minulla on aivan samanlaiset saappaat ja hieman samoja asioita jotka vaivaavat, mutta en silti laita näitä saappaita kiertoon ja ovathan ne aika kovassa huudossa ainakin maailmalla. Ja nämä saappaat ovat ne joilla voi repäistä silloin kun siltä tuntuu! Eikä kovin monella näitä ole ;)

    • Haha! En usko, että kyse on kateudesta, mielipide- ja makuasioistahan tässä keskustellaan.

  2. jos korko olisi paksumpi niin bueno. ohut korko tuo ehkä juuri sitä ei-kaivattua ”horomaisuutta”. mutta nätit popot ovat muuten :)

  3. Tavallaan hienot, juu, mutta jotenkin tuo kapea korko ja platform-pohja ja leveä yläreuna… Olisivat mullekin vähän liikaa, vaikka ylipolvensaappaista tykkäänkin. Ehkä siis ei.

    Mutta tuo minihame on aina vaan just täydellinen! Ihana ihana. Onnea vaan Styleinille nappiin menneestä suunnittelusta.

    • Tuo minihame on täydellinen! Olen käyttänyt sitä viikottain viimeiset kaksi (vai kolme?) vuotta. Lempivaate.

  4. Ostin neljä syksyä sitten omat ylipolvensaappaani myös Topshopista. Omani taitavat olla hieman erilaiset kuin sinun; omani ovat nupukkia, eikä niiden varsi ylhäältä ole noin leveä.

    Nyt kun catwalkit pursuilevat taas ylipolvensaappaita, olen minäkin sovitellut pitkästä aikaa omiani. Itse tykkään yhdistää ne nimenomaan pillifarkkuihin, tähän tapaan silloin neljä (!) vuotta sitten:

    http://tonninstiflat.wordpress.com/2009/12/23/se-vahan-lipesi/

    http://tonninstiflat.wordpress.com/2010/01/06/maantienharmaa/

    Samoin neulemekko tai pitkä neule (joka on siis minulle aina mekko) on mielestäni ihana pari ylipolvikkaille.

    Omia silmiäni hieman häiritsee tuo ylipolvensaappaiden ja minihameen yhdistelmä. Vaikka yläosa on rento ja väljä ja lippis maskuliininen, minihame ja tuollaiset saappaat, en tykkää.

    Jos kengät syystä tai toisesta tuntuvat muulta kuin omilta, myös minä pistäisin ne eteenpäin. Olen itsekin pyrkinyt keskittymään nykyään vain mahdollisimman täydellisiin kenkiin, sillä sellaisia tulee myös käytettyä.

  5. Mulle tuli visio susta noissa samoissa saappaissa sen jälkeen kun suutari olisi napsaissut niistä tuon over-the-knee-osion pois ja ne olisi normaalit, tiukahkot korkkarisaappaat. Sellaisena pillifarkkujen kanssa, sydän sydän sydän.

    • Hmm, ei mulla mitään uutta ole – käytän samaa Zaran vetskaritakkia kuin viime talvena, ja Filippa K:n villakangastakkia, joka on ollut käytössä jo 5-6 vuotta. Joku kunnon toppaparka pitäisi kyllä hankkia tänä talvena, ei jaksa enää palella eikä tuo villakangas suojaa ihan hyytävimmältä merituulelta ja pakkaselta. Pitänee palata asiaan, kun projekti etenee.

      • Sisko, mulla on sulle kaksi sanaa: Maranello ja Modström. Siisti hupullinen (!) parka, jossa Thinsulate-vuori (!!). Ei päästä tuulta läpi ja kestää jonkin verran sadettakin. Käypä tsekkaamassa, just maanantaina ostin omani ja oli 20 % alennuksessakin. Ajattelin lämmöllä niitä aamuja, kun pitää viedä koirat lenkille, vaikka loskaa on puoleen sääreen ja taivaalta tulee nenäliinan kokoisia räntähiutaleita, vaakasuoraan.

  6. Sinähän näytät hyvältä laitoit mitä tahansa päälle. Siis niin hyvä yhdistelmä noiden saappaiden kans raitapaita ja lippis hui! Jos itse laittaisin nuo saappaat niin hutsahtavalta näyttäisin. Siksipä ei kuulu omaan kenkävalikoimaani. Jos tunnen oloni hiukankaan epävarmalta oli kyseessä vaate tai kengät niin en ole ostanut tai jos olen erehtynyt hankkimaan niin sinne kaapin perukoille on jäänyt. Ehkä tässäkin kannattaa sitä omaa intuitiota kuunnella :) miten syvällistä kenkämietiskelyä ;)

    • Haha, just hyvää mietiskelyä – kiitos Lyyli! Saman olen huomannut, kaappiin tahtoo jäädä jos yhtään arveluttaa. Siksipä järkevintä varmasti olisi vaan pistää kengät kiertoon.

  7. Hauska sattuma! Kirjoitin juuri pienen pätkän blogiini siitä etteivät ihmiset uskalla pukeutua niinkuin tahtosivat. Pohdiskelin mistä se johtuu. Oli kiva lukea blogista vähän samasta aiheesta.

    • Hei Ansku, kiitos kommentistasi! Pitääkin käydä lukemassa sun kirjoitus. Tässä ei sinänsä ole kysymys uskalluksen puutteesta, vaan siitä, etten oikeastaan tunne oloani mukavaksi näissä saappaissa enkä ole ihan varma pitäisikö niiden suhteen luovuttaa ja pysyä omalla mukavuusalueellani, vai antaa kengille vielä mahdollisuus, kun olen ne kerran tullut hankkineeksi ja näen niissä kuitenkin potentiaalia. Jos olisin 100% varma, että juuri näihin tahdon pukeutua, voit olla varma että mikään ei estäisi! Kaipa tässä on kyse oman tyylin rajojen määrittelystä.

  8. Epästabiiliuden ja subjektiusvaikutelman kannalta merkittävä tekijä lienee koron korkeuden lisäksi kapeus yhdistettynä platformiin. Aavistuksen tukevammalla korolla niin visuaaliselta kuin käyttömukavuudenkin kannalta kengät saattaisivat tuntua mukavammilta. Jos uusi koti tarjoutuisi, ehkä sinuna tarttuisin tarjoukseen.

  9. Sellaiset suht. mattaiset ja kireät stretch-overkneet näyttää mun silmiin hyvältä (Emmanuelle Alt, Kate Moss), jotenkin noissa on omaan makuuni liikaa nahkapintaa yhdistettynä tuollaiseen “lerpsuttavuuteen” etenkin ylävarresta. Se ehkä just vahvistaa sellaista epämääräistä fiilistä joka saa yhdistämään ne heti johonkin Pretty Woman -kategoriaan.

    Hienot ne silti on, ja tämä yhdistelmä on aika hauska. Kokeilisin itse heittää jonkun pitkän takin vielä niskaan, niin tuo nahkapinta jotenkin toimisi paremmin kun olisi enemmänkin vain vilaus edestä. Tai sit just pillifarkut ja superlöysä musta neule + hattu. Kyl näis potentiaalia on, mut suna laittaisin kiertoon. Kuten sanoit, elämä on liian lyhyt!

    • Kyllä mä alan päätyä samaan. Ja niin, voi muuten olla että toimisi (visuaalisesti) paremmin jos varsi olisi napakka ylös asti. Se ei tosin sitä ongelmaa ratkaisisi, että korot ovat mulle himpun liian korkeat. No, ehkä näille rakastava koti kuitenkin löytyy, jos ei minun luotani niin jostain muualta.

  10. Pidän kyllä tuosta yhdistelmästä sinänsä, lätsä ja hame vaan toimii aina! Mutta noista saappaista tulee mieleen, että ne ei ole kunnolla “sun näköiset”; noissa kipsuttimissa kun ei ole rokkia edes kuudestoistaosanuotin vertaa! Ja ei, goottiräimellystä tai pornofunkkia ei lasketa rokiksi. Äänestän siis: kiertoon!

  11. Jos nuo saappaat olisivat ääni niin ne olisivat kimeä vinkuna. Pakko laittaa sormet korviin mutta sitten jää Iggy kuulematta. Kun muu asu kuiskaa, kengät eivät saa huutaa. Laita kiertoon. Saappaat tarvitsevat omistajan mutta sinä et tarvitse näitä saappaita. Kuuluu se Iggy sitten paremmin vaikka liikenteen huminassa.

  12. Minä en siltikään yhdistäisi nimenomaan minihametta ja korkosaappaita, sillä siitä syntyy juuri mainitsemasi objektiolotila. Sen sijaan ohuet stretch-pillifarkut tilalle, niin asu on hieno! Tuo paita ja lätsä ovat tosi kivat:)

    • Niin, pitää ehkä kyllä testaa tuota pillifarkkuversiota. Mutta ongelmana ovat silti nuo korot! Ehkä niihin tottuisi nopeammin, jos muu asu olisi vähän rennompi.

    • Toisaalta kyllä, mutta toisaalta, juhlissa sitä juuri kaipaakin kenkiä jotka tuovat boostia omaan varmuuteen, ei kengiä jotka tekevät päinvastaista.

  13. Nää on iha törkeen hienot! Lisää käyttöä vaan. Käyttää enempi nii alkaa tuntua luontevammalta.

  14. Nàytàt upealta niinkuin aina (talvijuoksukuvasikin viime vuodelta oli ihanan aitoja). Ainoa asia joka mietityttàà noin korkeissa koroissa (joilla itse en voisi edes seistà saati sitten kàvellà) on se, ettà yleensà noin korkeilla koroilla kàvelystà tulee robottimaista, eli ei yhtààn naisellista, keinuvaa, houkuttelevaa…Siis jotenkin korkokenkien “juju” hàviàà. Tietenkin voi olla, ettà sinà olet yksi tuhannesta naisesta, joka osaa kàvellà myòs noin korkeilla koroilla…

    • Kyllä noilla suhteellisen rennosti pääsee eteenpäin, mutta ei läheskään niin kepeästi keinuen kuin lempikoroissani, joissa viihdyn. Sitäpä tässä mietin juuri, että kannattaako tälläisiin tuhlata yhtään enempää aikaa, kun mukaviakin korkoja löytyy.

  15. Ei, ei, ei. Kiertoon vain. Elämä on todella liian lyhyt noiden kenkien kanssa kekkalointiin.

  16. Olet about kuuminta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Kerrankin korkeat nahkasaappaat tyylikkäästi puettuna. Aion tältä istumalta lähteä hakemaan omat saappaani taloyhtiön häkkivaraston laatikosta ja aamulla kaivella avomiehen vaatekaappia. Rok!

    • Ooo, kiitos Tinski kommentista. Nyysi mieheltä kaikki pehmeimmät villapaidat ja paksuimmat huivit!

  17. Kiertoon! Miksi turhaan “harjoitella” kenkien käyttöä kun maailmasta löytyy ihania, itsevarmuutta lisääviäkin kenkiä.!? Sun ei sitä paitsi tarvi tollasii kenkii käyttää saadaksesi pidemmät, kauniimmat sääret :)
    Lisäksi henk.koht. en voi sietää yli 10cm korkoja enkä ylipolven saappaita, mut tää on mun mielipide:)

    PS. Nyt kun innostuin kommentoimaan haluun sanoa samalla että oot ihana ja sun blogi on paras<3

    • Kiitos Kata kommentista! Hei kiva kuulla että olet tykännyt blogista. Niin, olet kyllä oikeassa sen suhteen, että maailmassa löytyy toisenlaisiakin kenkiä. Katotaan kuinka käy.

  18. Sinun näköisesi yhdistelmä, joka toimii. Minihame ei haittaa yhtään peittävien sukkiksien kanssa ja ihana raitapaita on just sopivan iso, löysä ja rento. Sääret näkyy just sopivasti, ei yhtään liian horosti vaan tyylikkään hotisti. Jos vaan kykenet saamaan myös itse hyvän fiiliksen niistä niin ehdottomasti pidät ne! Suomalaisilla naisilla riittää harvoin naisellinen itsetunto tämmöisiin eikä monella tyylitajukaan. Iso peukku siis :)

    • Kiitos Katja ihanasta kommentista! Olen samaa mieltä siitä, että asu näyttää meikäläiseltä, eivätkä korkeat korot itsessään töki. On mulla muutama muu korkopari, joita käytän ilomielin viikottain. Jokin noissa saappaissa vaan ei tunnu luontevalta, saa nähdä auttaako siihen aika vai eivätkö ne vaan ole mulle tarkoitettuja…

  19. ensin ajattelin että uuh… mutta, jos tuohon laittaa villakangastakin, sipasee vyön ympärille ja antaa sitten säären vilkkua, niin se vois toimia?

    • Takki, joo! Ei hullumpi idea. Tosin jäisillä kaduilla noilla ei pysy pystyssä, en minä ainakaan. Mutta nyt vielä kun ei ole lunta maassa.

  20. Kiertoon! Edellisten kommentoijien kanssa samaa mieltä, nou nou minin kanssa. Sama kuin aikuiskynnet, ei istu tyyliin. Nää kengät ei näytä kellään tyylikkäiltä :(

    • No aikuiskynnet eivät kyllä istuneet tyyliin. Hmm. EN HALUA VIELÄ LUOVUTTAA. Pitääkö jo?

  21. Harjoittelun kautta käyttöön, noi saappaat on ihanat! :) Eli eikun ylpeinä ihanuuksista katuja astelemaan (ja suutarille, jos kannat “kilkattaa” liikaa?).

    • niin ja mun mielestä toi hame, sukkikset ja saappaat on täydellinen alaosa tolle paidalle. Ja laukkukin natsaa. Ehkä olen sitten horo? :P (joo ei vaan tosissaan, sitähän saa pukea päälleen mitä vaan, ilman että tarvii kenenkään todeta tyylistä jotain halpamaista)

      • Kannatan myös saappaiden pitämistä! Asu on ihana, saappaat vielä ihanammat (hankin ensi tilassa samanlaiset, ettäs tiedät), ja muutenkin hyvä että vähän pitenet ;) Noilla buutseilla tuollainen kääpiökin löytyy väkijoukon keskeltä :D

        • Näin ne mielipiteet vaihtelee… :) Mun mielestä saappaat sinänsä on hienot, jos joku tuollaisilla pystyy kävelemään, mutta mutta… toi asu taas ei natsaa yhtään yhteen! Omituinen ja sekava koko asu, vaikka osaset itsessään ovatkin kivoja. Eikä jotenkin yhtään näytä Stellan tyyliltä.

          • Makuasioita! Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, toisaalta itse pidän noista rennosti kasatuista elementeistä. Saappaista en vaan ole varma.

  22. Hattu on ihana, samoin neule ja kokonaisuuskin, reisistä ylöspäin. Mutta saappaat – ei. Jokin niissä mättää ja pahasti. Horosaappaat on osuva nimi. Tulee halpa vaikutelma, vaikkeivat varmaan halvat olekaan :)

    • No eivät kyllä olleet halvat, joskaan eivät reisiin asti ulottuviksi nahkasaappaiksi erityisen kalliitkaan. Kiitos kommentista!

  23. Huh, horosaappaat ja minihame ei vaan voi toimia! Vaikka sun sääret on upeat, nämä kaipaa kaverikseen jotain reidet peittävää. Vaikka ne nahkahousut tai mustat pillit. Kaveriksi paksu villapaita tai jotain poikakaverin kaapista nyysittyä väljää ja pehmeää.

    Mutta toisaalta, jos kengät tekevät olosta huteran (henkisesti tai fyysisesti) ne joutavat kiertoon.

    • Nuo sukkahousut ovat kyllä todella paksut ja peittävät, ei siinä. Mutta niin, nahkahousut voisivat toimia paremmin. Sekään ei tosin ratkaise sitä huteraa oloa.

  24. kengät on hienot, mutta ei horosaappaita minhameen kanssa, ei ei, ei…mainitsemasi nahkahousut tai vielä mieluummin pillifarkut olisivat paremmat..siihen rento ohut pitkähkö villaneule lisäksi, niin mittasuhteetkin pysyvät hallinnassa.. eihän tuollaiset saappaat ihan jokapäiväiseen käyttöön ehkä taivu, mutta asenteella ja maaiilmanvalloittajan ilmeellä silloin tällöin, mikä ettei ; )))

    • Pillifarkut eivät oikein tahdo noiden alle mahtua, mutta ehkä ohuttakin ohuemmat nahkahousut… Pitää testata. Toisaalta arveluttaa tuleeko silloin liikaa nahkapintaa kinttuihin.

  25. Minä taas antaisin aika paljon, jos näyttäisin noin julmetun hyvältä tuommoisessa asukokonaisuudessa :) Olen tosin samaa mieltä siinä, että jos popot eivät tunnu mukavilta, niin turha niillä on itseään kiusata.

  26. Harvoin tulee vastaan kysymys, johon on näin helppoa vastata. Nuo saappaat eivät kuulu aikuisen, itseään elättävän naisen jalkoihin.

      • No, onpas kieli juonikasta. Ei ollut tarkoitus loukata ketään eikä kenenkään tunteita. Jos niin tapahtui, pyydän sitä anteeksi. Ehkä en vain käsitä näiden saappaiden huumoria (?). Ajatus oli joka tapauksessa se, että olen aina käsittänyt Stellan oman elämänsä subjektina. Nämä saappaat näen valitettavasti objektin merkkinä. Me emme voi valita kulttuurihistoriaamme emmekä ympäristöä, jossa elämme. Tässä maailmassa ja tähän aikaan nämä saappaat lähettävät vähintäänkin vaarallista viestiä.

        • Moro Sennu, kiitos selvennyksestä! Nyt ymmärrän pointtisi paremmin. Se on totta, että saappaat syystä tai toisesta saavat minut tuntemaan itseni objektiksi subjektin sijaan, mutta se liittyy lähinnä siihen, että nuo korot ovat muutaman sentin korkeammat kuin mihin olen tottunut ja mikä tuntuu omassa jalassa luontevalta – siitä tulee epävarma olo, kun joutuu keskittymään kävelemiseen. Tullakseen sekoitetuksi maailman vanhimman ammatin harjoittajaan tarvitaan sentään muutakin kuin yhdet polven yli kurottelevat nahkasaappaat, jotka sitäpaitsi näyttävät käsittämättömän hyviltä varsin monen naisen jalassa – alkaen vaikkapa Vogue Parisin päätoimittaja Emmanuelle Altista.

  27. Sinä saat kyllä tuonkin saapasmallin näyttämään tyylikkäältä, mikä ei monelta onnistu. Yhdistelmä toimii, mutta samaa mieltä kuin muut, että bootsit kiertoon, jos ne eivät edelleenkään tunnu omilta. Kaapin perälle ne jäävät muuten kuitenkin.

    • Komps tälle fiksusti perustellulle kommentille. Oot hottis, mut vielä paremman näköinen ilman noita saappaita, joissain muissa jalkineissa.

      Mulle tulee ylipolvensaappaista liiaksi mieleen Pretty Woman ja siitä sit taas ne assosioituu horosaappaiksi.

      (Tai sit tää on vaan persjalkaisen kateutta, kun ei voi edes unelmoida moisista….)

      • Haha! Kiitos kommentista. Horosaappaathan nuo ovat. Toki lempinimenä se kuulostaa paremmalta kuin kirjaimellisena vertauksena ;)

    • No sepä tässä mietityttää, että tuleeko niitä kuitenkaan käytettyä, jos käyttöönotto vaatii hillitöntä motivaatiota ja harjoittelua.

  28. Minulle ainakin tulee todella turvaton ja epävarma olo kengissä, jotka eivät kerta kaikkiaan istu tyyliini, yleensä vielä syystä jota on mahdoton jälijittää. Esimerkiksi kaikki liian väljävartiset kengät kuuluvat siihen ehdottomaan sarjaan, en vaan kestä että saappaiden/nilkkureiden/you name it varret ovat liian väljät, vaikka ne näyttäisivätkin (ehdottoman) subjektiivisen makuraadin (puoliso ja kolmevuotias, maailmaa ehdoitta rakastava lapsi) mielestä “kivoilta” ja “just hyviltä”. Ei. Ei. En pysty. Silti isken aina silmäni kyseisiin lerppavarsiin, osaan jo nykyisin reflektoida mielikuvapeilin kautta ja jättää varsi-ihastukset flirtin asteelle.

    Eli anna mennä, jos yhtään askarruttaa. Dump ’em.

    • Oho, ongelmansa kullakin. Niin, taidat olla kyllä oikeassa – jos ne eivät toimi nyt, niin eivät ne ala toimia myöhemminkään. Argh! En haluaisi luopua, ovat niin kauniit. Katsotaan. Fiksuinta se varmaan olisi.

  29. Kiertoon. Elämä on liian lyhyt kengille, jotka eivät tunnu suosiolla hyviltä.

    Ja noissa kuvissakin, joku häiritsee silmää. Mittasuhteet? Se, ettet tunne oloasi aivan luontevaksi?

    • Kyllä se varmaan näkyy, että olo ei ole aivan luonteva. Mittasuhteista sinänsä pidän.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.