Running up that hill

En muista olinko kolmen vai kuuden vai kymmenen kun opin solmimaan kenkieni nauhat, mutta en ole vieläkään päässyt yli sen synnyttämästä kaikkivoipaisuuden tunteesta. Sanokaa mitä sanotte, nyöritettävissä saappaissa on jotain sekopäisen siistiä. Kun nauhat kiristävät nahan reikä kerrallaan nilkan ympärille, iskee pelottomuuden puuska. Kyllä aivan selvästi maailma on olemassa vain meikäläistä varten. Kenkien suoristamasta ryhdistäkin näkee, ettei tässä mitään turhanpäiväisiä hipstereitä olla. Siinä onkin sitten hyvä saapastella elokuvallisen taustamusiikin tahtiin tärkeisiin maailmanpelastustehtäviin, kuten tänään ostamaan pyykinpesujauhetta ja rusinatonta maksalaatikkoa mäyräkoirille.

2013-10-stellaharasek-fall-leaves-012013-10-stellaharasek-fall-leaves-032013-10-stellaharasek-fall-leaves-02

Black lace-up boots received as a gift from Swedish Hasbeens a few years ago. Worn weekly ever since.

Fact of the day: the right kind of boots are all you need to be unstoppable.

11 thoughts on “Running up that hill

  1. Tämä ei liity nyt yhtään mihinkään, mutta mä muistan ikuisesti sen päivän, kun opin avamaan ulko-oven. Jos sulle tuli kaikkivoipaisuuden tunne kengännauhojen solmimisesta, mä muistan sen vapauden tunteen, kun oven liian vaikea lukko yhtäkkiä aukesi. Olin ehkä viiden ja maailma oli avoinna! (halusin vaan jakaa tän, kun se tuli mieleen sun lauseista)

    • Mun on pakko kommentoida tähän että tuon oven aukeamisen vapauttavasta tunteesta voi nauttia vielä lähellä kolmikymppisiäänkin! Muutin ulkomaille (vanhaan taloon, olikohan silläkin vaikutusta?) ja eihän siellä mitään abloy-lukkoja ollut vaan olin ensimmäiset päiväni vähän väliä jossain jumissa, kämpässäni, vessassa (joo neki toimi avaimella!), työhuoneeni oven takana.. kunnes keksin logiikan mihin suuntaan sitä avainta pitääkään vääntää milloinki :D
      Nyt oon palannu turvalliseen abloy-maahan :)

  2. Ooh nämä kuvat <3 Muistuttavat ton myrskyn keskellä taas siitä, että on se syksy ihana!

    Nauhakengät ovat kyllä ihan oma juttunsa. Kiristettyään narut ne ikään kuin liimautuvat kiinni jalkoihin, liittyvät saumattomasti osaksi kroppaa. Nam.

    • Olen kyllä pettynyt tuohon myrskyyn! Ihan huijausmyrsky, vähän ikkunat helisivät ja siinä se oli. Pyh! Mutta kengistä samaa mieltä, just niin.

    • Se tuntuu olevan kaikkien koirien suosikki. Meillä sitä pakastetaan kongien sisään – NEROKAS KEKSINTÖ, telling you.

      • Juu, minunkin edesmennyt koirani rakasti sitä. Nykyiselle en ole jostain syystä muistanut sitä tarjoilla muuta kuin jouluna. Mutta toi Kongin sisälle pakastaminen kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä! Mä olen turvottanut sinne ihan tavallisia kuivanappuloita, mut eihän ne tota herraa saa kiljumaan riemusta. Ehkä maksalaatikko saisi…? ;)

        • Nobelin palkinto sille, joka on keksinyt sen, että Kongin sisään voi pakastaa herkkuja. Jos koiralla menee vartti tavallisen Kongin tyhjentämiseen, pakastettuun versioon uppoaa helposti tunti jos toinenkin. Maksalaatikko on ollut meillä hitti, ehkä se maistuu kylmänä paremmin kuin kuivanappulat?

          • Kerran semmonen maksalaatikolla täytetty kongi jäi sängynjalan ja seinän väliin vähän pidemmäksi aikaa. Kyllä me ihmeteltiin, että minne sopukkaan on joku kuollut. Koira yhtyi ihmettelyyn, oli tosi huolestuneen näköinen. Ei sitten viittinyt vinkata, että lelu on totaalijumissa. ;)

          • HAHAHAHAHA! Apua! Meillä olisivat koirat nostaneet niin ison äläkän, että ei olisi kyllä jäänyt epäselväksi, että Kongia on kohdannut hätätilanne.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.