Blink and you’ll miss a revolution

Kas kaunokaiset, olemme suuren päätöksen äärellä. Tai siis, minä olen. Mutta minulla on blogi, joten aion häikäilemättömästi hyödyntää viisauttanne.

2013-11-stellaharasek-nerd-1

Viisi vuotta vanhat silmälasini hajosivat kirjaimellisesti palasiksi, sen jälkeen olen turvautunut töissä melkein kymmenen vuotta sitten hankittuihin graafikkolaseihini. (Tämä ei ole hipstervitsi. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija.) Käytän laseja laiskuuttani lähinnä tietokoneen tai television äärellä, muulloin ne unohtuvat laukkuun tai yöpöydälle. Ystäväni ovat onneksi tottuneet siihen että olen likinäköinen kuin lepakko enkä löydä ravintolassa seurueeni luo, jollei joku huido. Ja huuda. Ja tule lopulta hakemaan oikeaan pöytään, kun epäluotettava kuuloaistini on johdattanut minut viisi metriä harhaan ja olen täysin tyytyväisenä mennyt halailemaan aivan tuntemattomia ihmisiä.

2013-11-stellaharasek-nerd-2

Kenellekään muulle kuin hajamieliselle humanistille ei olisi välttämättä tullut valtavana yllätyksenä, että vuosikymmenen vanhat silmälasit eivät ole enää ihan ajan tasalla. Ongelma ei ole, etten näkisi niillä – näen kyllä, oikein moninkertaisena! Se on tilanteesta riippuen hyvä tai huono asia. Kolme puolukkapiirakkaa, hyvä. Kolme pinoa avaamattomia laskuja, hmm. Kuusi mäyräkoiraa. Saatte käsityksen.

2013-11-stellaharasek-nerd-3

Aivan selvästi maailmankaikkeus yrittää pakottaa minut päättämään asian, jota olen puntaroinut viimeisen vuosikymmenen. Jatkanko elämääni onnellisena nörttityttönä? Aidosti siis pidän silmälaseistani, en vaan jaksa käyttää niitä jatkuvasti. Vai uhmaisinko kuolemaa toimenpidekammoani ja marssisin vihdoin laserin alle?

To laser or not to laser?

85 thoughts on “Blink and you’ll miss a revolution

  1. Minulla ei ole kokemusta tai tietoa, pelkkiä mielipiteitä… :) Itselläni on todella huono näkö, noin -8 ja -5, mutta henkilökohtaisesti kyllä mieluummin pidän silmälaseja kuin lähden leikkaukseen. Silmälasien harmit kuten huurtuminen talvella, nenälle tippuminen urheillessa tai linsseihin jämähtävät vesipisarat sateella, ovat aika pieniä ja harmittomia juttuja, joiden kanssa pystyy vallan mainiosti elämään. En leikkauttaisi silmiäni muuten kuin ihan pakon edestä, ja ainakaan itse en koe silmälasien pitämistä nenällä mitenkään pakottavana syynä mennä leikkaukseen. Vaikka riski olisikin hyvin pieni, en oikein näe sitä ottamisen arvoisena.

    Tsemppiä pohdintoihin! Onneksi maailma on myös täynnä hienoja ja persoonallisia silmälaseja.

  2. Olenkohan ilonpilaaja, kun olen eri mieltä valtaosan kanssa? Minulla on -7,5, mutta en ikipäivinä antaisi leikkauttaa silmiäni. Syyt: tiedän useammankin lääkärin, jotka eivät esim päästä omaa puolisoa leikkaukseen. Vaikka leikkaukset olisikin aloitettu 15 v sitten, se on lyhyt aika. Kukaan ei tiedä missä jamassa leikatun silmät ovat 40 vuoden kuluttua. Lisäksi se seikka, että nuo leikkaukset ovat bisnestä. Meille markkinoidaan “turvallisena” aika monia juttuja, joista sitten myöhemmin käy ilmi, etteivät ne turvallisia olleetkaan. Jos lasit eivät häiritse työtäsi (et ole esim uimaope), miksi antaisit leikata silmäsi, jotka kuitenkin ovat erittäin herkkä elin?

    Olet saanut varmasti jo tarjouksia “yhteistyöstä”. Keskusteluissa sinulle sitten myydään leikkausta tuskin kovin kriittisin äänenpainoin. Itse etsisin käsiini parikin lääkäriä, jotka EIVÄT myy näitä leikkauksia ja kysyisin mielipiteen. Tosin henk. koht. en antaisi ikipäivinä leikata silmää, jollei ole pakko.

    • Olen kai sitten toinen ilonpilaaja; samoista luettelemistasi syistä en minäkään kyllä laserin alle asettuisi. Mielestäni kyse on kuitenkin kosmeettisesta haitasta jota on usein turha loppujen lopuksi aika rankan lääketieteellisen toimenpiteen (ottaen huomioon näköaistin tärkeyden useimmille ihmisille ja silmän herkkyyden) avulla korjata, ja jos huonosti käy, pahentaa tilannetta. Eikä siinä mitään jos joku sen valinnan omien silmiensä kohdalla kuitenkin päättää tehdä, omatpahan ovat silmänsä, mutta itse en menisi.
      Ja tärkeä pointti on myös mielestäni tämänhetkinen mainonta joka ei paljoa haittapuolista puhu; bisnestä bisnestä ja helppoa rahaa.

  3. Kävin laserleikkauksessa ja olen ollut lopputulokseen tyytyväinen. Kun näkö on -7.5 ei aina naurattanut, ei etenkään silloin kun piti taas yrittää löytää uudet kehykset joihin tarvitsemani linssit sopivat… Piilolinssien käyttö oli kohdallani hyvin satunnaista, kuivat silmät + piilarit ovat huono yhdistelmä.

    Leikkaus meni hyvin- ja minut muuten leikkasi silmäkirurgi jonka silmät oli myös operoitu. ;) Myös minua opastanut optikko oli käynyt laserleikkauksessa. Sen lupasin itselleni että jos leikkaus ei mene kerralla nappiin, en mene siihen uudelleen. No, kerta riitti ja nyt näen oikein hyvin, silmien kuivuuskaan ei ole ongelma. Tiedän että jonain päivänä saan taas hankkia lasit mutta se on ok, nyt ollaan kuitenkin palattu takaisin sinne nollatasolle mistä lähdetään. :)

  4. Minulle tehtiin tuo laserleikkaus kun olin juuri täyttänyt 19-vuotta. Silmissä oli tuolloin -7 ja -6,5 eli olin melko sokea ilman laseja tai piilolinssejä. Itse leikkaus on varsin nopea toimenpide: makaat pöydällä tuijotat punaista valoa n. 2 minuuttia ja yrität olla huomioimatta mitä laser puuhailee. Noin tunnin verran hengailtaa hämärässä huoneessa, jonka jälkeen lääkäri tarkasteli ja pääsi kotiin. Oikeastaan samantien näki maailman aivan uudella kirkkaalla tavalla, vaikka ensimmäisen päivän ajan silmät olivatkin herkkänä ja pienikin valo häikäisi.
    Mutta mutta. Eihän tuo operaatio tosiaan mitään ikuista autuutta lupaa. Jos näkö on huononemaan päin, niin sitä ei voi pysättää. Tilanne vain voidaan nollata. Näin kävi minulle. Olen nyt 26-vuotias ja joudun taas turvautumaan laseihin (n. -1) ja hämäränäkö on tosiaan myös kärsinyt.
    Mutta kaiken kaikkiaan operaatio kannatti. Jos laskee paljonko olisin käyttänyt tuon 7 vuoden aikana rahaa silmälaseihin, piilolinsseihin ja silmälääkäreihin niin uskoisin etten ole hävinnyt. Kuitenkin se onni jonka on saanut kun oikeasti näkee asiat (lehdet puissa, ei vain värimöykkyjä) ilman laseja.

  5. Heippa!

    Mun miehelle tehtiin laserleikkaus n. 5 vuotta sitten. Valitettavasti hän kuuluu siihen erittäin pieneen vähemmistöön, jolle laserleikkaus aiheutti ei-niin-mukavia lieveilmiöitä. Lähinäkö meni ja mies tarvitsee nyt lukulaseja, silmät ovat kuivat, joutuu käyttämään jatkuvasti silmätippoja. Pahinta on kuitenkin se, että miehen hämäränäkö on nyt niin surkea, ettei hän pysty esim. ajamaan autoa auringonlaskun jälkeen. :( Kaikki nämä mahdolliset sivuvaikutukset oli miehelle kyllä ennen leikkausta selitetty; todennäköisyydeksi oli sanottu vain prosentti-pari, ja ne nyt sitten vain sattuivat osumaan kohdalle.

    Ja sanottakoon vielä, etten siis mitenkään halua pelotella, ja tosiaan valtaosalle ei tämmöisiä sivuvaikutuksia tulekaan. Halusin vain jakaa tämmöisenkin kokemuksen. :)

  6. Laseroitu on n.10 vuotta sitten, enkä kadu hetkeäkään! Tehtiin ns. ikänäköleikkaus, jolloin toinen silmä näkee kauas ja toinen lähelle. Tätä “eriparisuutta” ei käytännössä huomaa, paitsi kun laittaa toisen silmän kiinni. Silloin huomaa, kumpi silmä näkee lähelle ja kumpi kauas.
    Ikänäkö on asia, jonka etenemistä ei voi pysäyttää, joten olen alkanut käyttämään lukulaseja huonoissa valaistusolosuhteissa ja oikein pienen printin kanssa. Hyvässä valossa näkee lukea vallan mainiosti, enkä tarvitse laseja päätetyöskentelyssä.
    Itselläni oli paha hajataitto, eikä tällä leikkauksella aivan täydellistä näköä saavutettu, koska tosiaan silmät leikattiin eriparisiksi. Puolisollani on hyvä kaukonäkö ja hän näkee kyllä kauas paremmin, kuin minä. Ilman lukulaseja hän tosin ei näe lukea mitään.
    Olenkin sitä mieltä, että erinomaista kaukonäköä ei kannata pilata tällä leikkauksella, mutta jos kaukonäkö on surkea, niin siitä vaan, ehdottomasti.
    Kipeää ei tehnyt yhtään ja telkkarin tekstit näkyivät heti, kun laikkaussalista ulos käveli.
    Minä olen käynyt ko operaatiossa kolme (!) kertaa. 1. kerran jälkeen ei toivottua tulosta ihan saavutettu, ja toista silmää hieman korjattiin. Eli siis näinkin voi käydä, ettei heti onnistu.
    Toiseen kertaan oli pitempi väli. Halusin paremman kaukonäön lähinäön kustannuksella, jolloin taas korjattiin toista silmää. Elikkä jos on ikänäköä ja haluaa täysin rillittömäksi, joutuu jostain tinkimään.
    En kyllä nyt pysty muistamaan, onko molemmat leikattu kahdesti, vai toinen jopa kolmesti. Minulle ei sanottu, että leikkausten lukumäärässä olisi jotain rajotuksia. Ehkä se riippuu sarveiskalvon paksuudesta.
    Että tämmöistä oli 8-10 vuotta sitten. Kehitys lienee kehittynyt siitä…

    • saattaa tulla iän myötä karsastusta, jos on eripari silmät, toinen silmä laiskistuu..lisäksi etäisyyksien arviointi on vaikeampaa…puhun ihan omasta kokemuksesta…miinussilmissä on se hyvä puoli, että lukulaseja ei tarvitse hankkia läheskään niin aikaisin kuin normisilmäisten….nuo leikkausjutut on jokaisen oma asia, ja jokainen kokee leikkauksen tavallaan, joten…

  7. Mikäli tykkäät Vintagelaseista suosittelen Helsingin optiikkaa, Fredalla. Itselleni löysin sieltä kesällä Diorit.

  8. Täällä yksi leikkauksn puolestapuhuja! Kaksi vuotta sitten kävin itse leikkauttamassa todella surkean näköni (-9) pois ja elämä on helpottunut aivan super paljon! Älä turhaa pelkää. Mene kokeneelle lääkärille, äläkä lue liikaa leikkauksest etukäteen;) Sillä itse vältin turhat kauhukuvat! Paraneminenkin vie vain lyhyen aikaa. Joka euron arvoinen juttu.:)

  9. Itselläni on sama harkinnassa. Ostin tähän hätään visual-clickistä itselleni uudet chanelin lasit kun entiset hajosi Flowssa. Oh well.. Jos on kaltaiseni “merkkihuora” sekä opiskelijabudjetilla elävä niin suosittelen tsekkaamaan. Kerro miten homma etenee, kiinnostaa kovasti!!!

  10. Täällä myös “konkari”, jonka silmät on laseroitu jo vuonna 1999, enkä sen jälkeen ole silmälaseja tarvinnut! Tottakai tekniikka kehittyy koko ajan, mutta en pitäisi sitä minään syynä odotella. Noita leikkauksia on tehty kuitenkin jo aika kauan ja tekniikka on turvalliseksi todettu.

    Eli oman kokemukseni perusteella suosittelen todella lämpimästi! Luultavasti sen jälkeen ihmettelet vain, että miksi odottelit näinkin kauan :)

    En muista, että että oma leikkaukseni olisi ollut mitenkään kivulias, vaan lähinnä tunne oli hieman epämiellyttävä ja luonnoton, kun silmä oli väkisin avattu, siihen kohdistui kirkas valo ja sitä “käsiteltiin”. Mutta se oli pieni hetki vaan. Jos olet kestänyt tatuoinnin, niin tuo tuskin on mitään siihen verrattuna :)

    • Kiitos kun kerroit! Niin, ei minua se kipu arveluta (puolikkaan selän tatuoiminen tuntuu tosiaan luultavasti huomattavasti enemmän), kammoan lähinnä lääketieteellisiä toimenpiteitä. Siis kaikenlaisia neuloja ja piikkejä ja härveleitä ja vempaimia, joilla lähestytään vaikkapa silmiäni. Silmät ovat erityisen pahat. Mieluiten ei kiitos :D

  11. Laser. Jos selvisit rinnanpienennyksestä (sama täällä), tuo ei ole mitään. Tarvitset kyllä kädestäpitäjän ;)

    • Totta. Jos toimenpidekammoinen selviää sadasta tikistä rintakehässään, tässä ei voi mitenkään olla mitään sitä pahempaa.

  12. Laser tottakai.

    Vitsit sitä iloa minkä kokee kun lähtee kaato/räntä/mihin vain sateeseen eikä ole rillejä huurustumassa ja kastumassa tai vaikka vain rantsulle makaamaan ja näkee ilman laseja.

    Nim. 35 vuotta silmälasikäärmeenä :), -5

    • Voi uskon! Mm. tuosta syystä en jaksa käyttää silmälaseja kuin tietokoneen tai television äärellä, mutta olisihan se hienoa ensimmäisen kerran sitten lapsuuden nähdä ulkonakin kaivamatta rillejä laukusta.

  13. Laser :). Vasta leikanneena voin sanoa, että muistan vielä toimenpiteen, aika ei ole kullannut muistoja, ja EI SE OLLU NII PAHA, ällöttävä ajatus vain ku siinä oot mut pahinta oli se ku jännitti nii paljo :). Mut fiilis jälkeenpäin on mega! Itellä ei kuivaakaan toistaiseksi, leikkautin sillä uudella tekniikalla smilellä, väittävätkin että vähemmän aiheuttaa kuivuutta. Ja kyllä nyt on kivaa!

    • Kiitos kommentista! Juu, jännittäminen siinä taitaa pahinta olla, mutta se leikkauksen odottaminen onkin kamalaa.

  14. Tuttu lääkäri oli (epävirallisesti) sitä mieltä, että jos haikailee leikkausta, kannattaa odottaa muutama vuosi. Tekniikka kehittyy koko ajan, silmäleikkauksilla tienataan niin hyvin että leikkausten kehittämiseen myös panostetaan.

  15. Hei Stella,
    tule käymään. Meillä on upeita Vintage-laseja ja muita ihanuuksia.
    Tarkistan mielelläni myös näkösi.
    T Satu

  16. No mutta, itse siis 5 vuotta sitten laserilla käyneenä voin sanoa, että mahtavuutta! Itse kypsyin ajatukseen täysin Thaimaan matkalla, jossa olimme menossa sukeltamaan seuravaana päivänä ja tajusin, että prkl enhän minä voi mitenkään maskin alle sulloa rillejä. Paniikissa tavarataloon hakemaan piilolinssejä (olivat tosi edullisia!!) ja sukelluskin onnistui. Mutta sen reissun jälkeen totesin, että nyt lähtee rillit.

    Kun 11-vuotiaasta on pitänyt koko ajan vahvistuvia laseja nenällään, oli laserin pikku haitat (mielestäni aivan minimaaliset) pieniä
    Hetken kesti sahara silmissä, mutta oli aivan mahtavaa, että saman tien, kun nousin pöydällä istumaan, näin vastapäisen seinäkellon selkeästi :)

    Ei muuta kuin laserille.
    Mutta….yksi varoituksen sana. Nyt mainostetaan ns. ikänäköleikkauksia. Silmä kestää vain kaksi leikkausta, eli en mene tuohon leikkaukseen, siltäkin varalta, että joskus vanhuksena pitää mennä kaihileikkaukseen.
    Kauniita lukulaseja on pilvin pimein, ostan kolmet, kun se hetki koittaa :)

    Terhi

    • Minulle tehtiin linssileikkaus viime keväänä, ja sitä voin lämpimästi suositella, vaikka edellinen kirjoittaja yrittääkin johtaa harhaan. Silmiini vaihdettiin omien mykiöiden tilalle monitehomykiöt, parhaat mitä rahalla saa. Optiikka kestää loppuelämän, eli ei enää silmälaseja, ikänäköä eikä kaihia. Kannattaa ottaa perusteellisesti selvää eri vaihtoehdoista ja siitä, mikä omille silmille on paras vaihtoehto. Jos silmissä todetaan tarkastuksessa ongelmia, ei leikkaukseen ryhdytä. Laserilla ei saa korjattua kaikkea, ja vaikutus on väliaikainen. Mutta tarkastuksessa se selviää:)

    • Kiitos Terhi kokemuksen jakamisesta. En muuten tiennytkään tuota, että silmiä voi leikata vain kahdesti.

  17. Minä liputan uusien silmälasien puolesta. Rillithän on asuste ja jos rahaa olisi, niin minulla olisi varmasti useammat, kuin nykyiset kolmet lasit. Niillä saa asuun aina omanlaistaan lisää. Itse en omista edes piilareita.

    • Totta. Tykkään kyllä käyttää silmälaseja ja minusta se sopivat naamatauluuni ihan hyvin. Jatkuvaan käyttöön en vaan saa niitä valjastettua.

  18. Mulla on laserista vasta pieni hetki, kesällä leikattiin. Operaatio jännitti, mutta eipä se kyllä juuri missään tuntunut. Tai tuntui, mutta lähinnä epämukavalta kun läppää leikkava laite painoi silmää. Mutta kyllä sen parikymmentä sekuntia kestää, mitä koko leikkausvaihe kesti. Pari tuntia leikkauksen jälkeen silmissä tuntui kuin siellä olisi ollut puoli saharallista hiekkaa, mutta otin pienet päiväunet ja sen jälkeen mitään ongelmia ei ollut. Mutta hetkeäkään en ole katunut! Muuten, mun leikannut lääkäri olisi mennyt laseroitavaksi, muttei voinut kun se laseroitava sarveiskalvo on liian ohut. :)

  19. Laser! Minä oon aika konkari, sillä mun silmät leikattiin jo 15 vuotta sitten. Oh, se oli niin työlästä silloin, mutta nykyään tekniikka on kehittynyt aivan hirveästi. Kannattava sijoitus oli joka tapauksessa: kävin juuri silmälekurissa kontrollissa, eikä silmänpohjiin ole jäänyt mitään arpeumia tai muita leikkauksesta. Elämä on paljon helpompaa näin, kun voi vaikka reissussa laittaa arskat päähän ja silti näkee muutakin kuin omat sormensa. Ammattitaitoinen lääkäri osaa myös ennakoida: mulle sanottiin, että leikkaus tulee kuivattamaan jo valmiiksi kuivia silmiäni entisestään, ja tein tietoisen päätöksen, että se on mulle ok. Nyt käytän kosteuttavia tippoja aamulla ja illalla, mutta se ei ole minusta iso vaiva. Tarvittaessa saat rauhoittavan lääkityksen, jos toimenpide pelottaa.

    • Oho, konkari tosiaan! Kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen. Eipä tuo kosteustippojen käyttö mahdottoman suuri uhraus ole, kun kaikki muu on paljon helpompaa.

  20. “Kolme puolukkapiirakkaa, hyvä. Kolme pinoa avaamattomia laskuja, hmm. Kuusi mäyräkoiraa.”

    :D

    Itse en ole edes harkinnut, koska käytän mielelläni rillejä ja toisaalta näkö ei ole kauhean huono. Kivoja rillejä saa nykyään varsin kohtuuhinnalla, linssit tietysti sitten maksavat jonkin verran. Kertakäyttöpiilarit ovat myös aika helpot. Toimenpide on aina toimenpide, joskaan laseroinnin turvallisuutta tai mainittuja pitkän aikavälin vaikutuksia en osaa sen enempää arvioida.

    • Pitäisin myös mahdollisena, että sun rilleihin saa sangan takaisin optikolla. Kannattaa kysyä.

      • No saa, mutta ne ovat lahoamassa myös keskeltä eikä niissäkään linssit ole enää ajan tasalla, joten sama päätös on edessä jokatapauksessa.

    • Minäkin käytin vuosia sitten piilolinssejä, mutta sittemmin silmät herkistyivät liikaa ja jätin ne suosiolla pois. Ja niin, silmälasit _ovat_ kivat! Olen vaan niin julmetun laiska, etten jaksa käyttää niitä kuin silloin kun en oikeastaan pärjää ilman. Ovat muuten jotenkin tiellä koko ajan.

      • Eiväthän ne piilarit mukavat ole, ei.

        Rilleissä on myös se ilahduttava näkökohta, että tummat silmänalustat eivät näy. Voi rauhassa kukkua kaikki yöt :).

  21. Lähestulkoo menetän tajuntani jo pelkästään ajatellessani itseäni toimenpidepöydälle. Olen vähän herkänlaista sorttia mitä itseeni tulee, vaikka työskentelinkin hoitoalalla.

    Olen myös vuosien saatossa tottunut omaan kaikuluotaustyyliini, usein ihan hämmästyn miltä tutut näyttävät kun katselen heitä lasien läpi. Paljon jää myös ilmeisesti näkemättä, aika usein saa kuulla että “näitkö tuon pipon/kengät/koiran/keskiaikaisen kivikirkon?”, enkä todellakaan nähnyt mitään erityistä. Pienellä likinäköisyydellä saa myös tarvittaessa ihan oman rauhan ylimääräisiltä näköärsykkeiltä…

    …toisaalta, minua kiehtoo se vaivattomuus, mihin lasittomana pääsisi. En vaan uskalla. Eikä ole toistaiseksi minkäänlaisia säästöjäkään, eli ei ole akuutti asia pähkäillä. Ehkä jos näköni tästä vielä huononee (-2.5/-1.5 ja runsaat hajataitot päälle) ja saan opinnot loppuun joku päivä, niin harkitsen uudemman kerran. Siihen asti menen vaistonvaraisesti, joka päivä on potentiaalinen seikkailu!

    • HAHA! Samaistun aivan täysillä tuohon “joka päivä on potentiaalinen seikkailu”. Mulla on suunnilleen samat arvot kuin sulla, myös hajataittoa. Hmm, hmm.

  22. Viesti ei lähtenyt kokonaisuudessaan. Soita ta tule käymään. Voit kysyä kaiken laseroinnista ja kerron mitä on odotettavissa. T. Maarit. Oopperan Optiikka 040-5042540

  23. Privaatisti tuttu silmälääkäri ei suosittele mikäli joku perhepiiriin kuuluva kysyy. Syytä en nyt muista mutta esim. se on tullut esiin ettei ole tietoa miten vaikuttaa vuosikymmenten perspktiivillä.

  24. No menisin ehdottomasti ellen näyttäisi ilman laseja kuin joltain huuhkajalta :) en osaa olla ilman laseja, paitsi urheillessa.. Ne kaverit ketkä on käyneet niin ovat olleet tosi tyytyväisiä.

  25. Yhdyn tähän paras sijoitus ikinä -kuoroon. Itse leikkautin neljä vuotta sitten ja olen supertyytyväinen! Operaatio ei ollut kipeä, korkeintaan epämiellyttävä, mutta oli onneksi nopeasti ohi. Palaneen lihan haju kyllä vähän yllätti.

    Turussa Silmäexperttien lääkäri Minna Sandberg-Lall on muuten itsekin antanut laseroida silmänsä, ja menin siksi hänelle erään tutun kirurgin suosituksesta (joka on itse todella tarkka tällaisista asioista). On siis myös kollegoiden suosiossa, tämä tiedoksi aiemmille kommentoijille, joita asia askarruttaa. Turussa vain oli ainakin tuolloin neljä vuotta sitten jokin ihme hintakupla, ja hinnat siis jonkin verran korkeammalla kuin muualla Suomessa, mutta tän hetkistä tilannetta en tiedä.

    • Kiitos Ulrika kommentista! Olen kuullut samaa, että toimenpide ei satu, on korkeintaan vähän epämiellyttävä. Tuo palaneen lihan haju oli kyllä uusi yksityiskohta, yhhyh.

  26. Laseriin, laseriin! Kävin itse kyseisessä operaatiossa parisen vuotta sitten ja taputan itseäni päivittäin olalle hyvästä päätöksestä. Mun osaltani operaatio oli ihan kivuton ja homma oli vieläpä supernopeasti ohi. Sen kuuluisan voiton jumalattaren sanoin: “Just do it.”

    • No niinpä. Erityisen selväksi tämä tulee tähän aikaan vuodesta, kun ulkona ei tahdo sateen, sumun ja kosteuden keskellä nähdä silmälasien läpi yhtään mitään.

      • Kyllä mun lasien läpi ainakin näkee ihan hyvin ulkonakin, voisiko linsseissä olla eroja? Ainoastaan joskus sisälle tullessa voi vähän huurtua, mutta en ole pitänyt sitäkään minään suurena ongelmana. Mun mielestä lasit on varsin vaivattomat, senkun laittaa päähän, ottaa pois ja joskus pesee. Kuivat silmät taas on inhottavat, joten jos leikkaus voi kuivattaa silmiä, jättäisin jo pelkästään sen takia väliin. Lisäksi poikaystävän mielestä olen söpömpi lasien kanssa. :) Mutta vaikka itse tykkään olla rillipää, niin kaikki laseroidut kaverit on kyllä olleet tyytyväisiä, eikä kellekään ole käynyt mitään ikävää, vaikka onhan kaikki leikkaukset tietysti aina jonkinlainen riski.

        • Niin, voi toki olla että vuosia vanhoissa rilleissäni ei ole ihan ajantasaiset linssit ;)

  27. Laser!! Ja sitten jälkikäteen ihmetyttää että miksi hitossa en tehnyt tätä jo paljon aikaisemmin.

  28. “Eikä edes satu”

    Älä sitten vaan usko tollaisia valheita. Menin leikkaukseen hyvillä mielin, kun olin niin monesta suunnasta kuullut “ei edes satu!” Noh, sattui niin perkeleesti ja oli muutenkin niin ällöttävää, että pyörryin kesken kaiken. Vasta kun oli juonut leikkauksen jälkeen noin litran mehua ja maannut sängyssä lähes tunnin, alkoi tuntua, että voin nousta pystyyn kaatumatta lattialle.

    Leikkaus oli ehkä elämäni kauheimmat 5 minuuttia – mutta tulos on mahtava. Viisastu virheestäni ja pyydä vaikka rauhoittavaa ennen leikkausta, niin mun olis kannattanut tehdä.

    Suosittelen leikkausta silti, kannattaa vaan mennä oikeella asenteella.

    • Apua. Juu, otan aivan varmasti kaikki tarjotut rauhoittavat vastaan, jos leikkaukseen lähden.

  29. Minä olen pohtinut samaa kysymystä jo vuosia, ja tänä syksynä päätin sitten rahat säästössä käydä esitutkimuksessa. Siellä selvisi, ettei laserointia voi minulle tehdä, koska sarveiskalvoni on niin ohut. Suosittelen siis käymään ainakin tutkimuksessa, voi olla ettei päätöstä tarvitsekaan tehdä itse ;) Ilmeisesti laserleikkaus soveltuu kuitenkin suurimmalle osalle porukasta, minä nyt satun vain olemaan surkeasti sekä huononäköinen että laserleikkaukseen sopimaton… No, säästyivätpähän rahat (seuraavaan säästökohteeseen), tosin uudet lasit pitäisi kyllä nyt sitten käydä hankkimassa.

    • Niin, totta kyllä tämäkin. Pitää ehkä käydä tsekkauttamassa asia ensin ja miettiä sitten.

  30. Saman asian äärellä täälläkin painiskellaan. Tuntuu, että joka toinen on nykyään laseroinut silmänsä, ainoat, jotka joukosta puuttuu on itse silmälääkärit. Joten siihen asti, että löydän puolueettoman silmäkirurgin, joka on antanut leikkauttaa omat silmänsä, tyydyn rooliini nelisilmänä.

    • Mulla on sama syy! Tuttu on töissä silmäpolilla terveydenhoitajana ja on itse sanonut, ettei suostu laserin alle ennen kuin tapaa lääkärin, joka suostuu moiseen. Samaan hengenvetoon kaveri tosin sanoi, että päivittäisellä piilolinssien käytöllä aiheuttaa helposti vuosien kuluessa yhtä paljon damagea… Eli ilmeisesti terveysalan väki ei niinkään pelkää sokeutuvansa saman tien vaan jotain toisenkaltaista ongelmaa… mene ja tiedä!

      • Hei, tuossa ylempänä joku tiesi lääkäristä, joka oli leikkkauttanut silmänsä! Käänteentekevä hetki silmäkirurgian historiassa?!

    • Aika pysäyttävä pointti! Lähes kaikilla silmälääkäreillä on itsellään silmälasit. Luulisi, että he tietävät parhaiten…
      Itse painin saman ongelman kanssa, mutta en osaa päättää. Uusin ja hienoin leikkaustapa on aina tolkuttoman kalllis, mutta kun kyse on silmistä, niin miksi ottaisi toiseksi parhaimman.

      (Tosin kyynikkona tulee mieleen, että tuskin sinun pitää kauaa odottaa, kun saan jostain tämän jutun vuoksi ilmaisen leikkauksen ja lukijat koodilla -20 % alennusta. Vähän kuin pupulandian sohvahankinta… :P)

      • Heippa Murina,

        kyllä niitä tarjouksia tulee jo nyt, mutta tähän päätöksentekoon se ei vaikuta. Ilmaisia silmälasejakin on tarjottu useammasta suunnasta viimeisen kahden vuoden aikana, enkä ole tarttunut tarjouksiin, koska brändi ei ole tuntunut juuri oikealta, yhteistyön yksityiskohdat eivät ole sopineet mielestäni blogin linjaan tai jokin muu ei ole mielestäni natsannut.

        Puhun toki nyt vain omasta puolestani, mutta lähden mukaan yritysyhteistyöhön äärimmäisen valikoidusti ja vain sellaisissa tapauksissa, että ne aidosti kohtaavat omat intressini, tarpeeni ja tyylini.

        • ilmainen leikkaus tai silmälasit on silti ilmainen leikkaus tai silmälasit tai sohva tai mikä vaan, ja mainostahan se vaan on…bloggaaminen on työtä ja jos palkan saa leikkauksina tms. niin so what…miten muuten veroasiat hoituu noinkin kalliissa jutuissa kuin esim. silmäleikkaus ..lahjomatonta blogia ei varmaan olekaan, ihminen nyt vaan on sellainen : )

          • Kuten totesin, ehdotuksia on tullut, mutten ole suostunut ainakaan toistaiseksi vielä yhteenkään. Vastaan siis kysymykseeksi siis ihan teoreettisella tasolla, lahjaveron raja taitaa olla 4000€, silmäleikkaus jää sen alle.

            En ole lähtökohtaisesti millään tavoin vastaan kaupallista yhteistyötä, pyrin vaan valikoimaan tarkoin ne joihin lähden. Se on nähdäkseni hyvä asia sekä minun, lukijoiden että yhteistyökumppaneiden kannalta.

  31. Ehdootomasti laser. Koin se itse reilu viis vuotta sitten. Pieni hetki kärsimystä ja se oli siinä :-)

  32. Minäkin liputan ehdottomasti laservaihtoehdolle, oli elämäni parhain sijoitus! Harmittaa vain, ettei tullut käytyä leikkauksessa aikaisemmin :)

  33. Ehdottomasti laser. Parantaa elämänlaatua ja helpottaa aurinkolasien käyttöä. Eikä ees satu tai tuu saikkua. T: entinen -7.0

    • Kiitos Anna kommentista! Meitsihän vetelee aurinkolaseissa välittämättä siitä, että joku päivä vielä jään auton alle, kun en _näe_ sitä…

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.