Eighteen seconds before sunrise

Arvonta toteutettu yhteistyössä Fullsteam Records & Agencyn kanssa

Islantilaisyhtye Sigur Rós kuuluu elämässäni useampaan kategoriaan: niihin bändeihin, jotka ovat jakaneet arjen ja juhlan kanssani kauemmin kuin suurin osa tuntemistani ihmisistä ja niihin, joiden kanssa minulla on ollut levy-yhtiövuosinani ilo ja kunnia tehdä töitä. Myös niihin, joiden keikoilla olen kerran toisensa jälkeen seissyt naulattuna paikalleni ja tärissyt – bassot, jouset ja Jónsin laulu kumisevat rakennuksen rakenteita pitkin kantapäiden kautta suoraan selkärankaan. HUH. Uskon, että kuka tahansa keikalla käynyt tietää mistä puhun. Viime vedosta onkin vierähtänyt turhan pitkä tovi, joten meikätyttö ainakin on mestoilla, kun Sigur Rós saapuu tulevana lauantaina taas Helsinkiin. Areenalle pääsee lisäkseni ainakin yksi teistä ystävineen, sillä nyt on jaossa kahden lipun paketti yhdelle onnekkaalle. Keikka on lähes loppuunmyyty, muutamia pilettejä on vielä jäljellä.

2013-11-stellaharasek-sigurros-bobbibrown-1

2013-11-stellaharasek-sigurros-bobbibrown-3

Osallistu arvontaan kertomalla miksi juuri sinun pitäisi päästä keikalle. Onnetar valitsee suosikkinsa torstaina. Muista sähköpostiosoite, se näkyy vain minulle. Arpaonnea, kaunokaiset!

SIGUR RÓS (ISL) & Hauschka & Samuli Kosminen (GER/FIN) @ Hartwall Areena
30.11.2013 klo 18:30
Liput Lippupisteestä alkaen 49,50€

Fullsteam Records & Agency sponsoroi arvonnan palkinnon. Kuvissa näkyvät kosmetiikkatuotteet on saatu blogin kautta.

78 thoughts on “Eighteen seconds before sunrise

  1. Onko nyt torstai? Ehtiikö vielä? Päivistä sekaisin ja liikaa töitä tehneenä keikka olisi mahtava piristys työviikonlopulle.

  2. Tämän syksyn ja talven olen niellyt, sanojasi mukaillen, ämpäreittäin pettymystä, surua ja vihaa. Kaipaisin taukoa nielemisestä, jotain kaunista ja lohduttavaa. Kaipaan kauneutta.

  3. Voi olla että tämä ei aivan yllä syiden kärkeen mutta kokeillaanpas kuitenkin. Eli jos halua löytyy, nyt olisi oiva tilaisuus hyväntekeväisyyteen ja avartaa sivistymättömän moukan maailmankatsomusta; en ole koskaan kuullut Sigur Rosia.

  4. J. Karjalaisen sanoin: mä olen mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään.

    Nimimerkillä Liioittelemalla Liput & Sigur Rós 4eva. :)

  5. Kesällä 2007 join olutta Sirkuksen yläkerrassa Reykjavikissa upottavilla nahkasohvilla. Taloja peittävät aaltopellit kolisivat tuulessa. Seuraavana päivänä ostin viereisestä second hand -liikkeestä kultaiset paljettilegginssit.

  6. Opinnäytetyöni oli yksi tähän astisen elämäni suurimpia ponnistuksia erinäisistä syistä. Sen tekemiseen meni puoli vuotta ja jokaisena päivänä kuuntelin sigur rosia ja uskon että sen voimalla jaksoin eteenpäin. Rakastan sigurin musiikkia enkä ole aikaisemmin päässyt näkemään joten nyt olisi korkea aika! Tämän vuoden aikana on sattunut niin monta ikävää asiaa, että tämä kyllä pristäisi melkoisesti.

  7. ei ole totta! purskahdin itkuun kun luin tämän.

    en ole kärsinyt viime viikkoina seurata mediaa ollenkaan, tuntuu että kaikki vahvistaa suolaa haavoissani kertoessaan tulevasta keikasta.

    itse en rahapulan takia päässyt lippuja ostamaan, koska hermosairauden hoitokulut saavat opiskelijan rahapussin näyttämään tyhjyyttään jo heti kuukauden alussa. yritin keikan julkistamisesta asti säästää lippuun rahaa, mutta terveydenhuolto vei pisimmän korren.
    sigur ros’in musiikki on diagnoosin jälkeen ollut kuin tuhto meressä
    ja tämän live elämyksen missaaminen on ollut karvasta nieltävää. mikään lääke ei tehoa kipuihin paremmin kuin musiikki. elimistö herää eloon, liikuttuu ja keho tuntuu vapaalta sairaudesta edes hetken.

    kiitos tuhannesti sinulle tälläisestä arvonnasta!
    antoisaa keikkaa kaikille menijöille, nauttikaa! (toivottavasti minäkin, jos onnetar suosii :) )

  8. Hei,

    Olen 27 -vuotias taideopiskelija eli kroonisesti köyhä ihminen. Köyhyyteni on kuitenkin hyvin maallista, koska elämäni on täyttänyt viimeisen kuusi kuukautta rakkaus kultaista tyttöystävääni kohtaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu siltä, että joku tässä maailmassa ajattelee asioita minunkin kannalta. Tuntuu mahtavalta, kun joku pitää huolta siitä, että minun ei ole nälkä tai kylmä.

    Yritän parhaani mukaan kohdella ja palkita tyttöystävääni niin hyvin kuin voin. Valmiiksi surettaa se, että en voi hankkia hänelle joululahjaksi mitään kovin ihmeellistä. Siksi pyydänkin nyt apuanne. Minulle itselleni Sigur Ros ei merkitse paljoa, mutta tyttöystäväni on puhunut keikasta jo viime kesästä. Bändi on ollut hänelle tärkeä jo viimeiset kymmenen vuotta, mutta jostain syystä hän ei vielä ole heidän keikkaansa nähnyt. Viime Ilosaarikin meni valitettavasti ohi. Nytkään hänellä ei kuitenkaan ole varaa ostaa keikalle kahta lippua, eikä kukaan hänen kavereistaan ole kiinnostunut lähtemään hänen mukaansa. Siksi tahdonkin ilahduttaa häntä tällä lipulla ja samalla tutustua tyttöystävälleni tärkeään bändiin.

    Olisi todella hienoa, jos voisitte auttaa miestä mäessä.

  9. Oooh! Levyhyllystä löytyy Sigurin levyt – ensimmäisen kerran kun herttaisin poikaystäväni kyläili luonani, osui hänen silmiinsä nuo levyt ja ihmetys siitä että jokin meitä edes musiikin saralla yhdistää! Kyllähän tuo islantilainen melankolisuus vaan on luotu meille skandinaaveille. Tällä sais varmaan loistavat tyttis pisteet himaan!

  10. En voi vedota siihen, ettenkö olisi nähnyt Sigur Rosia ennen. Mutta myös minut yhtye vangitsee paikoilleen joka kerta, ja sitä tunnetta kaipaan nyt, kun elämäni ajelehtii muuten sellaisella vauhdilla eteenpäin, etten meinaa pysyä mukana.

  11. Lähden itse työmatkalle viikonlopuksi mutta antaisin liput miehelleni ja poikamme kummitädille jonka tiedän olevan suuri Sigur Rós fani.

  12. “As I look back on my life, I realize that every time I thought I was being rejected from something good, I was actually being re-directed to something better.”

    Puolitoista vuotta sitten elämäni muuttui täydellisesti. Kaikkien vastoinkäymisten ja kaiken pimeyden jälkeen löysin itseni aloittamasta uutta elämää Helsingissä. Kaiken muutoksen keskellä tapasin ihmisen, sielunkumppanini, parhaan ystäväni. Hän on kohdellut minua ennen kokemattomalla lempeydellä ja kärsivällisyydellä. Hän ansaitsee kaiken hyvän, kaiken parhaan, kaiken rakkauden. En usko että voin koskaan kiittää häntä tarpeeksi. Mutta tämä voisi olla hyvä alku.

  13. Tällä hetkellä oikein mikään ei onnistu, tai oikeastaan koko tänä vuonna. Haluaisin päättää melankolisen marraskuun kohottavaan tunnelmointiin ja voitokkaaseen oloon. Sigur Ros valaa juuri sitä, ja on muutenkin ihana, huumaava ja toisen maailman musiikkia.

  14. Koska vaikkei välttämättä ymmärrä mitä miehet kertovat, ymmärtää kuitenkin sanoman. Sigur Rós!

  15. Sigur Rós on yhtye, joka sai minut nuorena poikana löytämään kauneutta rauhallisuudesta ja hetkessä olemisesta sekä sai minut ymmärtämään, että ei kannata paeta huonoja asioita vaan käsitellä niitä ja surra rauhassa kun sen aika on. Olen kasvanut yhtyeen levytyksien kanssa viettäen useita elämäni tärkeimpiä hetkiä sen musiikin siivittämänä ja livenä Sigur Rósin näkeminen on yksi inspiroivimpia asioita joita olen kokenut ja haluan kokea uudelleen.

  16. Olen painanut duunia aivan liikaa ja nyt on viikonloppu pitkästä aikaa vapaana. Mikä olisikaan parempi tapa päästä irtautumaan arjesta. :)

  17. Kuulin tätä taivaallista musiikkia ensimmäisen kerran aamuna, jolloin heräsin ensimmäistä kertaa nykyisen rakkauteni luota. Rakastuin ihmiseen, musiikkiin, itseeni ja siihen kylmään tammikuiseen aamuun. Sigur Rós sai aivan erityisen paikan minun ja meidän elämässä. Viime kesän keikka Ilosaaressa oli kauneinta, mitä olen koskaan livenä kuullut. Meillä olisi nyt juuri ja juuri varaa ostaa yksi lippu, mutta en haluaisi kokea yksin kaikkia niitä kyyneleitä ja musiikin nostattamia tunteita ja muistoja. Siksi meillä ei ole lippuja ollenkaan. Ehkä maailma on meille lempeä. Olen toiveikas!

  18. Koska en keksi mitä antaisin joululahjaksi siskolleni ja isälle. Molemmat ovat huikeita sigur ros -faneja joten voittoliput menisivät hyvään tarkoitukseen perheelle :)

  19. Koska, tämä syksy on ollut Helsinkiin muuttaneelle pohjosen tytölle melkoinen kulttuurishokki. Täällähän on vaikka mitä keikkaa ja tapahtumaa mutta en jotenkin osaa niitä edes etsiä ja bongata. Syyspäivät menee sumussa töitä tehden, en edes muista milloin olen viimeksi käynyt kunnolla ulkona. Ja pitkän työputken jälkeinen viikonloppuvapaa kruunautuisi tällä keikalla, ehkä saisi minut innostumaan keikoille ja tapahtumiin useamminkin. Mukaan ottaisin yhden pojan joka pyysi minua treffeille tällä viikolla : )

  20. Olen taistellut kipujen ja lamaannuttavan väsymyksen kanssa kohta kolme vuotta. Eilen sain sitten vahvistuksen epäilyilleni, eli fibromyalgia-diagnoosi on kirjattuna virallisesti papereihini. Se oli sekä helpotus että osin järkytys, koska tämä on tauti josta ei juuri parannuta tai jonka olemassaoloa eivät kaikki terveydenhuollon ammattilaisetkaan tunnusta.

    Lisäksi töissä on luvassa erittäin hektinen loppuviikko, joten islantilaismallinen rentoutus tulisi enemmän kuin tarpeeseen lauantaina. Aina kun on oikein paha olo, voi myöhemmin muistella hienoja hetkiä, joita varsinkin musiikki saa aikaan.

  21. Siis miten mä en tiennyt koko keikasta? Kertonee jotakin kiireen määrästä. Huh. Marraskuu on mennyt ihan hujauksessa, enkä ole vielä ehtinyt henkäistäkään. Olisiko tuota keikkaa parempaa tapaa ottaa vastaan uusi kuu? Mukana ollaan!

  22. Koska mulla on edellisenä päivänä synttärit, mutta ei juhlia tiedossa. Olisi ihana päästä poikaystävän kanssa katsomaan yhtä lempparibändeistäni!

  23. koska en ole ikinä nähnyt bändiä livenä ja haluaisin yllättää poikaystävän romanttisella illalla ja yhteisellä keikalla. yhteen lippuun (itselleni) opiskelijana ehkä pystyisin vielä rahallisesti taipumaan, mutta kahta en kyllä voisi yllätykseksi ostaa. olisi niin ihana mennä yhdessä <3

  24. Koska Ilosaaressa valitsin paikallisen lempparibändin ja piti jättää Sigur Rosit näkemättä. Se ei kyllä niinkään harmita, koska lempparibändi on lempparibändi, mutta joskushan ne nämäkin pitää kuiteski nähä!

  25. Mun pitäis päästä keikalle, koska olin tyhmä enkä ostanut omaa lippuani ajoissa. Poikaystävälläni on sen sijaan lippu, mikä tarkoittaa sitä että minä värjöttelen lauantaina keikkapaikan ulkopuolella katkerana. No, kannattaahan sitä täältä pohjoisesta tulla Helsinkiin asti ihan vaan muutenkin..kai.

  26. Se saa minut tuntemaan olevani elossa, jokaista solua myöten. Se herättää fiiliksen että elämä on nyt ja tässä ja tahdon ottaa siitä kaiken irti.

  27. Bongasin keikkajulisteen valotolpasta muistaakseni eilen tai toissapäivänä, kun havainnoin ympäröivää maailmaa bussin ikkunasta. Tänä syksynä ovat kiitäneet ohi poikkeuksellisen kauan värikkäinä hehkuvat lehdet (tiedän tämän yksityiskohdan tästä syksystä, koska kuvat värikkäistä lehdistä olivat blogissasi), kaikki sosiaaliset riennot sekä elävän musiikin elämykset. Sen sijaan työtunteja on kertynyt niin paljon että kieltäydyn edes arvioimasta mahtuuko koko syksyyn ylipäätään niin paljon tunteja. Vaikka en olisi ollut työn äärellä fyysisesti, alitajunnassa asiat jylläävät 24/7. Kun puolentoista viikon luksusloma Thaimaassakin tuntui kestäneen vain päivätorkkujen verran, tein itselleni lupauksen muuttaa asiat elämässäni. Muuttaa kasvimaan kupeesta sosiaalisen elämän keskelle, olla avaamatta sähköpostia klo 17 jälkeen, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, muistaa kysyä ystäviltäni mitä heille kuuluu, muistaa ylipäätään, että ystäväni ovat olemassa ja muistaa syödä ja hengittää. Yksi tärkeimmistä lupauksista koskee elävää musiikkia, mikään työ ei ole sen arvoinen, että unohtaa asiat, joiden vuoksi hengittää kevyemmin. Siksi minun tulisi voittaa liput, joista toinen on ihmiselle, joka on oman musiikillisen haaveensa toteuttamisen äärellä, inspiraatioksi hänelle.

  28. Koska en olisi selvinnyt yhdestäkään kasvupyrähdyksestäni ilman Sigur Rosia, jäisiä mustikoita ja saunaa. Kerralla nautittuna.

  29. En ole koskaan pahemmin kuunnellut Sigur Rósia. Olen tainnut jäädä paljosta paitsi ottaen huomioon miten blogin pitäjä ja lukijat bändiä täällä ylistävät. Mäkin haluan tärisemään tämän bändin keikalle!

  30. Jahs, mun pitäis päästä, koska marraskuu ja elämä on rankkaa mm. työkuvioiden vuoksi. Kaipaan jotain kepeyttä ja toivoa näihin vuoden viimeisiin viikkoihin. Sigur Rós ei voisi olla toimiva konsepti!

  31. Valoa ja säkenöintiä kaipaisin kovasti tähän loppuvuoden pimeään. Sigur Rós:in herkkä lämpö asettaisi mielen soimaan omalla taajuudellaan.

  32. Olen kuunnellut kymmenen vuotta ja en ole nähnyt bändiä kertakaan livenä, tähän onnettomaan asiantilaan toivoisin muutosta.

  33. Oi Oi, Sigur Rós on rakas ja kaipaisin elämääni juuri nyt jotain pysäyttävää ja pakahduttavaa.

  34. Olen valmis oikealla suostuttelulla muuttamaan mielipiteeni siitä, että en pidä suuren väkijoukon musiikkitapahtumista.

  35. No ihan vaikka vaan siksi, että ei oo muuten ilman voittoa mitenkään varaa taas tänäkin viikonloppuna tulla Helsinkiin keikalle ja siksi että olen kaikista mahdollisista Flow-peruutuksista (ainakin Azealia, Solange ja JONSI!!) padonnut kiukkua sisääni, niin olisi aika päästä negatiivisista fiiliksistä eroon ja vihdoin go with the flow :D

  36. Jos en ole keikalla lauantaina, elämäni on silti ensi viikollakin elämänmakuista ja hyvää. Jos kuitenkin olisin onnekas ja kuulisinkin Sigur Rosia livenä, olisi elämässäni lauantain jälkeen myös yksi ikimuistoinen elämys, monta taianomaista hetkeä, korvien täydeltä mielihyvää ja iso annos kiitollisuutta lisää.

  37. voi tää tulis kun tilauksesta! oon koulu- ja rahastressin takia ollut aivan järkyttävä ihmishirviö kotioloissa. en oo itse käytökselläni näitä lippuja ansainnut, mut kärsivällinen poikaystävä olisi ihana yllättää! voi nyt sormet ristiin…

  38. Koska Sigur Rósissa soi Islanti ja Islanti soi sielussani, mielessäni ja muistossani. Syyksi ja seuraukseski, jotta saisin pohjoisessa asuvan sielunsisareni houkuteltua etelään fiiliksiä jakamaan.

  39. Sigur Rósissa soi Islanti ja Islanti soi sielussani, sydämessäni ja muistoissani. Lääkkeeksi riistävään ikävään ja syyksi, notta saisin houkuteltua pohjoisessa asuvan selunsisareni etelään seuraksi fiilistelemään.

  40. Oi Sigur Ros! Ah se olis varmasti täydellinen kokemus ja kaivattu annos eteeristä musiikkia. Sekä osuisi täydelliseen saumaan: saksalainen poikaystäväni on tulossa viikonlopuksi Helsinkiin. Mulla on käynnissä jo monen vuoden mittainen prosessi, jossa erilaisten juttujen kautta yritän vakuuttaa sitä siitä, että tämä on hyvä kaupunki elää. Ehkä Sigyr Ros voisi virittää sitä oikeille jänteille ja aallonpituuksille vastakohtana Berliinin hektisyydelle.. Kauneutta ja uskoa tulevaan!

  41. Mikäli universumi on kohdillaan ja tähdet linjautuvat oikein, valmistun arkkitehdiksi huomenna. Loputon työtaakka on tehty, kesä kärsitty tietokoneella ja lähes kaikkiin rientokutsuihin vastattu viimeisten kuukausien aikana päättäväisesti ei. Mikä olisikaan mahtavampi tapa juhlistaa uutta vapautta (ainakin viikonloppuisin) kuin paeta Sigur Rossin eeppisiin äänimaisemiin. Elämysmatkailua parhaimmillaan.

  42. Sigur Ros on elänyt Untitled-albumista lähtien niin iloissani kuin suruissani, ja bändin musiikki saa minut tuntemaan niin voimakkaasti, että meinaan pakahtua. Tarvitsen nuo liput, että voin jakaa yhden kauneimmista musiikillisista hetkistä rakkaani kanssa!

  43. En ole koskaan nähnyt Sigur rosia livenä, vaikka olen eronnut sen tahdissa ja päässyt myös yli erosta Sigurin soidessa taustalla. Pitkät öiset keskustelut, joiden taustalla on soinut Sirur ros. Autossa pauhaava Sigur ja kilometrejä edessä, sekä takana. Kaikki kekkerit, joiden omapäisenä dj:nä olen pakottanut kaikki kuuntelemaan Siguria uudelleen, uudelleen ja uudelleen.
    Haluaisin kovin kokemaan kaiken myös livenä.

  44. En tiedä haluanko enemmän kuulla vai nähdä Sigur Rosin. Videotaide on jotain hämmentävän hienoa, musiikki on ehkä kauneinta ikinä. Yhdistettynä hämmentävän hienot videot ja kaunein musiikki on lopputulos jotain äärettömän herkkää. Jopa niin herkkää, että jopa minä pyyhin silmäkulmia.

    Mukaan ottaisin sen kaksimetrisen pörröisen miehen, joka minulle aikoinaan Sigur Rosin esitteli, sen miehen josta sittemmin tuli aviomieheni. Just sen saman miehen, joka myöskin pyyhkii silmäkulmiaan.

  45. Koska Sigur Rósin luomassa maailmassa myös vuodenaikojen vaihtelut on kuultavissa ja tunnusteltavissa. Talvi alkaa olla käsillä.

  46. Elämyshän se olisi joka tapauksessa, mutta istuisi tähän viikkoon kuin nenäliinapaketti nuhaisen taskuun. Viikko, joka lauantaihin mennessä ajaa pään totaalisen jumiin yksityiskohtaisella nippelitiedollaan, olisi parhaiten nollattavissa näistä ylimaallisista sävelmistä kollektiivisessa hurmoksessa nauttien.

  47. Ooh! Minun pitäisi päästä keikalle, koska on ehdoton lempibändini, ja heidän levynsä tahtiin syntyneen vauvamme vuoksi ei ole tullut käytyä millään keikalla yli vuoteen. Olisi ihanaa lillua musiikissa ihan kahdestaan mieheni kanssa :)

  48. Koska silloin kun löytää jonkun, joka koskettaa sielun sellaisia taajuuksia joita ei tiennyt olevan olemassakaan, silloin tietää, että se on rakkautta. Kun joku saa aikaan käsittämätöntä särkyä sydänalassa ja silittää jo unohtuneita muistoja hellin sormin ja ymmärtäen, korvaan kuiskien, silloin on löytänyt oikean sielunkumppanin. Musiikki voi tehdä ihmiselle ihmeitä, varsinkin kun kohtaaminen tapahtuu oikeaan aikaan elämässä. Tälle bändille olen velkaa sanoinkuvaamattoman paljon. Kun omat jalat eivät välillä ole kantaneet, Jónsin ääni on nostanut ne irti maanpinnasta ja näin olen jatkanut matkaani, kepeästi leijaillen elämänpolulla. Olen taas tuntenut olevani elossa, á lífi.

    Keikalle ottaisin mukaan toisen sielunkumppanin, rakkaan ystävän, jonka elämään bändillä on ollut samanlainen vaikutus, ja joka jakaa vähintään yhtälaisen intohimon sen helmeillen tipahteleviin säveliin. Uskoisin, että meidän kolmen – minun, Samulin ja Sigur Rósin – kohtaaminen synnyttäisi sellaisen karmallisen energiasykäyksen, jonka voimin syksyn harmaus menettäisi kaiken voimansa ja päivä jaksaisi paistaa vähintään ensi jouluun saakka.

  49. Mun tarttis päästä, koska

    1. Sigur Rós on järisyttänyt sieluni syövereitä jo ensilevystään asti.
    2. Joudun jalkaleikkaukseen torstaina, ja mikään ei veisi ajatuksia ahdingosta paremmin pois kuin tällainen ihana ylläri. Istuisin paljon mieluummin Areenalla kuin kotona.*
    3. En oo koskaan käynyt missään isossa konsertissa. Siis ikinä. Halojata halloo! Korkea aika ois jo.

    *öö, KOSKAAN en ole toivonut istumapaikkaa konserttiin ennen tätä…

  50. Tutustuin pari vuotta sitten maailman ihanimpaan mieheen (josta sittemmin tuli avomies hehee) ja yksi meitä yhdistävä juttu on musiikki. Ollaan naureskeltu miten ollaan menneisyydessä oltu melkeen kaikilla samoilla varteenotettavilla keikoilla mitä on vaan ollut, tai siltä se tuntuu tällä selektiivisellä musiikkimaulla… Hassua miettiä missä kaikissa samoissa paikoissa ollaan pönötetty toisiamme mitenkään noteeraamatta (yleensä sentään huomaa jos samoihin tyyppeihin törmää keikasta toiseen!) ja nyt eletään yhdessä.

    Muun muassa vuonna 2007 ollaan varmaan melkeenpä vierekkäin jonotettu Placebon keikalle ja ostettu samanlaiset fanipaidatkin muistoksi. 2010 Korjaamolla oli esiintymässä pikkuyhtye Everything is Made in China ja muistan kyllä että sitä ei ollut kovinkaan montaa tyyppiä katsomassa, mutta niinpä vaan tuo ihana poju on ollut sielläkin.
    Sekä tietysti Sigur Rós. Sigur Rósin leffa + keikka vuonna 2007 Rakkautta ja Anarkiaassa oli niin ihana, muistan sen loppuelämäni. Sielläkin me ollaan istuttu muutaman penkkirivin päässä toisistamme, samoin 2008 Kulttuuritalolla.

    Oispa siis ihanin yllätys viedä se katsomaan bändiä, joka ollaan molemmat nähty erillämme, mut nyt mennä yhdessä. Etenkin kun kyseessä on Sigur Rós, mitä ollaan fanitettu yli 10 vuotta (se on pitkä aika tällaselle nuorelle parikybäselle!) ja ollaan nyt sen verran heikossa rahatilanteessa että ei käydä katsomassa edes Lepakkomiehen punkkikeikkoja.

  51. Joka kerta kun Sigur Rós on ollut keikalla, olen ollut jossain muualla. Milloin matkoilla, milloin kipeänä, milloin missäkin.
    Nyt kerrankin on ohjelmassa vapaa lauantai-ilta. Kerrankin!
    Hyllystä löytyy käytännössä koko tuotanto. Jónsia pitää päästä edes kerran elämässä näkemään livenä. Sen verran vanha shoegazer tässä itsekin ollaan, että näitä tilaisuuksia tuskin tulee enää montaa eteen. Kun ei ne bänditkään ikuisia ole.
    Tahtoo siis mukaan!

  52. Koska luulen että mun tykkääminen Sigur Rosista syvenisi rakkaudeksi jos pääsisin näkemään ne livenä.

  53. Menisin sinne10v tyttäreni kanssa. Sinä aamuna kun olit blogissasi linkannut Sigur Rosin biisin, herätin tyttäreni sen tahdissa kouluun. Kännykän näytöltä laskettiin aamupalan lomassa niitä tyyppejä, jotka ilmestyivät vilkuttamaan lampuillaan ja katosivat taas:D

  54. Mitkään perusteluni eivät riittäisi kuvailemaan miten kaunista musiikkia Sigur Rós luo. Mutta simppeli fakta on se, että lompakko ei antanut myöden lippujen ostoon – joten saatanpa vaikka alkaa uskomaan Jumalaan, jos pääsen maksutta katsomaan näin jumalaista bändiä. Ah.

  55. Minun pitäisi saada liput ja päästä tuolle keikalle mieheni kanssa, koska meillä ei ole selviytymissuunnitelmaa elämään Sillan jälkeen. Olemme katsoneet viime aikoina liikaa telkkaria ja käyneet liian vähän ulkona.

  56. Olimme pari kesää sitten Islannissa, eikä silloin ollut sopivaa keikkaa, nyt olisi tilaisuus korjata tilanne kotikamaralla :)

  57. Sigur Ros on ihanaa ja kaunista.
    Vaikeina päivinä kuten maanantaisin Sigur Rosin musiikki lohduttaa, myös salaperäisinä sunnuntai-aamun hetkinä se ilostuttaa, sitä voi kuunnella pitkällä junamatkalla ja kilometrit ja aika katoavat.

  58. Koska nyt ei tapahdu mitään. Millään rintamalla. Mikään ei liikahda tai muuttu vaikka kuinka työntäisin tai puskisin. Tähän tarvittaisiin nyt livenä Hoppipolla, joka kuulostaa siltä kun alkaisi vallankumous.

  59. Sigur Ros Kultsalla vuonna 2008 on kiistatta elämäni paras keikka. Haluan kokea sen tunteen uudestaan!

  60. Musiikkinsa on ihanaa, enkä ole heitä koskaan livenä nähnyt. Lauantaina on tarkoitus viettää tyttöjen ilta hyvän ystävän kanssa, joten voittaessani vihkisin hänetkin Sigurin musiikin saloihin, (eikä keikkaseuraakaan siis tarvitsisi kaukaa etsiä). Koska olemme molemmat sinkkuja, keikalla voisi myös tiirailla miehiä, joilla on selkeästi hyvä musiikkimaku…

  61. Tässä viimeaikaisessa epäonnen suossa olis kiva tähän väliin saada vähän jotain piristystä..!

  62. oih oih oih, nyt lähtee kirjattu kirje universumille!

    sigur rosilla on aivan erityinen paikka sydänalassa: bändi löytyi aikoinaan erään nimeltämainitsemattoman työkaverin kautta ja on siitä lähtien herättänyt mielettömän kauniita, haikeita, lohdullisia ja onnellisia tunteita. kultsan keikka oli ehdottomasti yksi parhaita ikinä ja pienen pieni liveveto heima-näytöksen yhteydessä bio rexissä sympaattisuudessaan mainio (itse dokkari oli tietty myös hieno!). kotona levyt on soinut sekä mahtipontisesti volyymit katossa, että rauhoittavana uneen hiljentäjänä. ed harcourtin ohella sigur rosista tuli oma terapiabändi, kun yksinäisyys löi ummehtuneella rätillä päin naamaa uudessa, kolkossa sinkkukodissa, jonka seiniä täytyi välillä potkia estääkseen niitä kaatumista päälle. musiikilla on ihmeellinen voima, sigur rosin voima on varsinaista magiaa.

    nyt kun priorisointilistalla on valmistuminen, on opiskelijabudjetin takia täytynyt luopua monista muista tärkeistä asioista, kuten keikoista. oon kytännyt, josko jostain saisi ostettua lipun sopuhinnalla, mutta toistaiseksi ei sellaista onnenkantamoista ole tullut vastaan. peukut pysyy silti lauantaihin asti pystyssä!

    ps. pikkusaukoille rapsutuksia <3

  63. Koska missattiin tänä vuonna Ilosaaressa Sigurin keikka ja se oli oikeastaan ainut mikä jäi harmittamaan! Bändiä ei oo vielä kertaakaan tullut nähtyä livenä :(

  64. Mun pitäisi päästä keikalle, koskapa en ole vielä milloinkaan onnistunut tätä bändiä livenä näkemään. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.