Pakomatka Turkuun

✖ TURKU

Teoriani Turusta rinnakkaistodellisuutena, jossa kaikki on vähän paremmin kuin muualla maailmassa, osoittautuu visiitti visiitiltä todenmukaisemmaksi. Tie vei viime viikonloppuna taas länsirannikolle. Syksy oli sentään saapunut sinnekin, mutta sumu oli sakeaa ja lämmintä, sade lempeää kuin sadussa ja Tintåssa oli taas juuri seurueemme kokoinen kolo odottamassa meitä. Kynttilät paloivat ja hyväntuulisena hyräilevä baarimikko taikoi eteemme lasilliset täydellistä viiniä melkein ennen kuin ehdimme edes tilata. Turkulaiset, nyt paljastatte – kuinka teette sen?

2013-10-stellaharasek-turku-012013-10-stellaharasek-turku-022013-10-stellaharasek-turku-03
2013-10-stellaharasek-turku-042013-10-stellaharasek-turku-052013-10-stellaharasek-turku-062013-10-stellaharasek-turku-072013-10-stellaharasek-turku-08

Palasimme sunnuntai-iltana sateiseen Helsinkiin ja ihmiset kaduilla näyttivät siltä, että olisivat syöneet arsenikkia. Hurmaavaa. Seesteistä syksyä vaan kaikille. Minä aion muina hyvänilmanlintuina virnuilla kaikille koko marraskuun, vaikka kahlaisin polviani myöten loskassa. Pitänee poiketa vielä muutaman kerran Turkuun hakemaan vauhtia tähän krooniseen onnellisuuteen.

I remain convinced everything is just a bit better in Turku. Even the fog is warm and welcoming in a sort of alarming way. “Welcome to the dark side. We have cookies.”

PHOTOS BY STELLA HARASEK

29 thoughts on “Pakomatka Turkuun

  1. Hemskutta, ulkopaikkakuntalaisena
    yritin minäkin la perheineen Tintåån, mut oli aikas täyttä. Päädyimme Niskaan

  2. Oho, oletko varmasti ollut Turussa? Olen 27 vuotta asunut alueella ja aina hämmennyn, kun joku tuntematon hymyilee takaisin, kadulla tai tiskin toisella puolella, koska sitä tapahtuu äärimmäisen harvoin. Sitten sitä lähettää kiitoksen ystävällisestä myyjästä, vaikka sen soisi olevan niin yleistä, ettei sitä erikseen huomioisi. Toisaalta musta on kivaa laittaa kiitoksia ja toivoa, että ne myös välittyvät ja parantavat päivää. Musta tää kaupunki on tyly ja ruma, vaikkakin omalla tapaa rakas.

    Mulle se paikka, jossa on aina kivaa ja tuntuu kuin tulisi kotiin, on Tampere. Ihan hykertelin, kun äsken varasin bussilippuja ensi viikolle.

    Kiitos blogista taas!

    • Oho! Olen kyllä melko varma, että Turussa oltiin, mutta pitänee vielä varmistaa. Tampereella on kyllä rentoa, se on totta! Itsekin siellä asuin seitsemän vuotta kun opiskelin.

  3. Kokeile myös naapurin Blankon brunssia sunnuntaiaamuisin. Nam ja ähky, ja ihku kun katsoo hintaa.

    • Blankon brunssi on ollut tarkoitus testata jo useamman kerran, mutta valitettavasti siellä on aina ollut sen verran pitkä jono, että nälkäinen seurue on suunnannut paremmille apajille. Ehkä ensi kerralla uusi yritys!

  4. Nainen, toi johtuu sun rakkaushuuruistasi. Sen hävyttömän komean kaverin kanssa viikonloppua huurustellessa kaikki ymmärrettävästi näyttää ihanalta…

    Ja hyvä niin! (Teinisydän tähän sille, että elämä hymyilee.)

    • HYVÄ ON HYVÄ ON, myönnetään. Vaikea on valittaa, kun hymyilyttää korvasta korvaan.

  5. Musta on jännää kuinka kaikki ihmiset, elämäntilanteet ja tapahtumat vaikuttaa siihen kuinka jonkin paikan näkee. Mulle Turku edustaa kaikkea pahaa, siellä oli aina kalsea kylmä tuuli, kosteus ja sade ja ikuinen syksy, ihmiset epäsosiaalisia ja kaupunki ruma. Ja siis tiedostan että tämä ei ole lainkaan objektiivista kritiikkiä Turkua kohtaan, vain täysin myrkynvihreiden silmälasien läpi välittynyt muistikuva kaupungista, jossa elin ensin aikana jolloin kaikki hyvä tapahtui muualla ja siellä käytiin arkipäivät kärsimässä, ja jossa myöhemmin vierailin silloisella poikaystävällä suhteessa joka oli siinä vaiheessa jo jyrkässä syöksykierteessä kohti loppuaan. Eli siis olosuhteet ovat pilanneet Turun minulle :)

    • Olet oikeassa, jokainen näkee maailman omien subjektiivisten silmälasiensa läpi ja värittää asiat omilla kokemuksillaan ja tulkinnoillaan. Olen käynyt Turussa usein viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kaupunki on onnistunut aina edustamaan elämässäni jotain ihanaa – viikonlopun mittaista irtiottoa arjesta, ystäviä, hyvää ruokaa ja kiireettömyyttä. Ehkä joku muu kaupunki edustaa sinulle samaa?

  6. Hahaa, ihanaa! Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia Turusta. Siellä on aina kivaa, olin kaupungissa sitten työasioissa tai muuten vain. Tämä herättää joskus muissa tamperelaisissa vähän silmien pyörittelyä, mutta he eivät tiedä, mistä jäävät paitsi.

  7. Myös täällä Kymenlaakson helmessä, vankkojen betonirakennuksien välillä kulkevilla teillä tulee törmättyä noihin arsenikkia aamiaiseksi syöneisiin ihmisiin. Hymyily näinä synkkinä päivinä tuntuu saavan nämä ihmiset täysin tolaltaan ja värien käyttäminen pukeutumisessa vaikuttaa olevan suorastaan rikollista toimintaa.

    Ei ilmeisesti riitä, että keli on tympeää kun ihmistenkin pitää olla.

  8. Uskotko, että kirjoituksesi lämmitti mieltä tänä sateisena maanantaiaamuna, kun istuin keittiössä ja tuijotin tummansinistä turkulaistaivasta ja odotin päivän valkenevan edes leimahduksen verran:) Kiitos! Kävitkös muuten Cafe Artissa (melkein Tintån vieressä) Suomen parhaalla kahvilla ja porkkanaleivoksella?

    • Ooo, hyvä että lämmitti! En käynyt, laitetaan tämä listalle seuraavaa kertaa varten.

  9. Olen käynyt Turussa ehkä kymmenen kertaa, mutta joka kerta siellä on paistanut aurinko. Sattumaa?

  10. Heh, turkulaisena luen tän kaltaisia tekstejä aina typerästi virnuillen, eikun siis tyylikkäästi hymyillen. Että ole hyvä vaan, ilo on meidän puolellamme! En itsekään tiedä miten sen teemme, ja liian usein sitä sokaistuu sille ihanuudelle minkä keskellä elää, mutta onneksi useimmiten sitä vaan ihastuu uudelleen. Varsinkin Helsingin reissujen jälkeen, vaikka onhan sekin ihan nätti kaupunki.

    Olen ihan tuore lukija, aivan ihastunut blogiisi!

    • Haha! Kiitos Varpu! Olette kyllä onnekkaita, mokomat. Täytyy tehdä lisää vakoiluretkiä ja selvittää salaisuutenne. Tervetuloa mukaan, ihanaa kuulla että olet tykännyt blogista.

    • Suosittelen. Pitäisiköhän mun ryhtyä yhteistyöhön Turun matkailunedistämiskeskuksen kanssa?

  11. Hauskaa, meillä on ehkä sama tilanne, poikaystäväni sanoi, että turkulaiset miehet tulevat hakemaan Helsingin parhaat naiset ja kantavat heidät sen jälkeen Turkuun ;) Itse en vielä tiedä mitä ajatella tästä, mutta samaa mieltä. Mihin sitä oikein asettuisi vai ei mihinkään ja miksi kaikki ihmiset eivät voi olla aina lähellä :)

    • HAHAHA!!! Huipputeoria. Minua kannetaan sinne lähinnä viikonlopunviettoihin, mutta sekin sopii oikein hyvin.

    • ….ja Turkulaiset naiset tulevat Helsinkiin koppaamaan ne parhaat miehet sieltä ;) Ja turkulaistavat ne pala palalta :D

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.