Party time, excellent

Yhteistyössä G.H.Mumm

Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä hiljentyä ja miettiä mitä kuluneesta kahdestatoista kuukaudesta on jäänyt käteen. Vuosi on ollut hyvä, paljon parempi kuin edeltäjänsä, onnellinen. Olen nukkunut enemmän, murehtinut vähemmän. Tehnyt silti liikaa töitä. Mutta yhden olennaisen asian olen oppinut: ihmiset pitävät aivan liian vähän kotibileitä. Koska kotibileet nyt vaan ovat mahtavat! Musiikin saa valita itse, toisin kuin baaritiskille jääkaapille ei tarvitse jonottaa ja paikalla on vain parhaita tyyppejä.

2013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-12013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-22013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-5

Kuvat ovat Kapteeninkadun itsenäisyysvastaanotolta joulukuun alusta. Olimme siivonneet vain vähän, enempää ei kannata ennen bileitä (valojen vähentäminen ajaa saman asian). Ilta oli kevyt ja – kiitos G.H.Mummin – kupliva. Uskomme samppanjan ja suolan yksinkertaiseen yhdistelmään, joten kuivan kuohuvan lisäksi oli tarjolla sipsejä. Ei pidä ikinä aliarvioida sipsien voimaa. Kaikki rakastavat sipsejä. Sipsit ovat rapisevaan pussiin pakattua onnea, jota saa lähikaupasta muutamalla mitättömällä eurolla.

2013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-42013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-32013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-8

Kun ihmisille tuli nälkä, kotikokkini teki tomaattikeiton. Keitot ovat huippuhyvä tapa ruokkia iso joukko ystäviä: keittokattilallinen syntyy sukkelaan ja pysyy pitkään kuumana. Sen voi jättää keittiönpöydälle koko illaksi ja kattila on aivan varmasti lusikoitu, kaavittu ja nuoltu tyhjäksi siihen mennessä, kun viimeiset vieraat lähtevät. Jos ei, pikkukoirat viimeistelevät tehtävän. Helppoa kuin heinänteko, kuten pitääkin – kotibileissä ei kannata hikoilla koko iltaa keittiössä, koska sipsien syöminen, ystävien halailu ja hytkyminen tanssilattialla on paljon tärkeämpää.

2013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-72013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-6

Kotibileissä saa, mutta ei tarvitse pukeutua. Minä heiluin harmaissa collegehousuissa, villasukissa ja rillit nenällä. Poikaystävä vietti illan valkoisissa sairaalahousuissa, ne ovat hänen kaikkein mukavimmat kotihousunsa. Mikko verhoutui kuoropojan kaapuun ja huppuun ja näytti kaksimetriseltä kuolemalta. Vastapainoksi isäntäväelle Eeva liihotti paikalle pikkumustassa, smokkiin pukeutuneen poikaystävän kainalossa. Kaiken kaikkiaan peruspäivä ullanlinnalaisessa tornissa sijaitsevassa taloudessa. Koiravieraitakin saapui, nakkivaljakkomme kolmas sisko. Koirakolmikko paini kasassa kaiken keskellä, vaani toiveikkaana sipsikulhoa ja nukahteli syleihin selittämättömiä suolamurusia suupielissään.

2013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-102013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-112013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-122013-12-stellaharasek-partytimeexcellent-13

Illan kokokohta oli tietysti DJ-duo The Jane Austensin yllätyskeikka. Edellisestä, syntymäpäivilläni vedetystä setistä, olikin jo aivan liian monta kuukautta (ainakin kaksi). En tiedä onko maailmassa mitään mahtavampaa kuin Inken ja Eevan sulassa sovussa vanhaa ja uutta sekoittavat rap-soittolistat. Jos on, sen täytyy olla kaksimetrinen kuolema, joka kaavunhelmat heiluen räppää don’t touch my hair, hoe.

House parties rule.

Photos by the ever-so-awesome photographer collaboration of Kapteeninkatu, Mikko Rasila & Stella Harasek

LIEMINEN – TÄÄL ON LIEMINEN

You keep me under your spell

Hei kaunokaiset, toivottavasti teillä on ollut ihana joutilas joulu. Olen viettänyt vapaapäiviä asiaankuuluvalla tavalla, pyjamissa, päiväunilla, pussailemalla. Muistin blogini olemassaolon vasta, kun saaristoprinsessa Salutskij kiljui puhelimessani, että PÄIVITÄ JO PERKELE. Päivitän, ihan pian! Vähän vielä lomailen sitä ennen, mutta pyynnöstänne – jouluoksa! Se valaisee Kapteeninkadun keittiötä lyyrisyydellä, johon vain keijuvaloihin kiedottu karahka pystyy.

2013-12-stellaharasek-xmas-01

Operaatio jouluoksa oli samanlainen spektaakkeli kuin suunnilleen kaikki Kapteeninkadulla. Suunnitelmiin sopiva oksa löytyi lähipuistosta, kun olimme ulkoiluttamassa koirakaksikkoa. “Piilotetaan se pusikkoon ja otetaan se mukaan paluumatkalla”, kämppäkaveri suunnitteli. Näin teimme, koska aivan selvästi vähintään puolet naapureista kiersivät paraikaa pitkin Ullanlinnan puistoja väijymässä kaatosateen pieksemiä karahkoita.

Alunperin ajatus oli, että jouluoksa sidotaan vaakatasossa niin korkealle, ettei se joudu vahingossakaan residenssissä asuvien pituusrajoitteisten eläinten saaliiksi. Se olisi kuitenkin vaatinut vaikeita ja epäkäytännöllisiä asioita kuten nauloja ja vasaran, joihin motivaatio ei riittänyt kello kahdelta aamuyöllä, kun koitti sopiva hetki jouluoksan koristelemiseen. Minä olin siivonnut koko illan samaan aikaan kun armas asuinkumppanini oli auttanut urakassa tyhjentämällä jääkaapin viinistä. Pienessä prosecconhuuruisessa hysteriassa tulimme tulokseen, että jouluoksa pääsee aivan ehdottomasti parhaiten oikeuksiinsa pystyasennossa, nojaillen keittiön astiakaappiin.

Harmi, että poikaystävä on jyrkästi kieltänyt meitä kehittämästä jatkokonsepteja nimeltä “pääsiäisoksa”, “vappuoksa” ja “juhannusoksa”. Ei selvästikään ymmärrä mitään sisustuksesta.

At Kapteeninkatu we have this thing called “jouluoksa”.

DESIRE – UNDER YOUR SPELL

Do your best and don’t worry

Kas, joulu! Se tulee aina varoittamatta, mutta ehdinpä sittenkin kaiken olennaisen. Hakea Kaivopuiston Kalasta kirjolohenmätiä ja smetanaa, varustaa kaappiin kuohuvaa, leipoa pellillisen pipareita vain syödäkseni puolet taikinasta ja kasata makuuhuoneen ikkunalaudalle keon kirjoja. Paketoin poikaystävän kanssa lahjapaketteja, hän kovat ja minä pehmeät – hyvä jako teekkarille ja humanistille.

2013-12-stellaharasek-onthestreet-012013-12-stellaharasek-onthestreet-02

Tänä vuonna ei hankita joulukuusta. Nimiä mainitsematta, meillä asuu mäyräkoira, jolla on tapana kaataa näkemänsä kuusipuut. Mitä enemmän koristeita, sen kauniimmin kilisee tullessaan alas. Olemme siis lanseeranneet Kapteeninkadulla korvaavan konseptin nimeltä jouluoksa – niin pimeä keksintö, että pökerryn ylpeydestä. Raportoin pari päivää sitten ystäville, ettemme ole löytäneet vielä tarkoitukseen sopivaa karahkaa, mutta minulla on vakaa luottamus siihen, että maailmankaikkeus pudottaa sen polullemme jouluun mennessä. Samana iltana se sitten löytyi, kolmenkymmenen metrin päässä kotiovesta, pudonneena Kapteeninpuistikon puusta. Kiitos, syysmyrskyt. Kuvia luvassa, halusitte tai ette. Äiti on taas ylpeä.

2013-12-stellaharasek-onthestreet-032013-12-stellaharasek-onthestreet-04

Joulusta on tulossa lempeä ja leppoisa. Aaton vietämme poikaystävän perheen parissa. Muina joulupäivinä syömme suklaata äitini kanssa, lorvimme ystävien sohvalla tai pysymme sängyssä ja kinastelemme siitä kumman kirja on parempi. Ajattelin keittää riisipuuron (joka päivä). Pohjoisesta saapuva äiti on luvannut tuoda poropaistin, jos saa poron kiinni. Glögiä on kaapissa ainakin uuteen vuoteen saakka. Jos sataa lunta, haastan poikaystävän lumisotaan ja häviän kuin nainen. Kunniallisesti. Punoen kauhistuttavaa kostoa.

2013-12-stellaharasek-onthestreet-052013-12-stellaharasek-onthestreet-06

I have a new no-bullshit policy for Xmas: concentrate on what really matters and ignore the rest. Books. There has to be books. Food. Chocolate. And a little bubbly never hurt anyone.

Photos by Dorit Salutskij

MORRISSEY – DO YOUR BEST AND DON’T WORRY

She came home for Christmas

Valkoisen joulun ikävään pari postikorttia pohjoisesta: äitini kotikulmilla Tornionjoen varrella on nimittäin vähän valkoisempaa kuin Helsingissä. Jos saunan haluaa lämmittää, pitää ensin lapioida lumeen polku. Sitä ennen on saatava ovi tuupattua auki ja pujahdettava kuistille pudistamaan lumi portailta. Epäilen, että tämä on pääkaupungissa asuvien lasten sijaan suurin syy siihen, että äitini viettää mustan joulun Helsingissä.

2013-12-stellaharasek-whitexmas-bw-012013-12-stellaharasek-whitexmas-bw-02

There is a white Xmas, it’s just located almost 1000 km north of Helsinki.

MEW – SHE CAME HOME FOR CHRISTMAS

Last night I dreamt that somebody loved me

Jos olette joskus miettineet miltä näyttää mököttävä mäyräkoira, mainitun mäyräkoiran omanarvontunnon kannalta valitettava vastaus on: viihdyttävältä. Varsinkin, jos mököttävä eläin on tehnyt peitosta itselleen tunnelin ja näyttää perhepizzan kokoisine korvineen myrtyneeltä lepakolta.

2013-12-stellaharasek-lunathedog-littlebat

Mökötyksen syy vaihtelee: sisko on varastanut lempipuruluun (jonka mököttävä osapuoli on yleensä varastanut ensin), Kalevi-kumikana ei ole lentänyt ilmassa tyydyttävään tahtiin tai julma omistaja yrittää pakottaa ulos, kun pyryttää vaakasuorassa räntää ja räkää. Huono elämä, sapuskatarjoilussakin toivomisen varaa. Ei ole helppoa.

Everything happens for a reason, but sometimes the reason is that your owner is stupid and makes bad decisions. Such as suggesting a walk in the middle of winter.

THE SMITHS – LAST NIGHT I DREAMT THAT SOMEBODY LOVED ME

There’s always a moment

Viime viikkojen juttuja: loppuunmyyty Loose Prince Of Assyrian keikalla, pikkukoiria ja päiväunia, vanhojen kirjojen vaniljantuoksu, töiden äärellä valvottuja iltoja ja torkuttuja aamuja, parit pikkujoulut, Sigur Rósin keikka ja paljon, paljon pieniä valoja pimeässä.

2013-12-stellaharasek-instagram

FOLLOW ON INSTAGRAM @STELLAHARASEK

CLOSER (2004)

And we breathe it in

Olen viime päivinä tullut suhteettoman onnelliseksi pienistä asioista, kuten kauniisti lakatuista varpaankynsistä, lempiravintoloista joissa minut tunnetaan nimeltä ja siitä, että on olemassa takki, jonka sisällä talvi ei tunnu ollenkaan niin pitkältä ja pimeältä. Tarkemmin ajatellen ne eivät olekaan niin pieniä asioita. Varsinkaan tuo takki, se on kelsivuorineen mahtipontisen muhkea. Kerron siitä enemmän kun ennätän. Se oli luultavasti tämän vuoden kallein ja aivan varmasti paras hankinta.

2013-12-stellaharasek-breatheitin-012013-12-stellaharasek-breatheitin-06

Syytän lähestyvää vuodenvaihdetta siitä, etten oikein ole kartalla kalenterini merkinnöistä, maailman uutisista tai edes siitä mitä päivää eletään. Olen unohtanut vastata puheluihin, pestä pyykkiä ja nukkua, kun on ollut kiire ajatella, kirjoittaa vähän ja kuunnella paljon. Musiikkia, ihmisiä, ikkunankarmien kolinaa kun tuuli osuu öisin talon nurkkaan. Mitä näitä nyt on, olennaisia, epäolennaisia. Niiden erottaminen on useammin vaikeaa kuin vaivatonta.

2013-12-stellaharasek-breatheitin-032013-12-stellaharasek-breatheitin-04

Uskon vakaasti, että hajamielisimmilläkin hetkillä on tarkoitus. Päänsisäisessä myllerryksessä on kaiken keskellä kirkkaanpunaisia lankoja, ehkä niiden on mentävä muutaman kerran solmuun ennen kuin aukeavat ja asettuvat. Kämppäkaveria se ei välttämättä lohduta, kun painelen päivän kolmannen kerran ulos ovesta muistamatta napata roskia mukaan.

2013-12-stellaharasek-breatheitin-072013-12-stellaharasek-breatheitin-02

Mutta hyvää se tekee, kuljeskella kaduilla, unohtua raitiovaunuihin ja kahviloihin kuulokkeet korvilla. Nick Cave kuiskaa korviini rujoja totuuksia rakkaudesta, joka romuttaa kaiken. Se vahvistaa tänä vuonna syntynyttä käsitystäni siitä, ettei rakkauden kuulu olla jatkuvaa rimpuilua. Pikemminkin paikka, johon pysähtyä. Suinpäin seisahtua kaiken kiireen ja kolinan keskellä, tarttua kädestä, hymyillä.

Not sure if I’m in for a lesson or a blessing, but I’m convinced it’ll turn out well either way.

NICK CAVE AND THE BAD SEEDS – WE KNOW WHO U R

As in love with you as I am

En ole vieläkään päässyt yli levystä, jonka The XX vuosi sitten syyskuussa julkaisi. Lontoolaisyhtye soitti yhden silloin juuri päättyneen kesän kauneimmista keikoista Ilosaarirockin viimeisenä esiintyjänä (jos sen jälkeen soitti vielä muita, ei kiinnostanut). Kuulinkohan tämän kappaleen silloin ensimmäisen kerran? Sovitaan, että kuulin. Aurinko oli juuri laskenut ja jättänyt jälkeensä pehmeän, persikkaisen valon, sellaisen kuin vain heinäkuisten festareiden viimeisenä iltana voi olla. Sain tutun yhtyeen keikkabussissa kyydin jatkoille, koko sakki kuskia myöten lauloi kuorossa Euphoriaa. Mutta minun päässäni soi tämä. Ooh.

Definitely not over the newest The XX album yet.

THE XX – ANGELS

Good times for a change

Emme tiedä johtuuko se Kapteeninkadun residenssin rakkauden (= kuolaisten koirasuukkojen) täyttämästä ilmapiiristä vai siitä, että tarjoilemme viikonloppuisin aamupalan vieraille kuohuvan kera, mutta meille unohtuu yllättävän usein ystäviä yöksi. Hyvä niin, paras meno onkin aamuisin. Rakkaat ovat unesta ruttuisia ja yö on pyyhkinyt edellisen päivän kuoret pois. Joku vaatii kovaäänisesti kahvia, toinen keittää sen ja kolmas kiristetään joukkopainostuksella kadun toiselle puolelle kauppaan hakemaan kananmunia ja pekonia. Talvisin kauppaan voi kipaista vaikka yöpaidassa, koska sen päälle voi vaan vetää villakangastakin (ei sillä, että Ullanlinnassa kukaan hätkähtäisi tai edes huomaisi, vaikka painelisi pyjamassa takittakin).

2013-12-stellaharasek-naptime-on-kapteeninkatu-03

Yhteistä aamupalaakin parempaa tosin on, kun vierassviitistä kuuluva kuorsaus katkeaa kesken aamun kiljuntaan. Mäyräkoirakaksikko on herännyt ja tehnyt rynnäkön vieraan peiton alle, pähkinöinä siitä, että suukoille on aivan uusia sijoituskohteita. Kukapa ei haluaisi vällyjensä väliin kaksi heiluvaa häntää ja kosteaa kuononpäätä, kahdeksan tarmokasta tassua ja määrittelemättömän määrän märin suukoin annosteltua aamuhellyyttä? Kaupan päälle voi saada vastustamattoman ihanan vinkupossun: sen pudottaminen naamalle on kunnianosoitus, joka suodaan vain tärkeimmille tyypeille. (Olemme uhrautuvaisina ystävinä pelkästään onnellisia, jos kunnia suodaan joinakin aamuina joillekin muille kuin meille.)

2013-12-stellaharasek-naptime-on-kapteeninkatu-02

Kaikkein parasta on silti nerokas keksintö nimeltä vieraspeti. Olen löytänyt eräänkin Jenni Ahtiaisen kainalostani useammin kuin kerran, mutta useimmiten vieraille pedataan oma patja, peittoineen ja tyynyineen. Väliaikaisen vierassviitin virkaa toimittavassa vaatehuoneessamme on kaikennielevä komero, josta kaiken tarvittavan saa kiskottua esiin kädenkäänteessä. Pedin pakkaaminen takaisin komeroon sen sijaan kestää päiviä, välillä viikkoja. Nimittäin nyt seuraa se nerokkuus: tajuatteko, miten mahtavaa on, kun asunnossa on yhtäkkiä ylimääräinen sänky? Niin kämppäkaveri kuin koirat menevät sellaisesta aivan sekaisin. Siinä tirvaistaan salatirsat aamusuihkun jälkeen. Siinä nukahdetaan elokuvan eteen. Siinä lorvitaan keskellä lattiaa, aivan muina asukkaina, peiton alla kuin onnellinen pieni makkara. Koira kainalossa, vain häntä paljastaa olinpaikan. Ja on se siskokin siellä jossain.

2013-12-stellaharasek-naptime-on-kapteeninkatu-01

Is it wrong to love the slept-in guest bed left on our floor almost as much as the friends who stayed overnight? We think not. Please come again.

THE SMITHS – PLEASE PLEASE PLEASE LET ME GET WHAT I WANT

Postcard from a dark star

Kas, outo valoilmiö makuuhuoneeni seinällä! Kevättalven auringon ensimmäiset säteetkö siellä pilkahtelevat kulman takaa? Vuoden pimeimpään päivään on enää viisi vuorokautta, sen jälkeen päivä jo pitenee.

2013-12-stellaharasek-thereisalight-01

Vielä kun joku kertoisi mihin tämä syksy katosi. Vain hetki sitten oli elokuu ja sitten syyskuu ja kaivoin villapaidat ja talvitakit kaapista, nyt kalenteri sinnikkäästi väittää että ensi viikolla on joulu. Mahtaa olla sekaisin koko nurkistaan kolhiintunut kirja.

Spotted a few shy rays of sunlight in my bedroom! Wasn’t the only one enjoying it.

MERZ – POSTCARD FROM A DARK STAR