And we breathe it in

Olen viime päivinä tullut suhteettoman onnelliseksi pienistä asioista, kuten kauniisti lakatuista varpaankynsistä, lempiravintoloista joissa minut tunnetaan nimeltä ja siitä, että on olemassa takki, jonka sisällä talvi ei tunnu ollenkaan niin pitkältä ja pimeältä. Tarkemmin ajatellen ne eivät olekaan niin pieniä asioita. Varsinkaan tuo takki, se on kelsivuorineen mahtipontisen muhkea. Kerron siitä enemmän kun ennätän. Se oli luultavasti tämän vuoden kallein ja aivan varmasti paras hankinta.

2013-12-stellaharasek-breatheitin-012013-12-stellaharasek-breatheitin-06

Syytän lähestyvää vuodenvaihdetta siitä, etten oikein ole kartalla kalenterini merkinnöistä, maailman uutisista tai edes siitä mitä päivää eletään. Olen unohtanut vastata puheluihin, pestä pyykkiä ja nukkua, kun on ollut kiire ajatella, kirjoittaa vähän ja kuunnella paljon. Musiikkia, ihmisiä, ikkunankarmien kolinaa kun tuuli osuu öisin talon nurkkaan. Mitä näitä nyt on, olennaisia, epäolennaisia. Niiden erottaminen on useammin vaikeaa kuin vaivatonta.

2013-12-stellaharasek-breatheitin-032013-12-stellaharasek-breatheitin-04

Uskon vakaasti, että hajamielisimmilläkin hetkillä on tarkoitus. Päänsisäisessä myllerryksessä on kaiken keskellä kirkkaanpunaisia lankoja, ehkä niiden on mentävä muutaman kerran solmuun ennen kuin aukeavat ja asettuvat. Kämppäkaveria se ei välttämättä lohduta, kun painelen päivän kolmannen kerran ulos ovesta muistamatta napata roskia mukaan.

2013-12-stellaharasek-breatheitin-072013-12-stellaharasek-breatheitin-02

Mutta hyvää se tekee, kuljeskella kaduilla, unohtua raitiovaunuihin ja kahviloihin kuulokkeet korvilla. Nick Cave kuiskaa korviini rujoja totuuksia rakkaudesta, joka romuttaa kaiken. Se vahvistaa tänä vuonna syntynyttä käsitystäni siitä, ettei rakkauden kuulu olla jatkuvaa rimpuilua. Pikemminkin paikka, johon pysähtyä. Suinpäin seisahtua kaiken kiireen ja kolinan keskellä, tarttua kädestä, hymyillä.

Not sure if I’m in for a lesson or a blessing, but I’m convinced it’ll turn out well either way.

NICK CAVE AND THE BAD SEEDS – WE KNOW WHO U R

20 thoughts on “And we breathe it in

  1. Mistä tuo takki löytyi? Muistan miettineeni tätä jo silloin kun postasit tämän. Nyt katsahdin itku kurkussa ensi viikon sääennustetta ja ns. tarttis tehrä jotain takkien suhteen kun on lunta ja pakkasta luvassa…

  2. Kerrothan lisää takista. Mies etsii just jotain tuollaista ja pelkään, että paremman puutteessa tapahtuu kohta virheostos ;).

    • Haha! Kerron pian! Mutta sen voin sanoa heti, että suosittelen. Merkki on Acne ja mallin nimi Velocite.

  3. Eikö ole uskomatonta, että talveakin on mahdollista oppia rakastamaan? :) Vaikka ulkona onkin kylmä, se ei tarkoita, että sisältä tarvitsisi olla.

    P.S. Ja kyllä, lämpimien läheisten lisäksi se lämmin takki voi olla todella ratkaisevassa asemassa… Maailmani muuttui sinä ensimmäisenä talvena joitakin vuosia sitten, jolloin en palellut jatkuvasti. En tosin en enää ole varma, aiheuttiko muutoksen untuvaparkatakki vai mies vai molemmat.

    • Vähän samoissa tunnelmissa täällä. Aivan käsittämätön tunne, kun ulkona ei palele!

  4. Voihan vitsi, kuinka ihanaa! Kuulostaa niin onnelliselta… Ja varmasti ansaitset siitä joka hippusen.

    Alin kuva ♥ Muutkin toki hienoja, mutta alimman kuvan tunnelmassa on jotakin, joka saa minut haluamaan tuolle kadulle haahuilemaan (mikä katu se sitten onkaan…).

    • Taitaa olla Katariinankatu, siinä Senaatintorin ja Kauppatorin välissä Kiseleffin kulmilla!

  5. Vaikea kuvitella sun päässä kirkkaanpunaisia lankoja. Mieluummin sellaisia kauniin harmaita tai mustia, selkeitä. Ja ehdottomasti laadukkaasta lankakerästä.

  6. Ensimmäistä kertaa otsikko, joka alkoi heti soimaan päässä kun kohdistin nämä aamusilmäni (jep, arkipäivä ja aamuni alkoi puoli kolmelta..) sanoihin.

    Rimpuileminen herätti.

  7. Mietimme niin samoja asioita, sinulla on niin kaunis maailmankuva. Minäkin mietin rakkauden olemusta, olen myös samaa mieltä, mutta sitten taas aina en olekaan. Kai tässä täytyy vielä elää ja etsiä, onneksi kaikki ei ole selvillä!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.