Notes on happiness

Julkaisin jutun ensimmäisen kerran vuonna 2012 nimellä “Onnellisuusteoria”. Tämä on toivottu, pikkuisen päivitetty uusinta.

Olen pohtinut kuluneina kuukausina paljon konseptia nimeltä onnellisuus. En taida olla ainoa, päätellen siitä, kuinka monta pitkää, lyhyttä, unohtumatonta ja ohikiitävää keskustelua olen käynyt aiheesta erinnäisten rakkaiden kanssa. Tuntuu kuin ihmiset yksi kerrallaan luopuisivat viisivuotissuunnitelmistaan ja kirjaisivat tilalle vain yhden tavoitteen: olla onnellinen. Perimmäinen preesens, jonka tavoittelusta tulee helposti niin mahtipontinen missio, että päämäärä katoaa paineiden alle.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-12014-01-stellaharasek-notesonhappiness-5

Olin vuosia niin onneton, että se alkoi määrittää minua. En edes huomannut kun se alkoi.  Sydänsuruista ja väsymyksestä vain syntyi viaton alakulo, joka huuhtoi lempeästi mukaansa. Pian tuttuun rooliin oli helppo heittäytyä, epäonnen lempilapseksi, jolle ei koskaan tapahdu mitään hyvää. Hyvät uutiset eivät vaan koskeneet minua: minusta tuli tyttö, jolla oli kroonisesti kaikki huonosti. Työ imi kaiken energian antamatta mitään takaisin, ahdistus puristi rintakehää eikä henki kulkenut. En ehtinyt nähdä ystäviäni tai väsymykseltäni jaksanut. Parisuhteeni oli ajautumassa umpikujaan enkä tiennyt miten olisin pelastanut sen tai halusinko edes. Edellinen suhde oli ollut umpikuja alusta asti – olin huomaamattani toistanut samaa kaavaa, valinnut toivottomuuden kun olisi pitänyt valita toivo.

Yhtenä päivänä vaan lopetin. Kyllästyin kuuntelemaan itseäni. En jaksanut enää olla tyttö, joka soittaa ystävilleen yhdeksän puhelua päivässä valittaakseen siitä miten kamalaa elämä on. Halusin olla tyttö, joka laittaa kuohuviinipullon pakkaseen, kutsuu ystävät kylään ja tahtoo tanssimaan.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-7

Kurssinmuutos vaati toki muutakin. Oli kestänyt koko elämä tajuta, että vain minä itse voin vaikuttaa siihen olenko onnellinen vai onneton. Se valkeni kuin joku olisi sytyttänyt valon pimeään. Ei ollut pakko tehdä työtä joka kuristi hitaasti kuoliaaksi, tai jäädä suhteeseen joka teki kaikesta kevyen sijaan painavan. Valitsin toisin. Vihdoin halusin olla onnellinen ja kas, niin kävi.

En tarkoita, että elämä on parempien valintojen seurauksena huoleton kuin pilvetön taivas. Huonoja hetkiä ja huolia on aina. Kyse on vain siitä mihin päättää keskittyä. Jos haluaa nähdä hyvää, pian sitä ei tarvitse edes etsiä – se löytää tiensä luokse ihan itsestään. Sama pätee huonoon. Ei kenenkään elämässä ole taikaa sen enempää kuin muiden, toiset vaan näkevät sitä ympärillään toisia enemmän. Se mihin keskittyy, tuplaantuu.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-62014-01-stellaharasek-notesonhappiness-8

Seuraava oppitunti onnellisuudesta: läsnäolo. Olen viettänyt puolet elämästäni ikävöiden paikkoihin, joissa olen tai en ole käynyt, ja hetkiin, jotka oli tai joita odotin turhaan. Sitten tajusin, että jokainen sekunti on täällä vain kerran – nekin, joiden annan valua ohi sillä välin kun kaipaan jonnekin muualle. Hakkautin ranteeseeni ruksin, joka sijoitti minut kartalle aikaan ja paikkaan. Päätin olla läsnä siellä missä milloinkin olen. Katsoa ihmisiä silmiin, kysyä mitä kuuluu ja haluta kuulla vastaus. Tehdä koko sydämellä kaiken mitä teen, oli se sitten työtä, lorvimista sohvalla tai sattumanvarainen sananvaihto ventovieraan kanssa ratikassa.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-2

Vielä on paljon opittavaa. Haluan lopettaa juoksemisen ja hengittää, perille pääsee varmasti hitaamminkin. Yhä useammin tahdon sulkea tietokoneen, laittaa puhelimen äänettömälle ja keskittyä niihin ihmisiin, jotka ovat ympärilläni nyt. Joinakin päivinä on vaan painettava, taottava kun rauta on kuuma. Kaikkina muina haluan omistaa päivästäni kokonaisen tunnin kahvimukille ja autuaalle tyhjäntoimittamiselle ikkunan tai lehden äärellä, toisen tunnin mäyräkoirien masujen rapsutteluun ja kolmannen torkkuihin, kun alkaa väsyttää. Onnea puhtaimmillaan: että saa nukkua kun nukuttaa.

On huojentavaa huomata, että elämä muuttuu helpommaksi joka vuosi. Sitä alkaa pikkuhiljaa antaa itselleen tilaa, ei tarvitse olla jatkuvasti enempää tai vähempää. Oppii keskittymään asioihin, jotka tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi ja kiertämään kaukaa ne asiat, joita ei tahdo lähelleen. Maailman ei tarvitse tulla valmiiksi, elämän perimmäiseen olemukseen ei edes kuulu täydellisyys eikä kaiken tarvitse mennä juuri kuten minä suunnittelin. Kun päästää irti vaatimuksista ja odotuksista, saa tilalle paljon enemmän.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-92014-01-stellaharasek-notesonhappiness-10

Tämänkin illan painoin kun oli painettava, mutta kun jaksan vielä hetken, on viikonloppu. En tarvitse kekkereitä tai kuplia, haluan vain kokonaisen tunnin omistettavaksi kahvimukille ja tyhjäntoimittamiselle, toisen omistettavaksi masujen rapsutteluun ja ehkä useammankin omistettavaksi torkuille, joita en ole ehtinyt hetkeen ottaa. Kerään miehen ja mäyräkoiran kokoisen perheen ympärilleni, ja olen tässä.

You are here

87 thoughts on “Notes on happiness

  1. Kyyneleiltä en nähnyt lukea tekstiä loppuun. Niin totta, niin riipaisevan totta. Kiitos!

  2. Tässä kirjoituksessa kiteytyy niin monta sellaista asiaa, joita oon itsekin pohtinut paljon viimeaikoina. Täälläkin on vietetty kiireettömiä päiviä pikkukoiran masua rapsutellen, pitkistä lenkeistä ja kahvihetkistä nautiskellen.

    Kiitos tästä tekstistä! Ja mukavan leppoisaa sunnuntaita! :-)

  3. “On huojentavaa huomata, että elämä muuttuu helpommaksi joka vuosi.”

    Tuo kirjoittamasi lause toi sanoinkuvaamatonta lohtua ja luottamusta tähän aurinkoiseen mutta haikeaan sunnuntaiaamuun! Näin 24-vuotiaana valmistumisen kynnyksellä, vuosi sitten koko “aikuis”ikäni kestäneestä parisuhteesta eronneena ja sen jälkeen ensimmäisen pikkuromanssin päättymisestä vielä toipuvana maailma ja tulevaisuus ei ole koskaan tuntunut yhtä pelottavalta kuin nyt. Vaikka elämähän on vasta edessä ja pikkukaupungin paineet voi pian jättää taakseen. Kohta saan tehdä valintani ihan itse, ketään muuta ajattelematta. Sillä aikaa keskityn fiilistelemään vaaleanpunaisia neilikoita ikkunalaudalla ja luottamaan siihen, että kaikki menee lopulta juuri niinkuin pitääkin.

    • Kiitos kommentista Erina, ihana kuulla että jutusta oli iloa. Rohkeutta ja onnea uuteen elämänvaiheeseen. Kaikki menee lopulta juuri niinkuin pitääkin, se on varma.

  4. Kiitti, ihana postaus! Sun jutuista on huokunut kyllä viime aikoina onnellisuutta ja se tekee hyvälle mielelle. Onnellisuus varmaan luo myös ympärilleen hitusen onnellisuutta.
    Onni on olemista. Tässä.

  5. Päätin vuosi sitten uutena vuotena (vaikken normaalisti uudenvuodenlupauksia teekkään) että tulevana vuotena ja siitä eteenpäin aion olla vain yksinkertaisesti onnellinen. Teen asioita joista pidän, vietän aikaani (enemmän) ihmisten kanssa joista pidän ja ylipäätänsä pyrin suhtautumaan elämään positiivisesti. Vuotta myöhemmin olo on tasapainoisempi, elämässäni on ihminen joka saa minut uskomaan että olen hyvä juuri sellaisena kuin olen ja ylipäätänsä saa minut tuntemaan itseni juuri sellaiseksi miksi toivoin päätyväni. Onnelliseksi.

    Kiitos kirjoituksestasi, se sait minut uskomaan entistä enemmän siihen että vuosi sitten tekemäni päätös oli paras mahdollinen.

    • Hei Sari, ihana kuulla että elämäsi on päätöksen myötä muuttunut noin paljon paremmaksi! Niin ne asiat kummasti löytävät uomansa, kun vaan päättää suunnan.

  6. Kiitos. Kuinka kaunista ja yksinkertaista, juuri sellaista kuin pitää. Kuka olisikaan arvannut, että matkalla sinne ruksille tapahtuu onni kaiken aikaa. Pus.

  7. niin, tota kutsutaan vanhenemiseksi; nuoruuden mustavalkoisuus ja ehdottomuus katoaa vähitellen horisonttiin, armollisuus itseä kohtaan lisääntyy. Kuvitelma, etten halua parisuhteelta mitään “tavanomaista”, häipyy sinne minne sen kuuluukin mennä. Uskallat ottaa sen rakkauden vastaan, joka jokaiselle kuuluu.. Sit kun olen mun iässä, ei kuitenkaan kannata katua mitään, en minäkään, vaikka elämään on kuulunut kaikkea tota ja vähän vielä enemmän… terv. lukija 52 vee. Elämä ON ihanaa…

    • Voi olla, että se on osa vanhenemista. Uskon kuitenkin, että päätös olla onnellinen ei ole kiinni iästä. Ikä antaa varmasti perspektiiviä sen päätöksen tekemiseen.

  8. Kiitos. Harvoin eksyn blogiisi mutta nyt päädyin tänne jotenkin, ja täällä olikin luettavana se mitä tarvitsin juuri nyt. Tämä siis taisi tupsahtaa suoraan sieltä universumin hyvien, rohkaisevien ja kauniiden asioiden loputtomasta varastosta, samasta paikasta josta tulee mm. revontulet, musiikki ja terrierit jotka hymyilee unissaan. Olen onnekas kun minulla on noista kaksi viimeisintä aina kotonani, ja nyt tämä tekstikin tallessa mielessä.

    (Niin ja sen universaalisti hyvien asioiden varaston vastakohta on muuten musta aukko, johon lapsuuden mielikuvaharjoituksissa heitin ikävät ja ahdistavat asiat palloiksi puristettuna.)

  9. Olen aina tiennyt että sussa on pieni pala jumalatarta Stella, voisin tatuoida otsaani “Ei kenenkään elämässä ole taikaa sen enempää kuin muiden” – ehkä lakkaisin murehtimasta toisten Täydellistä Onnea ja löytäisin omani.

    • Haha, kiitos Enna! En tiedä jumalattaruudesta, mutta olet niin oikeassa siinä, että kannattaa keskittyä omaan onneen eikä murehtia sitä, mitä muilla on.

  10. Kiitos Stella! Postauksesi oli kaunis silloin ekaa kertaa, ja upea se on edelleen. Tämä pohdinta ei vanhene, vaan hyvä kertaantuu; kuten sanot “Se mihin keskittyy, tuplaantuu.”
    Ja kuinka ihana nähdä pilkahdus kesää ja aurinkoa keskellä tammikuuta! Aivan kuin kuviesi leppeä tunnelma siirtyisi juuri nyt taivaalla näkyvään vaaleansiniseen antaen sille toivoa.

  11. Hei Stella!

    Luin Glorian koti- lehteä ja näin jutun sinusta ja asunnostasi. Sinulla on erittäin kaunis koti!! Olen itse etsinyt samantapaista vuodetta, jonka näin sinulla. Voitko kertoa, mistä se on ostettu vai oletko tuunannut sen itse?

  12. Uskomatonta, kuinka otolliseen aikaan julkaisit tekstisi.

    Olen käymässä avioeroa lävitse miehestä, jonka luulin olevan se oikea. Olen menneen syksyn itkenyt, surrut, vihannut, kirjoittanut ja viimeisen kuukauden ajan herännyt henkiin. Tunnen iloa pimeydestä, vaikka ennen se ahdisti minua. Olen ihastunut ystäviini uudestaan, sillä he sallivat minun olla oma hullu itseni. Nauran äänekkäämmin ja ajaudun väittelyihin – kuten ennen avioliittoa, joka teki minusta vieraan itselleni ja muille. Olen hämmästellyt sitä, miten ihminen voikaan valehdella itselleen niin räikeästi ja olla huomaamatta pahaa oloaan.

    Kuinka vapauttavaa on ollut tutustua itseensä uudestaan ja tajuta, että on pohjimmiltaan melkoisen hyvä tyyppi. Työssäni nautin ihmisistä ja tekemisestä, sillä nyt minulla on energiaa tehdä muutakin kuin voida huonosti. Olen ollut pitkään ärsyyntynyt siitä, kuinka kaikki toitottavat hetkeen tarttumisen ja onnellisuuden mantraa. Nyt tajuan sen, sillä millä muulla oikeasti on väliä kuin sillä, että ottaa välillä riskejä ja uskaltaa heittäytyä?

    Olet valloittava!

    • Kiitos Sara. Kuulostaa siltä, että ero oli enemmän kuin oikea – vaikkakin aivan varmasti vaikea – päätös. Iloa ja onnea uuteen vuoteen, uskon että siitä tulee parempi ellei paras.

  13. Arvasinkin, ettet voinut olla onnellinen flunssaisena savuisen studion nuhjuisella sohvalla, silloin kauan sitten…

  14. Kiitos tästä Stella.

    Ja koko blogista. Viime viikkoinaa olen useamman kerran kahlannut koko blogin läpi etsiessäni hyvää mieltä ahdistuneiden öiden keskellä. Olet mieletön ja kirjoitat käsittämättömän kauniisti.

    • Kiitos kaunis ihanasta kommentista. Niin kiva kuulla, että tykkäät. Toivotan onnellisempia öitä!

  15. Tämä teksti oli jo ensimmäisen kerran lukiessa pysäyttävä ja koskettava. Kiitos kun julkaisit sen uudelleen. :)

  16. Kiitos! Itkin kun luin tuon koska samaa olen vatvonut milloin enemmän ja milloin vähemmän. Kun vaan uskaltaisi, minulta kun puuttuu rohkeutta kun olen esim työn vaihtamisen suhteen varovainen, näinä päivinä kun ei ole tarjolla töitä. Mutta nyt kun terveys mennyt alaspäin niin pakko tehdä jotain, jos vaan uskaltaisi.

    • Kiitos kun kommentoit! Iloa ja onnea uuteen vuoteen, olkoon se edellistä parempi.

  17. Ihana postaus. Kiitos Stella! Samoja asioita itse pyöritän päässäni tasaisin väliajoin. Mikä on hyvä. Tsekata, että onnellisuutensa suhteen “aktiivinen” ja läsnä. P.S. Toissa syksynä tein saman asian pohdinnasta myös taiteellisen lyhytelokuvan

  18. Samanlaisten ajatusten kanssa olen minäkin piehtaroinut parina viime viikkona. Tai jo pidempäänkin, mutta nyt olen toden teolla nostanut kissan ja koirat ja koko eläintarhan pöydälle – muutoksia parempaan on tapahduttava. Ja nimenomaan omassa päässä, ei niinkään elämässä muuten. Puitteet ovat pääasiassa mainiot, mutta päässäni on jonkilainen murhetiara, joka puristaa välillä niin hemmetin kovaa, välillä valahtaa takaraivolle, jolloin olo on rentoutuneempi. Kun saisi joku päivä sen murhetiaran kokonaan pudotettua pois, ensin hartioille ja siitä sitten vaikka maahan saakka. Enkä tarkoita sitä, että elämä voisi koskaan olla tyystin murheetonta, mutta varmasti vähemmän murheellista, kun ei tarvitse kehittämällä kehittää ahdistuksia itselleen.

    Mutta hei kiitos kovasti tästä kirjoituksesta <3 Muistan vielä Onnellisuusteoria-kirjoituksenkin hämärästi ja tykkäsin siitäkin valtavasti!

    • Kiitos Maarit kommentista! Ei elämästä koskaan täysin murheetonta taida tulla, mutta uskon, että se mihin keskittyy määrittää sen mitkä tunnelmat pääsevät omassa elämässä pääosaan. Tsemppiä tiaran pudotukseen, usko pois, olet onnellisempi ilman!

  19. puolitiessä jo onnellisuushommissa. sinun kirjoitus tuli kuin tilauksesta juuri tähän hetkeen. oivalsin eilen yöllä yhden asian itsestäni ja tämä avasi lisää. lähelleni on tullut ihminen joka opettaa omalla läsnäolollaan lisää. annan hänen olla siinä. haluan oppia.

    kiitos. ihana.

    • Kiitos Anette kun kommentoit. Ihana kuulla, että siellä ollaan oivallusten äärellä.

  20. Kaunis teksti ja viisaita ajatuksia. Samanlaisia oivalluksia olen itsekin tehnyt viimeaikoina, mutta vielä on tekemistä, että opin pois negatiivisuuden kierteestä, mikä on kaava, jota olen toteuttanut koko elämäni tähän reilu kolmenkympin ikään asti. On voimauttava tunne, kun oivaltaa, että onnen avaimet ovatkin olleet koko ajan omassa taskussa. :)

    • Siitä kaavasta irtiopettelu onkin iso homma, mutta kaiken vaivansa väärti. Sen jälkeen kaikesta tulee ykskaks helpompaa ja parempaa, ihan yrittämättä.

  21. Tämä on niin totta. Itsekin huomasimme muutama vuosi sitten ystävien kanssa keskustellessa, että elämä on ihanaa, kunhan vaan ajattelimme, että elämä on ihanaa. Ihmeellinen juttu!:D

  22. Voin kuvitella, että palaan lukemaan tämän blogikirjotuksen uudestaan ja uudestaan. Kiitos siis siitä. Olen tällä hetkellä vaikeassa muutosvaiheessa, ja etsimässä oikeaa suuntaa ja ratkaisua tämänhetkiseen tilanteeseen.

    “En tarkoita, että elämä on parempien valintojen seurauksena huoleton kuin pilvetön taivas.”
    Ei se olekaan, ja usein joutuukin tekemään niitä satuttavia päätöksiä, jotta voi pyrkiä kohti sitä pilvetöntä taivasta. Päätöksenteko ja sen tuloksesta selviäminen on hidasta, mutta ihan yhtä ohikiitävä hetki, kuin ne tulevat onnellisetkin.

    • tuollaiset asiat pohdituttavat, kannattaa lukea Sara K-blogia Lilyssä, hän on kirjoittanut näistä jutuista paljon ja hyvin, jo pitkän aikaa : )
      Oma itse ja oma tapa elää, sen löytäminen ja aina uudelleen etsiminen on ihana matka, joka ei kai koskaan pääty : ))

      • apua, en siis tarkoita, että tämä stellan juttu on huonosti kirjoitettu, päinvastoin….jotenkin kökösti muotoilin tuon lauseen, jäi itseäni vaivaamaan…..sara k. käsittelee enemmän ja useammin tällaisia asioita blogissan, sitä siis tarkoitin.

        • No worries, ymmärsin kyllä mitä tarkoitit ja uskon, että niin muutkin. Saran blogi on aivan ihana, piipahdan siellä säännöllisesti ja suosittelen muillekin.

  23. Erinomainen kirjoitus! Olen kolmenkymmenen ikävuoden kynnyksellä ja suunnilleen samanikäisessä ystäväpiirissäni on havaittavissa monenlaista elämän mylläämistä, tietoisia isoja askeleita ja ikäkriisejäkin. Toiset menevät naimisiin, toiset lähtevät pitkistä parisuhteista, vaihdetaan viikonloppuriennot vauva-arkeen, stressataan työpaikkojen löytymisestä jne. Parasta iän karttumisessa on kuitenkin itsetunnon vahvistuminen ja rentous ja lempeys niin itseään kuin muitakin kohtaan. Viisivuotissuunnitelmat eivät ehkä toteutuneet, mutta hyvä niin, jos juuri sen vuoksi on löytynyt tyytyväisyyttä ja tasapainoa niiden asioiden varaan laskettuna, jotka ovat nyt tässä. Kyse on nimenomaan taidosta, jonka voi oppia. Siten se on siis kaikkien saavutettavissa.

    • “Rentous ja lempeys niin itseään kuin muitakin kohtaan” oli hyvin sanottu!

  24. Ooh! Olin tallentanut Olivian puolella olleen jutun suosikkeihini ja harmittelin, kun se blogin poistumisen jälkeen ei ollut enää luettavissa – kiitos siis paljon tästä!
    Teksti joka herättää näin paljon ajatuksia – lohtua ja rohkaisua – jättää edelleen hyvin sanattomaksi. On ollut myös ihanaa huomata tämän hetkistä suurta onnellisuuttasi rivien välistä, nauti jokaisesta hetkestä. :)

  25. Stella, tämä on jälleen niin rohkaiseva ja koskettava, jopa edeltäjäänsä koskettavampi.. ehkä oma elämäni on sen verran muuttunut ja ehkä nyt tajuan ajatuksesi jo paremmin: tuohon minunkin pitäisi pyrkiä, onnellisuuteen. Ihan samoista asioista ei meidän kohdalla ole kysymys, minulla on pitkä hyvä parisuhde ja työstäni nautin, mutta muut asiat jotka vaikuttavat yllättävän paljon: olen aina ollut ujo, niin ujo että se on rajoittanut elämääni ja ihmissuhteitani, en ole uskaltanut käyttää vaatteita joista pidän (esim mustan nahkatakin osto oli minulle iso päätös/askel) ja lisäksi olen aina ollut hiukan ylipainoinen ja huonossa kunnossa. Parin viime vuoden aikana olen vasta tajunnut että kaikkiin noihin asioihin voin itse vaikuttaa, ja minustakin voi tulla hoikka, urheileva ja sosiaalinenkin, ainakin hymyilevämpi, vaikken oudoille ihmisille puhua uskaltaisikaan, mutta edes katsoa silmiin ja hymyillä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!
    (kyllähän tämän kommentin kirjottaminenkin rohkeutta vaatii, hyvä minä!)

    • Hei Kata ja kiitos, kun uskalsit kommentoida! Niin totta, että kaikki nuo asiat ovat sellaisia, joihin voi itse vaikuttaa. Vaikka aloittaa siitä, että katsoo jotakuta silmiin ja hymyilee – kun siihen tottuu, voi seuraavaksi moikata. Pieniä isoja asioita. Minua ainakin helpottaa tietää, että ihmiset tarkkailevat toistensa tekemisiä paljon vähemmän kuin itse kuvittelee. Sinä itse olet ainoa, jolle se mustan nahkatakin hankinta on hurja hyppy, muut luultavasti ajattelevat vaan, että makea rotsi.

      • Kiitos vastauksestasi! ihanan rohkaisevaa. Se on kyllä totta että ainakin jonkin asteinen ujous ja epävarmuus eivät ole yksinoikeuksiani, kaikki tuntemani ihmiset ovat jollain tasolla epävarmoja (miten se sitten itse kullakin ilmenee) ja tosiaan useimmat keskittyvät enemmän itsensä kuin muiden tarkkailuun, siis ainakin kriittisessä mielessä!

  26. Sä oot niin paras! Moni kirjoittamasi asia oli kuin suora kopio ajatuksistani. Itsellänikin on jo parin vuoden ajan ollut valtava tarve myllätä elämääni: olen alkanut kapinoida onnettomaksi tekeviä asioita vastaan ja suosinut sen sijaan asioita, jotka lisäävät onnellisuutta ja energiaa. Ehkä isoimmat päätökset ovat VIELÄ jääneet rohkeuden puutteesta tekemättä, mutta sitä kohti mennään koko ajan.

    Paljon tyhjäntoimittamista, torkkuja ja tietenkin masujen (sekä mäykkyjen että miehen) rapsuttelua viikonloppuusi! :)

    • Kiitos Terhi kommentista. Askel kerrallaan on hyvä, ensin pienet asiat, sitten isompia, fiiliksen mukaan. Tekee hyvää myllätä välillä!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.