Yöpöydälläni nuokkuu luovuttanut jaloleinikki. Tiedän miltä siitä tuntuu. Nukun enemmän kuin ikinä ja hoipertelen silti läpi päivieni kuin hautansa kadottanut zombie. Jätän herätyskellon kolmen metrin päähän sängystä ja luotan siihen, että herään viimeistään kylmän lautalattian aiheuttamaan shokkiin. Haaveilen kaupan kassajonossa untuvapeitostani. Näen palaverissa päiväunia pehmeista pellavalakanoistani. Nojaan ratikassa ikkunaan ja suljen silmäni ihan vain sek..un…nikzzz…
Taidan tuplata D-vitamiiniannostukseni. Ja nukkua vielä vähän.
I know the feeling.
Jopa Svenska dagbladetin jutussa, jossa kerrottiin esimerkiksi että Tukholmassa oli tammikuun aikana 14 aurinkoista tuntia tavallisen 40 sijasta (!), lääkäri suositteli avuksi väsymykseen joko d-vitamiinilisää tai äkkilähtöä aurinkoon: jospa olisikin aikaa ja varaa tuohon toiseen vaihtoehtoon, toistaiseksi joudun tyytymään noista halvempaan..
Tuli kans noista kirjansyrjistä (vai kirjojen syrjistä?) mieleen: voisitkohan joskus harkita tekeväsi jotain postausta kirjoistasi? Ihan vaan lähinnä mitä sun kirjahyllystä löytyy, jos sulla on jotain erityisiä suosikkeja tai jos kirjoihin liittyy jotain jännempiäkin tarinoita kuin että kävit ostamassa sen lähimmästä Suomalaisesta :D Ymmärrän kyllä jos aika tai inspis ei tällaiseen riitä, mutta ajattelin vaan kysäistä kun aina välillä olen bongannut jännän näköisiä kirjoja kuvistasi :)
Pirteämpää kevään odotusta ja maharapsuja koirille!
Hei joo, tarkoitus on ollut kirjoittaa enemmän kirjoista, kun vaan saisi aikaiseksi napata aiheen käsittelyyn! Saa muistutella jos ei ala kuulua. Kiitos kaunis!
Eihän rautakuuri pahaa tekisi, mut mä kans uskon, että piristyt ihan luonnollisin keinoin, kun aurinko alkaa kunnolla kutitella silmäluomia. Ja lämmittää. Ja valaista. Ja ja ja… Voimia ja keväistä aurinkoa sinulle, Stella! :)
Voi kyllä, samaa sinne kaunokainen!
Hb-arvot kannattaisi tosiaan käydä katsastamassa varmuuden vuoksi, vaikka voihan kysymys olla pelkästä “kevätväsymyksestä” ikuisuuden kestäneen pimeän tammikuun jälkeen. Pidäthän huolta raudansaannistasi? Maitotuotteiden (kahvi lasketaan tähän ;) ) käyttö heikentää raudan imeytymistä + kuukautiset + urheilu –> tarve kasvaa. Muutamassa päivässä Obsidan-kuuri ei tehoa, mutta (mikäli hemoglobiinin määrä todella on pienentynyt) muutamien viikkojen jälkeen pitäisi helpottaa. Kuuria tulee jatkaa useamman viikon ajan siitä kun veriarvot palautuvat, jotta rautavarastot pääsevät täyttymään. Jos kyse ei ole mistään terveydellisestä, niin sitten suosittelen esimerkiksi Thaimaan lomaa. – Doctors orders.
OOH, olen aivan varma, että aurinkoloma parantaisi väsymyksen. Kun lomaa ei ole näkyvissä, niin pitänee harkita rautakuuria. Urheilun määrä on tässä triplaantunut, joten voi kyllä olla, että sillä on vaikutuksensa.
Ihan silleen tämmösenä kotiapteekkarina ehdotan sulle myös rautakuuria.Mulla autto mun järkyttävään väsymykseen jo muutamassa päivässä…obsidan fe++ on rautalääkkeen nimi ja lupaan etten saa maksua tästä mainoksesta täällä :D
Kiitos vinkistä, saatan kokeilla!
Niin tuttua… mä näen nykyään liikekannalla ollessani haavekuvia omasta sohvannurkasta, itse tekemästäni superlämpimästä villaviltistä ja kahdesta kissasta, joista toinen käpertyy polvitaipeeseen ja toinen selän taakse. Miehelle (joka potee myös tätä yleistä väsähtämistä) piti etsiä kaapista oma viltti, kun en luovu omastani missään olosuhteissa. Nytkin kyyhötetään tässä jokainen oman vällynsä alla puolinirvanassa, elukoita myöten.
Sohvannurkkaan on tätä nykyä aina kiire, hyvä kun ulko-ovi ennättää kolahtaa takana kiinni kun loikkaan turvapaikkaani. Ja katit perässä.
Ai niin. Mä en usko mihinkään vitamiineihin, kyllä me virkistytään kevään edetessä, vai mitä :)
Äänekäs kyllä kevään virkistävän vaikutuksen puolesta!
Tuo patti smithin kirja on kyllä huippu. Taisin lukea sen parissa päivässä. Huippu muusikko. Tuttu olotila tuo väsymys. Uskon että olen ollut edellisessä elämässä siili, joka syksyn tullen kaivautuu lehtikasaan ja kun auringon säteet alkaa kutittamaan kuononpäätä niin kaivautuu onnellisena ja levänneenä kesään.
Hyväksyn siiliteorian – ja samaistun.
Haha, tuttu tunne ja aivan ihanat kuvat. Vähä tolta tuntuu täälläkin ;)
Uuh, sympatiaa!