Dancin’ in the gym

Helvetti on vihdoin jäätynyt: patalaiska popparinne on virallisesti alkanut treenata. Kävelen rantaa pitkin Hernesaareen monta kertaa viikossa, vesipullo ja tossut kainalossa. Kilometrin mittainen matka kotiovelta kestää kymmenen minuuttia, paitsi jos unohtuu valokuvaamaan Pihlajasaaren ohi viilettäviä veneitä.

Kun aloin käydä Helsinki Core Trainersilla, ystävät yrittivät vaivihkaa mitata kuumeeni. Paitsi hän, jota on tästä kaikesta kiittäminen ja syyttäminen: Hanna on aina jääräpäisesti uskonut, että pystyn mihin vain. Näköjään pystyn! Yksi leuanveto on jopa humanistin lyhyellä matematiikalla laskettuna enemmän kuin nolla. Jospa kesään mennessä taipuisin kolmeen? Viimeistään tuon lauseen luettuaan ne muut ystäväni pyörtyivät. Tosin yhtiökumppanini toteaisi taas, että sä oot niin järkevä etten jaksa kuunnella.

2014-03-28-stellaharasek-helsinkicoretrainers-1

Hymyssäsuin hän vaatii vielä viisi leuanvetoa.

Kun olin viisitoista, uin, juoksin ja ratsastin joka päivä, koska halusin. Ei se ollut kirkasotsaista kuntoilua, vaan tavallista elämää. Pohjoinen pikkukylä ei paljoa muuta tekemistä teinille toki tarjonnutkaan, oli hevoset ja kirjat ja ne metsäpolut. Muutin kaupunkiin kun olin kuusitoista ja sitten tulikin muita asioita, poikaystävä, yliopisto, kuppilat ja kaverit. Valokuvasin ja luuhasin pimiössä päivät, kirjoitin öisin. Joskus kävin iltaisin juoksemassa juoksuradalla. Kolmena kesänä kävin joogassa. Rutiini katkesi jokaiseen flunssaan ja tenttiviikkoon. Jokusen kuukauden kävin myös etsimässä kadonnutta motivaatiota kuntosalilta, todetakseni lopulta että vatsalihaslaite ei ollut vastaus mihinkään elämäni kysymykseen.

Mitä vähemmän liikuin, sen vaikeampaa siitä tuli. Myöhemmin työ imi kaiken energian, iltaisin vilutti ja väsytti. Punaviinilasi houkutti enemmän kuin hikoilu. Vannon, että ulkona alkoi sataa kaatamalla joka kerran kun edes harkitsin lenkille lähtöä. Urheileminen tuntui maailman turhimmalta ja epäkiinnostavimmalta asialta sen rinnalla, että oli mahdollisuus viettää viltin alla laatuaikaa sohvansa kanssa.

2014-03-28-stellaharasek-helsinkicoretrainers-2

Kuukauden sisällä seinän takaa löytyvästä työmaasta tulee osa treenistudiota.

Suhteeni liikkumiseen on herännyt taas hiljalleen kuluneen kahden vuoden aikana. Se ei ollut tietoinen päätös, enemmänkin sivutuote siitä, että päässäni olevat solmut alkoivat vihdoin aueta. Kun voi henkisesti paremmin, fyysisenkin kunnon kohottaminen helpottuu kuin itsestään. Parhaita asioita elämässä on, että logiikka toimii toiseenkin suuntaan – itsessään ei voi vaikuttaa yhteen asiaan vaikuttamatta kaikkiin muihin.

Olen tutustunut uudelleen juoksutossuihini. Ladannut luuriin sovelluksen, joka laskee jalkojen alla kuluvat kilometrit. Tajunnut, että iltaisin viluttaa ja väsyttää vähemmän, jos vähän liikkuu. Iloinnut siitä, että jalka nousee joka kerta vähän kevyemmin. Yrittänyt muistaa venytellä. Unohtanut sen useammin kuin muistanut.

2014-03-28-stellaharasek-helsinkicoretrainers-3

Raitoja remonttityömaan keskellä.

Helsinki Core Trainersille päädyin vuodenvaihteessa, kun oivalsin taas talven tullen, että juokseminen ei ole vilukissalle ympärivuotinen ratkaisu. Epäilytti myös sainko olemattomalla juoksutekniikallani aikaan enemmän hallaa kuin hyvää – nilkkoja särki ja pohkeita kiristi. Onnittelen itseäni tästä vuoden parhaasta päätöksestä joka päivä, vielä silloinkin kun kaavin itseni lattialta kymmennennen kyykkysarjan jälkeen. Ammattilaisten ohjauksessa ei voi edes kaltaiseni tumpelo mennä metsään.

Olin pelännyt, etten pärjäisi – ja ennen muuta etten saisi enää juoda punaviiniä. Aivan hirveä ajatus. Kaikeksi onneksi kävi ilmi, että Coren tyypit ovat urheilun huippuammattilaisiksi yllättävän lähellä minun epäurheilullista maailmaani. Ovat sopivasti hippejä kuten minäkin, etsivät hyvää fiilistä ja onnea. Uskovat, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja hyvinvointi syntyy muustakin kuin hikoilusta. Toiminnallisen harjoittelun tärkein tavoite ei ole tietty punnerrustahti tai rasvaprosentti, vaan parempi arki. Kaikki maailman ongelmat eivät ole ratkaistavissa kahvakuulalla, mutta se on kyllä äärimmäisen hyvä alku.

2014-03-28-stellaharasek-helsinkicoretrainers-4

Ville ja Eveliina – näyttävät molemmat niin kivoilta ja viattomilta. Todellisuus: tulta ja tappuraa.

Treenaan personal trainerin kanssa, useimmiten ohjaksissa on Eveliina, toisinaan Tumppi. Ville on valmentajan lisäksi fysioterapeutti, joka on avannut kroppani kroonisia solmuja. Kun minua odotetaan sovittuun aikaan, yksikään kerta ei jää väliin, koska väsyttää tai laiskottaa. Kehityn kohinalla, en tiedä onko näissä käsissä muuta vaihtoehtoakaan. Itsensä ylittäminen ei tavallaan ole vaikeaa, jos lähtötaso on nolla. Hullua kyllä, viikko viikolta se muuttuu sekä vaikeammaksi että helpommaksi.

Moni asia on muuttunut sen jälkeen, kun avasin ensimmäisen kerran Coren oven. Yllätyksenä on tullut mitkä ne asiat ovat olleet. Se on niin pitkä tarina, että saa jäädä seuraavaan kertaan, mutta sanotaanko näin, että lihakset ovat kipeät, mieli on huippuhyvä ja huonoryhtisen toimistorotan selkä on paljon, paljon suorempi kuin kolme kuukautta sitten.

2014-03-28-stellaharasek-helsinkicoretrainers-5

Joka mies tarvitsee pinkin kahvakuulan.

Viikottainen hikoiluni on siirtymässä ensi kuussa seuraavalle vaihteelle, kun aloitan 10Campin naisten ryhmässä yhdeksän muun kanssa. Toteutan sen blogiyhteistyönä, joten täältä pesee treenipäivityksiä juhannukseen asti. Jos kymmenen viikon kuntokurssi kiinnostaa, kannattaa kurkata Coren Facebook-sivuilta mistä on kyse. Haku on auki ensi maanantaihin asti. Kiinnostuneiden naistenkin kananattaa laittaa hakemus sisään, mutta erityisesti miesten ryhmään kaivataan sällejä, jotka eivät ainoastaan halua vaan tarvitsevat tukea arkensa muuttamiseen. Viimekertaisessa 10Campissa oli mukana kaksikymmentä kovakuntoista, tällä kertaa mukaan toivotaan tyyppejä, jotka ovat ehkä omistaneet joskus salikortin, mutta kadottaneet kuntoiluhaaveensa jonnekin vuosien ja kiireiden keskelle. Hakeminen omalla vastuulla: saatat jäädä koukkuun.

MADONNA – AMERICAN PIE

I know that you’re in love with him

Viikon uutinen on, että vaaleaksi haalistunut denim on tehnyt räjähtävän paluun elämääni. On siis virallisesti kevät! Juuri se vinksahtanut aika vuodesta, kun ulkona tarkenee paljain sormin ja reikäisissä farkuissa, mutta villakangastakista ei voi vielä luopua tai tulee kuolema. Onneksi pidän omastani, yli kuuden yhteisen vuoden jälkeenkin.

2014-03-stellaharasek-summerdenim-12014-03-stellaharasek-summerdenim-22014-03-stellaharasek-summerdenim-3

Faded denim is back in my life. Spring is officially here.

MADONNA – AMERICAN PIE

Hit, hit, hit me with lightning

Jos olen yhden asian elämässäni oppinut, se on tämä: älä koskaan talsi televisiokameroiden eteen ilman ammattilaisen apua. Vielä kun oppisi varaamaan sen enemmän kuin tarpeellisen pelastusajan ajoissa. Tälläkin kertaa soittelin Dandyyn vajaan viikon varoitusajalla, sydän sykkyrällä kauhukuvasta, että kalenteri olisi täynnä, kuten se tapaa olla, jos yrittää armottoman myöhässä mahtua sekaan. Kaikeksi onneksi Marko ja Sumi saivat raivattua aikaa takkutukkaisen toimistorotan taikomiseksi säihkyväksi sumusilmäksi ennen kuin kaahasimme Jennin kanssa kohti Emma-gaalaa. Huh, hengenpelastajani. Note to self: seuraavalla kerralla soita heille ennen kuin edes harkitset julkista näyttäytymistä.

2014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-12014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-2

Puin yksinkertaisen mustan mekon kaveriksi gTIEn nahkaisen pääpannan. Marko teki sen seuralaiseksi keijukaiskampauksen ja kasasi kiharat sykkyrälle niskaan. Kuvissa se on vielä vähän pörröinen, sitä siloiteltiin vielä ennen illan juhlia. Oma värini on puskenut juuresta jo sen verran pitkälle, että yleisilme näyttää hetkittäin tummalta. Oikeastaan pidän siitä aika paljon.

2014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-32014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-4

Näin käy, kun antaa kameran poikaystävälle ja pyytää ottamaan muutaman ruudun. Kuka on kuvassa pääosassa? Virnuileva turkulainen, niin.

2014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-52014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-6

Sumin visio meikistä oli yksinkertainen ja toimiva: tummat sumusilmät, kuultava iho ja huulille vain kevyesti kiiltoa. Hän tuntee metsänsä puut, viihdyn siinä setissä kaikkein parhaiten. Vielä kun osaisi itsekin tehdä silmistä niin täydellisen tummat ja samettiset. Sitä odotellessa on onneksi apu lähellä.

2014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-72014-03-stellaharasek-dandy-emmagaala-8

Lopputulos on sitä mitä pitikin, laineet suloisesti sekaisin, vastapainoksi mustaa nahkaa ja kohtalokas katse. Siis niin kohtalokas kuin voi olla, jos sattuu olemaan nainen, joka kolhii vastalakatut kyntensä alta kymmenestä minuutissa, ehtii illan aikana rikkoa sukkahousujensa lisäksi varasukkiksensakin ja astuu kotimatkalla uusissa koroissaan lätäkköön ei kerran vaan kolmesti. Mutta mitä siitä, tukka hyvin kaikki hyvin! Seuraavaksi: kuvia kemuista.

The lovely folks at Dandy save my life every time I’m forced to confront live broadcasting. Long live Marko Mäkinen and Sumi Moreno – I’d be doomed to an ugly and unhappy life without them.

ELLIE GOULDING – STARRY EYED

Come closer and see

Yhteistyössä FemtoLasik

Jahas kaunokaiset, tämä kohtalokas otos taitaa olla viimeinen valokuva, jonka näette meikänörtistä rillit päässä! Kriiseilin viime syksynä siitä sijoittaisinko uusiin silmälaseihin vai laserleikkaukseen – ja päädyin jälkimmäiseen. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt. Haluan nähdä sen kaiken, kunnolla. Haluan valokuvata ilman sateessa huurustuvia silmälaseja, juosta kompastumatta kiviin, tunnistaa tutut kasvot väkijoukosta.

Ystävät lisäisivät: kipittää kaupungilla jäämättä auton alle. Krhm. Suurpiirteisesti silmälasien käyttöön suhtautuva tumpelo on nimittäin kiskottu milloin hupusta, huivista tai hiuksista takaisin jalkakäytävälle ohi kaahaavan kulkuvälineen tieltä. On silkkaa säkää, että olen yhä elossa.

2014-03-21-stellaharasek-nerdgirl-1

Leikkaus toteutetaan yhteistyössä FemtoLasikin kanssa kivenheiton päässä kodistani, Bulevardin Klinikalla. Paikka ei sentään valikoitunut mukavuudenhalun vaan suositusten perusteella. Useampikin ystävä on käynyt siellä laserin alla, mm. yksi elämäni porilaisista, joka tekee töitä silmillään. Olen niin onnellinen – ja kuolemaisillani kauhuun. Lupasivat kyllä, ettei tarvitse jännittää. Uskoisinko?

Uljas uusi elämä, tästäkö se alkaa? Palataan asiaan.

THE CURE – A FOREST

Mustan hurmaa

Kuka hölmöläinen väittää, että musta on tylsä väri? Se muuttaa muotonsa materiaalin, tekstuurin ja leikkauksen mukaan. Rakastan makuuhuoneen vaatetangon vaihtuvaa muotinäyttelyä. Nahkahuivi ja paljettitakki ovat vuosia vanhoja lemppareita, gTIEn käsinkudotun lampaannahkahuivin ostin muutama kuukausi sitten. Olen kaavaillut sitä valkoisen pellavapaidan ja pillifarkkujen kaveriksi – eipä sitä paljoa muuta ihminen kevääseen tarvitsekaan. Ehkä vähemmän lunta ja enemmän sitä aurinkoa.

2014-03-20-stellaharasek-blackisforever

Lamb leather knit scarf from gTIE, bought it a few months ago. Smooth leather scarf from an old collection by Stylein. Sequined coat from Selected Femme, also a few years old. Still love them all.

THE DOORS – HELLO, I LOVE YOU

Postcards from Helsinki

Yhteistyössä Nikon

OOH! Tänään onkin vähän erilainen työpäivä. Saan aivan luvan kanssa kuljeskella koko päivän kaupungilla kamera kainalossa. Jos saisin tehdä mitä vain, en juuri muuta tekisikään. Voisi sitä sokaisen kirkkaan kevätpäivän siis huonomminkin viettää.

Minut kutsuttiin mukaan Nikonin järjestämään eurooppalaisten bloggaajien valokuvauskilpailuun ainoana Suomen edustajana. World Story Telling Day haastaa bloggaajia kymmenestä Euroopan maasta kuvaamaan kaupunkinsa sillä tavalla kuin he sen näkevät. Bloggaajat tallentavat tulkintansa vähintään viiteen ruutuun uutukaisella D5300-kamerarungolla ja kisakuvat ladataan saman päivän aikana suoraan kamerasta I AM Nikonin Flickr-sivulle. Kuvallisia kaupunkitarinoita voi seurata päivän mittaan myös kampanjasivulta.

2014-03-20-stellaharasek-nikon-worldstorytellingday-helsinki

Helsinki viime vuoden varrelta.

Kuullaan siis kaunokaiset! Meikätyttö lähtee maleksimaan kaduille, nuuhkimaan kevättä ja kuvaamaan. Olen varustautunut kameran lisäksi korvakuulokkeilla, kesältä kuulostavalta soundtrackilla ja juoksutossuilla, joilla taittaa korttelin jos toisenkin.

The more complicated life gets, the more I love photography. My camera doesn’t ask silly questions. My camera understands.

Today is World Story Telling Day. I’m spending it with my Nikon D5300, competing with other bloggers across 10 European countries to see who has the most interesting photos to share. I’ll be sharing shots and stories from Helsinki. Show your support and see the stories unfold through the day