Kas, meille muutti hevonen! Ei aivan sellainen kuin olin toivonut, mutta en valita. Jaan turkulaisen kanssa selittämättömän rakkauden sarviin ja kalloihin, niitä on kertynyt nurkkiin keskikokoisen lauman verran. Pidän niiden pysähtyneisyydestä, kaarien kulmikkuudesta.
Kallo on peräisin samasta paikasta kuin muutamat muutkin Kapteeninkadun eriskummalliset esineet, kulman takana sijaitsevasta Götan maailmasta.
My little p(e)ony.
☊ PLACEBO – THE BITTER END
Näissä kuvissa on jotain tosi samaa kun sun pinterestissä. Dreams come true
Kiitos kaunis! Kivasti sanottu, keräänhän Pinterestiin kaikkea omasta mielestäni kaunista.
Voi pientä! :( Ollut varmaan elävänäkin hyvä tyyppi kun kallokin noin iloinen! :) kiva kun päässyt sun kaapin päälle kauniisti.
Varmasti on!
Outs kammottavaa. Kuollut heppa :(. Mäkin tukkään niistä elävinä enemmän.
No voi apua :D :D
Kyllä minäkin elävistä hevosista pidän enemmän, jos on valittava jompikumpi! Mutta en näe näitä toisiaan poissulkevina asioina. Kallo on kaunis ja sitä kohdellaan kunnioituksella. Hevonen varmasti eli hyvän elämän, sama se sille on koristaako kallo kotiamme vai makaako se lahoamassa kaatopaikalla.
Mutta miksi toi hevosen kallo oli yhtenä päivänä teidän suihkussa ämpärissä? Pesussa?
Pesussa ja huollossa.
Voin apua miten UPEA! Want want want!
No älä!
// there are flowers in the garbage // and a skull under your curls // :)
Se on hieno biisi!
Sarvet ja varsinkin kallot on kyllä semmoinen sisustustrendi, jota en ihan ymmärrä. Sun tyyliin kyllä sopivat hienosti, ja pionien parina toimivat tavallaan. :) Silti kaikki kallo-, luu-, sarvi- ym. kuolleiden eläinten osat (myös taljat!) tuntuu vierailta. Oon vähän yrittänyt miettiä, miksi. Ehkä sellainen kuoleman läheisyys tms. häiritsee, vaikken ole yhtään taikauskoinen.
Pionit! <3 Ja vaaleanpunaiset pellavapyyhkeet…? Ihanat.
Ymmärrän hyvin, etteivät ne vetoa kaikkiin, eikä toki tarvitsekaan – makunsa kullakin. Minua ei ajatus kuolemasta häiritse, minusta noissa esineissä on lempeyttä ja rauhaa.
Pellavaiset tyynyliinat, odottamassa viikkaamistaan kaappiin. Niin ihanat!
Makuasiat ovat mitä ovat, mutta minä kyllä ihailen ja silittelen mieluummin elävää hevosta ja menen sitä varten tallille. Toki saahan sitä tykätä hevosen kalloistakin, ei siinä mitään.
No ei kai se kallon omistaminen poista sitä että voi mennä tallille silittämään oikeaa heppaa :D
Haha! Makuasioitahan nämä. Kyllä minäkin elävistä hevosista pidän eniten, olen menossa ensi viikolla (vihdoin) ratsastamaankin. En näe näitä toisiaan poissulkevina asioina. Kallossa ei ole käsittääkseni mitään eettisesti arveluttavaa ja sitä kohdellaan meillä kauniisti ja kunnioituksella. Eläviä hevosia menen silittämään mielelläni aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
mahtavaa, minne menet ratsastamaan :)?
Huh, huikeaa!
Kiitos!
Hieno kontrasti melko hyytävän kallon ja lempeiden kukkasten välillä, me like :)
Minä tykkään kans kovasti näistä kuvista, vaikka kallot ei muuten mun juttu olekaan. Kontrasti toimii!:)
Kiitos Terhi ja Sofia. Mutta eri mieltä hyytävästä! Kaunis se on ku mikä!