Pannukakkuja ja kattaushommia

Yhteistyössä Granit (sisältää alennuskoodin)

Parasta viikonlopuissa on pitkät aamiaiset, etenkin ne, jotka sisältävät pannukakkuja. Epäluuloinen poikaystävä on hyväksynyt erikoisuuden nimeltä banaanipannukakut. Ne syntyvät niin kätevästi, että niitä tulee nykyisin tehtyä useammin kuin tavallisia pannareita – laiska mikä laiska. Voissa paistaminen pitää huolen siitä, ettei niistä tule liian terveellisiä. Pannukakun päälle kootaan keko vaniljalla maustettua turkkilaista jugurttia ja tuoreita marjoja, viimeistellään vaahterasiirapilla.

2014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-102014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-42014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-3

Keittiössä on tapahtunut taas pieniä uudistuksia, kalusteilla ja esineillä kun on tapana ajelehtia Kapteeninkadulla huoneesta toiseen. Vanha musta ruokapöytä on kämppäkaverin, paluumuuttaja pitkäaikaislainasta. Kattauksessa on sulassa sovussa niin lempiastioita, vuosikymmeniä vanhoja esineitä kuin Granitista hankittua täydennystä: niistä osa – ruukut, pillit, pullot – on kesäksi kauppaan saapunutta uutta, osa peräisin niiltä ajoilta kun tein löytöni Tukholman putiikissa ja kannoin ne kotiin lentokoneen matkustamossa.

2014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-52014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-62014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-7

Granitin harmaat pellavaiset keittiöpyyhkeet ovat olleet jokapäiväisessä käytössä yli kuusi vuotta, vohvelipyyhkeet sen sijaan ovat uusia. Olen tykästynyt erityisesti metallitikkaisiin, jotka odottelevat keittiön seinään nojaillen mitä kaikkea käyttöä niille keksitäänkään. Granitissa olisi niihin sopivia yrttiruukkuja, tekisi mieli pystyttää pieni viherseinä! Toistaiseksi viherseinäsuunnitelmani on torpattu sillä, ettei sille löydy sopivaa nurkkausta. Hmm, alkaa löytymään kun lukitsen muutaman vastarannankiisken rappukäytävään.

2014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-82014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-9

Jos piipahdatte ostoksilla Granitissa, luvassa on alkukesän kunniaksi alennus: nimellä STELLA saatte 20% alennuksen mistä tahansa valitsemastanne tuotteesta kertaostoksen yhteydessä 8. kesäkuuta saakka sekä Bulevardin että Forumin liikkeessä. Ostoskertoja ei ole rajattu, alennuksen voi hyödyntää useampaan kertaan.

2014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-112014-06-03-stellaharasek-kitchen-granit-12PHOTOS BY STELLA HARASEK

40 thoughts on “Pannukakkuja ja kattaushommia

  1. Moikka! Mitä tapahtui sille teidän Custom Woodin pöydälle, joka ilmeisesti aiemmin toimitti keittiön pöydän virkaa? Meillä on sellainen isompi ruokapöytänä olkkarissa, mutta hakusessa olis joku aamiaispöytä keittiöön.. ;) Noi rautatikkaat on kyllä ihanat, toimis hyvin myös makuuhuonessa käytössä olevien vaatteiden ripustimena, hmm..

    • Moro Kati, pahoittelen vastauksen viivettä! Olitkin laittanut sähköpostia, toivottavasti vastaus tavoitti :)

  2. no voihan räkä, tuun vasta maanantaina. hö hö.

    no, kysynpä samalla mistä saa balmuirin huivin ostettua? tartteisin sen sängynpäälyisenkin jota hehkutit, onko sillä joku nimi?

    onko niillä enää omaa liikettä hgissä vaiko viekö tie kenties suoraan stockalle?

    • Moro R, anteeksi, että vastaus viipyi! Kommenttisi ovat menneet kiireessä ohi. Balmuirin huiveja ja päiväpeittoja kannattaa bongailla ainakin Balmuirin omasta nettikaupasta: http://www.balmuir.com/shop/

      Myös Stokkalla pitäisi olla jonkinlainen valikoima Bamuirin sisustustuotteita ja asusteita.

      Omaa liikettä ei ainakaan tällä hetkellä Helsingissä ole.

  3. minusta on ikävää, että nykyään nämä yhteistyökuvioiden alennuskoodit hyödyttävät vain niillä kulmilla asuvia (vrt. balmuir nyt ainakin viime aikoina) voisi kuvitella, etten minä ole ainoa blogisi lukija, joka asuu kehäkolmosen ulkopuolella : )

    • En ihan ymmärrä, millä perusteella kenelläkään on oikeutta yhteistyökuvioista valittaa… Ei mikään ole sellainen, että hyödyttäisi jokaista lukijaa.
      Tasan sama asia kun valittaisi siitä, että blogissa näkyy koiria kun itse on kissaihminen.

    • Moro Aila, kiitos kommentista! Pyrin kyllä mahdollisuuksien mukaan varmistamaan, että yhteistyökuvioista olisi iloa mahdollsimman monelle lukijalle. Silloin tällöin sattuu kohdalle kuitenkin tapauksia, joissa alennuskoodista on iloa lähinnä pääkaupunkiseudulla asuville. Toivotaan, että seuraava kattaisi koko Suomen!

  4. Voih, miksi palkka tulee vasta viikon päästä?! :( Granitissa onkin pitänyt käydä, varsinkin nyt kun viime aikoina on vaivannut epämääräinen sisustusinto… sitä varten muuten kaipailisin kovasti lisää sisustuskuvia teidän kämpästä! Niitä on aina niin inspiroivaa tutkailla!

    • Anteeksi vastauksen viive! Kiitos, kiva kuulla että tykkäät – lisää sisustuskuvia on kyllä tulossa!

  5. Oih mitä aamiaiskuvia! Kauniit nuo harmaat vohvelipyyhkwet, pitääkin käydä noita hamstraamassa.

    • Suosittelen, ovat superhyvät. Meillä käytössä sekä kylpyhuoneessa että keittiössä.

  6. Tapanani on aina oikaista reseptien suhteen, niinpä tuo banaanipannaritaikina on päätynyt voideltuun uunivuokaan perinteisen pannukakun tavoin. Taikinaan vielä lisänä vaniljaa tai kardemummaa sekä loraus sitruunamehua. Jogurtti, marjat ja hunaja päälle. Nam!

  7. Onpas kauniin näköistä! Saisikos noiden banaanipannareiden reseptin? Samoin tuo ihanan näköinen vaaleanpunainen juoma kiinnostaa että mitä siinä on ja laitatko sen tehosekoittimeen vai sauvasekoittimella. Olisin noista resepteistä tähän hätään erityisen kiitollinen kun ohjeita on niin pilvin pimein (varsinkin banskupannareista) niin olisi kiva kokeilla heti tuollaista helppoa ja hyvää ohjetta. Oletko laittanut turkkilaisen jogurtin sekaan vaniljaa vaniljatangosta vai miten maustoit jogurtin?

    • Ilman muuta! Banaanipannukakun ohje on näinkin yksinkertainen: yksi kypsä banaani, kaksi kananmunaa ja hyppysellinen psyllium-kuitujauhetta tehosekoittimen kautta pannulle. Paistetaan keskilämmössä. Psylliumin voi jättää poiskin, se vaan lisää “taikinaan” kuohkeutta.

      Vaaleanpunaisessa juomassa oli mansikoita, maitoa ja hunajaa. Jugurttiin laitoin tällä kertaa vaniljasokeri, pitänee seuraavaa kertaa varten hakea vaniljatankoja.

      • Kiitos! Nomraalisti aamupalani sisältää marjoja (kotimaisia pakkasesta) ja luonnonjogurttia, mutta nuo pannarit ovat mukava lisä silloin kun ehtii eli lähinnä viikonloppuna. Tulevana viikonloppuna olemme kesäjuhlatunnelmissa joten tämä aamupalan odottaa vuoroaan sitten sitä seuraavana viikonloppuna.

    • Vinkiksi, että Lindahlsita saa myös vaniljajugurttia, jossa ei ole ihan niin paljon rasvaa kuin siinä täydellisessä ja ainoassa oikeassa turkkilaisessa jugurtissa!

      Ja siis mansikkamaitoa, ihanaa!

    • Juu, oliivipuu se on! Niitäkin on myyty Granitissa, mutta tuo nimenomainen yksilö taitaa olla kyllä Plantagenista. Ruukku on ihana, suosittelen.

      • Entä mikä on tuo pienempi viherkaiffari oliivipuun vieressä? :) Joku mehikasvi..?

        • Juu, tommonen rastafarihenkinen sekomehikasvi! On muistaakseni Stokkalta. Meidän muut mehikasvit on Plantagenista ja Inbloomista.

  8. Jesjejsjes! Ostin just ihka ensimmäisen asuntoni ja oon kuolaillu Granitin lamppujen, laatikoiden, pullojen ja purnukoiden perään ja tarkotus oliskin ens viikolla kävästä liikkeessä. Nyt täytyykin käydä vähän aikasemmin tuhlaamassa palkkansa viimeset roposet :D Sopivasti nopeutit mun jahkailua ja annoit oikean syyn vihdoin pistäytyä suoraan liikkeeseen.

    • Haha, hyvä! Nyt käyt vaan useamman kerran, niin saat alennuksen jokaisesta kertaostoksesta ;) Onnea uuteen omaan asuntoon!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.