Breathe in, breathe in, breathe out

Kävin juuri yöuinnilla. Musteensininen meri oli samanvärinen kuin taivas. Mikään valokuva ei olisi tehnyt maisemalle oikeutta, en edes yrittänyt – jätin kameran suosiolla kotiin ja poljin rantaan pelkkä hellemekko puettuna bikinien päälle, pyyhe viskottuna pyöränkoriin.

Luulen, että pimeällä hiekkarannalla oli muitakin. Heidät kuuli, ei nähnyt. Mekko jäi myttyyn poikaystävän farkkushortsien päälle. Vesi oli lämmin, sinne pulahti pehmeästi kuin jonkun syliin. Kuu valaisi taivaankannen, loi vedenpintaan sillan. Laivojen valot välkkyivät yössä, siitä tiesi missä menee horisontti.

Minua viisaammilta opin, että kuu loistaa juuri tänä yönä meren yllä tavallista kirkkaampana ja suurempana – kutsutaan kuulemma superkuuksi. Sopiva hetki yöuinnille siinä missä muutkin.

2014-08-10-stellaharasek-midnightswim

Kuvan kuunsillan ikuistin kaksi viikkoa sitten.

Olen kuluttanut kesälomastani kokonaisia päiviä ja viikkoja selvittäen mistä napista painamalla saa pois takaraivossa takovan kuvitteellisen kiireen. Tiedättehän – tunteen siitä, että pitäisi olla tekemässä jotain silloinkin kun koko muu maailma makaa laiturilla, uittaa varpaitaan järvessä eikä taatusti uhraa ajatustakaan sille mitä joku jossain tekee tai on tekemättä. Sama tunne valvottaa öisin, kun jokainen annettu lupaus ja kalenteriin kirjattu tehtävä romahtaa rintakehän päälle yhtäaikaa ja tyhjentää ilman keuhkoista.

Lopullinen vastaus saattaa olla vielä selvittämättä, mutta kaiken päässä pyörivän saa pois päältä ainakin hetkeksi kahlaamalla mereen. Se on tullut selväksi tänä kesänä, kun olen uinut enemmän kuin viimeisen kymmenen kesän aikana yhteensä. Veden alla on yhtäkkiä helppo hengittää. Kehon painottomuus leviää päähän asti. Öisin vedessä on niin hiljaista, että ääniä kuulee kaukaa: etäinen kumu kantautuu kilometrien päästä. Jos unohtuu kuuntelemaan, saattaa säikähtää kun vierestä kuuluu plop. Kala kävi pinnalla, ne eivät nuku.

Sirkat surisivat rantaruohikossa kun poljimme kotiin. Harva ääni tuo lapsuuden takaisin yhtä nopeasti nyrjähtäen. Samaa kuuta katselin silloinkin, toisella puolella palloa. Yritän muistaa mitä silloin ajattelin. Luultavasti avaruutta, ymmärsin siitä paljon enemmän kun olin kuusivuotias. Tulevaa avaruuslentäjää eivät planeettojen väliset etäisyydet huimanneet tai meteoriittisateet pelottaneet. Ehkä pitäisi kaivaa sisältään rippeet sen kuusivuotiaan rohkeudesta.

A midnight swim.

PULP – I LOVE LIFE

10 thoughts on “Breathe in, breathe in, breathe out

  1. Upeasti kirjoitettu :) koetan löytää rippeet siitä kuusivuotiaan rohkeudestani ryhtyä lentoemännäksi…pian lentomatka Prahaan, lentopelkoisen onneksi lento kestää vain 2 tuntia (liikaa)….

    • Voi, tsemii! Onneksi on lyhyt lento – ja ehkä lohduttaa tietää, että Prahassa odottavat maailman parhaat oluet. Hyvää reissua!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.