Sunnuntaina päättyneen Flow Festivalin jälkihumu tarjoaa oivallisen tilaisuuden kirjoittaa toimistosta, jonka perustimme kaksi vuotta sitten Suvilahteen vanhan kaasutehtaan tiloihin. Mellakka Helsinki aloitti musiikkipainotteisena pr-toimistona. Teimme yhtiökumppanini kanssa samaa kuin levy-yhtiövuosina ennen yrittäjäaikojamme: kannoimme artistiemme sinkkuja radioihin, buukkasimme haastatteluita, järjestimme promokuvauksia ja naputimme tiedotteita. Pian mukaan tuli muutakin – kirjoja ja kaupunkikulttuuria, näyttelyitä ja tapahtumia, ilmiöitä ja lanseerauksia. Kenttä laajeni luontevasti, sillä työllämme on lopulta samat tavoitteet, onpa asiakkaana sitten levy-yhtiö, muotimerkki tai festivaali: näkyä oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.
Toimisto sisustettiin rennoin rantein yhdistelmällä uutta ja vanhaa. Martelan tuolit on verhoiltu vanhoilla nahkatakeilla, lampaantaljat lämmittävät viileimpinä kuukausina. Yhteistyökumppanimme Finnish Design Shop varusti meidät mm. Hayn mattamustalla Loop-pöydällä, Luxon arkkitehtivalaisimilla ja Muuton harmailla kattovalaisimilla. Tuo pöytä on niin kaunis, että huolisin samanlaisen koska tahansa Kapteeninkadun keittiöön, jos se ei olisi pieni kuin pennin postimerkki. Siis keittiö. Pöytä on val-ta-va.
Maalasimme yhden seinän kokonaan mustaksi Sinellin sponsoroimalla liitutaulumaalilla. Tehtävälistat, mindmapit ja yhtiökumppaneihin kohdistuvat kettuilut eivät luonnoslehtiöiden sivuille mahdu.
Jokainen yrittäjä tietää mistä puhun kun sanon, että tie on ollut toisinaan kivikkoinen. Työtä on riittänyt ensimmäisestä päivästä alkaen enemmän kuin olemme ehtineet tehdä, toimeentulosta ei ole siis tarvinnut murehtia. Monessa muussa ollaankin menty siitä mistä aita on korkein. Voisimme kirjoittaa opaskirjan nimeltä “10 virhettä, jotka teimme, jotta sinun ei tarvitsisi”. Toki voisimme sanoa sanasen myös kafkamaisesta painajaisesta nimeltä suomalainen byrokratia. Olen nykyisin positiivinen henkilö enkä keskity asioihin joihin en voi vaikuttaa, joten tyydyn toteamaan, että kaikki mikä ei tapa kehittää kiukunhallintaa.
Mellakan visuaalisen ilmeen logosta kuviin on suunnitellut designduo RaiRai. Tarkkasilmäiset löytävät kaksikon tämän kirjoituksen kuvista (ei, ei tuo paidaton mies – hän on Iggy Pop). Vapaat kädet, lupasimme, kontrollifriikin sydämet kylminä kauhusta. Ei tarvinnut katua. Ehkä tästäkin taas opittiin jotain – anna toisten tehdä työnsä.
Sohvan virkaa on toimittanut vanha armeijalaveri, joka maalattiin harmaaksi. Pisimpinä päivinä siinä on luonnollisesti nukuttu. Laverin alta vedettävässä laatikossa säilytetään tyynyä ja peittoa – mitäpä muutakaan.
Moni asia on muuttunut kahdessa vuodessa. Kun aloitimme, ainut varsinainen tavoitteemme oli olla kuolematta nälkään. Henkiin jääminen ei ollut lopulta edes hilkulla, vaikka kuumentuneet kohtaamiset temppuilevan tulostimen kanssa olivat ensimmäisen puolen vuoden aikana vähällä räjäyttää verisuonia. Sittemmin tekniikka taltutettiin tahtoomme, meille luontevat toimintatavat löytyivät ja salavaivihkaa syntyi jotain ihanaa, nimittäin meidän näköinen yritys, joka on oma ja oikea. Pitkät päivät harmittavat vähän vähemmän, kun työn tulokset satavat omaan laariin.
Kun kaksi musiikkidiggaria tapaavat työskennellessään samassa tiimissä levy-yhtiössä ja päättävät myöhemmin lyödä hynttyyt yhteen, on sanomattakin selvää, että toimistolle tarvitaan kunnon äänentoisto. Onneksemme yksi ensimmäisistä asiakkaistamme oli kotimainen kaiutinvalmistaja Amphion. He pelastivat uskottavuutemme toimistolla vierailevien muusikoiden silmissä toimittamalla meille järeimmät kaapit, jotka 24 neliöömme oli mahdollista sijoittaa.
Pinkki graffiti on peräisin newyorkilaisen graffititaiteilija Ghostin visiitiltä toimistollamme. Olimme hoitaneet hänen näyttelynsä tiedotuksen ja onnistuneiden avajaisten päätteeksi huppariin pukeutunut katutaiteiija piipahti jättämässä puumerkkinsä.
Vuosien varrella tekeminenkin on muuttunut toisenlaiseksi. Asiakkaat ovat kasvaneet. Suunnittelemme enemmän suuria linjoja. Konsultoimme ja konseptoimme. Meiltä halutaan ajatuksia, ideoita ja näkemyksiä. Parhaita hetkiä ovat ne kädet heiluen pauhatut palaverit, kun tajuaa antaneensa enemmän kuin asiakas osasi odottaa. Tähän suuntaan haluankin viedä työtäni. Nautin ideoimisesta, oikeiden ihmisten ja ilmiöiden yhdistelystä, sähköstä joka syntyy kun palapeli loksahtaa pala kerrallaan kohdalleen.
Rakensimme itse sohvapöydän rakennuslavoista ja teollisuusrenkaista. Kun sanon “rakensimme”, tarkoitan “yksi miespuolisista osakkaistamme rakensi ja minä seisoin vieressä antamassa neuvoja joita kukaan ei kysynyt”. Siitä huolimatta lopputuloksesta tuli hyvä. Steltonin termospulloja toimistolla on kaksi, toinen kahville ja toinen teelle.
Työtilastamme otetut kuvat ovat odottaneet koneella otollista hetkeä – huone kävi nimittäin meille jo pieneksi. Kaasutehtaan vanhassa konttorissa sijainnut toimisto täydellisine työpöytineen on pakattu tovi sitten, saa nähdä mihin seuraavaksi kannamme kalusteet ja laatikot. On monia mahdollisuuksia ja siitä onnekas tilanne, että ne kaikki ovat hyviä.
Kiitos Suvilahti! Onneksi Flow tuo meidät takaisin karunkauniille kulmillesi vähintään kerran vuodessa.
☊ BELLE AND SEBASTIAN – STEP INTO MY OFFICE, BABY
Iiiks, luin äsken postaamaani keskutelua äsken vain lopusta (jossa oli mielenkiintoisia pointteja), enkä osaa poistaa tuota linkkiä nyt täältä blogistasi. Katsoin vähän tarkemmin eikä se olekaan ehkä lukemisen arvoinen tai voi loukata. Eli anteeksi linkin postaus ja pystyt varmaa itse poistamaan sen. Pahoittelut.
Eipä hätää!
Hei, tosi mielenkiintoinen ja asiallinenkin keskustelu sun ja Eeva Kolun blogeista meneillään
http://www.vauva.fi/keskustelu/4249751/ketju/kaikki_mita_rakastin_bloggaajan_valaistuminen
Lue jos kiinnostaa, itse törmäsin siihen vahingossa ja ainakin mussa herätti ajattelemisen aihetta!
Hei,
otan ilomielin asiallista palautetta vastaan, oli se sitten positiivista, negatiivista tai jotain siltä väliltä. Parhaita tapoja toimittaa palaute perille on jättää kommentti tänne tai lähettää sähköpostia, jos haluaa mieluummin kertoa asiansa henkilökohtaisesti. Osoitteeni on stella@stellaharasek.com.
Vauva.fi -keskusteluihin en välitä käyttää aikaani tai energiaani. On tullut selväksi, että faktat ovat joko hukassa tai tarkoituksella vääristeltyjä, perspektiivi ja konteksti ovat useimmilta kateissa, keskustelun sävy on pääasiassa pahansuopa eikä siellä halutakaan tehdä muuta kuin haukkua. Toki joukosta löytyy varmasti fiksujakin keskustelijoita, mutta uskon, että he osaavat kohdistaa palautteensa suoraan minulle ja muille bloggaajille, jos haluavat antaa rakentavaa kritiikkiä.
Voi jösses, että on upea toimisto teillä! Jäin oikein tuijottelemaan näitä kuvia ja kaikkia niiden kauniita yksityiskohtia… Oli myös eri kiva lukea kokemuksistasi yrittäjänä, itsellänikin kun ko. asia pyörii mielessä säännöllisen epäsäännöllisesti. :)
Kiitos Taru, kiva kuulla että tykkäsit kuvista! Tsemiä pohdintoihin, vaikeuksista huolimatta suosittelen kyllä oman polkunsa kulkemista.
Voi, kun voisi itsekin joskus työskennellä yhtä kauniisti sisustetussa työpaikassa!
Hassua muuten, miten paljon aina inspiroidun kuvistasi, vaikka musta, valkoinen ja harmaa ovat inhokkivärejäni – ansaitset siis ekstrapeukut moisesta inspiroimissaavutuksesta! Kuis muuten postaus “kirjahyllysi” sisällöstä, jonka perään joskus muinoin kommentiboksissa haikailin? ;)
Oho, tämä on otettava siis erityisenä kunniamainintana! Kiitos kaunis. Kirjahyllyaihe on edelleen korvan takana odottamassa oikeaa hetkeä, palaan siihen kyllä!
Oi kun tietäisit miten sydämeni ja sieluni lepäilee näissä kuvissa. Miten lohduttaa tietää että edes jollain, jossain on kaunis työpaikka.
Omani on meinaan niin ruma kuin vain voi huone olla. Iso hallimainen huone täynnä tietokoneita, ihmisiä ja pöytiä. That’s it. Ja kokolattiamatto tietty. Ei taulua, ei kukkaa, ei mitään värikästä. Mutta onneksi on hyvä mielikuvitus. Voin laittaa kuulokkeet korville ja silmät kiinni ja tirkistellä ikkunan nurkasta pilkahtelevaa merta. Paremman puutteessa ihan OK sekin.
Mutta all in all – parempien työtilojen puolesta!
Todellakin! Kuulokkeisiin voi onneksi paeta, mutta toivon sinulle silti viihtyisämpää työtilaa mahdollisimman lähitulevaisuudessa.
Ööh valitat työympäristöstä, missä toimit pelkästään palkkalaisena? Ryhdy toki yrittäjäksi, sitten voit stailailla eurolavoilla sekä betonirenkailla mielin määrin. Tattarisuolta kyllä löytyy.
Inspiroivan näköinen toimisto! Ja hienoa Stella että liputat yrittäjyyden puolesta!
Tietty liputan! Minusta ei taitaisi enää edes olla kenenkään muun palkkalistoille nyt kun olen päässyt vapauden makuun.
Mahtavaa! Tosi kauniita kuvia ja kaunis tarina, on hienoa kuulla ja nähdä että hyvä työ kantaa tulosta. Tästä varmasti moni muukin saa rohkeutta uskoa unelmiinsa ja tehdä sinnikäästi työtä niiden eteen. Tsemppiä jatkoonkin!
Kiitos kaunis! Kiva kuulla, että tykkäsit jutusta.
Taisit juuri potkaista myös tänne ruudun toiselle puolelle vauhtia oman elämäni “konseptointiin”. Et voi olla kuin hyvä työssäsi. Kaksi päivää pääni sisäisessä levysoittimessa on soinut fraasi “You are far too smart to be the only thing standing in your way.” ja tää juttu väänsi volumet kaakkoon. Kiitos tekstistä ja herkullisista kuvista.
Sisäinen levysoittimesi on oikeassa, kuuntele sitä. Onnea ja rohkeutta, hyvin se menee kun vaan uskaltaa hypätä!
Kyllä kelpaisi tuollaisessa miljöössä töitä tehdä! Kiva myös lukea erilaisten ihmisten erimoisista töistä, etenkin kun niistä huokuu työnilo ja motivaatio.
Miljöö on – tai siis oli – ihana!
Yritysasiat (tosin ihan eri alan) pyörivät mielessä itsellänikin, en vain vielä ole sitä viimeistä askelta siihen suuntaan ottanut. Kiva kuulla positiivista yrittäjyyskokemusta. Blogisi muutenkin mielilukemisiani, pidän sen rennosta otteesta monenlaisiin asioihin.
Kiitos, kiva kuulla että oot tykännyt. Rohkeutta pohdintoihin!
Toimisto on niin kaunis, ettei voi käsittää! Ja on aivan ihanaa kuulla tällaista tarinaa yrittäjyydestä (vaikeuksista huolimatta), kun yleensä ne ovat niin päinvastaisia. Ihan postaus!
Kiitos, huippua että tykkäsit!