Say what you wanna say

Meitsin kolme kikkaa uuden viikon kohtaamiseen: kääri hihat, kääri lahkeet ja pue jalkaan korkeimmat korot, joilla jaksaa kävellä tapaamisiin. Pöksyt, jotka saavat tuntemaan itsensä päteväksi, auttavat myös, mutta ne ansaitsevat ihan oman esittelynsä. Olisi toki ollut mahtavaa, jos olisin muistanut myös ripsivärin, mutta aivan kaikkea ei voi saada.

2014-09-15-stellaharasek-monday

Aurinkoa alkuviikkoonne – tiedän, että siitä tulee hyvä. Palaan illemmalla langoille.

Kuvista kiitos Hanna Gullichsen

MATT & KIM – LET’S GO

10 thoughts on “Say what you wanna say

  1. Mäkin unohdin ripsivärin tänään. Tosin ei se ripsarikaan olis saanut mua näyttämään noin kuumalta, kuin sä!

    Muhun iski muuten perjantaina ahaa-elämys tän suhteen; toi sun järjetön valovoimaisuutes johtuu asuinpaikasta. Käveleskelin Helsinki-visiitilläni teidän huudeilla ja totesin, että siellä kaikki on vaan kauniimpaa, sekä ihmiset että ympäristö. Yhyy.

    • Voi kiitos! Te olette nyt niin ihania, että punastun.

      Mutta asuinpaikan suhteen olet kyllä asian ytimessä: Ullanlinnassa on niin kaunista, että huimaa! Ihmettelen samaa joka kerta kun menen ulos.

    • Kiitos kaunis! Aamuisin tulee oltua tuosta luonnonkauniista eri mieltä, mutta kiitän kivasta kommentista :D

  2. Tosi kiva asu, tykkään. Itsekin pitäisi löytää tuollaiset hyvin istuvat mustat farkut syksyksi. Ai niin, ripsivärin puuttuminen ei haittaa yhtään, on ainakin sitten totutusta erilainen meikki :)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.