I think I’d better run, run, run

Esittelyssä kolme suosikkia viime viikoilta.

2014-10-20-stellaharasek-favoritethings-1

Olen ehkä ihminen, joka rakastaa sukatonta elämää, mutta niinä kuukausina kun paljain varpain ei pärjää, arvostan sukkia yhtä paljon kuin untuvapeittojani ja aamukahviani. Siis enemmän kuin monia ihmisiä. Sain syntymäpäivälahjaksi Katjalta pienen, pehmeän paketin, joka on pelastanut lokakuuni – Sofinahista hankituissa harmaissa sukissa on alpakkavillaa ja silkkiä enkä haluaisi enää käyttää mitään muuta.

2014-10-20-stellaharasek-favoritethings-2

Olen useamman kuukauden metsästänyt – eli laiskasti toivonut, että vastaan osuisi – nahkaiset nilkkurit, joissa olisi enemmän terävä kuin tylppä kärki ja sopivankokoinen korko. Tiedättehän, matalat kengät jotka kuitenkin kopisevat kävellessä. Maailmankaikkeus kuuli kutsun ja sopivat löytyivät Dotsista, joka lahjoitti ne mukaani matkalle – kiitos kaunis!

Tanskalaisen Stylesnobin nahkanilkkurit ovat osoittautuneet käytössä juuri sellaisiksi kuin toivoin. Ne ovat sirot, mutta sievistelemättömät. Näyttävät hillittömän hyvältä sekä pillifarkkujen ja vajaamittaisten housujen kaverina kuin yhdistettynä helmoihin. Mikä tärkeintä, niissä kopistellessa tulee olo kuin taustalla soisi joku hyvä biisi, sade ei tunnu oikeastaan yhtään niin kylmältä eikä Stokkan hissin peilistä heijastuva, märäksi kastunut muija näytä sittenkään yhtään hullummalta. Nilkkurit, jotka tekevät hyväntuulisiksi – voiko kengiltä toivoa enempää?

2014-10-20-stellaharasek-favoritethings-3

Konjakinruskea pikkulaukku on löytö Santorinilta. Kannan mukana Samujin valtavankokoista Tori-kassia niin usein, että Mikko risti pikkulaukun santorinilaiseen henkeen Minimarketiksi. Paikalliset nahkatuotteet ovat halpoja ja hyvällä säkällä jopa laadukkaita. Tykkäsin laukun napakasta nahasta ja siitä, ettei sitä voi tunkea täyteen kalentereita, laturijohtoja, kirjoja, muistiinpanovihkoja ja varaneuletakkeja – haluan olla nainen, joka lähtee silloin tällöin kahville tai viinilasilliselle mukanaan pelkkä avain ja pankkikortti.

Kertokaapa hei mitä suosikkeja teikäläisten kaapista tänä syksynä löytyy?

Photos by Mikko Rasila

PHOENIX – RUN, RUN, RUN

18 thoughts on “I think I’d better run, run, run

  1. Minulla on keskivaikea huiviaddiktio ja niinpä tämän(kin) syksyn suosikkeihin lukeutuu huivit. Mitä isompi ja lämpimämpi, sen parempi. Huivien määrää ei voi mitenkään järjellä selittää eikä myöskään sitä miksi yleensä hintatietoinen minäni kadottaa täysin suhteellisuudentajunsa kun on kyse neliön- tai suorakulmionmuotoisesta kankaanpalasta.
    Valmiiden huivien lisäksi perustelen itselleni täysin aukottomasti myös ylellisten lankojen ostamisen huivien materiaaliksi ja syksy toisensa jälkeen uskon huivien valmistuvan.

    Kysymys vielä Samujin Tori-laukusta: jahkailen mustan ja konjakinruskean välillä. Oliko niin, että sinulla oli myös se ruskea versio? Yhtäkkiä en löytänyt kuvistasi kuin mustan. Mitä olet pitänyt laukusta?

    • Haha! Ymmärrän tämän kaiken paremmin kuin hyvin, terveisin toinen huiviaddikti. Olethan muuten käynyt tutustumassa Balmuirin kasmirhuiveihin? Veikkaan, että voisit tykätä.

      Joo, mulla on Torista sekä musta että konjankinruskea versio. Rakastan ja käytän molempia. Ei muuta pahaa sanottavaa kuin se, että muut laukkusi tulevat jäävät tarpeettomiksi sen jälkeen kun hankit Torin. Konjakinruskeassa kannattaa huomioida se, että nahanväri muuttuu (tummenee ja patinoituu) vähän käytön myötä. Se on toki osa sen viehätystä, kunhan se ei tule yllätyksenä.

      • Kiitos vinkistä. Balmuirin kasmirhuivi on varmaan ihana. Tosin toinen varteenotettava vaihtoehto olisi Arelan huivi. Mutta mitäs sitten kun jättää kohtalaisen arvokkaan tekstiilin ravintolan tuolin selkänojalle?

        • Ooh, Arelankin huivit ovat ihania! Hmm, paha. Ravintolasta huivin saa vielä takaisin, mutta ratikkaan ei saa jättää!

  2. Ihanat sukat, nuo pitää laittaa joulupukin listalle!

    Oma paras hankinta on Uggin nilkkurit (siis ihan kunnon nilkkurin näköiset, ei aamutossun näköiset), käy hameiden ja housujen kanssa – ja niissä on taivaallisen lämmin karvavuori! :-D

    • Laita, sopivat joululahjaksi (itselle tai kelle vaan) kuin nenä päähän! Ooh, Uggit. Niin lämpimät. Omistin kerran.

  3. Juoksuteemaisten otsikoiden jatkoksi suosittelen Holy Ghost!:n Changing of the Guardia. Omia syyssuosikkejani Terhi Pölkin nudet nauhanilkkurit, pitkät yöunet ja tarpeeksi teetä sekä viiniä.

    • Haha, kiitos vinkistä! Pitkät yöunet, kannatan. Myös kohtaa “tarpeeksi teetä ja viiniä”.

  4. Omat syksyn lempparit on vicin sirot maiharit, joissa on takana vetoketju, joka sopii paremmin kuin hyvin hätäiselle ja laiskalle immeiselle..

  5. Suosikkejani juuri nyt: musta Hugo Bossin eleetön kasmir-neule, hiukan a-linjainen, takaa pidempi helma. Sanoinko jo ihana?
    Kasmir-linja jatkuu: Navy-sävyinen kasmirhuivi Design by Pia’sin liikkeestä. Ihanampi.
    A Pairin mustat saappaat, vetoketju takana, korkea korot…Ihanimmat :D

    • OOH! Ihana lista. Onko Bossin neule uusi hankinta? Nimim. kiinnostuin.

      Anteeksi muuten, kommenttisi oli juuttunut virkaintoisen spämmisuodattimeni kitaan. Toivottavasti sinne ei ole mennyt hirveästi muita sun kommentteja.

      • Hugo Boss oli ihme löytö Stockmannilta, hinta oli 129€ vai 139€ ja se on Bossin tekstiileistä aika edullinen hinta. Niinpä se lähti viime viikolla matkaan :)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.