Lokakuu on täällä

Lokakuun ensimmäinen aamu koitti aurinkoisena – ja minä heräsin taas vuoden vanh… viisaampana. Huojentava havainto on, että elämästä tulee vuosi vuodelta vähän parempaa. Vähemmän pelkoa, enemmän iloa ja pöljiä vitsejä. Ei ole vieläkään vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta epävarmuuden keskellä eläminen on huomattavasti helpompaa nyt kuin kymmenen vuotta sitten. Vaikka kuinka pingottaisin, maailmasta ei tule valmista sen enempää kuin minustakaan, joten parempi ottaa iisisti. Ja katsoa löytyykö kaapista viiniä.

2014-10-01-stellaharasek-birthdaygirl

Kuvat ovat Instagramistani lukuunottamatta mielipidematoja, jotka odottivat aamulla keittiön pöydällä – poikaystävä oli lähtenyt töihin jo aamukuudelta. Mielipidematot ovat uusi sarjakuvakonsepti, jossa… ollaan mieltä. Tänä aamuna madot kiroilivat yllättävän vähän.

Poikaystävä on aloittanut syntymäpäivähössötyksen jo eilen. Suklaakakku oli uunissa, kun tulin kotiin. Olen ilmeisesti tehnyt elämässäni jotain oikein, kun minulla on mies, joka leipoo minulle keskeltä juuri täydellisellä tavalla sulavia suklaakakkuja. Mainitsisin myös itsetehdystä pastasta, mutten halua keulia, joten tyydyn toteamaan, että pitääkin tästä mennä, keittiössä odotetaan.

Photos from my Instagram, @stellaharasek.

27 thoughts on “Lokakuu on täällä

  1. Myöhästyneet onnentoivotukset täältäkin(ei sillä,että onnea kenelläkään koskaan on liikaa myöhäänkin toimitettuna…tosin tuo kakkua ja itsetehtyä tuorepastaa hipoo jo sitä rimaa

    • …ja täähän lähti keskeneräisenä eli kaikki hymiöt ja sydämet kommentin perään puuttuivat☺

  2. Eli minä olen tehnyt kaiken väärin kun minulla eiole miestä joka leipoisi minulle? Kiva asenne.

  3. Paljon onnea Stella!

    Hahhaa! Kun Eeva Kolu kuulee tästä että on tuollaisiakin miehiä! Mullekin on leivottu kakku, tuputettu ruusuja ja korjattu pyörän kumit. Ehkä paras on tämä turkiskasa joka kuorsaa korvaani suloisia juttuja. Auta armias! Naapuriin on muuttanut samojedinpentu! Nööpnöpnöp..

    • Haha! Eeva kyllä tuntee tämän mainitun kanssaturkulaisen. Voi samojedinpentu… Melkein tunnen turkin pehmeyden kämmenissäni. Rapsuta sitä munkin puolesta.

  4. Onnea, ystäväinen. Minä toivon, että huomenna meidän uunista löytyy kakku minulle :)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.