Cold as ice cream but still as sweet

Yhteistyössä Mövenpick

Sunnuntaipäivistäni on tullut merkittävästi parempia sen jälkeen kun oivalsin asian, jonka koko muu ihmiskunta on tajunnut ennen minua: sunnuntaisin kuuluu tehdä kivoja asioita, joista tulee hyvä mieli. Herätä ilman herätyskelloa, haahuilla aamutakissa iltapäivään asti. Hakea tohveleissa kaupasta jäätelöä, kerätä talouden suurimpaan sänkyyn kaikki kaksi- ja nelijalkaiset ja syödä herkut suoraan purkeistaan. Sitäpaitsi joskus ainoa toimiva ratkaisu surkeaan ja stressaavaan viikkoon on jäätelö ja Netflixistä arvottu leffa.

2014-11-17-stellaharasek-movenpick-032014-11-17-stellaharasek-movenpick-02

Koirat hyväksyvät kaikki suunnitelmat, joihin liittyy peitot, tyynyt ja jäätelö. Ennen kuin nämä sisarukset ilmestyivät elämääni, en tiennyt, että jäätelö kuuluu olennaisena osana mäyräkoirien ruokavalioon. Kaksikko odottaa kärsivällisesti, kunnes saa nuolla lusikat ja purnukoiden pohjat. Jos toisen kuonoon jää tilkka jäätelöä, sisko nuolaisee sen pois. Tästä pyyteettömästä avuliaisuudesta voisivat muutkin ottaa mallia.

2014-11-17-stellaharasek-movenpick-042014-11-17-stellaharasek-movenpick-052014-11-17-stellaharasek-movenpick-06

Leffan valinta ei ole aina helpoin haaste, kun on kolme katsojaa ja kolmenlaisia toiveita. Yksi haluaa nähdä romanttisen komedian tai jonkun niistä Bond-leffoista, joissa Daniel Craig juoksee ilman paitaa. Toinen tykkää seikkailuelokuvista, joissa kaahataan avaruuden halki ja räjäytellään vihollisaluksia atomeiksi. Kolmas on kroonisesti inspiroitunut Drivesta ja toivoo leffaa, joissa trillerimäinen tunnelataus kohtaa koukuttavan soundtrackin. Jätettäköön arvauksenne varaan kuka on kuka. Arvaatte ehkä myös sen, että joka kerta joku joutuu joustamaan. Moneen kertaan nähty muotimaailmaan sukeltava dokumenttielokuva The September Issue on turvallinen valinta, koska se yllättäen toimii kaikille.

2014-11-17-stellaharasek-movenpick-07 2014-11-17-stellaharasek-movenpick-082014-11-17-stellaharasek-movenpick-09

Jäätelövalinnan suhteen ei ole samanlaisia ongelmia. Kaikilla on suosikkinsa, mutta ne maistuvat kyllä muillekin. Viime sunnuntaiksi saimme testiin Mövenpickin Limited Edition Oceania -sarjaan kuuluvia herkkuja, joita löytyy kaupoista kuulemma vain tänä syksynä. Makuihin oli haettu inspiraatiota Australian ja Tyynenmeren alueen mauista – teema, joka kolahti Australian kasvatille tavallista kovemmin. Ehdoton suosikkini oli Vanilla & Macadamia, kinuskiraidoilla ryyditetty vanilja, jossa ei ollut mitään tavallista tai tylsää. Mieto macadamia on yksi lempipähkinöistäni, joka tunnetaan myös nimellä australianpähkinä. Sen kermainen maku sopii jäätelöön paremmin kuin monen muun.

2014-11-17-stellaharasek-movenpick-102014-11-17-stellaharasek-movenpick-11

Liian usein tulee kulutettua sunnuntait tuijottaen tietokoneen ruutua ja tekemällä rästitöitä. Taidan määrätä itselleni enemmän tälläisiä viikonloppupäiviä, macadamianmakuisella jäätelöllä tai ilman. Olla vain, katsomatta kelloa ja miettimättä alkavan viikon aikatauluja.

Aurinkoa alkuviikkoonne!

BLONDIE – SUNDAY GIRL

44 thoughts on “Cold as ice cream but still as sweet

  1. Ensinäkin, kiitos piristävästä blogista. Olen lukenut tekstejäsi jo pidemmän aikaan ja suurimmaksi osaksi ne aiheuttavat vain hymyä, mutta en ole koskaan tullut kommentoineeksi mitään. Yhteistyöpostaukset eivät häiritse minua lainkaan, sillä teksti on taatusti siitä huolimatta miellyttävää lukemista.
    Tekstissä huomioni herätti kuitenkin se, että toisessa jäätelössä on mitä ilmeisimmin käytetty macadamiapähkinää, mikä on koirille toksinen ja saattaa aiheuttaa (isompina annoksina nautittuna) rajujakin myrkytysoireita.
    Haluan vielä sanoa, etten missään nimessä kirjoittanut tätä toruakseni pienten makkarakoirien jäätelönsyöntiä, mutta ajattelin vain informoida tulevaisuuden varalle, ettei ainakaan kyseisen pähkinän palasia sisältäviä tuotteita kannata lipsutella purkin pohjaltakaan.

    • Hui, kiitos huomiosta! Koirat eivät onneksi saaneet kuin nuolla purnukan pohjat, mutta hyvä tietää, että macadamiapähkinät eivät niille sovi. Itse ovat toki tästä toista mieltä, kuten niin monesta muustakin asiasta.

  2. Kommenttina mainostusasiaan: mun silmään noi jätskipurkit logoineen on liikaa esillä tosi “perinteisesti” mainostoimistotyyliin ja niitä hehkuttava teksti on liian perusteellinen. Eiks vähempi riittäis tälle ilmoitusasiakkaalle? Siksi nää yhteistyöpostaukset tökkii, kun ne näyttää yhä liikaa perusmainoksilta ja liian vähän sun blogilta.

    • Moro Mira, kiitos palautteesta, tämä oli itseasiassa ihan hyvä huomio. Ehkä purnukat olisivat voineet olla vähemmän esillä. Mietin tätä tarkemmin ensi kerralla!

  3. Minua ei nuo yhteistyö postaukset häiritse. Jos joku viitsii/osaa/jaksaa kirjoitella vuodesta toiseen minusta se on ihan hyvä palkkio siitä ajasta mitä blogin kirjoittamiseen menee. Ja nuo nääpät on niin ihania!! Kiitos Stella ihanasta blogistasi.

  4. Toidsin kuin jotkut täällä keskityn olennaiseen ja kysyn mistä noita jäätelöitä saa ostettua??

    • Miten viisas kysymys! Valikoiduista elintarvikekaupoista, kuten Stokkan Herkusta ja kattavimmista K-ryhmän kaupoista.

  5. Heippa,

    kiitos asiallisista kommenteista!

    Ymmärrän toki, että kaikkia ei yhteistyöjutut kiinnosta. Tämä on ikuisuusaihe, josta osa lukijoista on purnannut siitä saakka kun blogeihin alkoi ilmestyä kaupallista sisältöä.

    Bloggaajan kannalta totuus kuitenkin on, että ilman kaupallisesta yhteistyöstä syntyvää korvausta ammattimaisen blogin ylläpitäminen on haastava yhtälö. Yhteistyökuviot mahdollistavat esimerkiksi minulle sen, että minulla on taloudellinen mahdollisuus käyttää tähän blogiin aikaa ja vaivaa. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa blogia kuukausipalkalla portaalissa, mutta se ei tunnu omalta. (Sitäpaitsi ylivoimaisesti suurin osa kuukausipalkallakin bloggaavista tuottaa sisältömarkkinointia yritysten kanssa – ero on siinä, että portaalissa bloggaavalle bloggaajalle jää yhteistyöstä vähemmän käteen.)

    Lukijan kannalta kätevää on, että yhteistyössä toteutetut kirjoitukset on merkitty selvästi heti jutun alussa – niiden yli on halutessaan helppo hypätä. Ei ole olemassa blogia, jonka jokainen juttu kiinnostaisi blogin jokaista lukijaa. Toiset tykkäävät koirajutuista, toiset lukevat blogia tyylisisällön vuoksi. Jokainen poimii pullasta omat rusinansa, niin minäkin bloginlukijana teen.

    Kivaa päivää kaikille!

    • Hyvä vastaus, agree!

      Mäyräkoirakuumeesta puheen ollen – mitä kautta nakit ovat päätyneet Kapteeninkadulle asumaan? Olen katsonut huvikseni muutamien kasvattajien kotisivuja, mutta ilman minkäänlaista kokemusta koirista tai kasvattajista seulominen tuntuu hyvin vaikealta.

      Makkarakoira nimittäin muuttaa vielä joku päivä samaan huusholliin kanssani asumaan (ja jakamaan jäätelöannokset), tämä on päätetty jo vuosia sitten.

      Aurinkoa marraskuuhun!

      • Hei,

        Juno ja Luna ovat päätyneet meille Myrskylästä, kennelistä nimeltä Boidis. Siellä Seija on kasvatellut mäyräkoiriaan jo kymmeniä vuosia.

        Ooh, onnittelen huippupäätöksestä ja toivotan tsemppiä suunnitelman toteuttamiseen! Saat loistokaverin kanssasi jakamaan jäätelöhetket, se on varmaa se.

  6. Mun mielestä postaus oli tosi kiva kuvineen kaikkineen. Näen tälläiset yhteistyöjutut välttämättömänä itsenäiselle blogille, sillä mistä muualta ne tulot tulisivat?

    • Samaa mieltä. Hyvän blogin kirjoittaja on palkkionkin ansainnut. Sitäpaitsi iso osa yhteistyöjutuistasi on kirjoitettu hyvällä fiiliksellä ja elämänmakuisesti, jolloin ne eivät tunnu varsinaisesti mainoksilta. Paikoin tuntuu jopa, että ujutat näihin teksteihin enemmän persoonaasi ja leikkisyyttä, kuin moniin muihin juttuihin.

      Taitavaa markkinointia ehkä, mutta kun yhteistyöpostaukset on selvästi merkitty, ei piilomainonnan makua tästä huolimatta tule. Ennemminkin se fiilis, että tosiaan mainostat niitä asioita, joista itse pidät.

      • Kiitos Hansu kommentista, kiva kuulla että olet tykännyt! Mulle on ollut tärkeää nimenomaan se, että kaupallisetkin yhteistyöt toteutetaan lukijoita kiinnostavalla tavalla.

  7. Tykkään susta ja nääpistä ja blogistasi, mutta nyt meni product placement mun makuun överiksi. Tietty sulla on ollut veemäinen viikko eikä aina ihan jaksa, mutta mainostamisen suhteen ärsytysrajalla ollaan kiikuttu tähänkin asti ja nyt meni yli että vilahti.

    Vaan ei sota yhtä miestä kaipaa eikä blogi yhtä lukijaa! Toivon onnea valitsemallasi tiellä!

    • Valitettavasti sama vastareaktio tuli täälläkin. Muutaman muunkin viime aikojen jutun suhteen vähän miettinyt että onko tämä nyt enää itselle mielekästä sisältöä (Samsung yhteistyö, Musti ja Mirri yhteistyö ja Santorini yhteistyö nyt muutamia mainitakseni), kun ei ne oikein sopineet näihin raameihin omasta mielestä tai ainakaan siihen bloggarin itse joskus muinoin kirjoittamaan ohjenuoraan että hän promoaa vain juttuja jotka tuntuvat omalta. Joo, toki hemmetin kallis telkkari tuntuu jokaisesta omalta kun se kannetaan ovesta sisään ilmaiseksi, mutta kuten itsekin kirjoitit, ei se ollut talouden prioriteettilistalla ollut millään tavalla aiemmin ennen kuin se saatiin lahjaksi. Jokatapauksessa nyt sisältö alkaa muistuttaa niin paljon sitä naistenlehtien osastoa missä sivun ylälaidasta voi löytää merkinnän “ilmoitus”, että taidan kiittää kivoista vuosista, joita sieltä alkuajoista lähtien onkin jo ehtinyt kertyä :)

      • noinkin saa(..ja saattaa) toki ajatella. Minulle ehkä blogin rentous, hauska kirjoitustyyli ja hienot kuvat, musiikkivinkit ovat se pääasia. Voin aivan hyvin suodattaa muut pois, jos häiritsee (mut toisaalta vinkitkin
        ovat aina silloin tällöin ihan tervetulleita).

        • Hei Kirsi, kiitos kommentista, kiva kuulla että olet tykännyt blogista! Samaa mieltä, aina kannattaa suodattaa – niinhän me kaikki teemme, kun katsomme televisiota, luemme lehtiä tai seuraamme blogeja.

      • Hmm, mua kans tökkii nää mainospostaukset. Ei mainokset blogeissa sinänsä, koska ymmärrän hyvin, että blogilla halutaan tehdä rahaakin, vaan nimenomaan nämä “yhteistyöt”. Musta rehellinen erillinen mainos sivu/yläbannerissa on parempi. Ei sekoitu itse blogin sisältö ja mainostaminen. Voihan noissa sivubanneri ym. mainoksissakin pitää jotain omaa linjaa, mutta tämä oman elämäntyylin kaupallistaminen ja brändääminen, tai siis mainostaminen tällä lailla että “sunnuntaisin mövenpickiä sängyssä, koirilla musti-mitkä-lienee-vermeet, tv ja lomamatka sponsorilta, jne. tosiaan menee yli.

        Tietty lukija voi skipata kaikki yhteistyöpostaukset mainoksina yli kokonaan, mutta silloin menee aika paljon sisällöstäkin sivu suun. Ja sehän juuri on ikävää, jos muuten tykkää blogin tyylistä.

    • Eri mieltä. Sisällöntuotanto vie tuhottomasti aikaa, pari jätskiä tuntipalkkana on aika surkea. Pääasia on teksti ja kuvat, ne todellakin on hallussa. Tykkään tässäkin näistä isoista hyvistä kuvista, tyylikkäässä paketissa. Ne edellisten postausten kuvakokeilut, pienet kuvat siellätäällä, ne ei oo niin hyviä.

      • Totta on että sisältö oli tähänkin postaukseen tuotettu laadukkaasti, se oli vain asiaa joka ei nyt istunut itselle. Ja haluamatta nostaa tästä villiä riitaa, koska halusin vain antaa oman palautteeeni, rohkenen epäillä ettei tässä blogissa tehdä tälläisiä postauksia paria jäätelöpakettia vastaan :) Kyllä näillä mainoksilla varmasti on ihan tilille suoritettava hintalappu, mikä on toki näinkin hyvälle mainostilalle ihan oikeutettua :)

          • Minä myös kiitän ja poistun – jatkuva mainostaminen ahdistaa ja itselle on alkanut olla epäselvää, mistä aiheista bloggaaja itse asiassa kirjoittaisi ilman yhteistyötä – mikä on se oikea ihminen/sanoma/asia? Ääh. Tosiaan, suodatan tämän blogin pois listaltani.

          • Harmi, että koet asian noin. Kaupallisesti riippumattomat kirjoitukset ja kuvat muodostavat kuitenkin suurimman osan blogin sisällöstä. Mutta kiitän tähänastisesta ja toivotan hyvää jatkoa!

      • Kiitos kommentista N! Pienet kuvat ovat nostoja Instagramista, siksi ovat pienempiä kun haluan erotella ne varsinaisesta kuvasisällöstä. Otan tietysti silti palautetta mielelläni vastaan.

  8. Olen salaa kateellinen niille jotka pystyvät loikoilemaan ja katsomaan leffoja/juoruilla/hengailla samassa sängyssä ystäviensä kanssa. Läheisyysrajoitteisena ainoastaan poikaystävä saa tulla leffaa katsoessa, tai muutenkaan, lähietäisyydelle, liian monta ihmistä samalla sohvalla saa minut siirtymään lattialle. Kirjoitettuna asia kuulostaa paljon neuroottisemmalta kuin todellisuudessa onkaan- olen vain onnistunut hiomaan huippuunsa suomalaisten keskimääräistä suuremman “oman alueen” tarpeen.
    Ja kyllä- makkaranmalliset koirat tarvitsevat jäätelöä. MOT.

    • Makkaranmalliset koirat tarvitsevat jäätelöä varsinkin omasta mielestään. Onneksi tässä taloudessa ollaan heidän toiveilleen melko suopeita.

      Hmm, ei tuo kuulosta läheisyysrajoitteiselta, vaan siltä että sinulla on yksilöllinen oman tilan tarve siinä missä muillakin. Joillakin se on pienempi, toisilla isompi.

  9. Muistinvirkistykseksi, kumpi koirista onkaan tuo, jolla on enemmän ruskeaa kuonossaan? Kuvassa siis etummaisena.

    • Se on Luna, jolla on dramaattinen päivämeikki eli selvästi rajattu ruskea poskipuna!

  10. Namitinam! Mutta mistä on tuo vasemmanpuoleinen yöpöydän virkaa toimittava Kiina(?)jakkara?

        • Sain sen lahjaksi ystävältä enkä tiedä yhtään mistä hän on sen alunperin hankkinut. Mutta vastaavia on tullut vastaan mm. Fasaanissa Korkeavuorenkadulla ja Casuarinassa Fredrikinkadulla!

  11. Kyllä se niin on, että mäyräkoirat tarvitsevat annoksensa jäätelöä. Meidän entinen mäykkyvanhus ( <3 ) oli pitkäkarvaista lajia, ja jotta vältyttiin jäätelöltä korvakarvoissa, korvat laitettiin aina pompulalle päälaelle jäätelöpaketin perusteellisen nuolemisen ajaksi. Ehkä nöyryyttävää vanhalle miehelle, mutta ehdottomasti sen arvoista.

    • AHAHAHAHAHAH! Ihana mielikuva.

      Kyllä se on niin, että elämässä on priorisoitava asioita.

  12. Toinen yrittäjä täällä moi! Mä oon kans tehny saman päätöksen, että sunnuntait saa luvan olla vapaita!:) Oi sitä ihanaa rentouden tunnetta, kun oikein hyvällä omallatunnolla laiskottelee.:) Ei tunnu arkeen paluukaan niin kököltä, kun ei ole koko viikonloppua tehnyt töitä.

    • NIINPÄ! Tuohon meitsikin pyrkii. Vielä kun saisi pyhitettyä joka sunnuntain, eikä vaan joka toista tai kolmatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.