Meillä asuu koira, joka uskoo vakaasti pystyvänsä murtamaan kenen tahansa psyyken tuijottamalla kohdettaan tarpeeksi kauan. Useimmiten minimanaaja on oikeassa – ja usein myös tietää kuka läsnäolijoista on heikoin lenkki. Jos keittiössä on enemmän kuin yksi ihminen, todennäköisyys on paholaisvoimiinsa luottavan pikkukoiran puolella: ennemmin tai myöhemmin joku luhistuu paineen alla, ojentaa kätensä kuin hypnoosissa ja antaa sen kauan vaanitun palan juustoa.
Alakerran Anton & Antonista ostettu kirsikkajuustokakku osoittautui poikkeukseksi: mikään määrä manausta ei saanut murustakaan siirtymään Lunan suuhun. Liian hyvää, söimme murutkin itse. Manaaja murjotti ja Juno nukkui mielenosoituksellisella kerällä pöydän alla.
Mäyräkoiramanaajat eivät onneksi ole pitkävihaista sorttia. Minuutti myöhemmin kaikki oli annettu anteeksi ja suukkoja jaeltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suupieleen jääneilla muruilla saattoi olla osuutta asiaan.
Tulin jotenkin todella hyvälle tuulelle tuosta kirsikkajuustokakusta. Kirsikat ja juustokakut ovat lempiasioitani ja niiden briljantti yhdistelmä on ilmiselvä todiste siitä, että maailmalla on toivoa. Jos sattumanvaraisena päivänä voi kävellä lähikauppaansa ja löytää sieltä kaksi lempiasiaansa paistettuna samassa pikkuvuoassa, miettikää mitä kaikkea ihanaa on vielä edessäpäin.
Rakastan tämmösiä ällöpositiivisia postauksia! Just tuo loppu, jota “Emppiskin” haluaa siteraata: juuri näin! Pahimmankin kyynikon pitäisi lukea tää.
PAKKO saada tuota juustokakkua. Heti. Viimeistään huomenna. Tai maanantaina (koska piru eivät taida olla sunnuntaina auki).
Todellakin! Kävelet Antonille ja vaadit. Olen kuullut huhua, että samaa juustokakkua saa muillakin marjoilla, ilmeisesti mansikoilla ja mustikoilla. Pitää maistaa kaikki läpi.
Hih, meilläkin asuu manaajakoira! Tosin tämä meidän telepaattisen vallan harjoittaja on mallia corgi, mutta muutoin ihan sama meininki. Varovaiset rapsutukset minimanaajalle täältä vetten takaa! :D
CORGI! Mä en kestä, rakastan corgeja. En tiennyt, että nekin osaavat manata, mutta sehän on oikeastaan ihan johdonmukaista. Pitkänmallisia pötkylöitä nekin. Rapsuja takaisin sinne!
Meillä on sekarotuinen pötkylä (en tiedä minkä mallien yhdistelmä, koska on tullut meille ns. adoptiokoirana naapurista), ja sekin manaa! Näiden tietojen valossa epäilen vahvasti, että manaaminen on siis pötkyläkoirien erityisominaisuus!
Ja minä tulin jotenkin todella hyvälle tuulelle tästä postauksesta. Kiitos siitä :)) Kirjoitat niin ihanasti mäykkysistä ja kaikesta muustakin.
Samoin minä, kiitos minunkin puolestani :)
Kiitos itsellesi kaunokainen.
Hei kiitos Maarit ihanasta kommentista! Tästä vasta hyvälle tuulelle tulikin.
Kirsikkajuustokakku!!! Mun elämästä tuli just täydellistä.
ÄLÄPÄ.
Voi jumpe… Saakohan tätä herkkua Mariankadun Antonista, pitänee käydä kysäisemässä. Puoliso on nimittäin siellä suunnalla duunissa.
Kysy ihmeessä, voisi kuvitella että sieltäkin löytyisi.
Saako tuota loppukohtaa siteerata? :) Mielestäni ilmaisu “Kirsikat ja juustokakut ovat lempiasioitani ja niiden briljantti yhdistelmä on ilmiselvä todiste siitä, että maailmalla on toivoa. Jos sattumanvaraisena päivänä voi kävellä lähikauppaansa ja löytää sieltä kaksi lempiasiaansa paistettuna samassa pikkuvuoassa, miettikää mitä kaikkea ihanaa on vielä edessäpäin.” on ehkä hienoin elämänfilosofinen pohdinta, mitä olen aikoihin kuullut/tai lukenut. Rakastan nimittäin myös sekä juustokakkua että kirsikoita.
HAHA! Kyllä saa! Anna palaa, sielunsisko.
No. Lemon Therapy. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Jo pelkkä sana sitruuna saa minut eloon. Sen tuoksu ja maku toimivat kuin adrenaliini. Nyt kun kevät on tulossa ja iho näyttää talven jälkeen harmaalta ja väsyneeltä, sitruuna voisi pelastaa?
Heippa Karoliina, väärä kirjoitus, käytkö jättämässä kommentin vielä tuohon edelliseen? ;)