Kuvausten kulisseissa (eli viikon paras päivä)

Yhteistyössä ACO

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut onneksi muutakin kuin kaadettavia seiniä, sahanpurua ja raksakaaoksen keskellä kiristäviä hermoja, nimittäin kuvaukset, joissa sain hetkeksi pestä itseni betonipölystä. Pohjoismainen ihonhoitomerkki ACO kutsui minut mukaan kampanjaansa, jonka tiimoilta tarkastelen käsityksiäni kauneudesta. Pidempään lukeneille ei tule ehkä yllätyksenä, että lähestymistapani siihen on melko mutkaton ja luonnollinen – enkä nyt tarkoita, että täyshimmeä seinämaali näyttäisi erityisen hyvältä hiuksissani (testasin, ei toimi).

Järkkäsimme kampanjaa varten kuvaukset varsinaisella dream teamilla – kameran takana valokuvaaja Mikko Rasila, stailistina Minttu Vesala. Hiuksista ja meikistä vastasi Dandysta lainattu Sumi Moreno, jolla alkaa olla kymmenen vuoden kokemus meikäläisen luonnonlaineista. Sain tehdä ensimmäisen kerran töitä Mintun kanssa ja toivon, että tätä seuraa vielä monenmonta muuta yhteistä projektia.

Varsinaisia kuvia odotellessa seuraa making of -kuvakimara kuvauspäivästä, oli meinaan aika ihanaa. Kuvasimme meillä kotona, sillä kuviin haluttiin rento ja intiimi tunnelma. Pienet koirat saivat olla apuna, mitäpä mistään tulisi ilman uskollisia mäyräkoira-avustajia. Mutta antaa kuvien puhua puolestaan – palaan aiheeseen ensi viikolla kun ottamamme kuvat ovat valmiina.

2015-04-18-stellaharasek-for-aco-12015-04-18-stellaharasek-for-aco-22015-04-18-stellaharasek-for-aco-32015-04-18-stellaharasek-for-aco-42015-04-18-stellaharasek-for-aco-52015-04-18-stellaharasek-for-aco-62015-04-18-stellaharasek-for-aco-72015-04-18-stellaharasek-for-aco-82015-04-18-stellaharasek-for-aco-92015-04-18-stellaharasek-for-aco-102015-04-18-stellaharasek-for-aco-112015-04-18-stellaharasek-for-aco-122015-04-18-stellaharasek-for-aco-132015-04-18-stellaharasek-for-aco-142015-04-18-stellaharasek-for-aco-152015-04-18-stellaharasek-for-aco-162015-04-18-stellaharasek-for-aco-172015-04-18-stellaharasek-for-aco-182015-04-18-stellaharasek-for-aco-192015-04-18-stellaharasek-for-aco-202015-04-18-stellaharasek-for-aco-212015-04-18-stellaharasek-for-aco-222015-04-18-stellaharasek-for-aco-232015-04-18-stellaharasek-for-aco-242015-04-18-stellaharasek-for-aco-252015-04-18-stellaharasek-for-aco-262015-04-18-stellaharasek-for-aco-272015-04-18-stellaharasek-for-aco-28

Kuvat Stella Harasek & Minttu Vesala

14 thoughts on “Kuvausten kulisseissa (eli viikon paras päivä)

  1. Hei kiitos kaunis ihanista kommenteista. Palaan kohta ajan kanssa vastaamaan kommentteihinne, pus!

  2. Kuvat on ihania, tuskin sitä kannattaa edes mainita:)

    Sellainen tuli mieleen, että noissa mäyräkoirissa on varmaan mieletön määrä talenttia ja tyylitajua, kun saavat säännöllisesti vaikutteita (kainaloa, haleja) fiksuilta ja kauniilta ihmisiltä…

    • Eihän tuo ole yllätys, mutta kauniit ovat edelleen. Ja tulevat olemaan vähintään 90v ikään :) Olet perinyt äitisi kintut ( ja hän taas äitinsä). Mummon jalat olivat virheettömät vielä 90-vuotiaana! Ei edes nk. hämähäkinseittisuonia vai mitä lienet nimeltään. Hei, rusketetaan/voidellaan itseruskettavalla sun äipän kintut ja laitetaan vierekkäin kuvaan! Pistänee hanttiin kuitenkin.. :D
      Kauniita kuvia kaikki muutkin! Kiva nähdä lopputulos!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.