Korkeavuodenkadun varrelta löytyy kahvila, joka saa minut ajattelemaan äitiäni joka kerta kun käyn siellä nappaamassa kahvin mukaan. Se on juuri sellainen josta äitini pitää, pariisilaisella tavalla perinteinen. Kahvi on tuoretta, pullat pehmeitä, päivän lehti löytyy laskostettuna pöydälle eikä kellään ole kiire. Sulassa sovussa pyöreiden pöytien äärellä istuvat niin teinitytöt tuoksuvine huulikiiltoineen kuin vanhat rouvat ja herrat, jotka keskustelevat kahvin äärellä maailman tilasta, säästä ja siitä milloin puihin mahtaa puhjeta lehdet. Tärkeitä aiheita tietysti kaikki.

Äitini viihtyisi siellä seassa, lukisi lehden ja kaivaisi sen jälkeen laukustaan kirjan, tilaisi toisen kupin kahvia. Pitää viedä hänet sinne kun hän seuraavan kerran saapuu kaupunkiin. Salaa haaveilen, että jonain päivänä hän asuisi niin lähellä, että voisimme sopia treffit suoraan Succesiin. Kun on tottunut asumaan tuhannen kilometrin päässä, kahvilatreffit äidin kanssa käy eräänlaisesta onnen määritelmästä.

Äitini toive äitienpäivälle: Tuntemattoman sotilaan kunnollinen englanninkielinen käännös, jota hän “on odottanut 70-luvulta saakka”. Hän hoputti minua Akateemiseen kirjakauppaan heti käännöksen ilmestyttyä, jotta painos ei loppuisi kesken ennen kuin ehdin napata hänelle oman kappaleen. Nauratti kun kuvittelin oven takana kiemurtelevia kiihkeitä kirjajonoja, jotka äiti näki sielunsa silmin. Äitini huojennukseksi en joutunut kuitenkaan taistelemaan teoksesta, vaan poimin sen pinosta kaikessa rauhassa, käärin pakettiin ja lähetin kohti pohjoista postimerkin ja hempeän postikortin kera. Ehkä ensi vuonna saan ojentaa paketin kahvilapöydän yli?

Rakkaudentäyteistä äitienpäivää äideille ja pehmeää pullaa meille kaikille.