Mustat aukot ja muut kodin mysteerit

yhteistyossa-samsung

Vaikken olekaan mikään kämppäkaverini Mikon veroinen pikkuvaimo – tai ilmeisesti juuri siksi – olen havainnut kotitöissä tiettyjä luonnonlain kaltaisia lainalaisuuksia, jotka toistuvat kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Listataanpa.

2015-06-01-stellaharasek-samsung-01

Pyykkipäivät pakollisiksi?

Jotkut asiat eivät koskaan muutu. En ole reilun kolmenkymmenen vuoden aikana oppinut pesemään pyykkiä ennen kuin on aivan pakko, vaikka sain tovi sitten loistovinkitkin siihen. Pakko tulee eteen tyypillisimmillään kahdenlaisissa tilanteissa: puhtaat pyyhkeet ovat loppu ja huomaan kuivaavani itseni lakanaan, tai puhtaat pikkuhousut ovat loppu ja pukeudun hätäpäissäni bikineihin. Toki voisin syyttää pitkiä päiviä ja työkiireitä, mutta toisaalta minulla on aina yllinkyllin aikaa katsoa mäyräkoiranpentuvideoita YouTubessa.

2015-06-01-stellaharasek-samsung-02

Hulluinta on, että oikeasti minä rakastan pyykinpesua, eikä se johdu pelkästään siitä, että meillä on uusi ja ihana pesukone, kaunokainen nimeltä WW9000, joka laulaa kun se on valmis. (Kyllä, se livauttaa ilmoille pienen melodian merkiksi siitä, että pesuohjelma on valmis. En kestä.)

2015-06-01-stellaharasek-samsung-03

Tykkään melkeinpä kaikesta mikä liittyy pyykinpesuun. Siitä, kun pyykkikone hurisee – olkoonkin, että kaunokaisemme hurisee kovin hiljaa – koska sillä on sama rauhoittava vaikutus kuin sateen ropinalla. Puhtaalta tuoksuvan pyykin ripustaminen kuivumaan on melkein meditatiivinen tapahtuma. Sukka. Sukka. Sukka. Pyyhe. T-paita. Sukka. Ja lopuksi puhtaiden pyykkien viikkaaminen hyllylle: siitä tulee olo, että elämä on mallillaan, kaikki järjestyy eikä mistään kannata murehtia. Ei varsinkaan siitä loppuvatko puhtaat pikkarit.

Että voisiko joku selittää mikä tässä on niin mahdottoman vaikeaa? Pitäisikö pyykinpesu merkitä kalenteriin samalla tavalla kuin työt, treenit ja ystävien tapaaminen? Kerran viikossa työpäivän päätteeksi, vain minä ja pesukone? Kahdestaan kuunnellen hurinaa, joka on niin hiljaista, että se on oikeastaan huminaa.

2015-06-01-stellaharasek-samsung-04

Silkkivaatteiden tuuletuksen ja sadesään selittämätön yhteys

Ehdottomasti tehokkain tapa varmistaa aurinkoisenkin päivän muuttuminen sateiseksi on jättää silkkivaatteet tai satavuotias vintagematto parvekkeelle tuulettumaan. Toiseksi tehokkain tapa on suunnitella piknik-päivää.

2015-06-01-stellaharasek-samsung-05

Sanon tämän kolmenkymmenenkolmen vuoden kokemuksella: hellävaraista käsittelyä vaativia vaatteita ja tekstiilejä voi tuulettaa ainoastaan yhdellä tavalla. Vieressä istuen ja vahtien, valmiina syöksymään pelastustehtäviin heti kun ei-mistään ilmestyneet mustat pilvet alkavat vyöryä kattojen yli.

2015-06-01-stellaharasek-samsung-06

Katoavien sukkien salaisuus

Ihan totta. Mihin ne menevät? Koiria eivät sukat kiinnosta eikä uusi pesukonekaan niitä syö. Silti sukkia on kuukausi kuukaudelta vähemmän. Olen päätellyt, että ne katoavat matkalla jalasta pyykkikoriin, mutta… mihin? Kapteeninkadulta ei löytynyt pattereiden takaa, kalusteiden alta, listojen välistä tai mistään muualtakaan ainuttakaan karannutta sukkaa, kun muutimme vappuna pois. Äidilläni on teoria mustista aukoista, joiden syövereihin joutuvat niin sukat, kuulakärkikynät, hiuslenkit kuin teini-ikäisen tyttären provosoivimmat hevipaidat. Teininä en niellyt tätä, nyt alan uskoa. (Silti epäilen, että niiden hevipaitojen joutumista mustan aukon kitaan saattoi äitini hiukan avustaa.)

2015-06-01-stellaharasek-samsung-07

Valkoisten vaatteiden vastustamaton vetovoima

Valkoiset vaatteet ovat vallanneet vaatekaappini. Sattumalta olen samoihin aikoihin huomannut kuinka paljon syön tomaatteja, tuoreita marjoja ja suklaata. Olen huomannut myös olevani kyvytön syömään ainuttakaan mainituista sotkematta sitä vaatteisiini. Mitä valkoisempi vaate, sen varmempaa itseasiassa on, että siihen tärähtää tahra heti päivän ensimmäisen tapaamisen aikana.

Punaviinin juomisen voi onneksi lopettaa kesän ajaksi kokonaan. Mutta roseeviinit! Pitää käydä ostamassa luomutahranpoistoaine, jolla uskaltaa läträillä vaikka viikottain.

2015-06-01-stellaharasek-samsung-08

Olenko ainoa vai oletteko törmänneet samoihin ilmiöihin? Tai onko muita?

PS. Kiitos kaikille kaiutinarvontaan osallistuneille! Arvonta on suoritettu ja voittajaksi valikoitui tällä kertaa nimimerkki iidaj. Onnea! Laitan sähköpostia.

38 thoughts on “Mustat aukot ja muut kodin mysteerit

  1. Itsekin miehenä rakastan pyykinpesua ! Pesen pyykit vanhalla pulsaattori pesukoneella ! Tykkään pyykkäämisestä sillä! Ensi viikolla pitäisi mennä pyykille vanhalla pulsaattori pesukoneella! Tykkään kun on isokasa pyykkiä pestävänä kerralla varsinkin lakana pyykkiä! Joskus pyydän pyykkejä kotoa kun olen menossa pyykille menevät siinä samalla kuin omatkin!

  2. Pyykinpesulla on todellakin meditatiivisia vaikutuksia. Tuntuu, että koko elämä on hallinnassa, jos pyykkivuori pysyy kurissa. Hah, en tiedä miten asia olisi, jos kone ei hoitaisi hommaa. Voi olla, että kasvava pyykkivuori olisikin se meditaation lähde.

  3. Itsekin lasken pyykinpesun lempikotitöihin ja aikaa sille yleensä löytyy aina sitä kummemmin aikatauluttamattakin, ehkä juuri sen meditatiivisen, tuoksuvan rutiinin takia jolloin ennemmin teen sitä kuin mitään muuta to do -listalla. Eli vinkkinä; jos ei pyykkäämiseen tunnu löytyvän aikaa, ajattele jotain kurjempaa, pakollista asiaa joka pitäisi hoitaa ja kummasti pesukone hurahtaa päälle alta aikayksikön!

  4. Olen käyttänyt mustia vaatteita viimeiset 20 vuotta, aloitin varhaisessa teini-iässä. Kokeilin viime kesänä kerran ostaa valkoisen t-paidan ja huomasin että olen valtavan sotkuinen ihminen! Paita muuttuu sotkuiseksi alle 10 minuutissa, saan siihen jopa vihreän teen tahroja suklaasta ja tomaatista puhumattakaan! Arvostan helppoutta ja yksinkertaisuutta joten pysyn mustissani edelleen.

  5. Cecilia Ahernin romaani “A Place Called Here” selittää, mihin kadonneet sukat menevät.

    Pitäisiköhän sitä itsekin lähteä Istanbuliin hakemaan hamam-pyyhkeitä, nuo ovat niin kauniita! Eikä pieni loma olisi ehkä muutenkaan pahasta…

  6. Kantapääopistossa kävin minäkin silkkivaatteiden tuuletuskurssin: jätin mustan silkkitunikan (taskullinen=täydellinen) pariksi tunniksi parvekkeelle leppeään kesätuuleen. VIRHE. Tuuli yltyi sen verran, että se heitti tunikani helman parvekkeen puisen kaiteen yli sillä seurauksella, että helma tarrautui tuulessa kaiteeseen, jolloin päällimmäiset silkkilangat katkesivat selkäpuolelta persuksista helman alareunaan asti. Saksin roikkuvat langat pois mutta eihän siitä tunikasta enää julkisiin esiintymisiin ole – ellei sitten liikuskele sillä lailla elegantisti sivuttain hanuri seinään päin.

    • HAHAHA! Kantapääopisto on koko kuukauden paras termi, kiitos :D Ja kyllä, tuuli asettaa tosiaan tuuletushommille haasteen silloinkin kun sade ei ennätä paikalle. Oon noukkinut parikin mattoa sisäpihalta, kun tuuli on vienyt mukanaan – onneksi olivat siellä vielä odottelemassa.

  7. Sappisaippualle lisää ääniä täältäkin! Uudet lenkkarit ja liian pitkät kynnet > varvas auki ekalla lenkkikerralla ja koko (vaalean) lenkkarin kärki veressä, sappisaippualla lähti!

    • Auuuuuts. Veri on kyllä haastava, sitä ei meinaa saada millään irti. Sappisaippua toimii siis aivan kaikkeen. Kiitos ihanat kun ootte vinkanneet.

  8. Ihanannäköiset pyyhkeet! Ja kyl mullekin uus ja kiiltävä pesukone kelpaisi, oma vetelee viimeisiään..

    • Nuo pyyhkeet OVAT ihania, on tuotu Istanbulista matkatuliaisina suurin osa, alin taitaa olla Edbladin. Suosittelen kyllä uuteen pesukoneeseen sijoittamista, on tuo ollut niin käsittämättömän ihana etten olisi uskonut minkään pesukoneen voivan.

  9. Marja Entirchin merileväsaippua! Huikee tuote, ja ruokasoodaa sekaan, avot; tahrat hellästi poistuvat takavasuriin ;) Sappisaippua on myös hyvä!

    Noista tahroista.. ;)) elämä maistuu hyvälle ja se ehkä pitää “näkyä”?? :D

    No, mulla on jo sukista n. 40 vuoden hävikkikokemus, ja se on universaaleista kysymyksistä ehkä oikeasti käsittämättömin ikinä?! Ja, mä teen sentään työkseni intuitiivista konsultaatiota! Ja, en näe mihin nuo sukkani katoavat?? Onko ehkä tosiaan olemassa jokin ns näkymätön tyyppi/verho/aukko, joka imaisee niitä… ja jos on, mihin niitä siellä verhon takana tarvitaan edes?? :D

    Ja, no, valkoiset vaatteet ovat aina ja ikuisesti vain: ♡

  10. Hauska postaus! Mutta en usko että on olemassa hiljaisia pesukoneita, ei voi :D Meidän kone möykkää niin ettei sitä kehtaa käyttää iltaisin.

    • Hei kuule, meillä on ollut noita ihan samanlaisia öykkäreitä tähän asti, mutta tuo Samsungin uutukainen on niin hiljainen että sillä voi pestä vaikka keskellä yötä – naapurit eivät varmasti kuule mitään kun emme mekään kuule!

  11. Haa, sappisaippualle toinenkin ääni! Ja muistaakseni ostin viimeksi ihan tavallisesta ruokamarketista, joten pitäisi olla hyvinkin helposti saatavilla. :)

    • Hei kiitos, nyt on tullut sappisaippualle jo kaksi ääntä joten pitänee tosissaan ottaa testiin.

    • Kolmas ääni sappisaippualle! Äiti on tyrkyttänyt sitä jo vuosia, mutta en uskonut ennen kuin koristelin valkoisen silkkipaidan huulipunalla ja kuulakärkikynällä sen ihka ensimmäisenä pitopäivänä…

        • Joo! Mäkin annan ääni sappisaippualle. Mutta se poisti vaikeimmatkin punviini sekä meikkitahrat mutta kerran yöllä lenssun aikaan tuli nenästäni yllättäen verta, vaikka kylmällä huuhtelin, suolaa laitoin, sapella jynssäilin niin ei lähtenyt. Äitini silloin saksi lakanaan reiän ja teki lopusta lakanasta tyynyliinoja.

  12. Word. Viime viikon suurimman rähinän sai aikaan valmiiksi hiukan kiireisen aamun huipentuma, kun uskaltauduin vielä pureksimaton pikkutomaatti suussani makuuhuoneen puolelle. Arvaatko jo? Lukemattomat olivat ne voimasanat, jotka saattelivat iloisessa kaaressa VALKOISELLE PUSSILAKANALLE loiskahtaneet minisiemenet. (Olin pessyt sen samaisen pussilakanan kolme päivää aiemmin.)

    Maailman mysteereihin voisi katoavien mustien sukkien, perässäni juoksevien nukkapupujen ja hiuslenksuvakuumin seuraksi lisätä kohdan siitä, miksi suuni ei pysy edes syödessä tiiviisti kiinni.

    • ARGH! Arvasin. Kirsikkatomaatit ja valkoiset vaatteet eivät myöskään sovi yhteen, voin kertoa. Mulla on näköjään tuota samaa vikaa, että suu falskaa syödessä.

  13. Vain sinä pystyt kirjoittamaan kotitöistä näin hauskasti :) Ehkä osuvimpana huomiona tuo silkkivaatteiden tuuletus!

  14. Myöskin jos kissa on seikkailemassa ulkona , pesen lattiat kotona, siiamilainen ilmestyy paikalle alta aikayksikön…

  15. Tahranpoistoon suosittelen sappisaippuaa, jolla juuri putsasin musta-valkoisen mekon valkoiseen raitaan (tietysti) osuneen punaviiniläikähdyksen pois. Saa ainakin Ruohonjuuresta ja muistakin ekokaupoista varmaan.

      • Sappisaippuaa saa monista ihan normikaupoistakin kuten prismasta. Palasaippua kestää iäisyyden ja on halvempaa kun se nestemäinen sappisaippua.
        Sappisaippua on tähän mennessä toiminut ihan kaikkiin tahroihin. Suosittelen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.