Paikka auringossa

Yhteistyössä ACO

Olen varustautunut aurinkoon tänä vuonna harvinaisen hyvissä ajoin. Varsinaisia kesäkelejä ei ole Helsingissä vielä edes näkynyt, mutta meikäläisellä on jo kepeät kesävaatteet, niin kaupungille kuin rantakahveille sopiva kassi, parit hyväksihavaitut aurinkolasit sekä nippu suojakertoimia. Johtunee siitä, että tulin keväisten ulkomaanmatkojen myötä ottaneeksi varaslähdön helteisiin. Talviturkin heitin Thaimaassa jo tammikuussa – lasketaanko sitä? Samalla matkalla käräytin itseni vuoden ensimmäisen kerran, seuraavalla reissulla muistin olla skarpimpi. Istanbuliinkin pakkasin niin hellevaatteet kuin aurinkovoiteet ja hyvä niin – molemmille oli käyttöä.

2015-06-07-stellaharasek-aco-sun-1

Kasvoin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta Australiassa, jossa oli oltava supertarkkana auringossa. Pikkuveljeni poltti poikkeuksetta itsestään aivan jokaisen neliömillimetrin, jota ei oltu valeltu aurinkovoiteella – kerran hän paloi korvalehtiensä takaa. Minulla oli parempi tuuri, olin perinyt isäni ihon, joka paahtui tummaksi muttei palanut. Suojakertoimia tarvitsin silti, siitä ajasta muistan erityisesti neonväriset sinkkivoideviirut, joita piirrettiin poskiin, nenänvarteen ja silmien alle. Niitä sinkkiviiruja ei ole erityisemmin ikävä.

2015-06-07-stellaharasek-aco-sun-22015-06-07-stellaharasek-aco-sun-3

Suomessa laiskistuin suojautumisen suhteen, pohjoisen pallonpuoliskon aurinko ei porottanut lainkaan niin kovaa kuin eteläisen. Unohdin suojakertoimet vuosikausiksi ja muistin koko asian vasta kun ensimmäisen kerran elämässäni paloin – vieläpä pohjoisen maan pohjoisimmissa kolkassa, Lapissa. KÄÄK. En ollutkaan kuolematon.

2015-06-07-stellaharasek-aco-sun-42015-06-07-stellaharasek-aco-sun-5

Sittemmin olen onneksi viisastunut. Vähän. Käytän kyllä aurinkovoiteita, mutten aina, vaikka ihoni on iän myötä herkistynyt auringolle ja palan helpommin kuin ennen. Minulla on lukuisia erilaisia aiheeseen liittyviä harhakuvitelmia, kuten esimerkiksi se, että vain lomalla voi palaa. Jos painelen rantakallioille työpäivän päätteeksi, ei tule edes mieleen nakata kassiin aurinkovoidetta. Ei voi palaa, jos ei lomaile! Tämä on ilmeisesti vähän samanlainen lainalaisuus kuin se, että kyläillessä syödyssä suklaakakussa ei ole kaloreita.

2015-06-07-stellaharasek-aco-sun-62015-06-07-stellaharasek-aco-sun-7

Toinen kuvitelmani on, että suojautua kannattaa vain puistossa tai rannalla, jonne mennään tietoisesti ja tarkoituksella olemaan auringossa. Yllätyn joka kerta, kun posket tai rinta punoittavat terassilla vietetyn työtapaamisen tai lounaan jälkeen. Kas! Niin se aurinko vaan paistaa kaupungissakin – ja osuu ihoon ihan samalla tavalla keskellä katua kuin Pihjalasaaren kalliolla. Kaikenlaista sitä oppii vielä tälläkin iällä.

2015-06-07-stellaharasek-aco-sun-82015-06-07-stellaharasek-aco-sun-9

Tämän kesän tavoite: sujauttaa suojakertoimet kassiin joka päivä ja tehdä siitä tapa. Toisin kuin muinaisella 80-luvulla, aurinkotuotteiden käyttö on nykyisin niin näppärää, että siitä se ei ole kiinni. Lempituotteeni ovat tietty ne kaikkein kätevimmät ja vaivattomimmat: suihkeet, jotka imeytyvät nopeasti eivätkä tahmaa, ja puikot, joista suojaa on helppo lisäillä pitkin päivää. Suosikkini ACOn aurinkotuotteista on kasvoille tarkoitettu voidepuikko, joka mahtuu vaikka taskuun. Sen iisimpää ei voi olla.

2015-06-07-stellaharasek-aco-sun-102015-06-07-stellaharasek-aco-sun-11

Kertokaapa, mitä aurinkotuotteita käytätte vai käytättekö? Olenko ainoa, jolla on vielä vähän opettelemista?

42 thoughts on “Paikka auringossa

  1. Meidän paikallisessa yliopiston apteekissa on testerit kaikista myytävistä aurinkosuojatuotteista. Helppo testata itelle sopiva tuote siis! Ja todellakin löytyy rasvattomia rasvoja eli sellasia kuivia heti levityksen jälkeen. Iän ja hormoniheittelyiden myötä ostin juuri itselleni kevyen sk50 voiteen kasvoille pigmenttihäiriöitä estämään, imeytyy heti eikä jää tahmeaksi!

  2. Hyvä postaus ja tärkee aihe, omassa perheessäon auringon seuraukset liipannu läheltä. Käytän aina suojakertoimia mutta hyvää stickiä ei oo löytynyt, oisko toi nyt se? Ja hei mitkä on noi ihanat värikkäät shortsit?!

    • Moikka Kettu, kannattaa kokeilla, tuo on ollut kyllä kätevä käytössä. Shortsit ovat Adidaksen, superkivat!

  3. Olen myös surkea laittamaan rasvaa muuta kuin rannalla. Sitten se morkkiksen määrä kun kirvistelee sen punaisen nenän kanssa illalla. BTW mikäs ihana vaatekappale pilkistelee ylimmän kuvan vasemmasta alakulmasta Aivan ihana kuosi!

    • Kylläpäs mekko herättää huomiota! Lupasin just toisessa kommenttilootassa kertoa siitä enemmän, pysy linjoilla niin selviää pian ;)

  4. Luonnon öljyillä mennään, ei kiitos kemikaaleille : ) Onneksi en ole palavaa sorttia ja maltti on valttia arskahommissa…Nyt vaan odotellaan, että alkaisi paistamaan..

      • Minä käytän kookosöljyä ja porkkanaöljyä, hyvin toimii. Tosin en koskaan ottamalla ota aurinkoa vaan saan sitä luonnostaan liikkuessa ja retkeillessä. Porkkanaöljy myös syventää kauniisti päivetystä

      • Kaakaovoin, manteliöljyn ja kookosöljyn sekoitus taitaa olla yleisin, joskus jotain muutakin, kuten avokadoöljyä tai sheavoita sekaan : )
        Olen vannoutunut öljyjen ystävä noin muutenkin ihonhoidossa, hiuksiinkin niitä tulee sipaistua…

          • jep, itse sekoittelen ystävämme internetin syövereistä löytyneillä vinkeillä : ) Ja jotain eteeristä öljyä tuoksuksi, ei kuitenkaan sitrusöljyjä kesällä, ne kun eivät sovi auringon kanssa : )

    • Moikka, kassi on ranskalaista pikkumerkkiä, peräisin Lifestyle-nimisestä liikkeestä Kapteeninkadulta.

  5. Mun aikuisiän aurinko-oivallus on ollut että palaa voi pilviselläkin säällä, palaa voi hyvin kylmässä ja palaa voi Bretagnessakin:)

    Alpeilla olen polttanut naamani pari kertaa niin ettei sitä ihan heti unohda. Nyt jo muistan että niinpä, voi olla rutkasti miinusasteita mutta iho palaa kun ollaan aurinkoa lähempänä…

    • HAHA! Totta. Tuota oppituntia mä en olekaan käynyt vielä, kun ei tule talviurheilua juuri harrastettua.

  6. Mikä Addun malli sulla on lenkkareissa? Pohja näyttää juuri sellaiselta mitä kaipaan kipeästi. Kärsin plantaarifaskiitistä, joten uudet lenkkarit on hakusessa jotta pystyy normaalisti kävelemään koirien kanssa. Kovemmasta vauhdista saan vaan unelmoida…

    • Moikka Fia, nuo valkoiset ovat Energy Boostit, pohja on tukeva mut joustaa hyvin. Kannattaa käydä kokeilemassa, Boosteja on erilaisia.

  7. Huoh, jaan nuo ihan samat harhat. Ehkäpä saan tästä potkua! Huono omatunto vaikken palakaan, kyllä se aurinko kuitenkin ihoa vaurioittaa.

  8. Wau, tosi kivat ja inspiroivat kuvat! Mikä tuo ihana valkoinen paita on? Mulla ois kans vähän opittavaa ton rasvailun suhteen. Tuo puikko pitää ehkä hankkia, sitä jaksaisin jopa käyttää ja on noin pienikin, niin mahtuu pikkulaukkuun. Hyvä postaus.

    • Moikka Lila, valkoinen paita on Iron, hankittu aikoinaan käytettynä kirppikseltä. Kiva kun tykkäsit postauksesta!

  9. Minäkin olen siinä harhaluulossa, että Suomessa ei voi palaa…no, ainoastaan kerran on kärvähtänyt olkapäät. Nyt onkin hyvä ajankohta tälle postaukselle, sillä olen lähdössä New Yorkiin, jossa on nyt n. +28C ja sieltä Floridaan, jossa kuuleman mukaan lämpö nousee +35 ja ylikin. En valita, en todellakaan. Mutta nyt tuo aurinkopuikko täytyy kotiuttaa reissua varten. Muuten olen matkalle varannut uuden Vichyn aurinkosuihkeen kertoimella 50.

    • Siis tuli mullekin järkytyksenä, mutta kyllä voi! Tuo puikko on kyllä huipputuote, suosittelen. Ihanaa Nykin matkaa!

  10. Minä käytän voiteita ja suihkeita ja nimenomaan yleensäkin lomalla ulkomailla. Pitäisi opetella käyttämään täällä koto Suomessa myös enemmän. Jotenkin vain ajattelen ettenhän minä pala täällä Suomessa. Mutta kyllä olen palanut. Viime kesänä paloi selkä niin pahasti että on vieläkin rusketusraidat näkyvissä, hyvin haalesti enää mutta kuitenkin. Tuo tapahtuma laittoi miettimään oikeasti auringon vaaroja ja miten tärkeää olisi suojautua. Tuollainen kasvo stick täytyy kyllä hommata, kiitos vinkistä!

    • Niinpä! Ei sitä Suomessa aina hoksaa ajatella, kun ei paista niin kuumasti, mutta eihän se siitä ole kiinni. Tuo puikko on kyllä supernäppärä, on niin pieni ettei sen mukanapitäminen ole mikään vaiva.

  11. Mulla ei ole tällä hetkellä ollenkaan aurinkovoidetta ja kiinnostuin tuosta active-spraysta, eli suosittelisitko sitä ihan yleiseen käyttöön vai vaan urheiluun ? :-)

    • Minä ainakin suosittelen! Ylivoimainen tuote, vihaan läträämistä ja sitä että olo on tahmea.

    • juu voin lämpimästi suositella tuota active-spraytä. Ei tahmaa, ei sotke, tuntuu ihan kuin tuulenvireeltä iholla kun levitän sitä joka aamu. Käytän sitä myös talvella vaikka en tarvitse, mutta tykkään niin kovasti acosta että haluan kasvattaa heidän myyntiään. Ai nii, ja oonhan mä tietty niiden markkinointitiimissä töissäkin, mut kyl mä tänne postailisin siitä huolimattakin miten mahtava ja kiinnostava tää tuote on! Ihan oikeesti hei! Tää ei oo vitsi!

    • Moikka Enni, minä käytin tuota suihketta itseasiassa koko Istanbulin matkan ajan enkä urheillut siellä kertaakaan, suosittelen siis ihan yleiseenkin käyttöön. Ei sotke eikä tahmaa, levittyy iisisti, eikä haise imelältä.

  12. Heh et todellakaan oo ainoa :D Mä en kestä just sitä voiteen tahmeutta, olisko noissa suihkepulloissa mullekin ratkaisu?

    • Minulla on Neutrogenan “Ultra Sheer body mist”- aurinkosuojasuihke suojakertoimella 30. Tämä ei ainakaan omalla ihollani ole lainkaan tahmea, ja tuo suihkittavuus on myös kätevä ominaisuus. Purkissa lukee myös “weightless clean feel, non-greasy “, joten ehkä tämä sopisi sinullekin….?

    • Kantsii kokeilla! Olen tykännyt varsinkin tuosta Active-sarjan suihkeesta, ihan huippu.

    • Se on maksimekko Dotsista, merkki on Mos Mosh. Kantsii käydä katsomassa, on tosi kaunis.

  13. Et todellakaan ole ainoa, itselläni on jokseenkin sama harhainen kuvitelma siitä, ettei voi palaa jos ei varta vasten lähde OTTAMAAN aurinkoa. Liiankin tutuksi on tullut lähes joka kevät iskevä aurinkoihottuma, joka ilmestyy iholle siitäkin huolimatta että “enhän mä edes ollut kauaa siinä terassilla/parvekkeella/ylipäätään ulkona auringonpaisteessa”. Nyt olen asettanut aurinkosuojasuihkeen NÄKYvälle paikalle kylppäriin, josko sitä nyt muistaisi laittaa uloslähtiessään. Jää nähtäväksi.

    • TUONKIN TUNNISTAN. Että jos lähden rannalle vaan tapaamaan ystäviä enkä pakkaa bikineitä mukaan, en voi palaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.