Hattupäivä

Helsingissä, muutama viikko sitten, kun aurinko helli kaupunkilaisia hetken ajan. Oli levoton olo enkä osannut päättää oliko se oire orastavasta hyvätuulisuudesta vai huonotuulisuudesta, joten puin hatun. Kun kohtaa maailman hattu päässä, päivästä tulee hyvä. En tiedä onko kaikilla hatuilla sama vaikutus vai liittyykö se vain lempihattuuni, mutta olen varmuuden vuoksi käyttänyt sitä mahdollisimman paljon.

2015-07-27-stellaharasek-bulevardi-1

Musta silkki oli vaivattomin vaihtoehto kaupungilla lorvailemiseen. Muistan hämärästi ajan, kun olin tarkka kontrasteista: väljä alaosa vaati seurakseen kapean yläosan, ja päinvastoin. En jaksa enää välittää yhdestäkään tyylisäännöstä. Toppini on väljä, lanteilla roikkuvat silkkihousut lököttävät kaikkialta. Olkoon. Kadut ovat täynnä horroksestaan heränneitä ihmisiä, aikatauluttomuuden onnea, odotusta. Meillä kaikilla on muutakin mietittävää kuin se toteutuuko vaatteissani täydellinen tasapaino. Esimerkiksi se saako Pappagallon kiskalta vielä kaupungin parasta pistaasijäätelöä. (Se on sentään todella tärkeä kysymys ja vastaus on kyllä, kunhan ei ole päässyt loppumaan.)

2015-07-27-stellaharasek-bulevardi-32015-07-27-stellaharasek-bulevardi-4

Kesällä voi istua loputtomiin kadun varrella ja katsella ohikulkijoita. On paljaita nilkkoja, auringossa palaneita olkapäitä ja poskipäitä, ruskettuneita niskoja, hikinoro joka hiipii selkää pitkin. Ilma pääsee iholle ja ihmisistä tulee niin paljon vastaanottavaisempia. Avoimia kaikelle, päähänpistoille, odottamattomille ehdotuksille, tuntemattomien keskustelunavauksille. Ajatuksille ja kohtaamisille, joiden ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Pidän ajatuksesta, että aurinko kokoaa kaikki hetkeksi samaan veneeseen. Keinutaan vaan aalloilla, katsotaan mihin tuulenvire vie. Kunpa elokuu toisi näitä päiviä monta mukanaan.

2015-07-27-stellaharasek-bulevardi-52015-07-27-stellaharasek-bulevardi-6

TOPPI ZARA
ULDAHLIN SILKKIHOUSUT SAATU DOTSISTA
HYDESIN AURINKOLASIT GAUDETESTA
HOPEAKORUT PERNILLE CORYDON
ATP ATELIERIN SANDAALIT URBAN A:STA
HATTU VUOSIENTAKAINEN LAHJA
LEVEÄ RANNERENGAS KIRPPARILTA
OLKILAUKKU LIFESTYLESTA
KAULARIIPUS VINTAGE

32 thoughts on “Hattupäivä

  1. pisti silmään se sun kahvipöytäkuva parin postauksen takaa… ihan sama sommitelma kuin eeva kolun blogin uudessa postauksessa, kahvikuppi, kukkia, jopa sama patti smithin kirja? miksi matkia?

  2. Onpa sulla rento ja hoikka ja huoleton olemus! Kaiholla katselee tälläinen 10v vanhempi, joka unohtui sohvalle sipsipussin viereen :D Todella kauniit nuo sandaalit, mahtaakohan niitä vielä olla kaupassa?

    • Kiitos kaunis! Sandaaleita voi hyvinkin olla, ovat Urban A:n tämän kesän valikoimaa. Sieltä vaan kyselemään.

  3. Pidätkö joskus jotain lisäkkeitä hiuksissasi ? Silkit on kyllä parasta, aurinkoa voisi olla enemmänkin : )

  4. Just näin.
    Mun mielestä tyyli ja charmi ovat siinä miten on ja omassa silmässä ja fiiliksessä, ei siinä, että joku estetiikan filosofi on joskus kehittänyt teorian. :D

    Näin ollen. Asukokonaisuus ylläsi olisi juuri sellainen, jota haaveilisin pitäväni (plus etten omista tällä hetkellä yhtiäkään housuja, kun verkkareita ei lasketa). Olen aina rakastanut värejä ja ollut mukavillani syksyn sävyjen kanssa, pienessä (luovassa) kaaoksessa ja tilkkutäkeissä, mutta viimeaikoina on alkanut tuntua siltä, että tässä on liikaa, että niin kotona kuin pukeutumisessa värit riittäisivät piristeiksi perus pohjan lisäksi.

    Muutan pian omaan kotiin, joten otan sen jännänä haasteena myös vähentämisen suhteen. Haluan keskittyä olennaiseen ja saada siitä enemmän irti.

    Kiitos, Stella, olet upeus.

    • Moro, kiitos kommentistasi ja kauniista sanoistasi! Samaa mieltä, vähemmän on enemmän ja siitä saa irti niin paljon enemmän iloa kuin kolminkertaisesta tavarakaaoksesta. Onnea muuttotohinaan ja vähentämishaasteeseen!

    • Kiitos Milla. Hattu on vaatekaupan miestenosastolta löytynyt ja lahjaksi saatu kauan kauan sitten.

  5. Haastan: oletko maistanut Jädelinon pistaasijäätelöä? Itse väitän sitä kaupungin parhaaksi. Löytyy Teurastamolta ja Hietsun kauppahallista, tsek!

    • Sitä mäkin tulin tänne sanomaan, että Jädelinon pistaasijäätelö on kaupungin ja ehkä koko maailman parasta.

      • Ihan koko maailman?? Ohhoh. Ehkä pitää antaa sille vielä toinen mahdollisuus. Jos vaikka olin väärässä mielentilassa kun ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) kerran maistelin sitä.

    • Hello darlings, minä olen KÄYNYT maistelemassa Jädelinon pistaasijäätelöä, mutta se ei ole minusta ihan yhtä hyvää. Melkein, muttei yhtä!

  6. Kiitän Jumalaa lahjastasi käyttää sanoja!
    Kiitos, että olet ja kirjoitat!

    Onnellista lomaa:)

  7. Kun kohtaa maailman hattu päässä, päivästä tulee hyvä. Uskon sillä minun päivästä tulee hyvä ,jos kuulen Iggy popin the passengerin heti aamusta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.