Kohtauksia elävästä elämästä

Yhteistyössä Elisa Viihde

Huh. Kahden viikon matkustamisen ja kolmen päivän festaroinnin päätteeksi alkaa, myönnetään, ihan vähän väsyttää. Ei mahda mitään, olen vanha. Vaikka festareilla heiluminen on ollut huoletonta ja matkustaminenkin lähinnä lorvimista, on kova ikävä laatuaikaa oman sängyn kanssa.

2015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-1

Matkan jälkeen vähän masensi, mutta elämä lähti ihan uuteen nousuun, kun sain vihdoin korjattua matkatavarat kaappiin, siivottua makuuhuoneen ja vaihdettua puhtaat lakanat. Varma tapa tuntea itsensä voittajaksi! Maailmassa ei ole nimittäin montaa asiaa, jotka voittavat avoimen ikkunan äärellä auringossa kuivuneen pellavan. Sanokaa minun sanoneen: kannattaa siivota, jos ahdistaa. Avata ikkunat, pedata sänkyyn puhdasta, kellahtaa untuvan keskelle ja onnitella itseään uroteosta. Kaikki huolet tuntuvat helpommilta ratkaista, kun ilma liikkuu ympärillä ja alla on jotain pehmeää.

2015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-22015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-3

Olen sopinut ensi viikolle tasan yhden tapaamisen ja kieltäytynyt kaikesta muusta. Juuri nyt kiinnostaa vaan kirjoittaa ja ennen muuta olla. Omistaa ainakin yhden kokonaisen päivän sängyssä olemiseen, selata lehtiä ja kirjoja, torkahtaa, katsella elokuvia. Nousta vain äärimmäisen hyvästä syystä – siis hakemaan safkaa tai salmiakkia. Herätä seuraavana päivänä upouutena ihmisenä, täynnä ideoita ja inspiraatiota, joka alkaa tulvia joka tuutista heti kun sitä ei tarvitse puolipakolla puristaa esiin.

2015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-4

Olen pitkästä aikaa jaksanut kiinnostua taas elokuvista. Päässä on pyörinyt kevään ja kesän mittaan liikaa kuvia, kohtauksia, vaihtoehtoisia todellisuuksia ja tarinanloppuja ihan omasta takaa, eikä keskittyminen ole enää riittänyt kenenkään muun kirjoittamaan fiktioon. Kuukauden loma auttoi kummasti – sen aikana muistin myös, että kaiken keskeneräisen keskellä tekee hyvää välillä nollata ylikierroksilla kaahaavat ajatukset. Ripustaa ne pariksi tunniksi narikkaan ja sukeltaa muihin maailmoihin, joissa mikä tahansa on mahdollista.

2015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-52015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-6

Kummasti auttaa myös, että uusia, kiinnostavia elokuvia saa vuokrattua parilla klikkauksella Elisan Vuokraamosta. Voisi niitä katsella telkustakin, mutta sänky on vienyt viime aikoina voiton kaikissa kilpailusarjoissa. Vuoden suosikkielokuvani tähän mennessä on Whiplash, joka kertoo jazz-uraan tähtäävästä nuoresta rumpalilupauksesta. Pikaloma omasta päänsisäisestä kaaoksesta on taattu, sillä leffan intensiivisyys saa sykkeen nousemaan, kädet hikoilemaan ja kaiken muun katoamaan. Olen nähnyt elokuvan kahdesti, taidan katsoa vielä kolmannen kerran.

2015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-7

Pidin paljon myös Birdmanista, jonka vahva tunnelma ja vaivaton kerronta teki suuremman vaikutuksen kuin varsinainen tarina. Katselulistalla seuraavaksi vuorossa ovat mm. Stephen Hawkingin elämänkertaelokuva The Theory Of Everything sekä Jimi Hendrixiin porautuva All Is By My Side. Todellisuuteen perustuvat tarinat näköjään kiinnostelevat. Mustat aukot ja musiikki ja mitä näitä nyt on.

2015-08-16-stellaharasek-kohtauksia-8

Leffoista kiinnostuneille tiedoksi, että kaikkien tähän kirjoitukseen kommentoineiden kesken arvotaan kymmenen ilmaiskoodia Elisa Vuokraamoon. Kertokaa vaikka minkä elokuvan haluatte seuraavaksi nähdä?

PS. Te, jotka bongasitte Instagramistani hillittömän hienon Netflix-paidan ja haluatte sellaisen omaksenne: huomenna kannattaa kurkata Instagramiin, luvassa nimittäin paitaskaba.

83 thoughts on “Kohtauksia elävästä elämästä

  1. Katsoisin mieluusti Whiplashin ja lasten takia myös Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri kiinnostavat. Lähinnä sen takia, että saan siinä samalla juoda sen oman kupin kahvia ja lukea lehtiä ihan rauhassa :)

  2. Minä haluaisin seuraavaksi nähdä kaikkien hehkuttaman The Grand Budapest Hotelin, joka jostain kummallisesta syystä on edelleen katsomatta.

  3. Woody Allenin uutuus on nähtävä seuraavaksi! :) Niissä on oma jännä tunnelmansa, josta koko tykkää tai ei. Vicky Christina Barcelonaa en tosin ole pystynyt katsomaan, pääosissa kaikki inhokkinaiset :D

  4. Eipä ole tullut kateltua mitä kaikkea Elisa Viihteessä on, sillä äiti aina lukee leffatekstit ja minä valitsen niistä sitten mitä katsotaan :D tulevista leffoista kiinnostaa kummiskin Sinister 2, minkä aion mennä katsomaan leffateatteatteriin!

  5. Still Alice kiinnostaa, samoin tuo Theory of Everything. Ja Amy täytyy kyllä varmaan katsoa myös :)

  6. Haluaisin nähdä elokuvan Sloding Doors! Työkaveri vinkkasi, kuulemma joku ysäripätkä mut hei siin on Gwyneth ja ideana miten erilaiseksi valintamme voivatkaan elämän muokata. Must see.

  7. theory of everything oli kaunis. osaan hawkingin kirjallisen tuotannon lähes ulkoa, joten se oli pakko nähdä. koskettavan tarinan teki itkettäväksi se, että elokuvan nähdessäni oli vain muutama viikko siitä kun ystäväni menehtyi ALS:iin muutaman vuoden sairastamisen jälkeen.

    seuraavaksi haluaisin nähdä gillian flynnin kirjaan perustuvan elokuvan ‘dark places’.

  8. Hitsi, tuo Whiplash on jo pitkään ollut to watch -listalla, se olisi siis ehdottomasti valintani seuraavaksi elokuvaksi :)

  9. Tuo Whiplash alkoi nyt kovasti kiinnostaa, vaikka en aiemmin ollut kuullutkaan kyseisestä leffasta.

  10. Oi, Theory of everything oli niin kaunis ja koskettava. Kävin yksin leffassa katsomassa sen ystävänpäivänä (note to myself: ei enää ikinä). Itku alkoi 20 min leffan alusta ja loppui noin kaksi tuntia kotiin pääsyn jälkeen. Teki mieli huutaa leffasta lähtiessä kaikille, että “Ei! Mulle ei tehty ohareita ystävänpäivänä!”
    Suosittelen nessuja lähettyville. Hyvää leffahetkeä!

  11. Hei Stella ja kiitos kivasta blogista! Sellainen kommentti, että olisiko mahdollista, että kirjoittaisit välillä postauksen ilman sanaa “lorvia”?
    Lorvia on oikein kiva sana, mutta kun se on joka postauksessa muutaman kerran niin pää räjähtää. Muuten blogisi on aivan ihana sii :)

  12. Minunkin listalla seuraavana olisi Theory of everything. Kesällä leffojen katselu on kyllä jäänyt vähäiseksi..

  13. Elokuvien/sarjojen pariin uppoutuminen tuulettaa ajatuksia! Auttaa unohtamaan tai auttaa muistamaan.

    Olen menossa viikonloppuna Espoo Cineen katsomaan itävaltalaista kauhua ja pelottaa jo valmiiksi… Sen jälkeen haluaisin nähdä Inherent Vice.n, joka jäi näkemättä kun se pyöri elokuvateattereissa.

  14. Tuo Birdman onkin näkemättä, sen aion katsoa! Uusi Mad Max on myös ihan unohtunut…

  15. Jaan kanssasi mielipiteen Whiplash -elokuvasta, rakastin sitä molemmilla katselukerroilla! Luultavasti itsekin tulen palaamaan leffan äärelle, myöhemmin, ainakin sitten kun taas tarvitsen potkua takapuolelle harjoittelun suhteen. Caravan on muuten yksi mun ehdottomista suosikkiviisuista jameissa (jatsareille vinkki: kannattaa ehdottomasti tsekata Art Blakey & Jazz Messengersin versio https://www.youtube.com/watch?v=HDbgLJt50ss) :)

  16. Birdmanista pidin just sen erilaisen kerronnan vuoksi. The theory of everything poistui leffateattereista ennen kuin ehdin sitä katsomaan. Mutta ehkä kuitenkin päätyisin katsomaan jonkun kotimaisen.

  17. Täydellinen arvonta…superhektinen, opiskelun ja työn täyttämä kevät ja kesä takana, johon ei ole montaa elokuvaa mahtunut…kohta gradu tarkastuksessa ja vihdoin aikaa taas ihanalle lorvimiselle ja elokuville, niitä on jo ollut kova ikävä…! Whiplash ja Birdman jo pitkään olleet listan kärjessä, niihin tartun varmasti ensimmäisinä…varsinkin kun tuo Whiplash ei ole kerännyt kuin huimia suosionosoituksia kaikkialla…!

  18. Jo aikoja sitten julkaistu The Queen kiinnostaisi! Liian vähän on ollut mahdollista katsoa leffoja, tähän olisi hyvä tulla muutos.

  19. Leffassa kävisin katsomassa varmaankin Irrational Manin ja vuokraamosta lähtisi mukaan The Theory of Everything… Toivon onnea arvontaan itselleni ja niille yhdeksälle muulle!

  20. The theory of everything on tosi kiinnostava, itse sain ainakin sellaisen infopläjäyksen että kesti hetken sulattaa kaiken.

    Suosittelen The Imitation Game, jotenkin tuli semmoinen “mind blown” fiilis :)

  21. Hei onpa siellä Vuokraamossa aika uusiakin elokuvia! En ole tajunnut ollenkaan. Kaiken teoria kiinnostaa mua kans.

  22. Uijuijui mullemulle koodi! Katsoisin Stephen Hawkingin elämänkertaleffan, siihen pitää kuulemma varata tukku nenäliinoja…

  23. Huh, tästä tuli ihan hillitön siivousinspiraatio, pakko vaihtaa myös ne lakanat.. Mistä muuten ovat nuo kauniit kermanväriset lakanasi? Skabakin kiinnostaa, oon miettinyt pitkään pitäisikö ottaa toi virtuaalinen leffavuokraus haltuun. Haluaisin ehdottomasti nähdä tuon kehumasi Whiplashin.

  24. Mä katsoisin ihan minkä vaan elokuvan, mutta nää Elisalta saadut “ilmaiskoodit” eivät koskaan toimi…

  25. Leffojen katselu on viime aikoina jäänyt harmittavan vähälle. Jostain syystä keskittyminen ei vaan ole riittänyt. En edes muista, minkä olen viimeeksi nähnyt. Kurt Cobain: Montage of Heck kiinnostelee kyllä ja MIKSI en sitä ole jo nähnyt?

  26. Ihana arvonta, vitsi! Muutenkin kiva postaus. Ymmärrän täysin nuo päänsisäiset kuvat ja kohtaukset.. Whiplash alkoi kans kiinnostaa täällä, valitsen sen.

  27. Hei, kiva arvonta, haluaisin seuraavaksi nähdä juurikin tuon mainitsemasi Stephen Hawkingin elämänkerran!

  28. Paljonhan tuolla on hyviä, mutta Whiplash ja Amy kiinnostaisivat juuri nyt ehkä kaikkein eniten.

  29. Stephen Hawkingin elokuva on nähtävä! Syyskuun alussa jatkuu taas fysiikan opinnot ja tuo antaa sitä kaivattua kipinää. En minäkään ole osannut katsoa pitkään aikaan elokuvia. Mieli haahuilee ja on levoton. Kohta taas on ihana syksy voi kääriytyä neuleen kanssa katsomaan elokuvia kynttilän valossa.Not. Sitä on kuitenkin taas niin väsynyt ankeasta syksystä ja pimeydestä, että kun jotenkin saa itsensä raahattua koulusta kotiin, niin ei jaksa ripseäkään räpsäyttää ennen kuin vaipuu sänkyyn..

  30. Ajattelin houkutella poikaystävän ihan teatterin uumeniin katsomaan Southpawn. Koska Rocky. Vieläkin.

  31. Hobitti kolmonen! Tai Jurassic World. Ennen katsoin paljon elokuvia, nyt on jostain syystä jäänyt tosi vähälle. Taitaa olla niin, että puhelin on nykyään niin koukuttava, että illat menee aina vaan sen parissa…

  32. Oon pitkään miettinyt että menisin katsomaan Birdmanin, nii se ois mulla ekana listalla :)

  33. Hmmm.. :) vaikeeta kun tahtoisi nähdä paljon..! Mutta, noiden lisäksi Tuhkimo ja saada upota satujen ihanaan ja ihmeelliseen maailmaan… ♡ ..ja hetkeksi unohtaa kaiken..

  34. Minäpä poikkean linjasta ja sanon, että viime päivinä on haaveiluttanut kerran jo näkemäni vanha anime Tuulen Laakson Nausicea!

    Ja pakko sanoa että Whiplashin suosio on lähinnä hämmentänyt minua – onhan se näyttävä ja intensiivinen elokuva, mutta näin pop/jazz-rumpali-opiskelijan näkökulmasta leffan kuva rumpujen soitosta ja myös musiikin opiskelemisesta tuntuu olevan välillä täysin epärealistinen ja loput ajasta erittäin yksipuolinen. Toki päähenkilöiden välinen psykologinen jännite ja “kevyesti” sadistisen opettajan hahmo ovat mielenkiintoista seurattavaa.

  35. Olenkin miettinyt että olisko whiplash ja birdman katsomisen arvoisia… Lisäksi tuon (huoh) ihanan Eddie Redmaynen Teoria kaikesta kiinnostaa myös. Mutta seuraavaksi haluaisin nähdä Kurjat. Olen jostain syystä onnistunut missamaan sen näiden vuosien aikana. Johtuneekohan sekin mieliteko Eddiestä :D

  36. Tä on nolo, mutta seuraavaksi haluaisin nähdä sen lasten leffan Karhuherra Baddington tai sen Tuhkimo-elokuvan…:D

  37. Näitähän riittää, mutta aluksi ainakin Still Alice ja syksyllä ilmestyvä uusi Bond!

  38. Mun seuraava elokuvahimotus on aika epätyypillinen omaan elokuvamakuun. Kävin vasta katsomassa Amy dokumentin joka oli aivan loistava ja siitä iski kiinnostus omaelämäkerrallisiin elokuviin. Seuraavaksi haluaisin nähdä Curt Cobain dokkarin ja mainitsemasi Theory of Everything leffan.

  39. Odotan ensi-iltaan Englannin maaseutua fanittavana Kaukana maailman menosta. Sitä ennen käyn ehkä katsomassa Havanna taivaan alla.

  40. Still Alice ja Stephen Hawkin elokuvat kiinnostaa. Birdmania yritin katsoa lentokoneessa, mutta en tiedä en vaan päässyt mukaan. Kirjavaras on vaikuttava elokuva ja suosittelen myös sellaista kuin Trash. Tykkään hyvistä ja mielenkiintoisista tarinoista, oli ne sitten todellisuuteen perustuvia tai täysin fiktiota.

  41. Southpaw’ta kovasti etukäteen odotin, mutta nyt vähän mietityttää, kun arvostelut eivät ole olleet mairittelevia. Ehkä kuitenkin Jaken lihakset täytyy käydä katsastamassa…

  42. Haluaisin seuraavaksi nähdä elokuvan Kirjavaras. Haltioiduin kirjasta, ja elokuvan katsominen on liian usein jäänyt muiden jalkoihin. Katsoisin elokuvan ihan yksin, hiljaisuudessa. Naposteltavana voisi olla vesimelonia, johon on himo näillä keleillä…

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.