Villit värileikit

Tehtaankadulla eletään kummallisia aikoja, kun kamerasta löytyy kuvia, joissa minulla ei ole ylläni mitään mustaa. No, pikkulaukku, mutta se on niin pieni ettei sitä lasketa. Ystävätkin ovat alkaneet huomautella, että näytän epätavallisen värikkäältä. Väri-ilotulitukseen on ehkä vielä vähän matkaa, mutta myönnetään, olen havainnut että on olemassa muitakin ikitoimivia, univormumaisia yhdistelmiä kuin harmaalla höystetty kokomusta! Esimerkiksi haalistuneella farkunsinisellä, tummansinisellä ja valkoisella ei voi mitenkään mennä pieleen.

2015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-12015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-2

Vanhat lempifarkut alkavat olla kirjaimellisesti rikkirakastetut, mutta ihan vielä en suostu niistä luopumaan. Mitä rikkinäisemmät niistä tulee, sen skarpimmin niitä voi yhdistää. Huolettoman tummansinisen takin ja valkoisten lenkkareiden kaverina ne menevät hyvin rennolla kaupunkikävelyllä, palaveriin ne kaipaavat seurakseen jo korot ja ryhdikkään jakun.

2015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-42015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-3

TAKKI* BOOMERANG
T-PAITA* STOCKMANN
PIKKULAUKKU FILIPPA K
AURINKOLASIT THE ROW
SUPERSTARIT* ADIDAS ORIGINALS
IKIVANHAT FARKUT ZARA
*SAATU

Kiinnostuneille vinkiksi, että polkaisin Instagramissa käyntiin pienen paitaskaban, jossa on palkintona tuo kuvissa vilahtava printtipaita. Sen on suunnitellut Stockalle brooklynilainen designstudio Two Arms Inc. Tavaratalossa on vietetty viime viikot nykiläisissä tunnelmissa, Brooklyn-teema jatkuu vielä syyskuun loppuun.

Kuvat Mikko Rasila

Aina nälkä

2015-09-28-stellaharasek-athome-12015-09-28-stellaharasek-athome-2

Masentuneet pitkät koirat vaan haluaisivat tietää milloin on heidän vuoronsa saada lämmin possuleipä kotiinkuljetuksella.

Hey hey, my my

Syyskuun viimeisiä viikkoja on leimannut useammalla kuin yhdellä tavalla outo tunnelma. Ihana intiaanikesä on jäänyt jahkailemaan jäisikö vielä toviksi vai menisikö jo matkojaan. Joinakin aamuina on etsittävä puistokahvia varten paikka, joka on puoliksi auringossa ja puoliksi varjossa. Paikka auringossa, tietysti minulle t-paidassani. Varjopaikka on pimeyden prinssille nimeltä Mikko, joka muuten kiljuu, että vampyyri sulaa. Toisina päivinä hytistään kun takki jäi kotiin ja pyydystetään pahantuulinen koira patteriksi villapaidan alle. Lehdet viivyttelevät puissa kuin eivät olisi huomaavinaankaan syksyä.

2015-09-26-stellaharasek-september-012015-09-26-stellaharasek-september-02

Perjantaina löysin itseni Lucha Locon terassilta, ikkunat oli avattu lämpimän sään takia kuin kesällä konsanaan, ravintolan valot tulvivat Korkeavuorenkadun hämärään. Tilasimme tacojen jälkeen toisen margaritan ja ihmettelimme, kun yö pimeni ympärillä eikä vaan tullut kylmä. Kuu nousi talojen välistä kadun ylle, kurkisteli pilvien raosta. Koirat torkkuivat jaloissa käpertyneenä villatakkini sisään. Niillä on aina paras paikka. Ja minun villatakeissani on aina koirankarvoja.

2015-09-26-stellaharasek-september-09

On levottomuus, jota on lääkitty riekkumalla ja riehumalla. Ei ole mennyt ihan kuin ohjekirjassa, mutta myönnetään, hauskaa on ollut. Itkin yhdet itkut. Nauroin aika monet naurut. Saatoin herättää paheksuntaa olemalla sopimattoman hyväntuulinen keskellä kortteliravintolan uneliasta sunnuntai-iltapäivää, eikä siihen tarvittu edes viiniä. Sitten menin kotiin olemaan hysteerinen, mutta siellä ei ollut koiria tai edes kämppäkaveria, jota kiusata.

2015-09-26-stellaharasek-september-04

Vieläkin vähän naurattaa. Superkuun syytä kaikki? En jaksanut nousta katsomaan sen viimeöistä verenpunaista huipentumaa, on tässä valvottu jo ihan riittämiin. Ehkä ensi kuusta tulee tasaisempi. Täytän vuosia, kenties vahingossa vähän viisastunkin. Näen kuinka äitini pyörittelee tässä kohdassa silmiään.

2015-09-26-stellaharasek-september-05

Planeetat tuntuvat muutenkin pyörivän eriskummallisilla radoilla. Arkiset asiat sujuvat tahmeasti, eikä vain siksi, että yöunet ovat jääneet välillä vähiin. En osaa päättää menisinkö sinne vai tuonne vai onko paras paikka juuri tässä. Ajatukset takertuvat toisiinsa ja menevät solmuun. Eilen jäin kolme kertaa hihastani jumiin samaan ovenkahvaan ja alkoi tuntua, että nyt tässä yritetään viestittää jotain. Ehkä viesti oli, että olisit pönttö pysynyt peiton alla.

2015-09-26-stellaharasek-september-06

Tuntuu, että vastaukset kaikkiin pieniin ja isoihin asioihin lehahtelevat jossain ihan lähellä, hipovat melkein poskea. Mitä lähemmäs pääsen, sen iloisemmin ne pyristelevät pakoon. Parasta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on antaa vaan olla. Mennä kävelylle, kuumaan suihkuun, kyljelleen. Kroonisena haahuilijana oikeastaan tykkään ajatuksesta, että aina ei tarvitse olla kartalla, tietää mitä tapahtuu tai aktiivisesti olla mieltä. Jospa vaan unohtaisi kysymykset ja koordinaatit, luottaisi sokeasti siihen, että kompastun oikeisiin asioihin sitten kun niin kuuluu. Sillä välillä voi ottaa vaikka torkut.

2015-09-26-stellaharasek-september-03

Syksy on niin kaunis, että on vaikea ahdistua. Keskellä katua alkaa hyräilyttää. Hey hey, my my. Rock’n’roll can never die. Tekisi mieli heittäytyä. Se olisi niin helppoa, ei tarvitsisi kuin horjahtaa. Kevyt etunoja, pikkurilli painovoimalle joka veisi puolivahingossa mukanaan. Sen jälkeen pelkkä vapaa pudotus, kilometrien kohina korvissa, kaikesta irti päästämisen iloa.

Kuva minusta Mikko Rasila

NEIL YOUNG – MY MY, HEY HEY (INTO THE BLACK)