Yksi asioista, joista pidän arjessani kaikkein vähiten, on tunne siitä että juoksen jatkuvasti oman elämäni perässä saamatta sitä kiinni. Kun vastaan yhteen sähköpostiin, sillä välillä on saapunut kolme lisää, ja kun vastaan niihin, on tullut jo kymmenen. Työtapaamiset venyvät, putkimies vaihtaa kolme kertaa saapumisajankohtaansa, kalenterin täyttämisestä tulee yksi iso Tetris ja kaaos kumuloituu tunti tunnilta.
Yhtäkkiä kello on kuusi, puolet päivän töistä on vielä tekemättä ja illan treenit on skipattava, vaikka liikkuminen on juuri se lääke, joka pitää minut järjissäni kaiken keskellä. Olen hädin tuskin ehtinyt tajuta, että kesä alkaa olla ohi, kun muu maailma tuntuu jo kaahaavan rystyset valkoisina ja kaasu pohjassa kohti joulua. Tekee mieli tarttua ihmisiä harteista ja kiljua, että HIDASTAKAA! On vasta syyskuun toinen eikä meikä ole ehtinyt edes kyytiin!
Meille muutti höyrytin. Se säästää kuulemma sekä aikaa että hermoja, mutta – ah tätä ironiaa – en ole ehtinyt vielä tutustua siihen ja sen toimintaan. Toistaiseksi sillä on höyrytetty tietääkseni lähinnä ystäviämme.
Yritän pitää pään kylmänä, jalat maassa. Tehdä asian kerrallaan, koska muutakaan ei voi. Ehkä höyrytän illalla puhtaat pyykkini, niin ainakin vaatteeni ovat kauniit, vaikka päivät ajautuisivat kaaokseen.
“Odottakaa, minä ajattelen hetken!” tekisi usein mieli huutaa. :D Tämä puki sanoiksi omia fiiliksiä. Vaikka ei kokoajan juoksisikaan, tuntuu, että aika sen kun kiitää ja jättää meikäläisen jälkeen.
Haha! NIIN JUURI!
Kalenteritetris! Niinpä, ihanan kuvaavasti sanottu <3
Niin on!
Sitä se juuri on!
Luin ajatuksissani että “Sata Stellaa tunnissa” :D Mut siitähän sä kirjoititkin.
HAHAHA! NiinPÄ!
Kiitos kaikille kommenteista! Palaan huomenna asiaan paremmalla ajalla, nyt pakko päästä nukkumaan – pus xxx
Tiedän kiireen ja burnoutin. Ja sen, että kun myöntää itselleen ettei ole korvaamaton ja kukaan ei oikeasti tarvitse sinua 24/7. Eikä joka päivä. Eikä ehkä ollenkaan. Paitsi sinä itse. Oppitunti elämältä. Toivottavasti uskallat hidastaa ja asettaa itsesi siihen mittakaavaan jossa oikeasti olet.
Komppaan Saaraa. Tuo kuulostaa minun elämältäni kaksi vuotta sitten – kun sitten juoksin taas tukka putkella palaverista toiseen jouduin liikenneonnettomuuteen ja vietin yks kaks yllättäen vuoden sairaalassa.
Silloin sain upean oppitunnin siitä, että minä en olekaan korvaamaton missään töissä, proggiksissa, luottamustehtävissä.
Olen korvaamaton ainoastaan niille ihmisille, jotka mua rakastaa.
Siksi, vaikka olenkin kuntoutunut täysin, oma kalenterini on nykyään varsin toisen näköinen kuin ennen.
Näinhän se juuri on – kiitos, kun jaoit.
xxx
Sen tiedänkin, etten ole korvaamaton. Kiireet ja burnoutit ovat vuosien takaa tuttuja teemoja, joita olen joutunut pohtimaan paljon viime vuosien varrella. Paljon olen tehnytkin tahdin rauhoittamiseksi, ja kohtalaisen hyvin onnistunut. Välillä vaan tulee näitä viikkoja, kun asioita kasautuu. Onneksi ensi viikko näyttää jo paljon iisimmältä. Kiitos kommentista! xxx
Oon viistoista vaan, mutta silti on aina ihana lukea sun postauksia! Annat inspiraatiota ja uusia näkökulmia!!❤ Yksi kysymys olis omaa blogia aatellen: Millä muokkaat sun kuvat? Ne on aina tollasia tarpeeks kontrastoituja (hupaisa sana) ja hienon mustavalkoisia… Voimia syksyyn ja nauti elämästä!
Heippa, voi kun kiva kuulla, että tykkäät blogista! Käsittelen kuvani Lightroomilla, joskus käytän ne vielä Photoshopin kautta. Lisään kontrastia, joskus nostan tai lasken varjoja. Jotkut kuvat muutan Lightroomissa mustavalkoisiksi, mutta voi sen tehdä Photoshopillakin. Tsemppiä bloggailuun!
YHDYN!
Hyvä etten oo ainoa!
Mä niin tiedän ton tunteen…. Komppaan Vakio-Juliaa: meet sinne treeneihin :)
Mä päätin viime keväänä, että en enää ikinä jätä urheilua väliin työkiireiden takia. Viime vuosien aikana jätin lähes kokonaan liikkumatta, koska kiire ja liikaa dediksiä.
Sitten viime vuoden aikana huomasin, että vaikka työaika lyheni päivittäin noin puolellatoistatunnilla tän urheiluharrastuksen takia, saan paljon enemmän aikaiseksi töissä, jos vaan käyn urheilemassa joko aamupäivällä, lounaalla tai illalla. Kun mun kunto nousi niin jotenkin tehokkuus pääsi salaa nousemaan siinä sivussa. Tein tavalliset tunnin hommat välillä puolessa tunnissa, ja sain treeneissä uusia ideoita, joita pääsin tykittämään kännykän muistikirjaan heti bussissa matkalla takaisin toimistolle.
Itse asiassa mä en enää edes kerro kenellekään työyhteisöissäni, että olen menossa treeneihin – mä olen töissä kun urheilen. Se on palaveri, jota ei voi jättää väliin :-)
Siksi ottaakin vähän tiukille tämä muutaman kuukauden treenitauko raskauden takia. Argh, kun pääsisi taas hikoilemaan.
Tsemppiä!!
Satu! Oot niin oikeassa ja minähän oon tehnyt saman päätöksen sata kertaa – useimmiten siinä pysynkin. Sitten tulee näitä viikkoja, kun kaikki tapahtuu yhtäaikaa enkä enää jaksa taistella vastaan, vaan tuntuu että ainoa keino selviytyä on pyhittää kaikki mahdolliset hetket rästien hoitamiselle. No, onneksi tämä pahin ryysis on nyt tältä erää ohi ja kalenteriin on merkattu kaikki loppukuun treenit punaisella kynällä, jota ei noin vaan ruksita yli.
Ainiin – onnea raskauteen! xxx
Stella, sun blogiin pitäisi ehdottomasti saada sellainen sydännappula. Että vois rakastaa postausta, vaikka ei ehtisikään kommentoida (mitään viisasta). Tätäkin postausta olisin sillä nappulalla rakastanut :)
Kannatan! Aina sitä etin ja koskaan en löydä.
Haha!! Pitäisikö se sydän siis lisätä, niin ei tarvitse turhaan etsiä.
Ehdottomasti ! Kiva ois laittaa sydämiä sulle:) Kiitos ihanasta blogista, ihana Stella.
Kiitos ihana itsellesi kun luet! xxx
Ooh, sydännappi! Eevallahan semmonen onkin. Kiva idea, laitetaan tämä mietintään xxx
Puit tunteeni sanoiksi! Vielä kun keksis miten tää taltutetaan.
Sanos muuta. Onneksi ensi viikolla helpottaa, toivottavasti sullakin siellä xxx
Mistä alin kuva on otettu?
Kapteeninkadulta KOM-ravintolan edestä.
Ihanat kuvat! Mutta joi, tuttu tunne… Lohduttaa etten oo ainoa.
Et ole! xxx
Höyrytin. Hih. Mekin ostettiin se silloin remppaa nopeuttamaan. Nooh ei nopeuttanut, yhtään. Siinä sitä sitten siirreltiin huoneesta toiseen rempan edetessä, kun pyöri aina jaloissa. Nyt se pölyttyy autotallissa. Money well spent, yeah right!
HAHAHAHA! Vai niin siinä sitten kävi. Katsotaan kuinka täällä käy.
Jos asuisin hesassa nii mää jeesaisin niin mielelläni :) oon hyvä oleen “vasen käsi” :DD
ps. Jos joskus meinaat palkata ns assistentin itelles, haluun ehdottomasti haastikseen! ☆☆☆☆☆☆☆☆
Haha! Kiitos, pidetään tämä mielessä xxx
♡
Samat fiilikset täällä. Johtuu ainakin mulla ehkä siitä, että kesä(inen sää) tuli niin myöhään, vasta elokuussa, että en nyt pääse syksyn kyytiin ihan vielä.
Ou jee, 1 KESÄlomaviikko vielä syyskuussa. Katellaan syksyä sen jälkeen.
Oooh, ihanaa lomaa! Sun syksy alkaa ehdottomasti vasta sen jälkeen! xxx
No niinpä – vasta elokuussa oli sen verran lämmin, että tuntui kesältä.
Mene sinne reeneihin! Muuten ei tuu mistään mittään.
Mutta joo, tuttuja tunnelmia. Yritän pitää kalenterissa tyhjiä koloja spontaaneja juttuja tai laiskottelua varten. Vaihtelevalla menestyksellä…
samaa mieltä!!
Olet niin oikeassa. Tänään menenkin. Ja tyhjät kolot kunniaan!