Syksyn suosikit x 2

Olen ajatellut selviytyä syksystä kaksilla kengillä – toiset ovat upouudet, toiset kuukausien kuluessa suosikeiksi yltäneet.

2015-09-23-stellaharasek-shoelove-1

Acnen teräväkärkiset nilkkurit (vasemmalla) hankin viime keväänä Stockalta. Mallin nimeä on kysytty moneen kertaan ja se on Loma, mikä naurattaa aina vähän kun puen ne pitkään palaveripäivään. Lesti on tukeva ja korko maltillinen, nilkkurit ovat siis täydelliset paikasta toiseen juoksemiseen. Ovat silti kaukana tylsästä – terävät metallivahvistetut kärjet tuovat niihin särmää.

2015-09-23-stellaharasek-shoelove-2

Stylesnobin mokkanahkaiset hapsunilkkurit sain viime viikolla Dotsista. Hapsut ovat kiinnostaneet viime aikoina ja rakastuin villisti, kun tajusin, että ne eivät suinkaan ole vain kesän etuoikeus, vaan niitä saa rakastaa syksylläkin. Ikihippi minussa on kiitollinen syksyn 70-luvun trendille – putiikit ovat täynnä ihania hapsuasioita, eikä kukaan katso kieroon, vaikka yhdistäisin näihin kaikki kreiseimmät hippiloimeni. Enimmäkseen kyllä yhdistän näitä arkisiin kokonaisuuksiin, kuten pillifarkkuihin ja väljiin villapaitoihin. Loistava lesti ja passelisti korkoa – näillä jaksaa juosta, mutta tarvittaessa ne toimivat myös silkkaan seiskoskeluun ja nätiltä näyttämiseen.

2015-09-23-stellaharasek-shoelove-3

Vahva kaksikko! Näillä mennään.

25 thoughts on “Syksyn suosikit x 2

  1. Oijoi kun on ihania!
    Mikä koko sinulla on noista Acnen kengistä? Olen tekemässä tilausta mutta en osaa valita kahden koon väliltä.. pitäisikö ottaa yhtä kokoa isompi jos haluan että mahtuu paksumpi sukka..? Kiitos jos ehtisit vastata :)

    • Moikka, mulla on kengistä 38, jota käytän normaalistikin. Hmm, en ehkä ottaisi tavallista isompaa kokoa, nahka venyy jokatapauksessa ja noissa on kuitenkin sen verran korkoa, että varpaita painaa ikävästi, jos jalka valuu liian pitkässä kengässä alaspäin.

  2. APUA! Sain fiksaation noista kengistä! Noista hapsukengistä siis! Niitä ei ole verkkokaupassa.. pakko ottaa puhelin käteen ja rimpauttaa Dotsiin siis.

    Siis aivan ihanat ja koko tuo look! yksinkertaisuudessaan upea!

    Olet inspiroinut pukeutumistani niin, että olen siirtynyt aina yksinkertaisempaan ja simppeliin tyyliin. Luonnonmateriaalit ja perusvärit kunniaan. Vaatekriisit ovat vähentyneet eksponentiaalisesti!

    • Hei soita pian, luulen nimittäin että niitä ei oo montaa paria jäljellä! Putiikissa on kyllä muitakin saman merkin syysnilkkureita, kantsii käydä kurkkimassa jos kiinnostaa. Ja hei kiitos – ihana kuulla että olet löytänyt täältä iloa ja inspiraatiota! Mulla on kans vaatekriisit vähentyneet olemattomiin, kun olen karsinut vaatekaapin simppeliksi ja sellaiseksi, että oikeastaan kaikki sopii kaikkeen.

  3. Uu la laa! Nyt osui ja uppos toi sun Staili!! Mulla on tuota samaa ajatonta tyyliä :D mutta hapsut puuttuu… ;) Oot näyttävän näköinen mimmi kuvissa!

    • Hei kiitos kaunis! Ja hapsut on onneksi hankittavissa, jos niikseen tulee ;) xxx

    • Sanoisin, että kyllä. Mulla on nilkkureista oma kokoni, 38, ja se istuu kuin hansikas.

    • Toki! Jos muistan… Acnen nilkkurit taisivat maksaa 430€ tai jotain sensuuntaista. Stylesnobin nilkkureilla on hintaa parisataa euroa.

  4. Kummat noista kestää vettä ja kummat räntää sekä loskaa? :) okei. En halua olla ilonpilaaja. Toivon sydämestäni, että tänä syksynä saataisiin nauttia auringosta ja ruskasta. Ulkona olisi ihana tareta villaneuleessa♥ joohan! Kesällä oli syksy niin nyt kesä kiitos.

    • Haha! Kovin käytännönläheinen kysymys, Suomessa toki aiheellinen. Toki Acnen nilkkureiden pintanahka kestää vähän paremmin loskaa kuin mokkanahka, jos ihan kahluuhommiin lähtee, mutta mokkanilkkuritkin kestävät kyllä kosteutta kunhan nahan suojaa ensin hyvin.

  5. Oi miten kauniit ovat kumpikin. Mulla on iki-ihanat Dieselin nilkkurityyppiset kengät, jotka ovat vähän samantyyliset kuin nuo Acnen. Niissäkin on terävä kärki ja kivana yksityiskohtana on vetoketju kengän päällä. Ostin ne vuosi tai pari sitten (mulla mennyt ilmeisesti muisti…) ja ovat aivan ihanat. Mistä muuten löytyisi kivoja ylisuuria neuleita? Miestenosastolta varmaan, mutta etsin sellaista tummanharmaata/mustaa, hiilenväristä ja rentoa neuletta. Vähän samantyylistä kuin sulla on vilahtanut tässä jokin aika sitten. Sellainen jossa näkyy ns neulokset. Mistä olet paidan hankkinut? Olisi ihana saada samanlainen paita ja olla samiksissa.

    • Ooh, kuulostavat ihanilta nuo Dieselit. Hmm, tarkoitatkohan Helmut Langin harmaata neuletta? Se on kyllä kaunis, mutta nukkaa aivan järjettömästi. Oli alesaalis Outnetista, jos haluat vielä kurkkia oisko jäljellä.

      • Kiitos vastauksesta! Taidan jättää nukkaneuleen hankkimatta ja jatkan tumman ison neuleen metsästystä. On meinaan kurjaa jos nukkaa on joka paikassa ja aluspaita ja sohva takista ja kaulaliinasta puhumattakaan on neuleen nukassa (nimimerkillä kokemusta löytyy ja neule lähti toiseen kotiin tästä syystä).

        Ja kyllä! Dieselin nilkkurit ovat aivan ihanat ja mukavat myös jalassa. Ja kun ovat nahkaa niin kestävät ihan hyvin vesisateenkin. Toiset lempparikengät syksyyn ovat Timberlandin punertavanruskeat korolliset nauhalliset nahkanilkkurit. Korko on näissä korkeampi mutta sellainen napakka ja kengät kestävät vettä ja pohja on tehty siten, että ovat pehmeät kävellä ja näissäkin voi hyvin jopa juosta. Ja ovat myös törkeän hyvännäköiset oikeastaan minkä kanssa tahansa. Jos taas haluan saada vähän piristystä ja roisoista asennetta syksyyn niin valitsen kulunneen oranssin väriset maiharit, jotka olen solminut siten, että menevät jalkaan nauhoja avaamatta. Ovat mustien pillifarkkujen kanssa pirteä yhdistelmä.

        Itse raskasta syksyä ja odotan jo viilempiä kelejä ja kaunista ruskaa, mutta myö niitä ihania syysmyrskyjä ja syksyn verratonta tunnelmaa. Koirien kanssa on ihana olla vesisateella ulkona kun pukeudun sillon ulkoilutamineisiin ja koiratkaan eivät ole moksiskaan sateesta. Sadesäällä ei ole ihmisvilinää vaan ulkona saa tallustella melko itsekseen ja luonnossa on sellainen ihanan maan tuoksu ja ilmaa on ihanan helppoa hengittää. Kotona on sitten ihana pestä koirat ja mennä yhdessä viltin alle nauttimaan jotain hyvää ruokaa ja juomaa.

        • Siis rakastan syksyä (enkä raskasta…). Vitsi näitä kirjoitusvirheitä ja iPadin näppäimistöllä tulee vielä normaalia enemmän. Sori Stella ja lukijat.

        • Joo, ei voi kyllä suositella noita reilusti nukkaavia neuleita, sitä nöyhtää on ihan joka paikassa joka kerta kun käyttää paitaa. Harmi, koska on muuten tosi kiva ja lämmin. Pidän mielessä jos tulee muualla joku tuntomerkkejäsi vastaavaa villapaitaa vastaan!

          Voi olisipa koirat, jotka tykkäävät sateesta, mutta meillä vaan lyödään jarrut pohjaan ja halutaan takaisin sohvalle :D

  6. Voi vitsi, aivan ihanat nuo hapsukkaat. Kiitos muuten inspiroivasta blogista! Minunhan siis pitäisi lukea tenttiin, sen sijaan selaan täällä sun tyylikategoriaa läpi ja mietin mitä tekisin kulahtaneelle vaatekaapilleni :D

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.