Matkalaukkuelämää

Matkalaukku ei ehtinyt taaskaan levätä kovin kauaa kaapissa, kun se kaivettiin uudelleen esiin. On ollut varsinainen matkavuosi – ja lauantaina lähden vielä kerran. Saattaa tosin olla, että tällä kertaa rakastetut Rimowat jäävät kotiin ja reissuun pakataan reppu. Vielä kun ennättäisi hankkia kunnollisen.

2015-11-16-stellaharasek-ontheroadagain

Tällä kertaa kyseessä ei ole vähimmissäkään määrin työmatka, vaan rehellinen loma. Ajattelin yllättää ystäväni ja ennen muuta itseni jättämällä tietokoneen kotiin, jos vaan ennätän saada kaiken valmiiksi ennen kuin lentokone nousee ilmaan. Oispa ihanaa olla ensimmäistä kertaa en-muista-moneenko-vuoteen kokonaiset kymmenen päivää ihan vaan offline! En edes tiedä mitä tekisin sillä kaikella ajalla. Kerron kohta reissusta lisää, nyt on pakko painella petiin. Ehkä näen unta auringosta. Aurinkoa toivottelen teidänkin uniin.

THE DOORS – WAITING FOR THE SUN

17 thoughts on “Matkalaukkuelämää

  1. “Pimeys vie hengen multa, enkä toivo kuolemaa”. Voisin kyllä lähteä joko lappiin pyörimään lumessa tai etelään pyörimään hiekassa, molemmat käy. Maksaisikohan kela jotain korvausta?!? Vieno toive, että kun pääset matkan päähän, niin muistuta aurinkoa, että kyllä täällä Suomessa oikeasti asuu ihmisiä ympäri vuoden, voisi taas täällä naamaansa näyttää.

    Hyvvää matkaa! Bon voyage! Gute Reise!

    • No tällä kertaa ei varmaan ihmeitä matkajuttuja tule, koska kyseessä on ihan loma. Kamera lähtee kuitenkin mukaan, joten kuvia luvassa varmasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.