PAIKKA JONNE KUULUN

Kymmenen päivää alkaa olla ohi. Sain itseni kiinni siitä, että on jo ihan vähän ikävä kotiin. En tarkoita, etten tahtoisi olla juuri täällä nyt. Ei vaan harmita lähteä sitten kun sen aika on. Ei ahdista edes poissaollessamme laskeneet lämpötilat – olen saanut tänä vuonna matkustaa lämpimissä maissa niin paljon, että aurinkoenergiaa riittää pohjoisen piteneviin päiviin asti.

2015-11-28-stellaharasek-pimeys

Vuosia se vei, mutta vihdoin tuntuu siltä, että olen suurimman osan ajasta juuri siellä missä pitääkin. Että elämä ei ole jossain toisaalla, tapahtumassa joillekin muille, täydempänä ja todempana. Etten voi valita väärin – kuulun sinne missä kulloinkin olen. Joskus tulossa, jatkuvasti menossa, useammin kuin ennen ihan vaan paikallaan. En tiedä mitä tapahtui, ehkä jokin naksahti vaan vihdoin kohdilleen. Pidän siitä. Uudenlaisesta luottamuksesta, siitä ettei tarvitse enää kyseenalaistaa koko ajan ihan kaikkea.

Ennen kuin lähdin, yhtenä iltana satoi kuin vain marraskuussa voi, tauotta, väsymättä. En sytyttänyt valoja tai edes kynttilää, annoin hämärän täyttää huoneet. Ei huvittanut soittaa musiikkia, sateen rummutus riitti. Tee jäähtyi pannuunsa, putki tai patteri naksui. Oli hiljaisuus joka tiheni. Katselin nurkissa liikkuvaa pimeyttä, sitten sadetta. Ikkunat höyrystyivät hiljalleen.

Loppuvuoden lyhyet päivät, pimeät yöt. Tulen takaisin ja olen teidän.

Valoa joulukuun ensimmäiseen!

Kuva Mikko Rasila

30 thoughts on “PAIKKA JONNE KUULUN

  1. Stella,

    luin ennen blogiasi aina kun olit sitä päivittänyt. Sitten sain elämäämme pienen tyttövauvan ja blogit jäivät. Nyt palasin kolmen kuukauden jälkeen ja ehdin tähän asti. Aiempiakin olisin voinut kommentoida, mutta tähän oli pysähdyttävä. Viimeiset kaksi kappaletta kävi tunteisiin. Mikä teksti!

    • Stiina, ihana kuulla että tykkäsit, ja kiva kun tulit takaisin! Onnea uuteen elämänvaiheeseen xxx

  2. Ihana teksti…niin kuin aina kun kirjoitat sydämestä :)

    …..mutta silmiini osui myös kuvassa oleva “karvareuhka” :) …mikä ihana takki (?) se on ?

  3. No tämä! Koulutan edelleen itseäni samaan olotilaan. Olen aina ollut levoton luonne, ja tuntuu että koko ajan “olisin VARMAsti onnellisempi jos asuisin siellä/omistaisin tuon/ajattelisin noin”. No, ehkäpä kehitystä tapahtuu kun kerran jo sentään tiedostan tämän…… Vanha klisee, mutta onni ei tule ulkoa, vaan sen luo jokainen itse.

  4. Mullekin niin ihanan ajankohtainen on ollut tunne siitä ettei tarvitse kyseenalaistaa enää kaikkea, varsinkaan itseään. Eikä tarvitse enää tietää mitä tapahtuu ensi viikolla tai ensi vuonna. Tässä on hyvä. ♡

    • Nimenomaan – ei ole enää tunnetta, että pitää saada kontrolloida kaikkea. Kummasti kevyempi fiilis.

  5. Ihana rauha. Sitä kohti itsekin menossa, vielä tosin räpistellen. Kaunis teksti, kaunis sinä. Ihanaa, että olet. ♥


  6. Olen aika-ajoin pysäksissä, paikoillani, yksin aamusta seuraavaan. Tunnen kuinka saan raamini ja iholleni rajat takaisin.
    Olen ollut silloin itsestäni poissa.
    Edellispäiväni oli juuri tuollainen.
    Olin ja nukuin.

    Tää oli niin sydän-kirjoitusta! Kiitos.

Leave a Reply

Your email address will not be published.