Muuttohommissa

Kuunvaihteen tunnistaa kaupungissa katukuvasta. Näköhavaintojen perusteella noin puolet Punavuoresta oli eilen samoissa hommissa kuin me, kantamassa laatikoita ja kalusteita osoitteista toisiin. Meillä oli luultavasti kähein muuttorekka – ja ihan varmasti pätevimmät projektipäälliköt. Tarkkavaisuuden tasoa voi vaan ihailla, sillä me kaikki muut emme olleet sunnuntaiaamusta aivan noin skarppeina.

2016-02-29-stellaharasek-sunday-12016-02-29-stellaharasek-sunday-2

Minkälainen homma?

2016-02-29-stellaharasek-sunday-3

Päästä! Päästä! Nnnnggggghhhh… Täytyy… Mennä… Työnjohtotehtäviin.

Kaikista näistä kuvista sitä ei ehkä uskoisi, mutta saimme sunnuntaina hyötyliikuntaa muuttourakan muodossa, kun parin korttelin päässä asuneet ystävämme muuttivat uuteen osoitteeseen. Uusi koti ei ole onneksi sekään kovin kaukana. Haluamme pitää heidät lähellä, sillä jonain päivänä meinaamme huijata heiltä nuo pikkukoirat. Pöljä on Mikon suosikki ja – myös kepsurullana tunnettu – Pahis minun.

2016-02-29-stellaharasek-sunday-62016-02-29-stellaharasek-sunday-5

Mahtavaa lyhyissä muuttomatkoissa: helposti hajoavia esineitä ei tarvitse pakata rekkaan kolisemaan, vaan ne voi kiikuttaa perille hellin hauisvoimin. Annikan kainalossa on lempitaulu ja minun kasseissani muuttavan talouden viinit. Tuli kiliseviä kasseja kanniskellessa jotenkin kesäinen fiilis. Voi kunpa voisi jo painella puistoon piknikille.

2016-02-29-stellaharasek-sunday-42016-02-29-stellaharasek-sunday-72016-02-29-stellaharasek-sunday-82016-02-29-stellaharasek-sunday-9

Uudessa kodissa ei ole vielä keittiötä, mutta on vastavahatut lautalattiat, epätodellisen kaunis valo ja onnellisia ihmisiä. Ja iso kasa laatikoita, mutta ei takerruta nyt niihin. Annika kuitenkin purkaa ja viikkaa ne kunnioitusta herättävällä tehokkuudellaan alle vuorokaudessa.

2016-02-29-stellaharasek-sunday-112016-02-29-stellaharasek-sunday-122016-02-29-stellaharasek-sunday-132016-02-29-stellaharasek-sunday-14

Viherkuljetus! Uudessa kodissa ei ole ulkotiloja, joten nuo tuijat päätyivät meidän parvekkeellemme. Sillä on siis ainakin teoreettinen mahdollisuus olla tänä keväänä nättinä, nyt jo melkein vuosi muuttomme jälkeen. (Ehkä pitäisi palkata Annika somistushommiin.)

2016-02-29-stellaharasek-sunday-152016-02-29-stellaharasek-sunday-16

Talkoohommissakin on tärkeää pitää taukoja. Ei tainnut olla sattumaa, että sohva oli ensimmäinen asia, joka kannettiin uuteen kotiin. Projektipäälliköt löysivät heti sekä sohva- että sylipaikkoja. Mani esitteli heille samalla ikkunoista avautuvia uusia maisemia.

2016-02-29-stellaharasek-sunday-172016-02-29-stellaharasek-sunday-222016-02-29-stellaharasek-sunday-232016-02-29-stellaharasek-sunday-18

Epäilen, että uusi koti on valittu siksi, että olohuoneen nurkassa kattoon asti kohoava kakluuni on täsmälleen samanvärinen kuin Pahis-koira. Hän arvatenkin aikoo loikoilla lyyrisesti sen edessä. Ehkä Pöljä löytää mustavalkoisen tyynyn, johon voi maastoutua yhtä tyylipuhtaasti.

2016-02-29-stellaharasek-sunday-252016-02-29-stellaharasek-sunday-262016-02-29-stellaharasek-sunday-212016-02-29-stellaharasek-sunday-242016-02-29-stellaharasek-sunday-20

Voi tuoreen maalin tuoksun ja uusien alkujen aiheuttamaa päihdyttävää onnea. Oma muutto ja remontti ovat vielä (liiankin) tuoreessa muistissa, mutta aloimme silti muuttopäissämme Mikon kanssa miettiä pitäisikö ottaa seuraavaksi työn alle kunnon hermoromahdushanke. Kapteeninkadun kotiin suunnittelimme remontin jonka joku muu toteutti, seuraavaan kotiin Tehtaankadulla teimmekin koko remontin itse.  Eiköhän seuraava looginen askel olisi alkaa rakentaa kokonaista taloa, mottona tietysti samat teesit kuin edellisissäkin projekteissamme: vauhti korjaa virheet ja kuinka vaikeaa se voi muka olla?

Kuvat Stella Harasek, Jarno Jussila & Marianne Nieminen

Nahkahousujen paras ystävä

Toimistokuvissa vilahtanut silkkipaita esittäytyy! Se on yksi tanskalaisen Second Femalen kevätmallistosta poimimistani suosikeista, kuten mokkanahkainen hapsuhamekin. Huoleton musta printti, kauniisti valuva leikkaus ja 100% silkki vakuuttivat. Tykkään yhdistellä rentoja, ohuita paitoja kapeisiin nahkahousuihin ja korkoihin, siihen tarkoitukseen silkkipaita passaa kuin nenä päähän. Keväämmällä paita pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun sitä ei tarvitse enää piilottaa ulkona villakangastakin alle, mutta en tietenkään malta odottaa. Olen tässä säätilojen sekoilun keskellä muutenkin päättänyt, että kevät on mielentila, ei vuodenaika.

2016-02-27-stellaharasek-secondfemale-12016-02-27-stellaharasek-secondfemale-22016-02-27-stellaharasek-secondfemale-32016-02-27-stellaharasek-secondfemale-4


SECOND FEMALEN SILKKIPAITA* JA
STYLESNOBIN HAPSUNILKKURIT* DOTS
NAHKAHOUSUT* MINIMUM
AURINKOLASIT THE ROW
*SAATU

Kuvat Jarno Jussila

Pehmeitä ja tärähtäneitä

Olen alkanut tykätä eniten kuvista, joissa ei varsinaisesti tapahdu mitään. Vähän puolivahingossa otetuista ruuduista, joissa on ajatus tai lause kesken, takassa rätisee laiska tuli ja koirien korviin kuiskaillaan tarkoituksettomia sanoja, joita ne kuuntelevat lumoutuneina ihan siltä varalta, että ne liittyvät lihapulliin. Keittiöstä kantautuu lautasten vaimeita kilahduksia ja uunissa kypsyvien perunoiden tuoksu. Kynttilä palaa itsekseen loppuun ja tee jäähtyy. Joku miettii mikä oli se elokuva, jossa oli se yksi saarikohtaus, jonka näyttelijästä tuli mieleen se toinen samannäköinen tyyppi, jonka nimeä kukaan ei nyt tähän hätään muista.

2016-02-26-stellaharasek-athome-12016-02-26-stellaharasek-athome-22016-02-26-stellaharasek-athome-32016-02-26-stellaharasek-athome-42016-02-26-stellaharasek-athome-52016-02-26-stellaharasek-athome-62016-02-26-stellaharasek-athome-72016-02-26-stellaharasek-athome-82016-02-26-stellaharasek-athome-9

Olen myös lakannut välittämästä siitä, että valoa on vähän. Kuvat saavat olla vähän pimeitä, pehmeitä ja tärähtäneitä, samanlaisia kuin nämä päivät. Ei enää talvi eikä ihan vielä kevät.

Kuvat Stella Harasek & Jarno Jussila

This is what I’m made of

Peruskeskustelu ystäväni Annin kanssa:
“Mikäs biisi siinä uudessa automainoksessa on? Se on tosi hyvä.”
“Ai mikä automainos?”
“Siinä on joku auto ja siinä biisissä laulaa joku nainen.”
“Olisko jotain tarkempia tuntomerkkejä?”
“Ei.”
*kymmenen sekunnin googlaus*
Ei ole mitään mitä Google ei tiedä.


VIOLA MARTINSSON – MADE OF

Parempi työpäivä

Yhteistyössä Elovena

Terveiset Merimiehenkadulta! Teen tällä hetkellä suurimman osan töistäni Mellakan toimistolla – monet niistäkin, jotka eivät liity viestintätoimiston projekteihin, vaan blogiini. Olen huomannut olevani toimistoympäristössä huomattavasti tehokkaampi kuin kotona, kiusallinen totuus jonka edessä jopa meikän vapaudenkaipuinen sielu on taipunut. Kodin työhuoneesta on turhan helppo paeta viltinmutkaan päiväunille, jos työt eivät suju toivotulla tavalla. Toimistossa on vaikeampaa keksiä sijaistekemistä, joskin kollegoiden kiusaaminen moneen kertaan kuulluilla vitseillä tai toimistokoirien rapsuttelu ajaa toki hätätapauksessa asian.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-12016-02-23-stellaharasek-atwork-2

Työpäiväni ovat harvoin samanlaisia, mutta yhteistä niille on se, että DJ-vuoroista ja päivän musiikkivalinnoista käydään kiihkeäsanaisia väittelyitä neuvotellaan aikuismaisesti, kahvia kuluu laittomia määriä ja jossain vaiheessa joku änkeää syliin. Joskus se on koira.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-32016-02-23-stellaharasek-atwork-5

Joka päivä toistuu myös taistelu nimeltä lounastauko. Ensimmäinen haaste on muistaa, että pitää syödä – ainakin, jos aikoo pitää itsensä käynnissä. Suurin osa tuntemistani ihmisistä odottaa lounastaukoa aamukymmenestä asti, minusta nälkä iskee aina totaalisen väärällä hetkellä. Olen juuri aloittanut jotain tai saamassa jotain valmiiksi, tai sitten olen kaiken keskellä enkä malta lopettaa. Ajatus on kroonisesti kesken eikä muutenkaan horjuvaa keskittymistä huvita (tai kannata) katkaista. Säännöllinen syöminen on kyllä ollut aina meikäläisen kompastuskivi. Treenaaminen on onneksi tuonut siihen vähän ryhtiä ja rutiinia: ellei tankkaa, ei jaksa hikoilla.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-6

Toinen haaste on päättää mitä söisi. Helppous ja nopeus ovat tärkeysjärjestyksessä kaikkein korkeimmalla, joten useimmiten väsään jotain pikaista toimistolla. Jos aika ja kärsivällisyys riittää, keittelen kattilassa puuron. Olin joskus tunnustuksellinen puuropussiaddikti, sittemmin niiden rinnalle on kiireisiä tai kärsimättömiä päiviä ajatellen ilmestynyt jotain vielä näppärämpää. Elovenan Puurokuppi on superkätevä: kuppiin ei tarvitse kuin kaataa kuumaa vettä ja sekoittaa, niin puuro hautuu kannen alla valmiiksi muutamassa minuutissa. Makuja on kaksi, rouhea pähkinä ja vaahterasiirappi. Olin varma, että pitäisin pähkinästä enemmän, mutta vaahterasiirappi on sittenkin vienyt voiton – maku ei ole yhtään liian makea, vaan sopivan mieto.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-42016-02-23-stellaharasek-atwork-7

Joku muukin haluaisi maistaa puuroani. Lunallakin on mielestään lounastauko.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-82016-02-23-stellaharasek-atwork-9

Äidille kuuluu kiitos siitä, että olen puuron suurkuluttaja. Rakastan puuroa melkein kaikissa muodoissaan kaurapuurosta mannapuuroon. Mannapuurolla on helppo lelliä ystäviään -kaikilla on siitä lämpimiä lapsuudenmuistoja, mutta harvalle tulee mieleen, että sitä voi keitellä itselleen aikuisenakin. Riisipuuroon suhtaudun äärimmäisellä vakavuudella ja se onkin ainoa ruoka, jota on jouluisin saatava tai joulu ei tule. Oikeastaan ainut puuro, jolla ei ole sijaa sydämessäni, on tuorepuuro. Kyllä puuron pitää olla lämmin! Kylmänä kauhottava puuro on vaan iso huijaus.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-102016-02-23-stellaharasek-atwork-11

Opiskelijana tuli syötyä puuroa, koska se oli halpaa. Se oli myös hyvää, joten tapa jäi, vaikka valmistuin. Arkisin tulee usein vedettyä puuro treenin jälkeen: kasaan kaurapuuron päälle marjoja ja pähkinöitä, jotka tekevät siitä vielä ruokaisamman. Viikonloppuisin keittelen puuroni pitkän kaavan kautta, täysmaidon ja oikean voin kera kuten mummo aikoinaan. Se on niin hyvää, että harvoin lisään siihen enää mitään. Jos tekee mieli makeaa, saatan lorauttaa siihen tilkan vaahterasiirappia. Ehkä siksi tuo vaahterasiirapilla maustettu Puurokuppi toimiikin niin hyvin.

2016-02-23-stellaharasek-atwork-122016-02-23-stellaharasek-atwork-13

Ei tarvitse huolestua Mellakalla majailevien eläinten hyvinvoinnin puolesta. Luna-koira sai  lounaani lopuksi nuolla kupin pohjat. Sen jälkeen se livahti siskonsa seuraksi viltin alle, puuronokare nenänpäässään.

Kuvat Jarno Jussila

(Toisenlainen) mustekuume

Edes minä en ole niin optimisti, että kulkisin kylillä vielä nahkatakissa, mutta sovitella saa aina. Musteensininen nahka – etenkin mattapintaisena ja pikkuisen patinoituneena – näyttää just nyt kaiken villakankaan ja kelsin jälkeen vaivattomalta ja freesiltä. Kun kelit antavat myöten, aion kokeilla miten rotsi viihtyy valkoisen t-paidan ja repaleisten farkkujen kanssa. Veikkaan, että tulevat juttuun.

2016-02-23-stellaharasek-minimum-12016-02-23-stellaharasek-minimum-22016-02-23-stellaharasek-minimum-32016-02-23-stellaharasek-minimum-42016-02-23-stellaharasek-minimum-5

NAHKATAKKI* MINIMUM
SOLKINILKKURIT VAGABOND
MINIMEKKO IKIVANHA FILIPPA K
SUKKAHOUSUT WOLFORD
AURINKOLASIT THE ROW
*SAATU

Muut releet ovatkin helmikuista arkikamaa. Onneksi on luottobuutsit, jotka kesyttävät lempimekon minimittaisen helman toimistokelpoiseksi – ja joilla pysyy pystyssä jäisillä kaduilla! Jos ne joskus hajoavat, joudun ehkä muuttamaan maasta, ja mikä pahempaa, hankkimaan säädyllisen pituisen mekon.

Kuvat Jarno Jussila