Veden äärellä

Yhteistyössä Thoreau-vesi, sisältää arvonnan

Viikonloppu alkoi viime perjantaina parhaalla mahdollisella tavalla, kun pitkän viikon päätteeksi sai istahtaa The Cockissa valmiiseen pöytään. Perjantai-iltapäivisin ei yksinkertaisesti riitä enää paukut kauppareissuun saati päätöksentekoon hyllyjen välissä – puhumattakaan siitä, että kotona sytyttäisi kaasulieden ja alkaisi kokkailla. Jumalille kiitos kortteliravintoloista, joihin voi talsia tukka kampaamattomana, rojahtaa nurkkapöytään ja tilata listalta mitä tahansa luottaen siihen, että pöytään kannetaan jotain hyvää.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-12016-02-10-stellaharasek-thecock-22016-02-10-stellaharasek-thecock-3

Perjantai-illan paikkavalinnalla oli nälän lisäksi toinenkin tarkoitus: kävin tutustumassa Thoreau-veteen osana yhteistyötämme. Olen pistänyt kattaukseen kuuluvat kauniit vesipullot aiemminkin merkille, The Cockin lisäksi myös muissa lemppareihini lukeutuvissa ravintoloissa. Kanansiivet ja simpukkapasta kiinnostivat, joten tie vei tällä kertaa tuonne Kasarmintorin kulmaan. Samalla selvisi mistä Thoreaussa on kyse.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-42016-02-10-stellaharasek-thecock-52016-02-10-stellaharasek-thecock-6

Euroopassa myydään kuulemma vuosittain 92 miljardia pulloa vettä. Jos kaikki nuo pullot kasaisi päällekkäin, saisi aikaan 1284 Mount Everest -vuorta, pääsisi kuusi kertaa maapallon ympäri ja pääsisi vielä 52 kertaa kuuhun. Vetää hiljaiseksi ja pistää pienen ihmisen pohtimaan onko pullojen määrässä mitään tolkkua. Eihän tuota määrää keskivertokapasiteetilla voi edes käsittää.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-72016-02-10-stellaharasek-thecock-9

Thoreau-vesijärjestelmä onkin saanut alkunsa pullovesisirkuksesta, jolle kaivattiin ympäristöystävällistä vaihtoehtoa. Thoreau tuo ravintoloihin (ja kahviloihin, toimistoihin ja oikeastaan ihan mihin vaan) ekologisen tavan tarjoilla paikallisesti hanavedestä suodatettua ja pullotettua vettä. Kuplilla tai ilman, itse tykkään molemmista. Paikan päällä ravintoloissa suodatettu ja hiilihapotettu vesi tarjoillaan simppeleistä lasipulloista, jotka kestävät sekä katsetta että käyttöä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin kuljettaa, kantaa, kierrättää tai varastoida, ne vain ovat ja tekevät tyylikkäästi sen mihin ne on suunniteltu, kiinteänä osana ravintolan kattausta.

Thoreau-vesijärjestelmä on toisinsanoen palvelu, joka sisältää teollisuuskäyttöön sopivan laitteen hanaveden suodattamiseen ja hiilihapottamiseen, sekä lasiset pullot, joissa vesi tarjoillaan. Palvelun tavoite on helpottaa ravintoloiden (ja muiden pullovettä runsaasti kuluttavien yritysten) toimintaa sekä vähentää pullojätteen määrää. Ravintolat itse päättävät laskuttavatko vedestä vai ei. Joissakin ravintoloissa se on ilmaista ja toisissa ei.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-102016-02-10-stellaharasek-thecock-122016-02-10-stellaharasek-thecock-11

Nimi on peräisin 1800-luvulla eläneeltä amerikkalaiselta kirjailija-filosofilta Henry Dadid Thoreaulta, joka tunnettiin ekologisen elämän edelläkävijänä. Viisas kaveri, joka puhui ympäristönsuojelusta jo kauan ennen kuin suuret massat havahtuivat siihen, että luonnonvaroja ei voi kuluttaa eikä maapalloa kuormittaa loputtomiin. Pisteitä siitäkin, että hän keksi kansalaistottelemattomuuden käsitteen ja kirjoitti aiheesta kokonaisen kirjan. Se onkin lukematta, täytyy korjata asia ensitilassa.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-152016-02-10-stellaharasek-thecock-132016-02-10-stellaharasek-thecock-14

Sananen safkoista, sillä joka päivä tulee nälkä. Suosikkitapani syödä: tilataan pöytä täyteen ja vedetään kaikki kimpassa. The Cockissa jakaminen on tehty helpoksi. Kasarmintorin laidalta löytyvä kantapaikkani hurmasi jo silloin kun avasi ovensa, seuraavaksi otin haltuun myös seiskalta alkavan aamiaisen ja sittemmin lounaankin. Suosikkini saattaa silti olla iltalista ihan vaan siksi, että The Cockin simpukkapasta on kaupungin ellei koko maan paras.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-17

Lempipaikoissaan tulee usein tilattua samoja hyväksihavaittuja suosikkeja, tällä kertaa maistettiin myös lehtikaalipestossa paistettuja etanoita ja vuohenjuustosalaattia. Mansikoilla ja granaattiomenansiemenillä maustettu salaatti yllätti nälkäisen, oli raikas ja ruokaisa. Simpukoista joutui taas taistelemaan haarukalla ja kyynerpäillä, ensi kerralla tilaan ihan oman. Tartar on ystäväpiirissä monen suosikki.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-212016-02-10-stellaharasek-thecock-25

Tampereelta junantuomana tulleena on pakko digata kanansiivistä – kunnollisia saa Helsingistä harmillisen harvoista paikoista. Chili kruunaa siipikeon.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-202016-02-10-stellaharasek-thecock-192016-02-10-stellaharasek-thecock-18

Pesunkestävänä esteetikkona ei voi olla tykkäämättä Thoreaun lasipullojen muotoilusta. Kaunis, kulmikas pullo on yksinkertainen ja sopii monenlaisiin kattauksiin. Ottaisin mielelläni omaankin pöytääni – ei tarvitsisi enää kantaa selkä vääränä pulloja kaupasta kotiin ja takaisin, nimim. vissyn suurkuluttaja.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-162016-02-10-stellaharasek-thecock-22

Tällä hetkellä Thoreau-vesi löytyy jo monista helsinkiläisistä ravintoloista, The Cockin lisäksi mm. Lilla Robertista, Liberty or Deathista, Ragusta, Groteskista ja Southparkista. Ragussa kävinkin eilen ensimmäistä kertaa! Muut ovat enemmän tai vähemmän vanhoja tuttuja.

2016-02-10-stellaharasek-thecock-232016-02-10-stellaharasek-thecock-24

Olisipa mahtavaa nähdä Thoreau muissakin – myös Helsingin ulkopuolella sijaitsevissa – ravintoloissa, joten käynnistetäänpä raflojen kannustimeksi kuvakisa. Ilmianna Instagramissa ravintola, jossa haluat nauttia Thoreau-vettä ja voita 200€ lahjakortti kuvaamaasi ravintolaan. Tägää mukaan ravintola sekä hashtagit #thoreauvesi ja #puhdasitameri. Osallistumisaikaa on kuukausi, joten vikkelät ennättävät osallistua vaikka useammalla kuvalla. Lisäksi Thoreau-vesi lahjoittaa Puhdas Itämeri -säätiölle euron jokaisesta 9. maaliskuuta mennessä julkaistusta kuvasta, joten pistetäänpä Instagram paukkumaan. Somekisan tavoitteena on kuluttajien kysynnän kautta herättää ravintoloita siihen, että pullorumballe on olemassa validi vaihtoehto.

Kuvat Stella Harasek & Jarno Jussila

64 thoughts on “Veden äärellä

  1. Minä tilaan yleensä “kallista”kuplavetta siinä olevien mineraalien ja kivennäisaineiden takia. Lisäksi tulevat yleensä lasi/muovipullossa, jotka kierrätetään. En minäkän siis ymmärtänyt pointtia. Mutta kivat kuvat-

  2. Haha, minustakin aivan selkeä kirjoitus ja idea!
    Suomessa nuoruuteni viettäneenä muistuu mieleen kirkkaan vihreät hiukset, kun hanavedessä oli niin paljon kuparia. Ostettiin kotiin suodatin…

    • Sama!! Suomessakin vesissä on todella paljon eroja, esim. Kotkassa lapsena asuessani hanavesi oli täysin juomakelvotonta kamalan makunsa ja hajunsa takia. Nämä hanaveden ylistäjät ilmeisesti asuvat alueilla joissa hanavesi todella ON hyvää, mutta kannattaa tiedostaa että näin ei suinkaan ole kaikkialla, ei edes Suomen kaltaisessa paratiisissa. ;)

        • Joo, Suomessa on hanavedessä kyllä suuria eroja! Meillä ainakin hanavedessä on metallinen sivumaku, jonka erottaa selvästi. Vertailukohta on toki vähän epäreilu, kun aiemmin hanasta tuli ylitorniolaista lähdevettä sadan metrin päässä sijaitsevasta lähteestä.

          • Näin. Meillä muuten on Chansonin suodatin myös suihkussa, ja sen asentamisen jälkeen hiusten ja ihon kuivuminen on vähentynyt todella selkeästi. Että kyllä siellä hanaveden seassa on vaikka mitä metalleja, kalkkia, klooria ym. jotka pois suodattamalla vesi muuttuu paljon käyttäjäystävällisemmäksi.

  3. Minä en nyt ihan ymmärrä mikä tässä kirjoituksessa oli monelle niin kovin vaikeastiymmärrettävää…… Ihan selkeä kirjoitus josta itse ainakin ymmärsin Thoreau-konseptin vallan hyvin.

    • juu konseptin ydin ja sen mainostus tuli mullekin selväksi. Se mikä jengille ei tainnut mennä ihan niin suoraan läpi kuin mainostaja olisi toivonut, on se että miksi hanaveden tarjoamisesta pitää tehdä niin iso operaatio. Ihan hyvää kritiikkiä mun mielestäni. Suomessa hanavesi on pääsääntöisesti laadukasta. Ymmärrän että muissa maissa voi olla tarvis suodattaa ja tämä tarjoaa hyvän markkinaraon tälläiselle. Suomen oloissa, joissa jokainen voi toimia ekologisesti juomalla ja tarjoamalla sitä suodattamatonta hyvää hanavettä, on tämä thoreau-konsepti vähän keinotekoinen. Ja mitä nimeen tulee, thoreau varmaan kääntyisi haudassaan jos tietäisi nimellään myytävän jotain tälläista… hehheh.

      • About näin ajattelin minäkin tästä. Tuntuu jotenkin keinotekoiselta. Tulee jopa vähän mieleen eräs lastensatu keisarista ja uusista vaatteista ja silleen.

      • Hyvä se on, että aihe herättää keskustelua! Konsepti on kansainvälinen ja sitä ollaan nyt jalkauttamassa Suomeen, jossa toki on moniin maihin verrattuna hyvää hanavettä. Palveluna Thoreau pyrkii tarjoamaan enemmänkin kuin pelkkää hanaveden suodatusta, jokainen ravintola pohtii omalla kohdallaan ratkaiseeko se heidän tarpeitaan vai ei.

    • Kiitos Sanna! Kävin vähän lisäämässä tekstiin vielä selvennystä, kun tuntui että monille oli jäänyt epäselvyyksiä.

  4. Suomessa hanavettä ei tarvitse suodattaa, päinvastoin yleensä tollaset kauppamiesten suodattimet lähinnä heikentävät veden laatua; pesäkeluku kasvaa ajan myötä ensin suodattimessa ja edelleen vedessä ainakin jos suodatinta ei vaihdeta riittävän usein. Kuplat ymmärrän mutta muuten en. Mikä suodatin siinä on?

    • Selvisikin jo, että mikrosuodatin. Uskoisin että kerran kuussa kahdessa pitäisi suodatin vaihtaa, mutta huoltoväli taitaa olla 4kk.

    • Tähän en valitettavasti osaa vastata, jätän sen brändin edustajien tehtäväksi!

  5. Todella kauniit pullot, mielelläni ottaisin kotiinkin.

    Suomessa on todella hyvää hanavettä, jota mielestäni ravintoloiden pitäisi tarjota ilmaiseksi – siitä en missään tapauksessa halua maksaa, kun muutenkin ravintoloiden hinnat ovat Suomessa pilvissä. Mutta se taitaa olla ihan eri keskustelu :P

    • Joo pullot ovat ihan superkauniit!

      Tuo veden hinnoittelu onkin sitten tosiaan ihan oma lukunsa – samaa mieltä siitä, että joissakin ravintoloissa veden hinta on ihan älytön.

  6. Sodastream on kyllä kotioloissa kiva. Harkitsen keittäväni mehua omenoista ja raparpereista kun niiden aika koittaa ja lorautan sitä sekaan esanssien sijaan… kun kaipaan vissyä vahvempaa täällä ihkussa Tuusulassa.

    • Joo, kotikäyttöön se on varmasti just hyvä! Mä en ole koskaan testannut, mutta muutama kaveri vannoo sen nimeen.

  7. Ravintoloissa on yleensä jo nyt laite, jolla hanavettä voi hiilihapottaa paikan päällä ravintolassa, eli sillä saadaan soodavettä. Suodatusta ei varmaan yleensä Suomessa tarvita. Eli kyllähän tässä kai brändäämisestä on kysymys. Halutaan ehkä luoda ajatusta, että Thoreau-soodavesi on parempaa (ekologisempaa?) kuin anonyymi soodavesi. Hinnat siirtyvät aina tavalla tai toisella asiakkaan maksettavaksi, vaikka vedelle ei laskussa omaa riviä olisikaan.

    Muovijätteen määrästä olen minäkin huolissani, ja jos tämä jossain päin maailmaa sitä vähentää niin hyvä!

    • Niistä soodahanoista ei valitettavasti saa kovin kummoista kuplavettä, siksi monissa laatuun panostavilla ravintoloilla on valikoimissaan erilaisia pullotettuja merkkivesiä. Tottakai kyse on brändäämisestä, siinä missä San Pellegrino tai Evian ja kaikki muutkin vesimerkit brändäävät omia tuotteitaan. Se mistä tässä tykkään on se, että vesi suodatetaan ja hiilihapotetaan paikallisesti, lopputulos on laadukas eikä maailmaan synny lisää pullojätettä. Asiakkaan kannalta on vaikea uskoa, että Thoreau-vesi tulisi mitenkään kalliimmaksi kuin pullotetut merkkivedet. Näissä ravintoloissa vedelle on yleensä jokatapauksessa määritelty joku hinta, vaikka se tulisi sellaisenaan suoraan hanasta.

      • Mutta onko paikallisesti hiilihapotettu Thoreau-vesi parempaa kuin paikallisesti hapotettu soodavesi. Samaa hanavettähän ne ovat. Pullotetut merkkivedet ovat mielestäni vähän eri asia, niissähän on mukana myös kivennäisaineita.

        Se mikä mua tässä nyt arveluttaa on se, että en halua tällaisen brändäämisen kasvattavan ravintolalaskuni loppusummaa, varsinkaan jos tällä ei mitään lisäarvoa saavuteta.

        Mutta jos maailma tällä pelastuu, niin sitten se on tietysti ihan hyvä juttu : )

        • Omat kokemukseni paikallisesti hapotetusta soodavedestä sekä asiakkaan että entisen ravintolatyöntekijän näkökulmasta ovat vähän huonot, mutta se on toki makuasia.

    • Ei ollut tuolla sisällä, ei tarvinnut! Halusin ulkoiluttaa uutta hametta, jonka sain juuri ennen iltaa mukaani, eikä mukaan sattunut sukkiksia ;) Ulkona kuljin kyllä farkuissa.

        • Kiitos, hame on kyllä ihana! Se on Second Femalen tämän kevään mallistoa, löytyy Dotsista joka palvelee helmikuun loppuun Casuarinan tiloissa (Freda 30).

  8. Vielä jäin pohtimaan tuota “osana yhteistyötämme” …Onko kyseessä siis yrityksesi yhteistyökuvio vai yhteistyö bloggaajana? Vai ovatko ne edes erillisiä asioita??

    • Yhteistyössä-merkintä kirjoituksen alussa tarkoittaa aina, että kyseessä on yhteistyö blogini kanssa. Mellakan kanssa tällä ei ole tekemistä, eli ovat kaksi täysin erillistä asiaa.

  9. Moro,

    vastaan yhteisesti kun monille oli jäänyt samoja asioita epäselväksi. Pahoittelut, etten osannut tekstissä tuoda niitä tarpeeksi ymmärrettävästi esiin! Oppia ikä kaikki.

    Thoreau-vesijärjestelmä on palvelu, joka sisältää teollisuuskäyttöön sopivan laitteen hanaveden suodattamiseen ja hiilihapottamiseen, sekä nuo lasiset pullot, joissa vesi tarjoillaan. Sen tavoite on helpottaa ravintoloiden (ja muiden pullovettä runsaasti kuluttavien yritysten) toimintaa sekä vähentää pullojätteen määrää.

    Ravintolat itse päättävät laskuttavatko vedestä vai ei. Joissakin ravintoloissa se on ilmaista ja toisissa ei. Monet ravintolathan laskuttavat hanavedestä, vaikka se tulisi suodattamatta suoraan kraanasta. Thoreau ei ota ravintoloiden hinnoittelupolitiikkaan kantaa, se on jokaisen oma valinta.

    Jos ravintola tarjoilee pelkkää hanavettä, tarvetta Thoreaun kaltaiselle palvelulle ei välttämättä ole. Suurin osa rafloista haluaa kuitenkin tarjota asiakkailleen myös kuplavettä. Se kannetaan pöytään usein pullotetun merkkiveden muodossa, ja juuri tähän Thoreau tarjoaa helpomman, halvemman ja ekologisemman ratkaisun.

    Somekampanjan tavoite on kuluttajien kysynnän kautta herättää ravintoloita siihen, että tämänkaltaisia palveluita on olemassa ja ne ovat validi vaihtoehto pullorumballe.

  10. No huh..en siis ollut ainoa, jolla kesti hieman aikaa tajuta. Mikäs estää mitä tahansa ravintolaa hankkimasta kauniita lasipulloja ja laittamaan kupla- tai kuplattoman vetensä niihin. No okei, merkkitietoisille pitää ilmeisesti olla merkkituote.Täällä maaseudulla olen tainnut useammassakin kahvilassa jopa nähdä kauniita lasipulloja, joissa on the Vettä.

    • Selvennys yläpuolella! Palvelu sisältää siis pullojen lisäksi teollisuuskäyttöön sopivan laitteen hanaveden suodattamiseen ja hiilihapottamiseen. Toki ravintola voi tarjoilla veden ihan missä tahansa astiassa, mutta Thoreau-pullot ovat osa palvelua, jonka tarkoitus on helpottaa ravintoloiden toimintaa ja vähentää pullojätteen määrää.

  11. En kyllä minäkään ihan ymmärrä tuon pullotetun veden ideaa.. Joku on siis brändännyt hanaveden? Öööh, okei..

    • Haha, ei sentään! Kävin lisäämässä tekstiin tarkennuksia ja täältä kommenttiboksin puolelta löytyy myös selvennystä.

  12. Mäkään en oo oikein ymmärtäny näitten pullota hanavetesi ravintolassa -konseptien päälle. Näitä tuntuu tunkevan markkinoille useampiakin. Pääsääntöisesti Suomessa kuitenkin hanavesi on hyvänmakuista, joten suodattaminen ei tuo sille mitään lisäarvoa. Tuon kuplaamisen vielä ymmärrän, koska limuhanasooda nyt vaan on kamalaa (+ en ymmärrä miksi missään paremmassa kuppilassa olisi limuhanoja, koska se limuki on kauheeta litkua), mutta hinta vaan on monesti aika suolainen hanavedestä, johon on lisätty hiilihappoa. En tästä Thoreusta tiedä, mutta maksaa kuluttajalle paljon, koska maksaa ravintolalle paljon.

    • Hinnoittelu jää ravintoloiden päätettäväksi – osa laskuttaa vedestä, osa ei. Moni rafla laskuttaa pelkästä hanavedestäkin. Luulenpa, että Thoreau-vesi tulee sekä ravintolalle että asiakkaalle halvemmaksi kuin pullotetun merkkiveden ostaminen, kuljettaminen ja siitä syntyvän pullorumban pyörittäminen.

      • Mutta tuskimpa tuo laite + hiilihapot + huolto on raflalle ilmanen eli jossain kohtaa se kuluttajan pussista revitään. Jos vesi ei maksa, niin sitten se on ruuan hinnassa.

        Ja totta monesti pelkkä kraanavesi maksaa, mitä en kyllä sitäkään ymmärrä.

        Ja toivotaan, että Thoreu halpuuttaa tämän paikan päällä pullotetun veden. 5 euroa 0,75 litran matalahiilihappoisesta vedestä ei varmasti tule kuluttajalle halvemmaksi (elävä esimerkki yhdestä Helsingin keskustan ravintolasta). Ekologisemmaksi toki.

  13. Minäkin luin postauksen kahteen kertaan,mutta en ymmärtänyt mistä Thoreaussa on kyse:) Pitääpä siis googlailla kunhan jaksan

  14. Pakko sanoa että nyt en ymmärrä minäkään! Siis missä vaiheessa ne kuplat ilmestyy? Tuolla pullossa vai? :D

    • Yläpuolella selvennys! Palveluun kuuluu siis laite, joka suodattaa ja hiilihapottaa veden. En tajunnut tätä selventää, pahoittelut siitä.

  15. Mulla on ilmeisesti ongelmia luetun ymmärtämisessä, mutta en nyt ihan ymmärtänyt, miten toi systeemi toimii. Eli mistä vesi tulee noihin kauniisiin pulloihin? Hanasta? Onko pullon kaulassa siis joku suodatinjuttu vai..? Entä kuplavesi? Sekin hanasta, mutta käy kuplakoneen läpi? Eiku siis hä? Voisitko pls vääntää vielä rautalangasta?

    • Mulla oli vähän samoja ymmärtämisen ongelmia :D Pullot ovat kyllä kauniita, ja ruoka näyttää superhyvältä :)

  16. Kauniit pullot. Itsekin tykkään kattaa pöytään veden lasipullossa, olkoonkin hanavettä niin onhan se jotenkin kivempi kaataa lasiinsa pullosta kuin suoraan hanasta. :•)

    • No niinpä! Itsekin tykkään himassa tarjoilla vettä laseihin pullosta tai karahvista.

  17. Suomessa ja etenkin Helsingissä Thoreau-vesi on lasipulloon laitettua kraanavettä.

    Toki kivaa, jos saa hapotettua vettä, ja siitä olen valmis myös maksamaan, mutta en kraanavedestä.

    Globaalissa mittakaavassa muovijäteongelma onkin sitten ihan oikea.

    • Hinnoittelupolitiikasta päättää jokainen ravintola itse. Ne, jotka laskuttavat vedestä, laskuttaisivat siitä luultavasti jokatapauksessa, oli se Thoreau-vesijärjestelmän kautta suodatettua/hiilihapotettua vettä tai jotain muuta.

  18. Oi jestas mikä hottis hapsut hameessa. :) Kaunis muotoilu on kyllä noissa pulloissa. Juon silti mielummin hanavettä, aina kun mahdollista. Ihanat kuvat, taas.

  19. Hienoa, että tuohon muovipullo/vesipullo-ongelmaan yritetään nyt puuttua! Mulla tuli heti mieleen oma kokemus roskasta tai oikeastaan roskalaatasta jonka näin Intian valtamerellä. Olin lentämässä Balille ja näin lentokoneen ikkunasta tällaisen monta metriä pitkän & leveän roskalaatan, hetken aikaa meni että tajusin näkeväni sen livenä enkä jostain 4D dokkarista tvstä katsomalla. En osaa edes selittää millaisen olon tuo roskalaatan näkeminen sai aikaan minussa :(. Balin olin ajatellut olevan paratiisi, mutta eksyin aluksi Kuta beachille, jossa sain uida roskien seassa. Oli kuules flipfloppia, muovipulloja, paperia ja jopa käytettyjä kortsuja se rantavesi täynnä. Yök. Hävyinkin kolmen päivän jälkeen Balin muihin osiin tuosta Kuta beachin turistihelvetistä. Kuta beachilla oli muuten joka ilta pitkin rantaa roskakokkoja, joissa poltettiin päivän aikana tulleet roskat rannalta….Tästä kommentista tulisi kilometrin pituinen jos kertoisin koko matkan stoorin (olin 2,5 kk yksin kiertämässä Thaikkuja ja loppuajan Balilla)…näin siis kaikenlaista matkan aikana. Nykyään kiinnitän paljon huomioita omaan käyttäytymiseeni, luonnonsuojeluun ja valintoihini muutenkin (niin materialistisiin valintoihin kuin henkisen puolen valintoihin) ja hyvä niin! En ole mikään “viherpiipertäjä” tai sellainen että pitäisin suurta melua valinnoistani. Yritän omalta osaltani kunnioittaa tätä maapalloa ja sen luontoa omilla valinnoillani. Hienoa, että on olemassa Thoreau-pullotussysteemi, tuollehan pitää saada lakialoite (Thoreaupullot pakollisiksi ravintoloihin) :)… Milloinhan tuo kantautuu tänne Ouluun :)

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

    • Joo, tuohon muovin määrään olen itsekin havahtunut, sitä on merissä järkyttävästi, Ylen mukaan jopa 40%! (netistä löytyy hakemalla “muovia meressä”). Onneksi siihen on havahduttu, mutta mielestäni jokainen voisi miettiä omaa muovinkulutustaan. Nythän vuoden alussa on tullut muovinkierrätyspaikkoja samaan tapaan kuin lasille ja metallille, joten kaikki vaan kierrättämään! Stella, tässä oliskin juttuidea, ei järin mediaseksikäs mutta sitäkin tärkeämpi.

      • Ihan samaa mieltä. Pyrin välttämään turhaa muovijätettä aina kun mahdollista, mutta välillä tuntuu, että se on ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kaikki pakataan kolmeen muovikerrokseen ja jätettä syntyy kreisi määrä, vaikka yrittäisi kuinka. Se on kyllä hyvä, että kierrätyspaikkoja tulee koko ajan enemmän.

    • Moro Sarppa, kiitos kommentista. Tuo meressä kelluvan muovin määrä on ihan järjetön. Ahdistaa ajatuskin, ja siksi olenkin iloinen siitä, että syntyvän jätteen määrään on alettu siellä sun täällä kiinnittää huomiota. Jos haluat Thoreaun Ouluun, ei muuta kuin osallistumaan somekisaan – sitä kautta välittyy viesti paikallisiin ravintoloihin, että kysyntää on!

    • Hanavettähän se onkin, hiilihapotettuna ja suodatettuna puhtaaksi mahdollisista sivumauista. Korvaa pullotetun lähde- ja kivennäisveden, jonka kulutus on useimmissa ravintoloissa kohtuullisen kova.

          • Hanasta ei saa hiilihapotettua vettä. Monissa ravintoloissa kuplaveden menekki ylittää reilusti kuplattoman ja silloin ollaan pullotetun veden varassa.

          • Kai sitä nyt ravintolaankin voi Soda Streamin ostaa? Ihan älytöntä, sinänsä pullo on kaunis ja hamekin..

          • Anjuska – Soda Stream on tarkoitettu kotikäyttöön, ei taitaisi kestää ravintolan teollisuuskeittiössä kovin kauaa. Thoreau tarjoaa siis ratkaisun ammattikäyttöön, sisältäen pullot, joissa vesi tarjoillaan, jolloin ravintolan ei tarvitse erikseen hankkia niitä.

    • Copy-pastella edellisestä vastauksesta: hurmaava hapsuhame on Second Femalen tämän kevään mallistoa, löytyy Dotsista! Dots pitää majaansa Casuarinan tiloissa osoitteessa Freda 30 helmikuun loppuun asti.

    • Mokkahame on Second Femalen tämän kevään mallistoa, löytyy Dotsista! Dots pitää majaansa Casuarinan tiloissa osoitteessa Freda 30 helmikuun loppuun asti.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.