Asioita, jotka tuottavat tislaamatonta iloa

Lehmät. Aiheuttavat lämmintä läikähtelyä joka kerta kun näen niitä.

Kun olin yksitoista ja vietin ensimmäistä kesääni Tornionjokilaaksossa, menin kesäapulaiseksi naapurimme navettaan. En osannut vielä montaakaan sanaa suomeksi, mutta tilan nuori isäntä ja lehmät eivät siitä välittäneet. Isäntä sanaili vähät asiansa minulle pohjoisella murteellaan ja minä vastasin englanniksi.

Kesä alkoi, kun lehmät vapautettiin navetassa vietetyn talven jälkeen kesäksi laitumelle. Traktoreista, maatalouskoneista ja heinäpaaleista rakennettiin navetasta riemunkestävä reitti vapauteen, sitten avattiin karsinat ja astuttiin pois tieltä. Lehmien ilo sai palan kurkkuun. Jotkut menivät raittiista ilmasta ja auringosta vähän sekaisin, rynnistivät karsinasta ulos, loikkivat ja pukittelivat tiensä niitylle. Toiset aristelivat alkuun, katselivat ympärilleen ja epäilivät, kunnes tajusivat seurata tovereitaan. Sorkat nousivat metri metriltä kevyemmin.

Heräsin aamuisin ennen kuutta, joka ikinen aamu. Hiivin nukkuvan talon kuistille pukemaan kumpparit ja kävelin laitumelle patistelemaan ensimmäiset lehmät lypsylle. Oli lempilehmä, tietysti oli. Sen nimi oli Äpyli ja se oli sarvettomuudestaan huolimatta lauman jääräpäisin, usein aamuisin sitä mieltä, että mene sinä sinne lypsylle keskenäsi, minä olen lomalla ja loikoilen nyt tässä niityllä.

2016-03-01-stellaharasek-inthesun-01

Palkaksi aputytön työstäni sain viedä vasikoita kävelyille. Äitini piti tätä kaikkien aikojen huijauksena, mutta omasta mielestäni olin tehnyt nuoren isännän kanssa loistosopimuksen. Talutin hontelojalkaisia lehmänalkuja remmissä ja esittelin niille pihapiiriä. Tämä tässä, puimuri. Kissa. Kukkapenkki. Yhden rasavillin kohdalla selvisi, että jotkut vasikat pitävät kukkapenkeistä (ja niissä koikkelehtimisesta) aika paljon.

Opin myös, että 70-luvulle asti rantakylien navettojen lehmät kuljetettiin kesiksi Tornionjoen keskelle – Suomen ja Ruotsin välissä – sijaitseviin saariin. Siellä ne saivat laiduntaa kesälomalaisina syksyyn saakka. Jos pitäisi olla eläin, haluaisin ehdottomasti olla jokilaaksossa asuva 70-luvun lehmä. Kuljetukseen käytetty proomu oli yhä paikallaan joen rannassa. Koko sen kesän kun minä ravasin navettahommissa, veljeni seisoi proomun päässä virveli kädessä ja nosti joesta sätkiviä ahvenia.

2016-03-01-stellaharasek-inthesun-04

Hevoset. Koska kirjoitin lehmistä niin paljon, tiivistän asiani tähän: kun hevonen laskee päänsä rintaa vasten, hörähtää ja puhaltaa vatsalle kuumaa ilmaa.

Aamukahvi. Sängyssä, kotikeittiössä vastamaalatun pöydän äärellä, pahvimukista kylmällä kadulla tai sateenvarjon alla. Yksin juotunakin tekee onnelliseksi, seurassa maistuu vielä vähän paremmalta.

2016-03-01-stellaharasek-inthesun-02

Nukkumaanmenoaika. Kannamme joka ilta sohvalle nukahtaneet koirat igluunsa. Ne ovat kuumat, painavat ja levittävät kaikkialle sakeaa unen tuoksua. Peittelemme eläimet villavällyjensä alle ja ajattelen joka kerta, että tätäkään asiaa en olisi osannut elämääni toivoa, mutta olen niin kiitollinen siitä, että olen saanut sen. Ystävän, josta tuli perhe, ja samasta pentueesta poimitut siskokset, jotka saavat asua yhdessä.

2016-03-01-stellaharasek-inthesun-03

Unet, joissa olen isäni kanssa, yhdessä vielä kerran. Niistä herääminen tuntuu kouristukselta.

Äitini on Australiassa ja lähetti eilen valokuvia entisen kotimme edestä, punatiilisestä talosta jonka isä kolmekymmentä vuotta sitten rakensi. Nyt siellä asuvat jotkut muut, täysin tuntematon perhe, joka ei tiedä meistä mitään. Samoissa huoneissa, samojen seinien sisällä ihan eri elämä.

Olen unohtanut melkein kaikki muut vanhat osoitteeni, mutta sen osoitteen muistan. Left to Denham Close, ohjeistin kavereiden äitejä ja isiä, jotka tiputtivat minua kotiin kyläily- tai rantareissulta. Vieläkin hahmotan vasemman ja oikean sen kautta – kotiin käännyttiin aina vasemmalle.

Oli talo ja pimenevässä illassa sirittävät sirkat, takapihan pyykkinarut, joiden läpi tiirasin taivaalle Halleyn komeettaa. Taivaankantta halkova valonjuova, ehkä avaruushulluus sai alkunsa siitä. Vuosi oli 1985 enkä tiennyt vielä mitään tornionjokilaaksolaisista lehmistä. Isä seisoi vieressäni, muistikuvaan ei ole tallentunut sanoja, mutta varmasti niitä oli. Ehkä puhuimme siitä, että seuraavan kerran tuo komeetta osuu kiertoradallaan paljain silmin havaittavaan kohtaan vuonna 2061. Ehkä siitä, että näenköhän sen vielä uudestaan.

2016-03-01-stellaharasek-inthesun-05

Tämä aika vuodesta, kun auringonvalo alkaa menettää talvisen terävyytensä ja muuttuu pehmeäreunaiseksi ja venyväksi. Kullanvärinen valo tarttuu tukkaan ja silmiin, tulvii pölyisten ikkunoiden läpi huoneisiin, pölyisten ajatusten läpi päähän ja rintalastan alle. Se lämmittää asfalttia, selkää ja sydäntä, kaikkea roudan kangistamaa, joka alkaa hitaasti sulaa.

Kuvat Jarno Jussila

128 thoughts on “Asioita, jotka tuottavat tislaamatonta iloa

  1. Sinulla on kyllä ainutlaatuinen kyky kuvailla elävästi ja koskettavasti asioita/tilanteita!

    Lehmien vapautusta pääsee muuten seuraamaan keväisin myös Helsingissä, Viikissä :)

  2. Isäni kuoli kun olin viisivuotias. Kertomukset isästäsi ovat vähän kuin tuntemuksia omasta isästä josta muistoja on lähinnä valokuvien kautta. Tiedän ettei sama asia mutta antaa vähän saman tunteen kun halu kertoa omasta isästä. Ei paljon kerrottavaa ja harvoin olen saanut kertoa, ihmisiä ei kai kiinnosta tai ei ymmärretä kertomisen merkitystä. Eläimet ovat minullekin tärkeitä. Pieni pehmokoira joka vieläkin tallessa. Oikeita koiria monta, kissanpennut joita sain vaan sylissä pitää, koiranpentu minkä jo luulin saaneeni mutta joka piti jättää. Hevonen ja 3 koiraa tällä hetkellä. Antavat lohtua ja iloa. Sinä olet saanut ihanan kyvyn kirjoittaa, pinnallisista asioista hienosti ja myös elämän perustasta. Rakkaudesta.

  3. En yleensä ikinä kommentoi mihinkään, mutta tämä on aivan mielettömän ihana teksti. Oletko harkinnut kirjan kirjoittamista?

  4. Upea kirjoitus!

    Tunnelmaa (itketys) keventääkseni kysyn asian, joka on kauan mietityttänyt: koiranomistajana omistatko lainkaan perinteisiä nk. koirankusetusvaatteita? :D Olet aina niin tyylikäs. Itselleni kahden isomman koiran kanssa tuntuisi mahdottomalta talviaikaan pärjätä ilman nimenomaan ulkoiluun tarkoitettuja vermeitä ja sitten tulee kuljettua ruokakaupassa ym. samassa valleusretkelle paremmin kuin kaupunkiin sopivassa univormussa…

    • Mulla on villaverkkarit! Niissä mä haahuilen koiria kävelyttämässä. Mitään varsinaista tuulipukua tai goretex-kamaa en omista, vaikka Ullanlinnan tuulessa välillä tuntuu, että ehkä pitäisi.

  5. Kiitos <3 Tämä vapautti kyyneleet, jotka ovat kaihertaneet sisällä jo jonkin aikaa pääsemättä ulos. Helpotti.

  6. Eikö sun äiti puhunut sulle suomea vai miten on mahdollista ettet osannut sanaakaan ennen kuin muutit Suomeen?

    • Siihen aikaan oli yleinen näkemys, että kaksi kieltä “maksimi”. Kielellinen kehitys voi häiriintyä. Toki häiriintyykin, jos jo valmiiksi esim.dysfasia tjv kielen kehityksen häiriö. Nykyään uskotaan, ettei se määrä itsessään ratkaise. Ihmiset, perheet yksilöitä. Silläkin on vaikutusta oletko yksin oman kielesi edustaja koko ympäristössä. Nykyään sekään ei samanlainen ongelma. Onhan ‘Skypet’ ymv. :)

    • Olimme jo kaksikielisiä: kotona puhuimme saksaa isäni takia ja kodin ulkopuolella englantia. Äitini ajatteli, että turha sotkea soppaan enää kolmatta kieltä, etenkin kun hän olisi ollut ainoa jonka kanssa olisimme voineet sitä puhua. Silloisen käsityksen mukaan kaksi kieltä oli maksimi, jota kannatti lapsille samanaikaisesti opettaa.

      • Huikeaa, että olet oppinut ilmaisemaan itseäsi näin koskettavasti tällä kolmannellakin kielellä. Panee miettimään, millaista tekstiä mahdatkaan tuottaa kahdella aiemmalla? :D

        Parhautta kevääseesi!

  7. Sinulla todella on kyllä kirjoittamisen lahja. Osaat kuvata tunnelmia todella hienolla tavalla. Tästä tekstistä jäi ihanan lämmin tunne rintalastan alle ja haikea hymy suupieliin.

  8. Voi että, Stella. Täältä vapauttavan itkun takaa: kultaista kevään valoa aamukahvisi kaveriksi! Valtavan kaunis teksti.

  9. Odotan kirjaasi ja toivon, että olen silloin lomalla-sen kirjan haluan lukea heti alusta loppuun. Olet todella lahjakas!

  10. Wau! <3
    Löysin sun blogin sattumalta muutama viikko sitten, ja siitä asti oon päivittäin lukenut. Ei tän parempaa voi olla. Sun upeat tunnelmalliset kuvat ja mukaansa tempaavat kirjoitukset on magiaa! Naurahdin muuten kun bongasin Kanervan täältä.. pieni maailma! :)
    Hevostelu on parasta, varsinkin Lellun luona!

    • Hei Sanna, ihana kuulla että oot löytänyt tiesi tänne ja tykännyt – tervetuloa mukaan! Juu pieni maailma, en tiedä onko täällä enää yhtään kolkkaa josta ei tuttuja löytyisi ;)

  11. Olen joskus vähän ihmetellyt, kun ihmiset kommentoivat niin usein, että jokin blogikirjoitus sai itkemään, mutta nyt on niin, että roska meni silmään siinä Halleyn komeetan kohdalla.

    Ja se tunne, kun herää unesta, jossa on ollut jonkun kanssa, joka ei koskaan palaa.

    Ihana kirjoitus.

  12. Jotenkin ihana, että citynaisen sisällä asuu pieni lehmityttö. Oli jotenkin yllättävä puoli sinusta!Tykkään kovasti sun teksteistä.

      • Sä kuvaisit ihania lehmäkuvia :)
        Ääh, niillä on ne inhottavan isot rumat läpyskät korvissaan jo vasikoilla.. :/ Eu ja sen säädökset.. *piip*

  13. Sä osaat kyllä kirjoittaa niin kauniisti ja syvällisesti ilman, että se olisi yhtään kornin tuntuista.

  14. En tiedä itkettääkö vai hymyilyttääkö enemmän, mutta liikutuin. Kyyneliin.

    Omalla kohdallani lisäisin listaukseen eräänkin Stella Harasekin blogeineen. ♥

  15. Heippa Stella Khao Lakista! Tekstiesi inspiroimana tänne läksin ja kyllä on ollut yksi parhaista reissuistani ikinä, hoitoa sielulle ja ruumiille. Kiitos vinkeistäsi! Ja tästä tekstistä joka oli todella kaunis. Kirjaasi odotellessa.

    • Hei ihana kuulla, että reissuvinkeistä on ollut iloa! Nauti siellä ja tuo takaisin vähän valoa ja aurinkoenergiaa xxx

      (Niin ja kiva kuulla, että kirjaa odotetaan!)

  16. Se on niin totta, että eläimiin ja luontoon liittyvät jutut tuovat sitä sataprosenttisen puhdasta iloa. Nappisilmät eivät teeskentele. Metsä on aina kaunis.

  17. Uskomatonta että tässä maassa on tuhansia ja taas tuhansia ties monennessako polvessa täysin suomalaissyntyisiä ihmisiä, jotka raiskaavat kieltä mennen tullen niin että tekee pahaa kuunnella/lukea. Ja sitten olet sinä, Stella. Kiitos kun kirjoitat. ♡

  18. Kiitos taas ihanista tunnelmista! Mikä suloinen tarina, jonka myötä palasin itsekin lapsuuden kesiin. Tervantuoksuinen paatti, suurenmoinen valon kimallus laineilla ja jalat täynnä paljain säärin eletyn kesän naarmuja ja jälkiä. Ja kahvi! Sateisena päivän kun sellaisen saa salakuljetettua bussiin ja voi vain katsella ihmisiä kuuma kuppi kädessä, ei elämältä paljon enempää toivokaan.

    Olet taitava. Kirjaasi odotellessa. <3

  19. Mikä mieletön lahja sinulle on annetukaan <3 Voiko suomen kieltä kauniimmin enää kirjoittaa. Kiitos jälleen kerran tästä tunteesta!
    -Hanna

  20. Oi, nyt täälläkin valuu kyyneleet, lähiympäristössä kysyivät, mikä vaivaa. Tuo kohta:Unet, joissa olen isäni kanssa, yhdessä vielä kerran. Niistä herääminen tuntuu kouristukselta.
    Samaan kouristukseen heräsin tänä aamuna. Äidin poismenosta tulee juuri 8 vuotta, mutta unissa aika pysähtyy. <3<3

  21. Tampereella bussissa liikutus sai aikaan lähes paniikin. Sopiva musiikki kuulokkeista yhdistettynä tekstiisi oli vain yksinkertaisesti liikaa peruslukemien säilyttämiseen. Kiitos. Pakahduttavia onnen- ja kaihonsekaisia tunteita ei ole elämässä koskaan liikaa. Aurinkoista kevättä sinulle!

    • Voi! Kiitos Sanni kauniista sanoistasi, ihanaa että tykkäsit. Aurinkoa myös Tampereelle! x

  22. Ihana kirjoitus. Tekstisi toi mieleen omia muistoja ja maalasi sinun omistasi kuvat. Olet aina kirjoittanut tavalla josta pidän, mutta viime aikoina vielä jotenkin paremmin. Herkemmin ja aidommin, pehmeämmin. Kiitos blogistasi ja tästä tekstistä. Lempeää kevättä! Ihanaa kun sen jo pystyy haistamaan ja aistimaan.

  23. Kauan jo lukeneena ja usein liikuttuneena, mutta tuskin koskaan kommentoineena pakko aktivoitua tämän tekstin myötä. Ihana. Koskettava. Sinä se osaat <3

    • Ihanaa, että aktivoiduit! Kiva kuulla että oot ollut pitkään jo mukana. Kiitos kun luet xxx

  24. Ihana ihana kirjoitus.
    Olet niin taitava.

    Saako kysyä aiheen vierestä mistä nuo aurinkolasit ovat?

    • Kiitos kaunis! Aurinkolasit ovat itseasiassa Jarskin. Ray-Banin Round taitaa olla mallin nimi.

  25. Minä katsoin samaa Halleyn komeetta lumihangessa Tornionjokilaaksossa sijainneen kotimme takapihalla, ja juttelin edesmenneen mummoni kanssa juurikin siitä saanko nähdä sitä toistamiseen. Enkä ole oppinut vasenta ja oikeaa vieläkään. Enkä ole riittävän reipas tatuoidakseni käsiini o ja v.

    Kyynelehdin täällä tätä lukiessani, sillä samaistun, moni muistoni on vähän samantyyppinen.

      • Volvo on klassikko vihje, mutta en osaa ajatella autoa kun en sellaisella aja. Ja piirrän ja kirjoitan kummallakin kädellä, ei sekään kerro minulle suuntaa. Itä ja Länsi toimivat helpommin.

  26. Mä niin samaistun lehmäilyyn! Synnyinkodin luona oli ja on yhä kolme navettaa, joihin hiivin lapsena monesti salaa ihailemaan lehmiä. Kesäisin olin joka päivä kameran kanssa vasikka-aitauksella.

  27. Hurjasti elossa tämä.

    ja sitten vielä: “Jos pitäisi olla eläin, haluaisin ehdottomasti olla jokilaaksossa asuva 70-luvun lehmä.” Ah.

  28. Kirjoitat aina ihanasti, mutta nyt kyllä oli niin nappisuoritus etten tiedä mitä sanoa.. Kiitos, että kirjoitat ja annat meidän lukea tuotoksiasi <3

  29. Kiitos, Stella! Blogisi lukeminen lohduttaa ja lämmittää. Ihana lukea näin kaunista tekstiä, varsinkin kun sitä rytmittävät hienot kuvat ilman minkäänlaista kliseen tuntua.

  30. .. hengästyin.
    .. kultaa.
    .. kipeää.
    .. ajan armollisuus. Armottomuus. Kumpainenkin. Kädekkäin. Aina kaikki päällekkäin.

    .. muistot. Liian kuumat kyyneleet joita ei ole.
    .. sanattoma en lue tätä vielä toiseen kertaan. Sulatan ♡

  31. Kirjoitat niin kauniisti ja elävästi, tekstisi vievät mukanaan. Tänäänkin tämä blogisi parissa vietetty pariminuuttinen vei minut matkalle maailman ääriin, ja sai aikaan itsessäkin ajatuksia siitä, mitkä asiat itselle tuovat suunnatonta iloa ihan arjen keskellä. Kiitos sinulle jälleen. Olet kultaa.

    • Kiitos kauniista sanoistasi! Ja siitä, että luet. Ihana kuulla, että tykkäät.

  32. Mäkin näen usein unta isästä. Vuosien jälkeen hypätään itsetehdystä hyppyrimäestä.

    Ajankulu on kummallinen asia, sitä kaipaa kevääseen ja viikonloppuun ja huomiseen, kunnes vihdoin viimein huomaa että vain tätä päivää voi elää.

    Tykkään lukea sun blogia!

  33. Hei,

    Kiitos blogistasi! Olen vakiolukija, päivittäin tällä ja edellisillä tonteilla monetta vuotta, annat teksteilläsi paljon.

    Kun Australia putkahti esiin, mietin, millainen on suhteesi englannin kieleen nykyään? Oletko käyttänyt sitä enää Suomeen muuton jälkeen perheenjäsentesi kanssa? Haluaisitko vielä palata itse asumaan maahan, jossa käytetään ensimmäistä äidinkieltäsi? Ajatteletko, uneksitko englanniksi? Ikävöitkö kieltä suomikylläisessä arjessa?

    • Hei, kiitos sinulle kun luet – ihana kuulla, että olet pysynyt kyydissä noin kauan.

      Kyllä me kotona käytettiin englantia ja toista äidinkieltäni saksaa vielä monta vuotta Suomeen muuton jälkeen, mutta sittemmin muut kielet katosivat puhekielestämme.

      Kyllä mä haluan tulevaisuudessa asua jossain Suomen ulkopuolella. Missä ja milloin, en vielä tiedä. Englanninkieli ei ole välttämätön, mutta toki helpottaisi elämää uudessa ympäristössä verrattuna siihen, että pitäisi opetella joku kokonaan uusi kieli.

      Lapsuuteen sijoittuvat unet ovat joskus englanninkielisiä, ja joskus ajattelen englanniksi. En osaa ikävöidä kieltä, olen ollut Suomessa kuitenkin jo niin kauan. Tunnen kyllä oloni kotoisaksi englanninkielisessä ympäristössä. Tulee rauhallinen olo, ihan kuin hartiat laskeutuisivat sentin alemmas.

  34. En tiedä miksi, mutta itkin tätä lukiessa niin että viimeisistä riveistä oli jo hankalaa saada selvää. Sulla on kyllä lahja järjestellä kirjaimia ja sanoja niin, että ne välittävät paljon muutakin kuin viestinsä. Kiitos taas. Kuvatkin upeita!

Leave a Reply

Your email address will not be published.