Jatka, jaksa vaan

Joskus ajattelen samaan aikaan kaikkia niitä asioita, joita tavallisesti haluan olla ajattelematta.

Isääni, jota ikävöin kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin joka päivä. Pientä perhettäni, joka on ajautunut ja hajautunut maailmalle. Australiassa asuvaa siskoa, jota en ole koskaan tavannut. Setiä ja serkkuja, joiden nimiä en muista tai tiedä. Omaa juurettomuuttani, irrallisuuttani kaikesta.

2016-06-16-stellaharasek-loveiskey

Ystäviä, jotka muuttuivat vihamielisiksi ja vieraiksi enkä tiedä vieläkään miksi. Niitä, jotka soittavat vain silloin kun tarvitsevat jotain, eivät koskaan kysyäkseen mitä kuuluu. Ihmisiä, jotka valehtelivat ja pettivät. Hetkiä, joiden jälkeen mikään ei ollut entisellään ja sitä toivoi, että olisi voinut perua toisen sanat: en tahdo näitä, ota ne takaisin.

Omia virheitäni. Niitä hetkiä, kun en pystynyt katsomaan peiliin kuukausiin.

Reunalla olemista, rajojen koskettamista. Tunnetta siitä, että ajelehdin avomerelle eikä kukaan pidä kiinni.

Vihreämmillä niityillä juoksentelevaa Jarvis-koiraa, jota en osannut auttaa. Näen Jarviksesta unia, joissa se tulee luokseni ja pyytää päästä syliin. Nostan sen rintaani vasten enkä päästä irti.

Joskus tuntuu, että sydän pysähtyy surusta. Että se vaan lakkaa lyömästä kaiken painon alla.

En osaa aina lohduttaa itseäni. Mietin siis mitä sanoisin, jos saappaissani seisoisi ystävä tai rakastettu. Sanoisin: ei se pysähdy. Se jatkaa, se jaksaa vaan. Tulee ilta ja yö ja sen jälkeen aamu, kun kaikki on vähän kevyempää.

Että jatka, jaksa vaan.

PHOTO BY STELLA HARASEK

179 thoughts on “Jatka, jaksa vaan

  1. Olen seurannut sinua koko blogimatkan. Tuskin koskaan kommentoin, vaikka aihetta olisi. Niin uskomattoman taidokkaasti ja kauniisti kirjoitat.

    Tämä teksti kosketti syvästi. Paljas, kaunis, sydämeen uppoava teksti. Sanat eivät riitä kuvaamaan.

  2. Elämä on arvoitus.
    Saamme uusia pohdintoja ja vaikeuksia matkamme varrella.
    Mukaamme tarttuu onnea ja iloa, rakkauttakin.

    Miksi surulla tuntuu joskus olevan kaksinkertainen voima, se imee lujemmin valtaansa kuin ilo.
    Nyt opin kääntämään asian toisinpäin.
    Onnellista kesää!!

  3. Kiitos kun jaoit tämän, Stella. Taas kerran teksti, joka pysäyttää miettimään. Juurettomuus (muutto toisesta maasta Suomeen, kun olin 13-v), kuollut isä, sisarukset muualla.. kaikki tämä niin tuttua. Keskivaikea masennus vuosia, nyt menee hyvin, minulla on oma pieni perhe, mutta siitäkin huolimatta välillä ahdistaa ja se kuulumattomuuden tunne täyttää sydämen.
    Jaksa!

    • Kiitos Katja! Ihanaa kun luit. Välillä on näitä hetkiä, ja sitten on niitä, jotka kuuluvat toiseen maailmaan, valoon ja aurinkoon. Kaunista kesää xxx

  4. Voi apua mikä teksti ja ajoitus. Elämä on ollut täynnä muutoksia ja myllerrystä reilun vuoden ja vaikka kaikki onkin oikeasti ihan ok, niin välillä valtava suru ja haikeus pyyhkii yli. Olo on eksynyt ja yksinäinen eikä itkusta meinaa tulla loppua. Onneksi tulee aina uusi aamu ja päivä kun olo on taas kevyempi. Tsemppiä <3

    • Voih! Toivottavasti itkusta jäi kuitenkin kevyempi olo <3 Ihanaa että olet siellä, kiitos että kommentoit. Kevyitä kesäkuisia päiviä sinne, kaunokainen xxx

  5. ystäviä, jotka eivät enää ole ystäviä, vaan katoavat.
    ja ne jotka kaipaavat apua mutta eivät kysy kuulumisia. tiedän niin hyvin mistä puhut.

  6. Pakko nyt uskaltaa kommentoida. Olen halunnut tän tehdä jo joihinkin aiempiin postauksiin mutta en ole vain pystynyt.

    Minulla diagnosoitiin keväällä vaikea synnytyksen jälkeinen masennus, minun oli pakko aloittaa lääkitys. Nyt olen jo toipumassa. Mutta tällaiset tekstit ja nämä kommentit (missä te ootte, te kaikki ihanat ihmiset!?), ne ovat niin lohduttavia ja voimaa-antavia. Itken. Mutta sen olen nyt oppinut, itku on hyvästä, jos asiat ovat niin hyvin että saat ne purettua ulos itsestäsi itkuna, olet jo pitkällä toipumisessa. Joten kiitos, kiitos Stella että teksteilläsi (tällä ja myös aiemmilla elämää/uupumusta yms käsittelevillä) saat minut itkemään, ja kiitos teille kommentoijat että tsempeillä ja omilla tarinoilla saatte minut itkemään.

    Jatka vaan, vielä joku aamut heräät onnellisena ja haluat nousta ylös.

    <3lla Kata

    • Hei ihanaa, että uskaltaudutte joukolla kommentoimaan, tekin jotka olette useimmiten hiljaa. IHANAA! Olkaa useamminkin äänessä, ei täällä kukaan pure, tykkäilee vaan.

      Olen onnellinen ja kiitollinen näistä kommenteistanne, siitä että kirjoitukseni ovat onnistuneet liikuttamaan tai lohduttamaan tai tuomaan valoa himmeisiin hetkiin.

      Kiitos Kata, että luet ja kommentoit, paljon valoa ja voimia sinne, toivottavasti voit jo paremmin ja edessä on ihanin kesä naismuistiin xxx

  7. Oon tosi arka kommentoimaan blogeihin mitään, mutta keskivaikeasta masennuksesta selvinneenä ja nyt onnellista elämää vuosia eläneenä on pakko lohduttaa ja kannustaa: jatka todellakin, elämän on mahdollista olla huikean onnellista, rauhallista ja hyvää. Semmoista, että on oma sopiva suunta ja tahti. Tahma ja tuska kestää aikansa, mutta niistä on mahdollista päästä ohi. (En siis tiedä, oletko masentunut vai uupunut vai mitä, mutta tunnistin tunteen.)

    Mutta jos et jaksa, niin anna ystävien kantaa. Heitäkin on, vaikka osa maailman ihmisistä ajattelemattomuuttaan (tai joskus harvoin ihan vaan kusipäisyyttään) ei tajua olla ystäviä. Oon useamman vuoden tehnyt aktiivista ihmiskoetta: kun pitää perusoletuksena, että ihmiset ei vaan tiedä eikä tajua, ja kertoo heille, miten asiat oikeasti on, saa melkein aina vastaansa vilpitöntä hyvää tahtoa. Apua onkin yllättävästi saatavilla. Sitä on vaan helkkarin vaikea edes vihjata tarvitsevansa.

    • N.o. se, että uskoo toisten ihmisten lähtökohtaisesti haluavan hyvää. Ja kertoo heille itsestä ehkä täysin selviltä vaikuttavia asioita, koska harva meistä on ajatustenlukija. (Niin kätevää kuin se olisikin.)
      Sekin on totta, että apua on usein kummallisen vaikea pyytää.. ‘Kyllä minä itse, yksin, kun ette te muut edes tajua..’ jne
      Teksti taas kerran <3
      Sinä tuot valoa kirjoituksillasi <3

    • Hei ihana kun uskaltauduit kommentoimaan. Kiitos, se merkitsee aina paljon kun jätätte tänne tervehdyksen tai ajatuksen.

      En ole masentunut, uupunut kyllä ja siitä toipumassa. On vaan näitä hetkiä. Kyllä ne aina ohi menee ja ilo valtaa taas alaa. Joskus tekee hyvää antaa tilaa näillekin ajatuksille.

      Kevyttä kesäkuuta sinne, ihanaa että käyt täällä.

  8. Luin tämän jo eilen kahdesti tai kolmesti ja tänään vielä kerran, koska halusin tulla sanomaan jotain. Eilen luin tätä töiden jälkeen bussipysäkillä. Olin juuri laittanut poikaystävälleni viestin, kuinka ahdistunut olen ja en enää tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Sitten tuli tämä teksti, joka liikutti ja toi lohtua. Kiitos siitä.

    • Maarit! Ihana kuulla, että kirjoituksesta oli apua. Kiitos, että kerroit. Kevyempiä aamuja ja aurinkoa sinulle sinne xxx

  9. Kiitos tekstistä Stella. Kiitos, oikeasti. Jotain outoa luopumisen tuskaa täällä päässä joka iski täysillä pintaan tämän tekstin myötä. xx

  10. Hei,

    yhteinen kiitos kaikille kauniista sanoistanne! Palaan kommentteihinne paremmalla ajalla, mutta olen lukenut jokaisen.

    xxx

  11. Niin kauniisti Stella kirjoitat, kiitos tästä postauksesta. Edelliset kommentitkin sitä heijastelevat, mutta kirjoituksesi tosiaan nostaa niitä elämän suuria asioita pintaan. Niitä asioita, jotka tekevät kipeää, joita säilytetään omina, joista kuitenkin niin paljon tekisi mieli jakaa toisille. Epäoikeudenmukaisuutta, kipua, surua. Suru, se onkin suuri sana. Täyttää koko kehon ja mielen, tulee aivan kysymättä, jää merkiksi kantajalleen. Kuinka pieni ihminen onkaan tässä elämässä. Kuinka asioita vaan tapahtuu ja kuinka toivottomaksi olonsa välillä tuntee. Kuinka sitä pitäisikin jaksaa, jatkaa. Niin, onhan paljon hyvääkin täällä; koko sielun täyttävää rakkautta, pakahduttavaa onnea. Mutta nyt on hetki muistella sitä, kun joku ei rakastanutkaan minua, kun isäni lähti, kun ero tuli. Kuinka jäin yksin. Kuinka epätoivon hetkellä kukaan ei lohduttanut, vaikka olisin tarvinnut palavasti kasvot, jolle näyttää kyyneleeni, sylin, johon käpertyä.

    Kiitos, kiitos. Annoit meille uskallusta mennä pienelle reissulle ajatuksissamme niihin hetkiin, jotka vaativat niin paljon rohkeutta.

    • Kiitos itsellesi kauniista kommentista! On hyvä ja ihana kuulla, että omista ajatuksista voi olla iloa ja apua muille.

      xxx

  12. Luulen, että pitää palata tähän tekstiin vielä myöhemmin uudelleen. Nyt en pystynyt lukemaan kuin kerran, nyt täytyy hetki nieleskellä ja koota itsensä.

    Kiitos <3 Ja kiitos myös että kerroit Jarviksesta, uskon että meitä vanhoja lukijoita on aika paljon jotka ovat kaivanneet tietoa vanhasta herrasta. Varmasti yksi vaikeimpia päätöksiä ikinä.

    Halaisin jos olisin lähellä.

    • Halaus tavoittaa näin virtuaalisestikin – kiitos kaunis. Ihanaa, että luit xxx

  13. Oi kiitos. Tämän tekstin myötä annoin vihdoin itselleni luvan itkeä kaksi vuotta jatkunutta torjuntaa aviomieheltäni. Etäisyyttä, joka välillemme on tuon myötä syntynyt. Ja kyvyttömyyttäni korjata tilanne yksin, mies kun ei tunnu välittävän kivustani tai kaipuustani.

    Ja kuitenkin jatkan, jaksan ja kiitän joka päivä siunauksistani, eritoten rakkaista lapsistani.

    • Voi… En tiedä mitä sanoa. Valoa ja voimia sinne. Ehkä voisit näyttää miehellesi tuon mitä kirjoitit?

      Kiitos kun luit!
      xxx

  14. Kirjoitat niin kauniisti. Ehkäpä sanat, jotka jättävät jälkiä ihmisten sydämiin ovat niitä ankkureita jotka estävät huuhtoutumasta merelle.

    Olet tärkeä ja hyvä sellaisena kuin olet. Niin kuin kaikki.

    • “Ehkäpä sanat, jotka jättävät jälkiä ihmisten sydämiin ovat niitä ankkureita jotka estävät huuhtoutumasta merelle.”

      No nyt oli niin kauniisti sanottu, että tuli tippa linssiin. Kiitos!

      xxx

  15. Menetin rakkaan, ihanan ja lahjakkaan äitini seitsemän vuotta sitten äkillisesti, juuri omien kaksikymppisteni kynnyksellä. Olen siitä saakka tohottanut ihmisille, että olkaa onnellisia elävistä äideistänne: teillä sentään on sellaiset. Joille soitella, joiden olkiin nojata ja joiden ruokapatojen ääreen paeta maailman pahuutta.

    Mutta se isä. Tajusin tätä tekstiä lukiessani, että äitiä ja hajonnutta perhettä surressani unohdin hänet kokonaan. Hän on nyt jo uusissa naimisissa, onnellinen ja olemme yhteydessä silloin tällöin. Mutta olen unohtanut sen ihmisen siellä vähillä voimillaan kaikkea kannatelleen isän roolin takana. Ihmisen, joka oli pohjattoman surullinen ja olisi tarvinnut vain rakkautta, kun me sisarusteni kanssa odotimme hänen pitävän koko korttipakkaa yksin pystyssä. Kuka ihme nyt pystyisi siihen, saati pysyisi järjissään, kun menettää elämänsä rakkauden?

    Kiitos, Stella. Huomenna soitan isälle.

  16. Valitettavasti muistan Jarviksen kohtalon. Sinä halusit uusia karvaisia perheenjäseniä. Muistan, kun kerroit Jarviksen sopeutumisvaikeuksista uuteen tilanteeseen. Tämän seurauksena Jarvis päätyi takaisin exällesi, joka ei voinutkaan pitää koiraa. Uutta perhettä etsittiin Facebookkia myöten. Ikääntyvää koiraa palloiteltiin aikansa. Ilmeisesti päätös oli sitten muuten terveen koiran lopettaminen. Stella hyvä, omista valinnoista tulee ottaa vastuu, ja niiden seurausten kanssa elää lopun elämää.

    • Ei se tainnut ihan näin mennä. Toki virheitä teemme kaikki, mutta enemmän kaipaisin lempeyttä toisia ihmisiä kohtaan. Etenkin tuntemattomia ihmisiä kohtaan, joiden elämän kaikkia yksityiskohtia ei tiedä. Itse muistan muutaman maininnan siitä kuinka Jarviksen kanssa käytiin koirien ryhmäterapiassa, aikana ennen kuin toisia koiria oli vielä edes hankittu. Toivottavasti Jarviksella on nyt rennommat oltavat eikä enää stressaa.

    • Mulla ei vain mene jakeluun miksi joku kokee tarvetta kirjoittaa noin saatanan ilkeästi. Oikeasti, MIKSI…..??? :•( Ja vielä ihmisestä jota ei edes tunne, kuten Kristiinakin sanoi. Kuinka paha olo pitää itsellään olla, että kirjoittaa toisen avoimeen ja koskettavaan tekstiin tuollaisen vastauksen…..?! Tuli tosi paha mieli Stellan puolesta. :•(

    • Hei Minttu,

      et selvästikään tiedä asiasta yhtään mitään.

      Mietin pitkään lähdenkö edes avaamaan asiaa, koska se ei sinulle kuulu. Päätin kuitenkin kertoa vähän Jarviksen vaiheista, koska täällä on paljon ihmisiä, joita Jarviksen “kohtalo” ihan vilpittömästi kiinnostaa.

      Jarvis oli aivan mahtava persoona, senhän te tiesittekin. Jarvis oli myös ongelmakoira, äärimmäisen arka, arvaamaton ja eroahdistunut pelkopurija, jolle hain apua lukuisilta eläinlääkäreiltä, eläinpsykologeilta ja ongelmakoirakouluttajilta. Se leikattiin, se sai rauhoittavan lääkityksen, sen kanssa käytiin ongelmakoirakoulussa ja lopulta hankin sen seuraksi toisen koiran, Junon, koska Jarvis ei kaikista yrityksistä huolimatta oppinut pärjäämään yksin kotona. Olin jo monta vuotta järjestänyt arkeni ja työni koiran ehdoilla, tilanne alkoi käydä mahdottomaksi. Junon tulo ratkaisi pahimman eroahdistuksen, mutta muut käytöshäiriöt valitettavasti pahenivat tasaisesti iän myötä.

      Luovuin Jarviksesta, kun ongelmat kärjistyivät siihen pisteeseen, että se alkoi hyökätä minua ja Junoa vastaan. Viimeinen hyökkäys oli viedä sormeni.

      Koirasta luopuminen oli elämäni vaikein päätös, mutta ainoa oikea. Olin käynyt läpi kaikki käytössäni olevat keinot ja tilanteesta kärsivät aivan kaikki, ennen muuta Jarvis itse.

      Eläinlääkäri suositteli lopettamista, mutta löysimme perheen, joka oli erikoistunut ongelmakoiriin ja halusi antaa Jarvikselle vielä mahdollisuuden. Olen heille siitä niin kiitollinen, että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan.

      Jarvis eli uudessa kodissaan vielä vuoden, kunnes yksi aamu heräsi halvaantuneena. Halvaus oli paha eikä sitä voitu enää pelastaa. Sen kohtaloksi koitui siis lopulta synnynnäinen selkävika. Olin aavistellut, että käytösongelmien takana saattaisi olla fyysinen kipu, mutta eläinlääkärit eivät koskaan pyynnöistäni huolimatta tutkineet kunnolla sen mahdollisuutta, vaan sanoivat, että syy ongelmiin oli koiran korvien välissä. Alkuperäiseksi aiheuttajaksi arveltiin sitä, että pentue oli jouduttu vierottamaan emostaan liian aikaisin.

      Varmasti tein virheitä – koira oli ensimmäiseni eikä minulla ollut mitään kokemusta ongelmakoirista. Tiedän kuitenkin, että tein parhaani. Luovuin Jarviksesta silloin kun mitään muita vaihtoehtoja ei enää ollut.

      Ikävä on iso, mutta Jarviksella on vihdoin kaikki hyvin.

  17. Ei helvetti, ihan kuin oisin itse tän kirjoittanut. Paitsi etten koskaan olisi osannut sanoa kaikkea tätä näin kauniisti. Oot paras <3

  18. Jos kirjasi on edes puoliksi niin hyvä kuin nämä blogitekstisi, ostan sen varmasti. Itkin tätä lukiessa.

  19. Voi Jarvis. Uskollisten ystävien tassunjälki pysyy ikuisesti sydämessä. Niin pienet asiat tuovat muistot mieleen. Tänään sade tuoksui ensimmäiselle kissalleni, ystävälle, joka aina oli vierellä. Silloinkin kun kukaan muu ei ollut.

    En ole varmaan koskaan kommentoinut, mutta nyt tuntui että täytyy. Kiitos tästä tekstistä ja monesta muusta, upposivat todella syvälle!

    • “Tänään sade tuoksui ensimmäiselle kissalleni, ystävälle, joka aina oli vierellä. Silloinkin kun kukaan muu ei ollut.”

      Kiitos puolestaan itsellesi tuosta kommentistasi. Se toi mukanaan niin paljon muistoja omasta ensimmäisestä kissastani, että saattoi pieni kyynel nousta silmänurkkaan.

    • “Tänään sade tuoksui ensimmäiselle kissalleni, ystävälle, joka aina oli vierellä. Silloinkin kun kukaan muu ei ollut.”

      Niin kauniisti kirjoitettu!
      Kiitos kun luit ja kommentoit.
      xxx

  20. Miksi, oli miksi mun piti tulla lukemaan tämä postaus nyt kun muutenkin on elämä riekaleina? Ehkä siksi, että minun pitää ymmärtää etten ole yksin rikkinäinen… Kiitos Stella.

    • Ehkä juuri siitä syystä – et ole ainoa etkä ole yksin. Valoa ja voimia sinne xxx

  21. Kiitos Stella! Kirjoituksesi osui ja upposi. Pieni vauvani on ollut sairaalassa syntymäästään nyt viidettä viikkoa. Elän elämäni rankinta aikaa, mutta minähän jaksan, suomalaisella sisulla prkl. Tämä kirjoitus avasi kyllä lukitun oven ja padot aukesi. En siis ole ikinä itkenyt yhtä paljon kuin viime viikkoina mutta silti.. On puhdistavaa antaa itselleen tilaisuus surra tätä tilannetta hetki nyt, kun olen yksin kotona hengähtämässä. Joskus tekee ihan hyvää antaa surun tulla. Kohta taas jatkan ja jaksan. <3

    • Voimia sinne pienen elämän alkutaipaleelle ja äidille. Toivottavasti pääsette pian saman katon alle. <3

    • Voi ei… En voi edes kuvitella miltä sinusta tuntuu. Valoa ja voimia ja kevyempiä viikkoja sinne, sekä sinulle että pienelle. Toivottavasti asiat kääntyvät pikaisesti kohti parempaa ja pääsette nauttimaan kesästä yhdessä.

      xxx

  22. Huh.

    Itku tuli. Tänään tuli (jälleen) perheeseen surullisia uutisia ja nyt kun tulin lukemaan tekstisi ei itkusta meinaa tulla loppua.

    Mutta sen tiedän jo vanhasta viisastuneena, että jatka vaan, jaksa vaan. Niin se vaan tuntuu menevän.

    <3

  23. Hui, olen yrittänyt myös olla ajattelematta tiettyjä asioita, mutta tämä kaunis teksti sai itkun kurkkuun. Samalla soittolista alkoi soittaa Sua vasten painautuisin, ei se varsinaisesti helpottanut tilannetta. Olet Stella huikea kirjoittaja!

  24. Huhhuhhuh. Olipa koskettava ja samaistuttava teksti monin tavoin. Oma elämä on ollut pitkään myllerryksessä, enkä aikoihin ole blogiasi lukenut. Nyt on taas aikaa. Olen jo maaliskuisissa teksteissä :D Mutta niin: tämä on kyllä aivan ehdottomasti paras blogi. Kiitos siitä.

    Valoa elämääsi!

    P.S. Voi Jarvis :'(

    • Hei ihanaa, kun tulit takaisin – tervetuloa! Kiitos kun luet, ja valoa sinne myös xxx

      • Kiitos! :)

        xxx

        Nautinnollista juhannusta, toivottavasti kaikki taas kääntyy parhain päin!

  25. Erittäin pitkään blogiasi lukeneena olen vahvasti sitä mieltä, että jos yksi pitäisi valita, se olisi tämä. Ehkä tosiaan matkassa mukana oltu jo niin pitkään, että Jarvis-kohta nosti täälläkin kyyneleet välittömästi silmiin.

  26. Oman isäni kuolemasta tuli tänä keväänä kuluneeksi 22 vuotta. Joskus välillä ikävä puristaa sydäntä niin että on vaikea hengittää. Tiedän miltä susta tuntuu, zemppiä ja valoa elämääsi, huomenna on taas parempi fiilis. Olet ihana. ♡♡♡ xxx

  27. Oi..nyt kyllä osui. Luin tämän tekstin kolme kertaa, viimeisellä kerralla hiukan epäselvästi kyyneleiden vuoksi.
    Haluaisin niin viedä sinut Australiaan tapaamaan perhettä, läpsiä turpaan typeriä entisiä ystäviäsi. Tuoda Jarviksen jollain keinoin takaisin. En vaan pysty, mutta onneksi voin sanoa sinulle, että olet upea, mahtava, säkenöivä tyyppi virheineen päivineen <3

    • Kiitos sinä ihana.

      Ei mitään tarvitse tehdä tekemättömäksi, eikä tietenkään voikaan. Tätä tämä elämä on, iloja ja suruja, suloisesti sekaisin. Joinakin päivinä on vaikeampaa kuin toisina, mutta pian taas kevenee.

      Valoa viikkoosi!
      xxx

  28. “Life is short, break the rules.
    Forgive quickly, kiss slowly.
    Love truly, laugh uncontrollably.
    And never regret anything that once makes you smile.”

    Koskettavan kaunis teksti <3 Kiitos tästä hetkestä!

  29. En tiedä mitä sanoa tämän luettuani..syvältä koskettavaa tekstiä, kyyneleitä pyyhkien <3

  30. En meinaa löytää sanoja, yritän silti, koska haluan että tiedät kuinka paljon teksteilläsi on merkitystä.
    Tämä kosketti, upotti hetkeksi surumieliseen haikeuteen ja toi kyyneleet. Voi Jarvis. <3

    Tuntuu että haluaisin auttaa, halata, silittää ja jotenkin keventää taakkaasi. On jopa omituista miten syvälle tekstisi toisinaan uppoavat, vaikkemme edes tunne. Tunnut silti kaikkien näiden vuosien jälkeen kuin vanhalta ystävältä. Olen lukenut blogiasi kauan, todella kauan ja en varmasti ole menossa pois.

    • Kiitos kun luet – ja kommentoit! Teidän sanoilla on niin paljon merkitystä, ihanaa kuulla että olette siellä.

      xxx

  31. Näissä sanoissa säkenöi elämä. Ihmisyys.

    Mutta ei sanoja ei aina tarvita, hetkien eläminen läpi, niiden tunteminen tai rinnalla eläminen riittävät. Erilaisissa hauraissa hengenvedoissa kannattelen itseäni Rumin ikuisella ajatuksella: “If you are irritated by every rub, how will your mirror be polished”. Kipu, suru, ärsytys ja heikkous, jollain tapaa ne aina puhdistavat.

    <3

  32. <3

    Tää on niin uskomaton blogi, kirjoitan sen taas. Itsekään en muita blogeja seuraa kuin satunnaisesti kun tämä on täydellinen.

    En nyt osaa oikein mitään sanoa..

    Hassua ja hiukan pelottavaakin kun sinusta on tullut niin tärkeä mulle.. Vaikkei oikeasti olla ikinä edes nähty..

    • Kata! Ihanaa, että luet ja kiitos kun kommentoit. Niin kauniisti sanottu, että jään vähän sanattomaksi, joten kirjoitan vain, että: xxx

  33. Oot mielessä usein vaikka ei olla hetkeen törmättykään tai ehditty kunnolla hölistä kaikkea sitä just että mitä kuuluu. Ja vaikka näin lähekkäin asutaankin.
    Etuoikeutettua päästä sisään niihin ajatuksiin edes vähän täällä. <3 Oot tunneälykäs ja vieläpä sitä sorttia, joka osaa älykkäästi tunteistaan jopa kirjoittaakin! Pus

  34. Sun tekstien imussa oltu jo vuosikausia, eikä loppua näy. Kiitos, nyt mentiin syvälle. Jarvis Tsemppiä.

  35. niinpä. kiitos että kirjoitat ja päästät meidät pinnan alle.

    rehellisyys. sen takia olen lukenut jo vuosia.

  36. Kuten yllä kommentoija kirjoitti; en tiedä mitä kirjoittaa, mutta pakko kirjoittaa. Synkkä, mutta huikea teksti. Olet lahjakas, niin lahjakas! Viimeistään Jarvis-kohdassa padot purkautuivat. Voimia Stella!

  37. Ensiks se kirjoittelee sähköhammasharjoista ja sitten siitä miten elämä painaa. Just siksi luen tätä blogia ja myöskin lähes ainoastaan tätä blogia. Muut on liian raskaita tai liian kepeitä (plus nää kuvat!).

    Saattaisin sanoa sille ystävälle myös, että “Sometimes all you need is a sad song”. Sitten voisi hetken pillittää ja katsoa jos jossakin vähän paistaisi taas. Nyt just ei Helsingissä, mutta onneksi harmaa on ihana väri. :)

    • Haha! Kiitos, olen iloinen että tykkäät. Ja niin – joskus sitä on liian surullinen surullisiin lauluihin, joskus ne ovat juuri sitä mitä tarvitaan.

    • Todellakin! Teksti on lohdullinen jotenkin vähän samaan tapaan kuin tämä: https://www.youtube.com/watch?v=RZgBhyU4IvQ Tässä kappaleessa – samoin kuin Stellan tekstissä – jokainen sana on oikealla paikallaan ja kokonaisuus soljuu ja hengittää. Myötätuntoa ja myötäelämistä tästäkin suunnasta, Stella!

        • Huippua, jos tykkäsit! Oon saanut sun blogista vuosien varrella hurjasti (musiikillista) inspiraatiota! Kerrankin hyvä kiertää toiseenkin suuntaan :D

          • Kyllä teiltä on tullut monenmonta ihanaa vinkkiä – kiitosta vaan. Tämä biisi olikin tuttu, mutta en ollut kuullut sitä vuosiin. Tuli hyvään hetkeen xx

  38. En tiedä tunsinko tämän luettuani surua vai lohtua. Ehkä molempia.

    Moni mainitsemistasi asioista painaa hetkittäin pohjaan myös omassa elämässä, mutta kuten sanottu, kaikki on taas pian myös kevyempää.

    Jatketaan ja jaksetaan. <3

  39. Voi Stella miten ihan teksti taas…<3. Tosin otsikkoon olisi pitänyt laittaa varoitus ''älä lue tätä jos olet vielä töissä'' sillä tämä(kin) kirjoitus kosketti niin että ei meinaa kyyneleistä tulla loppua… ja tuli taas kova ikävä viime syksynä vihreimmille niityille siirtynyttä rakasta mäyräkoiraani.

    • Voih! Ymmärrän tuota ikävää paremmin kuin hyvin. Valoa sinne, kaunokainen xxx

  40. Kyyyneleet nousivat silmiin tätä lukiessa. Viimeinen vuosi on ottanut niin paljon, että useana aamuna olen vain halunnut jäädä peiton alle jatkamaan itkua, johon olin yöllä nukahtanut. Monesti on tosiaan tuntunut, että sydän pysähtyy surusta. Mutta kaikesta paskasta, jota elämä on nakellut niskaan on myös oppinut – että pienet hetket, sanat ja teot kantavat ja merkitsevät eniten.

    Siis kiitos tästä(kin) kirjoituksesta.

    P.S. Jarvis <3

    • Valoa ja voimia sinne! Jaksa vielä vähän, uskon että sateen jälkeen taas paistaa xxx

  41. Ihana Stella. Nämä sanat sattuivat kyllä syvälle sydämeen ja jotenkin tulivat tarpeeseen, raskas viikko takana täälläkin. Rakkautta sinne ruudun taa, toivottavasti huomenna on jo kevyempi olo.

  42. Juuri aivan randomisti yhtenä päivänä mietin, että mitähän sille Jarvis-koiralle kuuluu. Nyt sillä on kaikki hyvin <3

  43. Olipa surumielinen, mutta kaunis kirjoitus. Voimia tällaisiin hetkiin ja tunnelmiin, tunnistan niistä itseni… Kai juuri nämä hetket tekevät meistä ihmisiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.