Öljylempparit x 3

Olen ilmeisesti hurahtanut öljyihin pahemmin kuin kuvittelin. Kun avasin mökkiviikonloppua varten pakkaamani repun, selvisi että olin sullonnut sinne sen enempää miettimättä peräti kolme erilaista mustaa pikkuputelia. Kolmikko oli niin nättinä Annikan mustassa saunassa, että otin ryhmäkuvan. Luonnonkosmetiikkaa kaikki kolme, olen näemmä siirtynyt luomuun lähes kokonaan. Erilaiset öljyt ovat melkeinpä korvanneet voiteiden paikan peilikaapissani – useimpina aamuina ja iltoina käytän kosteusvoiteen sijaan jotain öljyä.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-1

Pariisilaisen ihonhoitosarja Absolutionin Addiction-öljy on nimensä mukaisesti todella koukuttavaa kamaa – se on pitänyt sijansa yhtenä suosikkituotteenani jo parin vuoden ajan. Sekoitus sisältää yhteensä 27 erilaista öljyä ja kukkaisuutetta, jotka siloittavat, kosteuttavat, tasapainottavat ja ravitsevat. Itsehän olen koukussa ennen muuta huumaavaan tuoksuun. Tulee mieleen heinäkuun yöt ja kukkaniityt – mielikuva, johon nukahtaa kyllä ihan ilomielin.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-2

May Lindstromin The Youth Dew on tuoreempi suosikki, josta kirjoitinkin tovi sitten. Ihmeöljy taltutti talvi-ihon kohtaamat haasteet, mutta on osoittautunut superhyväksi myös kesään, sillä sen sisältämä beetakaroteeni jättää kasvoille päivettyneen hehkun.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-3

Katja Kokolta lahjaksi saatu öljy on sekoiteltu itse ohjeella, joka löytyy Katjan kirjoittamasta Aidosti kaunis -teoksesta. Tuosta luonnonkosmetiikalle omistetusta maailman kauneimmasta kirjasta on tarkoitus kirjoittaa erikseen vieä sananen tai kaksi, kunhan tässä ennätän, mutta sitä odotellessa kannattaa tsekata Muslasta Mian kirjoitus lempiseerumeistaan, joiden joukosta löytyy tämä sama ihanuus. Sieltä löytyy myös ohje! Itse käytän tätä superkosteuttavaa ja ravitsevaa eliksiiriä usein yövoiteen asemasta.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-4

Siinäpä ne, lemppariöljyni, jotka pitävät meikäläisen hehkeänä silloinkin kun olen riehunut kaupungin yössä ja valvonut viinin voimalla, tai tahkonut töitä jonkun dediksen parissa kolme vuorokautta putkeen ja unohtanut nukkua, syödä ja levätä.

Miten on, löytyykö teiltä öljyrintamalta suosikkeja tai vinkkejä?

PS. Kirjoitin tovi sitten Tata Harperin superseerumeista. Arvonta on nyt päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! Onnetar valitsi joukostanne nimimerkin Sasaku, olen sinuun sähköpostitse yhteydessä.

Kiinnostuneille muistutukseksi, että koodilla STELLALOVESTATA saa Naturellessa 15% alennuksen kaikista Tata Harperin tuotteista sunnuntaihin 12. kesäkuuta asti.

Seerumit on saatu blogin kautta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

16 thoughts on “Öljylempparit x 3

  1. Kyllä, öljyt ovat vakiokäytössä täälläkin. Ja sopivat räjähtävälle ja herkästi reagoivalle iholle sekä meikin allekin passelisti. Omat öljylempparini ovat Mayn Youth Dew, Mayn Blue Cocoon (ei nyt ole varsinainen öljy mutta öljymäinen balmi ja miellän tämän öljyksi) ja Abson Addiction. Jälkimmäistä en ole tosin ostanut vuoteen kun käytössä olleet Mayn öljyt.

    Öljyt ovat omiaan myös silmänympärysihon harakanvarpaille eli monikäyttöisiäkin vielä. Hinnat hirvittävät, mutta Mayt ovat kaikkinensa hyvin riittoisia. Puhumattakaan siitä että ovat laatukamaa.

    • No niinpä – Mayn tuotteet ovat kyllä hintansa väärti, vaikka se kerran kirpaiseekin. Joo, Blue Cocoon on kanssa mun suosikkeja, on sekin tavallaan öljy vaikka koostumus onkin balmimainen.

  2. Täällä myös öljyt käytössä. Tosin en näe varsinaisesti järkeä maksaa öljystä kymmeniä euroja pelkästään siksi, että se myydään kivassa putelissa. Itse hankin muutaman tummanruskean lasisen pipettipullon joihin laitan öljyjä ja kylkeen dymolla tiedon mitä öljyä missäkin putelissa on. Joskus myös sekoittelen öljyjä keskenään. Ja ihan ruokakaupasta öljyni hankin, ainakin isommissa kaupoissa on nykyään todella hyvät valikoimat vaikka millaisia öljyjä, ja hinnat ovat murto-osan kosmetiikkapuolen vastaavista. Omalle iholleni (kasvoille) sopivat manteli-, avocado- ja kookosöljyt. Vartalolle käytän avocado-, seesami- tai oliiviöljyä Apobaseen sekoitettuna. Kiinnostaisi myös kokeilla viinirypäleensiemen- ja kurpitsansiemenöljyjä. Etenkin talviaikaan öljyt ovat ihonhoidossa aivan lyömättömiä. Mahdoinkohan nyt mainita tässä tarpeeksi moneen otteeseen sanan öljy? :•D

    • Haha, ehkä! Mä kyllä esteetikkona nautin myös niistä kauniista puteleista, mutta sehän on ihan mielipidekysymys ja makuasia – ymmärrän hyvin, että kaikille eivät merkitse. Toisaalta kuulostavat kyllä kauniilta nuo sun tummanruskeat lasipullotkin, dymo-teksteineen kaikkineen!

      • Joo siis ehdottomasti esteetikko olen minäkin, mutta myös sen verran diy-henkinen (ja pihi koska työttömyys), että tykkään tuunailla itse ja samalla säästää. :•D

  3. Olen ollut erilaisten öljytuotteiden aktiivikäyttäjä jo vuosia. Ovat lyömättömiä ainakin ihonpuhdistuksessa ja pintakuivan ihon kosteutuksessa.
    Samaan mustaan jengiin voisin suositella myös Joikin Beauty Elixiriä, jonka anti-age- ominaisuudet eivät varsinaisesti haittaa sen antaman kultaisen hehkun ohella. https://joik.eu/en/anti-age/123-rejuvenating-beauty-elixir.html
    Tämän loputtua jonossa odottaa Mossan (edullinen!) Facial Oil Vitamin Coctail.

    • Oi! Kuulostaa ihanalta tuo Beauty Elixir, laitetaanpa muistiin jos tulisi sopiva tilaisuus kokeilla sitä.

  4. Öljyt on parasta! Totta :)

    Mun on iha pakko vinkata eräästä herkusta: Marja Entrichin Avocadoöljy. Sen tuoksu! Ja koostumus, plus että se on vaikka syötävää ;DD Ois kiva kuulla mitä oot siittä sitten mieltä.

  5. Hurahdin itsekin öljyihin n. vuosi sitten, kun ostin aurinkosuojaksi karanjaöljyä. Talvella aloin käyttää sitä kosteutukseenkin, sillä olin huolissani kauan tuo melko hintava putelli säilyisi ja yhtäkkiä olin ihan hurmaantunut öljynkäytöstä kosteusvoiteen sijaan…Sittemmin olen käyttänyt myös arganöljyä, jonka pitäisi olla kanssa huippuravitsevaa…
    Ja luonnonkosmetiikan voittanutta ei kyllä ole, ainakaan omalla kohdallani, muu kosmetiikka, jopa apteekin herkkäihoisille kelpuutettu perusvoide, tuntuu luonnonkosmetiikan rinnalla aina jotenkin “hyökkäävältä”. Ja nuo luonnolliset ihanat eteeriset tuoksut olen huomannut myös itselleni todella tärkeiksi ja terpauttiseksi. Seuraavaksi aion alkaa käyttämään myös vartalolla kosteusvoiteen sijaan ihania esim. Weledan öljyjä, suihkun jälkeen kostealle iholle levittyy hyvin.
    Hups, tulipas tästä nyt ylistys öljyille :).

  6. Täällä on antiseptinen kookosöljy ollut jo monta vuotta käytössä niin keittiössä kuin kylppärissäkin :)

  7. En ole vuosiin ostanut kaupasta vartalo- tai kasvorasvoja, vaan käyttänyt eri öljyjä…argania, kookosta, kaakaovoita, jojobaa, avokadoa, mantelia ymm…ja pistänyt sekaa noita eteerisiä öljyjä tuoksua antamaan. Kaikkein tärkeintä ihon hyvinvoinnille tosin taitaa olla se mitä suuhunsa pistää : )

    • Se on kyllä totta! Eipä millään öljyillä paikata sitä, jos syö mitä sattuu tai nukkuu jatkuvasti huonosti.

Leave a Reply

Your email address will not be published.