Sääpäiväkirja

Joku kirjoitti kerran, että blogini muistuttaa sääpäiväkirjaa. Tiedän ettei hän tarkoittanut sitä hyvällä, silti nauratti. Sehän on totta, mutta minkäs sille mahtaa? Olen tarkkailija, katselen koko ajan maailmaa ympärilläni, sulan osaksi sitä. Säätilat ja mielenmaisemat ovat minulle usein samoja asioita, ne heijastuvat ja sekoittuvat toisiinsa. Löydän lähes joka säästä ja luonnonilmiöstä jotain mistä saan kiinni. Paitsi loskasta. Loska on sääjumalten tervehdys helvetistä.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-12016-06-22-stellaharasek-sateella-32016-06-22-stellaharasek-sateella-2

Viime viikonlopun satoi, melkein koko ajan. Kuuntelin kun sade vaihteli tempoaan. Ensin satoi kovaa ja sitten hiljaa, kunnes tahti taas kiihtyi ja yltyi melkein myrskylukemiin. Availin ikkunoita, annoin kosteuden tulvia hyökyaaltona huoneisiin. Vedin jalkaan villasukat ja listasin ääneen asioita, joista pidän sateessa. Sen rummutus: ihaninta on, jos saa viettää sadepäivää peltikaton alla. Tuoksut, ne voimistuvat. Kaivopuiston syreenit ja pionit ja kaikki ne puut ja pensaat ja kukat, joiden nimiä en tiedä, vaikka kävelen niiden kauneuden keskellä joka päivä. Sateenvarjot! Ilahdun aina ajatuksesta että päänsä päällä voi kuljettaa omaa pientä kattoa, joka suojaa kaikelta mitä tulee taivaalta. Saatan silti jättää varjon kotiin ja antaa sateen kastella, sillä siinä on jotain ikiaikaisella tavalla vapauttavaa kun viileä vesi valuu pitkin kasvoja ja selkää. Kunhan ei ole juuri painelemassa ripset kiharrettuina kemuihin.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-52016-06-22-stellaharasek-sateella-62016-06-22-stellaharasek-sateella-7

Tykkään kulkea kaupungilla kaatosateella, niinkin arkinen asia muuttaa tunnelman aivan toiseksi. Ihmiset ovat hereillä, vastaanottavaisia sille mitä ympärillä tapahtuu. On vaikea käpertyä itseensä ja ihmissuhdeongelmiinsa ja siihen mitä illalla söisi, kun kengät ovat kastuneet läpimäriksi, raitiovaunuun on pujoteltava sateenvarjoviidakon läpi ja koirat näyttävät katiskasta pelastetuilta piisameilta. Jotkut jopa hymyilevät! Ehkä pilvistä piiskaava vesi pesee ihmisestä ripsarin lisäksi turhan pingottamisen.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-82016-06-22-stellaharasek-sateella-92016-06-22-stellaharasek-sateella-10

Pidän myös siitä, että sateella saa hyvällä omatunnolla olla sisällä ja tehdä kaikkia niitä asioita, joiden ääreen ei aurinkoisella säällä malta pysähtyä. Nukahdella tyhjänpäiväisten elokuvien eteen, sovitella vaatteita ja miettiä puolihuolimattomasti pitäisikö värjätä tukka. Selailla vanhoja kirjojaan ja hävetä marginaaleihin raapustettuja merkintöjä (sen siitä saa, kun menee 18 vuoden melodramaattisessa iässä opiskelemaan kirjallisuustiedettä). Vajota äärimmäiseen laiskuuteen ja syödä pakastepizzaa ja sipsipussin pohjia, koska kukaan ei jaksa lähteä kauppaan.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-112016-06-22-stellaharasek-sateella-122016-06-22-stellaharasek-sateella-13

Koirataloudessa on aina vähän vaikeaa kun sataa. Koirat närkästyvät kun niille ehdottaa lähtemistä ulos, ne tietävät kyllä milloin on märkää. Paitsi että viikonloppuna Tehtaankadulla oli pelkän märän sijaan lähestulkoon raamatullinen vedenpaisumus. Katselin parvekkeelta mereksi muuttuneita lammikoita ja mietin pitääkö pyytää pitkätukka rakentamaan mäyräkoirille pikkuinen lautta, jolla neidit voisivat purjehtia lainehtivien katujen yli puistoon. Asia ratkesi lopulta samalla tavalla kuin kaikissa (mäyräkoiramääritelmän mukaisissa) äärisäissä, pissat pudotettiin kadulle metrin päähän ulko-ovesta. Sitten he olivatkin valmiita vilahtamaan takaisin peiton alle, sillä se on ainoa paikka, jossa ne sadesäällä haluavat olla.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-142016-06-22-stellaharasek-sateella-152016-06-22-stellaharasek-sateella-16

Minäkin vietin valtaosan viikonlopustani viltin alla. Sunnuntaiaamunakin satoi, joten katsoimme avaruuselokuvan. Ei pitäisi ikinä katsoa avaruuselokuvia. Kaikki pahimmat hulluudet ja pakkomielteet alkavat aina niistä. Varsinkin jos niissä on Cliff Martinezin säveltämä musiikki (PUHUN SINUSTA, SOLARIS). Myös Oscareita kahmiva elokuvasäveltäjä Hans Zimmer näköjään hallitsee vaarallisen tyylilajin nimeltä “ihon alle hiipivä haikeus, joka alkaa madonreiän lailla taivuttaa todellisuuden perspektiivejä” eli suomeksi sanottuna muuttuu hitaasti hulluudeksi.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-172016-06-22-stellaharasek-sateella-18

Sanonpa vaan, että avaruuteen katoavat isät ja mustiin aukkoihin katoavat vuodet ovat joihinkin mielentiloihin vähän liikaa. Ainakin sain kohdata ne tutussa kainalossa enkä ollut ainoa, jonka silmät vuotivat mitälie sadepisaroita. Saakelin Interstellar.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-202016-06-22-stellaharasek-sateella-212016-06-22-stellaharasek-sateella-22

Mutta se soundtrack. Löysin maanantaina internetistä sen pääteemasta kudotun kymmenen tunnin(!) luupin, jonka oli selvästi tehnyt selvästi joku kaltaiseni musiikin ongelmakäyttäjä. Kuuntelin sitä kolme tuntia, kunnes huone alkoi huojua ympärilläni enkä ollut enää varma mikä oli totta ja mikä aika-avaruuden vääristymiin eksyneen mieleni kuvitelmaa.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-232016-06-22-stellaharasek-sateella-242016-06-22-stellaharasek-sateella-25

Päätin keskeyttää hitaan hulluksitulemisen ja siirtyä Bob Dylaniin, joka siinä mielenhäiriössä tuntui turvalliselta valinnalta. Sitten kuuntelin kolme tuntia toistolla Most Of The Timea ja sen jälkeen kolme tuntia toistolla kaikkia niitä muita lauluja, jotka kertovat tyhjistä huoneista ja yksinäisyydestä ja öisistä kaduista ja onnen hetkistä, jotka olivat ohi ennen kuin kunnolla alkoivatkaan. Alkoi vähän tuntua siltä, että jonkun pitäisi tulla ja takavarikoida minulta internet ja mielellään myös kaikki musiikki. Onneksi Mikko tuli kotiin ja laittoi Modern Familyn päälle.

2016-06-22-stellaharasek-sateella-262016-06-22-stellaharasek-sateella-272016-06-22-stellaharasek-sateella-28

Olen taas tehnyt avaruuden inspiroimia internet-tutkimuksia ja yrittänyt ystävystyä suhteellisuusteorian ja siihen liittyvien käsitteiden kanssa. Singulariteetti on astrofysiikassa aika-avaruuden vääristymä, jossa jokin suure on äärettömän suuri, joten se ei käyttäydy tunnettujen fysiikan lakien mukaan. Tämän ymmärtämisessä taitaakin kulua koko päivä. Ellen vaihda tutkimuskohdetta, sillä Islannin virkuin tulivuori, Hekla, on tiettävästi taas havahtunut horroksestaan. Tulivuoritutkija Harasek täällä päivää.

PHOTOS BY STELLA HARASEK
LAST ONE BY JARNO JUSSILA

58 thoughts on “Sääpäiväkirja

  1. Onkohan niin, että jos tässä maailmassa olisi, ja olisi ollut, vähän vähemmän niitä (henkiseen) avaruuteen kadonneita isiä, olisi saman verran enemmän juurtuneita ja luottavia tyttöjä, niitä, joiden elämästä ei ikinä olisi tullut suorittamista, epätäydellisyyden pelkäämistä, ahdistuksen musertamaa, läsnäolon levottomuuteen häviämää.

    Ehkä. Mutta avaruuteen on liian pitkä matka lähteä selvittämään eikä niin pitkä matka oikestaan edes enää kiinnosta. Tähdillä kun ei elä, vedellä kyllä.

    • Anteeksi kun vastaan vasta nyt! Ehkä se on niin. Mutta avaruus on kaukana ja me täällä. Pidetään jalat kiinni pallon pinnalla ja muistetaan vaan hengittää silloin kun on huono hetki.

    • The Cockista, Kasarmintorilta! Laittoman hyviä risottopalleroita, joissa on juustoa sisällä – suosittelen.

  2. Valloittavia kuvia, etenkin tuo missä sateenvarjo on väärinpäin ja mies ilmassa, ihan kreisin upee 8D

    Interstellar oli kyllä aikamoinen. Mietin yhä puoli vuotta elokuvan nähtyäni että mitä helvettiä… yksi mieleenpainuvimmista leffoista ikinä.

    • Hei kiitos, ihana kuulla että tykkäät! Joo, se oli kyllä vaikuttava leffa. Jäi pyörimään pitkäksi aikaa päähän.

  3. Sääpäiväkirja on kiva juttu:)

    …mutta nuo mustat nahkaiset varvassandaalit? Ihanat! Osaatko kertoa minkämerkin sandaalit on kyseessä:)?

  4. Ei varmaan oo Stella sun makuun elokuva, mutta aikamatkustus ja – mitäs jos olisikin käynyt näin – aspektit ovat siinä määrin mielenkiintoisia, että suosittelen katsomaan saagan Apinoiden Planeetta.

    Interstellar oli aivan ällistyttävä leffa. Avaruusleffoista kannattaa vilkaista myös Martian ja siinä ah, niin sympaattinen Matt Damon.

    • Kiitos Santtu vinkeistä! Apinoiden Planeetan oon tainnut kyllä joskus nähdä, mutta tuo Martian on näkemättä.

  5. Piskohulluus iskee muhun erityisesti ratikoissa: ne valuvat ja vauhtisokeat ja sitten taas ne helmitähdet ja minipienet jutut ja se miten ne vääntää erityisesti pimeän aikaan katu- ja jarru- ja liikennevalot mutkille. Lätäkötkin on hyviä kun niistä näkee tuleeko sade hipsutellen vai pitääkö maailma pestä oikein kunnolla.

  6. Täällä toinen musiikin ongelmakäyttäjä ilmoittautuu! Ihanaa ja lohdullista, että on muitakin :) Juha Itkosen tuoreessa Palatkaa perhoset -kirjassa hienoa (ja paikoin riistävän tunnistettavaa) kuvausta ongelmakäytöstä.

    • Juu, meitä on maailmassa onneksi monta! Hei kiva kuulla, Itkosen uusin onkin lukulistalla.

  7. Mietein juuri muutama päivä sitten, että sellaiset kunnon kaatosateet ovat saaneet minut lähes poikkeuksetta hymyilemään, varsinkin jos olen joutunut niiden uhriksi. Siinä on vaan jotan niin huvittavaa, kun vettä tulee kuin aisaa eikä asialle voi mitään, pakko vain hyväksyä fakta että nyt ollaan sitten uitettuna rottana. Huvitusta lisää muiden ihmisten panikointi ja ryntäily sateelta suojaan,
    Australiassa ollessani omenafarmilla töissä iski niin järkyttävä kaatosade, että työt oli pakko keskeyttää (omenoita ei tule poimia sateisella säällä, ne saavat mustelmia silloin helpommin), mutta omenalasti oli vietävä traktorilla (vanha avomalli) pakkausalueelle. Kakkosvaihteella tietysti, etteivät omput saa mustelmia kovasta kyydistä. Siinä ajaessani traktoria kävelyvauhdilla sateen syöksyessä niskaan ei voinut muuta kuin nauraa.

    • Naurattaa tämä mielikuva! Toivottavasti joku otti susta, traktorista ja herkkähipiäisestä omenalastista kuvan xxx

  8. Apua, tuo matolle “kuollut” mäyräkoira on just kuin meidän samanlainen 11,5 vuotias! Jonkinlainen sisäänrakennettu sadetutka näillä on, se on varmaa. Meillä tehdään myös samanlainen kuolema, jos ulkona on loskaa, liikaa pakkasta tai muuten vain sellainen keli, ettei huvittaisi. Usein tuollaisen täysin vetelän, kyljellään makaavan nakkikoiran saa nostaa pihalle asti, enen kuin se virkoaa ja tekee nopeat pissat ja sitten sisälle.

    • Niillä on sisäänrakennettu tutka kaikkia ikäviä säätiloja varten! Jotenkin tuttu skenaario tuo kyljellään mkaavaan nakkikoiran kantaminen pihalle… Ailuaja. Ne on ilmeisesti kaikki samanlaisia.

  9. Aika-avaruuden käsite ja suhteellisuusteoria ovat mun suurimpia intohimoja – joista erehdyin avautumaan taannoin työhaastattelussa kohtalokkain seurauksin. Mitäs kysyivät mistä mä sytyn!

    Jos mä saisin päättää, olisin mustien aukkojen ja madonreikien rakentaja. Musta on niin äärettömän siistiä et teoreettisen fysiikan mukaan matkustus ajassa on oikeasti mahdollista. Tai siis teoriassa. Mutta kuitenkin.

    • HAHAHA! Mä niin näen tän tilanteen. Eivät varmaan arvanneet minkä lippaan avasivat. Ja nyt kun sanoit tuon ääneen niin minäkin haluan olla mustien aukkojen ja madonreikien rakentaja. Voisin myös tutkia pimeää ainetta ja purkittaa sitä jatkotutkimuksia varten.

  10. Hyppykuvasta tuli hyvä mieli, ihan kuin jostain vekkulista lastenkirjasta!
    Jos kaipaat leffaa interstellarin ja todellisuuden välille, maadoittamaan takaisin maan pinnalle, Theory of Everything on tosi kauniisti tehty elokuva Stephen Hawkingin elämästä. Sitä katsottuaan luulee myös ymmärtävänsä tähtitiedettä ja fysiikkaa ihan helposti.

    • Se oli kyllä kaunis elokuva! Se helppouden harha kyllä karisee nopeasti, kun vaan avaa minkä tahansa aiheeseen liittyvän kirjan…

  11. Toinen myrskyistä ja tulivuorista kiinnostunut ilmoittautuu! Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus 2010 pelasti diplomityöni loppuvaiheen, koska sen pölläyttämät tuhkat estivät ohjaajaani poistumaan (lentämään) maasta, ja työ saatiin ohjattua ja hiottua kunnolla loppuun. Universumi/islantilaiset tulivuoret saattavat pelastaa ihmisen.

  12. Ihanaa, että joku muukin kiinnittää elokuvissa huomiota musiikkiin! Minulle elokuvien musiikki on aina ollut tärkeä, huomaan sen aina ja kommentoin sitä usein. Hämmästykseni on suuri kun vieruskaveri ei ole kiinnittänyt siihen lainkaan huomiota.

    Elokuvat on parasta mitä tällainen kirjallisuuden maisteri voi tietää heti kirjojen ja musiikin jälkeen. Aloitin kirjallisuuden opinnot 19-vuotiaana enkä ikinä ole tehnyt kirjojen marginaaleihin omia merkintöjä. Mutta luen usein makustellen, palaan erityisen kauniisiin tai koskettaviin lauseisiin. Samoin elokuvissa, jotkut kohtaukset jäävät sydämeen. Jotkut juuri sillä hetkellä, toiset ikiajoiksi. Yksi tällainen kohtaus on kun Geishan muistelmissa nuori Chiyo juoksee Kioton oranssien porttien läpi, sillä hetkellä hänellä on päämäärä. Opin tuosta elokuvasta paljon ihailemastani Japanista ja sain itse vuosi sitten kulkea samaisten porttien läpi. Tänä vuonna ihastutti, pysäytti, The Revenant, eikä vain Dicaprion takia vaan myös elokuvan kuvaus oli mieletöntä! En muista koskaan täyttä elokuvasalia elokuvan jälkeen niin hiljaisena. Emmanuel Lubezki ansaitsi Oscarinsa siinä missä Leonardokin. Upea elokuva. Samoin kuin Geishan muistelmat. Yksi asia mitä rakastan aina eniten on hyvä tarina. Sen ei aina välttämättä tarvitse olla kaunis, se voi olla surullinen, mutta elämänmakuinen. Ja Geishan muistelmissa on niin ihania filosofisia ajatuksia, että olin aivan haltioitunut. The revenant on aika raaka, väkivaltainen elokuva, mutta myös niin uskomattoman kaunis! Juuri tuo kuvaus! En muista, että missään elokuvassa olisi kuvattu tuolla tavalla ihmistä ja luontoa. Jos tykkäät pianomusiikista niin suosittelen Piano elokuvan soundtrackiä. Kuinka monta valtamerta olen itkenyt sitä kuunnellessa, elokuva on vuodelta 1993. Kuten kaikessa taiteessa, elokuvissa ja musiikissa tärkeää on toivo. Sitä antavat jopa ne avaruuteen kadonneet isät kun jättävät musiikkia, jota voi kuunnella kolme tuntia ja kadota madonreikiin. <3 Kiitos Stella kun kirjoitat!

    • Haha, usein tuntuu että kiinnitän elokuvissa enemmän huomiota musiikkiin kuin mihinkään muuhun. Mutta hyvä etten ole ainoa!

      The Revenant on täälläkin katselulistalla, kun vaan ehditään sinne asti. On niin paljon hyviä elokuvia (ja kirjoja, ja vaikka mitä) joihin haluaisi tutustua.

      Kiitos sulle kommentista, ja siitä että luet.

  13. Nyt on pakko jo alkaa kommentoida monen vuoden seuraamisen jälkeen :)
    Sitä vain että kuvat mitä otat ovat huikeita, uppoudun katselemaan niitä keskellä kiireistä arkea kerta toisensa jälkeen. Huomaa kuinka näet ja tarkkailet ympäristöäsi ja naulitset ne kuvaan. Olen kuviesi myötä alkanut itsekin huomata kaikkea mitä ennen tuli vain ohitettua. Kiitos siis :)

    • Hei Maria, ihanaa kun vihdoin kommentoit! Ja kiitos sulle kauniista sanoistasi – mahtava kuulla, että tykkäät. Niinhän se on, että ympärillämme on koko ajan niin paljon kaunista ja kiinnostavaa, pitää vaan osata katsoa xxx

  14. Opiskelen fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Siellä on melkoisen huippaavia kosmologian ja tähtitieteen opiskelijoita. Lukuvuoden jälkeen tarvitsen sen 3kk saaressa erämaan keskellä. Luonto, metsä ja linnut ankkuroivat minut tänne Planeetta Maahan. Täällä on ihan hyvä olla. Pienenä pelkäsin Kuuta ihan vauhkona ja vieläkin toki. Upposin kauhuun, jossa joudun sinne ja katso sieltä Maata enkä pääse pois. Nykyisin yritän nähdä sen kauneuden, vaikka vatsalihakset kiristyvät kauhusta.

    • Uuh, uskon että saarikesät tulevat tarpeeseen! Haluaisin joskus tulla kuokkavieraaksi kuuntelemaan noita kosmologian ja tähtitieteen luentoja.

      Kuukauhu, ihan kuin sillä olisi joku oma nimensä?

  15. ;) … ensin pitäs tietää, Mikä on aiheuttanut tuon vääristymän. Mua on aina kiinnostanut ne jutut, mitkä näitä ihmejuttuja tekee ns nähtäviksi tai ns esille. Luin monta vuotta kaikenlaista kvanttifysiikkaa ja on se melekosta! Huh.

    Mä luulen että Hekla vaa päästelee höyryjään, ja hiljenee ♡

    • Kvanttifysiikka kiinnostaa! En ymmärrä siitä tietenkään sanaakaan. Siksi varmaan kiinnostaa sitäkin enemmän.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.