Olen lakannut vihdoin miettimästä mitä ihmiset tarkoittavat kysyessään mitä kuuluu. En jaksa enää arvailla haluavatko he todella tietää vai pitäisikö antaa vakiovastaus kiireistä ja viikonloppusuunnitelmista. Sanon kuten asia on: että onhan tässä ollut kaikenlaista. Väsymystä ja vitutusta. Pienempiä ja suurempia suruja. Syke, jota on tasattu lääkityksellä, kuuntelemalla sateen rummutusta ja syömällä liikaa karkkia. Suunnilleen yhtä tehokkaita keinoja kaikki.
Mutta on ollut paljon muutakin. Aamukahveja parvekkeella. Yökylään unohtuneita ystäviä, viinin inspiroimia ideoita. Sata kertaa soitettuja lempikappaleita ja niiden tahtiin pestyjä ikkunoita. Valokuvaprojekteja. Energiaa, joka on alkanut kaoottisen kevään jälkeen taas kuplia ja pulppuilla kaiken uupumuksen alla. Suunnitelmia tulevalle. Pienempää ja suurempaa onnea, josta on sittenkin vaikeampi puhua kuin ikävistä asioista. Haluaa pitää onnen ihan omanaan niin kauan kuin voi, melkein salaisena.
Taakse katsominen on ehkä turhaa, mutta joihinkin hetkiin haluaa palata ja pysähtyä vielä kerran. Olen ajatellut viime aikoina monia menneitä iltoja, kahvinhakureissuja ja kävelyretkiä, kerrannut keskusteluita, palannut tunteihin ja päiviin kun en tiennyt vielä mihin kaikki johtaisi. Kuten lauantaihin kauan sitten, oli loppusyksy, melkein talvi. Kävelimme siltaa pitkin saareen, yhdessä ensimmäisen kerran. Lunta ei ollut, vain kalpeita kallioita ja horisonttiin hiipuva aurinko. Otimme muutaman kuvan emmekä näyttäneet niitä kenellekään.
Tänä keväänä on tapahtunut niin paljon etten tahdo pysyä perässä. On asioita, jotka valitsin itse ja sitten on niitä, joista maailma ei kysynyt minulta mitään. En ole ihan varma kummanlaisiin muutoksiin on helpompi sopeutua, mutta kaikki tuntuvat kuitenkin oikealta. Nyt kun ilmassa liikkuneet ja leijuneet palaset ovat alkaneet yksi kerrallaan loksahdella paikoilleen, osaa niistä jotain kirjoittaakin.
Kuten siitä, että Tehtaankadulla on kannettu muuttolaatikoita sekä ulos että sisään. Kalusteita ja esineitä on kadonnut ympäriltä, niiden tilalle tullut toisia. Asunnossa näyttää vähän erilaiselta joka kerta kun tulen kotiin. Yritän ylläpitää arkea kahden miehen muuttorumban keskellä, rapsuttelen koiria ja heittelen ikearottaa, keitän kahvia, teen ruokaa. Sellaista ruokaa mitä nyt kesällä tehdään: nakataan kulhoon aineksia, maustetaan suolalla ja sitruunalla ja luotetaan siihen, että hyvä tulee. Tuntuu, että samaa reseptiä voi soveltaa tähän koko elämään.
Työlläni on tapana kuljettaa kaikenlaiseen, joskus aivan konkreettisesti, sillä saimme pariksi viikoksi kokeiluun biokaasuauton. Kirjoitan tätä Porista – mikäs sen parempi kohde roadtripille kuin jazzfestivaalit? Matkalla satoi, tarkemmin sanottuna taivaasta loiskui vettä tuulilasille niin ettemme nähneet konepeltiä kauemmas. Näytti siltä kuin olisimme ajaneet moottoritiellä johonkin apokalyptiseen autopesulaan. Käännyimme Humppilan kohdalla huoltoasemalle odottamaan, että pahin vedenpaisumus on ohi. Euro viisikymmentä pahvikuppikahvista ja munkista, hinta kohdallaan. Kahvion pöydällä oli vahakangas, samanlainen kuin mummolan keittiössä silloin kun en vielä osannut suomea ja keskustelun seuraamisen sijaan toistin sokerintahrimalla sormella kankaan kuvioita. Katselimme sateen piiskaamaa huoltoasemapihaa. Mietimme hakisimmeko vielä santsikupin kahvia. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Hieno kirjoitus. Onnea elämänmuutokseen ja kaikkeen tulevaan. Olen lukenut jo vuosia blogiasi, liekö aiemmin kommentoinutkaan. Ihmettelen, miten jaksoit ylläolevia haukkumisia edes julkaista. Tavallaan voin kuitenkin ymmärrän, koska voin samaistua mitä tulee ihmissuhteisiin – lukuisia muuttoja tehneenä – tässä nykyisessä osaan luottaa, luottaa niin hyvin itseeni ja toiseen, että pahatkaan sanat eivät enää satuta. Tietyiltä osin on löytänyt perille – niin hyvin kuin elämässä voi ikinä olla määränpäässä.
Moikka, Stella! Myötäeläjä ilmoittautuu. Tuli sellainen olo, että on hyvä hetki pitää ääntä. Tyypille, joka uskaltaa paljastaa kipeitäkin ajatuksia ja elämää niin syvällisesti kuin teikäläinen, ei varmaan ole ainakaan mukavaa kuulla tympeiden ihmisten huutelua. Haluaisinkin siis olla yksi niistä kuudestakymmenestäkolmesta ihailevasta, kiinnostuneesta ja tuntemuksesi jakavasta lukijasta, jotka jyräämme yksittäiset inhokit ja huutelijatrollit. Mahtavaa työtä ja suuri kiitos rohkeista, kiehtovista, ihanista, samaistuttavista todellisen elämän tarinoistasi. :)
Sitä paitsi lasillinen-pari viiniä päivässä on pitkän iän salaisuus, varsinkin ystävien kanssa litkittynä. (esim. http://yle.fi/uutiset/italialaisen_kylan_asukkaista_kolmasosa_on_yli_satavuotiaita__nyt_tutkitaan_miksi/8778089)
Tähän nyt se Tykkään-nappi ja äkkiä, heti painaisin! :•)
Sait siis natan ajaman taivaanrannanmaalarin kiertopalkintona? Onnea
Rumat sanasi kertovat surullisen paljon sinusta eivätkä yhtään mitään minusta, Natasta tai Jarnosta.
Juuri näin. Mistä näitä omaan elämäänsä kyllästyneitä vihanviljelijöitä nyt oikein tulee…..? Säälittävää, ymmärtäisivät edes pitää suunsa kiinni kun ulosanti on tuolla tasolla.
Juu, aina ei tarvitse sanoa ääneen ihan kaikkea mitä päähän pälkähtää.
Voimaa Stella! Toivottavasti Mikolle kuuluu hyvää, häntä ei ole vähän aikaan näkynyt täällä? <3
Haha, älä suotta sellaisen perusteella huolestu :) Tähän blogiin päätyy mitätön murto-osa kaikista ottamistani kuvista.
Kaunis postaus, kiitos taas tekstistä, joka koskettaa.
Ja oi voi tuota Hermannin kommenttia ja siitä aiheutunutta jupakkaa… Tokihan se on niin, että blogi kun on niin mielipiteitä saa antaa eikä kaikesta tarvitse olla samaa mieltä ja kritiikkiäkin pitää voida antaa, mutta kun senkin voi tehdä hyvällä ja kauniilla tavalla. Emme varmasti kaikki voi olla taivaanrannan maalareita, mutta en usko, että sellainen on Stellakaan (vaikka kyllähän haaveilu ja haahuilu sopivassa suhteessa ainakin omaan elämään kuuluukin). Me kaikki lukijat varmasti luomme omaa käsitystämme Stellasta ja muistakin blogien henkilöistä lukemamme perusteella. Ja sehän on se jutun juoni, että teksti koskettaa ja antaa ajattelemisen aihetta. Tällaisissa ns omaa elämää koskettavissa jutuissa olisi hienotunteista, että kommentit olisivat kannustavia, koska niissä ei ole kyse kuitenkaan mistään tuotevertailusta, jossa voi kommentoida pitääkö jostain tuotteesta vai ei. Omasta mielestäni en ole siis mitenkään pain oikeutettu “tuomitsemaan” tai neuvomaan mikä on oikea tapa elää ja miten vitutuksen tai vaikeat ajat saa helpommaksi. Tata Harperin tuotteista voin sen sijaan sanoa helpostikin, mitkä ovat suosikkejani ja mikä toimii omalla ihollani.
Elikkä siis en voi muuta toivoa kuin, että lukijat ja kommentoijat olivat kiitollisia hienosta blogista ja koskettavista aiheista teksteineen. Jos joku asia nyppii, niin sen voi jättää sanomatta tai sanoa sen kauniisti. Se, että lukijakunnassa on varmasti duunareita, johtajia, yrittäjiä, työttömiä, äitejä, isejä, sinkkuja, parisuhteessa eläviä jne on rikkaus. Aina välillä sitä itse kukin varmasti miettii kateellisena kuinka ruoho on varmasti aidan toisella puolella vihreämpää ja sehän on ihan normaalia, mutta sellainen ei saa myrkyttää mieltä. Pitää osata olla iloinen toisten puolesta ja toisten menestyksestä. Ei se ole itseltä pois, jos toinen menestyy tai jos toisella on vapaus valita. Valita työajat tai valita muuten vaan. Kateushan voi olla sellaista hyvääkin, että “voi vitsi, kun hienoa, pitäisköhän munkin yrittää…”
Omasta puolestani toivon, että jatka vaan Stella blogiasi omaan tyyliisi. Ja toivottavasti asiat lutviutuvat oikeisiin uomiinsa. Ja että olet onnellinen.
Kiitos Mari kommentistasi – olen pitkälti sun kanssa samaa mieltä. Lisään vielä, ettei mua haittaa yhtään, jos joku on mun valinnoista, arvomaailmasta tai ajatuksista eri mieltä. Sehän tässä maailmassa on hienoa, että me ollaan kaikki erilaisia ja saamme itse valita miten haluamme elää ja ajatella – ja näistä syntyy parhaassa tapauksessa kaikkein kiinnostavimpia keskusteluita. Mutta se nyt on vaan tyhmää käydä toista ihmistä tuntematta ja toisen elämään liittyviä tosiasioita tietämättä tekemään pitkälle vietyjä, tarkoitushakuisen ilkeitä johtopäätöksiä hänen elämästään. Suurin osa lukijoista onneksi tajuaa, että kaikesta ei blogeissa kirjoiteta, mutta silloin tällöin osuu vastaan näitä, jotka ottavat asiakseen tietää miten tuntemattomien ihmisten pitäisi elämäänsä elää.
IHANA, KAUNIS STELLA! Kiitos kaikista huikeista teksteistäsi ja kuvista! Mahtavaa kesän jatkoa!
Ja huokaus, kuinka jotkut ihmiset jaksavat valittaa ja mollatatoivottavasti hermanni et enään tule tänne kommentoimaan!
Kiitos sulle, kun luet! Ihana kuulla että tykkäät.
Ihana kirjoitus. Niin kaunis. Tulee olo, että osaisinpa itsekin kirjoittaa näin pysäyttävää tekstiä. Koko päivän olen muuttolaatikoita täyttänyt. Tämä oli juuri oikeanlaista luettavaa iltapalaksi.
Kiitos tästä.
Ps. Kuvat ja teksti kokonaisuutena upea.
Hei ihanaa kun luet ja kommentoit – kiitos xxx Tsemppiä muuttourakkaan!
Onnea! :)
Kiitos! xxx
Tulee sun blogia pitkään lukeneena mieleen, että olet matkalla kotiin :) hienoa rehellisyyttä!
Ihanasti sanottu. Ehkä olet oikeassa.
<3
xxx
Kurja, että voit niin huonosti, mutta kannattaisiko jo lopettaa siitä valittaminen ja tehdä jotain? Lopettaa ne viinin litkimiset ja yökyläilyt. Ihaniahan ne ovat, mutta eivät ehkä sen arvoisia, kun sinulle taitaisi olla tärkeämpää säännöllinen päivärytmi ja selkeä meno. Avaudut aiheesta melkein joka postauksessa ja mielessähän se varmaan sinulla on, mutta ei se lääkitys itsessään asiaa ratkaise. Ala nyt hyvä ihminen ottamaan vastuuta tekemisistäsi kunnolla, äläkä vain valita. Sinulla taitaa olla ns. liikaa vapaa-aikaa pohtia navan seutuasi ja märehtiä sitä, ja olet aika korkealla maslowin tarvehierarkiassa. Palaa jo takaisin maan pinnalle ja ala elää.
Idiootti
Hermannille: On täysin vapaaehtoista tulla lukemaan tätä tai muitakaan blogeja. Pysy pois täältä pilaamasta ilmapiiriä, kun tekstit eivät kerran miellytä. Ihmettelen, miksi käytät arvokasta aikaasi siihen näinkin paljon kuin ankeassa kommentissasi kuvaat.
Stella, kiitos kaikenlaisista aiheista. Kirjoitat todella hyvin! Itse arvostan enemmän sitä, että on iloa, surua, huolta ja murhetta sekä monenmoista pohdintaa. Blogiasi seuraavat selvästi samanhenkiset huipputyypit!
Ihanaa päivää kaikille! <3
Samaa mieltä, että Stella kirjoittaa hienosti. Sen vuoksi tätä blogia luenkin (/luinkin), mutta nyt nämä postaukset ovat alkaneet kiertää samaa kehää. Tottakai tällaiset eksistentiaaliset postaukset puhuttelevat parikymppisiä naisia, jotka elävät läpi samaa elämänvaihetta kuin jo neljääkymmentä käyvä Stella.
Se nyt on vaan valitettava fakta, ettei tässä iässä kroppa enää jaksa kaiken maailman valvomisia ja yömyöhään vatvomisia kuin parikymppinen kroppa. Jos siihen päälle lyö vaativan työn, niin kannattaa olla prioriteetit ja päiväjärjestys kunnossa, jotta jaksaa. Ihanahan se olisi elellä kuin taivaan lintu, mutta kun tämä maailma ei valitettavasti ole tehty keijupölystä ja hattarasta muutenkaan. Mutta jos oma jaksaminen tai itseasiassa sen puute lyö läpi joka postauksesta, niin kannattaiskohan sille asialle jotain tehdä?
Todella masentava elämänasenne sulla, Hermanni.
Mä uskon keijupölyyn ja keijuvaloihin ja rock-musiikin kuolemattomaksi tekevään voimaan ja yövalvomisiin. Mut mä uskon samalla mun uraan ja hyvinvointiin ja veronmaksukykyyn.
Ennen kaikkea mä näen elämän kaikki värit ja niin näkee Stellakin, totisesti. Siksi mä tätä blogia niin rakastan.
Eli älä tule tänne enää koskaan tolla asenteella ja levitä harmautta ympärillesi.
Khaleesi – hiton hyvin sanottu! xxx
“Mä uskon keijupölyyn ja keijuvaloihin ja rock-musiikin kuolemattomaksi tekevään voimaan ja yövalvomisiin. Mut mä uskon samalla mun uraan ja hyvinvointiin ja veronmaksukykyyn. Ennen kaikkea mä näen elämän kaikki värit..”
Kiitos Sinikka! Olet todellakin oikeassa siitä, että tämän blogin lukijakunta on huipputyyppejä täynnä – kiitos sulle ja teille kaikille muille xxx
Moro “Hermanni” – vai käyttäisinkö jotain niistä muista nimimerkeistä, joita olet täällä viljellyt?
Taidat lukea tätä blogia ihan omien silmälasiesi läpi, sillä minun elämäni kanssa kommenteillasi ei ole mitään tekemistä. Toivon sulle parempaa vointia ja lempeää kesää.
Kiitos vastauksesta, mutta nyt on tosin korjattava, että joku/jotkut muutkin ovat antaneet samasta aiheesta palautetta, koska minä kirjoitin tällaisen palautteen aivan ensimmäisen kerran. Tai siis nuo kaksi kommenttia tuossa ylempänä. En siis taida ole yksin mielipiteeni kanssa.
Ehkä tuota geneeristä as@asdf.org “sähköpostia” käyttää sitten monikin. Se nyt on kakkosrivin neljä ekaa kirjainta peräkkäin ja mahdottoman helppo kirjoittaa, kun osoitetta pakollisena kysytään. Samalla kuitenkin varmaan netin yleisimmin syötetty geneerinen sähköpostiosoite.
Menemättä tähän sen enempää, täsmennettäköön että kyse ei ollut sähköpostiosoitteesta.
Toki mene enemmän, koska olen edellisen kerran onnitellut sinua, kun suhteenne tuli julki Jarnon kanssa. Ja sitä edellistä kertaa en edes muista. Haluisin kovin tietää, miten minut sekoitetaan johonkin muuhun ja millä perusteella. Vai onko tämä vain tarkoitus tehdä minusta epämiellyttävä monen nimimerkin takaa huuteleva trolli, koska se ei pidä paikkaansa. On toki mahdollista, että samaa konetta käyttävä mieheni käy täällä huutelemassa, kun olen nukkumassa, mutta enpä oikein usko.
WordPressin ylläpidossa näkyy automaattisesti ip-osoitteet, joista kommentit on lähetetty.
Mene “Hermanni” katsomaan peiliin mikäli se hajoamatta kestää noin inhottavan tyypin katseen. Katso pitkään ja häpeä jos osaat. Vastaisuudessa ole lukematta blogia, jos et kykene suoltamaan muuta kuin kirjoittamasi kaltaista paskaa. Hävettää puolestasi, todella. :•O
En yleensä jaksa ottaa kantaa tämänkaltaisiin kommentteihin, joissa “tiedetään” minua paremmin miten asiani ovat, mutta jospa nyt tämän kerran ihan kansalaisvalistuksen nimissä.
Kuten monet varmasti tietävät, otan ilomielin vastaan palautetta tästä blogista ja sen sisällöstä. Positiivisia kommentteja on toki ihana saada, mutta vastaanotan enemmän kuin mielelläni myös hyvin perusteltua kriittistä palautetta, koska sen avulla omia tekemisiä tällä tontilla on mahdollista kehittää. Lähtökohtaisesti pyrinkin aina kritiikkiä saadessani katsomaan peiliin ja korjaamaan toimintaani silloin kun aihetta on (usein on ollut).
Blogien lukijana kannattaa kuitenkin muistaa, että blogit seuraavat kirjoittajiensa elämää, ei suinkaan toisinpäin. Ei tämä ole mikään draamasarja, jonka juonenkäänteistä voi reklamoida käsikirjoittajille, jos ne eivät miellytä – tämä on minun elämääni. Harmi, jos päässäni pyörivät teemat ja ajatukset eivät puhuttele juuri sinua, Hermanni, tai tuntuvat toistolta, kun palaan niihin uudestaan. Mutta minkäs teet? Kirjoitan siitä mitä elämässäni on meneillään ja mikä on minulle totta, sinulla lukijana on vapaus valita luetko vai skippaatko. Suurin osa lukijoistani ovat onneksi viisaita ihmisiä ja ymmärtävät tämän sanomattakin.
Heistä suurin osa myös ymmärtää mikä ero on a) asiallisella palautteella ja b) hatarien oletusten ja omien tulkintojen tekemisellä toisten ihmisten asioista. Huvittaa, että olet aivan itse “päätellyt” esimerkiksi sen, että ystävien yökyläilyt ja viini olisivat osasyyllisiä uupumukseeni, tai että prioriteettini olisivat pielessä, tai etten eläisi elämääni. Et selvästikään tiedä elämästäni mitään, toisaalta miten voisitkaan? Et tunne minua eikä tämä blogi ole mikään kaikenkattava paljastusdokumentti arjestani, vaan todellisuuteen perustuva, kuratoitu kokoelma niitä kuvia, hetkiä ja ajatuksia, jotka olen päättänyt jakaa. Ehdotan, että keskittyisit siis olemaan mieltä omista asioistasi etkä kuvittelisi tietäväsi muita ihmisiä paremmin mitä heille kuuluu.
Sanon vielä tämän: jos tosissasi ajattelet, että ihminen voi olla isojen asioiden äärellä tai oivaltaa itsestään, elämästään tai maailmasta uutta vain kaksikymppisenä, jäät kyllä elämässä paljosta paitsi enkä oikeastaan enää ihmettele kommenttiesi tasoa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että ystäväpiiristäni löytyy lähes kaikenikäisiä ihmisiä. Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat fiksuja, avarakatseisia ja huomattavasti kiinnostuneempia siitä miten haluavat elämäänsä elää ja millaisia ihmisiä haluavat itselleen ja muille olla kuin vaikkapa siitä mitä heidän kuuluisi muiden ihmisten mielestä juuri tämänikäisenä tehdä. Mutta näin se näyttää menevän, että omia polkujaan kulkevat ja omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset näyttäytyvät ruotuun pistettävinä uhkina niille, jotka ovat epävarmoja omista valinnoistaan tai itsestään.
Olen kiitollinen myös kaikista teistä muista lukijoista, jotka olette yhtä fiksuja ja avarakatseisia kuin ystäväni. Yllätätte jatkuvasti empatiakyvyllänne, kirjoitustaidoillanne, viisaudellanne ja sillä kuinka hyvin ymmärrätte ajatuksiani, vaikken aina avaa niitä kovin seikkaperäisesti. Kiitos kun luette, myötäelätte, kommentoitte, olette samaa mieltä tai eri mieltä, ja tulette aina takaisin.
xxx
Stella
“Mutta näin se näyttää menevän, että omia polkujaan kulkevat ja omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset näyttäytyvät ruotuun pistettävinä uhkina niille, jotka ovat epävarmoja omista valinnoistaan ja itsestään” Touché, Stella! Puit jälleen hienosti sanoiksi sen, kuinka itse (ja varmasti moni muukin lukijasi) ajattelen. On uskomatonta kuinka omat elämänvalinnat tuntuvat olevan joillekin ihmisille kuin punainen vaate, etenkin, jos valinnat poikkeavat yhtään ns. valtavirrasta. Otan esimerkin; olen henkilökohtaisista syistä valinnut olla hankkimatta lapsia. Tämä valintani on vuosien varrella saanut monet ihmiset katsomaan oikeudekseen luonnehtia minua melko värikkäillä termeillä. Olen poikkeava, mulla on jotakin vikaa korvien välissä, olen itsekäs, en ymmärrä elämästä mitään ym. ym…… Kaikki nämä vain yhden elämänvalintani takia. Nuorempana kommentit loukkasivat usein itkuun saakka, mutta onneksi olen nykyään paksunahkaisempi. Jos joku katsoo asiakseen lokeroida minut ja loukata minua yhden henkilökohtaisen valintani perusteella minua edes tuntematta, katson sen hänen vajavuudekseen, en omakseni.
Viittaa, Stella, lapasella “Hermannin” kaltaisten pikkusielujen kommenteille. Jatketaan rinta rottingilla valitsemillamme teillä keijuvaloista, miniviineistä, rockista ja rantahiekasta nauttien! HYVÄ ME!!! ♡♡♡ xxx
Joo, saman oon huomannut – valtavirrasta poikkeavia valintoja saisi olla yhtenään perustelemassa, jos sille tielle lähtee. Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää, joten parasta löytää oma tie ja oma tapa kulkea sitä.
Santtu ja Stella, juuri näin!
Olen tuo aiemmin kommentoinut Sinikka ja iästä puheen ollen olen todella kaukana kaksikymppisistä (täytän tänä vuonna 50! :)), mutta lapsistani neljä on 23-30 v. Muitakin lapsia ja lapsenlapsia on. Nyt jo huomaan, miten mahtavaa on, kun omat lapset valitsevat juuri sellaisen tavan olla ja elää, mikä itselle tuntuu kulloinkin oikealta. Turha miettiä, mitä mieltä muut asioista ovat. Tätä olen itsekin noudattanut ja hyvä niin.
Ihanaa päivää ja kiitos taas koskettavista ajatuksista! <3
Ihana Sinikka! Sulla on viisas lähestymistapa asiaan, lapsesi ovat onnekkaita. Musta on muuten aivan mahtavaa, että – kuten ystäväpiiriini – myös tämän blogin lukijakuntaan kuuluu kaikenikäistä lukijaa. Huippua, että luet – kiitos xxx
Yleensä ihmiset, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat, hyväksyvät myös muut sellaisina kuin he ovat. Jos on sinut ja tasapainossa omien valintojensa kanssa, ei ole tarvetta lähteä arvostelemaan muiden tapaa elää tai toimia. Lähinnä silloin se erilainen elämäntapa tai valinta ei käy oman ihon alle niin, että sitä erikseen tarvitsisi lähteä kovin sanoin kritisoimaan. Toki voi olla asioista eri mieltä, mutta senkin pystyy yleensä silloin tuomaan esiin loukkaamatta tai arvostelematta. Arvostelulla yleensä tunnutaan vain lähinnä haluavan päteä ja nostaa ensisijaisesti omaa itseä ja näin pönkittää ehkä jotain, mistä itse lopulta onkin epävarma ja keskeneräinen. Ja keskeneräisyydessä ei toki ole mitään väärää, niinhän me kaikki ollaan tavalla tai toisella, mutta siitä on vain hyvä olla tietoinen ennen kuin avaa suutaan ja kritisoi muita.
Näin mä tästä kelailin.
Pidä toi. Pus <3
Ulrika! Kiitos, viisaita sanoja. Samaa mieltä olen kaikesta.
xxx
Onnea yhteenmutosta!
Kiitos! xxx
Miesten muuttorumbaa?
Ilmeisesti muutoksis ilmassa, enkä tiedä who’s the one…
Ai että kuka muutti sisään? Saat viisi arvausta! x
Kaunis kirjoitus ja aivan mielettömän hienot kuvat!
Kiitos, ihana kuulla x
Ihana teksti, herättää sellaista suloista lempeää haikeutta, jota itse en osaa sanoiksi pukea <3
Ja todellakin nuo kuvien värit!! Onko niitä vielä koneella vahvistettu, vai ovatko suoraan kamerasta tuollaisia? Siinä olisi nimittäin oppimistavoitetta mulle kuvaamisen suhteen :) osaat muuten kyllä loistavasti valita teksteihin sopivat kuvat, kirjoititpa sitten mistä tahansa!
Hei kiitos – ihana kuulla, että tykkäät! Ei ole värejä vahvistettu, pikemminkin pikkuisen jotain sinisen sävyjä häivytetty. Tuolla ulkona on mielettömät värit näin kesäisin, kannattaa ruuvata niitä kameran asetuksia kunnes saa mieleistään jälkeä aikaan :)
<3 puet kaiken sanoiksi niin täydellisellä tavalla
Kiitos kaunis.
Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Niinpä! <3 Täällä ei palaset loksahtele kohdalleen sitten millään. Ehkä niiden kuuluukin olla vähän vinksallaan, jospa siitäkin taas oppii jotain uutta.
Voih! Uskon, että asiat tapahtuvat juuri silloin kun on tarkoitus, joten ehkä niiden palasten pitää tosiaan vielä hetki olla vinksallaan ennen kuin aika ja olosuhteet ovat otolliset niiden loksahtamiseen. Tsemppiä ja valoa ja lempeitä kesäpäiviä sinne sitä odotellessa xx
Mitenkäs koirien elon nyt käy kun on muuttöhässäkkää — olenhan ymmärtänyt että toinen on ikäänkuin kämppiksesi koiruus ja toinen sinun :)?
Juu, Juno on minun ja Luna Mikon. Eivät ne onneksi kauas toisistaan päätyneet. Ovat paljon hoidossa toistensa luona ja näkevät muutenkin melkein joka päivä.
Ihanat: sinä, tekstisi ja kuvasi <3
Kiitos sinä toinen ihana.
Koskettava teksti ja ihania kuvia. Kiitos kun kirjoitat. Ja nuo mäyriäiset <3
Kiitos, ihana kuulla että tykkäät!
No, et arvaa! Törmäsin ekaa kertaa Lunaan ja Junoon ja perässä tulevaan isoon mieheen :D olin kiirehtimässä roban K-kauppaan, ja tunnistin heti koiruudet ♡ olisin pysähtynyt rapsuttaan, mutta kas; aivoni olivat jo kaupan sisällä ostoksilla, ja sitten olikin jo liian myöhäistä ;)) Herttinen, miten komean kokoisia he ovatkaan!? Myös mies!
Pitäkäähän porissa kivaa! Mä skippaan, koska sieltä löytyy kaikki mun sukulaiset etc ;))
Ps. Mitkä v ä r i t! Heikottaa!
No ooh! No eivätkös olekin kauniita tyttösiä, ja Mikko on tietysti jumalaisen komea kaksimetrinen. Me pidettiin kivaa, kiitos! Toivottavasti siellä kaikki hyvin xxx
Komppaan ylmepää ^ Ihan samoilla sanoilla olisin itsekin sanonut <3
eikun siis alempaa ;)
Miten näistä suunnista nyt pysyy perässä!
Oi kiitos kaunis! x
Ihana kirjoitus <3
Kiitos! xxx