Viime viikkoina tapahtunutta

Hetkinen! Haluaisin taas reklamoida. Lokakuun loppu häämöttää, vaikka vastahan se alkoi. Päivät sinkoilevat taas sellaisella vauhdilla etten pysy perässä. Olen ihmetellyt tätä niin kauan, että kiusallinen totuus alkaa valjeta – vika ei ole maailmankaikkeudessa vaan minussa. Ilmeisesti toisille meistä ei ole suotu syntymässä luontaista ajantajua tai ymmärrystä ajankulusta, mutta onneksi kameran kuvista tai viimeistään kalenterista vakoilemalla selviää missä sitä on ollut ja mitä tekemässä.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-152016-10-29-stellaharasek-betweendays-212016-10-29-stellaharasek-betweendays-17

Täytin vuosia! Tässä vuosien varrella opituista tärkeistä ja täysin turhista asioista ajattelin kirjoittaa lisää ensi viikolla. Nyt kun kerran olen – Mikkoa lainatakseni – tuhatkaksisataavuotias, aion häikäilemättömästi tarttua jokaiseen tilaisuuteen viisastella. Kuvan kukkakimpun sain toiselta ystävältä, ne kestivät keittiössä melkein viikon ja ajattelin häntä joka kerta kun näin ne. Se oli hyvä viikko.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-132016-10-29-stellaharasek-betweendays-202016-10-29-stellaharasek-betweendays-10

Olin soittamassa musiikkia uuden miestenvaatekaupan vip-avajaisissa. Mietin koko illan miten onnekas olen. Että saan soittaa lempilevyjäni ja joku vielä maksaa siitä! Illan aikana soi Led Zeppelin, Buzzcocks, Iggy, The Kinks, Hendrix, The Velvet Underground ja vaikka kuinka moni muu. Kukaan ei valittanut ja muutama jopa kehui, joten pidän keikkaa onnistuneena.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-22

Olin siellä soittohommissa tosin kuumeessa eikä sen lääkitseminen gin&tonicilla ollut ehkä paras idea jonka olen saanut. Kivaa oli kuitenkin. Ostin vahingossa (syytän gin&tonicin ja ibuprofeenin harkintakykyä alentavaa yhteisvaikutusta) miesten nahkatakin, jossa on enemmän hapsuja kuin minulla tukkaa. En ole katunut. Ei mikään turha ilta.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-192016-10-29-stellaharasek-betweendays-26

Hyvä syksy, tarkenin sittenkin ilman sukkia melkein lokakuun puoliväliin! Säihketossut ja muut pikkukengät on nyt pakattu talviteloille odottelemaan kevättä, joka minun kirjoissani alkaa joka vuosi 1. tammikuuta. Siihenhän ei ole enää pitkä aika, joten voiton puolella ollaan.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-3

Kimallusta pimeän keskellä: viime viikon Elle Style Awards. En ollut parhaassa vedossa, päinvastoin väsynyt ja vielä kipeä, pukeutuneena buutseihin ja samaan kimaltavaan minimekkoon, jolla olen vedellyt suurimman osan viimeisen vuoden kahden kemuista. Olisin vielä muutama kuukausi sitten potenut huonoa omatuntoa siitä etten ollut ehtinyt edes ajatella iltapuvun lainaamista tai kampaajalla käymistä, enää en. Elämä on vaan liian lyhyt. Iloitsin siitä että olin paikalla, halasin tutut läpi, ihastelin muiden pukuja ja voittopokaaleja. En kantanut mukana kameraa eikä kuvia ole, paitsi yksi, jossa kimallan valokuvaseinän edessä Hertan kanssa. Olen hämilläni, mutta hymyilen silti, koska kimaltavassa minimekossa ja buutseissa ei vaan voi olla mikään kovin huonosti.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-16

Muut jäivät palkinnonjaon jälkeen juhlimaan, minä hyppäsin taksin takapenkille muutaman lempi-ihmiseni sekaan ja kaahasimme kohti Pasilaa katsomaan Placeboa. Matka märkää Mannerheimintietä pitkin ei kestänyt kauaa, mutta yhtye kaahasi keikan läpi vieläkin vauhdikkaammin. Vähän jäi nälkä, vaikka moni suosikkini soitettiin.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-82016-10-29-stellaharasek-betweendays-1

Skippasimme viralliset jatkot, joihin olisi joutunut jonottamaan tunnin. Painelimme sen sijaan salaiseen kantakapakkaamme, jonne voi senkun talsia sisään ja olla melko varma, että vakipöytä on vapaa. Kotiin on sieltä vain korttelin matka, sitä osaa tähän aikaan vuodesta arvostaa. Kylmyys tuntuu pahimmalta silloin kun on väsynyt, haluaa vaan kotisohvalle ja ikävöi villasukkiaan.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-24

Kävin yksi päivä läpi kaikki kenkäkaappini syys- ja talvikelpoiset kengät ja tein sen mitä en ikinä tee: putsasin ja lankkasin koko joukon. Oli otettava yhteiskuva, kun nauratti niin. Kenkämakuni on näköjään melko, sanoisinko, yhtenäinen. Mutta mikäs siinä, kaikki ovat kuitenkin käytössä, vanhimmatkin viiden-kuuden vuoden takaa. Haluaisin sanoa, että säännölliset suutarivisiitit ovat niiden salaisuus, mutta olen häpeällisen laiska asioimaan suutarilla. Kyllä se taitaa olla ihan se, että kenkiä on kierrossa koko ajan yli kymmenen paria eivätkä ne yksinkertaisesti ehdi kulua puhki.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-25

Sain työni kautta kutsun Pastoriin illalliselle muutaman kaverin ja Jackson Estaten viinitilan omistajan kanssa. Huipputyyppi! Olimme kolmen minuutin sisällä syventyneet keskusteluun maailmalla kasvavasta ammattikunnasta, jonka tehtävä on varustaa ihmisten kodit zombie-vallankumouksen kestäväksi. Vähän alkoi kiinnostaa millaisia tehtäviä (ja tyyppejä) siinä työssä kohtaa. Puhuimme toki viineistäkin. Oma suosikkini oli tuo kuvassakin vilahtava Stitch, kuiva valkkari jossa pirskahteli karviaisen ja sitruksen sävyjä. Sain kutsun Uuteen-Seelantiin, siihen täytyy vielä tarttua. Se on vielä valloittamaton kolkka tätä maapalloa, vaikka kasvoin ihan naapurissa.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-52016-10-29-stellaharasek-betweendays-42016-10-29-stellaharasek-betweendays-92016-10-29-stellaharasek-betweendays-72016-10-29-stellaharasek-betweendays-62016-10-29-stellaharasek-betweendays-2

Kävimme katsomassa Kaurasen Syysprinssi-kirjasta tehdyn elokuvan. Olen tässä miettinyt mitä olisin siitä mieltä, enkä vieläkään ole ihan varma. Elokuva oli kyllä kuvattu kauniisti, mutta tarina ehkä aukeaa parhaiten heille, jotka ovat lukeneet kirjan ja tuntevat taustatarinan (tai ovat olleet siitä pakkomielteisen kiinnostuneita kuudentoista vuoden kulttuurivallankumouksellisesti valveutuneessa iässä). Kirkkaasti parasta elokuvassa oli musiikki! En ole ikinä ennen kuullut suomalaisessa elokuvassa Joy Divisionia ja se on paljon se. Oikeastaan kaikki kohtaukset, jotka rakentuivat musiikin varaan, olivat tosi onnistuneita. Harmittamaan jäi Paula Vesalan ja Olavi Uusivirran mitättömän pieniksi jääneet sivuroolit ja dialogin epäuskottavuus, joka tuntuu vaivaavan lähes kaikkia kotimaisia leffoja. Mistä se johtuu? Siitä, että suomalainen kirjakieli ja puhekieli ovat niin kaukana toisistaan?

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-142016-10-29-stellaharasek-betweendays-182016-10-29-stellaharasek-betweendays-12

On sitä kotonakin oltu – ja saatu jopa asioita aikaiseksi. Tai en minä, mutta muut. Jarno ja Madesignin Antti ovat riehuneet työkalujen kanssa ja hoitaneet ne kuuluisat viimeiset asiat, jotka olivat vielä tekemättä toissakesäisestä keittiöremontista: kaakeloineet kaasulieden kulmauksen marokkolaisilla betonilaatoilla ja koteloineet mattamustalla peltiputkella keittiön seinää pitkin risteilevät vesiputket. Nämähän ehtivät vasta vuoden verran odottaa etenemistään! Kyllä sitä työnjälkeä onkin nyt ihailtu koko odotuksen edestä, laatoituksesta tuli vielä kauniimpi kuin kuvittelin.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-272016-10-29-stellaharasek-betweendays-11

Jumalille kiitos siitä, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia vitkuttelijoita, sivupoluille ajelehtelijoita ja vääriin asioihin keskittyjiä kuin minä. Itsehän kuulun niihin, jotka tyynesti kävelevät lattialle levittäytyneen pyykkipinon yli ja alkavat aakkostaa levyhyllyään, jonka järjestyksessä ei ollut alunperinkään mitään vikaa. Ja niihin, jotka eivät huomaa lattialla olevaa punaviinitahraa kolmeen viikkoon, mutta eivät voi elää, jos hiuslenkit eivät ole oikeanlaisessa kipossa käden ulottuvilla (tai mikä pahinta jos hiuslenkit loppuvat). Ja sitten on sellaisia kuin Antti, joka soittaa siinä ohimennen peltisepälle ja tilaa kolme metriä mattamustaa metallia taivutettuna keittiömme mittojen mukaan, ja kas, kaksi viikkoa myöhemmin homma on hoidettu ja keittiö on noin vaan val-mis. Huh, kiitos avusta! Kuvia luvassa.

2016-10-29-stellaharasek-betweendays-23

Mitä muuta? Ihanaa, että on viikonloppu. Olen saanut tänään kuvata yhtä pökerryttävän kaunista pariskuntaa, tehdä sen jälkeen ruokaa ja rojahtaa sohvalle viinilasin kanssa. Kirjoitan tätä kaksi koiraa käpertyneenä jalkoihin, on ne villasukat, vilttikin, kaikki asiaankuuluvat syyskliseet jotka ovat kliseitä siksi, että toimivat. Kuulin kyllä, että on Halloween, mutta mikään maailmassa ei olisi saanut minua tänä iltana ulos. Huomenna menemme katsomaan koiranpentuja, kääpiömäyräkoiria, toivottakaa minulle itsehillintää etten kaappaa koko pentuetta taskuihini ja juokse. Crazy dog lady toivottelee teille leppoisaa lauantaita (vai onko nyt jo sunnuntai?) ja palailee huomenna muiden asioiden merkeissä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, DORIT SALUTSKIJ & JARNO JUSSILA

Kuulumisia työkentältä

Nurinkurisin asia, jonka olen työvuosieni varrella tehnyt, oli sanoa itseni irti yrityksestä, jonka ystäväni kanssa aikoinaan perustin. Ruisrockissa viime heinäkuussa vietetty viikonloppu oli viimeinen työrupeamani Mellakka Helsingin riveissä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-1

Lähtööni ei liittynyt draamaa tai yllätyskäänteitä. Olen tainnut tehdä hidasta irtaantumista siitä saakka kun yrityksestä tuli kaksi vuotta sitten osa isompaa konsernia. Ollut välillä puoliksi poissa, sitten taas puoliksi takaisin, hakenut tapaa mahduttaa yhteen elämään kaikki ne asiat, joita olen halunnut tehdä. Vaikka olen vakaasti uskonut yli-inhimmillisiin kykyihini olla useammassa paikassa samaan aikaan, mikään ei lopulta tarjonnut ratkaisua rasittavaan tosiasiaan, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Luksusongelma, tiedän, mutta yhtäkaikki ratkaistava.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-2

Allekirjoitukset kauppakirjaan, avaimet aulaan. Lähdin kuin takaovesta, ei läksiäisiä tai muodollisuuksia. Sopii tarinaan, ei niitä puheita ehditty töiltä pitää firmaa perustaessakaan.

On ollut haikeaa. Perustin sentään yrityksen yhden parhaimman ystäväni kanssa. Sittemmin värväsimme rinnallemme monta muutakin läheistä – ei siksi, että he olivat tuttuja, vaan siksi, että he olivat parhaat valinnat työhönsä. On vaikea avata ulkopuolisille työpaikkaa, joka on tuntunut parhaimpina (ja pahimpina) hetkinä perheeltä.

On ollut niin huojentavaa. Työssä ei ollut mitään vikaa, minä olen vaan tehnyt liikaa töitä niin kauan kuin muistan. En edes tiedä milloin olisin tehnyt vain yhtä työtä – en varmaan koskaan? Opiskeluaikoinakin piti käydä kahta koulua, kun en millään malttanut keskittyä vain yhteen. Tuntuu, että olen ollut vuosia törmäyskurssilla todellisuuden kanssa ja lakannut vihdoin taistelemasta vastaan. Vaarallisiin lukemiin noussut leposyke toki auttoi osaltaan tässä oivalluksessa, siitä tajuan olla keholleni kiitollinen. Jääräpäiselle on joskus taivutettava asiat ratakiskosta ennen kuin ne menevät perille.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-32016-10-26-stellaharasek-workinggirl-4

Olen Mellakasta niin ylpeä! Kahden musiikkimaailmasta karanneen naisen pr-pulju kasvoi muutamassa vuodessa ihan oikeaksi viestintätoimistoksi. Työt ensin tuplasivat ja sitten triplasivat kokonsa, nykyisin niitä toteuttaa seitsemän loistotyypin tiimi. Laivaa luotsataan vankalla visiolla ja työpöydillä on projekteja, joista emme olisi alkuaikoina osanneet edes haaveilla. Kuten vaikka Ruisrock, josta tämän kirjoituksen kuvat ovat – vuosia sitten teimme yksittäisten artistien tiedotusta, viime kesänä vastasimme yhden Suomen suurimman festivaalin koko viestinnästä, pr-työstä ja osin markkinoinnistakin.

Alkuajat, naurattaa joka kerta kun mietin niitä. Tuntuu niin kaukaiselta, että oli työpäiviä, jotka kuluivat rokkibändien sinkkujen postitukseen tai printterin kanssa riitelyyn. Uskon yhä, että printterit on lähetetty helvetistä maan päälle raatelemaan yrittäjien muutenkin ohuiksi hiutuneita hermoja. Sinkkujakaan ei ole vuosiin lähetetty postissa tai varmaan edes painettu. Musiikkimaailma on muuttunut moneen kertaan siitä mitä se oli silloin kun olimme täyspäiväinen osa sitä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-52016-10-26-stellaharasek-workinggirl-6

Mellakka sai alkunsa yhdestä melko tavanomaisesta myöhäisillan maratonpuhelusta. Oli marraskuinen tiistai, molempia oli turhauttanut jo tovin. Mari väittää, että idea oli minun, mutta muistan kyllä, että se oli Marin. Marilla on ennenkin ollut hyviä ideoita, joista yksi oli tämän blogin perustaminen vuonna 2007. Silloin olimme töissä monikansallisen levy-yhtiön markkinointiosastolla emmekä tienneet mitään mistään Mellakasta tai miettineet mistä löytäisimme luovia aloja ymmärtävän kirjanpitäjän. Sen sijaan pohdimme mitä pukisimme päälle Emma-gaalaan ja päädyimme joka vuosi hirveän kriisin päätteeksi aivan samaan settiin, mustiin kolttuihin ja silmiin sormin sutattuihin rajauksiin. Niitä kuvia nähtiinkin blogin alkuvuosina, ujoja otoksia Tavastian takahuoneesta, hotellihuoneista ja levy-yhtiön käytäviltä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-72016-10-26-stellaharasek-workinggirl-8

Yhteisen yrityksen perustaminen oli enemmän hullaantunut päähänpisto kuin huolellisesti harkittu päätös. Minulle muutos oli pienempi, olin jo tovi sitten irtaantunut kuukausipalkkaa nostavan levy-yhtiötiedottajan arjesta freelanceriksi ja tottunut työskentelemään omillani. Marin rohkeus oli aivan omaa luokkaansa. Minä sain rinnalleni työtoverin, hän muutti elämässään melkein kaiken.

Vaikeinta oli keksiä yritykselle nimi. Mellakka oli ensimmäinen ideamme, se oli epäsuora suomennos toiminimestä, jonka olin perustanut parikymppisenä. Umpisurkea, tuomitsi Mikko. Mellakka meistä silti tuli. Mikko pitää yhä kiinni mielipiteestään.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-92016-10-26-stellaharasek-workinggirl-10

Saimme ensimmäisen työkeikkamme, ison muotitapahtuman tiedotuksen, ennen kuin olimme ehtineet edes hankkia toimiston. Sekin löytyi sattuman oikusta melkein samantien: kaksikymmentä neliötä Suvilahden kaasutehtaan vanhasta konttorirakennuksesta taiteilijatyöhuoneiden, graffittigallerioiden, valokuvastudioiden ja kirjailijoiden keskeltä. Oli vuodenvaihde, Suvilahdessa ei liikkunut muu kuin sata metriä sekunnissa etenevä lumimyrsky. Kannoimme pyryn läpi porakoneita ja maaliämpäreitä, ruuvasimme valaisimet kattoon, maalasimme kaiken mustaksi, harmaaksi ja valkoiseksi. Myös armeijalaverin, jolla makasi neljä koiraa eli koko Mellakan kennel paheksumassa remonttiamme.

Olimme iloinneet siitä, että saisimme olla keskellä luovan luokan vilinää, rakennuksen hiljaiset käytävät tulivat yllätyksenä. Kesäisin alue heräsi onneksi eloon, oli Flow ja monta muuta tapahtumaa, jotka toivat vanhan tehdasalueen täyteen ihmisiä, musiikkia ja valoja. Silloin tuntui että olimme juuri siellä missä halusimmekin, kaiken keskipisteessä, siellä missä tapahtuu.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-112016-10-26-stellaharasek-workinggirl-12

Myöhemmin Punavuori ja mainostoimistomaailma imaisi Mellakan mukaansa. Saimme sen vilinän, jota olimme kaivanneet, vähän vielä enemmän. Järjestimme vihdoin tuparit, joita olimme kaksi vuotta suunnitelleet saamatta mitään aikaiseksi – mitäs niistä suutareiden lapsista sanottiinkaan? Alkoi kasvu ja kokonaan uusi vaihe, jossa saimme keskittyä siihen missä olimme parhaimmillamme. Se tie jatkuu, minä vaan loikkasin tässä kurvissa kyydistä.

Tuparit olivat muuten niin menestys, että niistä tuli perinne. Ensi vuonna tulen paikalle vieraana ja kehun Mellakkaa vuolaasti kaikille, jotka eivät tunne (tai enää muista) historiaani yrityksen kanssa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-132016-10-26-stellaharasek-workinggirl-152016-10-26-stellaharasek-workinggirl-14

Mitä on opittu matkan varrella? Helvetisti kaikkea.

Aika paljon asiaa viestinnästä, markkinoinnista ja brändeistä – kaikesta siitä on hyötyä myös viestintätoimiston ovien ulkopuolella. Aika monta asiaa, joita ei kannata tehdä, kun perustaa yrityksen, toki nippu niitäkin, joita ehdottomasti kannattaa. Sen, että hyvä kirjanpitäjä on paras sijoitus, jonka yrittäjäksi heittäytyvä humanisti voi tehdä. Että aika on (kalleimmalla mahdollisella kurssilla vaihdettua) rahaa ja jotkut asiat on vaan järkevintä ulkoistaa. Että toisina päivinä sitä on maailmanvalloittaja ja toisina päivinä riittää, että on kahvia. Sen, että yhdessä yrittäminen vaikuttaa ystävyyteen. Ei se lopu, mutta muuttaa muotoaan.

On asioita, jotka tiesin todeksi jo ennen Mellakkaa. Kuten: yrittäminen sopii ihmiselle, joka arvostaa vapauttaan enemmän kuin mitään muuta, esimerkiksi taloudellista turvaa, varmuutta tulevasta tai tasaista arkea. Helppoa ei ole ollut. Päivääkään en vaihtaisi jonkun toisen palvelukseen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-162016-10-26-stellaharasek-workinggirl-17

Vahvistui muitakin asioita, jotka jo tiesin. Esimerkiksi se mitä haluan elämälläni tehdä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja kuvata, aina tiennyt sen. On vaan kestänyt kauan kerätä riittävästi rohkeutta sen varaan heittäytymiseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni keskityn pelkästään siihen mitä eniten haluan sen sijaan, että tekisin kaikkea missä satun olemaan hyvä. Se on uusi alku, uusin ja suurin jonka edessä olen ollut. Olen onnellinen ja helpottunut, kiitollinen mahdollisuudesta ja kaikista kokemuksista, kankea kauhusta ja ennen muuta enemmän kuin valmis tähän kaikkeen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-182016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19

Taiteilijasielun tarkemmin määrittelemättömät seikkailut yrittäjän tiellä jatkuvat, sehän on selvää. Jatkan kaiken sen tekemistä mitä tähänkin asti olen Mellakan ohella tehnyt, keskityn vaan siihen vihdoin kokonaan. Tämä blogi on tarjonnut kohta vuosikymmenen ajan aivan mahtavan kanavan asioille, joita olisin jokatapauksessa tehnyt ja tein jo ennen blogia: kulkenut kameran kanssa, kirjoittanut muistiinpanoja päivien varrelta. Tiedän olevani onnekas, kun pystyn elättämään sillä itseni, ja voin viedä sen rinnalla eteenpäin muita projekteja, jotka ovat muhineet päässäni pitkään odottamassa oikeaa aikaa. Jotkut teistä tietävätkin, että yksi niistä on kirja. Se edistyy nykien, mutta edistyy! En vielä tiedä tuleeko siitä hyvä tai milloin se mahdollisesti näkee päivänvalon, mutta kerron kyllä sitten. Se on tällä hetkellä tärkein projektini, sanon sen ääneen jotta siitä tulee totta.

Kirjoittamisen rinnalla kulkee toinen rakkauteni, valokuvaus. En osaa oikein erottaa näitä asioita päässäni, molemmissa on kyse samasta paineesta, joka on päästettävä ulos ennen kuin se räjähtää. Kuvaan omaksi iloksi ja muille, tähän blogiin, muihin projekteihin. Etsin kaikessa omaa tapaa tehdä, omaa paikkaa olla minä. Tekemällä se löytyy, tai sitten se on jo tässä – ja pitäisi vaan tunnistaa ja lunastaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19a2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-20

Etsin myös omalta tuntuvaa tapaa kirjoittaa tästä kaikesta täällä. Tuntuu, että blogi on polkenut viime kuukausina paikoillaan, kun kovin vähiin käynyt energia on tarvittu akuutimman stressin taltuttamiseen ja keskeneräisten asioiden järjestämiseen. Kun isoja asioita on kesken, on vaikea kirjoittaa niistä tai mistään muustakaan kun ei itsekään tiedä ihan tarkalleen missä mennään. Pahin on ohi ja nyt jo helpottaa, sen tietää siitä, että osaa pukea sen sanoiksi. Kiitos teille, kun olette täällä yhä, niin sankoin joukoin! Monet teistä ovat kulkeneet mukana koko sen yhdeksän vuotta jonka olen tätä blogia nimellä jos toisellakin kirjoittanut. Siitä olen sanaton ja kiitollinen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-212016-10-26-stellaharasek-workinggirl-22

Viime vuodet ovat olleet hulluja, hienoja ja uuvuttavia. Olen vieläkin väsynyt, joinakin päivinä niin uupunut etten jaksa edes puhua. Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet kootessa ajatuksia, keräillessä voimia ja tasaillessa sykettä. Olen ollut kotona, kainalossa, keskittynyt kerrankin ihan muihin asioihin kuin työhön. Olen kirjoittanut, nyt kun vihdoin ehdin. Olen myös raivannut kaapit, kalenterin ja tietokoneen kansiot, takonut delete-nappia kaiken turhan ja tarpeettomaksi käyneen kohdalla, siivonnut elämästäni kohinaa, joka on vienyt energiaa enemmän kuin antanut. Sellaista kummasti kertyy, kun elämä on ollut koko aikuisiän yhtä kaaoksenhallintaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-232016-10-26-stellaharasek-workinggirl-24

Vanhat tavat eivät kuole muutamassa kuukaudessa. Opettelen tässä perusasoita, kuten heräämään aamuisin ilman päässä tykyttävää stressiä siitä, että olen jo myöhässä kaikesta enkä ehdi, vaikka tekisin kuinka paljon tahansa. Pahinta kroonisessa kiireessä: päivät ovat junia, jotka nytkähtävät aamulla liikkeelle eikä kyytiin ikinä ehdi. Juokset perässä seuraavalle asemalle asti ja ehdit hetken hengähtää, kunnes konduktööri puhaltaa pilliin ja onkin taas aamu. Paniikki voi jäädä päälle, vaikka kiireen katkaisi.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-252016-10-26-stellaharasek-workinggirl-262016-10-26-stellaharasek-workinggirl-27

Opettelen elämään rennommin, olemaan minä ilman suorituspaineita tai syyllisyyttä siitä, etten tee kaikkea mitä voisin. On sanottava yhä uudestaan ei kaikelle muulle, jos haluaa sanoa kyllä sille mikä on tärkeää. Olen kirjoittanut tästä niin kovin monta kertaa erilaisin sanoin, yrittänyt tavoittaa sen ytimen, tuohon se lopulta tiivistyy. Melkein mitä tahansa voi tehdä, mutta ei samaan aikaan. Ja jos tahtoo eteenpäin, täytyy ensin valita suunta.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-28

Nyt tuntuu hyvältä. Tuntuu oikealta. Oikealla tiellä ollaan, matkalla sinne minne haluan. En malta odottaa mihin kaikkialle tie vielä kuljettaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Villapaitojen valtakausi

Kyllä, se on täällä taas. Tuntuu, että pukeudun villapaitaan joka päivä. Minkäs teet, kun aamuisin ei vaan tee mieli vetää päälle mitään muuta kuin mahdollisimman pehmeää ja muhkeaa villaa. Onneksi niitä neuleita ja villapaitoja löytyy, muutamakin erilainen aika samanlainen suosikki. Tykkään rennoista, jopa väljistä villiksistä, miehen kaapista lainatun oloisista, joiden hihat voi kääriä. Kääritään nyt vielä kun voi, kohta on liian kylmää paljaisiin ranteisiin. Meillähän se menee muuten niin, että mies lainailee minun kaapistani niitä neuleita, ilmankos kun ovat niin lämpimät.

2016-10-19-stellaharasek-onthestreet-12016-10-19-stellaharasek-onthestreet-5

Filippa K:n syysmallistosta poimitut leveälahkeiset farkut ovat osoittautuneet täydelliseksi vaatekappaleeksi melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Simppelit housut ovat tarpeeksi salonkikelpoiset sopiakseen korkojen seuraksi työtapaamisiin, toisaalta riittävän rennot yhdistettäväksi isoon villapaitaan ja lenkkareihin. Tykkään siitä, että sama vaate taipuu monenlaisiin tarpeisiin – mieluummin täytän vaatekaappini muutamilla lempivaatteilla, jotka ovat jatkuvassa käytössä kuin valtavalla määrällä vaatteita, joista suurin osa viettää päivänsä kaapin kätköissä.

2016-10-19-stellaharasek-onthestreet-22016-10-19-stellaharasek-onthestreet-3

TAKKI* STYLEIN
FARKUT* & PIKKULAUKKU FILIPPA K
SECOND FEMALEN NEULE* DOTS
AURINKOLASIT RAY-BAN
NILKKURIT ACNE
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Tervetuloa takaisin Placebo

Yhteistyössä Live Nation, sisältää lippuarvonnan

Kyllä nyt brittiläisen vaihtoehtomusiikin ystäviä hemmotellaan! The Cure kävi kaupungissa viikko kaksi sitten, kolmituntinen keikka oli meikälle yksi syksyn kirkkaimmista kohokohdista. Tänä torstaina Helsinkiin saapuu puolestaan toinen suosikkini, Placebo. Heidänkin kanssaan minulla on pitkä, joskin täysin toisenlainen historia. Valitsin viisi kappaletta, jotka ehdottomasti haluaisin keikalla kuulla.

Twenty Years sopii meneillään olevan maailmankiertueen teemaan kuin nenä päähän: Placebo juhlii 20-vuotista taivaltaan, sillä yhtyeen nimeä kantavasta, platinaa myyneestä debyyttialbumista on kulunut tasan kaksikymmentä vuotta. Twenty Years on julkaistu tosin jo vuonna 2004, se oli silloin ilmestyneen kokoelmalevyn Once More With Feeling ainoa uusi biisi ja lohkaistiin siksi sinkuksi. Olin juuri aloittanut työt yhtyeen monikansallisen levy-yhtiön maakonttorilla, muistan vielä kun se kiikutettiin suomalaisiin radioihin. Placeboa, joka oli jo silloin Englannin suurimpia rockyhtyeitä, pidettiin täälläpäin vielä pienenä marginaalinimenä.

Because I Want You on yksi suosikkikappaleistani vuonna 2006 julkaistulta albumilta Meds. Paiskin päivät pitkät töitä levyn eteen ja lopulta rakastin, palvoin ja vihasin sitä. Työnkuvani oli liukunut graafisesta suunnittelusta brändinhallinnan ja digitaalisen markkinoinnin ja promootion puolelle, en edes muista mitä kaikkea kaksitoistatuntisiin työpäiviini lopulta kuului. Ainakin suunnittelin levylle lehtimainoksia ja julisteita metroon, leiskasin suomenkielisen verkkosivuston ja konseptoin sen sisällön, perustin yhtyeelle Suomeen streetteamin, olin mukana radiokierroksilla ja järjestämässä fanitapaamisia. Lensin Lontooseen katsomaan yhtyettä, levy-yhtiön pääkonttori antoi liput ja keikalla sai huojua yleisön joukossa. Suomen keikoilla kun olin aina töissä. Eipä sekään tosin hirveästi harmittanut, harva musadiggari saa tilaisuuden tehdä töitä oman suosikkimusiikkinsa parissa.

Running Up That Hill on Placebon hypnoottinen tulkinta Kate Bushin klassikkokappaleesta ja yksi suosikkicovereistani kautta aikojen. Sydämenlyönnit ja Bushin lyriikat, tarvitseeko enempää? Jos Placebon versioinnit toisten kappaleista kiinnostaa, kannattaa tutustua myös Velvet Goldmineen, viimeisten vuosikymmenten musiikkihistoriaan sukeltavaan elokuvaan josta kirjoitin tovi sitten.

The Bitter End tiivistää monta asiaa, jotka Placebossa rakastan. Vyöryvät kitaravallit, tiukka soitto josta ei ikinä arvaisi että äänen tuottaa trio, ja metsäpalon lailla roihuavat tunneryöpsähdykset, joista on vaikeaa erottaa toisistaan rakkautta ja vihaa. Kappale on toki myös 2000-luvun tulikivenkatkuisimpia erotilityksiä.

Sleeping With Ghosts on yksi hämmentävistä biiseistä, joilla on ihan eri nimi kuin pitäisi. Lähes kaikki muistelevat, että sen nimi on Soulmates never die, vaan ei ole! Muusikot, selittäkää miksi annatte kappaleille nimiä, joita ei mainita lyriikoissa lainkaan?! Viattomien musiikin ystävien harhautusta, sanon minä. Vaan en valita, sillä tämä kappale on samannimisen albuminsa kauneimpia. Olin vähällä valita viidenneksi vähän vanhemman biisin nimeltä Without You I’m Nothing, jonka Brian Molko levytti David Bowien kanssa. No, laitetaan sekin tähän ihan varmuuden vuoksi.

Saa nähdä kuinka käy! Keikalla kuullaan kuulemma kappaleita, joita yhtye ei ole soittanut vuosiin. Musiikkilehti Rumban sivuilta vakoilin seuraavaa: “Tämä kiertue on nimenomaan faneillemme ja mahdollisuus myös meille palata alkuvuosien materiaalimme pariin. Jos haluaa nähdä meidät soittamassa kappaleita kuten Pure Morning ja Nancy Boy, joita emme ole soittaneet lähes kymmeneen vuoteen, niin kannattaa tulla näille keikoille! Luvassa on myös yllätyksiä.”

Tällekin keikalle saan ottaa jonkun teistä mukaan, sillä laikkien tähän kirjoitukseen kommentoineiden kesken arvotaan nimittäin kahden lipun paketti. Kerro miksi juuri sinä haluat voittaa liput ja olet mukana arvonnassa, jonka suoritan keskiviikkoiltana. Muista liittää mukaan sähköpostiosoitteesi, voittajalle ilmoitetaan nimittäin heti henkilökohtaisesti.

*** ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJA TAVOITETTU! KIITOS OSALLISTUNEILLE, NÄHDÄÄN KEIKALLA! ***
Jos et halua jättää keikkakokemusta arvaamattoman onnettaren varaan, varmista lippusi ostamalla ne ennakkoon. Niitä on vielä nippu jäljellä, nopeat syövät hitaat!

Placebo (UK) – 20 Years Of Placebo
To 20.10.2016 @ Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18:30, klo 20 The Mirror Trap, klo 21 Placebo

Tehokas viikko tiedossa

Maanantai! Uusi viikko, uusi mahdollisuus aloittaa alusta. Tällä viikolla ajattelin saada aikaiseksi paljon kaikenlaista, kuten esimerkiksi tyhjentää vanha tietokoneeni 90 000 valokuvasta vaipumatta epätoivoon, valjastaa käyttöön uuden ja uljaan MacBookin, iskeä kalenteriin kaikki ilmassa ajelehtivat asiat ja menot, kirjoittaa kolme tarjousta, lähetellä laskuja, tyhjentää työhuoneen nurkat kirppiskamoista ja tavalla tai toisella ratkaista sen mystisen ongelman, että asunnon lämpötila alkaa lähennellä arktisia lukemia.

2016-10-17-stellaharasek-maanantai-12016-10-17-stellaharasek-maanantai-2

Koska olen aikuinen, aloitin loogisesti leipomalla pullaa. En osaa selittää, oli vaan sellainen olo. En muista milloin olisin viimeksi leiponut. Juno toimi työnjohtajana eli vahti pullapsykoosin vallassa uunia koko sen kolme tuntia, joka prosessiin taikinan teosta sen kohotukseen ja pullien paistamiseen meni. Kun valmiit pullat nostettiin pöytään, se oli jo tuolilla odottamassa omaansa. Voi millaisen pettymyksen voi pieni koira harmaana maanantaina kohdata… Sai sentään maistaa reunapalan omastani. Juno on vaihteeksi laihdutuskuurilla, toisinsanoen koko ajan on kauhea nälkä. Voitte vaan kuvitella millaisia mäyräkoiramulkaisuja saamme osaksemme kun istumme pöydässä.

2016-10-17-stellaharasek-maanantai-32016-10-17-stellaharasek-maanantai-42016-10-17-stellaharasek-maanantai-5

Kuvissa ei ole pullaa, vaan aamupala joltain toiselta päivältä, pikkukoiria jotka ahkeran laihduttamisen ohessa nautiskelevat auringosta vielä kun sitä piisaa ja muita sattumanvaraisia otoksia kotinurkista. Olemme tehneet viime viikoina paljon töitä kotoa, ei haittaa yhtään ettei koleina aamuina tarvitse painella kiireellä mihinkään. Työhuone alkaa onneksi olla käyttökunnossa, onkin jo korkea aika kantaa läppärit pois keittiöstä. Olkoot nuo Jarnon ottamat kuvat sammuneesta kynttilästä kiemurtelevasta savusta symbolinen merkki siitä.

2016-10-17-stellaharasek-maanantai-62016-10-17-stellaharasek-maanantai-72016-10-17-stellaharasek-maanantai-8

Pullantuoksuista tai ainakin pehmeää alkua uuteen viikkoon! Kuullaan kohta, hitosti kaikenlaista asiaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Ennen kuin syksy tummuu

Tämä maailman kaunein syksy on vähän paikannut kesää, joka oli ohi ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. Viimeisen kahden kuukauden valokuvani ovat täynnä näitä, auringon läikittämiä viikonloppuaamuja, rannassa kumottuja kahveja ja viinilasillisia, paljaita nilkkoja ja käsivarsia, liekehtiviä lehtiä, pitkiä villatakkeja jotka ovat melkein näihin päiviin asti riittäneet toimittamaan takin tehtävää. Mitä kauemmas kesästä mennään, sen suuremmalta lahjalta jokainen sateeton ja tuuleton päivä tuntuu. Kuin kaukaa saapunut yllätysvieras soittaisi ovikelloa juuri kun on kuvitellut, että päivästä on tulossa ihan tavallinen. Vastavalo piirtää ääriviivat näkyviin, puut pukeutuvat parhaimpiin väreihinsä. Kaupunki kietoutuu syksyyn lempeimmällä tavalla, jolla voi.

2016-10-16-stellaharasek-sunday-12016-10-16-stellaharasek-sunday-22016-10-16-stellaharasek-sunday-32016-10-16-stellaharasek-sunday-42016-10-16-stellaharasek-sunday-52016-10-16-stellaharasek-sunday-62016-10-16-stellaharasek-sunday-72016-10-16-stellaharasek-sunday-82016-10-16-stellaharasek-sunday-92016-10-16-stellaharasek-sunday-112016-10-16-stellaharasek-sunday-102016-10-16-stellaharasek-sunday-122016-10-16-stellaharasek-sunday-13PHOTOS BY STELLA HARASEK & MIKKO RASILA