Tervetuloa takaisin Placebo

Yhteistyössä Live Nation, sisältää lippuarvonnan

Kyllä nyt brittiläisen vaihtoehtomusiikin ystäviä hemmotellaan! The Cure kävi kaupungissa viikko kaksi sitten, kolmituntinen keikka oli meikälle yksi syksyn kirkkaimmista kohokohdista. Tänä torstaina Helsinkiin saapuu puolestaan toinen suosikkini, Placebo. Heidänkin kanssaan minulla on pitkä, joskin täysin toisenlainen historia. Valitsin viisi kappaletta, jotka ehdottomasti haluaisin keikalla kuulla.

Twenty Years sopii meneillään olevan maailmankiertueen teemaan kuin nenä päähän: Placebo juhlii 20-vuotista taivaltaan, sillä yhtyeen nimeä kantavasta, platinaa myyneestä debyyttialbumista on kulunut tasan kaksikymmentä vuotta. Twenty Years on julkaistu tosin jo vuonna 2004, se oli silloin ilmestyneen kokoelmalevyn Once More With Feeling ainoa uusi biisi ja lohkaistiin siksi sinkuksi. Olin juuri aloittanut työt yhtyeen monikansallisen levy-yhtiön maakonttorilla, muistan vielä kun se kiikutettiin suomalaisiin radioihin. Placeboa, joka oli jo silloin Englannin suurimpia rockyhtyeitä, pidettiin täälläpäin vielä pienenä marginaalinimenä.

Because I Want You on yksi suosikkikappaleistani vuonna 2006 julkaistulta albumilta Meds. Paiskin päivät pitkät töitä levyn eteen ja lopulta rakastin, palvoin ja vihasin sitä. Työnkuvani oli liukunut graafisesta suunnittelusta brändinhallinnan ja digitaalisen markkinoinnin ja promootion puolelle, en edes muista mitä kaikkea kaksitoistatuntisiin työpäiviini lopulta kuului. Ainakin suunnittelin levylle lehtimainoksia ja julisteita metroon, leiskasin suomenkielisen verkkosivuston ja konseptoin sen sisällön, perustin yhtyeelle Suomeen streetteamin, olin mukana radiokierroksilla ja järjestämässä fanitapaamisia. Lensin Lontooseen katsomaan yhtyettä, levy-yhtiön pääkonttori antoi liput ja keikalla sai huojua yleisön joukossa. Suomen keikoilla kun olin aina töissä. Eipä sekään tosin hirveästi harmittanut, harva musadiggari saa tilaisuuden tehdä töitä oman suosikkimusiikkinsa parissa.

Running Up That Hill on Placebon hypnoottinen tulkinta Kate Bushin klassikkokappaleesta ja yksi suosikkicovereistani kautta aikojen. Sydämenlyönnit ja Bushin lyriikat, tarvitseeko enempää? Jos Placebon versioinnit toisten kappaleista kiinnostaa, kannattaa tutustua myös Velvet Goldmineen, viimeisten vuosikymmenten musiikkihistoriaan sukeltavaan elokuvaan josta kirjoitin tovi sitten.

The Bitter End tiivistää monta asiaa, jotka Placebossa rakastan. Vyöryvät kitaravallit, tiukka soitto josta ei ikinä arvaisi että äänen tuottaa trio, ja metsäpalon lailla roihuavat tunneryöpsähdykset, joista on vaikeaa erottaa toisistaan rakkautta ja vihaa. Kappale on toki myös 2000-luvun tulikivenkatkuisimpia erotilityksiä.

Sleeping With Ghosts on yksi hämmentävistä biiseistä, joilla on ihan eri nimi kuin pitäisi. Lähes kaikki muistelevat, että sen nimi on Soulmates never die, vaan ei ole! Muusikot, selittäkää miksi annatte kappaleille nimiä, joita ei mainita lyriikoissa lainkaan?! Viattomien musiikin ystävien harhautusta, sanon minä. Vaan en valita, sillä tämä kappale on samannimisen albuminsa kauneimpia. Olin vähällä valita viidenneksi vähän vanhemman biisin nimeltä Without You I’m Nothing, jonka Brian Molko levytti David Bowien kanssa. No, laitetaan sekin tähän ihan varmuuden vuoksi.

Saa nähdä kuinka käy! Keikalla kuullaan kuulemma kappaleita, joita yhtye ei ole soittanut vuosiin. Musiikkilehti Rumban sivuilta vakoilin seuraavaa: “Tämä kiertue on nimenomaan faneillemme ja mahdollisuus myös meille palata alkuvuosien materiaalimme pariin. Jos haluaa nähdä meidät soittamassa kappaleita kuten Pure Morning ja Nancy Boy, joita emme ole soittaneet lähes kymmeneen vuoteen, niin kannattaa tulla näille keikoille! Luvassa on myös yllätyksiä.”

Tällekin keikalle saan ottaa jonkun teistä mukaan, sillä laikkien tähän kirjoitukseen kommentoineiden kesken arvotaan nimittäin kahden lipun paketti. Kerro miksi juuri sinä haluat voittaa liput ja olet mukana arvonnassa, jonka suoritan keskiviikkoiltana. Muista liittää mukaan sähköpostiosoitteesi, voittajalle ilmoitetaan nimittäin heti henkilökohtaisesti.

*** ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJA TAVOITETTU! KIITOS OSALLISTUNEILLE, NÄHDÄÄN KEIKALLA! ***
Jos et halua jättää keikkakokemusta arvaamattoman onnettaren varaan, varmista lippusi ostamalla ne ennakkoon. Niitä on vielä nippu jäljellä, nopeat syövät hitaat!

Placebo (UK) – 20 Years Of Placebo
To 20.10.2016 @ Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18:30, klo 20 The Mirror Trap, klo 21 Placebo

47 thoughts on “Tervetuloa takaisin Placebo

  1. Ääääh vieläkö ehtii mukaan??? Missasin edellisen vierailun, joten nyt olis korkea aika taas nähdä maailman seksikkäin mies livenä <3

  2. Apua vieläks ehtii!!! Osallistun vielä hätäpäissäni arvontaan, jos kerkii mukaan! Satuin kuuntelemaan just äsken pari biisiä ja tuli mielettömän nostalginen olo. Sen jälkeen selailin instaa ja bongasin sun postauksen tästä godgiven arvonnasta ja hittolainen haluisin niin kovasti lähteä keikalle!!!!!

  3. En ole ikinä nähnyt Placeboa livenä. Itseasiassa löysin bändin vasta muutama vuosi sitten, kuultuani sattumalta radiosta Bitter Endin. Mieletön kappale sai, ja saa vieläkin, kylmät väreet iholle. Olisi mahtavaa päästä tutustumaan bändiin lisää ja kuuntelemaan myös alkuvuosien tuotantoa.

    – Petruska

  4. Tää bändi pelasti mun elämän reilu kuusi vuotta sitten, kun sydän oli rikki. Vuonna 2012 pääsin Jäähallin pihalle kuullakseni että bändi on peruuttanut. Jospa huomenna sitten pääsisi vihdoin näkee livenä? <3

  5. Olen fanittanut Placeboa melkein sen 20 vuotta. Tili sanoo että lippuihin ei nyt ole varaa, mutta jos saisin sellaiset, veisin vanhan rakkaan ystävän.

  6. Vieläkö ehtii? Jälkijunassa aina, mutta keikallehan piti lähteä miehen kanssa, mutta tuli mutkia matkaan ja taloudellisista syistä jäi liput hankkimatta.
    Normaalisti Helsingissä asustan, mutta mikäs fiilistä nostattavampaa, kuin ottaa Seinäjoelta äkkilähtö lomailun parista takaisin Helsinkiin ja napata mies mukaan Töysästä, vaikka hänkin normaalisti Tampereella majailee !

  7. Olen fanittanut placeboa vuodesta 2004, enkä ole kertaakaan livenä heitä nähnyt ! Ilosaarirockin keikalle en rahapulan takia päässyt.. Voi kunpa onni soisi ja pääsisin vihdoin keikalle huojumaan Without you I’m Nothingin tahtiin!

  8. Haluaisin voittaa liput, jotta voisin yllättää lipuilla parhaan ystäväni, josta tuli myös tässä kuussa kämppikseni! Hän on Placebon fani ja itsekin näin viime vuoden ilosaarirockissa kyseisen bändin ja tykästyin kovasti :)

  9. Voihan paras Placebo ja hieman bittersweet -fiilis! Pitkä odotus ja mukava alkuilta siskon kanssa ja sitten maailman suurin pettymys ja epäusko, kun keikka olikin peruttu. Vieläkin kyllä hämmentynyt olo, että niinkö oikeasti tapahtui ja silti tuntuu kuin olisi ollut siellä keikalle kuitenkin? Toisaalta ilta päättyi hyvin, hauska ilta Loosessa ja järkyttävässä vesisateessa virallisen epäviralliset ensitreffit ja pussailut silloin tulevan nykyisen poikaystävän kansssa. Tälle keikalle haluaisin jälleen korvaamaan vanhan harmituksen ja hankkimaan uudet muistot seuraavien neljän vuoden päähän siskoni kanssa, mutta viimeisiä roposia lomapurkista varastaessani tuli karu realismi vastaan ettei tällä kertaa vain ole mahdollista lippua lunastaa. Keikka on varmasti kyllä ylivoimainen!

  10. Olen vieläkin sumussa The Curen keikasta ja olen kokonaan unohtanut että Placebo on täällä!! Eihän minulla ole vielä lippujakaan! Olisipa ihanaa päästä keikalle, ja miltei heti The Curen perään. Voi tätä nuoruuden nostalgiaa! Mahtavaa kun teininä pitämäni “marginaalibändit” ovat nyt jättimäisiä ja vetävät areenakeikkoja Suomessa. Unelmat ovat käyneet toteen <3

  11. Palasin Placebon musiikin pariin pitkästä aikaa edelliskesänä ennen kuin yhtyeen Ilosaaren keikkaa. Ja rakastuin uudelleen. Olis upeeta tarjota tämä keikkakokemus myös parhaalle ystävälleni.

  12. 15 vuotta sitten bändi oli minulle iso juttu. En uskaltanut ostaa lippuja jos taika onkin kadonnut. Mutta annetaan kohtalolle mahdollisuus.

  13. Placebon tahtiin on vuodatettu monet teiniaikojen tunteista! Livenä olen nähnyt sekä 2007 että 2009 ja olisi siistiä päästä fiilistelemään nimenomaan vanhaa tuotantoa :)

  14. Roomassa 2006 oltiin menossa katsomaan poikia, mutta rumpali Steve Hewit päätti sitten murtaa kätensä konserttia edeltävänä päivänä joten keikka peruttiin. Matka sai siis todella ikävän käänteen. Liput oli kourassa ja niin myös harmitus. Helsinkiin matkustettiin katsomaan poikia, mutta laulaja Brian Molko päätti sitten hankkia kurkkukivun joten keikka peruttiin. Matka sai siis todella ikävän käänteen jälleen. Liput oli kourassa, autokin jo parkkeerattu vanhalle jäähallille ja toistamiseen iso harmitus. Uskaltaako enää koomatta kertaa kokeilla onnea?

  15. Tapasin bestikseni vajaat kymmenen vuotta sitten Placebon keikkajonossa. Oikeastaan sen jäähallikeikan jälkeen ei ole enää tullut kuunneltua koko bändiä, olin niin pettynyt silloiseen keikkaan. Viime viikolla kuulin Bitter Endin jossain baarissa istuskellessani ja kuulostipa muuten hyvältä pitkästä aikaa! Olisi niin hauskaa voittaa liput keikalle. Seuralainenkin on aika selviö kaikille, se olisi just se ystävä jonka tapasin silloin toukokuussa 2007.

  16. Placebo on ollut olennainen osa elämääni jo bändin alkutuotannosta lähtien ja se onnistuu kiteyttämään tuotannollaan niin kipeitä kuin onnellisimpiakin hetkiäni elämästäni.
    Olen nähnyt Placebon kerran elämässäni Roskildessa teinivuosinani. Joka kerta kun kuulen Placebon kappaleita, menee lävitseni tunnemyrsky jonka voin edelleen tavoittaa nuoruusvuosiltani. Ja ne tuntuvat!
    Olisi mahtavaa jos saisin jakaa tuon tunnemyrskyn livenä erään miehen kanssa, jonka kanssa toivon että saamme uuden mahdollisuuden jakaa elämää yhdessä.
    Olemme olleet ensi kerran treffeillä samaan aikaan kuin tuleva Placebon keikka, tämä olisi ihana tapa kertoa kuinka paljon hänestä välitän.

    Soulmates never die

  17. Jätin tähän liput hankkimatta koska pihiys (olin hankkinut vähän aikaisemmin Curen liput ja Placebo on jo tullut nähtyä aiemminkin), mutta nyt kyllä kaduttaa, olisihan tämä ihana nähdä. Varsinkin koska voisin ottaa mukaan poikaystävän, joka ei ole nähnyt Placeboa livenä. Placebo on yksi niistä harvoista bändeistä, joissa musiikkimakumme kohtaa.

  18. Pitkästä aikaa olisi vapaa viikonloppu tiedossa, niin olisi kiva aloittaa se hyvän musiikin parissa.

  19. Mä oon todennäköisesti kuunnellut Placeboa enemmän kuin mitään muuta yhtyettä koko elämäni aikana. Tää keikka ois täydellinen tilaisuus kuulla vielä kaikki ne biisit, jotka oli niin riipaisevia teini-ikäiselle meikäläiselle.

  20. Placebo on ollut elämässäni ekan levyn ilmestymisestä alkaen, eli aikalailla sen 20 vuotta. Olisi ihana päästä fiilistelemään yhtä all time lempparibändeistäni.

  21. Placebo oli todella isossa roolissa teinivuosina sekä hyvässä että pahassa, enkä ole kuunnellut bändiä sen jälkeen oikeastaan ollenkaan. Placebon jäähallikeikka 2006 (?) oli myös ensimmäinen oikea keikka, jolla olen käynyt, joten olisi hienoa päästä kokeilemaan bändiä uudestaan isommalla areenalla.

  22. Tässä on bändi, jonka haluaisin joskus nähdä livenä. Mieluiten nyt, kun on kyseessä 20-vuotisjuhlakiertue.

  23. Jauzah!Sisko kävi edellisellä keikalla, itse en päässyt. Nyt olisi hyvä sauma korjata tämä huutava vääryys Ja sisko lähtisi mukaan!

  24. Placebo auttoi minut rikkinäisiltä nuoruusvuosilta aikuisuuteen. Tuon bändin sävelin uskoin jonkun ymmärtävän, miltä minusta tuntuu, kun muuten missään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Rahatilanteeni vähyyden vuoksi toivon olevani onnekas!!! Lady of the flowers olisi niin upeaa kuulla livenä.

  25. Oijoijoi, Placebo! Se ainakin kolmen vuoden takainen peruuntunut Suomen-keikka on jäänyt kalvamaan mieltä, ja oma lippu torstaille on jo taskussa. Jos sattuisin ylimääräiset piletit voittamaan, lähtisi keikalle mukaan paras ystäväni, jonka kanssa kävimme katsomassa Placeboa aivan liian kauan aikaa sitten, ja poikaystäväni, jonka musiikillista yleissivistystä paikkasin viimeksi Curen keikalla.

  26. Hieno bändi ja hyvät biisivalinnat! Without you I´m nothing yltää omalla all time favourites top 5:lla kärkisijoille. Placeboa on tullut fanitettua ihan alusta asti, mutta livenä en ole ikinä ko. bändiä jostain syystä nähnyt. Olisikohan aika…? Ei kai sitä nyt vielä :D

  27. Takana ja edessä rankka viikko, tämä olisi täydellinen nollaus. Mukaan ottaisin poikaystävän kuuntelemaan teiniaikojeni suosikkibändiä. :)

  28. Täytyy myöntää etten oikein tunne bändin tuotantoa mutta katsoin läpi nuo sun postaamat videot ja tykkäsin kaikista ja olisi hirmu kivaa päästä näkemään nämä livenä. En vois keksiä mitään parempaa tekemistä tälle torstai-illalle ja livenähän sen näkis mistä bändi on kotoisin ja näin suurena musadiggarina on aina kivaa tutustua “uusiin” bändeihin :)

  29. Keikalle olisi ihana päästä, sillä haaveilimme ystäväni kanssa tästä jo keväällä. Silloin rahattomuus ei suonut meille lippuja, ja fiilistelimme vain Provinssin keikkaa vuodelta 2009. Lippuarvonnan jumalat, ole hyvä meitä kahta kohtaan!

  30. Tahtooo!!! Kävin myös viimeksi, kun Suomessa pyörähtivät ja kaikkia odotettuja biisejä eivät soittaneet! Josko nyt?

  31. Koska en käy ikinä missään enkä varsinkaan keikoilla ja koska ehkä pitäisi..? Tarvitsen tämän eskapismin palasen juuri nyt elämääni.

  32. Tässä olisi tilaisuus viedä rapin parissa kasvanut poikaystävä kuuntelemaan musiikkia, joks täytti omat teinivuoteni. Ehkä hän alkaisi ymmärtää minua sen myötä vieläkin paremmin. <3

  33. No koska Placebo on angstisen onnellisuuden huipentuma! Olin aina vähän ihmetellyt miksi ihmiset tuhlaavat keikoilla aikaa valokuvien ottoon, kun musiikkia ja fiilistä tullaan kokemaan! Onneksi elämä opettaa! Jouduin muokkaamaan käsitystäni eräälläkin Placebon livekeikalla, kun oli suorastaan pakko kaivaa megasurkea kännykkäpuhelin esiin ja näpsiä muutama otos. Mikä visuaalisuus, mikä energia, mikä imu! Ja koska kuvathan olivat surkeita, rytmiä ei tallennettu ja syke puuttui, niin mielelläni näkisin bändin lavalla uudestaan!

  34. Koska liput olisivat syy ottaa yhteyttä ystävään vuosien takaa ja pyytää hänet mukaan.

    Varmaan mikään muu ei veisi mua yhtä nopeasti takaisin kamalaliin ihaniin vuosiin, kun olin viistoista ja kaikki kimalle odotti nurkan takana. Placebo huusi cd-soittimessa tuntikausia ja me makasimme keskellä päivää hämyisässä huoneessa kuunnellen aina vaan Black Market Music-albumia. Kylmät väreet ja lämmin tunne vatsanpohjassa ovat yhtä todellisia vielä tänäänkin, viidestoista vuoden jälkeen. Mistä nämä vuodet tähän väliin tulivat ja mitä kuuluu ystävä?

  35. Okei, mua melkein vähän itkettää se, että tää syksy on omistettu ainoastaan kandille ja yliopistolle, koska jos omaisin vielä vanhan duunini livellä, niin tää syksy ois täynnä kaikkia näitä loistokeikkoja.

    Sen sijaan syön köyhänä makaronia ja luen filosofisia opuksia. Keikalle lähtisin. Ottaisin miehen kainaloon ja unohtaisin tietoteoriat edes yhdeksi illaksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.