Aarteenmetsästäjät

Yhteistyössä Madesign.fi

Vuosien varrella on selvinnyt, että uusiin kiinnostaviin tyyppeihin tutustuu kaikkein parhaiten töiden kautta. Voi toki olla, että tiemme Madesignin Anniinan ja Antin kanssa olisivat risteytyneet muutenkin, mutta tällä kertaa kävi näin: yhtenä valoisana alkusyksyn aamuna tapasimme kotimme rappukäytävässä valtavan pahvilaatikon, jonka takaa hattupäinen tyttö huuteli hei. Kiikutimme kamat viidenteen kerrokseen kasaksi eteiseen ja vietimme uusien tuttavuuksiemme kanssa yhden pitkän perjantaipäivän sisustamalla kotistudioomme marokkolaisia mielenmaisemia Madesignin verkkokauppaa varten. Kirjoituksen kuvat ovat tuolta kuvauspäivältä. Syyskuinen sää oli onneksi puolellamme, kiitos autuas aurinko, joka teki kuvista kirkkaat ja kauniit! Eipä taitaisi sama tunnelma syntyä nyt keskellä mustinta marraskuuta.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-1

Katsokaa nyt noita! Niiden nimet rimmaavat ja ne näyttävätkin yhtä nätiltä.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-2

Yksi niistä asioista, joista pidän eniten työssäni, on se että yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen. On päiviä, kun istun villasukissa ja naputan tietokonetta aamusta siihen saakka, kunnes mies patistaa nukkumaan. Toisina päivinä juoksen ympäri kaupunkia tapaamisesta toiseen. Ja sitten on näitä päiviä, kun kahden hengen tuotantotiimillämme teemme kuvauksia: suunnittelemme ruutuja paperille, roudaamme kuvauskamaa, siirtelemme kalusteita ja esineitä (ja koiria, jotka haluavat “auttaa”), säädämme valaistusta ja pohdimme kuvakulmia. Otamme testikuvia, kunnes lopputulos alkaa näyttää toivotunlaiselta ja se oikea ruutu on lopulta purkissa. Silloin tällöin tulee juuri sitä mitä suunniteltiinkin, usein visio kirkastuu matkan varrella ja silloin voi saada enemmän kuin osasi odottaa. Tällä kertaa meillä oli apunamme kaksi ylimääräistä käsiparia, jotka helpottivat kummasti kuvien rakentamista – ja varsinkin suurten kalusteiden kantamista huoneesta toiseen. Yhteistyö oli yllättävän saumatonta, vaikka olimme juuri tavanneet, sillä Anniinalla ja Antilla oli kuvista ihan sama näkemys kuin meillä. Hyvä niin, heille niitä kuvia otettiin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-32016-11-29-stellaharasek-madesign-4

Nuoren avioparin perustama verkkokauppa sai alkunsa yhteisestä intohimosta matkustamiseen vuonna 2010, kun Anniina ja Antti asuivat Espanjassa. Kuuntelin suu auki kun he kertoivat elämästään andalusialaisella maatilalla: he hoitivat hevosia ja alpakoita ja tekivät vapaa-ajallaan rämisevällä pakettiautollaan matkoja Marokkoon. (Voiko elämä tosiaan olla jotain tuollaista?!) Ensimmäisellä kerrallaan he olivat ostaneet tien varrelta kartan, sen jälkeen tunsivat jo tien. He tekivät seikkailuillaan löytöjä, paikallisten tekemiä perinteisiä käsitöitä kuten autenttisia berberien valmistamia paimentolaismattoja. Kaupanteko ja siihen liittyvä kulttuuri berberien, arabien ja juutalaisten asuttamilla alueilla tuli tutuksi. Ensimmäiset matot tulivat muuttokuorman mukana Suomeen, sen jälkeen syntyi yritys nimeltä Madesign.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-52016-11-29-stellaharasek-madesign-6

Verkossa palveleva lifestyle-putiikki myy kauniisti kuratoituja vintage-esineitä, enimmäkseen mattoja. Vuosien saatossa pehmeiksi kuluneita, käsintehtyjä, jumalattoman kauniita mattoja. Joissakin on värejä ja toisissa ei, kaikissa on erilaisia rakkaudella kudottuja kuvioita ja raitoja. Mattojen ohella matkoilta tarttuu mukaan myös kalusteita ja muita sisustusesineitä, kuten tarjottimia, berbereiden puisia telttakeppejä, kirjailtuja tyynyjä ja peittoja, saviruukkuja ja kulhoja. Vanhan tavaran lisäksi valikoimaan kuuluu nykyisin astioita, koreja, lyhtyjä ja valaisimia sekä marokkolaisia käsintehtyjä betonilaattoja, joita he tuovat maahan. Nuo kauniit ja kestävät laatat ovat sittemmin päätyneet myös meidän keittiön seinään, siitä lisää myöhemmin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-72016-11-29-stellaharasek-madesign-8

Tykkään melkeinpä kaikesta mitä Madesign myy. Kysyinkin miten Anniina ja Antti valitsevat tuotteita valikoimaansa, sillä lähes kaikki esineet ovat vanhoja ja uniikkeja, ja valinnat on tehtävä jokaisen tuotteen kohdalla erikseen. Anniina kertoi, että ne valitaan intuitiolla, sen perusteella mistä he itse pitävät. Esineiden joukosta löytyy kuulemma lemppareita joista tuntuu vaikealta luopua, mutta se lämmittää, että ne päätyvät rakastaviin käsiin. Haluaisinpa nähdä Anniinan ja Antin kodin kaukana Jyväskylässä, on tietysti oikeus ja kohtuus että kaikkein kauneimmat aarteet ovat päätyneet sinne. (Löytyypä sieltä kuulemma kolme rescue-koiraakin. Sitä suuremmalla syyllä täytyy joskus tehdä retki sinne ja tunkea taskut täyteen herkkuja.)

2016-11-29-stellaharasek-madesign-9

Valokuvaaja pitää nyt pienen tauon. En osaa päättää kumpi on ihanampi, tuo nutturapäinen mies vai berberimatoilla täytetty amerikanarkku.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-10

Anniinaa ja Anttia kuunnellessa tulee fiilis, että putiikin pyörittäminen on enemmän elämäntapa kuin tarkkaan laskelmoitua liiketoimintaa. Pitää kuulemma paikkaansa: idea putiikista syntyi yhteisistä intohimoista, asioista, joita he jokatapauksessa tekisivät. Vintage-esineiden metsästäminen Marokkon kaukaisista kolkista vie aikaa, mutta takaa taatusti seikkailun – helppo uskoa, kun kuuntelee tarinoita matkojen varrelta. Ja sehän on aivan parasta, jos on mahdollista rakentaa elanto oman elämäntapansa ympärille. Se taitaa yhdistää meitä molempia pariskuntia.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-11

Tämä marokkolainen hääpeitto eli handira oli yksi niistä asioista, joita emme antaneet Anniinan ja Antin pakata pahvilaatikkoihinsa kun kuvaukset olivat ohi. Kuten kuvasta näkyy, siihen kiintyi Juno-koirakin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-12

Vanhoja mattoja on kuulemma koko ajan vaikeampi löytää, sillä kysyntä on kova ja matot alkavat käydä vähiin. Anniina ja Antti ovat reissuillaan tavanneet ihmisiä, jotka auttavat, kuten berberimies, joka asuu vuoristossa, kiertää kyliä ja kerää sieltä kauneimmat matot mukaansa. Aiemmin löytyi paljon 80-vuotiaitakin mattoja, nykyisin suurin osa on 40- tai 50-vuotiaita. Keittiöstämme löytyy Madesignin valikoimista valittu 40-vuotias berbermatto, olohuoneemme matto on vähintään 50 vuotta vanha. En malta odottaa, että kotimme sisustusprojekti on siinä pisteessä, että voin esitellä ne teille tarkemmin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-132016-11-29-stellaharasek-madesign-14

Kuvauspäivänä ei suinkaan laitettu laattoja oikeasti seinään, ne vain nojailivat kaasulieteen kuvan ottamisen ajan. Olimme Anniinan kanssa aivan varmoja, että ne romahtavat sieltä rytinällä alas ja läheltä kyllä piti, mutta yhtään laattaa ei vahingoitettu kuvauksissa.

Ostaessaan saa kuulemma olla tarkkana: kaikkea pitää osata kysyä ja tarkistaa. Joskus vaaditaan myös kärsivällisyyttä, kun kauppoja hierotaan pitkään. Kunnioittava käytös on tärkeää, kaupanteko on paikallisille rituaali, jolla on pitkät perinteet. Vuoristoreissuilla käytöstavat ja paikallisten kunnioittaminen oikeanlaisella pukeutumisella ovat olennaiset myös. Ja vaikka kaiken tekisi täydellisesti, kaikenlaista voi silti sattua – esimerkiksi rajanylitys voi osoittautua matkaa hidastavaksi haasteeksi, kun paikallinen virkavalta toimii mielivaltaisesti. Monet asiat on kuulemma opittu kantapään kautta, sillä kaikkea ei löydy netistä tai opaskirjoista. Aion todellakin onkia Anniinalta ja Antilta kaikki vinkit sitten kun kauan suunnittelemamme Marokkon matka toteutuu.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-152016-11-29-stellaharasek-madesign-16

Useimmiten Anniina ja Antti toimivat suoraan käsityöläisten kanssa. He tahtovat tukea paikallisia käsityöperinteitä ja tekijöitä, joille maksavat reilun korvauksen tekemästään työstä. Toiveena on tarjota käsityöläisille taloudellista vakautta, lisätä tuotteiden uusiokäyttöä ja ylläpitää arvostusta uniikkeja vintage-esineitä kohtaan. Taidolla tehdyt esineet ja kalusteet, jotka ovat kestäneet kymmeniä vuosia, kestävät helposti toisetkin neljä tai viisi vuosikymmentä. Meidän koteihin ne tarjoavat tarinoita, kerroksia ja tunnelmaa aivan toisella tavalla kuin mikään tehtaassa tehty voisi, eivätkä taatusti kulu puhki tai mene muodista.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-172016-11-29-stellaharasek-madesign-18

Pätevä pikkukoira ilmestyy pyytämättä jokaiseen kuvaan. Kuvittelee ehkä saavansa mallinpalkkioksi lohta.

Huipputyyppien kanssa aika hujahtaa huomaamatta, varsinkin kun on samanhenkiset arvot ja kiinnostuksen kohteet. Anniinan ja Antin kanssa on tullut tuon kuvauspäivän jälkeen vietettyä useampikin viikonloppu, jotka ovat kuluneet ruoan ja viinin, kirppiskierrosten ja raksaprojektien parissa. Yhtenä viikonloppuna laatoitimme keittiön (juuri niillä käsintehdyillä marokkolaisilla betonilaatoilla), toisena peitimme keittiön putket mattamustalla pellillä, jonka jyväskyläläinen peltiseppä oli leikannut meille mittojen mukaan. Kaunista tuli, kivaa oli enkä vieläkään voi käsittää miten ihania ihmiset voivat olla, ajelevat noin vaan auttamaan luovan luokan hörhöjä kiireiden keskelle unohtuneissa ikuisuusprojekteissaan. Koitin ehdottaa, että he perustaisivat Madesignin vintagevalikoiman rinnalle remonttipalvelun, jossa kaupan päälle saa juoda yhdessä pari kaljaa ja kuulla tarinoita Marokkosta, mutta ainakin toistaiseksi tämä ensiluokkainen palvelu on kuulemma tarjolla vain kavereille. Seuraavalla kerralla ajattelimme kyllä kutsua heidät kaupunkiin ilman ainuttakaan remonttiajatusta ihan vaan viihtymään.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-192016-11-29-stellaharasek-madesign-20

Kippis! Kotistudiossa on vielä kaikki kamat levällään, mutta kuvat ovat vihdoin purkissa ja koko tiimi tyytyväinen.

Uusilla kuvilla varustetun verkkokaupan kunniaksi potkaistaan käyntiin alekampanja: koodilla madesign-ale-20 saa 20% alennuksen kaikista putiikin normaalihintaisista tuotteista (paitsi laatoista) 15. joulukuuta asti. Hintavampia tuotteita, kuten mattoja, on mahdollista saada kotisovitukseen ennen ostopäätöstä: niistä kannattaa olla yhteydessä Anniinaan ja Anttiin osoitteeseen shop@madesign.fi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

26 thoughts on “Aarteenmetsästäjät

  1. Uskomattoman kiehtova tarina. Vaatii myös rohkeutta.
    Verkkokaupasta pongahti useakin aarre, mm. musta rahi.
    Kotona on Kairon basaarikujalta itse haettu kamelinnahkarahi.
    Ikäväksi se alkaa kulua jo puhki paikoitellen…

    • Ihan totta, aika paljonkin rohkeutta ja päättäväisyyttä. Pelkästään yrityksen perustamisessa on omat haasteensa, puhumattakaan siitä, että valitsee alakseen vaikeasti saatavien uniikkien vintage-esineiden maahantuonnin. Hatunnosto, hienoa työtä ovat tehneet.

      Ooh, ehkä olisi aika hankkia kamelinnahkarahin tilalle (tai kaveriksi) uusi nahkarahi? Meillä on Madesignilta kaksi rahia, pieni musta nahkainen jonka ostin jo pari vuotta sitten ja nyt hankittu toinen tuplasti isompi. Molemmat kauniita.

  2. Ihana hyvänmielen postaus! Ja vau nuo matot. Alkoi vähän poltella veronpalautusraht takataskussa :D

  3. Huh, oon ihan sanaton! ihana postaus ja yhteistyö :)

    Asiaan nyt hirveästi liittymättä haluasin kysyä oletko löytänyt pannua, jolla voi tehdä sydänlettuja? <3

    • Hei ihanaa Katja kun tykkäsit!

      Ei ole vielä sydänpannua löytynyt, mutta toisenlainen pannu löytyi, sata vuotta vanha valurautapannu jolla voi tehdä pyöreitä lettuja tai munia. Vielä testaamatta, odotan sopivan hidasta aamua.

    • Pahoittelen, sun kommentti oli jostain syystä mennyt spämmifiltteriin, josta vapautin sen kun huomasin!

    • Omistajansa Mikon kanssa. Vain Juno-koira on minun, vaikka paljon yhdessä yhä viilettävätkin.

  4. Tykkäsin paljon tästä postauksesta! Kiitos. Ihanan oloisia tyyppejä, mielelläni lukisin enemmänkin täntyyppisiä juttuja. Todella kauniit nuo matot, voih! Kohta edessä muutto isompaan asuntoon, sitten kyllä sijoitan mattoon joka kestää loppuelämän.

    • Hei ihana kuulla, että tykkäsit! Arvelinkin, että joukostanne voisi löytyä aiheesta kiinnostuneita. Joo, kyllä tuollaiseen mattoon voikin sijoittaa, kun tietää sitten kuljettavansa sitä mukana kodista toiseen.

  5. Kiitos! Tämä oli tosi inspiroiva juttu, näitä lisää. Tulee olo että ehkei ole minunkaan pakko loppuikääni kyhjöttää nykyisessä pakkopullalta tuntuvassa toimistoduunissa..

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.