Mohairia ja matkahaaveita

Yhteistyössä Finnair Plus, sisältää arvonnan

Ulkona on niin mustaa ja märkää, etten enää muista miltä aurinko näyttää. Ei voi kuin sanoa, että onneksi on tämä alkava juhlakausi valaisemassa vuoden pimeimpiä kuukausia! Saa pukeutua lempimekkoihinsa, piirtää tummat silmärajaukset, pistää korot jalkaan ja lähteä ulos olemaan ihmisten ilmoilla. Olen laatinut valmistautumista varten oman soittolistan, joka muistuttaa siitä, että elossa ollaan. Listalta löytyy rämisevää rokkia, poppia jonka tahtiin tekee mieli pomppia ja pari juustoista r’n’b -kappaletta, joiden soidessa voi kuvitella, että nämä kuukaudet ovat vain yhdet todella pitkät, tunnelmalliset treffit.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-12016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-2

On olemassa myös salainen soittolista, jolta löytyy yksi ainoa kappale, remix amerikkalaisen räppärin tekemästä renkutuksesta josta tuli jossain maailman kolkissa puolivirallinen futisbiisi. Älkää kysykö miksi, mutta minulla on kappaleesta paha pakkomielle, jonka olen tartuttanut myös ystävääni. Saatamme soittaa kappaletta kolme tuntia toistolla kyllästymättä, mutta mikäs siinä, halpa hinta hyvästä tuulesta. Muilla läsnäolijoilla saattaa kyllä kiristyä hermo.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-32016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-0

On ollut avajaisia, ystävien illanviettoja, kemuja ja kekkereitä siellä ja täällä. Muutama viikko sitten vietimme iltaa Balmuirin showroomilla tilaisuudessa, jonka Finnair Plus järjesti jäsenilleen. Ohjelmassa oli kuohuvaa, naposteltavaa, tuttujen kanssa jutustelua ja kiireetön mahdollisuus tutustua tuotteisiin. Ei ihme, että paikalle oli säästä huolimatta ilmoittautunut sankoin joukoin vieraita. Balmuirilla ei ole (ainakaan vielä!) omaa myymälää eikä Lauttasaaressa sijaitseva showroom ole normaalisti auki shoppailijoille. Viisaat tarttuvat kaksin käsin tilaisuuksiin päästä hypistelemään tuota hengästyttävän laajaa valikoimaa pellavaa ja kashmiria. Ja mohairia. Ja alpakkaa. Ja luonnonkosmetiikkaa! Balmuirilla on nimittäin nykyisin ihonhoitotuotteitakin käsivoiteista suihkusaippuaan.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-52016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-4

Pipomuija on pipomuija kesät talvet, mutta toki pipot kiinnostavat erityisen paljon juuri tähän aikaan vuodesta. Tykästyin kimaltavaan kasmirpipoon ja superpehmoiseen kid mohair -pipoon, josta löytyy niin monta sävyä, että niistä on mahdotonta valita suosikkia. Tai sitten ei! Kiistaton suosikkini on tietysti musta. Tai siis tummanharmaa. Eeeeehkä sittenkin vaaleanharmaa. Tai siis ehdottomasti viileän vaaleanpunainen.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-62016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-72016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-9

Yksi löysi viininpunaiseen samettitakkiinsa täydellisesti sopivan kashmirhuivin ja toinen hiilenmustat perkaalipuuvillaiset lakanat. Molemmat yhtä onnellisia. Tuo alpakkavillainen viitta on muuten ihan mahtava keksintö, toimii niin takin päällä kuin kaivattuna villakerroksena minkä tahansa asun kaverina.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-82016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-112016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-13

Kid mohair ihan kaikissa muodoissaan alkoi kiinnostaa, varsinkin nuo vaaleammat sävyt. Vaikka olenkin vannoutunut mustan ystävä, onhan se pakko myöntää, että vaaleat värit tuovat valoa kasvoille ihan eri tavalla.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-122016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-10

Virallisten kantisetujen lisäksi Finnair Plus järjestää jäsenilleen vähän puolisalaa kaikenlaista kivaa ravintolaillallisista ja leffojen ennakkonäytöksistä viininmaisteluihin ja konserttien aitiopaikkoihin – tämä tilaisuus on esimerkki niistä. Balmuirin perustajapariskunnasta oli paikalla salskeampi puolikas Juha, joka kertoi vieraille merkin tarinasta ja tuoreimmista kuulumisista. Pääsin kainaloonkin, tarkemmin sanottuna vaadin päästä kainaloon, koska Heidi ei ollut paikalla halailemassa.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-142016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-162016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-17

Balmuirin väen kanssa riittää aina puhuttavaa, sillä juuret pohjoisessa yhdistävät. Kun tapasin Heidin vuosia sitten, sain pisteitä siitä että äitini on kotoisin Tornionjokilaaksosta, jossa asuin itsekin muutamia vuosia. Sittemmin olen saanut roppakaupalla lisäpisteitä siitä, että mieheni on Pohjanmaalta. Haha! Olen toki itsekin tyytyväinen pohjalaiseen poikaystävävalintaani, ei siinä.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-15

Finnairin tilaisuudessa kun oltiin, illan puheenaiheet pyörivät reissusuunnitelmissa. Matkateemat tuntuvat olevan tähän aikaan vuodesta itse kullakin mielessä, sen ymmärtää kun ihan vaan katsoo ulos. Yksi oli lähdössä Malediiveille ja jatkamassa sieltä Sri Lankaan, toinen suunnitteli lähtevänsä reppu selässä kiertämään Aasiaa. Omalla haavelistallani tällä hetkellä on Meksiko, Marokko ja juurikin mainittu Malediivit, johon minäkin yhdistäisin Sri Lankan, kun kerran siellä asti olisin. Krooniseen matkakuumeeseen on onneksi luvassa pian helpotus, olen nimittäin lähdössä joulukuun alussa Indonesiaan. En oikeasti malta odottaa. Asteikolla 1-10, kuinka liioiteltua on pakata reppu kaksi viikkoa aiemmin? Ajattelin nakata sinne pari kirjaa, bikinit ja Balmuirin huivin, jota ilman en matkusta minnekään. Kevyt villahuivi toimii pitkällä lennolla peittona, perillä kohteessa shaalina tai tukan peittävänä turbaanina. Huivini ovat tehneet matkoilla ylitöitä myös piknik-viltteinä, jopa hameina. Ei ihme, että huiveja myydään Finnair Plusshopissakin.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-192016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-20

Jos Finnair Plus -jäsenyys alkoi kiinnostella, liittyminen onnistuu muutamalla klikkauksella Finnairin sivuilta. Mutta kuulkaas, seuraavaksi olisi vuorossa skaba, jossa yksi onnekas voittaa itselleen 200 euron lahjakortin Balmuirin verkkokauppaan – sillä saa näin matkakuumeen hengessä vaikkapa reissaamiseen sopivan huivin. Kertokaahan siis: mihin haluaisitte seuraavaksi matkustaa? Inspiraatiota voi hakea vaikkapa Finnairin kohteista. Lahjakortti arvotaan vastanneiden kesken kuun loppuun eli 30. marraskuuta mennessä. Muistathan liittää sähköpostiosoitteesi vastaukseesi, sen näkee vain onnetar. Arpailoa ja matkahaaveita!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

567 thoughts on “Mohairia ja matkahaaveita

  1. Seuraava pitempi jo varattu reissu taitaapi olla häämatka ensi vuoden puolella Etelä-Afrikkaan, sitä on hyvä ajatella täällä pimeydessä. Kuitenkin ehdoton seuraava matkahaave olisi päästä Australiaan moikkaamaan sinne muuttanutta siskoa, saa nähdä koska tämä toteutuisi….

  2. Seuraavana nokka osoittaa kohti Dublinia, mutta haaveissa siintävät Färsaaret <3 Vaikka tässä viimassa kelpais kyllä lentoliput lämpimäänkin.

  3. Haaveilen Kiinan matkasta eli Pekingistä ja Shanghaista. Seuraavaksi mennään kuitenkin taas tammikuun alussa Tukholmaan, joka on aina yhtä ihana. Ja pääsiäisenä Riikaan, joka on vielä näkemättä ja kokematta.

  4. Tässä elämäntilanteessa (pieni lapsi) minulle kelpaisi ihan pelkät Kanariansaaret mutta myöhemmin haaveena on Balilla käynti :)

  5. Haluaisin matkustaa lämpimään…missä hiekka kutittaa varpaita ja riippumatossa makaamisesta tulee kuuma.

  6. Jostain kumman syystä minua kiehtoo Norjan vuonot ja risteily Lofooteille vaikka järki sanoo, että haaveile sinä tyttö lämpimistä maista, senkin viluksissa.

  7. Matkustaisin ehdottomasti Ecuadoriin – upea maa, josta löytyy kaikkea mahdollista: rauhallisia hiekkarantoja, lumihuippuisia vuoria, tutkimatonta sademetsää… Vietin siellä vuoden lukioikäisenä vaihto-oppilaana, mutta sen jälkeen en ole päässyt vielä palaamaan kiireiden ja rahanpuutteen takia.
    Eniten ikävöin kyllä paikallista elämänasennetta ja ihmisten lämpöä. Ehkä Balmuirin lämpöiset huivit helpottaisivat näin alkuun, hah.

  8. Koska suunniteltu häämatka Madeiralle näyttää onnekkaasti toteutuvan, on tämän hetken haavematkakohde vähän lähempänä: haaveilen lähes päivittäin lentäväni Osloon sisaren luo.

  9. Uuh, ai minne haluaisin matkustaa? No vaikka minne! Alkajaisiksi vaikka Japaniin ja Balille, kiitos!

  10. Toivon tien vievän seuraavaksi Lissaboniin. Pastellirakennukset, meri ja jyrkät mukulakujat ovat kuvien perusteella istuttaneet kovan halun päästä käymään ja vaeltelemaan.

  11. Seuraavaksi kiinnostaisi matkustaa muiden muassa Sarajevoon ja Ljubljanaan. Kummastakin kaupungista olen kuullut kehuja, mutta kumpikaan ei ole vielä turistien totaalisesti kansoittama.

  12. En tiedä mistä pakkomielteeni Irlantiin matkustamisesta kumpuaa, mutta sinne on joskus vielä päästävä!

  13. Marraskuun viimeisiä viedään,paras kuukausi haaveilla reissuista-ja miksei myös reissata.Lokakuussa olin patikoimassa ja joogaamassa Portugalissa ja ensi kesäkuussa lähden patikalle Italiaan.Tässä välissä,jos hyvin käy,toivon pääseväni pohjoisen hangille.Ehkä vuodenvaihteen jälkeen?

  14. Olen haaveillut Malediiveille matkustamisesta nyt varmaankin noin parikymmentä vuotta. Toisaalta haluaisin myös Tromssaan ja New Yorkiin. Mutta siltikin ykköshaaveilukohde on tuo Malediivit.

  15. Anteeksi tässä tulee toinen mutta huomasin, että mulla oli tuossa väärä sähköpostiosoite . Tässä kisassa on niin pakko olla mukana! Ja Australiaan lähtisin jos vaan rahaa ois ❤️

  16. Tämä tyttö nostaisi lomakytkimen kahden viikon ajaksi lämpöön – ensin Ibizalle ja siitä puolessa välissä Kroatian aurinkoon <3

  17. New York.
    Australia. Uusi Seelanti.
    Ja Suomi… Mutta periaatteessa mikä vaan kohde passaisi. Matkustaminen on (enimmäkseen) ihanaa! Kun sitä ei tarvitse työkseen tehdä ;)

    Just körötellään viikon lomalle Ranskaan (asutaan Keski-Euroopassa), että tavallaan tässä eletään just yhtä matkahaavetta todeksi ;)

    – HannaM

  18. Norjan Lofootit on matkalistan kärjessä, mutta ikuisia suosikkejani ovat NYC ja Kööpenhamina!

  19. Tällä hetkellä haaveilen matkasta Vancouveriin, kaupunki kiehtoo ja ympäröivä luonto. Silti kotiin on aina kiva palata reissun jälkeen. Siksi käyttäisinkin lahjakortin ihaniin pyyhkeisiin tai lakanoihin, jos onnetar sattuisi suosimaan!

  20. Seuraava matkakohteeni on Tokio Japanissa. Jo useamman vuoden ollut haaveissa ja ensikeväänä viimein toteutuu! :)

  21. Mä oon tällainen omituisuus, joka ei niin välitä lämpimistä säistä. Haaveilen pääseväni Islantiin, nyt tai ihan milloin vaan. Jokin siinä maassa vain kiehtoo!

  22. Haluaisin matkustaa Münchenin kautta Kroatiaan. Haluaisin yöpyä pari yötä rakastamassani kaupungissa rakkaani kanssa ja istua iltaa kolmepöytäisessä pienen yksiön kokoisessa jazzibaarissa siemailemassa Martineja ja juttelemassa samalla maailman mukavimman baarimikon kanssa. Kun pari päivää olisi kulutettu olisi Kroatia seuraavana kohteena, olemme haikailleet sinne jo tovin ihailemaan kauniita maisemia ja toisiamme.

  23. Ai vitsi, kova kysymys! Aina yhden reissun jälkeen tulee jo seuraava paikka mieleen, tällä hetkellä Balkanin maat, Islanti sekä esimerkiksi Peru kiinnostavat.

  24. Marokko ja Marrakech on jo suunnitteilla, mutta Sansibar kajastelee jo jossain tulevaisuuden haavekuvissa… <3

  25. Lissaboniin ❤️ Sillä sinne jäi sydän syksyllä. Hakeutuisin mieluusti sen luo täältä harmaudesta.

  26. Olen vaihdossa tällä hetkellä Espanjassa ja lentäisin mieluusti Suomeen nauttimaan hetkeksi talvesta ja lumesta (ja perheestä ja ystävistä). Mutta myös Slovenia ja Itävalta houkuttelisi.

  27. Jostain kumman syystä Grönlanti on viime aikoina tullut toistuvasti mieleen miettiessäni matkalle lähtemistä. Ihmismieli on kummallinen, luulisi että täällä pohjolan perukoilla olisi jo saanut tarpeekseen pimeästä ja kylmästä.

  28. Mua on jo pidempään kiinnostanut Ljubljana, sitä on moni muut Euroopan kaupunkikohteet jo kolunnut suositellut.

  29. Juuri tässä pähkäilen, että jos ottaa jouluna mukaan yhden lapsen, mahdollisimman vähän matkatavaraa ja toiveena on päästä lähinnä lämpimään niin missä se olisi. Suunnitelmat ovat tähän mennessä pyörineet Kap Verdestä Kanarialle ja takaisin. :D

  30. Vaeltamaan Norjaan! Syksy on mennyt sellaisessa kiireessä, että luonto ja hengittäminen hieman kauempana olisi tarpeen.

  31. Jaahah, no tuo Barcelona on ollut huulilla jo monta vuotta.
    Toivossa on hyvä elää, että sinne joskus pääsen.

  32. Viime kesän alussa tuli spontaanisti lähdettyä Balille (minulla oli tunti aikaa päättää, ennen kun lentoliput oli jo ostettu ja oli vain kuukausi aikaa lähtöön), eikä harmita!
    Sieltä olisi hyvin voinut jatkaa Javalle, joten sinne päin olisi kiva mennä taas, Filippiineille ja Thaikkuihin kanssa. Niin paljon nähtävää!

    Muuten Kuuba on kauan ollut haaveena, ja Afrikan savannit ja villieläimet kiinnostaisi.

  33. Heehe, mä luulin – luin ensin kommentit! – että arvotaan lentoliput jonnekin. Just AURINKOLOMALTA palanneena olin heti ihan, että jeeeeah! No, kävis mulle joku lämmin villahuivi – koska let’s face it..nyt tällä auringolla pitäis pärjätä mooonta kuukautta – siihen villaiseen huiviin kääriytyneenä.

    Lähtisin mielelläni Malediiveille tai Seychelleille. Joo, Nyt heti.

  34. Seuraavaksi on tiedossa matka kotiin Suomeen jouluna, mutta jos lähtisin kunnolla haaveilemaan.. äkkilähtö Curacaoon, ehdottomasti! En tiedä miksi, mutta minulla on ollut jo muutaman vuoden päähänpinttymä tuosta pienestä karibialaisesta saaresta ja sen värikkäistä taloista. Siellä ei hirveästi taida tarvita Balmuirin lämpimiä huiveja, mutta köyhä opiskelija ei missään nimessä kieltäytyisi mahdollisuudesta saada sellainen!

  35. Karibianmeri jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen, siksi vastaan Aruba ja sen paratiisirannat :)

  36. Jos saisin valita.. Ensiksi mieleen tulee valkoiset hiekkarannat, mutta hei ehkä se kuumuus olisi sittenkin liikaa tällaiselle pohjoisen asukille. Jos saisin valita ihan mitä tahansa (eikä tarvitsisi kääntää kenenkään lomallansa hiekkarannoille hamuavan päätä reissukaveriksi), lähtisin Islantiin! Skandinavia on koluttu, kaunis ja ihana, mutta nyt päästäisiin astetta korkeammalle. Se luonto ja hiljaisuus, avaruus. Sinne.

  37. Lähtisin Balille! Upea aasialainen kulttuuri, riisipellot, ihanat hiekkarannat ja meri! En ole koskaan päässyt Eurooppaa podemmälle matkustamaan opiskelijabudjetin takia ja Balista olisi ihanaa aloittaa :).

  38. Olen jo pitkään tuntenut kaukokaipuuta Indonesiaan (eli en malta odottaa matkapostauksiasi sieltä!). Kerran olin jo lähellä ja tarkoitus oli suunnata Balille, mutta rahat loppuivat Malesiassa. Uusi reissu ei siinnä ihan läheisessä tulevaisuudessa, mutta sitä odotellessa voisi keväällä pyörähtää Sisiliassa.

  39. Milanoon, koleaa, kosteaa, harmaata, kuulasta ilmaa jota kumota lämpimällä kauniilla kashmirilla ja vahvalla punaviinillä, sekä ohi huiskahtavilla ihmisillä

  40. Matkustaisin jouluksi kotiin, Suomeen. Astuttuani vuosia ulkomailla (sattumalta myös Indonesiassa) alkaa joulu äidin luona vuosi vuodelta kiinnostaa enemmän. :)

  41. Portugali. Lippu on jo kerran hankittu mutta viime hetkellä lähtö estyi. Jäi kaivelemaan! :)

  42. Islanti. Tein yläasteella siitä esitelmän ja siitä asti se on ollut haaveissani. Vuosia on jo kulunut monen monta ja ois jo aika toteuttaa tuo haave. Jotain maagista alkuvoimaa se huokuu..

  43. Lappiin. Istuisin takan edessä, nukkuisin, saunoisin, kävelisin luonnossa ja nauttisin maisemista.

  44. Monia matkahaaveita pyörii mielessä tälläkin hetkellä. Seuraava matkakohde on jo valittuna: Pariisi! Sinne aion matkustaa keväällä armasta ystävää tapaamaan. :)

  45. Koko maailma kiinnostaa, niin paljon kauniita ja kokemattomia kolkkia. Viime aikoina Havaijin energiat ovat vetäneet eniten puoleensa, jospa ajatuksista tulee vielä totta. :)

  46. Japaniin. Ei tarvinnut edes miettiä, Japani kiinnostaa niin kovin. En ole vuosiin matkustanut mihinkään (pienet lapset) joten matka ois tosi jees. Hyvänä lohdutuksena toimis lahjakortti Balmuirille :D

  47. Tässä juuri pohditaan poikaystävän kanssa, mihin voisi helmikuussa hetkeksi karata. Kauas lämpimään ei ehdi, joten vahva vaihtoehto on Praha – nautiskelijan kaupunki.

  48. Ehdottomasti kaappaisin Baen kainaloon ja lähtisimme road tripille Uuteen-seelantiin. Elinikäinen haave, joka vielä joskus toteutuu.

  49. Haluaisin minne tahansa, missä paistaa aurinko. Kevääksi on suunnitteilla Marokon matka.

  50. Matkustaisin New Yorkiin, viime kerrasta on jo yli 10 vuotta ja visiitti on näin olle long overdue! Ruokaa, ravintoloita, museovierailua ja luuhailua kaduilla ja kahviloissa!

  51. Paratiisisaaret jossain lämpimässä, esimerkiksi Thaimaassa. Rannalla loikoilun lisäksi pitäisi löytyä myös jotain aktiviteetteja. Matkustus mielellään yksityiskoneella, koska tällä hetkellä lentäminen matkustajakoneilla vähän hirvittää (vaikka tiedän, että esim. autoilu on paljon vaarallisempaa..) Lämmittävä huivi voisi lohduttaa, kun matkahaaveet jäänee vain haaveiden tasolle. :)

  52. Lontooseen. Ystäväni on juuri saanut vauvan ja häntä olisi ihana päästä näkemään.<3

  53. Haluaisin matkustaa seuraavaksi kaupunkilomalle, ykkösenä Amsterdam ja Praha. Jos noista vielä pitää toinen päättää, niin varmaan Amsterdam. Siinä on jotain niin kiehtovaa koko kaupungissa, mikä vetää puoleensa. Ja Anne Frank kiinnostaa myös, että senkin takia. Joskus vielä päästävä! :)

  54. Paras ystäväni tapasi australialaisen miehen ja muutti Sydneyn lähistölle. Sinne ❤️

  55. Japaniin! Kiehtoo sekä lumiset vuoret ja koskemattomat rinteet laskettavaksi sekä erilaiset kaupunkikohteet, mitä sieltä löytyisi. Olen käynyt vain kerran Nagoyan lentokentällä vaihtolentoa odottamassa (ja lentokentän puistossa, joka jo sekin pelkästään oli upea), joten toiveissa olisi päästä sinne kokonaiselle lomalle.

  56. Ihana arvonta, mutta myös haastava! Matkakuume on ainainen ja niin paljon hienoja paikkoja, jotka haluaisi nähdä.

    Jos nyt kuitenkin yksi pitää valita niin vuokra-auto alle ja kiertämään Pohjois-Italiaa.

  57. Eksoottiset kaukokohteet aina kiinnostaa mutta myös Budabest ja sen ihanat kylpylät ja kahvilat keäsaikaan houkuttelee!

  58. Ensi viikolla tulee veronpalautukset ja kuumeisesti yritän pohtia, minne ostan lentoliput! Joku järkevä tyyppi maksaisi varmaan opintolainaansa pois, mutta en mä vaan. Meksiko houkuttelee!

  59. Ooohhh. Seuraavaksi haluaisin matkustaa ehdottomasti Vietnamiin, Laosiin ja Malesiaan. Kohti pisamia, mangomehuja ja tulikuumaa hiekkaa. <3

  60. Ensi vuoden tammikuussa tulee 50 vuotta täyteen tälle naiselle ja mieli tekisi lähteä maailmanympärimatkalle.

  61. Seishell… Seyshell… Scheyshell… Seychelleille! Jonnekin sinne kauas kaiken kauneuden keskelle.

  62. Helppo kysymys: Islantiin. Jotain ihan uutta ja kaunista uskon Islannin tarjoavan ainaista matkakuumetta potevalle sielulleni, kuin mitä olen aiemmilla matkoillani kokenut. Mukaan: kaulaan huivi ja kainaloon rakas puoliso niin johan elämä hymyilisi.

  63. Istanbulissa olen halunnut käydä jo pitkään, tai jossain päin Balkania, juuri nyt Musla inspiroi matkustamaan Marrakechiin, tai uudelleen Ljubjanaan tai Kroatiaan…. Kiinostelee kohteet, joissa kulttuurit törmää, haluan matkustaa yllättymään :D

  64. Lähtisin joko Malediiveille toteuttamaan vuosikausien haaveen yhteisestä lomasta kaverin kanssa tai sitten palaisin katsomaan entisiä työkavereita Pekingiin.

  65. Seuraava reissu on varattu keväälle Barcelonaan. Jos olisi aikaa ja rahaa, niin Meksiko olisi matkakohteena täälläkin.

  66. Seuraava kohde on tammikuussa siintävä Thaimaan Koh Lanta..! Unelmissa moni Euroopan kohde, esim. Praha tai Krakova.

  67. Haavelista on loputon, mutta yksi pitkäaikainen haave toteutuu kun pääsen Etelä-Afrikkaan joulukuussa. Toinen vielä kaukainen haave on pikkuruinen Palaun saari.

  68. Uusi-Seelanti, sinne mää menisin.
    Viihtyisin ja nauttisin valkoisesta hiekasta ja pullollisesta.

  69. Matkustaisin Italiaan, vaikkapa Firenzeen:) aiemmat matkat Italiaan ovat olleet niin ihania että ajatuskin itkettää:D

    Ps. Hukkuukohan kysymys arvontaan osallistuvien joukkoon, jäi nimittäin mietityttämään mikä se futisbiisi on? Ja valmistautumissoittolista jakoon!

  70. Nyt talvella jos olisin lähdössä niin Dubai, mutta ensi kesänä toivottavasti häämatkalle new yorkiin :)

  71. Seuraava kohde on pitkään haaveissa siintänyt Islanti. Olen menossa alkukesästä naimisiin, joten häämatka suuntautuu Björkin ja Sigur Rósin kiehtovaan kotimaahan. (Oikeasti sitä ennen tehdään vielä piipahdus etelänaapuriin, sillä täytyyhän häissä tarjoilla juhlajuomaa.)

  72. Islanti on pitkään ollut haaveissa. Tosin juuri tällä hetkellä, kun vettä ropisee ikkunaan ja tuulee järjettömän kylmästi, houkuttelisi joku lämmin ja aurinkoinen kohde :)

  73. Seuraava kohde on Meksiko ja sitä odotan ihan hurjasti. Mutta ensi vuoden matkahaaveita olisi mm. Kööpenhamina ja Sarajevo, lempikaupunkeja kummatkin.

  74. Lähtisin Islantiin! Mutta myös Varsova kiinnostaisi. Kuten myös Uusi-Seelanti.
    Vaikea valita, mutta tällä hetkellä Islanti houkuttelee eniten ja on myös suht realistinen.
    Näin uskottelen itselleni tehdessäni kahta työtä samaan aikaan :)

  75. Ikuiseen kesään aina vain haaveilen… varvastossuissa haahuilisin ympäri Thaimaata ja Vietnamia <3

  76. Tavallaan ihan minne vaan – ensimmäisenä mieleen tulee lämpimiä ja valoisia paikkoja mut jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin vetäytyisin mieluusti Lontoon museoihin ja pubeihin viikoksi haahuilemaan. :)

  77. Lontoo ja aasia, erityisesti Vietnam ovat nyt listan kärjessä! Reissuun ois päästävä asap!

  78. Siinä mielessä mennyt hienosti elämä, että muutamina viime vuosina on tullut täytettyä monta matkahaavetta. Niinpä nyt suuntaisin ihan vaan Lontooseen pitkäksi viikonlopuksi miehen tai siskon kanssa. Vähän kauemmas lähtisin aivan välittömästi tältä istumalta Miamin kautta Key Westiin. Tosin siinä olisi vaarana, että jäisin sille tielle enkä palaisi tänne räntäsateeseen enää ikinä.

  79. Paatuneena kaupunkilomailijana kutkuttaisi kerrankin suunnata johonkin lämpimämpään ja/tai eksoottisempaan kohteeseen. Bali vaikuttaa sellaiselta oikean elämän paratiisilta, että jos budjetti olisi rajaton, se olisi varmaan toivelistan ykkösenä!

  80. Mie lähtisin ystävääni moikkaamaan myncheniin ja tsekkaamaan samalla joulumarkkinat. Ikuisena jouluhörhönä sydän on hinkunut jo useamman vuoden sinne. No viimeistään ensi joulun alla :)

  81. Australia ja Uusi-Seelanti ovat olleet jo usemman vuoden haavelistalla ja nyt olisi ihana aika päästä noille leveyksille. <3

  82. Arvontasi on oikea pimeän kauden piristys, kun tarjolla on harmautta ja kosteutta auringon sijaan. Lapsuudesta asti haaveena on ollut Kanada. Siellä luonto ja jylhät maisemat erityisesti kiinnostavat, olisi mahtavaa päästä reppureissaamaan eri puolilla maata. Kun ulkona on harmaata, kosteeta ja koleaa, eikä tekisi mieli mennä ulos vaan linnottutua sisälle teepannun kanssa, niin arkisempi matkahaaveeni ovat Islannin kuumat lähteet ja Japanin lukuisat kylpylät unohtamatta kirsikankukkia. Molemmat ovat mielessä ajatuksella “vielä joskus”.

  83. Los Angeles ❤️ Saisi vihdoin nähdä kaikki legendaariset rokkiklubit missä omat idolit ovat soittaneet

  84. Oi, että! Tuntuu, että se haavematka muuttuu ihan joka päivä. Välillä se on Islanti, kun kuuntelen ja katselen työkaverin matkakuvia, välillä taas Kalifornia, Malediivit, Marokko, Sydney….Lähtisin oikeastaan minne vain, juuri nyt voisin lähteä!
    (anteeksi jos viestini tuli toistamiseen, yhteys pätki!)

  85. Oi, että! Tuntuu, että se haavematka muuttuu ihan joka päivä. Välillä se on Islanti, kun kuuntelen ja katselen työkaverin matkakuvia, välillä taas Kalifornia, Malediivit, Marokko, Sydney….Lähtisin oikeastaan minne vain, juuri nyt voisin lähteä!

  86. OOH, haluan joka paikkaa Tallinnasta New Yorkiin. En ole vuosiin päässyt mihinkään ja nyt on niin kaamea matkakuume, ettei se enää taltu realismilläkään. Ehkä nyt tarvitsisin rauhallisen, läpimän ja kauniin paikan jossa hetki levätä ja unohtaa todellisuus.

    Taannoiset Kreikan kuvasi olivat huumaavat, olen kuullut hyvää myös yllättävästi Turkin Sidestä. Ehkä jompi kumpi?

  87. mieli tekisi Englantiin (host)perhettä ja ystäviä moikkaamaan tai Boliviaan seikkailemaan!

  88. Voi, kunpa pääsisikin reissuun. Thaimaa, New York, Lontoo, Intia, Barcelona, Tallinna… Ihan sama! :)

  89. New York – oispa ihanaa just nyt joulun alla, shoppailla, syödä, luistella!! ja vaan fiilistellä…

  90. Islantiin! <3 Siitä lähtien kun löysin Björkin, Sigur Rosin ja MumIn, olen halunnut matkustaa tuohon kuuman laavan ja jäätiköiden maahan. En vain ole saanut vielä aikaiseksi (rahattomuudella on osansa asiaan).

  91. Lentäisin sinivalkoisin siivin talviseen Venetsiaan ja joisin ekana iltana saavillisen Aperol-spritziä lempibaarissani. Kaupunki hiljenee talveksi ja on kauneimmillaan kietoutuessaan sumuverhoon. Henkinen kotikaupunkini, jonne on koko ajan ikävä.

  92. Olisipa ihanaa mennä Venetsiaan… Italia ylipäätään keväällä, sitä kohden siis niin jaksaa tällaisessa marraskuussa. Ihana arvonta!

  93. Lähtisin Keski-Eurooppaan joulutorille tyttöjen reissulle fiilistelemään pitkäksi viikonlopuksi, ja tältä reissulta jättäisimme miehet, lapset ja lemmikit kotiin.

  94. Ulkosuomalaisena haaveilen Pohjois-Suomen lumisesta joulusta tähän aikaan vuodesta. Olkoon pimeää ja kylmää, mutta on tuttuja ruokia ja rakkaita ihmisiä lähellä. :)

  95. Kymmeneen vuoteen en ole kotimaan rajojen ulkopuolella käynyt. 10v tytär haaveilee Lontoon reissusta, sinne kun pääsisi!

  96. Aurinko, hiekkarannat, palmut, aallot ja tuulen humina kiinnostais. Rento oleilu ja seikkailu. BALI on mun haaveissa jo ollut pidemmän aikaa.

  97. Olipas vaikea kysymys :x Tällä hetkellä melkeen mikä vaan paikka kelpaa! :D Yhtään ei helpota, kun sisko kotiutui viime viikolla thaimaasta :P Skotlannista oon kauan haaveillu, mutta jos just nyt lähtisin reissuun niin uusi-seelanti houkuttais eniten :) tai parin viikon päästä New york ja kaikki joulujutut :)

  98. Lähtisin mieheni kanssa kiertämään Etelä-Ranskan muutaman sadan asukkaan pikkukyliä maistellen paikallisia juustoja ja viinejä.

  99. Australia: siellä on auringon kypsyttämiä hedelmiä, siellä on kenguruja ja siellä on kesä. Joskus vielä.

  100. Oi, mieli alkoi heti kihistä ajatuksia matkustamisesta.. seuraavaksi tahtoisin matkustaa Lappiin, Islantiin ja Lontooseen, kaikki tuttuja varmoja kohteita, mutt edellisestä kerrasta on jo liian kauan. Jos uusia tuulia ajattelee niin Sri Lanka kiinnostelee täälläkin ja Azorit ja ja ja..

  101. Italia on ainainen haaveiden matkakohde. Olen siellä useasti käynyt, muta silti odotan jo seuraavaa kertaa.

  102. Lähtisin mieheni kanssa hopeahäämatkalle vaikka Pariisiin. Jäi aikoinaan se varsinainen häämatka tekemättä.

  103. Islantiin, Italiaan tai jonnekin tosi kaus lämpimään. Ei pysty päättämään. Pieni haaveilukin saa ihan sekaisin..

  104. Haluisin matkustaa Skotlantiin. Linnat, nummet, sateinen utu ja gaelin kieli kiehtovat juuri nyt tosi kovasti!

  105. Juuri nyt haluaisin matkustaa Islantiin tai Japaniin. Helmikuun hyytävinä pakkaspäivinä ihan minne tahansa lämpimään.

  106. Valencia tai Lontoo. Molemmat on nyt toivelistalla. Lontoo on tullut koettua, mutta tekisi mieli taas uudestaan sinne. Valencia olisi uusi tuttavuus.

  107. Rillutteluviikonloppu miehen kanssa Las Vegasissa sopisi tunnelmiin aivan loistavasti vaan opiskelijan budjetilla ei juuri nyt pahemmin matkustella… Täytyy odotella hetkinen ja säästellä tai toivoa isoa lottovoittoa!

  108. Uusi-Seelanti on ollut haaveeni numero 1 jo kohta kymmenisen vuotta, mutta köyhä opiskelija ei toistaiseksi ole saanut kerättyä matkakassaan tarpeeksi roposia…

  109. ha, juuri jokunen päivä sitten suunnittelinkin seuraavaa matkaa – se tulee suuntautumaan joko portugaliin tai ranskaan surffauksen merkeissä. saa nähdä, koska budjetti on kasassa..

  110. Etelä-Amerikk on kutkuttanut pitkään; Chile,Peru…
    Kunhan on mahdollisimman kaukana ja auringon äärellä!

  111. Juuri nyt minne tahansa lämpimään, mutta keväällä tai syksyllä pyöräilemään Etelä-Ranskaan.

  112. Kun 25- vuotiaana vannoin muuttavani syyskuussa, kesän jälkeen, New Yorkiin, niin näin 35- vuotiaana New Yorkissa käymättömänä olisi se seuraava matkakohteeni.
    Ihana kilpailu! Kiitos!

  113. Islantiin tai Irlantiin tai Skotlantiin. Ehdottomasti kuitenkin ensin Islantiin koska se on tarujen maa.

  114. Etelä-Amerikkaa kiertämään. Mut eka pitäis vähän kertailla espanjaa. Ja voittaa lotossa.

  115. Melkein mikä vaan kävisi, kun edellisestä reissusta on jo turhan pitkään. Australia on alkanut kutkuttelemaan mielessä., niin että pitäisiköhän ottaa ihan tavoitteeksi reissata sinne seuraavaksi. Kyllä! Sinne!

  116. Voi, pääsisinpä avoautolla Amerikan halki, päättelisin pitkän loman Kaliforniassa! Voisin myös sinun kuviesi inspiroimana lähteä tältä istumalta Santorinille joka näytti aivan mielettömältä! Niin ja Italian Puglia, Toscana, Napoli ja Rooma, sempre!

  117. Täällä haaveissa ja suunnitelmissa Malediivit tai reppureissaamaan Australiaan, jälkimmäinen vain vaatii kunnon loman

  118. Balin matkoja on tullut viime päivinä selailtua :) Seuraava varattu matka kuitenkin Lontooseen!

  119. Luin jonkun kommentista että “varaisin itselleni poikaystävän Kreetalta”… No, mä lähtisin just nyt mieluiten Islantiin ja voisin vaikka varata sinne jonkun poikaystävänkin odottelemaan.

  120. Sattuipa somasti. Ystävälle juuri olin kertomassa, minne hänet veisin, näyttämässä tabletilta paikkaa, kun hän loihe lausumaan, että haaveena olisi Fidzi. Käänsin tabletin, jonka kuvassa….Fidzi! Sinne siis. Ei taida tosin Finnairin suoralla päästä?

  121. Islanti olisi tämän matkaajan haaveissa. Upeita luontokohteita ja pohjoismaalaista estetiikkaa nätissä pienessä paketissa. Ja sit kiinnostaa Japani ja Tansania ja Kuuba ja Peru ja Pohjois-Italia ja Aruba jaja..

  122. Kun näin kirjoituksesi ja kuvat Santorini:sta, ou gosh woman!
    Sillä hetkellä kirjoitin paikan post it lappuun. Nyt se muistuttaa minua päivittäin tuosta unelmaisesta paikasta.
    Jonakin päivänä sinne :)

  123. Buenos Airesiin! Ja Portugaliin, joka on oudosti jäänyt käymättä, vaikka olen reissannut paljon.

  124. KhaoLakiin rennosti auringosta ja oman perheen seurasta nauttimaan. Toki rennollakin reissulla olisi mukava päästä pieneen seikkailuun.

  125. Seuraava matkakohde tulee olemaan Torino, jossa asuu rakas ystäväpariskunta. Toivottavasti matka koittaa ennemmin kuin myöhemmi !

  126. Juuri nyt hyppäisin täältä Välimeren rannikolta koneeseen, joka lennättäisi kotikulmille lumiseen Lappiin. Matkakohteiden lista on aina loputon, mutta hauska huomata, miten samoilla linjoilla moni muukin on; Lissabon, Lontoo, kevät Japanissa, minttuteetä ja mattokauppoja Marokossa, Perun vuoristo.

  127. Niin paljon kuin tässä pimeässä ja koleassa Suomen (nyky)talvessa kaipaankin aurinkoa ja lämpöä, matkustaisin seuraavaksi Islantiin. Maa maisemineen ja ihmisineen on kiehtonut kauuuuu-an.

  128. Tän hetken top 3: Islanti (okei ei tähän vuodenaikaan), Lofootit (sinne kun pääsis <3) & New York (sinne voisin palata milloin vain).

  129. Ihan mihin tahansa missä paistaa Aurinko. En ole niin kranttu, mutta tämä jatkuva harmaus ja minä ei tulla juttuun yhtä päivää pidempään. Viimeaikoina listoilla ovat olleet niin kitch-henkeen Kanaria, maustemielessä Goa ja Marokko sekä yllätyksenä Etelä-Afrikka. Saas nähdä mihin päädytään, pääasia että se olisi helppoa ja vaivatonta ja siellä voi kävellä sandaaleissa. Toki haluan matkustaa myös Vilnaan muuttaneen ystävän luokse, mutta ensin se aurinko.

  130. Omissa haaveissa olisi tällä hetkellä Meksiko ja New York!
    Lontoo on pysynyt kesto suosikkina monta vuotta, joten se löytyy myös aina listalta :)

  131. Tammikuulle on varattuna valasretki Tromssan vuonoille. Sitä ennen toivoisin ehtiväni Suomeen edes viikonloppupyrähdykselle tapaamaan ystäviä ja perhettä.

  132. Etelä-afrikka on ollut listallani jo pitkääääään. Nyt opiskelukaverini asuu siellä, olisi vielä enemmän syitä lähteä matkaan.

  133. Venetsia. Keväällä, ennen kuin vesi alkaa tuoksahdella ja turisteja ei ole niin paljon kuin kesemmällä. Siitä sitten saarihyppelyä Lidoon ja muualle; ihan lähisaarille.

  134. New York on kestosuosikki. Tai LA. Mutta nyt tarvitsisi aurinkoa, joten Hawaji tai Malediivit. Tai Turks&Caicos. Thaikkukin kävisi. Lämpöä!?!

  135. Siis ihan mihin vaan, missä paistaa aurinko. Esimerkiksi mainitut Bali tai Malediivit kelpaisi hyvin!

  136. Haluaisin vaan jonnekin missä olisi lämmin, aurinkoa ja lepotuoleja. Ja se on paljon sanottu ihmiseltä, joka ei lomallakaan halua maata kahta tuntia kauemmin rannalla. Sitten tarttee päästä jo tekemään jotain.

    Ja jotta unelmoitavaa riittäis, niin seuraavan loman suunta on Tampere, ja liput on varattu jo Levin lumillekin. Missä on mun palmut, kysyn vaan!

  137. Kyprokselle tai Irlantiin sukuloimaan! Tai Thaimaan lämpöön, tai Etelä-Amerikkaan… onhan näitä!

  138. Heippa!

    Mä haluaisin ihan hirveesti päästä Nicaraguaan surffaamaan, patikoimaan, kattomaan auringonlaskuja ja syömään hedelmiä.

  139. Kyllä Budapestiin täytyy päästä, vaikka pari reissua Berliiniin on jo tiedossa. Mutta eihän jo varattuja matkoja lasketa “seuraaviksi”?

  140. Istanbul on kutsunut minua jo hetken, sinne siis. Tai Lissaboniin. Tai jonnekin Italiaan.

  141. Ooh, voi vaikka minne.
    Tällä hetkellä kiinnostelisi lämpimät paikat. Marokko myöskin tai Australia, siellä oleskelevien ystävien takia.

  142. Huh, kamalasti kommentteja, mutta koitan silti onneani. :-) Australia tai Etelä-Afrikka olisi haavelistalla. Myös NYC olisi mukava kevätkohde pitkästä aikaa.

  143. Haluaisin seuraavaksi matkustaa taas Helsinkiin, toiseen kotikaupunkiini, rakastan hämäriä iltapäiviä talvisin.

  144. Jamaikalle sydän halajaa, mutta Islanti on myös toinen ikuinen haave. Mutta matkustaa voisi nyt mihin vain, kunhan vaan pääsisi karkuun tätä harmautta ja pimeyttä.

    Ps. Jäi häiritsemään että mikä biisi!

  145. Minä haluaisin matkustaa Lyoniin rakasta ystävää tapaamaan. Sinnehän pääsisi kivasti lentämällä Geneveen ja junalla eteenpäin. Euroopassa kun nuo junatkin toimii vähän eri tavalla kun täällä, jossa VR menee sekaisin kesästä, keväästä, syksystä ja talvesta :)

  146. Mie tahtosin matkata mun poikien kanssa (mies ja ipana) Lontooseen katsomaan jouluvaloja. Ehkä ensi vuonna sitten!

  147. Viime vuosina reissukohde on ollut melkeinpä yksinomaan Espanja. Sen siitä saa kun hankkii mökin Saimaan sijaan sieltä. Nyt kiinnostaisi toiset maisemat ja sillä silmällä olemme vilkuilleet Kaliforniaa….Yksi haluaa nähdä Grand Canyonin, toinen Vegasin, kolmas Hollywoodin ja neljäs Alcatrazin. Lahjakortti siis tulisi heti käyttöön:)

  148. kiertomatka Italiaan ihmettelemään vuoria, rantoja, pikkusaaria, ihania ruokaa, eläväistä kulttuuria. ah.

  149. Mulla on seuraavat matkat jo lyötykin lukkoon, nimittäin uusivuosi Berliinissä ja helmikuun alkuun Lontoo. Olen varmaan ainoa ihminen joka EI ole käynyt Berliinissä mutta nyt sekin korjaantuu! Vinkkejä hyvistä ravintoloista ja klubeista jossa aloittaa uusivuosi otetaan avosylin vastaan. :)

  150. Lista on pitkä;
    Lontoo, Barcelona, Berliini, Praha, Milano, New York jne.
    Kaipaan takaisin Losiin Venice beachille ja Islannin talvella kokeneena haluan kiertää saaren kesällä autoillen.

    Lämmittävästä ja turvallisen tuntuisesta Balmuirin tuotteesta haaveilen myös.

  151. Haluaisin matkustaa kaukomaille sellaiselle rantalomalle jossa voisin kokeilla pitkäaikaista haavettani eli surffaamista. Esimerkiksi Bali olisi mahtava, sillä siellä voisi surffikurssin lisäksi myös snorklailla koralliriuttojen ympäröimänä ja lueskella rauhassa rantatuolissa. Toivottavasti haave joskus toteutuu, toistaiseksi opiskelijabudjetti ei ihan anna periksi :)

  152. Oijoi! Koko syksyn olen haaveillut uudesta, muhkeasta huivista, mutta koska tili näyttää vähän heikolta ja joulupukin tuloonkin on vielä aikaa, niin tyhjältä näyttää myös hattuhylly. Olis täydellinen paikka yhdelle Balmuirin huiville siellä niin.

    Joulukuussa on tiedossa matka Lontooseen tyttöjen kanssa. Vaikka sydämeni kuuluu aina ja ikuisesti Britteinsaarille, niin ei se kyllä ole järkevä vaihtoehto sellaiselle, joka haluaa pimeästä ja sateesta eroon… Siispä vastaan San Francisco. Ollut haaveena pitkään, toivottavasti toteutuukin vielä joskus. Ainakin Finski taitaa aloittaa suorat lennot sinne, wuhuu!

    http://www.trickles.fi
    rosvot.fi/alice-june

  153. Islanti. Maa on ollut haaveissani jo vuosia. Vielä joskus mahdollistan matkan sinne itselleni ja perheelleni.

  154. Aurinko ja lämpö houkuttaa, näin marraskuun viimassa ja pimeydessä matkakohdevalintani olisi Malesia!

  155. Australiaan olisi mukava lähteä reissaamaan. Voisi samalla tuoda parin Uggeja tullessaan :)

  156. Japanin satumetsät huojuvat mielessäni, joka olisi siellä todella zen. Nyt mennään marraskuusta yli hengitys kerrallaan.

  157. Täällä pimeässä ja harmaassa paikassa sitä haaveilee valosta ja lämmöstä. Mutta pieni karkureissu arjesta hellun kanssa vaikka euroopan kaupunkiin olisi yhtä täynnä valoa ja lämpöä? Kiitos mahdollisuudesta voittaa, huiviin minäkin sen törsäisin.

  158. Ihania kuvia täynnä tämä postaus <3 Balmuirin huivi koneeseen mukaan ja matkaisin mielelläni Alaskaan!

  159. Olen ehkä outo, mutta juuri näin talvella matkaisin Islantiin. Tuliperäinen maa, kuumat lähteet ja geysirit yhdistettynä kylmään lumivaippaan ja pimeyteen – vastakohdat takaavat elämykset.

  160. Balille! Olen käynyt koko vuoden opiskelujen ohella töissä ja yrittänyt säästää matkarahaa, ja vaikuttaisi siltä että keväällä unelmani saattaa toteutua <3 Lähempänä sijaitsevia unelmakohteita on Marokko, ja myös Lissabon kaupunkina kiinnostaa. Tuo musta alpakanvillainen viitta on UPEA! ja varmasti lämmin, kenties onni potkii ja saan sen omaan kaappiini pikimmiten?

  161. Papua uusi Guinea olisi kohde mihin haluaisin matkustaa, heimot ja erilaiset kulttuurit kiinnostaa kovasti!
    Laittelehan Indonesiasta kuvia eetteriin ! Ihanaa matkaa teille!

  162. Arki rajoittaa, mielikuvitus ei. :-) Lasten kanssa reissaan jatkuvasti maapallon ympäri sekä kirjan sivujen siivittämänä että töllöttimen tarjonnan voimin. Sohvat ja sängyt ovat oivia kulkupelejä, joissa matkaan voi päräyttää rennosti yhdessä kasassa, vilttien, vällyjen ja tyynyjen voimin. Viikonvaihteessa alkaa matka kohti joulumaata, sivu ja tarina kerrallaan. Balmuirilta voisimme löytää jotain ihanaa – lämpöä ja tunnelmaa, kun suuntaamme nenämme kohti Joulua.

    Lämmintä joulun odotusta. <3

  163. Maailmassa on niin paljon kiinnostavia paikkoja, mutta kyllä New York on seuraavana vuorossa.

  164. Haluaisin hengittämään sisääni Alppien voimakasta vuoristoilmaa, antaa katseeni vaeltaa vuorenhuipuissa ja tallentaa mieleeni niiden ikiaikaista viisautta!

  165. Melbourne poikaystäväni kanssa. Lämmintä ja rento kaupunki. Ja olen ollut siellä vajaa neljä vuotta sitten samaan aikaan kun nykyinen poikaystäväni (jota en tietenkään silloin vielä tuntenut).

  166. Olen jo muutaman vuoden kytännyt, milloin Egyptissä olisi riittävän rauhallista jotta järkihintaisia ja perusteellisia Niilin-risteilyjä olisi taas tarjolla. Viime talvena melkein jo lykästi, mutta sitten ne paskiaiset menivät perumaan kaikki reissut viime hetkillä. Ei auttanut, vaikka yritin vakuuttaa ettei mua haittaa ollenkaan jos muutama lentokone tippuu tai jossain vähän räjähtää. Muita kuulemma haittaa, en ymmärrä.

  167. Seuraava reissu odottaa ihan muutamien viikkojen päässä, jolloin suuntaan Dominikaaniseen tasavaltaan. Mutta kyllä on odottavan aika pitkä. Näinä pimeinä iltoina ajatukset ovat jo välillä karanneet miettimään tuleviakin matkoja. Haavelista on pitkä: Islanti, Malta, Venetsia, Japani, Afrikan safari…

  168. Unelmien matkakohde olisi Uusi-Seelanti, mutta sitä varten täytyy tehdä vielä vähän töitä. Lähemmäs jos lähtisin, menisin Irlantiin, vuokraisin auton ja ajelisin länsirannikolle muutamaksi päiväksi kuvankauniisiin maisemiin lataamaan akkuja.

  169. Just nyt haluaisin joulutoreja ja kahviloita koluamaan vaikka Wieniin. Muita haaveita olis tietty vaikka mitä, mutta nyt haluaisin joulutunnelmoida, kun sen aika on. :)

    Kiitos arvonnasta!

  170. Siis haluisin vaikka minne! New York, Mexiko, Kuuba, Espanja, Portugali, Japani..ja Marokko! Kaikki kiinnostaa!

  171. Oi, tekisi mieli vaikka minne, lista taitaa olla loputon… Malediivit, Vietnam, Mauritius, Hawaii ja tietty Euroopan kaupungit! Matkustaisin (vaikka vain haveissani) kietoutuneena ihanaan Balmuirin huiviin!

  172. Matkustaisin Sri Lankaan. Nauttisin lämmöstä ja valosta. Paluumuuttajana Suomen pimeys tuntuu juuri nyt hieman liian raskaalta. Sri Lankassa voisin hengittää ja kerätä lämpöenergiaa. Oi ja voi.

  173. Olen lähdössä seuraavaksi New Yorkiin, mutten malta odottaa kun Finnair alkaa lentämään myös San Fansiscoon! Sinne haluan ehdottomast päästä.

  174. Kevään koittaessa turkoosien aaltojen äärelle Menorcalle tai sitten vähän aikaisemmin Italiaan johonkin ihanaan alppihiihtokohteeseen.

  175. No kyllä mä NEW YORKIIN lähtisin!! Unelma, unelma, jota en ole vielä toteuttanut, mutten vanno ettenkö sitä joskus vielä tekisi :) Tai Pariisiin. Tai Lontooseen. Näin joulun alla vois olla aika kiva. Oli keli mikä hyvänsä viihtyisin. Lentäisin pois vaan tästä peruselosta. Arjesta edes hetkeksi. Kaiken tän yläpuolelle.

    P.S Huikeita kuvia Balmuirin jutuista. Ne on myös matkakohteiden lisäksi sellaista ylellisyyttä, joista en luovu.

  176. Haaveena olisi Reykjavik ja New York. Sekä Kiina.. ja Japani. Kolumbia, lista on loputon.. Balmuir on ihana!

  177. Mauritius, Kap Verde, Seychellit, Malediivit.. .Kyllä noita vaihtiksia löytyisi jossa huivia käyttää :)

  178. Kärsin ikuisesta Japanin kaipuusta. Japanin kevät ja kirsikkapuun kukat, voiko olla jotain kauniinpaa?

  179. Jos oikeesti voisin lähteä rahan ja pienten lasten puolesta niin Balille <3
    Haaveeksi kyllä jää. Kelpaisi kyllä all inclusive-lomakin Kanariansaarilla kunhan olisi AURINKO. Mutta toisaalta Balmuirin huivi lämmittäisi mieltä ja kehoa vuosia :) <3

  180. Malediivit, Indonesia & Mauritius kiinnostavat kovasti, jokavuotinen kaamosmasennus aiheuttaa loputonta kaipuuta palmujen alle, turkoosin meren äärelle. Viiden tähden hotelli kaikilla herkuilla ei myöskään olisi pahitteeksi, jossain piskuisella paratiisisaarella!

  181. Ihana arvonta <3 Balmuirin huivi kulkee täälläkin matkahuopana, ja seuraavaksi ostoslistalla on setti viskilaseja.

    Meillä on tämän talven matkailu jäissä ensi kuussa syntyvän vauvan takia, mutta haaveissa olisi päästä kesällä käymään koko perheen voimin Nizzassa. Eurooppaa kauemmas ei uskalleta vielä beben kanssa lähteä, joskin hän pääsi odotusaikana jo pyörähtämään Kiinassa ja Japanissa :)

  182. Indonesia kuulostaa täydelliseltä pakopaikalta! Tuskin maltan odottaa matkajuttuja.

    Indonesiasta, tarkemmin ottaen Lombokin saaresta, haaveilen minäkin. Pariin otteeseen olen Indonesiassa jo matkustanutkin. Vaikka maa on välillä meinannut ajaa raivon partaalle, on sillä myös aivan erityinen paikka sydämessäni. Tosirakkautta siis ;)

  183. Firenzeen, tuohon renessanssin keskukseen minä haaveilen meneväni. Istuksisin kahviloissa ja koluaisin kaikki museot läpi. Kuvaisin kaikki pylväät ja pilarit riippumatta siitä ovatko ne korinttilaisia, joonialaisia vai jotain muuta. Balmuir-addikti totta kai kietoutuisi Firenzen reissulla Balmuirin huiviin :)

  184. Just nyt mihin tahansa, missä on AURINKOA. Mutta laajemmin: Etiopia ja Kenia ovat kiinnostaneet ikuisuuksia, Meksiko houkuttelee, samoin Iran. Tammikuussa kohteena Bali, parinkymmenen tunnin matkalle beben kanssa pitää ehkä lunastaa itselleen tuo Balmuirin huivi!

  185. Erilaiset saaret haavelistalla: Uusi-Seelanti, Islanti ja Färsaaret. Meren läheisyydestä aina plussaa.

  186. Pakolliset edessä: maailman ihanin Köpis ihanalla duuniporukalla, ja omatoimimatka Gran Canarialle, koska pikkulapset. Nuorempana olin sekä reppuselkä-aasialainen että Malediivit-Sri Lanka-nautiskelija. Pari vuotta vielä, niin alamittaiset uskaltaa viedä kehitysmaihin. Silloin suuntana rakas Viet Nam! Mutta sitä ennen haaveissa Kapkaupunki.

    En varmaan vastannut kysymykseen ;)

  187. Haaveissa minullakin New Yourk, jossa en ole koskaan (vielä) käynyt. Mutta vähän lohduttaa lennot viikon kuluttua Müncheniin pitkäksi viikonlopuksi!

  188. Seuraava reissukohde tulee olemaan Rooma kaikessa komeudessaan, majoitus on jo varattu mutta lennot vielä puuttuvat. Haaveilen myös paluusta Nepaliin, jossa vietin viime vuonna kolme kuukautta. Unelmien lomakohde tällä hetkellä olisi kuitenkin Etelä-Afrikka tai Peru, jotain eksoottista ja erilaista.

  189. Oi oi, voiko olla parempaa – haaveilla tulevista matkakohteista ja samalla laittaa Balmuir-arpa vetämään! Ei, ei voi. Kärkisijoilla vielä toistaiseksi tuntemattomat New York, Marokko ja Kenia. Ikuisina haaveina tietysti myös päästä uudelleen Santorinille (Kapariin, jossa taidettiin muinoin olla just viikkoa paria ennen teitä), Botswanaan ja Istanbuliin. Maailman nurkkia on vielä niin paljon koluamatta, että tämän päivän työt saattavat nyt hups vaihtua pelkkään haaveiluun…

  190. Hih, just illalla puoliskon kanssa luonnosteltiin matkasuunnitelmia. Malediiveista mekin haaveillaan. Ja pakko myöntää, olen käynyt myös Kapari Resortin sivuilla fiilistelemässä – ehkä joskus sinnekin. Niin ja San Francisco on vielä näkemättä.

  191. Juicen sanoja lainatakseni: “käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen”, joten mihin tahansa, missä aurinko paistaa. Ihan sama paljonko on asteita mittarissa, kunhan saa omat aurinkokennot ladattua.

  192. Haluaisin matkustaa seuraavaksi johonkin lämpimään ensi keväänä, Malediivit on ollut listalla iät ja ajat. Tai oikeastaan menisin oikeasti Lontooseen pitkäksi viikonlopuksi, sillä siskoni on siellä nyt vaihdossa. Kroatia!

  193. Täältä pimeästä ja sateesta olisi tietenkin ihana päästä aurinkoon! Esim. mainitsemasi Marokko kiinnostaa minuakin, samoin Sri Lanka. Eurooppaa unohtamatta, mikä tahansa Euroopan vanha kaupunki…

  194. Tällä hetkellä kiinnostaa Australia, mutta kelpaisi myös lähempänä olevat kaupunkikohteet Berliini ja Lontoo.

  195. Uusi-Seelanti on nyt päällimmäisenä mielessä, joka onneksi toteutuu heti ensi vuoden alussa! Uuden-Seelannin lisäksi mielessä on viime aikoina kovasti pyörinyt Islanti ja Kanada, joten ehkä niihin sitten seuraavaksi.

  196. Niin paljon on maailmasta näkemättä, että lähtisin minne vaan. Mutta jos itse saisin päättää eikä tarvitsisi miettiä rahaa eikä olemattomia lomia lähtisin Kaliforniaan.

  197. Oih, tällä hetkellä haaveissa on mikä tahansa paikka, josta löytyy auringonvaloa ja lämpöä, ja koska myös aasialaista ruokaa tekee mieli, niin sanotaan että Vietnam.

  198. Berliini on näkemättä ja Amsterdamiin haluaisin uudelleen, mutta sellainen ultimatehaave on joskus päästä Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Täytyisi vain ensin voittaa lotossa… Mutta hei, aina voi unelmoida :)

  199. Juuri eilen puhuin, että vielä jonain päivänä toteutan haaveeni ja matkustan Skotlantiin. <3

  200. Jouluksi mennään (poikaystävän) ison perheen voimin Leville ja tammikuussa hieman karsitulla jengillä Kanarialle. Molempiin kohteisiin matkustan ensimmäistä kertaa. Maaliskuussa vuorossa enemmän minun kaltaiseni matkakohde Amsterdam, taas aika isolla porukalla. Haaveissani olisikin joku lämmin kaupunkikohde ihan kaksistaan, vaikka en ollenkaan valita tulevistakaan matkoista! Mikäs sellainen sopiva kohde sitten olisi? Melbourne ehkä? Kalifornian road trip?

  201. Kahden viikon päästä pääsen Kanarian lämpöön eli sen jälkeen olisi ihanaa nähdä Islanti ja päästä kuumaan altaaseen uimaan tai vaihtoehtoisesti valloittaa jokin uusi kaupunkikohde kuten Vilma tai Praha.

  202. Tahtoisin niin . . . M A A I L M A L L E !
    Joku eurooppalainen joulutori, olisi elämys. Äkkilähtö lämpimään kelpaisi myös. Kylpyläloma kaupunkiin. Rennompi retki luontoon.
    . . . Kyllähän näitä riittää :)

  203. Haluan tällä hetkellä niiiin moneen paikkaan, mutta ehkä eniten juuri nyt Kapkaupunkiin.

  204. Haluaisin matkustaa seuraavaksi Kroatiaan ja kierrellä siellä ympäriinsä! Olisi ihanaa päästä uimaan kristallinkirkkaaseen veteen❤️❤️

  205. Marokko, Istanbul, Etelämanner (! ) ja kova kaipuu takaisin Afrikan luonnon ja villieläinten pariin, tällä kertaa Namibia aavikkoineen kiinnostaa tai Botswanan suistoalueet jossa voisi lipua kanootilla joen uomaa pitkin norsuja bongaillen <3 :)
    Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta oikeesti mikä tahansa reissu, lähelle tai kauas olisi tähän hetkeen luksusta!

  206. Indonesia kutsuu kovaa kaukokohteista, euroopassa taas Sisilia on huhuillut jo tovin. Jälkimmäiseen olisi onneksi aika realistista lähteä

  207. Jonnekin lämpimään, turkoosin veden äärelle. Tai vaikka juuri Barcelonasta palasin, niin voisin kyllä lempikaupunkiini heti palata takaisin :)

  208. Timbuktuun tai paikkaan nimeltä ‘niinpitkällekunpippurikasvaa’ eli oletettavasti kummassakin paikassa on lämmintä ja aurinkoista.

  209. Uusi-Seelanti on ollut tolkuttoman kauan haaveissa, sitä varten vaan pitää kerätä matkabudjettia niin kauan, että matkakuumeissani käytän sen aina halvempiin kohteisiin ennen kuin saan koko potin kursittua kokoon. Matkakassa on nyt sen suuruinen, että olen alkanut katsella Reykjavikin lentoja… saa nähdä meneekö Uusi-Seelantia varten varatut rahat tällä kertaa geysirien ihmettelyyn.

  210. Aina olen haaveillut pääseväni Aasiaan. Vietnam,Thaimaa,Indonesia, vielä jonain päivänä!

  211. Oh Indonesiaan lähtisin tältä istumalta: Lombokille, Floresille ja Balille vaikka alkuun. Ja siitä vielä Sulawesille ja Papualle <3 Ja sitten hujahtikin puoli vuotta tuossa.

  212. Vaikka matkakohteiden lista ei koskaan lyhene, Marokko kiehtois just nyt eniten. Ruokaa, lämpöä, arkkitehtuuria… Ehkä vähän aavikkoakin.

  213. Haaveilen matkasta johonkin lämpimään paikkaan pakoon tätä marraskuun harmautta ja kärjessä ovat tällä hetkellä Etelä-Afrikka sekä Buenos Aires. Toisaalta heikko rahatilanne estää liian kalliiden lentojen hankinnan, joten seuraava kohde lienee kuitenkin jossain Euroopassa, toivottavasti heti vuoden alussa Italiassa.

  214. Lappiin, tunturin juurelle. Kuuntelisin hiljaisuutta ja nauttisin rauhasta. Mökki, takka ja lunta.

  215. Lämpöön lähtisin seuraavaksi/uudestaan Thaimaaseen Islanti on alkanut kiinnostaa tosi paljon myös, että sinne on vielä päästävä.

  216. Enää muutama viikko niin minua kutsuu Thaimaan kostea lämpö – sinne siis haluaisin ensimmäisenä matkustaa. Mutta jos saisin kaupan päälle haaveilla vielä toisestakin matkasta, niin Sri Lanka ehdottomasti!

  217. Seuraavaksi olisi pakko päästä käymään niinkin seksikkäässä kohteessa kuin Suomi. Mutta todellisuudessa haluaisin jonnekin ihanalle biitsille hyvän ruoan pariin. Bali, Thaimaa ja Vietnam houkuttelevat ruoan puolesta, mutta Malediivit kiinnostaa rantojen takia täälläkin.

  218. Aurinkoon :-) :-) vaikka Kanaria, Madeira, mikä vaan missä on Aurinko. Ja Lämpö. Ja Kesätuulen vire.

  219. Portugalissa tätä lueskelen ja tulevaisuudessa häämöttää matka Thaimaahan. Reissujen välillä on ihanaa olla kotona!

  220. japanin onseneihin, islannin kuumiin lähteisiin,

    thaimaan kosteuteen.

    minne vain, tosin viime vuosina haluan molemmat; jäisen viiman & pulahdukset lämpimään.

    mieluiten paljasjaloin tai villasukissa.

  221. Lentolippuja on jo hankittu pariin kohteeseen Euroopassa (töitä töitä) ja Lappiin (jouluksi kotiin) mutta mieli vetää Aasiaan: Korea, Japani ja Vietnam. En kyllä tiedä missä järjestyksessä… Ja oikeastaan kovasti kans Peking-Shanghai reissukin pitäisi saada tehtyä vielä ainakin kerran!

  222. Hmmm ehkäpä matkaisin seuraavaks uuden vuoden yli gilin saarille tai fidzille…tai joogalomalle jonnekki lämpimään, myös laskureissu sveitsiin ystävän luo kelpaisi – puhumattakaan seikkailusta etelä-amerikassa. oikeestaan siis kaikki käy!

  223. Miekämanne lähtisi Trondheimiin kummitädin luokse, ja jonnekin sinne ihanille Norjan vuonoille samaan syssyyn.

  224. Japaniin taitaa olla seuraava lento tiedossa!

    Sitä ennen kyllä aurinko tekisi terää, ihan missä päin maapalloa tahansa!

  225. Niin siis mihin EN haluaisi matkustaa? Haluan suunnilleen kaikkialle. Jos nyt just olisi rahaa ja lomaa, niin ehkä Espanjaan pyöräilemään. Tai uudelleen Balille. Myös Thaimaa, Uusi-Seelanti ja Islanti ovat haavelistalla.

    Todellisuudessa lähden seuraavaksi Tallinnaan. Viikonloppu kylpylässä lillumista on sekin parempi kuin ei mitään. :) Ja sen enempään ei tänä vuonna budjetti enää riitä. Eikä aika.

  226. Oijoii, kelpaisi! Seuraava reissu odottaa tammikuussa, suuntaan silloin Thaimaan lämpöön (Bangkok ja Koh Samui). Mielessä siintää myös Italia, se vei tänä syksynä sydämeni ja suunnittelen jo uutta reissua!

  227. Haluaisin vielä yhden matkan tässä elämäntilanteessa, sama se minne mennään (käydäänkö kuitenkin Australiassa?), kunhan mennään ihan kaksin. Nautitaan toisistamme ja seikkaillaan maailmalla ennenkuin aloitetaan ihan uudenlainen seikkailu kotona. Tavallaan Last Hurrah tälle osalle elämän taivalta, se on ollut aika mieletön sekin!

  228. Tokio todellakin. Parasta kaikilla tavoilla ja ikuinen ikävä ihmisiä, ruokaa, suurkaupungin pienuutta ja hiljaista vilinää. Ahhh.

  229. The days were long and the nights so cold
    The pages turn and the tale unfolds
    He left me for another lady

    She stood so tall and she never slept
    There was not one moment he could regret
    He left me for another lady
    He took my hand one day and told me
    He was leaving
    Me disbelieving
    And I I I I I I I I
    Had to let him go

    Her name was New York, New York
    And she took his heart away oh my
    Her name was New York, New York
    She had poisoned his sweet mind…

  230. Voi, haavekohteita riittää! Haluaisin Malediiveille rentoutumaan, Boliviaan katsomaan suola-aavikkoa, Nykiin shoppailemaan ym.
    Onneksi vielä tämän vuoden puolella pääsee edes pikaiselle kaupunkilomalle jonnekin päin Eurooppaan, ehkäpä Prahaan tai Berliiniin :)

  231. Seuraava kohde “bucket listalta” olisi Myanmar – aurinkoa, temppeleitä, hidasta matkantekoa jokilaivalla ja haaveilua.

  232. Vaikka aurinkoloma olisikin myös ihana tässä talven pimeydessä, niin kaupunkiloma Berliiniin tai Lontooseen houkuttelee tällä hetkellä vielä enemmän!

  233. Matkakohteita on toivelistalla jos vaikka kuinka monta, mutta Uusi-Seelanti lienee ollut listalla pisimpään. Sinne menen vielä villaan kääriytyneenä taikka ilman.

  234. Teinistä asti olen haaveillut Kangaroo Islandista Australian eteläpuolella, Adelaiden lähellä. Nyt jos koskaan lähtisin, koska a) pimeää ja kylmää b) olisin mahdollisimman kaukana c) saisin etäisyyttä tänään kolahtaneeseen työpettymykseen d) tarvitsen lämpöä, että sulan tästä jäätävästä ketutuksesta.
    Mutta kyllä se tästä…ps. vaaleanpunainen kid mohair olis täyskymppi minun ja maailman välissä.
    Nimim. Niitä päiviä…

  235. Seuraava reissu on jo tiedossa (New York <3), mutta haaveena olisi päästä Etelä-Amerikkaan, ehkäpä Uruguay voisi olla ihana kohde!

  236. Koska ystäviä ja perhettä on ympäri maailmaa, kelpaisi mikä tahansa paikoista, joihin on jäänyt sydämestä murusia:) Muista paikoista ikuisuushaaveita Islanti ja Kolumbia!

  237. JEE mikä arvonta!! Tällä hetkellä matkakuumeilen rapakon taakse Kanadaan, missä kiinnostaisi ainakin Toronto ja Vancouver.

  238. Meksikoon minäkin suuntaisin rakasta ystävätärtänI tervehtimään. Meksiko tuntuukin nyt olevan suosittu matkakohde, kun kuulee eri suunnilta monen matkaavan sinne.

    Balmuirin huivit ovat ihania! Omalla hankintalistalla olisi jättisuuri Helsinki-huivi.

  239. Aah kauhea matkakuume + ihana Balmuir = vastustamaton arvonta! Seuraava unelmien matkakohde olisi varmaankin Malesia :)

  240. Malagaan Sillanpään tavoin “Tarpeekseni saanut oon synkästä
    ja lennän etelään, lennän etelään
    meen Malagaan, tai mihin vaan
    elämän kevääseen”

  241. Meksikoon matka käy ihan kohta! Toinen paikka jossa haaveilen lähiaikoina pääseväni käymään on juurikin Marokko! Ne kaikki upeat värit ja kuviot! THE kohde on kuitenkin Pääsiäissaaret, jonne vielä aijon joku päivä päästä!

  242. Oi, Meksiko kiinnostaa ja samoin Portugali, en ole käynyt kummassakaan paikassa. Keräilen ropoja ja pihistelen, jotta pääsen säännöllisesti tutustumaan uusiin paikkoihin. Maailma on vaan niin älyttömän siisti paikka!

  243. Joulun välipäivinä olemme mieheni kanssa lähdössä Prahaan Finnairilla. Kesäksi haluaisin jonkin lämpimän kohteen meren rannalla.

    Tiina A.

  244. Ihan sama mihin, kunhan siellä ei oo 1) räntää 2) loskaa 3) pilkkopimeää kolmelta iltapäivällä. Kyl kelpais.

  245. Oman, Marokko ja Iran kiinnostavat yli kaiken! Myös paluu vanhoille asunseuduille Meksikoon on aina mielessä.

  246. New Yorkiin häämatkalle olis seuraava toivematka. Ensin pitäis vaan varmaan järjestää ne häät..

  247. No se olisi tietysti Havaiji!☆!
    Yhdistelmä lämpöä, vuoristoa, merta, kauniita paikallisia ihmisiä ja värejä…
    Rakkautta.

  248. Koska en ole rannalla makaavaa tyyppiä, haluaisin Japaniin. Mieluiten kiertomatkalle. Ja mieluiten paksun lompakon kanssa..

  249. Syksyllä tehty lyhyt matka piti matkakuumetta poissa vain pienen hetken, joten nyt tekisi mieli matkata hiukan kauemmaksi. Uusi-Seelanti on ollut unelmakohteena jo pitkään.

  250. Sunnyvalen (entisen kotikaupungin) kautta Kauaille, joka puolestaan on “Heaven on Earth”.

  251. Tokioon oon matkalla seuraavaks hanamia ihmettelemään. Mutta haaveissa ois myös Hongkong ja New York näin alkuun ainakin :)

  252. En oikeastaan haluaisi matkustaa — kotona on aina parempi. Mutta on totta, että tähän aikaan vuodesta auringon näkeminen tekisi hyvää. Siksi puolittain haaveilen Thaimaasta.

  253. Mun listani on pitkä, mutta juuri nyt eniten pinnalla Yucatanin niemimaa Meksikossa (sinne suuntaan tammikuussa), Balkan junalla (sinne toivottavasti ensi kesänä) sekä tietenkin ikisuosikit, kuin-kotiin-menisi-kohteet Tallinna ja Berliini!

  254. Seuraava matkakohde voisi olla Islanti. Mutta todennäköisemmin se on Mallorca. No, molempi parempi!

  255. Olin onnesta soikeana, kun kuulin Finnairin aloittavan suorat lennot San Franciscoon. Mieheni asuu siellä ja ravaamme puolin ja toisin Suomen ja San Franciscon väliä. Tämä niin helpottaa elämää, kiitos Finnair. <3

    Viime reissustani on taas aikaa, sinne mieli taas halajaa. :)

  256. Ihana kilpailu! Haaveilen Meksikon Tulumista, toistaiseksi jää kyllä vielä haaveeksi. Lahjakortilla hankkisin muuten jotain viileän vaaleanpunaista!

  257. Nyt voisi kyllä pistää semmoisen listan kehiin ettei loppua näkyisi. Johonkin kauas, lämpimään kelpaisi lähteä näitä kelejä pakoon – vaikka sinne Malediiveille, Thaimaahan, Indonesiaan, Balille, Kuubaan… Tai ihan vaan Eurooppaan, Kroatiaan tai Portugaliin. Islanti ja Skotlanti houkuttelisivat myös. Ja jäi kesäinen Tallinnan matkakin tekemättä, lähtisin sinnekin samantien jos voisin.

    Todellisuudessa seuraava reissu suuntautuu Lahteen :D

  258. Ystäväni on asunut Australiassa jo useamman vuoden, sinne olisi ihana lähteä seikkailemaan hänen kanssaan!

  259. Mä ottaisin kunnon luksus-lemmenloman jonnekin rauhakauniiseen turkoosien, kirkkaiden vesien syliin.
    Ja sit heti perää ois NewYork.

  260. Ensi keväällä olisi mahtava mennä Berliiniin ja syksyllä Kroatiaan ekoille matkoille pikkuperheenä. Balmuirin ihanat luksustuotteet kruunasivat matkat ja vauva-arjen!

  261. Haaveissa siintää parin viikon kesäreissu Pohjois-Italiaan, maaseudulle. Oma perhe, ehkä isovanhemmat mukaan. Säästöt eivät ihan vielä riitä, mutta joskus vielä!

  262. Minä haaveilen Balin ihmeellisestä saaresta, ystävällisistä ja hymyilevistä ihmisistä, henkevästä ilmapiiristä,taikavoimista:) … ja lennoilla lämmittäisi tietysti Balmuirin unelmahuivi:)

  263. Reissulista on pitkä, viimeksi Finnairin sivuilta katselin Göteborgin lentoja konserttimatka mielessä eli valitaan sitten se.

  264. Aurinkoon ja lämpöön täältä pimeyden keskeltä! Meillä on tammikuulle varattu reissu Karibialle, ja oon jo aika monta kertaa (viimeksi tänään) sanonut puolisolle että ois pitänyt ottaa se jo marraskuulle.

  265. Sri Lanka ja Marokko ovat molemmat ihania, suosittelen lämpimästi – ja Indonesiassa on varmasti huikeaa! Itse kuumeilen tässä syksyn pimeydessä eniten aurinkoisista ja superlämpimistä surffikohteista – lähtisin Costa Ricaan, Nicaraguaan tai Australiaan <3

  266. Lähtisin, ja lähdenkin onneksi reilun kolmen viikon kuluttua kolmeksi viikoksi jenkkeihin, sekä joulua itärannikolla että uuttavuotta Californiassa road tripin merkeissä.

  267. Oi, matkakuume on kova (joskin nyt tuntuu ihan oikeakin kuume nousevan, hrrrrr) ja matkustaisin ihan minne vain. Mutta California, New York, Englanti, Skitlanti, Islanti, Marokko, Uusi-Seelanti… Voi kun pääsisin äkkiä taas reissuun!

  268. Berliiniin, Berliiniin ja aina vaan Berliiniin. Mä en saa siitä kaupungista tarpeekseni. Sitten, kun työkuviot eivät enää pidättele Suomessa (eli eläkkeellä, ellen vaihda alaa), niin saatanpa muuttaa sinne. :)

  269. Hmmm… jos saisin valita ihan minkä tahansa kohteen, matkustaisin New Orleansiin fiilistelemään paikallista musiikkia ja ruokaa. En tekis mitään muita suunnitelmia, hengailisin vaan :)

    Todellisuudessa seuraava reissu suuntaa Suomeen, jouluks vanhempien riesaksi :)

  270. Viime kesäinen 5viikon reilireissu Etelä-Euroopassa sai hetkeksi reissukuumeeni laantumaan ja itseni vannomaan, etten lähde ulkomaille seuraavaan vuoteen. Mutta niin vaan muutama kuukausi eteenpäin ja palo uusiin maisemiin ja mantereisiin kasvaa vääjäämättömästi. Reilillä tutustuin austarialaiseen opiskelijaan, joka oli ylpeä kotikonnuistaan. Australiaan lähtisin siis, jos saisi valita! Ja ehdottomasti johonkin rantakohteeseen, koska loska ja marraskuu.

  271. Islanti ja Grölanti ovat olleet aina haaveissa, mutta läpitunkevan harmaan marraskuun lopussa en voi ajatella muuta kuin aurinkoa. Joten just nyt haluaisin matkustaa Seychelleille tai Jaimaikalle. Myös Kuuba kuulostaa sopivan lämpimältä. Ehkä myös Mauritius. Ja ne Malediivit.

  272. Hmm… Paikkoja on monia, mutta ehkäpä tässä voisin mainita Uuden-Seelannin, tuon ikuisen haaveilujeni kohteen!

  273. Mieli halajaisi tällä hetkellä kaikista huikeista vaihtoehdoista eniten Yhdysvaltoihin ja siellä New Yorkiin.

  274. Kärsin pitkään lentopelosta ja se vaikeutti omaa sekä myös läheisteni elämää.
    Syksyllä kohtasin pelkoni kalpeana ja hikoilevana lyhyellä kotimaan lennolla – ja selvisin hengissä ja voittajana. Matkahaaveita on kertynyt paljon, mutta ekana haluaisin nähdä Islannin.

  275. Itseasiassa olen jo jonkin aikaa haaveillut, että pääsisin joskus ajan kanssa ja rauhassa Tukholmaan!

  276. Lähtisin ihan minne vain, missä on kesä ja lämmin tai vaihtoehtoisesti lunta ja kauniit maisemat. Kohteella ei niin väliä, kunhan pääsisi taas matkalle. Norja, Islanti, lappi, Indonesia, Vietnam, Thaimaa, Kreikka, USA:n länsirannikko… Ihan kaikkialle ja saman tien. Ikävä kyllä tuskin pääsen mihinkään seuraaviin vuosiin. Onneksi voi haaveilla.

  277. Haluaisin Montaukiin, Hamptonsiin – oi, niin kovin!
    Lentäisin sisareni kanssa NYC:n ja sieltä Hampton Jitney-bussilla perille. Kävelisin pitkin loputonta rantaviivaa kietoutuneena Balmuirin huiviin ja istuskelisin hiekalla varpaat kosteaan rantaan kaivautuneena. Sinne!

  278. Koska olen asunut jo vuosia ulkomailla paikoissa, joissa lunta tuskin näkee, on lempimatkakohteeni tähän aikaan vuodesta Suomi! Erityisesti kiinnostaa Lappi, jossa en ole vielä koskaan päässyt käymään, ja siellä on paremmat mahdollisuudet nähdä lunta.

  279. Kuubaan pitää päästä ennen kuin Jenkit valtaavat sen. Rommia, rytmejä, biitsejä, aitoja ihmisiä..

  280. New York on ollut haaveissa pitkään, mutta tämän hetken matkakuumeen houruissa Taimaa voittaisi. Olen siitäkin haaveillut vuosia, aina siitä asti kun lapsena naapurin perhe kävi siellä vuosittain lomalla. Huvittavaa sinänsä, että en ole vieläkään saanut lähdettyä, liekö syynä sitten pienempääkin pienemmän budjetin elämäntilanne vai kyvyttömyys suunnitella säästävänsä lomamatkaa varten. Meikäläisen reissut on tähän saakka yleensä hoidettu noudattaen periaatetta “tsekkaa rahatilanne ja lähde kahden viikon varotusajalla”. Ihanaa reissun odotusta Stella (ja muut)!

  281. Olen aina halunnut Afrikkaan, Kenyaan, Etiopiaan tai oikeastaan mihin vain siellä. Seuraavaksi haluaisin matkustaa kuitenkin Tukholmaan. Omaan rakkauteeni ja isoäitini kaupunkiin.

  282. Tokioon. Kävin Japanissa keväällä ja vietin muutaman päivän Tokiossa. Kaupunki iski niin kovaa, että ikävä takaisin on sietämätön. Sitä ei parantanut edes syksyinen New Yorkin reissu, Tokioon on päästävä!

  283. Keväällä Japaniin!

    Jos nyt heti ottaisin pikalähdön muutamaksi päiväksi jonnekin, niin suuntana olisi Krakova. Niin monta vuotta on jo tullut suunniteltua reissua vaihtari-aikaisten ystävien, noiden kauniiden pitkäkoipisten ja uskomattoman vodkansietokyvyn omaavien puolalaisneitosten luokse, että nyt on viimein se oikea aika toteuttaa tämä kyseinen reissu.

  284. Tahtoisin Barcelonaan syömään. Sieltä matka jatkuisi Italiaan, syömään. Sieltä lennähtäisin vielä Sri Lankan kautta kotiin.

  285. Lontooseen musikaaleihin kiitos. Koska musikaalisävelmät on soineet päässä jo viikon,en tiedä miksi.

  286. Lennot minne vaan Japaniin piristäisivät taatusti tätä harmautta. Pelkkä ajatus kirsikankukista, matchateestä ja Kioton jokivarren haikaroista antaa toivoa.

  287. Reissun paalla olen aina, kun mahdollista. Olen matkustanut viimeiset kuusi vuotta vain Aasiassa, joten seuraavaksi haaveissa on mm. Georgian viinitilat ja Iran. Ikihaaveissa myos Balmuirin pehmeydet, etenkin villahuivit, silla Suomeen muutto on pian edessa.

  288. Juuri tällä hetkellä haaveena on Lontoo. Taas ja edelleen vaikka viime reissusta sinne on vasta pari kuukautta. Lontoon jouluvalot ja tunnelma on ihan omaa luokkaansa vaikka sataisikin.

  289. Tähän aikaan vuodesta mikä tahansa lämmin ja valoa tulviva merenranta käy. Sanotaan vaikka Mauritius.

  290. Seuraava matka tulee olemaan Bilbaoon, mistä olen aivan kippuralla innostuksesta! Kävin siellä vuosia sitten ja ihastuin, joten ihanaa päästä sinne uudestaan. Seuraava matkahaave, joka on vielä vasta ajatuksen tasolla. olisi miehen kanssa autolla Mainen ja New Hampshiren maisemiin :)

  291. Tulin toissapäivänä Berliinistä. Paleli niiiiin paljon lentokoneessa. Joka oli muuten paluumatkalla puolillaan esiteinejä jalkapallopoikia, voi luoja.
    Tammikuussa lennetään talvilomalle Keniaan, safarille josta oon haaveillut noin viimeiset kaksikymmentäviisi vuotta.

  292. Tällä hetkellä houkuttaa ihan mielettömästi Istanbul. Nyt ei toisaalta ole ihan paras aika matkustaa sinne, joten hyvänä kakkosena tulisi New York joka on ollut to-do listalla jo KAUAN

  293. Oon halunnut jo ikuisuuden Balmuirin huivia, mutta budjetti ei ole antanut periksi sen hankkimiselle. Lahjakortti olisi niin ihana! Matkakuume saa hieman lievitystä, koska ollaan lähdössä Lontooseen poikaystävän kanssa nyt viikonloppuna <3

  294. Seuraavana haluaisin matkustaa Kuala Lumpuriin kokemaan kaupunki elämyksiä, sieltä Vietnamiin Phu Quoq saarille elämään hetken paratiisillisissa oloissa, nauttimaan lämmöstä, turkoosista vedestä ja pitkistä hiekkarannoista täynnä valkoista hiekka mihin upottaa varpaat. Onneksi kohta lähdemme juuri sinne!

  295. Mua kiehtoo tällä hetkellä Kroatia ja Monte Negro, mutta haaveeksi ne taitavat jäädä. Ja haaveeksi on noi Balmuirin tuotteetkin vielä jääneet, lahjakortti olisi mahtava.

  296. Apuva, aattelinpa heti osallistua, kun näin arvonnan, mutta herttinen, en keksi just nyt yhtään mihin haluaisin matkustaa! Kaiketi tässä ja nyt vallan hyvä. Vastaan kuitenkin , että Kemijärvelle, koska vähän ikävä perhettä (onneksi joulu kohta) ja ensi keväänä/kesänä Nykiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.