Asusteet tekevät juhlatyylin

Yhteistyössä Marimekko

On joulukuun toinen ja juhlafiilis poreilee jo vatsanpohjalla. Vieläkään en tunnustaudu jouluhulluksi (niitäkin lähipiiristä löytyy) mutta pakko myöntää, olen alkanut viime vuosina tykätä joulusta aivan eri tavalla kuin ennen. Ehkä se on se kuuluisa aikuistuminen ja oivallus siitä, että aikuisena joulun saa viettää just kuten haluaa. Siis rennosti, stressaamatta ja säätämättä. Mieluiten koko ajan kuuma glögimuki edessä.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-1

Juhlapukeutumisessa kiinnostelee juuri nyt kaksi ääripäätä. Toisaalta kimallus ei mene meikän kirjoissa koskaan muodissa – paljeteissa enemmän on enemmän. Toisaalta pidän myös mukavuudenhaluisesta minimalistisuudesta, jossa mutkattomat lempivaatteet kuten neulemekot ja nahkahousut taiotaan juhlakelpoiseksi yhdistämällä niihin oikeanlaiset asusteet – ei juhliin tarvitse aina pukeutua erillisiin juhlavaatteisiin. Sainkin oivan tilaisuuden testailla tätä käytännössä, kun Marimekko pyysi minut valitsemaan talvimallistosta suosikkini ja pohtimaan miten pukisin ne juhlaan. Teki mieli tarttua lämpimiin vaatteisiin, joissa voisin viihtyä vaikka joka päivä, ja rakentaa juhlavuus asusteiden varaan.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-22016-12-02-stellaharasek-marimekko-3 2016-12-02-stellaharasek-marimekko-4

Niinpä asusteista tuli avainsana. Lampaankarvainen Friida-kirjekuorilaukku saattaa olla ihanin asia, jonka olen nähnyt kuukausiin. Se on samaan aikaan näyttävä ja rento, tuo ylellisen fiiliksen arkiseenkin mekkoon. Lisäksi se lämmittää kainalossa, ei yhtään hullumpi lisäominaisuus tähän aikaan vuodesta! Täydellinen kainaloinen talven juhliin.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-52016-12-02-stellaharasek-marimekko-62016-12-02-stellaharasek-marimekko-7

Mustan Tikka-pussukan napakka nahka vetoketjuineen tuo juhlavaa ryhtiä rentoon neulemekkoon. Pidän talvimalliston kirjekuorilaukkujen suuresta koosta: eläköön juhlaveska, johon mahtuu muutakin kuin puhelin, pankkikortti ja huulirasva! Kaunista ja käytännöllistä.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-82016-12-02-stellaharasek-marimekko-92016-12-02-stellaharasek-marimekko-102016-12-02-stellaharasek-marimekko-11

Suurimmat suosikkini talvimalliston asusteista ovat ehdottomasti Italiassa käsintehdyt hopeakorut. Painavissa, mattapintaisissa koruissa on ajaton fiilis. Pidän siitä, että ne ovat näyttävät mitään alleviivaamatta tai huomiota huutamatta. Rakastan erityisesti tuota sormusta, se on samaan aikaan siro mutta suuri ja painava, solahtaa sormeen kuin olisi siihen mittatilauksesta tehty. Menee suoraan joululahjatoivelistalle! Myös pitkä pallomainen riipus on kaunis, mutta tuo kaularengas se vasta on katseenvangitsija – sen pukisin jonkun todella yksinkertaisen mustan mekon seuraksi ja unohtaisin kaikki muut asusteet kotiin. Tai sitten ostaisin sen joululahjaksi äidilleni, joka rakastaa näyttäviä kaulakoruja – ja lainaisin sitä aina kun hänen silmänsä välttää.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-152016-12-02-stellaharasek-marimekko-142016-12-02-stellaharasek-marimekko-132016-12-02-stellaharasek-marimekko-12

Kenkämallistosta poimin pohjepituiset Mio-mokkasaappaat, nekin Italiassa valmistetut. Tolppakorot, pyöreät kärjet ja rennosti valuvat varret tuovat mieleen 70-luvun. Parhaat juhlakengät ovat sellaiset, joista ei tarvitse olla jatkuvasti tietoinen: niissä jaksaa hytkyä koko illan ja kävellä sen jälkeen vielä kotiin.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-16 2016-12-02-stellaharasek-marimekko-172016-12-02-stellaharasek-marimekko-182016-12-02-stellaharasek-marimekko-202016-12-02-stellaharasek-marimekko-21

Valitsin mukaan yhden pienemmänkin laukun, violetin nahkaveskan nimeltä Alisa, jonka pitkä hihna vapauttaa kädet heilumaan, halailemaan ja pitämään kuohuviinilasia. Sävyssä on jotain jouluista, ehkä siitä tulee mieleen luumu ja sen loogisena seurauksena riisipuuro. Se ei ole ikinä huono asia.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-222016-12-02-stellaharasek-marimekko-232016-12-02-stellaharasek-marimekko-24

Kaikki kuvien vaatteet ja asusteet ovat Marimekon, paitsi nahkahousujen kaveriksi puetut avokkaat. Mitä sanotte, löytyykö joukosta suosikkia? Miten itse ne pukisitte?

Kuvasimme muuten Helsinki Contemporaryssa, kiitos kaunis gallerian väelle! Heidi Lampeniuksen näyttely Supernatural alkoi juuri ja jatkuu 18. joulukuuta saakka. Suosittelen, vaikuttavia töitä joiden keskellä ei meinannut malttaa keskittyä valokuvien ottamiseen.

2016-12-02-stellaharasek-marimekko-252016-12-02-stellaharasek-marimekko-26

Juhlakauden kunniaksi Marimekon verkkokauppa tarjoaa blogini lukijoille yhdestä vaatteesta -15% edun. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy, ja syötä koodi VAATE15. Etu on voimassa 8.12.2016 asti ja koskee normaalihintaisia tuotteita (ei voi yhdistää muihin etuihin). Shoppailuiloa ja juhlamieltä!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

34 thoughts on “Asusteet tekevät juhlatyylin

  1. Ihan mielettömiä kuvia, ihanaa että menitte galleriaan kuvaamaan! Nämä taulut, sinä ja Marimekon vaatteet ja asusteet sopivat yhteen täydellisesti. Sulla on vaan niiin hyvä silmä. Ja luulenpa, että lähes mikä vaan sopii sulle, oot valovoimainen!

  2. Huikeita kuvia, taas kerran! Lempparini on tuo musta clutch, näyttää niin hyvältä sun kainalossa.

    • Se on kyllä kaunis kuin mikä! Ja kiitos, kiva kuulla että tykkäät kuvista. Tai kuvaajaahan tässä oikeastaan pitäisi kiittää.

  3. Tykkään kovasti näiden kuvien tunnelmasta! Muoti ja taide kulkevat käsi kädessä ja nuo teokset ovat täydellinen pari noille vaatteille ja asusteille. Oma suosikkini on kyllä tuo karvalaukku, ihana!

    • Kiitos Leena, ihana kuulla että tykkäät. Samaa mieltä, sekä taiteen ja muodin suhteesta että karvalaukusta!

  4. Pikainen huomio: korut eivät olet hopeaa, vain hopeoituja. Materiaalit kuitenkin ovat essinkiä, alumiinia ym.

  5. AAH MITKÄ KUVAT!!!! Aivan ihana tuo kuvauspaikka ja sopii teemaan ihan uskomattoman hyvin. WAU!!!!! Pakko saada listalle menee iso musta pussukka, ja nuo korut – huokaus!

    • Mekin tykättiin, kiitos! Käy ihmeessä kokeilemassa noita koruja, takaan että rakastut vielä kovemmin…

    • Itseänikin kiinnostaisi mistä tuon mekon voisi löytää, koska Marimekon sivuilta ei löytynyt ja piipahdin tehtaanmyymälässä jossa eivät osanneet auttaa :-o

    • Heippa, harmi kyllä kävi ilmi, että osa mallistosta ei tullut tuotantoon, joukossaan mm. tuo vaalea neulemekko – pahoittelen! Jos hirveästi himottaa, olkaa toki pääkonttoriin yhteydessä ja kysäiskää voisiko mallikappaleita lunastaa jostain ystävämyynnistä.

  6. Ihanat kuvat! Mitkä nuo nahkahousut ovat, Marimekon – en löytänyt verkkokaupasta?

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.