Muotoilukeskus aukesi Arabiaan

Yhteistyössä Iittala

Hei suomalaisen muotoilun ystävät, joko korviinne on kantautunut tieto siitä, että Iittala ja Arabia ovat avanneet Helsinkiin jotain superkiintoisaa? Iittala & Arabia Muotoilukeskus yhdistää saman katon alle näyttelytilan, kokeellisen tapahtumatilan ja myymälän. Avajaisia vietettiin tovi sitten, olimme mukana juhlimassa ja tutustumassa upouusiin tiloihin Arabian kaupunginosassa. Muotoilukeskus sijaitsee juuri siellä missä sen itseoikeutetusti kuuluukin, Hämeentien varrella Arabian vanhassa rakennuksessa. Suomalaisen muotoilun historiaa on tehty siellä jo yli sadan vuoden ajan.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-12016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-22016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-32016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-4

Yhdeksänteen kerrokseen levittäytynyt keskus on valtava, mutta ei onneksi tarvinnut ihan yksin valloittaa sitä! Laaja on keskuksen ohjelmistokin: sieltä löytyy museo, vaihtuvia näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia, erilaisia työpajoja ja taiteilijatyötiloja, joihin saa tulla kurkistamaan. Kalenterissa on jopa lapsille sopivaa ohjelmaa, joten paikalle voi suunnata vaikka koko perheen voimin. Alakerrassa on suuri ja kaunis myymälä, josta löytyy takuulla kaupungin kattavin valikoima Iittalan ja Arabian tuotteita astioista taidelasiin. Viimeistään tuon liiketilan nähtyään on helppo ennustaa, että siitä tulee aasialaisten turistien ykkösvaelluskohde.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-52016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-62016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-72016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-92016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-142016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-34

Pidin Designmuseon kanssa yhdessä toteututetusta museo-osuudesta, jossa voi tutustua suomalaisen lasi- ja keramiikkamuotoilun historiaan hengästyttävän kokoelman äärellä: esimerkiksi kuvissa vilahtavaan pitkään pöytään on katettu lasikupujen alle kaikki Arabian vuosien varrella suunnittelemat lasit ja kupit. Kokoelman äärellä alkaa kummasti hahmottaa kuinka mittaamaton merkitys Arabialla ja Iittalalla on ollut kotimaisen muotoilun historiassa ja koko alan kehityksessä.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-102016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-112016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-122016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-132016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-82016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-15

Tykkäsin kovasti myös Arabian Taideosastoyhdistysten taiteilijoiden työtiloista. Uniikkikeramiikkaa ja erilaisia piensarjoja tekevät taiteilijat ovat työskennelleet siellä jo ennen Muotoilukeskuksen aukeamista, nyt tiloihin pääsevät kävijätkin kurkistamaan. Kiersimme tilat monta kertaa, nähtävää oli niin paljon. Seinät ja hyllyt notkuvat keskeneräisistä töistä ja työkaluista. On keramiikkaa, lautasia ja lasitustestejä, maalituubeja ja siveltimiä, veistoksia, lasimaalausta.

Sellaisessa ympäristössä alkaa vähän kihelmöidä selkärankaa ja sormenpäitä. Tekee mieli painella kotiin, työntää kädet tärpättiin ja panna hösseliksi. Kaivaa kaapista kaikki pölyn peittämät maalit ja alkaa maalata, mennä keramiikkakurssille. Suosittelen lämpimästi vierailua lääkkeeksi apatiaan ja aikaansaamattomuuteen! Ja kannattaa kyllä muutenkin käydä inspiroitumassa.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-162016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-172016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-182016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-192016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-202016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-21

Näyttelytila Design Labissa on tällä hetkellä tammikuuhun loppuun asti esillä kaksi näyttelyä: Harri Koskisen optisiin värilasikokeiluihin keskittyvä Näkyjä ja vuoden nuoreksi taiteilijaksi viime vuonna valitun Ville Anderssonin Pilvet – printtitestejä, jotka on painettu Arabian rakastetuimpiin muotoihin. Näyttelyssä esillä olevat prototyypit ovat hulluhienoja, olisin huolinut niistä jokaisen omaan kaappiini astioina tai ihan vaikka printteinä seinään. Pienen palan saa halutessaan mukaansa, Ville on nimittäin suunnitellut muotoilukeskukselle oman nimikkomukin. Pilvet-muki on ostettavissa ainoastaan muotoilukeskuksen omasta myymälästä.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-22

Oikealla se superlahjakas Ville (ja vasemmalla Paperi T, joka soitti avajaisissa musiikkia). Bongasin kemuista Harri Koskisenkin, mutta hän oli niin vikkelä, ettei osunut linssimme eteen. Olisin käynyt kiittämässä monista suomalaisen muotoilun klassikoista, jotka Harri on suunnitellut – tykkään miekkosen tyylistä.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-242016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-252016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-262016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-27

Muotoilukeskuksen kalenterista kurkkaamalla selviää mitä kaikkea siellä tapahtuu tulevina viikkoina ja kuukausina. Suosittelen saapumaan ihan ajan kanssa, sillä nähtävää on paljon eikä elämystä kannata kaahata läpi. Täytyy kyllä meidänkin tulla pian toisen kerran tutkimusretkelle, sillä avajaishumussa jäi varmasti yksityiskohta jos toinenkin vielä näkemättä.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-282016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-292016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-302016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-312016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-322016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-33

Alla vielä yksi suosikeistani, joka on ihan ostettavissa myymälän puolelta: Oiva Toikan lasilintusarjaan kuuluva Kaamospöllö, jonka pökertyneisiin tunnelmiin samaistun joka talvi.

2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-36</a2016-12-11-stellaharasek-muotoilukeskus-35

Iittala & Arabia Muotoilukeskus
Arabia135, Hämeentie 135 A
Ti, to & pe 12-18, ke 12-20, la-su 10-16

Muotoilukeskuksen myymälä
Ma-pe 10–20, la-su 10-16

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

20 thoughts on “Muotoilukeskus aukesi Arabiaan

    • Voih, suttasin nimen kyllä johonkin muistiin, mutta eihän se lappu ole täällä reissussa mukana – valitan!

  1. Enpä ole kuullut tästä minäkään, ehdottomasti tulen käymään siellä, todennäköisesti useampaan kertaan. Kuvat edelleen hienot!

  2. “Kokoelman äärellä alkaa kummasti hahmottaa kuinka mittaamaton merkitys Arabialla ja Iittalalla on ollut kotimaisen muotoilun historiassa ja koko alan kehityksessä.” Todellakin. Komeasti nämä (tai oikeastaan se, eli Fiskars) myös katkaisivat perinteen sulkemalla 1800-luvulta toiminnassa olleen tehtaan.
    Täytyy sanoa että tuon jälkeen on kyllä tehnyt mieli tukea vielä entistä enemmän pienempiä tekijöitä, jotka eivät ole vain osa sijoitusportfoliota. Talous on taloutta ja maailman työnjako sellainen kuin on, mutta asian olisi voinut hoitaa paljon fiksummin.

    • Niin, talous on taloutta. Sen verran on ajat ja tarpeet muuttuneet, että taitaa aika harva 1800-luvulla perustettu tehdas olla enää toiminnassa.

    • Kyllä, boikottiin meni kyseinen firma tehtaan lopettamisen jälkeen. Olin tuolla aikoinaan itsekin töissä ja ehkä siksi asia koskettaa niin kovasti. Brändi joka ratsastaa suomalaisuudella, tekee tuotteensa Thaimaassa, laatu on huonompi, mutta hinta on sama ja tätä ei tietenkään liiemmin mainosteta. Fiskassin ahneudella ei ole rajoja. Surullista!

      • Tämä ilmiö tuntuu valitettavasti koskettavan melkein kaikkia kotimaisia yrityksiä, enkä oikein tiedä mitä siihen pitäisi tarjota ratkaisuksi. Tuttavapiirissä on paljon yrittäjiä, jotka tuskailevat aiheeseen liittyvien ongelmien kanssa – kuten sen, että tiettyjen alojen osaamista on nykyisin tosi vaikeaa löytää Suomesta ja jos löytyy, työn teettäminen täällä on niin kallista, että yksikään kuluttaja ei suostuisi maksamaan loppuhintaa. Ideaalimaailmassa kaikki kotimaiset yritykset tietysti valmistaisivat tuotteensa alusta loppuun täällä.

    • Lammasliivi on löytö kaverin kirppiskasasta! Merkkiä en muista tähän hätään, olisikohan ollut joku tanskalainen.

  3. Hienot kuvat! En ollut kuullutkaan tästä, hieno juttu. Täytyy todellakin käydä tutustumassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.