With frozen feet

Folkahtavan indiemusiikin ystävät kuulolle! Walesilainen Novo Amor nimittäin tarjoilee tunnelmapaloja, jotka todennäköisesti kolahtavat esimerkiksi Bon Iverin kuuntelijoihin. Nimen takaa löytyy tietysti 25-vuotias superlahjakkuus, joka laulaa, säveltää, tuottaa ja todennäköisesti vielä ohjaakin itse nuo hitaat ja hypnoottiset musiikkivideot, joihin voi unohtua ajelehtimaan. Kohta on kyllä pakko pelastautua juustoisen popin pariin tokeentumaan, koska tänään on tiedossa syntymäpäiväjuhlia ja viikonloppuvieraita. Lämmintä lauantaita, pysytään kuivina – ulkona tihkuttaa vettä siihen tahtiin, että kohta tulee kevät!


NOVO AMOR – HOLLAND

Perjantaipäiviä

Puran tässä perjantain ratoksi valokuvista pursuilevia muistikortteja, jotka kiusallisesti paljastavat, että perjantai näytti viikko kaksi sitten kovin erilaiselta kuin tänään. Ei hätää, säästän teidät kuvilta lampaankarvatöppösistäni, teekupistani, ikkunan takana lainehtivasta tammikuuloskasta ja tietokoneesta, jonka näppäimillä on suklaamurusia. Kap Verden perjantai oli paljon kuvauksellisempi.

2017-01-25-stellaharasek-kapverde-12017-01-25-stellaharasek-kapverde-62017-01-25-stellaharasek-kapverde-22017-01-25-stellaharasek-kapverde-52017-01-25-stellaharasek-kapverde-3

Näitä kuvia näköjään riittää, täytyypä koota niistä kirjoitus tai kaksi kun saan nämä käytyä läpi. Jos on Kap Verden Sal-saareen liittyviä toiveita tai kysymyksiä, saa ja kannattaa siis esittää! Mutta olisipa nyt mojito vieressä. Saakelin suklaakin loppui jo.

2017-01-25-stellaharasek-kapverde-7PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

NORMAALIA ELÄMÄÄ

Päivää! Olemme virallisesti palanneet arkeen – ja millaiseen arkeen. Iloinen kaaos on levittäytynyt keittiön pöytään: kalentereita ja tietokoneita, laskuja ja muistilappuja, puoliksi juotuja kahvikuppeja, karttoja. Ensi kertaa suunnittelen alkavaa vuotta tälläisellä tarmolla ja tuntuu ihmeellisen hyvältä. Siltä, että ihan kaikki ovet ovat auki eikä tarvitse kuin pistää tuulemaan. Vielä kun löytäisi verkkopankkitunnukset tuolta kekojen alta, että saisi sähkölaskun maksettua. Helpompi valloittaa maailma, jos juonia ei tarvitse punoa pimeässä.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-1

Nollassa värjöttelevät lämpötilat ovat saaneet tutuista optimistisimmat levittämään kevätaiheisia huhuja ja myönnän, kuulin yhtenä tammikuisena yönä linnun lauleskelevan Tehtaankadulla yllättävän pirteään sävyyn. Haistan silti huijauksen ja pidän kahta tiukemmin kiinni Balmuirin uudesta mohairhuivistani* – voin vallan hyvin odotella (ja epäillä) sitä kuuluisaa kevättä siihen kietoutuneena. Samujin muhkean pipon nappasin ystävän kirppispinosta. Kyllä se on kuulkaa niin, että lämpimät ja kauniit villavarusteet ovat paras sijoitus talvesta selviytymiseen ja sitäpaitsi paljon halvemmat kuin lentoliput lämpimään. Vaikka on niilläkin toki aikansa ja paikkansa.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-2

Kotikulmilla kulkiessa törmää usein tuttuihin, niistä noin 80% ovat nelijalkaisia. Nakki-koira on yksi suosikeistani, jolkottelee suoraan luokse ja on aina valmis hellyyteen vaikka keskellä katua. Pidän kovasti kyllä omistajastaankin, jonka kanssa saattaa päätyä päähänpistosta kuohuviinilasilliselle (tai kahdelle). Viinihetket ovat usein ihanimmillaan juuri silloin, kun niitä ei ole suunniteltu tai sovittu.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-32017-01-25-stellaharasek-everydaylife-11

Kotonakin pyörii näitä neljällä tassulla vipeltäviä, viihtyvät kaikkein parhaiten saman peiton alla kaksilahkeisten kanssa. Luna on meillä lainakoirana ja jakaa rakkautta kaikille piittaamatta siitä otetaanko suukot ilolla vastaan vai ei. Juno-koira sen sijaan on aiheuttanut palvelusväelleen harmaita hiuksia. Se alkoi köyristää selkäänsä kadulla, kieltäytyä kävelemästä ja jarruttaa portaissa, oli muutenkin ollut apea. Olin synkän varma, että selkäkivut ovat tehneet paluun ja mäyräkoirahalvaus on vain ajan kysymys. Soitin samalle eläinlääkärille kuin viimeksi, sieltä ohjattiin suoraan eläinsairaalaan neurologiaan erikoistuneelle eläinlääkärille, jolle saimme heti ajan. Lääkäri tutki neitokaisen (joka oli siinä vaiheessa oma epäilyttävän hyväntuulinen itsensä lukuunottamatta närkästystä, jonka luvaton sorkkiminen sai aikaan) ja määräsi sen magneettikuvaukseen. Juno sai nukutuspiikin pyllyynsä, Luna seurasi vierestä hiukan huolestuneena, makasi siskon vieressä kunnes tämä nukahti. Kun lääkäri palasi huoneeseen, Luna meni varmuuden vuoksi pöydän alle piiloon.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-4

Kyljellään retkottava koira kannettiin testeihin ja sillä aikaa minä, mies ja Luna-koira vietimme piinaavan pitkät tunnit ainoassa lähistöllä sijaitsevassa paikassa, jossa pääsi kahvin ääreen: ostoskeskuksessa keskellä uneliasta esikaupunkia. Kävimme syömässä uuniperunan, kiersimme kirppiksen jokaikisen hyllyn kahdesti, hortoilimme kaupoissa joissa ei tavallisesti tule koskaan käytyä. Ostin puhelimeen uuden kuoren. Olin päättänyt etsiä jostain tyylikkään mattamustan nahkakuoren, minkä unohdin välittömästi, kun näin kirkkaan kuoren, jossa oli kimaltavia tähtiä. Terveisin Stella 5v.

Kun istuimme lopulta taas eläinlääkärin luona, saimme eteemme nipun magneettikuvia, sentti sentiltä otettuja viipalekuvia Junon selän joka nikamasta. Lääkäri vaikutti huolettomalta ja ehdin paheksua: ei noin kepeään sävyyn voi kertoa ihmisille, että niiden koira on vakavasti selkäsairas ja joutuu hengenvaaralliseen leikkaukseen, jonka eloonjäämisprosentti voi olla mitä tahansa viiden ja viidenkymmenen välillä. Olin valmistautunut kuulemaan pahimman, joten en ihan heti ymmärtänyt, kun lääkäri kertoi, että koiran selkä on aivan pientä välilevypullistumaa lukuunottamatta täysin terve eikä ole syytä olla huolissaan. “Oireet” johtuvat kuulemma jostain muusta kuin kivusta. Meillä asuu siis mäyräkoira, jonka tämänkertaisten selkäoireiden syyksi selvisi se, että on talvi ja koiraa ei huvita kävellä. Lääkäri kirjasi viralliseen hoitosuunnitelmaan: “suosittelemme jatkamaan normaalia elämää”.

Luna oli ehtinyt jo huolestua siskostaan todenteolla. Kun hoitaja vihdoin toi sen heräämöstä – tarkemmin sanottuna Juno kiskoi hoitajaa perässään hihnassa kuin olisi viettänyt vuosikausia vankityrmässä ilman ruokaa ja rakkautta – Luna sinkosi sen luo ja nuoli sen naaman läpimäräksi. Olin minäkin onnellinen, vaikka huojennus tuli maksamaan lähemmäs tonnin. TONNIN!

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-6

Tässä näette tuon itseensätyytyväisen eläimen, joka on omistajalleen velkaa 942 euroa täysin turhasta magneettikuvauksesta. Kuinkahan kauan mäyräkoiran pitää säästää mäykkyroposiaan saadakseen 942 euroa kasaan? Ehkä se voisi ryhtyä tekemään mallintöitä, kun on nuo pyöreät silmät, suuret korvat ja tassuissa mustat täplät, joita kasvattaja kutsui onnenlanteiksi. Tai ehkä se laitetaankin onnenlantteineen töihin lähikaupan kassalle, kuten olemme Mikon kanssa uhkailleet liian mukavaan elämään tottuneita mäyräkoiriamme.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-7

Jatkamme siis normaalia elämää. Heräämme aamuisin keittämään puuroa, järkytämme aamu-unista koiraa viemällä sen ulos vaikka onkin talvi. Jatkamme suunnitelmien laatimista, papereiden levittelemistä, erilaisten listojen kirjoittelemista. Siivoamme joka päivä keittiön pöydän, iltaan mennessä kaaos on taas vallannut sen joka sentin. Ehkä siirrämme leirin ensi viikolla takaisin työhuoneeseen, vaikka sieltä on pidempi matka kahvipannun ääreen. Mutta nyt on vielä tavallinen torstai ja istun keittiön pöydän äärellä, ulkona on koleat kolme astetta, kevääseen on vielä vähän matkaa. Täysin terve koiramme torkkuu rinkelinä viltissään, kohta se herää kun Jarno alkaa tehdä lounasta.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-8PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
*THIS POST INCLUDES AFFILIATE LINKS