City of stars

Kävimme viime lauantaina katsomassa La La Landin uudessa Kallioon auenneessa Rivierassa. Liput oli varattu viikkoja aiemmin ilmeisesti jossain tilapäisessä mielenhäiriössä, jossa olin kuvitellut, että olisimme musikaali-ihmisiä. Tai ainakin voisimme olla, jos musikaalin on ohjannut Damien Chazelle, jonka edellinen elokuva oli Whiplash – rakastin sitä palavasti ja näin sen yhteensä varmaan viisi kertaa.

Syy saattoi olla myös se, että halusin palavasti saada syyn vierailla uudessa elokuvateatterissa, jossa saa leffan lisäksi eteensä viinilasin. Ajatella, että tämäkin virhe maailmassa on vihdoin korjattu! Sieltä saa safkaakin, ja ahtaiden penkkien sijaan saa istua upottavalla sohvalla.

Ajoitus ei lauantaina ollut puolellamme. Päivä oli ollut umpisurkea eikä oikeastaan mikään olisi voinut kiinnostaa vähempää kuin joku riivatun musikaali. Saavuimme paikalle myöhässä ja ehdimme nipinnapin elokuvan alkuun. En jaksanut iloita edes siitä, että pikkuinen leffasali punaisine plyysisohvineen oli millä tahansa mittarilla mitattuna varmasti viihtyisin, jossa olen naismuistiin käynyt. Tilasimme isot oluet, rojahdin nojatuoliini ja valmistauduin elämäni pisimpään lauantai-iltaan.

No ei se sitten niin huono musikaali ollutkaan. Surkea päivä unohtui ensimmäisen vartin aikana. Tykkään paljon tavasta, jolla Chazelle kuvaa musiikkia, sen soittamista ja siihen liittyvää paloa. Ryan Goslingin silmät eivät puhuttele minua yhtä paljon kuin monia tuntemiani ihmisiä, mutta hän sopi hyvin rooliinsa omasta musiikkiklubista haaveilevana pianistina, joka haluaa pelastaa jazzin unohdukselta. (Ainiin! Jos et ole nähnyt elokuvaa, varoitan että seuraava kappale sisältää pienen spoilerin!)

Sanomattakin selvää, että puolitoista tuntia myöhemmin kun elokuva veteli viimeisiä minuuttejaan, nyyhkin tyhjään tuoppiini (enkä ollut ainoa). Elokuva oli salakavalasti hiipinyt ihon alle ja onnellinen loppu, jossa Sebastian ja Mia olivat molemmat tahoillaan saavuttaneet urallaan sen mistä olivat aina haaveilleet, ei tuntunutkaan yhtään onnelliselta. Se seitsemän minuutin kohtaus, jossa käydään pikakelauksella läpi kaikki mitä olisi voinut tapahtua, mutta ei tapahtunut! Apua! En voi vieläkään ajatella sitä kuivin silmin.

En tiedä ovatko pääpari Ryan Gosling ja Emma Stone kovinkaan kummoisia laulajia, mutta tykkäsin silti aivan hulluna heidän esittämästään elokuvan teemakappaleesta – elokuvan soundtrackilla nimellä Mia and Sebastian’s Theme – joka toistuu pitkin tarinaa. Kuunnelkaa – ja menkää katsomaan, jos ette ole vielä nähneet. Tarvitsen analysointiseuraa, jotta pääsen siitä lopusta yli.


CITY OF STARS – DUET BY RYAN GOSLING & EMMA STONE FROM LA LA LAND

23 thoughts on “City of stars

  1. Näin leffan vasta nyt ja tykkäsin kyllä lopusta. Mun mielestä se oli onnellinen. Mia oli elämässään niin onnellinen, että pystyi kävelemään pois eikä sortunut havittelemaan sitä mikä olisi voinut olla.

  2. Mikä mussa on vikana, kun tää elokuva ei mua säväyttänyt?? Tykkään Emma Stonesta, hyvä musiikki, kauniita kuvia, hyvä tarina.. teoriassa kaikki kunnossa, mutta ei vaan mennyt sinne ihon alle :(

    • Hei muutama muu on sanonut ihan samaa, että ei vaan kolissut, vaikka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt. Mutta eihän nämä järjen asioita olekaan, vaan sydämen.

  3. Täällä myös yksi mukamas musikaaleja vihaava, joka tämän leffan aikana itki ja nauroi -eli meni ihon alle äkkiarvaamatta :D Itku tuli Emman en jaksa enää yrittää -kohdassa ja taas 80-luku teemainen I ran kohta nauratti! Tykkäsin avoimesta lopusta, ja musta se oli omalla tapaa myös onnellinen ja lohdullinen- miten ihmiset joita kohtaat voi muuttaa koko elämän kulun ja saada sut yltämään parhaimpaan ja tavoittelemaan unelmia vaikka sitten tiet eroaa syystä tai toisesta jossain vaiheessa. Ristiriitaista ja haikeaa joo mutta juurikin elämänmakuista :)

    • Kyllä, juuri näin! Ei kaikkien kohtaamiemme ihmisten ole tarkoituskaan jäädä vierellemme, vaan sysätä meitä johonkin uuteen suuntaan.

  4. Omat silmät kostuivat leffassa juurikin tämän dueton lopussa. Ah, niin kaunista ja surumielistä. Kävin katsomassa leffan tänään yksin. Ehkä pieni moka, sillä tekisi mieli keskustella siitä jonkun kanssa. Tekisi mieli myös pitää (ja hankkia) ihania, värikkäitä mekkoja. Puhumattakaan lauluun ja tanssiin puhkeamisesta keskellä katua. Oih, ihastuin leffaan. Loppu jäi mieleen askarruttamaan, kuten myös whiplashissa (pitäisi katsoa sekin uudestaan).

    • No mutta onneksi täällä on meitä muita joilla on pakollinen tarve puhua elokuvasta :D Olin vähän yllättynyt siitä miten vähän kiusalliselta se lauluun puhkeaminen tuntui – yleensä en tykkää musikaaleista just niiden takia, mutta La La Landissa ne oli toteutettu niin vaivattomasti, ettei haitannut.

      Whiplash oli aivan mahtava, tekisi mieli katsoa se vielä kerran vaikka olen nähnyt sen jo vaikka kuinka monta kertaa.

  5. Kävin eilen kattomassa leffan. Voi että mitkä VÄRIT! Ja Ryan Goslingin nenä, voisin tuijotella sitä sivuprofiilia ikuisesti. Itse tykkäsin lopusta, se oli realistisempi enkä usko että sellaisesta “jee happy forever after” lopusta olisi jäänyt samanlaisia fiiliksiä tai aiheuttanut samanlaista pohdintaa. Myönnän kyllä että itkin loppukohtauksen kanssa ja nyyhkin vielä vähän kotonakin, mutta tosielämässä olen niin kyyninen enkä usko rakkaustarinoihin, niin olin tyytyväinen loppuratkaisuun :D

    • HAHAHA! Ymmärrän. Ja samaa mieltä siitä, että loppu oli tuohon elokuvaan just oikea, ns. happy end olisi ollut ihan liian imelä ja kliseinen. Värit olivat kyllä kauniit, tykkäsin kans.

  6. Tää oli niiiiin ihana – vaikka yleensä melkein inhoan musikaaleja. Ja loppu, voi! Olen miettinyt sitä kovin.

    • No nii-in! Tämä musikaali on selvästi sulattanut kaikki paatuneet musikaalivihaajatkin.

  7. Ah, se loppu oli haikeudessaan ja vääryydessään (oishan niiden pitänyt saada toisensa JA unelmansa!!) just oikea ja ihana. Täydellisellä lopulla La La Land ois jäänyt turhan kliseiseksi ja ennalta-arvattavaksi. Musikaali- ja nyyhkyleffojen rakastaja todellakin arvosti, vaikkei La La Land ollutkaan top3-leffani.

    • Joo, ihan samaa mieltä – kyllä se loppu oli just oikea, vaikka raastoikin sydäntä.

  8. Joo, se loppu oli kamalan surullinen, vaikka toisaalta kai onnellinen. Minä taidan vieläkin taistella lopun ajatusta vastaan, miksei Mia ja Sebastian vaan voineet olla yhdessä iankaikkisesti!!

    Ja tämä oli hieno leffa, kaikki ystäväni jatuttavani ovat tykänneet, sukupuoleen katsomatta. Mullaki pyörii tuo biisi päässä, aika hauras ja levollinen tunnelma yhtäaikaa.

    • No NIIN! Allekirjoitan tämän kaiken, sanasta sanaan. Paitsi omassa kaveripiirissäni on ollut kyllä pari tyyppiä, jotka EIVÄT ole lämmenneet leffalle. En ymmärrä.

  9. Mä rakastin ensitahdeista lähtien tätä leffaa! Enkä muista olenko ikinä itkenyt näin antaumuksella jossain leffassa…

    • Joooo! Oli kyllä ns. kostea loppu enkä nyt viittaa Rivieran alkoholitarjoiluun.

  10. La La Land soundtrack on soinut meilla ahkeraan. Niin ihanan melankolinen, toiveikas, tunteellinen, kuten koko leffa. Ja loppu oli aivan ihana – elokuva ei olisi ollut sama ilman tuota katsausta siihen mika olisi voinut olla mahdollista, silla niinhan elama menee. Omat tekomme ja valintamme vaikuttavat elaman kulkuun. Jaan tanne laulelemaan: Here’s to the ones who dream, foolish as they may seem…

    • Joo, se on soinut tauotta täälläkin! Onnistunut kokonaisuus kyllä. Erityisen koukussa oon kyllä just tuohon teemakappaleeseen.

  11. Jos et ole kuunnellut Ryanin bändiä Dead Man’s Bones, niin suosittelen! Toimii kaikkein parhaiten Halloweenina, mutta muutenkin :D

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.