Supersimppeli saarityyli

✖ PUERTO RICO

Eipä tosiaan olisi tarvinnut pakata mukaan mekkoa, kahdenlaista kaftaania, kukkahousua ja rennosti rypistynyttä kauluspaitaa. En olisi vieläkään avannut koko reppua, ellei olisi tarvinnut kaivella sieltä kuvausvaatteita. Tästä on alkanut muodostua tapa: sitä kuvittelee lähtevänsä vähällä varustuksella matkaan ja pakkaa pelkät käsimatkatavarat, vain huomatakseen, että silti on ihan turhan paljon tavaraa mukana eikä puoltakaan siitä tule edes kaivettua repun pohjalta käyttöön. En tajua miten tämä on edes mahdollista, kun ottaa huomioon että repusta löytyy myös ne kuvausvaatteet ja sen paino oli silti vain 6,4kg – että ei siellä ihan hirveästi turhaa pitäisi olla. (Hmm… Jos haluan keulia mestaripakkaajan taidoillani parempi varmaan olla nyt ihan hissuksiin siitä puolet painavammasta olkakassista, johon pakkasin kamerakaluston, läppärin, kovalevyt ja kaiken muun tekniikan. Onneksi lentoyhtiöt eivät tajua punnita niitä personal item -nimikkeellä kulkevia kasseja ja nyssyköitä, muuten en ikinä matkustaisi käsimatkatavaroilla mihinkään.)

Olisin pärjännyt varmaan koko tämän reissun tällä maailman yksinkertaisimmilla yhdistelmällä, farkkushortseilla ja kapeaolkaimisella topilla. Tiger Of Swedenin hattu suojelee kasvoja pahimmalta paahteelta, tykkään sen leveästä lieristä ja cowgirl-viboista. Juuri ennen matkaa hankkimani nahkatossut ovat simppelit, kauniit ja superhyvät jalassa, niiden lisäksi olen painellut varvastossuilla. Eipä sitä tropiikissa paljon muuta ihminen tarvitse. Aurinkorasvaa ja bikinit.

HATTU* & TOPPI* TIGER OF SWEDEN
SHORTSIT LEVIS
NAHKATOSSUT ROYAL REPUBLIC
AURINKOLASIT RAY-BAN
RANNERENGAS VINTAGE
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

16 thoughts on “Supersimppeli saarityyli

  1. Eikö musta kuumota auringossa..?
    Simppeli tyyli. Mutta nyt väriäkin kehiin! ÷)
    Laitathan myös maisemakuvia? =)

    • Ei kuumota, jos on noin niukka paita! Hmm, hirveästi ei ole väriä pakattuna mukaan, mutta ne kukkahousut, ja yksi kaftaani! Että ehkä väriäkin vielä nähdään. Maisemiakuvia ainakin on luvassa.

  2. Nahkatossut on ihanat, etenkin noin ruskettuneiden säärien kaverina. Ja tuo, että huuhtelee topin/yläosan illalla hotellin kylppärissä on ihan paras vinkki reissuun – yhdellä tai kahdella kappaleella pärjää helposti koko reissun. Yritän itsekin opetella, ettei koko vaatekaappia tarvitse pakata mukaan “just in case” …

    • No nimenomaan! Siinähän ne kuivuvat aamuksi. Oon muutenkin huomannut, että jumitan helposti samoissa vaatteissa koko reissun, sillä joistakin vaatekappaleista tulee aina lemppparit, jotka jotenkin sopivat siihen miljööseen, ja muut tuntuvat vaan väärältä. Suuri kysymys lienee mistä ne tulevat matkalempparit tunnistaisi etukäteen jo pakkausvaiheessa…

      • Ei niitä edes kannata yritä tunnistaa, koska ne valikoituvat kuitenkin vasta perillä. Todennäköisesti ne olisivat sitten ne, mitkä jäivätkin kotiin :D

        • No niinpä – ja sehän olisikin sitten ihan hirveää, jos pitäisi selviytyä monen viikon reissusta VÄÄRILLÄ VAATTEILLA.

  3. Nyt pitää kyllä kehua tyyliä! ;D toi luukki nimittäin, on mulla Torreviejassa nonstoppina aina. Ja, toimii! Mullahan on ainoastaan yhdet farkkusortsit, jostain Lindexin laarista ostettu n 8 vuotta sitten, ja niin ihanan kulahtaneet :)) Päätin silloin, että en osta uusia ennenkuin nää on kuolleet. Vielä sätkii. Max 2 kesää! Aina pitää olla jotain päätöstä, joka pitää.. ja, jotenkin tuntuu oikeelta, että hän on se ainoa :)

    Tuo seinä ♡

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.