Tästä tulee seikkailun vuosi

Pari vuotta sitten kyllästyin siihen, että silloinen työni oli pitänyt minut monta vuotta aivan liian kiinni Helsingissä. Päätin, että tahdon matkustaa enemmän ja hankin kaksi mustaa alumiinista matkalaukkua, pienen ja ison, merkiksi maailmankaikkeudelle, että olen valmis. Niin totta, että kannattaa miettiä tarkasti mitä universumilta tilailee – ne toiveet saattavat kun saattavatkin toteutua. Sattumiin en usko, vaan siihen, että kun päättää mitä haluaa, uskaltaa tavoitella sitä ja puhua siitä ääneen, alkaa alitajuisesti tehdä valintoja, jotka johtavat toivottuun lopputulokseen. Ihmisillä on taipumus vetää puoleensa juuri niitä asioita, joita ajattelee. En pidä vetovoiman lakia minään kaikenkattavana maailmanselitysteoriana, mutta monissa asioissa elämässäni se on osoittanut olevansa enemmän totta kuin mikään muu.

Kuvat ovat alkuvuoden Kap Verden reissulta, josta saimme monta uutta karvaista ystävää.

Olen ennenkin tehnyt yhteistyötä momondon kanssa ja ollut siitä enemmän kuin mielissäni, sillä olen viime vuosina metsästänyt ja varannut suurimman osan matkoistani juurikin momondon kautta. momondo on maksuton matkahakusivusto, jonka kautta on superhelppoa etsiä lentoja, hotellihuoneita ja vuokra-autoja. momondo ei siis itse myy mitään, vaan tarjoaa vaivattoman tavan vertailla vaihtoehtoja ja hintoja ja löytää parhaat diilit erilaisten palveluntarjoajien kautta.

Olinkin loikata ilosta kattoon, kun momondo valitsi minut ja Jarnon vuoden 2017 lähettiläikseen. momondo tulee toisinsanoen olemaan mukana monissa matkaseikkailuissa, joita olemme tälle vuodelle suunnitelleet – myös juuri alkaneessa Karibian valloituksessa. Aavistinkin, että tästä tulee ihan mahtava vuosi!

Muiden pohjoismaiden momondo ambassadorit tapaamme muutaman viikon päästä, kun matkustamme Kööpenhaminaan visiitille momondon pääkonttorille. Suomesta valittiin meidän lisäksemme muitakin, nimittäin Aamukahvilla-blogia kirjoittava Henriikka ja Urbaani Viidakkoseikkailijatar Laura. Huippuseurassa siis ollaan! Somesta seikkailujamme voi seurata yhteisellä hashtagilla #momondoambassador, jonka alle alkaa kohta tippua kuvamateriaalia. Kaikkien Suomen lähettiläiden haastattelut voitte lukea momondon sivuilta, meidän vastauksemme ajattelin jakaa vielä tässäkin.

Kertokaa itsestänne muutamalla lauseella.

Olemme taiteilijasieluinen pariskunta, jota yhdistää moni asia: rakastamme musiikkia, matkustamista ja vapaata elämäntapaa, jossa työ ja vapaa-aika sulautuvat toisiinsa. Työksemme valokuvaamme ja kirjoitamme, molemmilla meistä on myös blogit. Asumme tällä hetkellä Helsingissä, mutta haaveilemme kodista tai kakkosasunnosta jossain lämpimämmässä paikassa.

Millaisia olette matkailijoina?

Olemme rentoja ja seikkailunhaluisia reissaajia, joita ei kiinnosta nähtävyydet ollenkaan niin paljon kuin paikallinen arki, ruoka ja ihmiset. Kohtaamiset, kokemukset ja spontaanit käänteet kiinnostavat, samoin kontrastit: vaatimattomalla telttamajoituksella ja viiden tähden hotellilla on molemmilla aikansa ja paikkansa. Olemme molemmat esteetikkoja, kamera kulkee mukana kaikkialla. Reppuun mahtuu kaikki mitä tarvitaan, löydämme pienen palan kotia joka puolelta maailmaa.

Mitkä ovat olleet unohtumattomimpia matkakokemuksianne?

Yhteisten reissujemme hulluimpia hetkiä oli varmasti se, kun olimme aamutuimaan ratsastamassa afrikkalaisella saarella ja päädyimme hevosten kanssa uimaan valtavaan aallokkoon. Monet muutkin matkojen kohokohdat liittyvät hevosiin, kuten Vieques-saaren villihevosiin, joiden hirnahteluun heräsi aamuisin. Jarnolla on monta lempimuistoa Uudesta-Seelannista, jonka hän kiersi puolessa vuodessa ja ehti mm. hypätä laskuvarjolla, työskennellä kiivitarhassa, asua autossaan ja kiivetä vuoren huipulle.

Mitkä ovat unelmakohteitanne, joihin haluaisitte vielä matkustaa?

Matkahaaveita on paljon ja jatkuvasti keksimme niitä myös lisää! Juuri nyt kiehtoo erityisesti Meksiko ja Marokko, jossa olemme molemmat halunneet kauan vierailla. Etelä-Afrikassa kiinnostaa luonnon monimuotoisuus ja kulttuurin rikkaus. Haluamme matkustaa lähiaikoina myös Australiaan, jossa Stella vietti lapsuutensa.

Kolme asiaa joita ilman ette lähtisi matkalle?

Kamera on molemmille meille ehdottomasti tärkein! Muuten varustaudumme melko mutkattomasti: varvastossuilla ja pillifarkuilla pääsee pitkälle. Kirjoja tarvitaan pitkiä lento- ja junamatkoja varten.

Karibiasta tiedättekin, mutta arvaatteko minne kaikkialle muualle aiomme tänä vuonna matkustaa? Vihjeitä voi löytyä ylläolevista vastauksista, mutta ei suinkaan vielä koko totuutta! Kommenttiloota on muutenkin vapaassa käytössänne, jos herää matka-aiheisia toiveita tai muita ajatuksia.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

22 thoughts on “Tästä tulee seikkailun vuosi

  1. Onnea teillekin, seikkailijat! Tästä tulee jännä reissuvuosi monelle, aivan uudenlaisella otteella. Oma ensimmäinen tehtäväni ambassadorina onkin jo suoritettu, juttuja ja kuvia Intiasta riittää pilvin pimein. Mieli on edelleen Etelä-Intian rannoilla, ei kylmässä Helsingissä.

    Samoilla linjoilla olen näissä toiveiden toteutumisissa, kunhan tietää toiveensa tarkkaan ja menee niitä kohti. Upeita reissuja teille molemmille, mielelläni luenkin täältä hieman lisää reissujuttuja. Ne kun sattuneesta syystä kiinnostavat aina kaikkein eniten. :)

    • Jee kiitos, onnea samaten sulle! Sun Intia-kuvat oli ihania, just niitä kävin kurkkimassa xxx

  2. Niin totta. Itselläni on vaikeahko tuki- ja liikuntaelinsairaus, ja sekä takana että edessä vielä useampi leikkausoperaatio. Vaikka kivut ovat usein infernaaliset, yritän niistä huolimatta nähdä elämässä sen valoisat puolet, ja tehdä kaikkia sellaisia asioita joiden suhteen kroppani suostuu yhteistyöhön. Ajatuksen voimalla ei kipua (tai muutakaan ikävää) tietenkään pysty poistamaan, mutta ainakin itselleni sen kanssa eläminen on hiukan helpompaa kun psyykkaan itseäni positiivisemmaksi, ja “tilaan” universumilta niitä kivoja juttuja. :•)

    • Juuri niin! Kaikkea emme voi valita, mutta asenteeseen ja ajatusmaailmaan voimme vaikuttaa, ja sen kautta siihen millaista elämämme on. Sä oot tainnut sen oppia tavallista kovemman polun kautta, kiitos kun jaoit <3

  3. Onnea teille! Nyt meni oikeaan osoitteeseen :) Itse toivoisin kohteesta riippumatta edellisiä matkapostauksia hieman napakampaa otetta itse kohdemaahan. Tiedän ettei liian akateeminen ote istu blogin tyyliin (vaikka uskoisin että paukkuja kyllä löytyisi), mutta kohteista kertominen ihan pelkästään palvelujen ja henkilökohtaisen rentoutumisen näkökulmasta ei ensinnäkään tee riittävästi oikeutta itse kohteelle – aika usein on vaikea erottaa missä nyt ollaankaan kun hiekkaahan nyt riittää. Toiseksi tällaisesta bloggaamisesta tulee turhaan kerskakulutusmielikuva – siitä huolimatta että kyse on ihan normaalibudjetilla tehtävistä asioista.

    • Heippa Minna, kiitos, toiveet huomioitu! Tähän asti on tullut kirjoitettua monista matkoista itseasiassa aika vähän. Osa reissuista on ollut työmatkoja, joista olen kirjoittanut juttuja lehtiin ja siksi blogiin ei ole viitsinyt vuotaa ihan samaa sisältöä. Osa taas on ollut lomamatkoja, joista ei ole ollut ajatuksenakaan kirjoittaa tai julkaista muuta kuin ehkä muutama kuvapainotteinen blogikirjoitus. Nythän tilanne on toinen, joten matkajuttuihin on luvassa vähän kattavampi ote.

  4. Matka-aiheisia postaustoiveita mulla ei varsinaisesti ole, koska kivempi on joko reissata itse tai lukea blogeissa paikoista jotka itsellä ei ole vielä vierailulistalla – juttujanne odotellessa siis! Tosin heitän nyt ehkä vähän vähemmän villinä veikkauksena että esteetikkopariskunta suuntaa jossain vaiheessa Islantiin (ehdottomasti upeimmillaan maa on loka-marraskuussa ruskan vielä viivytellessä maassa mutta vuorien jo peityttyä lumeen, ihan vaan ohimennen vinkkinä) ;)

    Mut pääasiassa halusin kommentissani esittää kysymyksen: oliko teillä kamerat mukana hepojen selissä noita upeita ratsastuskuvia otettaessa vai miten saitte kamerat mukaan? Jos siis ootte ratsastanut pidemmänkin matkaa. Nimim. kameran kanssa maastoilu ois kivaa mutta tuntuu vähän riskialttiilta..

    • Hei Islannista on kans puhuttu! Se kiinnostaa meitä molempia kovasti, otetaan varmasti sekin lähiaikoina kohteeksi.

      Joo, oli meillä kamera kaikilla Kap Verden ratsastusretkillä mukana. Onhan se riskialtista, mutta eipä siinä hirveästi vaihtoehtoja ole, jos haluaa retkeltä kuvia. Hyvä vakuutus kannattaa olla!

  5. Oijoi, matkajuttuja on aina kiva lukea mutta itseäni kiinnostaisi eniten lukea Meksikosta ja muualta karibian alueelta. Palasin muutama viikko sitten kuukauden reissulta Meksikosta, yucatania niemimaalta ja voin sanoa että oli aivan ihanaa! ❤

  6. Ooh ihanaa! Ja onneksi olkoon Momondon Ambassador-tittelistä.

    Suosittelen hurjasti Meksikon reissua! Olen itse ollut kolme kertaa (kenties syynä se, että seurustelin pitkään meksikolaisen miehen kanssa), lähinnä Mexico Cityn alueella ja siitä neljän tunnin säteellä eri alueilla.

    Mikäli etsitte vinkkejä tms sille alueelle niin voi ottaa yhteyttä, mielelläni autan!

    • Hei ihanaa, kiitos Erika, voi olla että ollaankin yhteydessä heti kun Meksikon matka tulee ajankohtaiseksi!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.