Viime yön säihkettä (ja sattumuksia)

JAHAS! Olemme lähdössä varhain torstaiaamuna matkalle ja ehdinkin jo ihmetellä missä tavanomainen lähtöpaniikki viipyy. Mutta saatiinhan näihin edeltäviin päiviin sitten vähän lisäjännitystä, kun laukkuni – käsittämätöntä kyllä – varastettiin viime yönä suljetuista syntymäpäiväjuhlista. Olimme jo lähdössä, laskin laukun pöydänkulmalle ja käänsin hetkeksi selkäni kun etsiskelin päivänsankaria. Sillä välin laukku oli napattu mukaan ja sille tielle se sitten jäi. Olen saksalaisen tarkka tavaroideni kanssa (vastuuttomana seitsentoistavuotiaanakin reissasin passi ja pennoset piilotettuna salataskuun, jonka olin ommellut farkkuihini) eikä minulta ole ehkä juuri siksi ikinä varastettu mitään. Kerta se on ensimmäinenkin – ja kyllä ketuttaa. Ettäs kehtaavat, pölliä kamaa kemuista, joissa juhlijat kuvittelevat olevansa omiensa keskuudessa.

Filippa K:n pikkulaukun ja lempilompakon, kosmetiikan ja laukun pohjalla ajelehtivien korujen menetys harmittaa toki, mutta erityisesti riepoo samalle tielle jäänyt ajokortti, oma ja firman pankkikortti, kotiavaimet ja puhelin. Maanantaiaamuna alkaakin ihan omanlainen amazing race, kun pitää saada kolmen päivän sisällä uusittua kortit ja puhelin, avattua liittymä, sarjoitettua taloyhtiön lukot, tehtyä rikosilmoitus ja vakuutushakemus. Siis kaikkien omien töideni ja pakkaamisen lisäksi. Että! Eipä tule tylsää.

Viimeinen kuva kimallekuoristani! Nyyh.

Jospa keskittyisimme kuitenkin hetken kaikkeen mikä oli tänä viikonloppuna ihanaa. Perjantaina näin ystäviä joita en ole nähnyt aivan liian pitkään, seuraan liittyi spontaanisti liuta muitakin ja ilta päättyi pitkästä aikaa Coronaan, joka oli joskus kaiken sosiaalisen elämän keskipiste (ja aika usein myös toimisto, aamukahvipaikka ja lauantai-iltapäivän lukunurkka). Lauantaina teimme pienen päiväretken Kallioon, sekin oli omalla tavallaan paluu kulmille, joissa tuli vuosia sitten sekoiltua. Ja ne syntymäpäiväjuhlat. DJ soitti New Orderia, sain tanssia, ottaa pari kuvaa ja säihkyä paljettitakissa, joka viiden vuoden rakastamisen jälkeen alkaa olla vähän rähjääntynyt, mutta pitää silti paikkaansa lempivaatteideni joukossa.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

34 thoughts on “Viime yön säihkettä (ja sattumuksia)

  1. Suosittelen omaluottokieltoa kaikille, joiden ajokortti on varastettu. Itse olisin säästynyt melkoiselta vyyhdeltä asioita, joita nimissäni oli sitä ajokorttia käyttäen tehty.

  2. Voi kurjuus! Eikö niitä kaikkia vieraita voi jotenkin ööh… kartoittaa? Vaikka eipä sitä kukaan tietenkään tunnusta, vaikka kuinka kartoittelisi. Kuinka paljon siellä oli juhlijoita?Tuntuu uskomattomalta, jos ketään kutsumattomia ei varmasti ole paikalla ollut. Tsemppiä!

    • Tuli sama mieleen, mutta mitenpä niitä kartoittaa – tuskin se varas tunnustaa, vaikka tiedossa olevien vieraiden joukossa olisikin.

  3. FIRMAN kortti sorry mihin tarvitsit sitä! Ilmaiset pippalot, ilmaiset juomat ja SE MIES (Höh mies) mukana! Saattaa olla , ettei kaikki pidä vapaamatkustajista. Joo ei mitään tekemistä casen kanssa, mutta naurattaa jo loppu tulouma. Saimme hyvitykseksi 300 miljoonaa aamiaista, 300 koirahoitajaa ja totta kai shampoota ilmaiset lennot ihan mihin vain ja nyt voimme jo hyvin. Katsokaa mua kun Jörde kuvaa ihkua ikhua köh äh tässä Jörde se on niin söpöä. Siis STELLA elämä on— Odottelen ilkeää puolustusta

    • Kappas, siitähän onkin melkein puoli vuotta kun sinusta viimeksi kuului. Olet varmasti upea ihminen, mahtaa olla hyvä mieli kun katsot peiliin. Firman kortti oli mukana, koska mies oli kyseisissä kemuissa töissä ja työkeikasta tulee kuluja.

        • Ahaa, tämä sekoilija oli siis joku “vanha tuttu”. Kaduilla riehujat ovat usein poliisin vanhoja tuttuja ja kommenteissa riehujat ovat siis bloggaajien vanhoja tuttuja :D Sekopäitä riittää siis joka lähtöön, huh…

          • Juu, tämä tapaus käy aina silloin tällöin purkamassa pahaa oloaan mun kommenttilootaan. Halveksuu kaikkea mitä olen, teen ja edustan, joten hiukan ihmetyttää, miksi jaksaa yleensäkään edes käydä täällä.

    • En tiedä mikä lääkitys sulla on, mutta annostus on kyllä pahasti pielessä. Tuollaisia ei pitäisi vapauttaa luontoon.

    • Vaikea uskoa, mutta mistä sen tietää? Kemuissa ei pitänyt olla kuin päivänsankarin ystäviä ja heidän avecejaan, tuntuu niin hullulta että joku tulisi ystävänsä synttäreille ja kävisi siellä varastelemaan muiden vieraiden tavaroita.

  4. Sikamaista!
    Ei voi kyllä missään luottaa kenenkään…HARMI!
    Aikoinaan reissasin yksin ulkomailla, ja hostelleissa nukuin passi, ajokortti ja käteiset tyynyn alla, ja jopa suihkussa mukana pussukassa.
    Kun palasin kotimaahan, kesäisellä terassilla vietiin samainen pussukka!
    Onneksi siellä oli vain kolikkolompakko. SILTI.
    Myös vanhan työpaikkani pukuhuoneesta on viety lompakkoni.
    Myöhemmin -meni kai 2 vuotta- poliisi soitti, että ajokorttini on löytynyt autohajottamolta erään auton takapenkin välistä.
    UNBELIAVABLE.
    EN voinut olla ajattelematta, kolaroivatko kyseiset varkaat ehkä viimeisen kerran…

    • No näköjään ei!

      Ja niinpä – ehkä karma lopulta hoitaa tälläiset keissit.

  5. No jo oli harvinaisen röyhkeä varas, ai s-tana kun ottaa päähän puolestasi! Täytyy itsekin ottaa opiksi (koska olen huoleton Hulda omien tavaroideni kanssa, etenkin jos luulen olevani tutussa porukassa) pitää aina yksi käpälä kiinni laukussa.

    • Joo, sepä just kun minäkin kuvittelin, että ollaan suljetussa tilaisuudessa, jossa ei tarvitse roikkua omaisuudessaan kiinni vaan uskaltaa laskea laukun hetkeksi pöydälle kun seisoo koko ajan parin metrin päässä. Pari takkia on ilmeisesti varastettu myös.

      • Täytyy myöntää, että itse olisin varmasti yhteydessä bileiden järjestäjään ja “kiittäisin” bileistä. Ehkä järjestäjä tietäisi jotain, onko bileisiin eksynyt tyyppejä, joita ei siellä olisi pitänyt olla? Varmasti akuuttia hoidettavaa nyt paljon ja ei ehdi, mutta jotenkin kuulostaa tosi epäilyttävältä, jos suljetuissa bileissä sinulta on viety koko käsilaukku ja muiltakin kadonnut omaisuutta. Kuulostaa melkeinpä ammattimaiselta toiminnalta eikä satunnaiselta näpistelyltä.

        • Bileiden järjestäjä on kyllä tietoinen tilanteesta, mutta en tiedä mitä hän (tai kukaan) sille mahtaa. Ikävää tietysti hänellekin, että hänen juhlissaan on tapahtunut tälläistä.

  6. Mun mieheltä vietiin lompakko Pariisin metrossa. Jotain nuoria jätkiä, olivat varmaankin ihan ammattilaisia. Jostain syystä tiputtivat lompakon laiturille ja kyytiin tullut mies heilutteli ja kysyi onko joltain hukkunut lompakko. Mies tajusi, että hänen lompakkonsa oli napattu sortsien reisitaskusta. Ihme ja kumma, vain käteiset (onneksi vain muutama kymppi) oli viety ja kaikki kortit tallella. Seuraavana päivänä yritettiin taas ja silloin mies huomasi ajoissa ja lätkäisi käden taskulle. Tyyppi jäi heti pois ja vaihtoi vaunua. Ihan ammattilaisia, mutta onni oli kuitenkin mukana. Voin kuvitella, että vielä järkyttävämpää joutua tuollaisen rikoksen kohteeksi suljetuissa bileissä. Isossa kaupungissa nyt on varuillaan, mutta tuollaiset suljetut bileet on vähän eri juttu. Onkohan siellä paikalla ollut missään kameroita? Ei kai jos yksityinen koti. Toivottavasti sinulla on kännykän imei koodit tallella ja saat kaikki hoidettua ennen lomaa.

    • No huh, aika röyhkeä meininki, mutta ammattilaisilla on. Joo, tää oli kyllä aika käsittämätön tapaus, kun kyseessä yksityinen tilaisuus, jossa kaikki vieraat olivat järjestäjän henkilökohtaisesti kutsumat, eikä ns ulkopuolisia ollut paikalla. Ei kameravalvontaa, valitettavasti.

  7. Multa pöllittiin kuukausi sitten puhelin taskusta. En muista että hetkeen olisi mikään vituttanut yhtä paljon. Nykyään on niin paljon varkaita ja huijareita liikenteessä etten ole varma, pystyykö niiltä ihmistorakoilta mitenkään suojautumaan täysin. Ja sitten vielä tuo, että jos jäävät kiinni (paino sanalla JOS, koska tyyliin 99% tapauksista ne eivät jää), saavat “rangaistukseksi” just pari päiväsakkoa, joita tietenkään eivät edes maksa kun ovat täysin persaukisia. Uhrille koituva haitta on satakertainen siihen verrattuna. Raivostuttavaa! Tästä lähin teippaan puhelimen ja lompakon vyötärölle paidan alle roudarinteipillä kiinni, siinähän sitten yritätte pölliä, nih! :•D

    • Arghhh, uskon että vitutti! Eikä voi kyllä käsittää noita rangaistuksia, eivät ole missään suhteessa tähän rahanmenon ja säädön määrään joka uhrille koituu, nimim. OLLUT KOKO PÄIVÄN PUHELIMESSA KIINNI ja vasta pieni murto-osa asioista hoidettuna.

      • No tämä. :•/ Joo kyllä mun mielestä on aika railakkaasti liioiteltua puhua Suomesta oikeusvaltiona.

        Toivotan sulle vielä zemppiä (toivotin jo tuolla uudemman postauksen kommenteissa), vaikkei se tilannetta muuta niin et ole vitutuksesi kanssa yksin!

  8. Tuli myös mieleen tuo Find my Iphone -appi. :)

    Se rikosilmoitus kannattaa tosiaan tehdä, meitsillehän kävi niin että kun ajokortti ryövättiin, niin sen avulla luotiin nettikauppaan profiili ja mun nimissä tilattii tonneilla kamaa. Asia selvisi kun mulle tuli kotiin HobbyHallista kirje, että “haluatko nostaa luottorajaasi”. Siinä sitten hetken silmiä pyöriteltyäni, hobbariin soitettuani ja poliisin kanssa juteltuani alkoi homma selviämään. Voro jäi nalkkiin, mutta eihän se saanut kuin muutaman päiväsakon koko hommasta. Harmittaa että siellä se ajokortti yhä maailmalla seilaa eikä voi olla varma, että tuleeko vielä jotain samanlaisia selkkauksia tulevaisuudessa. :I

    Toivottavasti hommat hoituu ja pääset nauttimaan lomasta!

    • Huh, joo. Teen kyllä rikosilmoituksen heti kun poliisilta vaan vastataan puhelimeen. Sähköinen ilmoitus kun ei onnistu ilman kaikkia niitä asioita, jotka vietiin laukun mukana.

  9. No hyi hitto! Siis tuo varkaus. Itsellä on kahdesti viety lompakko – on kyllä erittäin ikävä kokemus. Tarjosiko “find my iphone” mitään apua? Tsemppiä!

    • No on! Ikävä kyllä ei, puhelin oli laitettu samantien pois päältä eikä sovellus löydä sitä silloin.

      • Eikä nuo aplikaatiot muutenkaan välttämättä auta; itse olen katsonut poikaystävän puhelimesta käytössämme olevan paikannusaplikaation kautta kun mun juuri varastettu puhelin liikkuu hitaasti mutta varmasti poispäin. Mitäpä siinä tekemään, peräänkään ei kannata juosta, siinä voi sattua vielä huonommin.

        • Sepä just! Ja vaikka paikantaisi puhelimensa naapurikortteliin, se ei paljoo auta jos vastassa on kerrostalo ja sen viisikymmentä asuntoa. Ei poliisi voi niitä kaikkia ratsata.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.