On siis vappu

Onhan tämä nyt perisuomalaisuudessaan surkuhupaisaa, että toukokuun ensimmäinen häämöttää kulman takana ja ulkona tuiskuaa lunta. Mutta sanonpa vaan, että aivan sama! Edes lumipyry ei voi estää minua nauttimasta simasta, vappumunkeista ja parista vapaapäivästä, jotka vastoin tapojani aion (puolittain) pitää. Perinteinen vappusää riehukoon ikkunan ulkopuolella, sisällä on onneksi vilttejä ja parasta seuraa jota umpiväsynyt nainen voi toivoa. Eli kaksi koiraa, joiden alla voi maata, ja mies, jonka kainaloon koko kasa mahtuu.

Tarkoitus on paeta Ullanlinnasta vappuaatoksi (koko kaupunginosan kokoiset loskafestarit eivät juuri nyt kiehdo) ja suunnata ystävien luo Suomenlinnaan, toki edellyttäen, että lautat liikkuvat tässä lumimyräkässä, joka on katkonut sähköjä ja kaatanut puita ympäri pitäjää. Jos pääsemme lähtemään, pakkaamme mukaan sipsejä ja skumppaa, ne kaksi nelijalkaista vapunviettäjää ja koko porukalle toppatakit. Tai mistäs sen tietää, vaikka aatoksi tulisi vielä aurinkoista! Melkein naurattaa tämä optimismi. Johtuu varmaan tästä siman ja munkkipalleroiden aiheuttamasta sokerihumalasta.

On myös vappukynnet! Mietin valitsisinko viileän vaaleanpunaiset vai kimaltavat kynnet, kunnes tajusin, että niinä hetkinä kun elämässä voi saada kaiken, kannattaa ottaa ilo irti. Kun kynnet säihkyvät, voi hyvällä omatunnolla jättää paljettimekot kotiin ja kääriytyä vapuksi kokovartalovillaan.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Dots-muija muistelee

Kaupallinen kampanja Dotsin kanssa, sisältää alennuskoodin

Hei kaunokaiset! Kuten monet teistä tietävät, löysin lifestyleliike Dotsin kaksi vuotta sitten – vai onkohan siitä jo kolme? En olekaan tainnut kertoa teille kuinka siinä kävi. Olin kulkenut Fredalla sijaitsevan putiikin ohi vaikka kuinka montaa kertaa ehtimättä koskaan piipahtaa sisään, kunnes yhtenä päivänä näin näyteikkunassa kovin näköiseni mallinuken haalistuneissa mustissa pillifarkuissa, buutseissa ja harmaassa neuletakissa. Pysähdyin: kappas, aika kivassa harmaassa neuletakissa. Työnsin nenäni kiinni ikkunalasiin: siis todella kauniissa harmaassa neuletakissa! Kävelin siltä seisomalta sisään, vaikka olin varmasti jo myöhässä jostain. Oli arki-iltapäivä, putiikissa oli rauhallista. Pöytien välissä seisoi kaunis tumma nainen viikkaamassa vaatteita. Hän katsahti minuun ja sanoi kuin olisi osannut odottaa minua: Stella! Sä tulit.

Emme olleet koskaan aiemmin tavanneet enkä vielä tiennyt kuka Ira oli, mutta hän tiesi minut: oli lukenut blogiani ja suunnitellut jo kauan ottavansa sopivalla hetkellä yhteyttä, sillä hänellä oli olo, että pitäisin Dotsin valikoimista. Ei sitä soittoa sitten tarvittukaan, sillä Iran stailaama näyteikkuna riitti houkuttelemaan minut paikalle. Hän oli ajatellut minua sitä tehdessään, se naurattaa meitä joskus vieläkin.

Meistä tuli pian hyvät ystävät ja olemme sitä yhä, vaikka Iraan ei valitettavasti törmää enää Dotsissa kuin hyvällä tuurilla. Onneksi siellä on yhä liuta muita mahtavia tyyppejä, puhumattakaan putiikin taustavoimista, jotka ovat samanlaisia lannistumattomia yrittäjäsieluja kuin meikä. Olen tehnyt sittemmin heidän kanssaan töitä niin viestinnän suunnittelijana aiemman yritykseni leivissä kuin bloggaajana. Ja onpa heidänkin kanssaan istuttu iltaa jos toistakin, pohdittu muodin ohella maailmanmenoa, matkailua, naisen elämää, yrittäjän elämän iloja ja kiroja ja monia muita aiheita, joita on tärkeää (ja terapeuttista) puida viinin äärellä.

Dotsin väen kanssa on syntynyt myös yleiseen käyttöön lanseerattu käsite Dots-muija. Dots-muija on nainen, joka rakastaa kauniita kenkiä ja täydellisiä villatakkeja, mutta tärkein asuste on silti rento asenne. Maailmaa katsotaan uteliaasti, ihmisiin suhtaudutaan lempeydellä ja asiat otetaan huumorilla. Töitä ei pelätä eikä periksi anneta. Hommat hoidetaan ja niitä Dots-muija hoitelee pillifarkuissa ja kahdentoista sentin koroissa, jos huvittaa. Dots-muija voi myös huidella kesän kemut läpi matalissa sandaaleissa, jos sille päälle sattuu, koska tyylissä tärkeintä on, että se tuntuu omalta ja sitä kantaa ilolla. Dots-muija näyttää aina hiton hyvältä, koska häntä ympäröi huoleton aura. Samanlainen kuin ranskalaisia naisia, mutta ei tähän mitään Pariisia tarvita – Dots-muija tekee elämästään sellaisen, jota hän haluaa elää, oli se sitten Punavuoressa, Pihlajanmäellä tai Parikkalassa.

Dots-muijia ovat putiikin perustajien ja siellä työskentelevien lisäksi kaikki asiakkaat, joita tämä kuvaus yhtään puhuttelee. Kuten minä.

Dotsin valikoimista poimittuja vaatteita on yhteistyömme tiimoilta näkynyt viime vuosina usein täällä blogissa ja sen myötä teistä moni on viestienne ja kommenttienne perusteella päätynyt putiikkiin ostoksille. Myös myymälän naiset ovat raportoineet uusista ihanista asiakkaista joilla on kuulemma kaikilla aivan pettämätön maku – tietysti on!

Muutamia soraääniäkin on kuultu vuosien varrella, nimittäin siitä, että kaikki eivät maantieteellisten rajoitustensa vuoksi putiikkiin asti pääse ja valikoima verkkokaupassa on ollut välillä harmillisen pieni ja tuotetiedot vähissä. Jos kuulostaa yhtään tutulta, kannattaa höristää korvat nyt!

Ajattelin nimittäin, että teitä saattaisi kiinnostaa tieto, että Dotsin uudistettu verkkokauppa on nyt auennut ja sieltä löytyy nyt ihan kaikkea mitä nainen voi suinkin kevääseen kaivata. Kuvissa vilahtavat kengät, korut ja vaatekappaleet (repaleisia farkkujani lukuunottamatta) ovat putiikin valikoimista viimetalvisia kuvauksia varten poimimiani suosikkeja. Myymälästä löytyy tälläkin hetkellä samanlaista kamaa ja paljon, paljon enemmän – on kotimaisen Gauharin pehmeät villahuivit, kimaltavat asusteet ja hohtavat kivikorut, italialaisen Campomaggin nahkalaukut, Mos Moshin kauniisti leikatut farkut, Edbladin skandinaavista selkeyttä huokuvat sisustustavarat, Stylesnobin superlaadukkaat kengät ja Second Femalen täydelliset neuleet. Kyllä, se harmaa neuletakki joka veti minut Dotsin ovista läpi oli juuri tanskalaisen Second Femalen – ja on muuten yhä käytössä.

Vaikka uusi verkkokauppa on auki, suosittelen silti piipahdusta myös Helsingin tai Turun kivijalkakaupassa, jos siihen on mahdollisuus, sillä aivan kaikki tuotteet eivät löydy verkosta. Niitä on vaan niin paljon ja joitakin on vain muutama kappale, sillä valikoimissa on eurooppalaisten merkkien lisäksi myös ihan pieniä suunnittelijoita, joiden tuotteet ovat käsintehtyjä.

Jos inspiroiduit, pysy vielä hetki langoilla! Koska kevät, uusi verkkokauppa ja yleinen riehakkuus, Dotsin koko valikoimasta on luvassa 20% alennus koodilla dotsmuija torstaihin 4. toukokuuta saakka. Koodi toimii sekä verkkokaupan kassalla että myymälässä ostosten yhteydessä. Iloa, kimallusta ja kashmiria kevääseen!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

MELKEIN TRENSSIKELIT

Apua! On vasta keskiviikko ja olen aivan poikki. Pidän itseni hereillä nipistelemällä itseäni ja teen töitä viiden minuutin mittaisissa minipätkissä, joihin keskittymiskyky juuri ja juuri riittää. Keksin kaikenlaisia palkintoja: jos jaksat kirjoittaa tämän sähköpostin loppuun, saat keittää lisää kahvia. Jos jaksat käsitellä kaikki nämä kuvat kerralla loppuun, saat pitää viiden minuutin tauon ja selata aivot narikassa somevirtaa. Tämänkin kappaleen kirjoittamiseen on mennyt ainakin vartti, koska unohdan lauseen loppuun mennessä mistä oikein aloitin. Onneksi en ole rekkakuski tai aivokirurgi, eikä kukaan kuole, jos nukahdan kesken työni.

Olen varovasti kokeillut ottaa paksuja villakangaspalttoitani kevyempiä takkeja käyttöön, mutta vähän on vielä viileää. Lue: helvetin kylmää, pää irtoaisi ilman pipoa ja trenssillä tarkenee juuri ja juuri, jos alla on villapaita. Tuleekohan tästä yksi niistä vuosista, kun saa siirtyä suoraan talvitakeista t-paitoihin? Protestoin. HALUAN KÄYTTÄÄ UUTTA TRENSSIÄNI! Nyt loppuu se lumipelleily!

Joskus mietin pitäisikö vähän tsempata näitä kuvia varten – laittaa tai edes kammata tukka, suoristaa takin vyö, meikata uniset silmät piiloon. Onhan tämä osa työtäni. Mutta toisaalta tykkään juuri siitä, että kuvat on useimmiten otettu matkan varrelta kun olemme olleet menossa jostakin jonnekin eikä niitä varten ole rakennettu jotain ihan toisenlaista todellisuutta, vaan on kuvattu sitä mitä on. Se nyt vaan on totuus, että tukkani on useimmiten vähän takussa, en jaksa meikata joka päivä enkä aina hoksaa asioita, jotka ovat habituksessani vähän sinnepäin. Kun keskittymiskyky on tätä tasoa, saa olla kiitollinen, jos on muistanut pukea housut, ottaa mukaansa avaimen ja katsoa kalenterista mihin pitää mennä.

TRENSSITAKKI* FILIPPA K SS17
PUUTERINEN NEULE* TIGER OF SWEDEN SS17
PILLIFARKUT TIGER OF SWEDEN JEANS
NILKKURIT ACNE
PIPO SAMUJI
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

KEVÄÄN KAUNEIMMAT JULISTEET

Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa, sisältää alennuskoodin

Olen ollut lievästi sanottuna laiska keksimään täytettä kotimme tyhjille seinille. Muutin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten ja seinillä on roikkunut siitä saakka vain muutama hassu maalaus ja juliste, vaikka vapaata seinäpintaa on metritolkulla. Eteeni osui siis varsin ajankohtainen yhteistyö, kun sain tehtäväksi poimia sisustustaulukauppa Desenion valikoimista omat suosikkini. Voi kyllä, kyllä ja kyllä! Vaaleanpunainen seinäkin saatiin juuri valmiiksi, joten ajankohta ei olisi voinut olla osuvampi.

Suosikkien valitseminen olikin astetta isompi urakka, sillä Desenion valikoima on aivan valtava. On valokuvia, graafisia printtejä, taideaiheita, abstrakteja kuvioita, muotikuvia, retrojulisteita… You name it. Löytyy myös se Helsinki-karttajuliste, johon puoli kaupunkia on viime kuukausina rakastunut ja ymmärrän kyllä – kaupunki on kaunis ja niin on sen karttakin. Verkkokaupasta löytyy myös kattava lajitelma julisteisiin ja printteihin sopivia kehyksiä, joten niitäkään ei tarvitse sen kauempaa metsästää. Kahden viikon kriiseilyn päätteeksi sain vihdoin tehtyä valintani, seuraavissa kuvissa näette mihin päädyin. Sovittelimme tauluja viikonloppuna, siirtelimme niitä huoneista toiseen ja kokeilimme miten ne sopivat meidän seinille.

Vastamaalattu vaaleanpunainen seinä osoittautui loistavaksi taustaksi erilaisille taulukollaaseille. Tykkään myös vanhasta sivupöydästä, johon tauluja ja julisteita voi sijoittaa nojailemaan – vaihtuva näyttely saa elää fiiliksen mukaan. Ensimmäiseksi kokeilin yhdistää ystävän tekemään maalaukseen erilaisia mustavalkoisia printtejä. En osaa päättää tykkäänkö eniten pikkuisesta mäyräkoiraprintistä vai mustanpuhuvasta merikuvasta. Myös graafiset mustat printit kiehtovat, samoin utuiset kuvat: kaikenlaiset pinnat, tekstuurit ja valonvälkkeet, jotka enemmänkin muodostavat väripintoja kuin varsinaisesti esittävät mitään.

Mustat puukehykset, kupariset metallikehykset ja musta paperiteippi toimivat kauniisti yhdessä. Plussaa siitä, että noihin kehyksiin on supernopeaa laittaa – ja sille päälle sattuessaan vaihdella – kuvia. Tumpelokin osaa, lupaan! Ei mennyt edes hermo.

Suuri aaltokuva pääsi oikeuksiinsa vierashuoneessa, siellä on tyhjää seinäpintaa kokonaisen päätyseinän verran. Miehen fillari odottelee räntäkelien loppumista, olin ensin kantaa sen pois kuvasta mutta sitten ajattelin, että olkoon siinä. Kokonaisuudesta tuli vahingossa vähän man cave, mutta mikäs siinä. Aaltoteeman kannalta osuvaa, että puolialaston surffarikin päätyi kuvaan.

Rakastan palmuja yli kaiken enkä kyllästy katselemaan niitä, huojuivatpa sitten elävinä edessäni tai valokuvissa. Suuri palmuprintti olohuoneen seinällä ei ole yhtään hassumpi – vai mitä sanotte? Valikoimista löytyy muuten niin monta palmukuvaa, että niitä voisi ripotella vaikka joka huoneeseen, mutta se olisi liioittelua. Vai olisiko?

Kertokaapa, mikä on teidän suosikki? Juno-koira äänestää mäyräkoirakuvaa (ja haluaisi ehkä sen mäykkypojan puhelinnumeron). Hullu palmunainen valitsee tietysti palmuprintin. Aloin juuri miettiä pitäisikö omistaa jostain huoneesta kokonainen seinä palmukuvakollaasille. Jos niitä ei laittaisikaan joka huoneeseen vai täyttäisi niillä yhden seinän? Ehkä teemmekin vierashuoneesta palmusalin.

Lisää sisustusinspiraatiota löytyy Desenion sivuilta – kannattaa selata julisteet ja printit läpi. Alekoodilla stellaharasek saa 25% alennusta kaikista kaupan julisteista (lukuun ottamatta handpicked-merkittyjä julisteita, kuten Kate Moss, Tove Frank ja Foto Factory). Koodi on voimassa vain kaksi päivää 27. huhtikuuta asti, joten nopeus on valttia!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Frozen love

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteessa, jossa minä en dominoi levylautasta diktaattorin yksinoikeudella, vaan molemmat soittavat kotona musiikkia – mies usein jopa enemmän kuin minä. Onneksi hänellä on niin hyvä musiikkimaku, että ei tarvitse saada raivareita käydä perhepoliittisia neuvotteluita valinnoista, päinvastoin. Kuuntelen niitä mielelläni, sillä vanhojen tuttujen lisäksi joukosta löytyy usein uusia lemppareita tai unohtuneita klassikoita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet itsellä aikoinaan vähemmälle kuuntelulle.

Yksi meillä usein soivista levyistä on Buckingham Nicksin ainoaksi jäänyt albumi, joka näki päivänvalon 70-luvulla, vuosia ennen kummankaan meidän syntymää. Kuuntelen sitä puolikorvalla, kunnes joka kerta tietyssä kohdassa havahdun kysymään mikäs nyt soivan kappaleen nimi olikaan. Se on aina se sama hetki, albumin kymmenes ja samalla viimeinen kappale kohdassa 3:45, kun melodia hiipii ihon alle ja työntää karvat yksitellen pystyyn sisältäpäin. Nyt kirjoitan kappaleen nimen muistiin ja laitan sen samalla jakoon siltä varalta, että joku teistäkin tykkää. Jos kolahtaa, kannattaa kuunnella koko levy! Kovaa (ja koukuttavaa) kamaa.

BUCKINGHAM NICKS – FROZEN LOVE

Vaaleanpunainen seinä

Oletkohan kulta kolauttanut pääsi? Sain ystävältä hiukan huolestuneen viestin sen jälkeen kun julkaisin pari kuvaa kämmenistäni vaaleanpunaisessa kalkkimaalissa. Ymmärrän. Olisin nauranut itseni tärviölle, jos joku olisi vuosi sitten yrittänyt väittää, että ensi keväänä maalaisin tyytyväisenä olohuoneen seinää hennon vaaleanpunaiseksi. Mutta tässä sitä ollaan eikä siihen edes tarvittu kovaa iskua päähän – riitti ilmeisesti, että rakastui ja alkoi pitkästä aikaa nähdä maailmassa värejä. Tai ainakin paljon vaaleanpunaista.

Seinä on näissä kuvissa vielä work in progress, mutta niistä saa osviittaa. Valitsimme Annin suosituksesta kalkkimaalin, koska sillä saa pehmeää, elävää ja mattapintaista jälkeä. Olin pökertyä onnesta kun kuulin, että kalkkimaali kuivuu melkein heti, sillä kärsimättömälle se kirottu odottelu kerrosten väleissä on hirveintä kidutusta mitä on. Kalkkimaalilla läträäminen sopiikin hyvin kaltaisilleni hätähousuille – meillä meni koko urakkaan vain muutama tunti ja seinään olisi voinut ripustaa tauluja suunnilleen samantien.

Alimmaksi sudimme harmaata, jotta lopputuloksesta ei tulisi liian imelää. Telalla sai tehtyä nopeasti isoja pintoja. Harmaan päälle kerros hentoa vaaleanpunaista, aluksi siveltimellä ja sitten vanhalla pyyhkeellä hangaten, koska halusimme, että sävyt eläisivät luonnollisella tavalla eikä seinään jäisi selviä siveltimenvetoja tai telan jälkiä. Vaaleanpunaisen päälle lisäsimme vielä valkoista vähän sinne sun tänne tuomaan tekstuuria ja raikastamaan kokonaisuutta. Kankaallakin sai utuista jälkeä, mutta viimeistelyyn toimi kaikkein parhaiten paljaat kädet: sormin sai aikaan sopivasti sattumanvaraista suttua ja se oli lisäksi superhauskaa.

Seinän sävyt vääristyvät hiukan ilta-auringossa otetuissa kuvissa: valitsemamme vaaleanpunainen ei ole oikeastaan yhtään persikkainen, vaan enemmän hitusen harmaaseen taittava viileä väri, joka näkyy tuossa ylemmässä maalipurkkikuvassa. Sekoittelimme maaleja myös keskenään maalausurakan aikana, jotta saimme vaaleanpunaisesta ja harmaasta sekä vaaleampia että tummempia sävyjä.

Kuka tarvitsee symmetriaa? Väri valuu vähän yli molemmista laidoistaan.

Maalausprojektin ensisijainen tarkoitus oli peittää elävällä maalilla epätasaista seinäpintaa, suomeksi naamioida ruma seinä. Siinä oli varmaan sata kerrosta vanhaa tapettia, joka kupruili valkoisen maalipinnan alla. Vuosien takaisten tapetinpoistourakoiden traumatisoimana ei tullut mieleenkään lähteä poistamaan tapettikerroksia, hitosti helpompaa peittää se maalilla ja painella elämässä eteenpäin. Oli myös toissijainen tavoite: taikoa lisää lämpöä isokokoiseen kotiimme, jonka valkoiset seinä- ja lattiapinnat kaikuivat vähän kolkkoina. Molemmissa onnistuttiin! Rumaa seinää ei huomaa enää kukaan, nyt se on koko kodin näyttävin elementti – THE vaaleanpunainen seinä – jota kaikki pysähtyvät ihastelemaan. Seinä heijastaa koko olohuoneeseen pehmeää valoa, joka tekee tunnelmasta lämpimän ja intiimin.

Lopputuloksesta luvassa kuvia ihan tuota pikaa! Sisustusaiheista asiaa näköjään pukkaa, mutta niitä onkin kovasti toivottu, joten saamanne pitää. Lähiviikkoina tulossa lähempään tarkasteluun niin monta aihetta, etten pysyisi niistä itsekään enää perillä ilman *KÖH* pettämätöntä postit-lappujärjestelmääni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

WHITE DENIM

Omassa pukeutumisessa on tervettä joskus rikkoa tuttuja tapoja. Meillä kaikilla on oma tyylimme ja turvavaatteemme, mutta välillä niitä kannattaa kyseenalaistaa. Itse saan parhaat ideani usein naistenvaateosastolta ja teen sieltä usein löytöjäkin, koska miesten puolella on suoraan sanottuna suppea ja tylsä valikoima. Olisi helpompaa, jos kaiken korvaisi yksi yhteinen vaateosasto, jossa huomioitaisiin kaikenkokoiset.

Myös idea valkoisista farkuista lähti naisten muodista, sillä joka toisella tytöllä tuntuu olevan valkoiset farkut. Olen käyttänyt aina mustia farkkuja, ehkä siksi ajatus valkoisista housuista alkoi tuntua virkistävältä poikkeukselta. Olipa vaan helvetin hankalaa löytää valkoiset miesten farkut. Kerrankin kävi tuuri ja löysin alennusmyynnistä viimeisen parin omaa kokoani.

Valkoinen on värinä arka, se on selvä. Reisille tippuneen ruoanmurusen jättämää jälkeä on vaikea peittää. Punaviinin roiske näkyy ja likaiset kädet tulee pitää kaukana. Olen huoleton vaatteideni suhteen, mutta valkoisia vaatteita käyttäessä keskittyy täysin uudella tavalla. Liikaa en kuitenkaan varo, sillä loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain farkut. Kahvi- ja ketsuppitahroilla saa vastaantulevat hymyilemään ja kavereiden kesken hyvät naurut.

Valkoiset farkut jalassa olo ei ole ihan perus. Ilmassa on ripaus vaaran tuntua. On voimauttavaa, kun päällä on jotain omista tavoista poikkeavaa. Kivaa vaihtelua saada mustien farkkujen rinnalle valkoiset. Mitähän seuraavaksi, värejä? Kuoseja?

JACKET | GANT RUGGER
JEANS | LEE
SHOES | EMPORIO ARMANI
SWEATER | ONLY & SONS

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

Elämämme sohvaa etsimässä

Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa

En ole ikinä omistanut sohvaa, jota rakastaisin. Kaikki sohvat, joiden kanssa olen tähän saakka jakanut elämäni, ovat olleet kavereilta perittyjä tai poikaystävien valitsemia, edelliseltä asukkailta unohtuneita tai kierrätyskeskuksista kannettuja. Niillä löhöttiin aikansa, kunnes ne jatkoivat matkaansa seuraavalla omistajalleen – joka minun laillani todennäköisesti kelpuutti ne lähinnä laiskuuttaan tai paremman puutteessa.

Omanlaisensa kompromissi oli myös sohva, jonka hankimme Tehtaankadulle. Hehkeimmät päivänsä nähnyt valkoinen sohva oli kirppislöytö, jonka valitsimme, koska se oli tarjolla olevista sohvista vähiten ruma ja olimme kyllästyneet tyhjään olohuoneeseemme. Sillä hetkellä oli oikeastaan samantekevää millainen sohva se oli, olimme siitä jokatapauksessa ikionnellisia, koska edelliseen kotiimme Kapteeninkadulla ei ollut sohvaa mahtunut lainkaan. Kompromissisohva on paljon parempi kuin ei sohvaa ollenkaan.

Kompromisseilla on toki aikansa ja paikkansa. Esimerkiksi opiskeluvuosina, kun oikeastaan kaikki kotonani oli sieltä sun täältä löydettyä, kierrätettyä ja perittyä. Tai silloin kun kituuttelin levy-yhtiögraafikon palkalla ja sisustushankinnat oli tehtävä pihistellen, jos halusi syödä muutakin kuin kynsiään. Tai silloin kun erosin rytinällä ja muutin yksin uuteen asuntoon koiran, kirjalaatikoiden ja sängyn kanssa omistamatta mitään muita kalusteita.

Viime aikoina on alkanut tuntua, että väliaikaisten ratkaisujen aika on ohi. Ehkä olen vihdoin siinä iässä tai elämäntilanteessa, että kotiin tuntuu kivalta vähän sijoittaa, varsinkin niihin kaikkein tärkeimpiin kalusteisiin, joita käytän eniten ja luultavasti myös kauimmin. Listalta löytyy muutakin, kuten kunnollinen sänky ja ruokapöytä, mutta kärkipäässä viime kuukausina on ollut ehdottomasti sohva! Keittiö saattaa olla kodin sydän, mutta kotona kaikki tiet vievät sohvalle. Sohvalla juodaan aamukahvia, tehdään töitä, syödään välipalaa, luetaan kirjoja, katsotaan elokuvia, vietetään aikaa rakkaiden kesken, painitaan koiran kanssa ja otetaan päiväunia. Ja mikä on ensimmäinen asia, jonka teen kun tulen kotiin? Heittäydyn tietenkin sohvalle.

Olen tehnyt töitä ja ansainnut omat rahani viimeiset yhdeksäntoista vuotta. Asun kauneimmassa asunnossa, jota olen koskaan kutsunut kodikseni. Vitsini ovat yhä huonot ja farkuissani saattaa olla reikiä, mutta olen kiistattomasti aikuinen. Nyt jos koskaan alkaa olla hyvä aika sijoittaa sohvaan, joka saa sieluni sykähtämään joka kerta kun näen sen.

Kun koti on yhteinen, myös sisustusta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Niistä ei onneksi tarvitse käydä tiukkoja neuvotteluita, sillä minun ja Jarnon maku on varsin samanlainen. Olimme molemmat haaveilleet nahkasohvasta, sellaisesta joka pehmenisi ja patinoituisi kauniisti ja kuluisi vuosien varrella vieläkin houkuttelevamman näköiseksi. Nahka oli materiaalina muutenkin helppo valinta, sillä tykkäämme rennosta asumisesta emmekä jaksa olla jatkuvasti varomassa jotain vitivalkoista pellavasohvaa. Nahkaan eivät koirankarvat tartu. Murut ja roiskeet lähtevät nahasta pyyhkäisyllä. Kulumat eivät pilaa vaan pukevat nahkaa. Nahka kestää hyvin hoidettuna vuosikymmeniä siinä missä suurin osa laadukkaistakin kankaista kuluu koiraperheen käytössä puhki viidessä tai kymmenessä vuodessa. Kiitos kyllä.

Kuvittelin, että kauniita, siroja ja sopusuhtaisia nahkasohvia löytyisi joka kaupasta, vaan ei! Nahkasohvia löytyy kyllä, mutta monet ovat mittasuhteiltaan kömpelöitä, viimeistelyltään vanhanaikaisia, aikansa ohiajamia kasarirumiluksia tai muut vain aivan vääräntyylisiä. Katselimme käytettyjäkin, mutta kaikki kauniit nahkasohvat olivat liian pienet, epämukavat tai molempia. Onneksi ystäväpiiristä löytyy sisustussuunnittelija, jolle avauduin aiheesta, sillä Anni muisti heti, että tanskalaisen BoConceptin valikoimista löytyy täydellinen sohvamalli, jota saa nahkaisenakin. Tietenkin tanskalainen, ne tuntuvat tietävän sisustamisesta ja muotoilusta kaiken.

Istran siro muotokieli lainaa menneiltä vuosikymmeniltä, mutta toteutus on silti moderni. Ihastuin heti kun näin sen kuvissa. Vaikka valinta oli oikeastaan jo tehty, kävimme Mannerheimintien myymälässä tutkimassa vaihtoehtoja vielä omin silmin. Juno-koira oli tietysti mukana, se on meistä sentään se, joka eniten viettää aikaansa sohvalla. Tehtäväänsä paneutunut asiantuntija halusi sovittaa huolella ihan jokaista BoConceptin sohvaa, mutta oli lopulta samaa mieltä siitä, että Istra on meille se oikea. Toinen vaihtoehto olisi ollut Carlton, jonka linjakas muotokieli on kaunis kuin karkki, mutta Istran keveys ja retrohenkisyys miellytti silti enemmän.

Oikean mallin valinta on se helppo osuus – seuraavaksi piti päättää koko. Kolmen puusepän perustamassa yrityksessä nimittäin ymmärretään, että ihmisten tarpeet, toiveet ja tottumukset ovat yksilöllisiä, joten melkein kaikki kalusteet ovat kustomoitavissa omaan kotiin sopivaksi. Miten kätevää – ja miten hengästyttävän paljon mahdollisuuksia! Onneksi BoConceptin myyjät olivat apunamme, sillä malliston kaikista vaihtoehdoista olisi ollut haastava valita sopivinta ilman heidän asiantuntemustaan. Heidän kanssaan selvitimme, että kolmen hengen sohva olisi suureen olohuoneeseemme hiukan liian pieni, mutta kahdesta kahden hengen moduulista syntyy yhdessä juuri oikeankokoinen sohva, joka istuu tilaan täydellisesti. Myyjän pyöräyttämästä 3D-kuvasta oli helppo hahmottaa miltä näistä moduuleista koottu sohva tulee näyttämään.

Konjakkisia sävyjä on useampi – arvaatteko minkä valitsimme?

Seuraavaksi pohdimme nahan väriä. BoConceptin nahat tulevat pääosin Italiasta ja sävyt ja pintakäsittelyt ovat oikeastaan kaikki todella kauniita. Tykkäsimme molemmat mustasta, se on ajaton ikiklassikko eikä mene takuulla koskaan muodista. Kodissamme on kuitenkin monta mustaa kalustetta, joiden joukkoon pelkäsimme sohvan katoavan. Toivoimme päinvastoin, että sohvasta tulisi olohuoneen itseoikeutettu keskipiste, joten käännyimme pian konjakinruskean kannalle. Konjakinruskeassa on samaa ajattomuutta kuin mustassa, se kuluu kauniisti ja väri on niin kirkas, että katseenvangitsijan paikka on taattu.

Huh. Tilaus tehtiin ja lähetettiin BoConceptin tehtaalle. Yrityksen puukalusteet valmistetaan yhä Tanskassa Herringissä, jossa BoConcept sai alkunsa 50-luvun alussa, mutta sohvat syntyvät mittatilauksella Liettuassa tehtaalla, jonka yrityksen entinen työntekijä on perustanut. Kuudessa viikossa valmista, luvattiin. Jäimme jännityksellä odottamaan, minä, mies ja sohvaperun… siis mäyräkoira. Seuraavassa jutussa luvassa kuvia lopputuloksesta!

Hei sisustushankintoja suunnitteleville vinkiksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!

Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. Seteli on voimassa 28. toukokuuta saakka.

Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. Koodi on voimassa 28. toukokuuta saakka.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Sometimes it snows in April

Sääpäiväkirjasta päivää! Talvi ei selvästikään tahdo luovuttaa vielä. Heräsin tänä aamuna lumisateeseen, eilen tuli rakeita. Viime viikonloppunakin kohtasimme talvisia sääilmiöitä, kun ajelimme kotiin kukkakauppaostoksilta auringonvalon läikittämällä moottoritiellä. Kulman takana oli yhtäkkiä edessä keskellä tietä kelluva sumupilvi, jolla oli jotenkin epäilyttävän tarkat ääriviivat. Emme olisi ehtineet enää pysähtyä, vaikka se olisi ollut atomipilvi – viidessä sekunnissa olimme ajaneet pilven sisään ja selvisi, että se oli äärimmäisen paikallinen lumipyry. Aurinko loisti häikäisevän kirkkaana hiutaleiden läpi. Epätodellisin näky pitkään aikaan, olisipa siitä saanut kuvan! Yritin, mutta siinä vaiheessa kun olimme kääntäneet auton Hanasaareen johtavalle tielle ja päässeet pysähtymään, sakein pyry oli jäänyt jo taakse eikä aurinko paistanut enää oikeasta kulmasta.

Löysimme sen sijaan muuta kuvattavaa, kun käänsimme katseen kohti saaria – niiden ympärillä pyrytti yhä. Sillan kupeessa seisoi pari kalastajaa piittaamatta lumisateesta, enemmän niitä häiritsi vieheiden tiellä notkuva toiveikas joutsen. Kalastajilta ei tainnut herua sille herkkuja tai sympatiaa, sillä meidät nähdessään lintu suuntasi luoksemme samanlaisella päättäväisyydellä kuin nälkäinen mäyräkoira. Syötävää ei löytynyt meiltäkään, mutta se suhtautui silti kameraamme suopeasti, ojenteli kaulaansa kun Jarno kiipesi alas rantakiville ottamaan siitä muutaman kuvan.

Pysyttelin turvamatkan päässä Juno-koiran kanssa. En luota joutseniin. Olen kerran saanut melkein pataan äkäiseltä joutsenelta ihan samanlaisessa tilanteessa kun yritin ottaa siitä kuvan, toisella kerralla vielä kärttyisempi lajitoveri oli tulossa jo vedestä pistelemään poskeensa rantalaiturilla tassuttelevan Jarvis-koiran, joka oli mäyräkoiraksi sentään melkoinen köriläs. Mukavaa tavata tälläinen rauhallisempi tapaus.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
PRINCE – SOMETIMES IT SNOWS IN APRIL

KYMMENEN ASIAA

Tartun suuntaani heiteltyihin haasteisiin huonosti, vähintäänkin merkittävällä viiveellä – mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Seuraa siis kymmenen sattumanvaraista asiaa aiheesta meikä. Kun on kirjoittanut blogia melkein kymmenen vuotta ei voi enää millään muistaa mitä kaikkea on tullut vuosien varrelta horistua, mutta luulen, että näitä pikkuasioita eivät ainakaan ihan kaikki vielä tiedä.

1. Tienasin elantoni taidekoulun alastonmallina kun olin kahdeksantoistavuotias. Otin loparit silloin kun pääsin samaiseen opinahjoon opiskelemaan. (Juuri kun kirjoitin tämän, muistin sivunneeni aihetta kun kirjoitin viime syksynä opiskeluvuosistani.)

2. Olen näytellyt samoihin aikoihin kesäteatterissa ja tehnyt mitättömiä statistirooleja muutamissa elokuvissa. Päädyin mukaan silloisen poikaystäväni kautta, hänestä tulikin myöhemmin näyttelijä. En kokenut alaa omakseni, mutta tykkäsin kaikista projekteista, jopa siitä, kun näyttelin kaksi kesää putkeen Tukkijoella-näytelmässä kylän lumppua ja tanssin kansallispuvussa polkkaa kunnes nilkkani kipeytyivät. Taskuun jäi muistot monesta hauskasta kesästä ja esiintymiskokemusta, josta on myöhemmin ollut paljon hyötyä. Polkkaa ei ole tosin tullut paljoa tanssittua sen jälkeen.

3. Ajoin autokoulun kuorma-autolla. Taisin olla näky, kun huristelin moottoritiellä rämisevällä kuorma-autolla yhdeksäntoistakesäisenä hippiäisenä, jonka olemattomat käsivoimat eivät olleet riittää vinoon potkaistun vaihdekepin käsittelyyn.

4. Olen potenut keskivaikeaa pakkomiellettä Myers-Briggsin persoonallisuustyyppeihin siitä asti niiden olemassaolo pari vuotta sitten selvisi minulle. Olen pakottanut lähes kaikki läheiseni tekemään testin, jotta pääsen heidän kanssaan arvioimaan ja analysoimaan tulosten paikkansapitävyyttä. Itse olen INFP ja tunnistan itseni lähes joka kohdasta. Jos haluat tehdä testin, se onnistuu verkossa ja vie vain minuutin tai kaksi. Googlaa myers briggs test niin löydät ensimmäisten tulosten joukosta monta vaihtoehtoa – ja tule sitten raportoimaan mitä sait tulokseksi!

5. Soitin kitaraa ja rumpuja kun olin teini. Opettelin myös skeittamaan, enkä ollut missään näistä kovin hyvä. Naurattaa, että nyt elämässäni on mies, joka hallitsee juuri nämä lajit, joihin oma motoriikkani ei riittänyt.

6. Hahmotan nopeasti laajoja järjestelmiä ja kompleksisia kokonaisuuksia, mutta en vieläkään ymmärrä miten ovet toimivat. Joudun jatkuvasti kahnauksiin varsinkin lukkojen kanssa, joista jokainen on mielestäni aivan uniikilla tavalla epälooginen. Erityisesti inhoan hotellihuoneiden avainkortteja ja aasialaisia lukkoja. Stella vs ovet on ystäväpiirin yleinen vitsailunaihe ja voin kertoa, että ovet johtavat tässä skabassa aina.

7. Jos en kirjoittaisi ja kuvaisi työkseni, hakisin opiskelemaan psykologiaa. Ihmismielen liikkeet ovat aina kiinnostaneet. Kuuntelen ihmisiä uteliaana, haluan ymmärtää miten muut ajattelevat ja kokevat asioita. Olen käynyt terapiassa ja ollut välillä kiinnostuneempi terapeutin käyttämistä tekniikoista ja mainitsemista teorioista kuin omista syistäni olla paikalla.

8. Epäilen usein olevani henkisesti korkeintaan kymmenen. Todisteet: lapsellinen huumorintaju (luulen, että ystävät nauravat useimmiten minulle eivätkä vitseilleni), krooninen sekoaminen kaikesta kimaltavasta, heppahulluus josta en ole ikinä päässyt yli, ikuinen iltapesuinho ja se, että ärsyttää mennä nukkumaan ajoissa, vaikka tiedän, että aamulla kiitän siitä itseäni. Rakastan myös kaikkea epäterveellistä ruokaa, koska sen syöminen tuntuu kapinalliselta. Ihan kuin kukaan kieltäisi aikuista ihmistä!

9. Sain potkut balettitunnilta kun olin viisi, koska minulla oli ihan omat koreografiat. Jarno arvelee, että olin ehkä enemmän nykytanssija.

10. Tykkään valvoa öisin ja tutkia sattumanvaraisia asioita, joista en tiedä mitään. Kuutamotutkimuksen kohteeksi voi valikoitua oikeastaan mikä vain. Estonian onnettomuus ja siihen liittyvät salaliittoteoriat, postijärjestelmä, ihmiset joiden fetissi on kävellä kastematojen päällä. Hakuhistoriani on vähän kyseenalainen, tässä viimeisimmistä ne julkaisukelpoiset: how to avoid shark attacks, ADHD testing for adults, training a penquin. Kerran innostuin kvanttifysiikasta, josta en harmi kyllä tajunnut juuri enempää tutkimusteni jälkeenkään. On myös vakituisia tutkimuskohteita, kuten avaruus, tulivuoret, myrskyt ja kaikenlaiset psykologian haarat ja kuriositeetit. Terveisin hurrikaanitutkija Harasek.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA